Tämä on Ed Komarekin eksopolitiikasta kirjoittaman kirjan seitsemäs luku. Johdantoluku löytyy täältä. Ensimmäinen luku täältä. Toinen luku täältä. Kolmas luku täältä. Neljäs luku täältä. Viides luku täältä. Kuudes luku täältä.
Suom. huom. suomenkielisessä UFO-tutkimuksen tai eksopolitiikan kirjallisuudessa termille ”Nordics” ei ole esitetty yhtä ainutta hyvää suomenkielistä vastinetta. Nimen suomentaminen ”Pohjoismaalaisiksi avaruusolennoiksi” on todella kankeaa eikä todellakaan kuvaa sitä mistä oikeasti on kyse, sillä Pohjoismaissa ei asu avaruusolentoja. Kyse on olentojen ulkonäöstä. Allaolevassa tekstissä (ja muuallakin) käytetään välillä samansuuntaisia termejä, kuten ”Pohjalaiset” viittaamaan ”Pohjoismaisiin avaruusolentoihin”. Lukija toivottavasti ymmärtää termin sen kankeudesta huolimatta.
“Kun olemme pakkomielteisesti keskittyneet tämän hetken vastakkainasetteluihin, unohdamme usein, miten paljon kaikkia ihmiskunnan jäseniä yhdistää. Ajattelen toisinaan, kuinka nopeasti maailmanlaajuiset eroavaisuutemme katoaisivat, jos meitä uhkaisi tämän maailman ulkopuolelta tuleva vieras uhka.” -- Presidentti Ronald Reagan
“Jos minusta tulee presidentti, saatan kaikki tiedot, joita tällä maalla on UFO-havainnoista, yleisön ja tutkijoiden saataville. Olen vakuuttunut siitä, että UFOja on olemassa, koska olen nähnyt yhden.” -- Presidentti Jimmy Carter
“Uskon vakaasti, että amerikkalainen yleisö ansaitsee paremman selityksen kuin mitä ilmavoimat ovat tähän mennessä antaneet, ja suosittelen vahvasti, että komitea tutkii UFO-ilmiöitä. Mielestäni olemme sen velkaa kansalaisille, että UFOjen uskottavuus vahvistetaan ja että aiheesta saadaan mahdollisimman paljon valistusta.” -- Presidentti Gerald Ford
Harmaiden teknologia geenitekniikassa, mikrobiologiassa sekä ilmailu- ja avaruusalalla
On spekuloitu, että Harmaina tunnetut muukalaislajit ovat ehkä yhtä monimuotoisia ja levittäytyneitä eri puolille maailmankaikkeutta kuin ihmislajitkin. Siksi on tärkeää olla maalaamatta samalla pensselillä sitä, mikä näyttää olevan laaja Harmaiden lajien verkosto. Kuten kosmisten ihmisten kohdalla, näyttää siltä, että harmaat lajit vaihtelevat suuresti saalistavista, kilpailullisia nollasummapelitaktiikoita käyttävistä lajeista yhteistyöhön ja win-win -taktiikoiden käyttämiseen.
Harmaiden toimintaa tutkivat sieppaustutkijat näyttävät jakautuvan kahteen hyvin ristiriitaiseen leiriin: niihin, jotka näkevät uhan, kuten David Jacobs, ja niihin, jotka näkevät lupauksen, kuten Steven Greer, Carol Rosin ja John Mack. On mahdollista, että molemmat puolet ovat oikeassa ja molemmat puolet väärässä, koska Harmaita yksilöitä ja ryhmiä on monenlaisia. Tämän monimuotoisuuden ymmärtämistä, kuten kosmisten ihmisten ymmärtämistä, vaikeuttavat keinotekoisen evoluution prosessit.
Tutkija ja todennäköinen sieppaushenkilö George LoBuono sai minut kiinnostumaan ajatuksesta Harmaasta kollektiivista, ja hänellä oli seuraavaa sanottavaa.
“Krapf on ensimmäinen, joka hahmottelee suoraan ja yksityiskohtaisesti suuremman megaväestön. Se esittää myös katsauksen Harmaisiin ja Roswellin hybrideihin. Meidän pitäisi odottaa näkevämme suurempia populaatioita, kun otetaan huomioon maailmankaikkeuden ikä ja se, että Kepler-satelliitti viittaa Maan kaltaisten planeettojen runsauteen.”
“Kerron jälleen kerran kokemukseni Verdantista. Muukalaisten keskuudessa telepaatiaa ja kaukokatselua pidetään luotettavana tietojen ja raportoinnin perustana. Olen ollut vuorovaikutuksessa ja kritisoinut Verdantteja ja niihin liittyviä avaruusolentoja vuosien ajan — jopa lapseni on luultavasti siepattu, eli heidän kertomuksensa ”unista” avaruusolentojen kanssa ylösnousemuksesta, yhden jälkeen löysin täydellisen, linssin kokoisen kauhajäljen, joka oli otettu poikani jalkapohjista (se ei todellakaan ollut siellä aiemmin).”
“Vuosien vuorovaikutuksen ja Verdanttien tiukan etäluotauksen ja kuulustelun aikana on käynyt kuten kaikessa tällaisessa vuorovaikutuksessa. Näen heidät, heidän aluksensa sisältä (heikosti) ja kuulen muiden avaruusolentojen esittämän kiireellisen, selkeän kritiikin heitä kohtaan. Voin sanoa, että tunnen joidenkin Verdanttien tavan, luonteen ja käyttäytymisen yhtä hyvin kuin joidenkin ihmisten, joihin olen tutustunut vuosien ajan.
Itse asiassa vielä enemmän, koska tällaisessa vuorovaikutuksessa resonoit heidän mieleensä, etkä vain näe heitä visuaalisesti. Kun olen ollut vuorovaikutuksessa heidän ja joidenkin heidän alaryhmiensä kanssa, minulla ei ole mitään epäilyksiä heidän olemassaolostaan. Tämäkin tapahtuu avaruusolentojen kaltaisessa kontekstissa, jossa etätarkistukset ja yksityiskohtainen vuorovaikutus ovat normaalia, joka ikinen päivä.”
En halua enää käyttää eettisiä ja moraalisia termejä, kuten hyvä ja paha, vertaillessani eri avaruusolentojen rotuja, sillä mitä kettu saattaa pitää moraalisena ja eettisenä, kani, ketun saalis, saattaa olla eri mieltä. Näen moraalin ja etiikan yhtenäisinä sopimuksina, joita yksilöt tai ryhmät tai jopa sivilisaatiot tekevät keskenään, jotta he voivat tehdä yhteistyötä yhdessä ja nousta korkeammalle fraktaalitasolle niiden yläpuolelle, jotka eivät tee niin.
Jotkut tutkijat, kuten George, ovat alkaneet kutsua Harmaiden lajien keskittymää Harmaaksi kollektiiviksi, joka on termi tälle hyvin monimuotoiselle yksilöiden ryhmien ja sivilisaatioiden ryhmälle. Samoin ehkä meidän pitäisi kutsua galaktisten ihmislajien ryhmittymää galaktiseksi ihmiskollektiiviksi. Jotkin todisteet näyttävät viittaavan siihen, että nämä kaksi kollektiivia ja jopa muut kosmiset kollektiivit saattavat törmätä toisiinsa ja kilpailla keskenään, ei ainoastaan Maan päällä vaan paljon laajemmalla universaalilla pelikentällä.
Tarkoitan, että kilpailullisia ja yhteistoiminnallisia kamppailuja käydään paitsi kollektiivien sisällä myös eri kollektiivien välillä. Näen tämän kaiken vain jatkeena sille, mitä luonnossa tapahtuu kaikkialla ympärillämme, täällä maan päällä. Miksi evoluution luonnonlakeja ei sovellettaisi muuallakin? Fysiikan lait eivät pysähdy avaruuden reunalle, joten miksi luonnon, politiikan, tieteen ja talouden lakien pitäisi pysähtyä avaruuden reunalle.
Charles Hall on kertonut minulle, että Pitkät Valkoiset käyvät kylmää sotaa Harmaita vastaan ja inhoavat, jopa vihaavat Harmaita, ja Jeff Adamsin tuntema lähde, joka väittää olevansa ilmavoimien kenraalin poikapuoli, jolla on läheiset MJ 12 -yhteydet, kertoi tämän Jeffille:
”Pohjoismaisilla avaruusolennoilla ja Harmailla oli liitto, joka hajosi samaan aikaan. Pohjalaiset, jotka voivat halutessaan olla varsin sotaisia, avasivat purkkia Harmaita vastaan, ja sota maksoi Harmaille paljon maata. Harmaat ilmeisesti käyttivät Pohjalaisia omiin tarkoituksiinsa, eivätkä Pohjalaiset olleet siitä huvittuneita. USA/EU/YK tekee edelleen yhteistyötä Harmaiden kanssa, [93] joten me kaikki tiedämme, mihin tämä päättyy.”
Olen kuullut samanlaisia tarinoita kosmisten ihmisten ja Harmaiden välisistä konflikteista paikallisilta kontaktihenkilöystäviltäni, joista yksi sanoi, että hän epäilee Harmaiden jättävän meidät rauhaan lähiaikoina. Jim Sparksin kaltaisten siepattujen kertomusten perusteella on melko selvää, että Harmaat pitävät meitä omaisuutenaan. Tässä lainauksessa Jimin kirjasta sivulla 100 tämä asia tehdään hyvin selväksi.
“He tuntuivat aistivan raivoni ja jättivät minut hetkeksi rauhaan. Olin selväjärkinen mutta vihainen.” ”Sen sijaan, että he olisivat vastanneet kysymyksiin, he pitivät taas esityksensä, tosin tällä kertaa kirjallisessa muodossa, heidän kielellään. Katselin sitä ja huomasin, että jälleen kerran pystyin ymmärtämään sen, ja se kaikki korosti heidän sanomaansa: ”Olemme olleet olemassa jo jonkin aikaa. Olemme työskennelleet henkilökohtaisen sukulinjasi parissa. Tunnemme sinut hyvin. Ihmiset ovat meidän.”
Jeff Adamsin lähde antoi tarkempia tietoja, mutta ne ovat samankaltaisia kuin mitä olen kuullut muualla hallituksen tietoon tulleiden ET-rotujen määrästä.
“Jeffille: Juttelin juuri pois muutaman ystäväni kanssa, jotka tietävät asioista. Tässä on mitä heillä oli lisättävää. He kertoivat minulle myös, mitä etsiä: (poistettu turvallisuussyistä) meidän osassamme maailmankaikkeutta on 7 suurta ja 57 pientä muukalaisrotua. Jos otamme mukaan galaksimme, määrä nousee 11:een ja 124:ään. Se siitä teoriasta, että muualla maailmankaikkeudessa ei ole elämää!!!! LOL :)”
Tämä saa minut uskomaan, että todella suuri kuva, jossa olemme läheisesti ja hienovaraisesti mukana, on jatkuva taistelu, jossa Harmaat painostavat ja koettelevat taivaallisen ihmiskollektiivin puolustusta laajoilla alueilla universaalissa avaruudessa. Koska olemme tekemisissä kehittyneiden olentojen kanssa, kilpailutaistelut voivat olla hyvin hienovaraisia ja ulottua kauas normaalin havaintotietoisuutemme ulkopuolelle, jopa yksilölliseen mieleemme, mikä luo kosmisen mentaalisen taistelukentän.
Saattaa olla, että kilpailutaistelut alkavat galaksien välisinä psykologisina operaatioina, eräänlaisena kehittyneenä moniulotteisena shakkipelinä, joka voi tai ei voi muuttua avoimeksi aineelliseksi konfliktiksi monissa aineellisissa maailmoissa. Vertauskuvana voisi olla, että perhetappelu alkaa nimittelyllä, disinformaatiolla, propagandalla ja valheilla, ja se voi sitten muuttua väkivaltaiseksi toiminnaksi tai olla muuttumatta.
Harmaat näyttävät olevan perustavanlaatuisesti erilaisia kuin ihmiset, ja joillakin niistä on surkastunut ruoansulatuskanava, kuten armeijan väitetyissä ruumiinavausraporteissa on todettu, ja ne saattavat imeä ravinteita ihon kautta eikä ruoansulatuskanavan kautta. Iho saattaa toimia kuten ruoansulatuskanavamme sisäpuoli, ja siksi jotkut tuntuvat kosteilta ja haisevilta, kun niitä kosketetaan.
On joitakin todisteita ja spekulaatioita siitä, että eläinten ja jopa ihmisten silpominen, jossa ruumiit tyhjennetään verestä, liittyy siihen että he tuottavat jonkinlaista ruokaseosta, jossa käytetään verta, jota nautitaan ulkoisesti heidän kehonsa ihon kautta. Ehkä vampyyrimyytissä on sittenkin jotain perää. Useimmat Harmaat, jotka ovat vuorovaikutuksessa siepattujen kanssa, näyttävät myös olevan vailla tunteita ja syviä emootioita, kun taas älyllisissä kyvyissä he ylittävät meidät.
Maan ulkopuolisten ihmisten ja maanpäällisten ihmisten varhaista tapaamista koskevat kertomukset ovat osoittaneet, että nämä ihmis-avaruusolennot varoittivat Eisenhowerin hallintoa ja hänen sotilaskenraaleitaan sekaantumasta Harmaisiin. Gerald Light raportoi ensimmäisenä Eisenhowerin tapaamisesta Maan ulkopuolisten kanssa.
Gerald Lightin kirje on päivätty 16. huhtikuuta 1954 Meade Laynelle, joka oli tuolloin Borderland Sciences Researchin johtaja. Kirjeessä Light väitti olevansa osa yhteisön johtajien valtuuskuntaa, joka tapasi avaruusolentoja Edwardsin lentotukikohdassa.
“Rakkaat ystäväni: Olen juuri palannut Murocista [Edwardsin ilmavoimien tukikohdasta]. Raportti on totta — tuhoisan totta! Tein matkan seurassani Franklin Allen Hearst Papersista ja Edwin Nourse Brookings Institutesta (Trumanin entinen taloudellinen neuvonantaja) sekä piispa MacIntyre L.A:sta (nimet ovat toistaiseksi luottamuksellisia).
Kun saimme luvan päästä rajoitetulle alueelle (noin kuuden tunnin jälkeen, jolloin meidät tarkistettiin kaikista mahdollisista esineistä, tapahtumista, tapauksista ja henkilökohtaisen ja julkisen elämämme näkökohdista), minulla oli selvä tunne, että maailma oli tullut tiensä päähän fantastisen realistisesti. En nimittäin ole koskaan nähnyt niin monia ihmisiä täydellisen romahduksen ja hämmennyksen tilassa, kun he tajusivat, että heidän oma maailmansa oli todellakin päättynyt niin lopullisesti, että sitä ei voi kuvailla.
”Toisen tason” aeroformien todellisuus on nyt ja ikuisesti poistettu spekulaatioiden alueelta ja siitä on tehty melko tuskallinen osa jokaisen vastuullisen tieteellisen ja poliittisen ryhmän tietoisuutta.
Kahden päivän vierailuni aikana näin, kuinka ilmavoimiemme virkamiehet tutkivat ja käsittelivät viittä erillistä ja erilaista lentokonetyyppiä — eetteriläisten avustuksella ja luvalla!
Minulla ei ole sanoja ilmaisemaan reaktioitani. Se on vihdoin tapahtunut. Se on nyt historiaa. Kuten ehkä jo tiedätte, presidentti Eisenhower vietiin Murociin eräänä yönä hänen vieraillessaan Palm Springsissä hiljattain. Ja olen vakuuttunut siitä, että hän jättää huomiotta eri ”viranomaisten” välisen hirvittävän konfliktin ja kääntyy suoraan ihmisten puoleen radion ja television välityksellä — jos umpikuja jatkuu vielä kauan.
Sen perusteella, mitä olen saanut selville, virallista julkilausumaa maalle valmistellaan toimitettavaksi toukokuun puolivälin tienoilla.”
Totuus näyttää olevan hyvin selvä, että jotkut Harmaat hallitsevat Maapallon ihmiskuntaa ja pitävät meitä omaisuutenaan. Siepattujen kertomuksissa on hyvin selvää, että meidän odotetaan alistuvan heille kaikin tavoin. Kuitenkin näkemieni raporttien mukaan vastarinta on kasvanut monilta tahoilta sekä irtautuneen sivilisaation sisällä että sen ulkopuolella julkisuudessa. Nettotuloksena näyttää olevan sisäpiirin yhteistyön tila, joka perustuu ihmisten puutteisiin, jotka ymmärretään hyvin ja joista on hyötyä Harmaille, ja toisissa tapauksissa vastarintaa, suoranaista vihamielisyyttä, taisteluita ja ammuskelua. Eräässä erikoisjoukkojen laastarissa lukee ”maistuu kanalta” tyypillisen muukalaiskasvojen kuvan ympärillä, jossa on myös punainen viiva kasvojen poikki.
Olen alkanut uskoa, että Harmaaseen kollektiiviin tai megaväestöön liittyminen on paljon suurempi turvallisuusuhka ihmiskunnalle kuin ylikansoitus, sota ja ympäristön pilaantuminen yhteensä. Uskon, että globalistista eliittiä manipuloidaan salaa tukemaan Harmaata agendaa, ja olemme vähitellen menettämässä kallisarvoisen inhimillisen itsemääräämisoikeutemme ja yksilölliset ihmisoikeutemme Harmaan hallitsemalle orwellilaiselle Uudelle Maailmanjärjestykselle. UFOjen ja avaruusolentojen salailu on suoraan Harmaan agendan mukaista, koska saaliin tietämättömyys on saalistajan etu.
On myös käymässä selväksi, että tarvitaan tuhansia, ehkä jopa kymmeniätuhansia Harmaita ja heidän hybridejään, jotka tekevät yhteistyötä luokitellun irtautuneen sivilisaation sisällä, jotta voimme hallita nopeasti kasvavaa väestöämme ja nopeaa teknologista kehitystä. Todisteet viittaavat siihen, että näiden operaatioiden päämaja on maanalaisissa tunnelilabyrinteissä, sotilastukikohdissa, jopa maanalaisissa kaupungeissa Maapallolla ja nyt ehkä jopa yhteisissä kaivosoperaatioissa Kuussa.
Erittäin uskottavien tutkijoiden, kuten Richard Sauderin, maanalaisia ja vedenalaisia tukikohtia käsittelevissä kirjoissa ja kirjoissa kuvataan hyvin hieman historiaa, joka liittyy irtautuneiden sivilisaatioiden luomiseen ja siirtymiseen laajoihin maanalaisiin salaisiin ja turvallisiin tiloihin, jotka alkoivat jo ennen 1950-lukua, jolloin maanalaiset kaivaukset ja tunnelien kaivaminen alkoivat toden teolla, jälleen kerran näennäisesti samaan aikaan maan ulkopuolisten yhteydenottojen kanssa. Seuraavan on kirjoittanut Richard Sauder Ph.D. [94] [95] ja se on muokattu hänen kirjastaan Underground Bases and Tunnels.
“Ydinkäyttöinen maanalainen porautuva ohjus (subterreeni) suunniteltiin Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa New Mexicossa. Los Alamosin tiedemiehet jättivät useita patenttihakemuksia, kirjoitettiin muutamia liittovaltion teknisiä asiakirjoja — ja sitten koko juttu vain katosi. Vai katosiko se? Ydinvoima-aallonpohjat toimivat sulattamalla tiensä kallion ja maaperän läpi, lasittamalla ne samalla ja jättämällä jälkeensä siistin, kiinteästi lasivuoratun tunnelin.
Lämpöä tuottaa kompakti ydinreaktori, joka kierrättää nestemäistä litiumia reaktorin ytimestä tunnelin pintaan, jossa se sulattaa kallion. Kallion sulamisen aikana litium menettää osan lämmöstään. Sen jälkeen se kierrätetään takaisin tunnelityökoneen ulkoseinää pitkin ja auttaa jäähdyttämään lasittunutta kiveä, kun tunnelityökone etenee eteenpäin. Jäähtynyt litium kiertää sitten takaisin reaktoriin, jossa koko sykli alkaa alusta. Tällä tavoin ydinsubterreeni viiltää kallion läpi kuin ydinkäyttöinen, 2 000 celsiusasteen (1 100 celsiusasteen) maanalainen kastemato, joka poraa tiensä syvälle maan alle.
Yhdysvaltain atomienergiakomissio ja Yhdysvaltain energiantutkimus- ja kehittämishallinto (Energy Research and Development Administration) hankkivat 1970-luvulla patentteja ydinsubterreeneille. Ensimmäisen patentin vuonna 1972 sai Yhdysvaltain atomienergiakomissio.
Ydinsukellusveneen etuna mekaanisiin TBM:iin verrattuna on se, että se ei tuota likaa, joka on hävitettävä kuljettimien, junien, kuorma-autojen jne. avulla. Tämä yksinkertaistaa tunnelien rakentamista huomattavasti. Jos ydinsubterreenejä todella on olemassa (enkä tiedä, onko niitä olemassa), niiden läsnäoloa ja niiden tekemiä tunneleita voisi olla hyvin vaikea havaita siitä yksinkertaisesta syystä, että niissä ei olisi tavanomaiseen tunnelityöhön liittyviä paljastavia lietekasoja tai jätetäyttöjä. Vuoden 1972 patentissa tämä tehdään selväksi. Siinä todetaan:
”Romua voidaan hävittää sulana kiviaineksena sekä reiän vuorauksena että hajotuksena ympäröivään kallioon syntyneisiin halkeamiin. Kalliota sulattava pora on muodoltaan sellainen ja sitä liikutetaan riittävällä paineella, että se tuottaa ja laajentaa halkeamia kiinteään kallioon säteittäisesti reiän ympärillä hydrostaattisen paineen avulla, joka kehittyy sulassa kalliossa etenevän kallioporan tunkeutumislaitteen edessä. Kaikki sula, jota ei käytetä reiän lasivuoraukseen, pakotetaan halkeamiin, joissa se jäätyy ja pysyy…
”… Tällainen (lasimainen) vuoraus poistaa useimmissa tapauksissa kalliin ja hankalan roskien poistamisen ongelman ja samalla saavutetaan kotelotyyppisen porareiän vuorausvaipan edut.” Yhdysvaltain patentti nro 3,693,731, päivätty 26. syyskuuta 1972. Siinä se on; tunnelityökone, joka ei tuota likaa ja jättää jälkeensä sileän, lasimaisen (lasimaisen) tunnelivuorauksen.
Toinen patentti kolme vuotta myöhemmin oli: Tunnelinrakennuskone, jolla tuotetaan suuria tunneleita pehmeässä kalliossa tai märässä savessa, kiinteytymättömässä tai lohkareisessa maassa irrottamalla samanaikaisesti tunnelin ydin sulattamalla rajapintainen leikkausraja tunnelipintaan ja muodostamalla tukeva kaivannon seinävuori poikkeuttamalla sulatetut materiaalit kaivannon seinämiä vasten siten, että ne muodostavat jähmettyneenä jatkuvan seinää tukevan vuorauksen, ja irrottamalla leikkausrajauksen rajoittama tunnelipinta moottorikäyttöisellä mekaanisella maan irrotuslaitteella, ja jossa leikkausrajauksen ja vuorauksen materiaalin sulattamiseen tarvittava lämpö tuotetaan kompaktista ydinreaktorista.
Tässä vuoden 1975 patentissa täsmennetään lisäksi, että kone on tarkoitettu halkaisijaltaan vähintään 12 metrin pituisten tunnelien kaivamiseen. Tämä tarkoittaa halkaisijaltaan vähintään 40 jalan pituisia tunneleita. Leikkausraja on tunnelin seinämän ulkoreuna, jonka porakone kaivaa esiin poratessaan maan tai kallion läpi. Tavallisessa kielenkäytössä tämä kone sulattaa siis pyöreän rajan tunnelin pintaan. Tunnelikone pakottaa sulaneen kiven tunnelin ulkopuolelle, jossa se muodostaa kovan, lasimaisen tunnelivuoren (katso patentissa oleva asianmukainen yksityiskohta, kuten kuvassa 41 on esitetty). Samanaikaisesti mekaaninen tunneliporauslaitteisto jauhaa sulaneen särmän irrottaman kiven ja maaperän ja siirtää sen koneen takaosaan hävitettäväksi kuljettimella, lieteputkella tms.
Kolmas patentti myönnettiin Yhdysvaltojen energiantutkimus- ja kehittämishallinnolle vain 21 päivää myöhemmin, 27. toukokuuta 1975, koneelle, joka muistutti huomattavasti 6. toukokuuta 1975 patentoitua konetta. Tiivistelmässä kuvataan: Tunnelityökone, jolla tuotetaan suuria tunneleita kallioon irrottamalla tunnelin ydin asteittain sulattamalla rajapintainen leikkausraja tunnelin pintaan ja muodostamalla samanaikaisesti tunnelin seinämän alkutuki poikkeuttamalla sulatetut materiaalit tunnelin seinämiä vasten siten, että saadaan jähmettyneenä aikaan jatkuva vuori; ja pirstomalla leikkausrajan rajoittama tunnelin ydin lämpöjännitysmurtumalla, ja jossa tällaisiin toimintoihin tarvittava lämpö tuotetaan pienikokoisesta ydinreaktorista. Tällä koneella voitaisiin myös valmistaa halkaisijaltaan vähintään 40 jalan pituinen lasivuorattu tunneli.
Ehkä jotkut lukijoistani ovat kuulleet samoja huhuja, joita olen kuullut pyörivän UFO-kirjallisuudessa ja UFO-puheissa. Tarinoita syvistä, salaisista, lasiseinäisistä tunneleista, joita kaivetaan laserkäyttöisillä tunnelointikoneilla. En tiedä, ovatko nämä tarinat totta. Jos ne kuitenkin ovat, voi olla, että lasiseinäiset tunnelit on tehty näissä patenteissa kuvatuilla ydinsubterreeneillä. Tarkkaavainen lukija huomaa, että kaikki nämä patentit ovat Yhdysvaltain hallituksen virastojen hankkimia. Lisäksi yhtä lukuun ottamatta kaikki keksijät ovat kotoisin Los Alamosista, New Mexicosta. Los Alamosin kansallisesta laboratoriosta itsestäänkin liikkuu paljon huhuja maanalaisista tunneleista ja kammioista, pikku harmaista tai ”EBE:istä” ja erilaisista muista salaisista tapahtumista.
Los Alamosin vuonna 1973 tekemä tutkimus ”Systems and Cost analysis for a Nuclear Subterrene Tunneling Machine: A preliminary study”, jossa todettiin, että ydinkäyttöiset subterreeni-tunnelointikoneet (Nuclear Subterrene Tunneling Machines, NSTM) olisivat erittäin kustannustehokkaita verrattuna tavanomaisiin TBM:iin. Siinä todettiin: ”NSTM-koneiden tunnelinrakennuskustannukset ovat hyvin lähellä TBM-koneiden kustannuksia, jos TBM-koneiden käyttöolosuhteet ovat suotuisat. Vaihtelevissa muodostumissa ja epäsuotuisissa olosuhteissa, kuten pehmeässä, märässä, lohkareisessa maaperässä tai erittäin kovassa kalliossa, NSTM:t ovat kuitenkin paljon tehokkaampia. Arviot NSTM:ien kustannuksista ja prosentuaalisesta käytöstä Yhdysvaltojen liikennetunnelien tarpeiden tyydyttämiseksi osoittavat, että kustannussäästöt voivat olla 850 miljoonaa dollaria (vuoden 1969 dollareita) koko vuoden 1990 aikana.
NSTM:n prototyypin demonstroinnin kustannusarvio on 100 miljoonaa dollaria kahdeksan vuoden aikana, joten hyöty-kustannussuhde on 8,5. Tämä on hyvä. Oliko vuoden 1973 toteutettavuustutkimus vain tyhjää spekulointia, ja onko hämmästyttävän samanlainen patentti kaksi vuotta myöhemmin vain villi sattuma? Kuten moni turhautunut keksijä voi kertoa, Yhdysvaltain patenttivirasto myöntää paperit vasta, kun se on vakuuttunut siitä, että kyseinen asia todella toimii!”
Vuonna 1975 National Science Foundation tilasi toisen kustannusanalyysin ydinsubterreeneistä. A.A. Mathews Construction and Engineering Company, Rockville, Maryland, laati kattavan raportin, johon sisältyi kaksi erillistä, pitkää liitettä, joista toinen oli 235 ja toinen 328 sivua.
A.A. Mathews laski vuonna 1974 kolmen erikokoisen tunnelin rakentamiskustannukset Etelä-Kaliforniassa. Kolmen tunnelin halkaisijat olivat: a) 3,05 metriä (10 jalkaa) b) 4,73 metriä (15,5 jalkaa) c) 6,25 metriä (20,5 jalkaa).
Verrattaessa NSTM:ien käyttökustannuksia mekaanisten TBM:ien kustannuksiin A.A. Mathews totesi: NSTM:n käytön todettiin mahdollistavan 12 prosentin säästöt 4,73 metrin tunnelissa ja 6 prosentin säästöt 6,25 metrin tunnelissa verrattuna nykyisiin menetelmiin. NSTM:n käyttö 3,05 metrin (10 jalan) tunnelissa johti 30 prosentin kustannussäästöihin. NSTM:n kustannusetu johtuu siitä, että a) järjestelmä on pääomavaltainen eikä työvoimavaltainen, b) sekä alkutuen että lopullisen vuorauksen muodostaminen kaivamisen yhteydessä.
Tässä kertomuksessa on useita mielenkiintoisia piirteitä. Ensinnäkin on huomionarvoista, että hallitus tilasi näin pitkän ja yksityiskohtaisen analyysin ydinvoimalaitoksen käyttökustannuksista. Yhtä kiehtovaa on se, että tutkimuksessa todettiin, että halkaisijaltaan 15-20 jalkaa olevat tunnelit voidaan louhia edullisemmin ydinaseilla kuin tavanomaisilla miinanraivaajilla.
Lopuksi, tunnelien kustannusanalyysia varten valittu eteläisen Kalifornian sijainti herättää ajatuksia. Tämä on juuri yksi niistä lännen alueista, joilla huhutaan olevan salainen tunnelijärjestelmä. Oliko A.A. Mathewsin tutkimus osa todellisen salaisen tunnelihankkeen suunnittelua, joka toteutettiin myöhemmin, kun todettiin, että oli kustannustehokkaampaa käyttää NSTM:iä kuin mekaanisia TBM:iä? Siihen, onko ydinvoimalla toimivia maanalaisia tunnelointikoneita käytetty tai käytetäänkö niitä parhaillaan maanalaisessa tunneloinnissa, en voi tällä hetkellä vastata.”
Ei todellakaan voi syventyä tähän harmaita koskeviin asioihin tulematta siihen johtopäätökseen, että harmaat näyttävät toimivan maanalaisista tukikohdista käsin, jotka ovat nyt verkostoituneet Yhdysvaltojen maanalaisiin laitoksiin kaikkialla läntisissä Yhdysvalloissa, koko kansakunnassa ja eri puolilla maailmaa. Tämä laaja kaivettujen maanalaisten tunneleiden, tukikohtien ja jopa kaupunkien järjestelmä, joka on osa Breakaway-yhteiskunnan salaista infrastruktuuria, näyttäisi olevan 50-100 vuotta pidemmällä kuin se, mikä on julkista, aivan kuten salainen avaruusohjelma. Tämä jopa silloin, kun Yhdysvaltojen hallitus pitää kiinni valheellisesta tarinankerronnasta, joka on esitetty vuonna 2011 annetussa vastauksessa [96] Steve Bassettin Valkoisen talon vetoomukseen.
”Phil Larson, joka työskentelee avaruuspolitiikan ja viestinnän parissa Valkoisen talon tiede- ja teknologiapolitiikan toimistossa, kirjoitti Valkoisen talon vastauksen näihin kahteen vetoomukseen. Vastaus julkaistiin Valkoisen talon verkkosivustolla. Tässä on tiivistelmä:
“Yhdysvaltain hallituksella ei ole mitään todisteita siitä, että planeetan ulkopuolella olisi elämää tai että avaruusolennot olisivat ottaneet yhteyttä ihmiskunnan jäseniin tai olleet heidän kanssaan tekemisissä, Larson kirjoittaa. Lisäksi ei ole mitään uskottavaa tietoa, joka viittaisi siihen, että todisteita piilotettaisiin yleisön silmiltä.”
Tämä valhe vahvistaa edelleen 70 vuotta kestänyttä väärää kertomusta ja on vain jatkoa Yhdysvaltojen viralliselle julkiselle propagandapolitiikalle, vaikka maat ympäri maailmaa julkaisevat nyt salassapidosta vapautettuja asiakirjoja, jotka todistavat muuta. Luulen, että jos se yhä toimii, älä korjaa sitä. Ilmavoimat joutuivat vaikeuksiin yrittäessään korjata Roswellia koskevia valheitaan, jotka alkoivat sääilmapallosta, sitten Mogul-ilmapallosta ja sitten lentokoneista pudotetuista nukkeista. Milloin se koskaan loppuu?
Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö harmaat ole kehittäneet Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ilmailu- ja avaruusteknologiaa ja bioteknologiaa paljon enemmän kuin mitä olisi tapahtunut luonnollisesti. Jopa Pitkät Valkoiset ja muut rodut ovat vaikuttaneet haluttomilta antamaan meille syvän avaruuden teknologiaa, jotta voisimme matkustaa muihin aurinkokuntiin, mutta harmaat näyttävät näkevän meidät kosmisen ihmiskollektiivin heikkona lenkkinä ja näkevät, että on heidän etunsa antaa meille tätä teknologiaa suuremman kosmisen ihmiskollektiivin kustannuksella.
Hehkuva Pesukarhu
Seuraavassa on todisteita siitä, että Harmaat kiihdyttävät bioteknologista tietämystämme, mutta tämän kaltaiset tapaukset osoittavat myös, miten tämä merkittävin Harmaiden laji käyttää niin monia saalistajan ominaisuuksia, kuten salakavaluutta, petosta, harhauttamista, havaintojen hallintaa, valemuistoja, valheellista ulkonäköä, harhauttamista, illuusioita jne. 50-luvun lopulla ja 60-luvun alussa alkanut kaappaustapausten tulva tarjoaa valtavan määrän todisteita tämän näkökulman tueksi.
Kun erotamme väärennettyjen tapausten todennäköisen psykologisen kohinan todellisilta vaikuttavista tapauksista, syntyy kuva vakavasta uhkasta Maan ihmisoikeuksille ja vapauksille sekä suvereniteetillemme. On käymässä ilmeiseksi, että emme olekaan niitä planeetan huippusaalistajia, joita luulemme olevamme, ja että meillä on vain vähän genomiturvan puolustusta, saati sitten avaruuspuolustusta tällaista ovelaa ja hienostunutta saalistajaa vastaan, joka tekee meihin periaatteessa mitä tahtoo. Minun on sanottava, että jotkut UFO/ET-tutkijat kiistävät edelleen voimakkaasti tämän kannan, erityisesti ne, jotka väittävät positiivisia kokemuksia tietynlaisista Harmaista. Hyvä esimerkki siitä, että Harmaat mahdollisesti kiihdyttävät bioteknologiaa ja geenitutkimusta, löytyy seuraavasta tapauksesta. [97]
Perjantai-iltana huhtikuussa 1983 tohtori Kary Mullis, [98] biokemisti, ajoi mökilleen Mendocinon piirikunnassa Pohjois-Kaliforniassa. Ajaessaan Anderson Valleyn mökilleen Mullis keksi yhden nykyaikaisen kemian suurista keksinnöistä: polymeraasiketjureaktion (PCR), yllättävän yksinkertaisen menetelmän, jolla DNA:sta voidaan valmistaa rajattomasti kopioita, mikä mullisti biokemian lähes yhdessä yössä. Tohtori Mullis kuvaili löytöään Scientific American -lehdessä (”The Unusual Origin of the Polymerase Chain Reaction”, huhtikuu 1990). Hän sai löydöstään Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1993.
Eräänä perjantai-iltana kesällä 1985 tohtori Mullis ajoi mökilleen. Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen Mullis saapui noin keskiyöllä, jätti matkan varrella ostamansa ruokatavarat, sytytti valot (jotka toimivat aurinkoparistoilla) ja suuntasi taskulamppu kädessään ulkokäymälään, joka sijaitsi noin 50 metriä mökin länsipuolella. Hän ei koskaan päässyt sinne sinä yönä. Lainaten vuonna 1998 ilmestyneestä kirjastaan Dancing Naked in the Mine Field Mullis kohtasi matkalla jotain poikkeuksellisen outoa. ”…polun toisessa päässä, kuusen alla, oli jotain hehkuvaa. Osoitin taskulamppuni siihen joka tapauksessa. Se vain valkeni valkoisemmaksi siellä, minne säde osui. Se näytti olevan pesukarhu. En pelästynyt. Myöhemmin mietin, olisiko se voinut olla hologrammi, joka oli heijastettu ties mistä.”
Pesukarhu puhui: ”Hyvää iltaa, tohtori”, se sanoi. Sanoin jotain takaisin, en muista mitä, luultavasti ”Hei”. Seuraavaksi muistan, että oli aikainen aamu. Kävelin tietä pitkin ylämäkeen talostani.
Mullisilla ei ollut aavistustakaan, miten hän oli sinne päätynyt, mutta hän ei ollut kastunut runsaasta aamukasteesta. Hänen taskulamppunsa puuttui. Hän ei koskaan löytänyt sitä. Hänellä ei ollut merkkejä vammoista tai mustelmista. Mökin valot olivat yhä päällä, samoin lattialla olevat ruokatavarat. Noin kuusi tuntia oli kulunut. Myöhemmin päivällä hän huomasi, että eräs alue hänen tontillaan, ”…metsäni kaunein osa”, oli selittämättömästi muuttunut pelon paikaksi. Noin vuotta myöhemmin Mullis manasi tämän pelon John Wayne -tyyliin ampumalla metsää. Vaikka hänen psykoterapiayrityksensä osoittautui onnistuneeksi, se ei auttanut häntä selvittämään, mitä sinä yönä kesällä 1985 oli tapahtunut. Mullisista tulisi ainoa tunnettu Nobel-palkinnon saaja, joka väittää kokeneensa jotain, mikä saattoi olla avaruusolentojen sieppaus.
Hän kuvailee itseään ”generalistiksi, jolla on kemiallisia ennakkoluuloja”. Toiset ovat kuvailleet häntä ”Hunter Thompsonin ja Stephen Hawkingin kohtaamiseksi” tai ”maailman eksentrisimmäksi ja suorapuheisimmaksi Nobel-palkituksi tiedemieheksi”. Mullisin kokemusta ei ole helppo sulkea pois huumeiden tai alkoholin aiheuttamana hallusinaationa. Ensinnäkin kumpikaan ei vaikuttanut häneen tuona keskiyönä. Lisäksi hän ei ole ollut ainoa, joka on kokenut outoja tapahtumia mökillä.
Hänen tyttärensä Louise katosi noin kolmeksi tunniksi sen jälkeen, kun hän oli vaeltanut samaa mäkeä alas. Hän myös ilmestyi uudelleen samalle tieosuudelle. Hänen kuumeinen kihlattunsa oli soittamassa paikalliselle sheriffille. Mullis ei ollut kertonut kokemuksestaan kenellekään, ennen kuin hänen tyttärensä soitti ja kehotti häntä hankkimaan Whitley Strieberin Communionin. Tyttö soitti kertoakseen myös isälleen oudosta kokemuksestaan. Sattumalta kun tyttö soitti, Mullis oli jo tutustunut kirjaan ja oli päässyt siihen kohtaan asti, jossa Strieber raportoi outojen ”pöllöjen” ja pienten miesten tunkeutuvan hänen taloonsa.
Omassa kirjassaan Mullis totesi: ”En yrittäisi julkaista tieteellistä artikkelia näistä asioista, koska en voi tehdä mitään kokeita. En voi saada hehkuvia pesukarhuja ilmestymään. En voi ostaa niitä tieteellisestä tarviketalosta tutkittavaksi. En voi saada itseäni eksymään taas useiksi tunneiksi. Mutta en kiellä tapahtunutta. Tiede kutsuu sitä anekdoottiseksi, koska se tapahtui vain tavalla, jota ei voi toistaa. Mutta se tapahtui.”
Tohtori Mullis vahvisti kaiken tämän ja paljon muuta, kun hänen kanssaan keskusteltiin hiljattain. Toinen henkilö kohtasi ”hehkuvan pesukarhun” hytin ja WC:n välissä. Kyseessä oli Mullisin ystävä, joka ei tiennyt ”pesukarhutarinasta” ja joka vieraili mökillä ensimmäistä kertaa Nobel-palkinnon voiton julkistamisen jälkeen vuonna 1993 järjestetyissä juhlissa. Tämä mies ei jäänyt paikalle, vaan pakeni mäkeä ylös kohti taloa. Matkalla hän kohtasi pienen hehkuvan miehen, joka sitten yhtäkkiä suurentui täysikokoiseksi mieheksi, joka sanoi jotain sellaista kuin: ”Nähdään huomenna”. Mies, joka ei kokenut huumeiden tai alkoholin aiheuttamaa hallusinaatiota, poistui ystävänsä kanssa ilmoittamatta kenellekään.
He palasivat läheisessä kaupungissa sijaitsevaan hotelliinsa. Sinä yönä mies löysi itsensä selittämättömästi hotellin parkkipaikalta, ja häntä vaivasi ja kauhistutti vaikutelma, että hän oli jotenkin palannut Mullisin mökille. Hän ja hänen ystävänsä palasivat seuraavana yönä mökille. Juhlat jatkuivat edellisen illan juhlallisuuksien merkeissä. Kun mies saapui paikalle, hän näki järkyttyneenä, että edellisenä iltana suurentuvana ilmestyksenä nähty ”täysikokoinen mies” ajoi autolla paikalle.
Tämä oli liikaa ensikertalaiselle. Hän lähti paniikissa ja piti Mullisia jotenkin vastuussa edellisen yön tapahtumista. Joskus myöhemmin hän paljasti itkien koko tarinan Mullisille, joka tunnisti ystävänsä näkemän miehen vanhaksi naapurikseen. Mullis tarkisti asian naapuriltaan, ja totta tosiaan hän oli tullut juhliin toisena iltana ja saapui kauhistuneen vierailijan nähdyksi. Hän oli kuitenkin varma, ettei hän ollut paikalla ensimmäisenä iltana, ei henkilökohtaisesti eikä väijymässä hehkuvana pesukarhuna tai pienenä hehkuvana miehenä, joka suurentui näyksi itsestään. On vielä muutakin, mutta se voi ehkä odottaa toista yksityiskohtaisempaa kertomusta.
Insinööri Bill Uhouse
Melko selvä tapaus, jossa Harmaat kiihdyttivät salaisia avaruusohjelmiamme, on Bill Uhousen tapaus. Bill on nyt kuollut, mutta on olemassa videohaastatteluja ja puhtaaksikirjoituksia, jotka kertovat hänen tarinansa siitä, kuinka hän työskenteli Harmaan kanssa lentävien levysimulaattoreiden parissa kouluttaakseen lentäjiä lentämään hallituksen hallussa olevia lahjoitettuja ja käänteisesti muunneltuja levyjä. Hänen todistuksensa on hyvin vakuuttava ja asettaa toisen kriittisen solmun nykypäivän salaisen avaruusohjelman aikajanalle.
Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen se, miten johdonmukaisia niin monien ilmiantajien todistukset ovat historiallisen aikajanan ja nykypäivän salaisen avaruusohjelman välillä. Bill Uhouse [99] julkaisi Steven Greerin Disclosure Projectille tämän lausunnon, jossa hän tiivistää hyvin yksityiskohtaisen tarinansa Harmaan ja Maan ihmisten yhteistyöstä avaruusalalla. Internetissä on ainakin pari videota Billistä. [100] [101]
“Vietin 10 vuotta merijalkaväessä ja neljä vuotta siviilinä ilmavoimissa tehden kokeellisia testejä lentokoneissa merijalkaväen päivieni jälkeen. Olin palveluksessa lentäjä ja hävittäjälentäjä; taistelin toisen maailmansodan loppupuolella ja Korean sodan konfliktissa, ja minut kotiutettiin merijalkaväen kapteenina.
Aloitin lentosimulaattoreiden parissa työskentelyn vasta noin… vuosi oli 1954, syyskuussa. Kun olin päässyt merijalkaväestä, menin töihin ilmavoimiin Wright Pattersoniin, jossa tein kokeellisia lentotestejä erilaisille lentokonemodifikaatioille.
Wright Pattersonissa ollessani minua lähestyi eräs henkilö, joka — en aio mainita hänen nimeään — [halusi] selvittää, haluaisinko työskennellä uusien luovien laitteiden parissa. Okei? Ja se oli lentävä kiekkosimulaattori. He olivat valinneet useita meistä, ja minut siirrettiin A-Link Aviationille, joka oli simulaattorivalmistaja. Siihen aikaan he rakensivat C-11B:tä, F-102-simulaattoria, B-47-simulaattoria ja niin edelleen. He halusivat meidän hankkivan kokemusta ennen kuin aloimme työskennellä lentävän levyn simulaattorin parissa, jonka parissa työskentelin noin 30 vuotta.
En usko, että lentäviä kiekkosimulaattoreita otettiin käyttöön ennen 1960-luvun alkua — noin vuonna 1962 tai 1963. Sanon tämän siksi, että simulaattori oli varsinaisesti toiminnassa vasta noin vuonna 1958. Simulaattori, jota he käyttivät, koski heidän hallussaan ollutta avaruusalusta, joka oli 30-metrinen ja joka syöksyi maahan Kingmanissa, Arizonassa, vuonna 1953 tai 1952. Se oli ensimmäinen, jonka he ottivat testilennolle.
Tämä avaruusalus oli ohjattu alus, jonka avaruusolennot halusivat esitellä hallituksellemme — Yhdysvalloille. Se laskeutui noin 15 mailin päähän entisestä armeijan lentotukikohdasta, joka on nyt lakkautettu armeijan tukikohta. Mutta tuon aluksen kanssa oli joitakin ongelmia: ensinnäkin sen saaminen kuorma-autoon, jolla se vietiin Area 51:lle. He eivät saaneet sitä padon yli tien takia. Se piti tuolloin proomuttaa Colorado-joen yli ja viedä sitten valtatietä 93 pitkin Area 51:lle, jota oltiin juuri rakentamassa siihen aikaan. Sen kyydissä oli neljä avaruusolentoa, ja ne menivät Los Alamosiin testattavaksi.
Los Alamosissa oli erityinen alue näitä tyyppejä varten, ja sinne lähetettiin tiettyjä ihmisiä heidän kanssaan — ihmisiä, jotka olivat astrofyysikkoja ja yleisiä tiedemiehiä — kysymään heiltä kysymyksiä. Minulle kerrottiin, että oli vain yksi ulkomaalainen, joka puhui kenelle tahansa näistä tiedemiehistä, jotka he laittoivat laboratorioon heidän kanssaan. Muut eivät puhuneet kenellekään tai edes keskustelleet heidän kanssaan. Ensin he luulivat, että kyse oli ESP:stä tai telepatiasta, mutta suurin osa siitä on minusta vitsi, koska ne todella puhuvat — ehkä eivät niin kuin me — mutta ne todella puhuvat ja keskustelevat. Mutta vain yksi puhui [Los Alamosissa].
Tämän levyn ja muiden heidän tarkastelemiensa levyjen välillä oli se ero, että tämä levy oli rakenteeltaan paljon yksinkertaisempi. Levysimulaattorissa ei ollut reaktoria, [mutta] siinä oli reaktorin näköinen tila, joka ei ollut laite, jolla simulaattoria käytettiin. Käytimme sitä kuudella suurella kondensaattorilla, jotka oli ladattu miljoonalla voltilla kukin, joten niissä kondensaattoreissa oli kuusi miljoonaa volttia. Ne olivat suurimmat koskaan rakennetut kondensaattorit. Nämä kondensaattorit kestivät 30 minuuttia, joten voitte mennä sinne ja itse asiassa käyttää hallintalaitteita ja tehdä kaiken tarvittavan — jotta simulaattori, levy toimisi.
Se ei siis ollut niin yksinkertaista, koska meillä oli vain 30 minuuttia aikaa. Okei? Mutta simulaattorissa ei ole turvavöitä. Eikö niin? Sama juttu oli oikeassa aluksessa — ei turvavöitä. Turvavöitä ei tarvita, koska kun lennät tällaisella ylösalaisin, ei ole mitään ylösalaisin menoa kuten tavallisessa lentokoneessa — et vain tunne sitä. Siihen on yksinkertainen selitys: sinulla on oma painovoimakenttäsi suoraan aluksen sisällä, joten jos lennät ylösalaisin — itsellesi — olet oikein päin. Tarkoitan, että se on todella yksinkertaista, jos ihmiset katsoisivat sitä. Olin varsinaisen avaruusaluksen sisällä käynnistyksen ajan.
Ikkunoita ei ollut. Ainoa tapa, jolla meillä oli minkäänlaista näkyvyyttä, oli kameroiden tai videotyyppisten laitteiden avulla. [Katso Mark McClandlishin todistus. SG] Erikoisalaani oli ohjaamo ja ohjaamon mittaristo. Tiesin painovoimakentästä ja siitä, mitä ihmisten kouluttaminen vaati.
Koska levyllä on oma painovoimakenttänsä, olisit huonovointinen tai eksyksissä noin kaksi minuuttia sen jälkeen, kun olet noussut sisään, kun se on käynnistetty. Siihen tottuminen vie paljon aikaa. Alueen ja sen pienuuden vuoksi jo käden nostaminen on monimutkaista. Teidät on koulutettava — koulutettava mielenne hyväksymään se, mitä todella tunnette ja koette.
Pelkkä liikkuminen on vaikeaa, mutta jonkin ajan kuluttua siihen tottuu ja tekee sen — se on yksinkertaista. On vain tiedettävä, missä kaikki on, ja [on] ymmärrettävä, mitä keholle tapahtuu. Se ei ole eri asia kuin g-voimien hyväksyminen lentokoneella lentäessä tai sukelluksesta noustessa. Se on aivan uusi asia.
Jokainen insinööri, jolla oli jotain tekemistä suunnittelun kanssa, oli osa käynnistysryhmää. Meidän oli tarkistettava kaikki laitteet, jotka olimme asentaneet — varmistettava, että ne [toimivat] niin kuin niiden piti jne. Olen varma, että miehistömme ovat vieneet näitä aluksia avaruuteen. Tarkoitan, että kesti luultavasti jonkin aikaa kouluttaa riittävästi ihmisiä riittävän pitkän ajan kuluessa. Koko kiekon ongelma on se, että se on niin vaativa suunnittelussaan ja niin edelleen. Sitä ei voi käyttää kuten nykyään lentokoneita, joissa pudotetaan pommeja ja joissa on konekiväärejä siivissä.
Suunnittelu on niin vaativaa, ettei siihen voi lisätä mitään — sen on oltava juuri oikeanlainen. Suunnittelussa on suuri ongelma siinä, minne asiat sijoitetaan. Esimerkiksi lentokoneen keskipisteen sijainti ja sen sellaista. Jopa se, että nostimme sitä kolme jalkaa, jotta pidemmät miehet pääsivät sisään — varsinaista alusta pidennettiin takaisin alkuperäiseen kokoonpanoonsa, mutta sitä oli nostettava.
Meillä oli tapaamisia, ja päädyin tapaamiseen avaruusolennon kanssa. Kutsuin häntä J-ROD:ksi — niinhän he kutsuivat häntä. En tiedä, oliko se hänen oikea nimensä, mutta sen nimen kielitieteilijä antoi hänelle. Piirsin ennen lähtöäni luonnoksen hänestä kokouksessa. Annoin sen joillekin ihmisille, ja se oli minun vaikutelmani siitä, mitä näin, taidekuva avaruusolennosta, joka toimii yhteistyössä maa-ihmisten kanssa, kuten täällä kerrotaan.”
Linda Howe, uskottava ja arvostettu UFO/ET-tutkija, paneutui tähän tapaukseen jo varhain, ja kuten näet tästä lainauksesta yhdestä hänen varhaisista artikkeleistaan, hän esittelee Bill Uhouselle todisteita siitä, että harmaat tekivät laajaa yhteistyötä amerikkalaisen armeijan kanssa nopeuttaakseen salaista avaruusohjelmaa ja avaruuslaivastoa. Linda Howe toteaa:
“Käydessään lentosimulaattorissa Bill Uhouse näki toisinaan, kuka toimi teknisenä neuvonantajana erittäin salaisessa ohjelmassa, jonka parissa Bill työskenteli. Se oli J-Rod, tyypillinen harmaanvärinen EBE, karvaton ja vailla ilmeitä. Hänellä oli suuret, mustat, kietoutuvat silmät tai silmälinssit, jotka ovat tyypillisiä näille olennoille. Hänen kerrotaan olevan 200-vuotias, kärsivän solujen rappeutumisesta ja sijaitsevan edelleen Papoose S-4:ssä, Area 51:llä Nevadassa. Mutta en voi vahvistaa sitä.”
Tutkiessani Salaista avaruuslaivastoa, jonka koodinimi on Solar Warden, ainakin sen aurinkokunnassamme toimivaa osaa, otin yhteyttä ja puhuin Solar Wardenista UFO/ET-tutkija Wendelle Stevensin kanssa vähän ennen hänen kuolemaansa. Wendelle oli hyvin kiinnostunut Solar Wardenista ja teki omia tutkimuksiaan, ja jaoimme tietoja.
Wendelle kertoi minulle, että hänen lähteensä tai lähteensä kertoivat hänelle, että NSA:n entisen johtajan, amiraali Bobby Inmanin yhtiö SAIC [102] valmisti lentäviä levyjä Maan päällä ja lennätti ne sitten avaruudessa oleviin erittäin suuriin kantoraketteihin. Näyttäisi siltä, että nämä olisivat juuri niitä samoja levyjä, joihin Bill Uhouse oli sekaantunut. UFO/ET-tutkija ja -aktivisti Steven Greer mainitsee paljastushankkeensa Internet-sivustolla SAIC:n, joka on ylikansallinen ryhmä, jolla on pääsy ET:hen liittyvää teknologiaa käsitteleviin salaisiin ohjelmiin.
Toivon, että lukija voi arvostaa sitä, miten kaikki nämä pienet todistuksen palaset, vaikka ne eivät olekaan niin merkittäviä yksittäin, mutta kun ne kootaan yhteen metodisesti ja asiayhteydessä, muodostavat erittäin vakuuttavan tapauksen luokitellusta irtautuneesta sivilisaatiosta ja siitä, miten tätä sivilisaatiota vaalitaan ja kehitetään useiden muukalaisrotujen, erityisesti Harmaiden, avulla.
Bobby Inman sai paljon huomiota UFO-yhteisössä vuosia sitten, kun Bob Oechsler nauhoitti salaa keskustelun, jossa Inman vahvisti tietävänsä avaruusolennoista ja niiden aluksista. Keskustelun täydellinen transkriptio löytyy tältä sivustolta. [103] Tämä aineisto havainnollistaa myös hallituksen ja yksityisen sektorin, niin sanotun sotateollisuuskompleksin, välistä pyöröovea. Lee Nicholsonin kirjoittamassa artikkelissa Nicholson sanoo:
“Olemme ylpeitä voidessamme ilmoittaa, että entinen NASA:n tehtäväasiantuntija, robotiikka-asiantuntija ja omapäinen UFO-tutkija Bob Oechsler on ystävällisesti antanut suostumuksensa haastattelusarjaan täällä Open Minds Forumissa. Bobin panos 1990-luvun alkupuolella oli monessa suhteessa vertaansa vailla, eikä vähäisimpänä niistä ole hänen surullisen kuuluisa nauhoitettu puhelinkeskustelunsa NSA:n entisen johtajan ja CIA:n apulaisjohtajan, eläkkeellä olevan amiraali Bobby Ray Inmanin kanssa. Uskomme, että suuri osa Bobin tuolloin tekemästä työstä on yhtä tärkeää myös tänään.”
Jos lukee koko transkription, on selvää, että Inman puhuu Maan ulkopuolisesta teknologiasta vastatessaan Oechslerin kysymykseen;
“Odotatteko, että jokin talteen otetuista ajoneuvoista tulisi koskaan saataville teknologiseen tutkimukseen sotilaspiirien ulkopuolella?” Inman: ”Jälleen kerran, en rehellisesti sanottuna tiedä. Kymmenen vuotta sitten vastaus olisi ollut ei. Ovatko he ajan kuluessa alkaneet olla avoimempia sen suhteen, se on mahdollista.”
Dan Sherman toimi NSA:n intuitiivisena viestimiehenä Harmaille
Dan Sherman [104] väittää, että hänen NSA:n esimiehensä kertoivat hänelle, että harmaat kehittivät ohjelman, johon hän joutui tietämättään sikiönä äitinsä kohdussa vuonna 1963. Hänen tehtävänään oli tulla NSA:n intuitiiviseksi kommunikaattoriksi, jota käytettäisiin Greyn viestinnän ylläpitämiseen sen jälkeen, kun tulevaisuudessa tapahtuisi odotettu maailmanlaajuinen katastrofaalinen viestintäkatkos.
Kapteeni sanoi: ”Vuonna 1947 Yhdysvaltain hallitus otti yhteyttä muukalaislajiin. Nykyään kutsumme niitä yleisesti ’Harmaiksi’. Tämän yhteydenoton ansiosta olemme oppineet monia asioita. Osa niistä oli hyviä, osa ei niin hyviä. Ja yksi noista ei-niin-hyvistä asioista on lopulta tuonut sinut tänne, kersantti Sherman.”
”Kapteeni jatkoi: ”Kokeilu, johon viittaan, oli, ja on edelleen, nimeltään ‘Project Preserve Destiny’. Se alkoi vuonna 1960 ja oli täysin toiminnassa vuonna 1963. Se oli geenihallintaprojekti, jonka ainoana tarkoituksena oli kasvattaa ihmisjälkeläisiä, jotta heillä olisi kyky kommunikoida Harmaiden kanssa. Äitisi siepattiin aluksi vuonna 1960 testejä varten ja sitten uudelleen vuonna 1963 varsinaista geneettistä toimenpidettä varten, kun olit kohdussasi.” ”Yhteensopivuus?” ”Kyllä. Itse asiassa se on pitkä tarina. Yritän selittää niin paljon kuin pystyn, mutta on paljon sellaista, mitä en edes tiedä. Lyhyesti sanottuna sinulle on annettu mielenkiintoinen kyky sen kautta, mitä kutsumme geneettiseksi hallinnaksi.”
”Mainitsin, että sinulla on ainutlaatuinen kyky; kutsumme sitä ’intuitiiviseksi viestinnäksi’. Se on kyky kommunikoida mielesi intuitiivisen manipuloinnin avulla. Tämän kyvyn täydellistymisen jälkeen on ollut kourallinen ihmisiä, jotka ovat käyttäneet tätä taitoa asevoimissa. Koko maailman yleisessä väestössä on monia muitakin, joilla on tällä hetkellä tämä kyky, mutta kunnes se tuodaan esiin oikeilla harjoitusmenetelmillä, se jää uinumaan.”
”Tammikuussa 1963 tuotettiin ensimmäinen onnistuneesti hoidettu alkio PPD:n valvonnassa. Tarvittiin vain tietty määrä ’intcomm’-kykyistä henkilökuntaa; siksi PPD:n geneettinen hallintavaihe lopetettiin maaliskuussa 1968.”
Kiinnostuin tästä ajan hammasta kestäneestä Dan Shermanin tapauksesta, ei ainoastaan siksi, että se on esimerkki siitä, että Harmaat kiihdyttävät teknologista kehitystämme, vaan myös siksi, että NASA on jo vuosia varoittanut vakavien auringonpurkausten aiheuttamista massiivisista viestintähäiriöistä, jotka voisivat olla äärimmäisen katastrofaalisia. Esimerkiksi vuonna 1859 tapahtunut auringonpurkaus käräytti lennätinjohtoja, joten voitte vain kuvitella, mitä sivilisaatiollemme voisi tapahtua tänä päivänä, jos tällainen tapahtuma sattuisi.
Viestintäsatelliitit voisivat tuhoutua maan kiertoradalla, mutta myös Maapalloa ympäröivä alue voisi olla vuosia poissa satelliittien käytöstä säteilyn vuoksi. Koko sivilisaatiomme voisi joutua vuosikymmenen tai enemmänkin takapakkia, jos näin tapahtuisi nyt, kun olemme nousseet niin pitkälle elektroniikan aikakauteen. Ei ihme, että Harmaat olisivat huolissaan yhteydenpidon ylläpitämisestä maanpäällisiin ihmisvaroihinsa ja verkostoonsa tällaisessa tilanteessa.
Tämä on vahva vahvistus Dan Shermanin tarinalle. Jos lennätinjohdot kärähtivät vuonna 1859, ajatelkaa, mitä sivilisaatiollemme tapahtuisi, jos tämä tapahtuisi uudelleen, mikä on todennäköistä. Näyttää siltä, että olemme surullisen valmistautumattomia NASAn varoituksista huolimatta. [105] [106]
“Ennuste perustuu osittain vuonna 1859 tapahtuneeseen suureen aurinkomyrskyyn, joka aiheutti oikosulun lennätinjohtoihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja sytytti laajoja tulipaloja. Uuden tutkimuksen mukaan se oli ehkä pahin viimeisen 200 vuoden aikana, ja nykyaikaisten sähköverkkojen ja satelliittien myötä riski on paljon suurempi. Vuoden 1859 tapahtuman toistuminen nykyaikana aiheuttaisi huomattavasti laajempia (ja mahdollisesti katastrofaalisia) sosiaalisia ja taloudellisia häiriöitä”, tutkijat päättelevät.”
”Vaikutukset tuntuisivat toisistaan riippuvaisissa infrastruktuureissa, sillä esimerkiksi juomaveden jakelu häiriintyisi useiden tuntien kuluessa, helposti pilaantuvat elintarvikkeet ja lääkkeet katoaisivat 12-24 tunnissa, lämmitys/ilmastointi, viemäröinti, puhelinpalvelu, kuljetus, polttoaineen saanti ja niin edelleen menettäisivät välittömästi tai lopulta toimintakykynsä”, raportissa todetaan. Katkosten korjaaminen voi tutkijoiden mukaan kestää kuukausia. Pankit saattaisivat sulkea ovensa, ja kauppa muiden maiden kanssa saattaisi pysähtyä. Hätäpalvelut olisivat kireällä, ja johtaminen ja valvonta saattaisivat kadota”, kirjoittavat tutkijat, joita johtaa Daniel Baker, Boulderissa sijaitsevan Coloradon yliopiston ilmakehä- ja avaruusfysiikan laboratorion johtaja.”
Dan oli yhteydessä yhteen Harmaaseen, jota hän kutsui Spockiksi, ja toiseen, jota hän kutsui Bonesiksi, ennen kuin hän pääsi ulos ohjelmasta.
”Onko tämä luvaton kommunikaatio?” Kysyin. ”Ei ole mitään haittaa kommunikoida tällä koneella”, hän sanoi välinpitämättömästi. Olin yllättynyt siitä, miten vaivattomasti hän oli sanonut sen. Olin tässä hikoillut siitä, että olin saattanut tehdä jotain väärin, ja hän käyttäytyi kuin se ei olisi ollut mikään iso asia.
”Miten voit kommunikoida niin avoimesti tällä koneella, etkä normaalin kommunikaatiomme aikana?” Kysyin. ”Et ole koskaan antanut minulle syytä”, hän vastasi. Pysähdyin miettimään tätä. Se oli totta. En ollut yrittänyt kysyä mitään tai kommunikoida mitään muuta kuin sitä, mikä koski tavanomaista kommunikaatiotamme. Olin aina olettanut, ettemme saisi keskustella mistään muusta. Vaikutelmani Spockista oli virallinen, jossa ei ollut tilaa tunteille. Jopa nyt, kun kommunikoimme tällä toisella tasolla, tunsin yhä jäykkyyttä.
Ehkä he olivat juuri tällaisia. Uteliaisuuttani eteenpäin puskien kysyin mitä mieleeni juolahti ensimmäisenä. Koska ajattelin, miten muodolliselta Spock kuulosti, jatkoin sitä ajatusta. ”Onko teillä tunteita kuten ihmisillä?” Kysyin suoraan. ”Olemme melko samanlaisia tunnekehitykseltämme, 118”, hän sanoi viitaten minuun PPD-koodinumerollani. ”Reagoimme ympäristöömme aivan kuten sinäkin, mutta aistimamme asiat vaikuttavat meihin paljon vähemmän. Ilman selvästi lisääntyneitä ärsykkeitä tunteet eivät ole helposti käyttökelpoisia.”
”Mieleeni tuli miljoona kysymystä. Onnistuin valitsemaan yhden ja heittämään sen pois ennen kuin menetin uuden ystäväni huomion. ”Miksi luulit, että se oli tahatonta, kun ensimmäisen kerran kommunikoin kanssasi tässä koneessa?” ”Tähän asti pidimme mahdottomana, että vesi-ihminen voisi ylläpitää viestintää tällä tasolla. Mutta yllätymme jatkuvasti myös muiden IC:den kyvyistä.” ’Vesi-ihminen’ on lähimpänä tarkkaa käännöstä siitä, miten Spock viittasi ihmisiin. Muut vaihtoehdot olisivat ehkä ’vesiastia’ tai ’vesiolento’.
Tajusin nyt, että olin lopettanut viestiemme kirjoittamisen raportointi-ikkunaani heti, kun olimme hypänneet tälle toiselle koneelle. En ollut varma, pitäisikö minun jatkaa vai ei. ”Pitäisikö minun raportoida kommunikaatiostamme, kun olen tässä toisessa koneessa?” Kysyin. Halusin vastauksen olevan ”ei”, jotta voisin keskittyä siihen, mitä viestitettiin. Yllätyksekseni Spock sanoi: ”Ei, se ei ole tarpeen. Viestintäämme seurataan vain teidän raporttienne avulla, jotta voidaan laskea tarkkuuskerroin. Viestintääsi tällä koneella ei koskaan odotettu, eikä se siksi tule koskaan tietoon, ellet keskustele siitä komentoketjusi kanssa.”
”Suuttuuko kukaan, jos he saavat tietää, että olen kommunikoinut kanssasi tällä toisella tasolla?” Kysyin. Olin yhä hieman vainoharhainen siitä, mitä sääntöä saattaisin rikkoa, jos mitään. ”En ole tietoinen kansanne standardeista tämän suhteen. Emme kuitenkaan vastusta kommunikointia vesi-ihmisten kanssa tällä tasolla. Meille on mielenkiintoista, että pystymme jo sellaisenaan kommunikoimaan vesi-ihmisten kanssa, mutta kommunikointi tällä tasolla herättää vielä enemmän mielenkiintoa.”
Toinen Bones-niminen Harmaa, jonka kanssa Dan kommunikoi
”Tästä viestinnästä ei ole mitään haittaa”, hän sanoi vastaten samalla tavalla kuin Spock oli vastannut kuukausia aiemmin. Koska en halunnut puhua liikaa samasta asiasta kuin Spockin kanssa, yritin miettiä muita asioita, joita kysyä. Omien henkilökohtaisten tarpeideni vuoksi tuolloin syvällisin asia, jonka keksin, oli: ”Poistatteko te jätteet kuten me?”.” Voisin vannoa, että jos he kykenivät nauramaan, ”kuulin” sen taustalla. Saatoin aistia kommunikaatiossamme kuplan, jollaista en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Oliko se naurua? En tiedä, mutta saattoi olla. ”Kyllä, 118, meilläkin on tuo tarve, mutta ei samalla tavalla”, hän vastasi takaisin ilman minkäänlaista hämmennystä tai muita tunteita, joita me ihmiset tuntisimme, jos meiltä kysyttäisiin sama kysymys.
”Kymmenen kuukauden aikana PPD-tukikohdassa nro 2 sain yli 75 viestiä Bonesilta. Tuona aikana kommunikoimme useaan otteeseen korkeammalla tasolla. Se, mitä opin Bonesilta tuona aikana, ei palaa mieleeni siististi pakattuna kronologisessa järjestyksessä. Muistan asiat, joita opin Bonesilta, enemmänkin asteittaisena tiedon etenemisenä, joka rakentui ajan myötä itsestään.”
Dan Sherman kertoo kirjassaan yksityiskohtaisen keskustelun kapteeni Whiten kanssa NSA:n turvamekanismeista, jotka liittyvät avaruusolento-ohjelmien pitämiseen julkisuuden ulkopuolella, ja uskon lukijan pitävän sitä mielenkiintoisena.
”Kuten eilen totesin, PPD sai alkunsa vuonna 1960. Hankkeesta tuolloin vastuussa ollut henkilöstö yritti keksiä paremman tavan pitää ohjelma piilossa yhä valveutuneemman yleisön silmiltä. Raaka voima ja manipulointi oli pelottavaa, mutta ei tehokas pitkän aikavälin ratkaisu. Suojellakseen tulevia tietovuotoja he ottivat käyttöön niin sanotun ’sipuli’-efektin.”
Olin hieman hämmentynyt, joten kysyin: ”Kun sanotte raakaa voimaa ja manipulointia, mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte? Mistä yhteydestä puhutte?” ”Muukalaisprojektien parissa tuolloin työskentelevälle henkilökunnalle kerrottiin yksinkertaisesti, ettei se saisi kertoa kenellekään asiattomalle henkilölle mitään tietämistään asioista, tai he, ystävä tai perheenjäsen joutuisivat ikävään tilanteeseen. Pelko on tietysti ensisijainen motivaattori, mutta ei tehokkain.
Heillä oli edelleen ihmisiä, jotka varastivat asiakirjoja, joissa oli salaisia merkintöjä, todisteeksi muille siitä, mitä oli tekeillä. Jotta tietoja voitiin piilottaa tehokkaasti tuolloin, tarvittiin paljon resursseja ja työvoimaa valvomaan kaikkia avaruusolento-ohjelmiin osallistuvia. Kun PPD perustettiin, se oli uuden sipulivaikutuksen malli. Samoihin aikoihin oli myös uusi musta hanke juuri käynnistymässä, joten vastaperustettu PPD päätettiin piilottaa tämän uuden mustan hankkeen taakse, jotta uteliaat kongressiedustajat ja muut uteliaat virkamiehet saataisiin pidettyä loitolla.
”Sipuli-ilmiön toiminta muistuttaa sipulin kerroksia. Sipulissa on monia eri kerroksia. Niin on myös armeijalla. Sotilassipulin ulkopuoli, se puoli, jonka kaikki näkevät, on ’salaamaton’ kerros. Tämä on se kerros, joka tyypillisesti esitetään yleisölle, ja sillä voi olla tai ei voi olla mitään merkitystä organisaation, tukikohdan tai laitoksen todellisen tehtävän kannalta. Useimmissa hallituksen toimipaikoissa tukikohdan julkisuudessa esitetty salaamaton tehtävä on täysin tarkka, eikä siellä ole todella mitään salattavaa. Tämä ei kuitenkaan päde joka paikkaan.”
”Seuraava kerros, jonka paljastamme matkallamme sipulin keskelle, on nimeltään ’For Official Use Only’ (FOUO) eli taso 5. FOUO on lähinnä muodollinen tapa estää periaatteessa turvaluokittelemattoman tiedon levittäminen summittaisesti. Jos useat FOUO-tiedot koottaisiin yhteen salaisemmaksi kokonaisuudeksi, niiden julkistaminen voisi vahingossa olla yhtä vahingollista kuin korkeamman tason salaisen tiedon julkistaminen.”
”Seuraava taso turvaluokitellulla matkalla on ’Salainen’ eli taso 4. Salaisten ja sitä korkeampien tietojen luvaton luovuttaminen voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa kansalliselle turvallisuudelle. ”Seuraava taso on ’huippusalainen’ (TS) eli taso 3. TS-luokassa on koodisanoja, jotka lokeroivat tietojen luovuttamisen vielä tarkemmin. Näitä koodisanoja käytetään suojaamaan monia tehtäviä, myös niin sanottuja mustia tehtäviä.
”Mustat tehtävät, joita kutsumme tasoksi 2, ovat niitä, joiden taakse avaruusolentoprojektit on tehokkaasti piilotettu. Mustien operaatioiden olemassaolosta tietää vain kourallinen kongressiedustajia ja presidentti. Nämä mustat operaatiot ovat avaruusolentoprojektien viimeinen puolustuslinja. Missä tahansa avaruusolentoprojekti sijaitseekin, siellä on oltava musta operaatio, joka peittää sen olemassaolon uteliailta silmiltä. Se luo erittäin hienostuneen suojan, joka on suunniteltu salaamaan harmaan hankkeen olemassaolo korkean tason virkamiehiltä, joilla ei ole tarvetta tietää.
Muuten joku virallisten kanavien sisällä joutuisi lopulta avaruusolentoprojektit tarkastelun kohteeksi. Nykyisessä järjestelmässä, jos utelias kongressiedustaja alkaa tutkia asioita, joista hänellä ei ole mitään syytä tietää, hänelle voidaan kertoa mustasta operaatiosta, saada hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja siten tukahduttaa kaikki jatkotutkimukset. Se on äärimmäisen tehokas menetelmä avaruusolentotehtävien piilottamiseen, ja se on syy siihen, että ne on piilotettu niin tehokkaasti niin pitkään.”
”Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, matkalla sipulin läpi tulemme muukalaistehtäviin eli tasolle 1; niitä kutsutaan ’harmaiksi’, ’harmaaksi aineeksi’ tai ’vinoiksi tehtäviksi’. Sipulin keskellä on aina avaruusolentoprojekti. Edes kohteen komentaja ei yleensä ole tietoinen siitä, että hänen nenänsä alla on avaruusolentoprojekti. ”Ketä tahansa, joka on tai on ollut osa avaruusolentoprojektia, pidetään ’ensimmäisen tason’ eli tason 1 henkilökuntana. Henkilöstöä, joka toimii ensimmäisen tason tukitehtävissä, pidetään ’toisen tason’ henkilöstönä, eivätkä he ole tietoisia työpaikkansa ja avaruusolentoprojektin välisestä yhteydestä. He työskentelevät peitetehtävissä tai mustissa tehtävissä. Lisäksi koko tasojärjestelmän olemassaolosta tietävät vain ensimmäisen tason henkilöt.”
”Se on vieläkin monimutkaisempaa. Tason 1 sisällä on erillisiä ja erillisiä luokkia, joita kutsutaan ’vaiheiksi’ ja jotka vastaavat suoraan tietämystarvetta.” Kun hän selitti tätä sipuli-efektiä, muistan olleeni lumoutunut järjestelmän nerokkuudesta. Se oli ilmeisen tehokas estämään tietojen paljastumisen.”
Kapteeni White selitti sipulivaikutuksen loppuun. ”Onko kysyttävää, kersantti Sherman?” hän kysyi. ”Kyllä, sir”, vastasin. ”Viittaatte siihen, että muukalaistehtäviä on useampia kuin yksi — onko tämä totta?” ”Viittaan vain siihen, että niitä on enemmän kuin yksi, koska oletan, että niitä on useita. En ole henkilökohtaisesti tietoinen muista, mutta koska olemme olleet yhteydessä heihin vuodesta 1947 lähtien, voin vain olettaa, että niitä on nyt ja on ollut muitakin aiemmin.”
Se niistä tietämättömistä skeptikoista, jotka toistavat yhä uudelleen ja uudelleen, että hallitus ei voi pitää salaisuuksia. Tietenkin meillä on näitä vuotoja, mutta kun ne ovat kerran julkisuudessa, ne sekoittuvat runsaaseen määrään disinformaatiota, joka kiertää nyt Internetissä ja sosiaalisissa verkostoissa. Tämä johtuu enimmäkseen vain tietämättömästä yleisöstä, joka harrastaa villejä mielipiteitä ja spekulaatioita, jopa suoranaista petosta, mutta sitä kiihdyttävät jossain määrin hallituksen psyopsiaoperaatiot.
Ellei henkilö ole ollut tällä alalla pitkään ja hänen mielensä ole sopiva tiedustelutiedon keräämiseen ja analysointiin tai ellei hänellä ole tämän kirjan kaltaista tiekarttaa, jota seurata, on melkein toivoton tehtävä löytää signaali kohinan seasta. Se, mitä lukija näkee, on elämäntyöni hyöty pähkinänkuoressa, ja se on suunnattu lähinnä nuoremmalle sukupolvelle, jonka on tartuttava toimeen näissä asioissa, jotta yhteiskunta saataisiin takaisin myönteiselle kehitysuralle.
Lyn Buchananin sieppaustarina
Sieppaustapauksia on niin paljon, että pyrin valitsemaan sellaisia, jotka tuovat esiin useita kysymyksiä. [107]
“Lyn Buchanan oli vajaan yhdeksän vuoden ajan kaukokatselijana Yhdysvaltain hallituksen STARGATE-projektissa, ja tuona aikana hän koulutti armeijan ja hallituksen kaukokatselijoita. Tällä hetkellä hän on Problems>Solutions>Innovationsin (lyhyesti PSI) toimitusjohtaja. Kyseessä on alun perin data-analyysiyritys, mutta sen jälkeen kun CIA joulukuussa 1995 julkisti salassa pidettäviä tietoja kaukokatselutekniikoista, PSI käyttää nyt yli 90 prosenttia ajastaan erityyppisiin kaukokatselutehtäviin, joita kutsutaan nimellä Controlled Remote Viewing eli CRV.
Jatkuva julkinen palvelu, jota Lyn Buchanan itse rahoittaa ja jossa käytetään muiden kaukokatseluhenkilöiden ja hänen omien valmistuneiden opiskelijoidensa vapaaehtoispalveluja, on ”The Assigned Witness Program”, joka tarjoaa maksuttomia CRV-palveluja poliisille ja muille julkisesti rahoitetuille tutkintaviranomaisille. Buchanania pidetään yhtenä parhaista kaukokatselun kouluttajista.
12-vuotiaana hän oli kokenut useita tapahtumia, joita voitiin kuvailla vain psyykkisiksi. Koska hän kuitenkin varttui Itä- ja Keski-Texasissa, jota usein kutsutaan ”raamattuvyöhykkeeksi”, tällaisia asioita ei koskaan myönnetty tapahtuvan kunnon ihmisille. Koko hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ajan tätä hänen taipumustaan ei tukahdutettu. Ne jäivät suurelta osin huomiotta ja/tai piiloon.
Lukion jälkeen hän meni Yhdysvaltain armeijaan ja palveli kolme vuotta tietokonejärjestelmäteknikkona, minkä jälkeen hän työskenteli siviilinä noin viisi vuotta IBM:llä El Pasossa, Texasissa. Koska hän ymmärsi, että koulutuksen puute estää ihmisiä työskentelemästä tällaisissa yrityksissä, hän palasi Itä-Texasiin opiskelemaan. Opiskeluaikana hänen erityiskykynsä lähes surkastuivat, lukuun ottamatta satunnaisia hallitsemattomia tapahtumia, jolloin jokin hätätilanne, tragedia tai viha toi kauan sitten unohdetut alitajuiset kyvyt pintaan.
Valmistuttuaan maisteriksi Stephen F. Austin State Universityssä Nacogdochesissa, Texasissa, hän opetti vieraita kieliä Itä-Texasin maaseudulla sijaitsevissa yläasteella ja lukioissa useiden vuosien ajan. 12 vuoden jälkeen hän jätti armeijan. Hän palasi Yhdysvaltain armeijaan ja ryhtyi kielitieteilijäksi Yhdysvaltain tiedustelu- ja turvallisuusjoukkoihin. Hänen ensimmäiset ”toiset” kielensä olivat saksa ja espanja, ja hän vietti palvelukseenastumisensa ensimmäisen vuoden opiskellen venäjää Defense Language Institutessa Montereyssä Kaliforniassa.
Sen jälkeen hän työskenteli neljä vuotta Japanissa venäjänkielisenä kielentutkijana, jossa hän oppi myös japanin ja mongolian kielen taitoja. Viimeisten 12 palvelusvuotensa ajan hän oli Yhdysvaltain armeijan ainoa mongoliankielen tutkija. Japanista hän palasi vielä vuodeksi Defense Language Instituteen osallistuakseen venäjän kielen keskitason kurssille, minkä jälkeen hänet määrättiin neljäksi vuodeksi Yhdysvaltain tiedustelupalvelun kenttäasemalle Augsburgiin, Saksaan. Siellä häntä käytettiin hänen laaja-alaisen tietokonetaitonsa vuoksi lähinnä järjestelmäsuunnittelijana ja ohjelmoijana lukemattomille yhdysvaltalaisille ja ulkomaisille suur- ja minitietokoneille.
Augsburgissa hänen psykokineettinen kykynsä nousi eräänä kohtalokkaana päivänä uudelleen esiin tapahtumassa, jonka osat ovat edelleen salaisia. Pian sen jälkeen kenraalimajuri Albert Stubblebine, joka oli tuolloin Yhdysvaltain tiedustelu- ja turvallisuusjoukkojen komentaja, päätti siirtää hänet Washingtonin alueelle, jossa hän vietti viimeiset yhdeksän vuotta sotilaspalvelustaan erityistehtävissä. Siellä hän tutki CRV-protokollia ja -menetelmiä, jotka tohtori Ingo Swan, Yhdysvaltain kaukokatseluohjelmien isä, oli kehittänyt joitakin vuosia aikaisemmin. Hänestä tuli nopeasti taitava käyttämään tätä tekniikkaa.
Jäätyään eläkkeelle Yhdysvaltain armeijasta vuonna 1992 hän asettui asumaan Mechanicsvilleen, Marylandiin, ja aloitti työskentelyn tietokonekonsulttina, lähinnä valtionhallinnon sopimusten parissa. Samaan aikaan hän alkoi rakentaa omaa yritystään, PSI:tä. Muiden toimeksiantojen joukossa tiedetään, että Yhdysvaltain hallitus on pyytänyt häntä etsimään Osama Bin Ladenia. Tunnettu toimittaja ja kirjailija Jim Marrs haastatteli Lyn Buchanania 06.06.2000. Haastattelun äänitiedostot olivat pitkään Jim Marrsin sivustolla ilmaiseksi kaikkien saatavilla, ikään kuin Marrs ja Buchanan olisivat halunneet, että haastattelun sisältö tulisi mahdollisimman monien ihmisten tietoon. Sitten eräänä päivänä tiedostot vain katosivat. Seuraavassa on tarkka kuvaus tästä haastattelusta. Käytetyt sanamuodot ovat enimmäkseen sellaisia, joita Lyn Buchanan on käyttänyt itse.
Lyn Buchananin mukaan armeija koulutti hänet käyttämään psyykkisiä kykyjään ja mieltään ja menemään valvottuun kaukokatseluun, jotta hän pystyisi näkemään vihollisia ja muita asioita, joita oli liikkeellä. Kun jotkut kaukokatsojista lähetettiin etsimään melko tavanomaisia asioita, kuten ydinvoimaloita tai ydinsukellusveneitä tai jotain sellaista, he kohtasivat asioita, joita he eivät olleet odottaneet.
Kerran eräässä kokouksessa Ingo Swanin seuratessa sukellusvenettä hän sattui mainitsemaan, että yläpuolella oli UFO. Kaikki pöydän ympärillä nauroivat, ja Swanille kerrottiin: ”Sitten he lähettivät asiasta sanan eteenpäin ja pyysivät saada tutkalukemat. Siitä ei koskaan saatu palautetta. Kokouksen todellinen tarkoitus oli selvittää, saisivatko he rahoitusta vielä vuodeksi eteenpäin. Heti sen jälkeen, kun heidän pyyntönsä tuli julki, he saivat rahoitusta.
Haastattelussaan Lyn Buchanan kertoi, että hän tutustui avaruusolentoihin ensimmäisen kerran luultavasti noin 20-25 vuotta ennen kuin hän joutui yksikköön. Se oli henkilökohtainen sieppauskokemus. Hän ei yleensä puhu siitä kovin paljon. Tuohon aikaan hän oli piirin ratsastussaarnaaja pienessä metodistikirkossa Itä-Teksasissa.
Eräänä iltana hän valmistautui muuttamaan pois pappilasta, he olivat muuttamassa uuteen seurakuntapiiriin. Hänen perheensä oli lähtenyt, ja hän oli siellä yksin pakkaamassa viimeisiä tavaroita laatikoihin. Yhtäkkiä hänen oli pakko mennä makuulle lattialle, ja hän kuuli, kuinka taivaalta laskeutui jokin, joka laskeutui talon takaosaan. Hän yritti nousta ylös nähdäkseen, mikä se oli, mutta hän oli jähmettynyt, eikä pystynyt liikkumaan. Hän pystyi ajattelemaan vain, että takapihalle oli laskeutunut lentävä lautanen.
Hän luuli, että hänellä oli todisteita, koska rikkaruohot olivat korkealla, sillä tämä oli kaukana keskellä maata. Hän ottaisi kuvan huomenna. Hän kuuli ihmisten tulevan rikkaruohojen läpi taloa kohti. Seuraavaksi hän huomasi, että hän oli juuri kävelemässä talon läpi, ja oli aamupäivä. Hän ei saanut selvää, missä hän oli tai mitä hän teki. Lopulta hän muisti, että hän oli siivoamassa ja muuttamassa. Niinpä hän lastasi viimeisetkin tavarat autoon.
Siitä alkoi noin 20 vuotta jatkunut ajattelun pakko: ”Olen unohtanut jotain.” Hän lähti talosta ja joutui palaamaan joskus 8-10 kertaa tarkistamaan valot ja varmistamaan, että hän oli lukinnut ovet, koska hän tiesi unohtaneensa jotain.
Eräänä sunnuntai-iltapäivänä, kun hän oli Yhdysvaltain armeijan kaukokatseluyksikössä noin viisi vuotta, hän oli vaimonsa kanssa menossa jonnekin, ja hän oli mennyt takaisin ja takaisin ja takaisin ja takaisin ja tarkistanut ja tarkistanut ja tarkistanut ja tarkistanut. Lopulta hänen vaimonsa seisoi hänen edessään ja sanoi: ”Tarkistitko sinä katon huipun? Tarkistitko takapihan?” Sillä hetkellä, kun vaimo sanoi: ”Tarkistitko takapihan?”, kaikki palasi hänen mieleensä, koko sieppauskokemus. Se oli aivan musertavaa.
Hänellä oli etuna hallittu kaukokatselukoulutus, jonka suuri osa on ajatusten ja informaation karsimista. Niinpä hän alkoi käydä läpi prosessia, jossa karsitaan pois väärää tietoa kaikesta, mitä hän muisti. Ja sitä oli melko paljon. Sen, minkä hän lopulta muisti ja mistä hän sai melkoisen todisteen sinä yönä Itä-Teksasissa, ihmiset olivat tulleet taloon ja ilmeisesti vieneet hänet alukseen.
Seuraavaksi hän muisti, että hän istui istuinrivissä ja että hänen oikealla puolellaan oli tyhjiä paikkoja ja että tuolla oli ikkuna. Hänen vasemmalla puolellaan oli pieni vanha nainen. Hän yritti puhua hänelle, mutta nainen oli kuin zombi; hän oli kuollakseen peloissaan. Sitten ohi käveli todella pitkä mies, joka ei ollut ihminen. Hän oli ainakin 2 metriä pitkä ja aivan kuin lihasrakentaja. Kun hän käveli ohi, Lyn sanoi: ”Anteeksi, saanko istua ikkunan ääressä?”
Hän kääntyi ja katsoi Lyniä, ja hänen kasvoilleen levisi pelko. Hän kääntyi ja juoksi ulos huoneesta, jossa he olivat. Melko pian hän ja kaksi muuta hänen kaltaistaan palasivat takaisin, ja heidän edessään oli tämä pieni ”Harmaa”. He itse asiassa tavallaan piiloutuivat Harmaan taakse. He olivat ryhmittyneet yhteen. He aikoivat pitää Harmaan heidän ja Lynin välissä, koska he ilmeisesti pelkäsivät häntä kuollakseen. Harmaa tuli ylös ja alkoi puhua Lynille ja yritti saada hänet takaisin alleen, mutta se ei onnistunut. Lopulta Harmaa sanoi: ”Kuule, meillä on töitä tehtävänä.”
Hän vei Lynin etupuolelle, jossa he työskentelivät ja jossa häntä voitiin pitää silmällä, jotta hän ei joutuisi vaikeuksiin. Hän polvistui Harmaan viereen, kun tämä nosti laivan irti (maasta), ja he laskivat sen maahan, ja tämä pitkä kaveri meni ulos, toi jonkun toisen sisään, ja sitten hän nosti laivan ylös ja laskeutui taas jonnekin muualle. He menivät ulos ja toivat lisää ihmisiä.
Lyn kyseli kysymyksiä, ja Harmaa näytti hänelle, miten ohjauspaneelia ohjataan. Hän vastasi periaatteessa kaikkiin Lynin esittämiin kysymyksiin. He tekivät pitkän matkan, joka kesti noin 30 minuuttia, ja Harmaa antoi Lynin yrittää käsitellä ohjaustaulua. Lynillä on hyvin suuret kädet. Kun Lyn pyysi kokeilla sitä, Harmaa sanoi: ”Ei, ihmisen kädet ovat liian pienet”, jolloin Lyn nosti kätensä osoittaakseen, että hänellä on suuret kädet. Harmaan ja Lynin kädet olivat samankokoiset, vaikka Harmaa oli metrin pituinen. Lopulta Harmaa antoi Buchananin lentää vehjettä hyvin tarkassa valvonnassa. Se oli kuin pitäisi lasta sylissä ja antaisi sen ohjata autoa. He pääsivät sinne minne olivat menossa, eikä se ollut Maa. Se oli hyvin pimeä paikka. Oli päivä, koska aurinko paistoi ja oli hyvin lämmintä, mutta oli hyvin pimeää kuin keskellä yötä. Siellä oli kaksi muuta alusta.
Harmaa päästi Lynin takaisin muiden ihmisten kanssa, ja lopulta he nousivat ulos ja muodostivat rivin polkua pitkin, joka kulki pitkin rinteitä. Kun he kävelivät, harmaa tuli ja tarttui Lyniin rivistä ja sanoi: ”Minulla on eräs, jonka kanssa haluat puhua”, ja istutti hänet rinteelle. Lyn vain istui siinä, leikki ruoholla ja katseli ympärilleen. Ruoho oli umpimustaa, mikä tavallaan yllätti hänet. Hän ei vieläkään tiedä, miksi tämä jäi niin elävästi hänen mieleensä.
Muut ihmiset menivät sitä polkua pitkin kukkulan päällä olevaan paviljonkiin, ja siellä huudettiin ja naurettiin. Vain röhönaurun ja kauheiden huutojen sekoitusta koko sen ajan, kun he olivat siellä ylhäällä.
Melko pian toinen harmaa tuli ja pyysi häntä nostamaan kätensä ylös. Kun Lyn teki niin, Harmaa laittoi kätensä Lynin kättä vasten, ja he keskustelivat pitkään. Lyniltä kesti pisimpään tajuta muistettuaan kaiken tämän, mistä he puhuivat, mutta pohjimmiltaan harmaa sanoi, että he tarvitsivat lentäjiä ja tarjosi hänelle työtä. Tähän Lyn sanoi: ”Kyllä, mutta minun on palattava takaisin ja haettava perheeni.” Grey sanoi: ”Ei perheitä, olemme sodassa” Tähän Lyn vastasi, että ilman perhettään hän ei tee sitä. Grey ei kertonut, kenen kanssa he olivat sodassa.
Tämän jälkeen Harmaa lähti pois. Ensin Harmaa ja sitten pilotti istuutui hänen viereensä odottamaan, että muut ihmiset tulevat alas kukkulalta. He juttelivat jonkin aikaa. Lyn muistaa, että hän halusi kysyä, mitä siellä ylhäällä tapahtui, mutta hän ei halunnut sekaantua asiaan. Hän yritti sivuuttaa sen niin paljon kuin mahdollista.
Sen sijaan hän kysyi häneltä, mitä he tekivät siellä, ja Harmaa sanoi, että he olivat pieni, vain kolmen aluksen muodostama joukko-osasto ja että eri yksiköillä oli eri tarkoitukset. Heidän tarkoituksensa oli lääketieteellinen. He sieppasivat ihmisiä. He joutuvat kosketuksiin monien tautien kanssa kulkiessaan planeetalta toiselle. Harmaa sanoi, että ihmiset ovat periaatteessa vasta-ainetehtaita. Joten he istuttivat sairaita kudoksiaan ihmisiin ja poimivat heidät myöhemmin takaisin ja saivat vasta-ainenäytteitä, jotta he voisivat luoda lääkkeitä ja vastalääkkeitä omille ihmisille.
Lyn kysyi implanteista. Harmaa vastasi naureskellen, että implantti ei ole se asia, jonka ihmiset löytävät, mikä on vain pieni vinkki välineestä. Hän sanoi, että implantti on itse asiassa pala lihaa sen ympärillä. Varsinaiset kudossolut, jotka ovat aivan sen vieressä, ovat se, mitä he ovat istuttaneet. Lyn on saanut myöhemmin selville, että jos he ottaisivat kudosta näiden implantiksi kutsuttujen asioiden ympäriltä, he todennäköisesti huomaisivat, että niissä on erilaista DNA:ta.
Sillä välin ihmiset alkoivat kerääntyä takaisin alas kukkulalta, ja Lyn palasi takaisin jonoon heidän kanssaan, ja lentäjä ryhtyi hoitamaan asioitaan. He seisoivat laivan pohjalla odottamassa, että pääsisivät takaisin sisään. Harmaa tuli paikalle ja veti Lynin taas pois jonosta ja sanoi, että menee vielä hetki, joten he seisoivat siinä ja juttelivat. Lyn muistaa kysyneensä häneltä: ”Anna minun muistaa kaikki tämä”, ja Harmaa vastasi: ”No, et tule muistamaan.”
Seuraava asia, jonka hän muisti, oli herääminen, vaeltelu ympäri taloa tietämättä kuka hän oli tai mitä hän teki, ja oli seuraava päivä. Kun hän muisti kaiken tämän, hän meni takaisin yksikköön ja kertoi kokemuksestaan. Eräs henkilö ilmoitti hänestä takaisin komentoketjuun. Seuraavalla viikolla hän oli DIA:n seitsemännessä kerroksessa menossa tapaamaan johtajaa, ja siellä oli kaksi täysin mustiin pukuihin pukeutunutta miestä, jotka näyttivät Jehovan todistajilta ilman Vartiotorni-lehtiään. Hän oli työskennellyt heidän kanssaan aiemmin, joten hän tiesi, keitä he olivat. He ovat ammattitaitoisia kuulustelijoita. He astuivat käytävälle ja ohjasivat hänet neuvotteluhuoneeseen ja alkoivat kysellä häneltä hänen kokemuksistaan.
Heitä on aina kaksi, ja toinen istuu sivussa, kun toinen haastattelee sinua. Se, joka istuu sivummalla, ei useinkaan ole ammattimainen kuulustelija. Usein hän on henkilö yksiköstä, joka tarvitsee kuulustelun. Hän on paikallinen asiantuntija. Näin oli ilmeisesti asianlaita. Lyn oli heti luullut, että he tutkivat, oliko hän tullut hulluksi. Eivätkä olleet. He olivat erittäin kiinnostuneita ohjauspaneelista ja sen toiminnasta. Yksi heidän käyttämistään tempuista on kysyä sama kysymys noin viidellä eri tavalla tietyn ajan kuluessa, jotta nähdään, kompastutko itse. Niinpä toisella kerralla, kun hän kysyi Lyniltä, miten ohjauspaneelia käytetään, Lyn selitti uudelleen, mutta kaveri hänen vasemmalla puolellaan läpsäytti kädellään hänen polveaan ja sanoi: ”No niin, siinä se on.”
Tuon kaverin on tarkoitus istua siinä ja olla hiljaa, joten Lyn tiesi heti, ettei hän ollut koulutettu kuulustelija. Tämän täytyi olla joku kaveri, jolla oli tällainen vehje eikä hän osannut lentää sitä. Lynin edessä istuvan kuulustelijan ilme ei värähtänytkään, mutta hänen korvansa muuttuivat punasiksi. Noin 10 sekunnissa kuulustelu oli ohi ja he olivat lähteneet. Myöhemmin töissä eräs kaveri sanoi hänelle, että ehkä tämä kaikki ei ollutkaan mielikuvitusta.
Myöhemmin hän oli erikoistehtävässä, johon he osallistuivat silloin tällöin. Lyn oli paikalla ja tapasi miehen, jonka hän oli tuntenut jo vuosia aikaisemmin armeijassa. He alkoivat jutella, ja kysyttyään ystävältään, mitä tämä tekee, hän sai vastaukseksi kysymyksen siitä, mikä hänen lupansa oli. Lyn vastasi ja hänen ystävänsä sanoi: ”Ai niin, me vain soitamme ja saamme luvan, että voit tulla katsomaan, mitä minä teen.” Hän vastasi: ”No, me vain soitamme ja saamme luvan, että voit tulla katsomaan, mitä minä teen.”
He soittivat, tarkistivat hänen turvallisuustietonsa, jotka olivat kunnossa, ja hänen ystävänsä vei hänet laitokseen, jossa hän työskenteli. Siellä oli useita kaatopaikkatyyppisiä tiloja, kuten ne hangaarit, joissa lentokoneiden putoamiset lajitellaan. Ilmeisesti heillä oli ollut tilanne, jossa hävittäjälentokone oli törmännyt UFOon, ja he olivat rekonstruoineet romukentän siellä. Siellä näkyi vain romun palasia, metalliromua ja kaikkea.
He kävelivät ja hänen ystävänsä kertoi hänelle, miten he rekonstruoivat törmäyksen tästä romusta. Hänen ystävänsä ei ollut toistaiseksi maininnut UFOja, kun hän törmäsi yhteen ohjauspaneelista ja Lyn hämärtyi: ”Ai, tämä on UFOsta, eikö olekin?”. Yhtäkkiä joku eversti ryntäsi paikalle ja antoi heille kyytiä ja uhkasi Lyniä kuolemalla tai pahemmalla, jos hän puhuisi asiasta tai paljastaisi sijainnin tai muuta sellaista.
Lynille tämä oli palautetta, koska hän todella näki, että yksi ohjauspaneeleista oli juuri siinä. Yhdysvaltain hallituksella on siis joitakin näistä laitteista, ainakin romuna. Monilla yksikön jäsenillä on ollut jonkinlaisia UFO-kokemuksia. Lyn Buchanan jäi eläkkeelle armeijasta sen jälkeen, kun hän oli suorittanut tehtävänsä kokonaan.”
William Pawelec kohtasi avaruusolentojen aluksen Tonopahissa
Minusta William Pawelecin seuraava kertomus on erittäin uskottava, ja se osoittaa, mitä ihmiselle ja hänen ystävilleen tapahtuu, kun he pääsevät liian lähelle totuutta Breakaway-sivilisaatiosta. Huomatkaa, että implantit ovat hyvin näkyvästi esillä harmaassa agendassa, ja David Rockefeller jopa kertoi ystävälleen Aaron Russolle, että globalistieliitin perimmäinen tavoite oli maapallon ihmispopulaation pilkkominen. [108] Rockefeller kertoi Russolle myös, että ennen syyskuun 11. päivää tapahtuisi tapahtuma, joka lujittaisi globalistien valtaa entisestään. Seuraavan artikkelin on kirjoittanut Mary Joyce Annie DeRiso yhdessä aviomiehensä William Pawelecin kanssa. [109]
William (Bill) Pawelec teki pitkän uran työskennellessään huippusalaisissa turvallisuushankkeissa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2000 hän jakoi joitakin näistä salaisuuksista videohaastattelussa [110] tohtori Steven Greerin ”Disclosure Project” -ohjelmalle.
Oli yksi ehto: videota ei voitu julkaista ennen Pawelecin kuolemaa. Vaikka Pawelec kuoli vuonna 2007, kesti kolme vuotta ennen kuin hänen vaimonsa Annie DeRiso löysi miehensä papereiden joukosta Greerin kirjeen ja sai tietää videohaastattelusta ja miehensä ehdosta. Kun hän otti yhteyttä Greeriin, tämä lähetti hänelle kopion haastattelusta. Katsottuaan sen hän antoi Greerille luvan julkaista sen.
Se levisi joulukuussa 2010, mutta salaisuuksia on vielä enemmän, ja Annie kertoo niistä tässä artikkelissa. Pawelec näki muukalaisaluksen salaisessa maanalaisessa laitoksessa. ”Muukalaisaluksen näkeminen muuttaa elämäsi ikuisesti, kuten se teki miehelleni”, Annie sanoo. ”Vielä ollessaan ilmavoimissa hän liittyi APROon (Aerial Phenomena Research Organization) ja aloitti etsintänsä selvittääkseen, mitä ne ovat, mistä ne ovat kotoisin ja mitä avaruusolennot haluavat täällä Maapallolla. Siitä tuli elinikäinen tehtävä, ja se johti hänet moniin mieltä laajentaviin löytöihin. Valitettavasti löydöt ravistelivat hänen sieluaan. ”Vaikka Bill oli nähnyt avaruusaluksen taivaalla”, hän selittää, ”se, mitä hän näki salaisessa laitoksessa Tonopahin koealueen alla Nevadassa, ei jättänyt hänelle epäilystäkään siitä, etteivätkö toisista maailmoista tulleet olennot olisi täällä Maan päällä.
”Ammattinsa vuoksi Bill tiesi kaikki tärkeät sanat saadakseen jonkun huomion, mikä sai usein korkea-arvoiset henkilöt kertomaan hänelle ”salaisuuksia”, jotka ylittivät hänen turvaluokituksensa tason”, hän sanoo. ”Erään tällaisen keskustelun aikana hänet vietiin Tonopahissa sijaitsevaan rakennukseen, jossa suuri osa lattiasta on itse asiassa hissi, joka menee monta kerrosta alaspäin. En muista, kuinka pitkälle alas he menivät, mutta Bill vietiin alueelle, jossa tehtiin tyypillistä lautasen muotoista avaruusalusta. Tästä hän puhuu, kun noin seitsemän minuutin kohdalla Disclosure Project -videolla hän tavallaan naurahtaa ja sanoo, että meidän kavereillamme oli tapana naureskella siitä, että malli ei ollut aivan oikea.
Aluksesta, jota Bill näki työstettävän, tehtiin myöhemmin Testors-mallisarjayhtiön muovimalli, joka tunnetaan nimellä ”Area S4 UFO Revealed”. Tämä alus tunnetaan yleisesti myös nimellä ”The Sport Model”, ja se perustuu Bob Lazarin kuvaukseen. Lazar työskenteli aluksensa parissa Area 51:llä, mutta Bill näki aluksensa Tonopahissa.” Testorin pienoismallisarja ”Area S4 UFO Revealed” on samankaltainen kuin avaruusalus, jonka William Pawelec näki salaisessa laitoksessa syvällä Tonopahin testausalueen alla Nevadassa. Pawelec yritti pysäyttää injektoitavia siruja koskevia häijyjä suunnitelmia: ”Bill oli turvallisuuskonsulttina aakkoskeitto-organisaatioille, kuten CIA:lle, FBI:lle ja NSA:lle.”
Annie jatkaa. ”Hän työskenteli myös niille Washington D.C:ssä, jotka tunnetaan nimellä ’Beltway Bandits’. ”Hän oli alansa huippuja ja työskenteli avaimettomien korttikorttijärjestelmien, Air Force Onen ja amerikkalaisten suurlähetystöjen turvajärjestelmien parissa, mukaan luettuna nyt surullisen kuuluisa Moskovan suurlähetystö, jossa venäläisillä oli seiniin piilotettuja kuuntelulaitteita, joiden avulla he pystyivät helposti vakoilemaan kansainvälisiä diplomaatteja. ”Bill ja hänen ystävänsä olivat myös mukana kehittämässä RFID-sirua. Kun he saivat tietää sen käyttöä koskevista häijyistä suunnitelmista, ’Vallassaolijat’ varastivat teknologian. Kaksi näistä ystävistä murhattiin, ja Billin oma kuolema on edelleen epäilyttävä.”
On selitettävä, että RFID-siru on pieni radiotaajuustunnistussiru, joka on riittävän pieni, jotta sitä voidaan injektoida eläimiin ja ihmisiin valvontatarkoituksissa. Pawelec puhuu tästä Greerin videohaastattelussa. Linkki videoon on tämän artikkelin lopussa. Pawelec järkyttyi syvästi salaisessa kokouksessa ”Toinen projekti, jonka parissa Bill työskenteli, oli Area 51:ssä”, Annie jatkaa. ”Hänen tehtävänään oli päivittää Area 51:n turvajärjestelmät, ja hänen ideansa oli asentaa kamerat tekokiviin. Tänä aikana hän sai tietää Tonopahin tukikohdasta, joka on Area 51:tä syrjäisempi ja vaikeapääsyisempi. Silloin Billin ruusunpunaiset isänmaalliset lasit alkoivat myös hämärtyä.
Satelliittinäkymä Tonopahin testialueesta ”Hänen pettymyksensä alkoi, kun hänet kutsuttiin antamaan Tonopahiin tavanomainen raportti hankkeen tilasta, jonka hän luuli olevan tavanomainen. Kokous pidettiin tiukasti valvotussa huoneessa, joka oli rakennettu kuin Faradayn häkki, jolloin viestinnän pääsy sinetöityyn huoneeseen tai sieltä ulos oli mahdotonta. ”Salkkuja, papereita, hakulaitteita ja minkäänlaisia henkilöllisyystodistuksia ei sallittu kokouksessa”, Annie kertoo. ”Ainoastaan kenraalit saattoi tunnistaa univormuistaan.
Jännitys oli todella suuri, ja Bill oli yllättynyt siitä, miten hermostuneita korkea-arvoiset kenraalit olivat. Hän tiesi, että jotain SUURTA oli tekeillä. ”Bill näki yksityisen suihkukoneen laskeutuvan kiitotielle kahden sotilaskoneen saattelemana. Yllättäen tämä yksityiskone rullasi koko matkan siihen rakennukseen, jossa kokous oli suunniteltu pidettäväksi, kun saattajakoneet poistuivat. ”Erittäin vaikuttava mies astui ulos suihkukoneesta ja astui huoneeseen. Hän oli suhteellisen pitkä, ja hänellä oli erittäin kallis eurooppalainen puku. Hänen kenkänsä ja salkkunsa olivat yhtä ylelliset, ja hänen vierellään oli avustaja tai henkivartija. Hänen käytöksensä oli hyvin aristokraattinen, ja hän puhui korkeasaksalaisella aksentilla. ”Huoneessa vallitsi hermostunut jännitys, kun kukin antoi tilannekatsauksensa ja vastasi kysymyksiin.
Kun kaikki olivat puhuneet, saksalainen mies kiitti heitä hyvästä työstä ja poistui. Häntä ei koskaan esitelty eikä tunnistettu millään tavalla. Hänen uskotaan olleen paroni Jesco von Puttkamer, yksi niistä saksalaisista, jotka tulivat Yhdysvaltoihin Werner von Braunin kanssa. ”Se, mitä tuona päivänä tapahtui, sai Billin vakuuttuneeksi siitä, että eurooppalaiset hallitsivat Yhdysvaltoja ja luultavasti koko maailmaa”, Annie sanoo, ‘mutta suuri kysymys oli, keitä ’he” tarkalleen ottaen olivat. Se ajoi Billin ja hänen ystävänsä selvittämään, mitä todella tapahtui.
Tämän jälkeen hän siteerasi usein ystäväänsä Jim Marrsia, joka sanoi usein: ”Natsit ehkä hävisivät taistelut, mutta he voittivat sodan.” Hän sanoi, että se on totta. ”Miehet halusivat myös selvittää todellisen avaruusolentojen agendan ja syyt, miksi ne olivat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa”, Annie jatkaa. ”He päättelivät, että vaikka on olemassa monia hyväntahtoisia avaruusolentoja, negatiiviset tai pimeät avaruusolennot käyttivät natseja, Illuminatia ja Bilderbergiläisiä pelinappuloina suunnitelmassaan vallata Maa ja vaatia se omakseen.
He saivat tietää, että avaruudessa on käyty rinnakkaista taistelua Maasta tuhansien vuosien ajan. ”Bill ja hänen ystävänsä halusivat, että maailman ihmiset tietäisivät kaiken tämän, mutta Billiltä kesti neljä vuotta kertoa ”heille”, mitä he halusivat kuulla, ennen kuin hän pääsi luisumaan heidän hallinnastaan ja alkoi elää jokseenkin normaalia elämää. ”Hän ei vieläkään puhunut julkisesti kaikesta tästä ennen kuin tapasimme”,”
Annie selittää: ”Ja hän sai tietää, että kaikki ystäväni olivat myös ufoalalla. Samoihin aikoihin Billin syöpä alkoi kasvaa, ja hän alkoi puhua siitä, mitä tiesi. Kaksi hänen läheisistä ystävistään on muuten ammattimaisia kaukokatselijoita, ja he pitävät Billin kuolemaa erittäin epäilyttävänä. ”Kaikki tämä jättää minut ja Billin ystävät miettimään, MISTÄ ’he’ EIVÄT VALEHDELLA MEILLE?”
William Pawelec oli Yhdysvaltain ilmavoimien tietokoneoperaatioiden ja ohjelmoinnin asiantuntija, jolla oli lukuisia todistuksia turvatekniikasta ja kulunvalvontajärjestelmistä. Hän antoi tämän haastattelun tohtori Greerille ennen vuoden 2001 National Press Clubin paljastustapahtumaa ja pyysi, että se julkaistaisiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Saimme äskettäin tietää, että William Pawelec kuoli 22. toukokuuta 2007, ja saimme luvan julkaista sen joulukuussa 2010.
Avaruusolentojen kudos- ja nestenäytteet: Alustava raportti
Vaikka Harmaat yleensä selviävät voittajina, kun ne sekaantuvat ihmisiin, se ei ole aina niin. Tämä erittäin uskottavan, eläkkeellä olevan ilmavoimien kapteeni Robert Collinsin kirjoittama artikkeli havainnollistaa tätä seikkaa. Bobin, kuten entisen CIA:n Derrel Simsin, väitetään joutuneen keskelle asioita vastustaessaan Harmaiden hyökkäyksiä Maapallon ihmisgenomia ja Maapallon ihmisyksilöitä vastaan.
Minusta on mielenkiintoista, että Bob Collins ja Rick Doty olivat molemmat mukana Bennewitzia vastaan suunnatussa disinformaatio-operaatiossa työskennellessään AFOSI:lle. Eläkkeelle jäätyään Bob on ollut vankkumaton ja väsymätön UFO/ET-paljastusten puolestapuhuja. Kirjassaan Exempt From Disclosure Bob paljasti ydintarinan Yhdysvaltain hallituksen ryhmästä, joka lähetettiin Ebenin planeetalle nimeltä Serpo. Tästä väitteestä nousi myrsky, ja sen jälkeen alkoi disinformaatio-operaatio, jota johti disinformaatioasiantuntijaryhmä, joka loi vääriä Serpo-tarinoita ydintarinan häivyttämiseksi.
Seurasin tämän vastavakoiluoperaation kehittymistä Internetissä, mutta Bob vain nöyristeli kuin vanha, karsea Badger, joka hän on, ja otti vastaan pahoinpitelyt. On ironista, että kun hän kerran oli itse mukana AFOSI:n disinformaatio-operaatioissa, hän päätyi yleisön puolelle, joka joutui kamppailemaan häntä vastaan suunnatun disinformaatio-operaation kanssa. Lukija voi siis nähdä, miten laajoja ja monimutkaisia nämä Harmaita asioita koskevat asiat ovat ja miten kovasti hallitus työskentelee pitääkseen yleisön hämmentyneenä ja tietämättömänä.
Lukuisista valheellisista ilmiantajista, kontaktihenkilöistä ja kaapatuista, jotka rakentavat petollisia vääriä kertomuksia, jotka sekoittavat asioita, on todella rehellisiä, omistautuneita ilmiantajia, kontaktihenkilöitä ja kaapattuja, jotka tulevat kertomaan totuuden. On todella vaikea työ selvittää kaikkea, ja minäkin olen joutunut näennäisesti vilpittömien huijareiden ja harhaanjohtavien yksilöiden ansaan, mutta minun on vain yritettävä tehdä parhaani saadakseni kokonaiskuvan julkisuuteen. Seuraavan artikkelin on kirjoittanut Robert M. Collins ja sen ovat analysoineet W.C. Levengood [111] ja Ammanda N. Nimke 2009.
Prologi: Ottaen huomioon uhat, päätimme jatkaa tämän materiaalin käsittelyä. John Edmondsilta (27.09.011) saatujen viimeisimpien tietojen mukaan uhkauksia ja varoituksia tulee kuitenkin edelleen. Näytteet, joiden väitettiin olevan avaruusolentojen kudos- ja nestenäytteitä, lähetettiin Phoenixin lähellä Arizonassa sijaitsevalta tilalta, jossa on tapahtunut outoja tapahtumia useiden viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana, ja jotka huipentuivat siihen, että useita avaruusolentoja puukotettiin, haavoitettiin tai tapettiin tilan omistajan, John Edmondsin, tilalla sijaitsevassa talossa:
”…pyyhkäisi veren/nesteen ja kudoksen harmaasta, jonka melkein halkaisin kahteen osaan poikkeuksellisen hyvin teroitetulla samurai-miekalla lähitaistelun jälkeen näiden pienten loisten kanssa. Meillä on paljon todisteita siitä, kerätty vuosien varrella.” Katso, ”John Edmonds tarkentaa”, sivun alalaidassa. Tämä antoi runsaasti neste- ja kudosnäytteitä, joiden kanssa työskennellä.” Yhteenvetona: Verta löytyi? Näyte näyttää olevan puhdasta hemoglobiinia, kuten karjan silpomispaikoilta löydetty, jossa näyttää olevan segmenttisauvoja veressä, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Iho? Näyttää segmentoidulta ruoholta, paitsi että se ei ole ruohoa Levengoodin mukaan, katso liite 2. Yksityiskohdat/tiedot ja analyysi: Useat ammattitaitoiset tutkijat ovat keränneet lukuisia näytteitä oikealla rikosteknisellä tekniikalla, ja ne on lähetetty arvostettuihin riippumattomiin laboratorioihin. Kaikki palasivat takaisin samaan tulokseen, että näytteiden proteiineja ei voitu tunnistaa mihinkään, mitä he olivat aiemmin nähneet, ei kasviksi, eläimeksi eikä ihmiseksi.
Yksi laboratorio lisäsi, että sille lähetetyt näytteet vastasivat näytteitä, joita he olivat testanneet viimeisten 30 vuoden aikana nestemäisistä näytteistä, joita he olivat testanneet erilaisista karjan silpomisista eri puolilla Yhdysvaltojen lounaisosia. He uskoivat, että oli 100-prosenttinen yhteensopivuus, että nämä kaksi olivat peräisin samasta eläimestä (samoista eläimistä). Vihdoinkin savuava ase, joka ehdottomasti yhdistää karjan silpomiset avaruusolentoihin. Eräs tiedemies oli erittäin innoissaan löydöstä!
Näiden nestemäisten vastaavuuksien tärkeä merkitys on siinä, että W.C. Levengoodin mukaan se, että ne sopivat niin hyvin yhteen, oli todiste siitä, että ne olivat todellakin molemmat Maan ulkopuolisia, sillä näytteet eivät vastaa mitään Maan eläin- tai kasvikunnan näytteitä. Kuitenkin, kuten edellä sanottiin, näytteet sopivat silvotun karjan näytteisiin, ja se osoittaisi Levengoodin sanojen mukaan korrelaation avaruusolentojen, karjan silpomisen ja harmaiden avaruusolentojen ilmeisen vihamielisen aikomuksen välillä. ”Teillä on savuava ase. Tämä on todiste siitä, että avaruusolennot vierailevat Maassa, ja yhdistää ilmiöt positiivisesti toisiinsa!” Nämä olivat Levengoodin sanat!
Robert Bigelow ja hänen virastonsa tutkivat lähes kuukauden ajan tilaa ja sen tapahtumia, ja entiset FBI:n ja CIA:n tutkijat haastattelivat minua ja vaimoani laajasti, videoivat ja analysoivat niitä. Kaikki asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että tapahtumat ovat todellisia ja luonteeltaan tarkkoja, eikä niitä ole julkistettu, koska haluan välttää julkisuuden tulvaa, joka ei edistäisi tutkimusta eikä lisäisi kovaa tieteellistä lähestymistapaa selittämättömään ilmiöön, joka ansaitsee kunnioituksen pysyä ammattilaisten välisenä keskusteluna.
Lisätietoja/tiedot W.C. Levengood 06-30-011: Hän sanoi, ettei aio kirjoittaa raporttia tällä hetkellä, mutta viimeaikaiset puhelinkeskustelut viittaavat siihen, ettei hän ehkä koskaan kirjoita raporttia, mutta hän oli hyvin innoissaan lähetetyistä näytteistä, jotka sisälsivät pieniä segmentoituja kuituja. Nämä eivät olleet kangasta. Tämä oli hänen lähettämissään mikroskooppikuvissa. Levengood selitti, että veri, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei sisällä segmentoituja kuituja. Tämä teki näytteestä erittäin epätavallisen. Hän selitti myös, että normaalit vasta-aineet, jotka ovat positiivisia tai negatiivisia, määrittävät verityypin, mikä on jotain aivan muuta. Se on hyvin erikoinen, koska ”solun osat näyttävät niveltyneeltä ruoholta, mutta eivät ole ruohoa”.
Hän ei ole kirjoittanut raporttia, kuten edellä on mainittu, mutta hän lähetti postitse mikroskoopilla otetut valokuvat, liite 2. Levengood sanoi, että materiaali ei näyttänyt ihmisen iholta. ”Se oli outoa”, hän sanoi. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän ei lähettänyt kudosta DNA-testaukseen, hän sanoi, että materiaalia ei ollut tarpeeksi ja että se oli hyvin kallista ja tehdä niin.
John Edmonds kertoo tarkemmin: Se liittyy Harmaan kuolemaan, jonka tapoin itsepuolustukseksi, kun samanlaiset olennot olivat toistuvasti tunkeutuneet kotiimme useiden vuosien ajan. Näiden olentojen hyökkäyksiin vastattiin väkivaltaisimmalla käytöksellä, jolla pystyin vastaamaan, koska viikoittaiset ja joskus päivittäiset yhteenotot, joiden aikana kotimme, tilamme, hevoset ja koirat tapettiin.
Makuuhuoneeseemme ja omaan kehoomme hyökättiin, ja ruiskun kaltaiset haavat jättivät vuotavia reikiä. Sekä minuun että vaimooni on syntynyt useaan otteeseen suuria mustelmia reiden sisäpuolelle, vatsan alaosaan ja olkapään yläosaan. Tämän seurauksena vaimoni ja minä olemme molemmat saaneet sairauksia. Vaimollani on kilpirauhasen vajaatoiminta ja minulla on tyypin II diabetes. Kummallakaan meistä ei ole henkilökohtaista tai sukuhistoriaa näistä sairauksista.
Tapahtumat osuvat samaan aikaan näiden sairauksien puhkeamisen kanssa. Liittyykö se toisiinsa? Uskomme, että se voisi olla, koska meillä ei ole mitään elämäntapaan liittyvää käyttäytymistä, joka todennäköisesti olisi aiheuttanut sen. Emme ole juoppoja, emme käytä huumeita, pidämme tarkasti huolta ruokavaliostamme ja olemme molemmat hyvin fyysisesti aktiivisia. Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että sillä, että olemme molemmat sairastuneet näihin sairauksiin, olisi mitään tekemistä käyttäytymisemme kanssa.”
Nestenäytteiden keräysprosessi tehtiin välittömästi sen tapauksen jälkeen, jossa harmaan muukalaisen nestettä uskottiin tapetun tai ainakin kuolettavasti haavoittuneen, ja se tehtiin käyttäen parasta mahdollista rikosteknistä tekniikkaa, jonka pystyin keräämään, ja se lähetettiin W.C. Levengoodille Michiganiin analysoitavaksi. Hän vastasi minulle puhelinkeskustelussa, että se sopi yhteen monien veri- ja kudosnäytteiden kanssa, joita hän oli kerännyt kolmenkymmenen vuoden aikana monien tutkimiensa karjan silpomisten yhteydessä.
Hän on henkilö, joka toistuvasti totesi, että ”meillä oli savuava ase” Hän jatkoi toteamalla, että olimme ensimmäiset, jotka yhdistivät karjan silpomiset ja muukalaiselämän esiintymisen suoraan toisiinsa erityisten todennettavien ja dokumentoitujen todisteiden avulla. Hän oli hyvin innoissaan tästä seikasta ja sanoi jatkavansa aiheen tutkimista lisää. Hän pyysi lisää näytteitä. Lähetin W.C. Levengoodille toisen näytteen ja liitin mukaan palan todellista kudosta, joka oli jäänyt miekan terään tapahtumahetkellä ja joka oli ollut kylmässä säilytyssäiliössä säiliössä sen säilyttämiseksi.
Myöhemmin hän kertoi käyttäneensä tätä vivisektionäytteiden ottamiseen ja lähettäneensä ne muille ammattilaisille lisätutkimuksia varten havaintojensa todentamiseksi. Noin kaksi kuukautta myöhemmin soitin Levengoodin kanssa ylimääräisen puhelun, ja hän kertoi saaneensa vahvistuksen tiedoille, joista hän oli jo keskustellut kanssani, ja että myös hänen muut työtoverinsa Michiganin osavaltiosta ja Michiganin yliopistosta olivat hämmästyneitä todisteista eivätkä voineet tunnistaa mistä näytteet olivat peräisin, koska ne eivät vastanneet mitään kasvi- tai eläinlajeja, joista heillä oli tietoa, eivätkä voineet yksilöidä näytteen alkuperää. He olivat molemmat hämmentyneitä ja hämmästyneitä tästä kehityksestä.
Tuolloin Levengood ilmoitti, että hän valmistelisi raportin lehdistölle julkaistavaksi, ja pyysin häntä jatkamaan, mutta julkaisemaan sen vain minulle eikä suurelle yleisölle uutismedian välityksellä. Halusin pystyä valvomaan tämän tiedon julkaisemista ja halusin saada ehdotuksia ammattimaisimmasta ja tieteellisimmästä menetelmästä, jolla se voitaisiin tehdä. Toivoin, että tämä olisi sekä minun, vaimoni että Levengoodin etujen mukaista, jotta vältettäisiin kaikki kielteiset sivuvaikutukset, jotka johtuisivat siitä, että se saisi mielestäni melko paljon huomiota ja että se voisi vaikuttaa kielteisesti elämäämme.
Kuten kävi ilmi, minulla ei ollut mitään syytä huoleen, koska Levengood lopetti yhteydenpidon kanssani eikä ilmaissut enää minkäänlaista kiinnostusta aihetta kohtaan. Toistuvat yritykset saada raportti tai minkäänlaiset jatkotoimet häneltä olivat turhia. Derrel Sims ja minä kävimme useita puhelinkeskusteluja sen jälkeen, kun häntä oli suositeltu minulle, ja hän ja Ron Regehr vierailivat tilallamme lähes viikon ajan viime kesänä.
Tuona aikana Derrel keräsi lukuisia kuivattuja jäännösnäytteitä samalta alueelta, joka oli jäänyt jäljelle lukuisista väkivaltaisista kohtaamisista, joita minulla on ollut Harmaiden kanssa makuuhuoneessamme, kylpyhuoneessamme, käytävillä ja seinillä eri paikoissa kodissamme. Ymmärtäkää, että jäljelle jääneet nesteet ovat luonteeltaan kirkkaita ja hieman öljyisiä. Ne on helppo nähdä pinnalla, kuten lasiovella tai valkoisella kipsilevytyyppisellä seinällä, mutta niitä on hyvin vaikea nähdä luonnollista tiiliseinää vasten. Meillä on useita tällaisia seiniä kodissamme.
Derrel pystyi havaitsemaan erikoisvalon avulla monia tahroja, joita on ilmeisesti mahdotonta havaita paljain silmin. Hän raaputti nämä tahrat pois pinnoilta, joista hän havaitsi näytteet, ja ilmoitti minulle, että ne lähetettäisiin hänen käytettävissään oleville asiantuntijoille analysoitavaksi. Hän otti minulta ja vaimoltani kattavan todistajanlausunnon ja havainnoi tällä tilalla kerättyjä valokuvia ja videoita, jotka liittyvät tähän ilmiöön.
Koskien Derrel Simsin keräämiä näytteitä: ei tiedossa. Hän on hiljattain ilmoittanut minulle tehneensä alustavan analyysin, mutta tutkimuksen loppuun saattaminen edellyttää kalliita laboratorioanalyysejä, joiden kustannukset voivat ylittää 12000 dollaria. Ehdotin, että hän esiintyisi kanssani Coast to Coast -ohjelmassa ja kertoisi tuloksistaan ja että pyytäisimme rahaston perustamista, jotta kiinnostuneet rahoittajat voisivat rahoittaa tutkimuksen Pay Pal -maksujen kautta, jotka on perustettu nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Pyyntö hylättiin. Coast to Coast otti minuun yhteyttä, ja minä ohjasin heidät Derrelin luo. En ymmärrä, miksi hän kieltäytyi tästä haastattelusta, koska hän ja minä olimme jo tehneet yhdessä ohjelman tästä aiheesta vuotta aiemmin.
Lopuksi totean, että mielestäni tämä on tärkeä tarina, jolla on merkittäviä tieteellisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Olen tehnyt parhaani raportoidakseni tapahtumat sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet. Käytin parhaita aikomuksiani kerätäkseni näytteet ja välittääkseni ne ihmisille, jotka ilmaisivat suuren halunsa seurata ja antaa asiantuntijalausuntoja ja tieteellisiä analyysejä niistä. Sen lisäksi, että olen voinut valvoa näytteiden keräämistä ja jakelua näille henkilöille, minulla ei ole ollut mitään sanavaltaa siihen, mitä tapahtui.
Olen aina pyrkinyt vastaamaan kaikkiin tietoihin liittyviin kysymyksiin totuudenmukaisesti ja parhaani mukaan. Minulla ei ole muita vastauksia kuin raportoimani tiedot siitä, mikä on näytteiden tämänhetkinen tilanne tai mitä näytteisiin tai niitä koskeviin tietoihin liittyy. Asumme edelleen samassa osoitteessa, jossa raportoidut tapahtumat tapahtuivat, ja koemme edelleen monia outoja tapahtumia. En enää raportoi näistä tapahtumista, koska en näe mitään syytä jatkaa sitä. Aiemmat raportointini eivät ole johtaneet mihinkään positiiviseen tulokseen. Jatkan tapahtumien kirjaamista sitä mukaa kuin niitä tapahtuu. John Edmonds.
