Tämä on seitsemäs luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.
kirjoittanut Anna-Sofia Pekkarinen
Urantia-kirja on jo ulkomuodoltaan vaikuttava, yli 2000-sivuinen uskonnollis-kosmologinen teos. Se sisältää kaikkiaan 196 lukua, jotka on aihepiiriensä mukaan jaettu neljään eri osaan. Kolmessa ensimmäisessä osassa kuvataan maailmankaikkeuden ällistyttävä monimutkaisuus lukemattomine ulottuvuuksineen ja maailmoineen. Niissä kerrotaan laajasti myös Jumalasta, eri luokkiin jaetuista henkiolennoista ja Urantiaksi nimetyn maapallomme historiasta. Kirjan neljäs osa puolestaan on seikkaperäinen esitys Jeesuksen elämästä, opetuksista ja uskonnollisesta kehityksestä. Se sisältää osittain samaa materiaalia kuin Uusi testamentti mutta lisäksi myös paljon Raamattuun kuulumatonta kerrontaa.
Urantia-kirja toteaakin olevansa Raamatusta seuraava, järjestyksessä jo viides ihmiskunnalle annettu käänteentekevä ilmoitus. Sen lukijat ajattelevat kirjan edustavan evolutiivisen maailman toistaiseksi suurinta olemassa olevaa totuuden heijastumaa, joka tulee uusien, noin tuhannen vuoden välein annettujen ilmoitusten myötä täydentymään kohti entistä absoluuttisempaa totuuden ilmentymää. Urantia-kirjaa edeltävien ratkaisevien ilmoitusten kerrotaan olleen Dalamatian opetukset, Eedenin opetukset Saalemin Melkisedek sekä Jeesus Nasaretilainen (92:4.5—4.9).
Vaikka Raamattua ei mainita aiempien ilmoitusten joukossa, lainataan Urantia-kirjassa kuitenkin kaikkia Raamatun kaanonin kirjoja ja myös useita apokryfikirjoja. Kristinuskossa apokryfikirjoilla tarkoitetaan sekä kirjoituksia, joiden painoarvo Vanhassa testamentissa on ollut muita tekstejä vähäisempi, että Uuteen testamenttiin hyväksymättömiä kirjoituksia.
Urantia-kirjaan otetut lainaukset eivät kuitenkaan mukaile Raamatun tekstejä sanasta sanaan, vaan niitä on paljonkin muokattu vastaamaan paremmin alkuperäiseksi uskottua muotoaan. Osa Raamatun kertomuksista siis etenee Urantia-kirjassa täysin kristittyjen tuntemista teksteistä poikkeavin juonenkääntein. Lisäksi monet kirjan teologiset ja filosofiset käsitykset poikkeavat Raamatun vastaavista ja korjaavat niitä aktiivisesti.
Urantia-seuran verkkosivuilla Urantia-kirjan ydin on tiivistetty seuraaviin sanoihin: ”Urantia-kirja tai -liike ei itsessään ole uskonto, filosofia, lahko tai kultti. Kirja lähinnä kokoaa ja koordinoi Urantian (planeetamme) nykytilanteen ja koko menneen historian ollen samalla pohjana kirjassa esitetylle uudelle ja entistä laveammalle ilmoitukselle” [43]
Urantia-kirjan tausta
Urantia-kirjan kymmeniä vuosia kestänyt syntyprosessi on jokseenkin spekulatiivinen ja kaikessa mystisyydessään usein yliluonnolliseksikin kuvattu. Vuosista 1908—1924 puhutaan prosessin alkuvaiheena, jonka tarkoitus oli valmistaa myöhemmin Urantia-kirjana tunnetun ilmoituksen vastaanottajat tehtäväänsä. Syntyprosessin merkittävimpinä alullepanijoina pidetään lääkärinä, psykiatrina, luennoitsijana ja tiedekirjailijana ansioitunutta tohtori William Sadleria (1875—1969), hänen vaimoaan tohtori Lena Sadleria 1875—1939) sekä pariskunnan naapuria, ”kontaktihenkilöä”, jonka välityksellä ilmoitus kertomuksen mukaan annettiin. [44]
Tarumainen kertomus kirjan syntymästä alkaa, kun aviomiehensä voinnista huolestunut nainen koputtaa Sadlerien oveen. Nainen kertoo, ettei saa hereille nukkuvaa miestään, joka kuitenkin liikehtii sängyssään levottomasti. Sadlerit lähtevät oitis naisen mukaan ja löytävätkin aviomiehen kuvatun kaltaiseen tilaan vaipuneena. Kun mies viimein saadaan hereille, tekevät Sadlerit hänelle perusteellisen tutkimuksen vain todetakseen, ettei miehen terveydentilassa ole moitteen sijaa. Yölliset kohtaukset kuitenkin toistuvat, ja joka kerta Sadlerit kutsutaan paikalle tilannetta tarkkailemaan. Eräänä yönä Lena Sadler sitten huomaa nukkuvan miehen huulten liikkuvan, aivan kuin tämä yrittäisi sanoa jotain. Lena kysyy miehen vointia, ja kaikkien yllätykseksi tämä vastaakin äänellä, joka ei ole hänelle tyypillinen, ja kertoo olevansa opiskeleva vierailija toiselta planeetalta. Herätessään mies on tapahtuneesta autuaan tietämätön.
Eräs William Sadlerin mielenkiinnon kohteista oli paljastaa huijaukseksi yliluonnollisiksi väitettyjä ilmiöitä. Hän epäilikin aluksi, että myös nukkuvan potilaan tapaus olisi psykologisesti selitettävissä. Yöllisten kohtausten toistuessa ja välitetyn informaation lisääntyessä Sadler kuitenkin sulki pois tunnettujen psyykkisten ilmiöiden mahdollisuuden ja vakuuttui lopulta siitä, että kyseessä todella oli aito taivaallisten persoonallisuuksien lahjoittama ilmoitus ihmiskunnalle. Hän alkoi uskoa, että hänen kontaktihenkilönä toimivan naapurinsa välittämän uskontoon, filosofiaan ja kosmologiaan liittyvän uuden ja vaikuttavan tiedon avulla myös häntä itseään nyt koulutettiin pian koittavaa merkittävää tehtäväänsä varten. Vuoden 1960 paikkeilla laatimassaan Urantia-liikkeen historiikissa Sadler kirjoittaakin: ”Ystävämme meitä ihmisiä ylemmältä tasolta siis käyttivät kokonaista kaksi vuosikymmentä siihen, että he avarsivat kosmisia näköalojamme, lavensivat teologisia käsityksiämme ja laajensivat yleensäkin maailmankuvaamme.” [45]
Kontaktihenkilön kautta yhteydessä olleet olennot, ”ilmoituksenantajat”, esittelivät itsensä ”keskiväliolennoiksi” ja muiksi Urantialla vieraileviksi persoonallisuuksiksi. Kun kontaktit olivat kestäneet noin kaksikymmentä vuotta, Sadlerit saivat persoonallisuuksilta kehotuksen esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä, joilla uskoivat olevan arvoa ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Tästä kehotuksesta sai alkunsa Foorumi, Sadlerien entisistä potilaista koostuva suurehko ja kokoonpanoltaan vaihteleva joukko psyykkisistä ilmiöistä kiinnostuneita naisia ja miehiä.
Foorumi järjestäytyi syyskuussa 1925, jolloin kaikkien jäsenten tuli allekirjoittaa vaitiololupaus. Sen nojalla ilmoitukseen liittyvistä asioista oli lupa puhua ainoastaan Foorumin muiden jäsenten kanssa, ja jopa muistiinpanojen kirjoittaminen kokousten aikana kiellettiin. Urantia-kirjan syntyprosessista vastaava kontaktikomissio, Sadlerien lähipiiristä koostuva pieni ryhmä, halusi näin varmistaa, ettei keskeneräinen tai virheellinen tieto pääsisi leviämään suljetun ryhmän ulkopuolelle. Kontakteissa olivat läsnä ainoastaan kontaktikomission jäsenet, joiden erityinen tehtävä oli vastaanottaa kontaktihenkilön kautta välitettyjä viestejä. Vaitiololupaukseen sisältyvillä säännöillä on myöhemmin pyritty vastaamaan myös syntyprosessin aikaisen dokumentoinnin vähäisyyteen, joka on herättänyt paljon kysymyksiä Urantia-kirjan aitoudesta.
Foorumilaiset laativat ihmisrodun kannalta tärkeitä ja nykytietämyksen ylittäviä kysymyksiä, jotka liittyivät muun muassa maailmankaikkeuden alkuperään, Jumalan olemukseen sekä maailman ja luomakunnan syntyyn. Joulukuussa 1924 kontaktikomissio sitten esitti näin laaditut 181 kysymystä ilmoituksenantajille. Kerrotaan, että kului muutama viikko ennen kuin 500-sivuinen käsinkirjoitettu teksti ilmestyi yhden ainoan yön aikana kontaktihenkilön yöpöydälle. Käsikirjoitus sisälsi vastaukset jokaiseen esitettyyn kysymykseen ja kattoi nykyisen Urantia-kirjan luvut 1-57. Tutustuttuaan käsikirjoitukseen foorumilaiset laativat ilmoituksenantajille tarkentavia kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Teksti laajeni vastauksista useiden vuosien ajan, kunnes vuonna 1934 kirjan kolme ensimmäistä osaa oli viimein saatu valmiiksi. Teoksen neljäs osa, ”Jeesuksen opetukset ja elämä”, ilmestyi kontaktihenkilön yöpöydälle yllättäen vasta vuotta myöhemmin, eikä Foorumin jäseniltä odotettu täydentäviä kysymyksiä näiden 77 luvun viimeistelyyn.
Käsikirjoitukset tarkistettiin ilmoituksenantajien toimeksiannon myötä vuosina 1934—1942. Kontaktikomission tehtävänä oli katsoa, oliko tekstissä jotain epäselvää, mikä yhä edellyttäisi tarkentaviin kysymyksiin vastaamista. Käsikirjoitukseen ei kuitenkaan tarkastusvaiheessa enää tehty juuri minkäänlaisia muutoksia. Yksi kontaktikomission jäsenistä, Emma Christensen, sai tehtäväkseen kirjoittaa tekstin puhtaaksi. Tehtävänanto liittyi ainoastaan oikeinkirjoitukseen, kuten isojen kirjainten käyttöön, eikä käsikirjoitukseen ollut lupa tehdä rakenteellisia muutoksia. Valmis teksti toimitettiin ilmoituksenantajien valtuuttamana kirjapainoon. Urantia-säätiö perustettiin vuonna 1950, ja ensimmäinen englanninkielinen painos Urantia-kirjasta julkaistiin säätiön rahoittamana Chicagossa 12. lokakuuta 1955. Vuoden 2018 vuosikertomuksen mukaan Urantia-kirjasta oli saatavilla jo seitsemäntoista eri käännöstä ja lukuisia uusia käännösprojekteja on käynnissä kaiken aikaa. [46]
Urantia-kirjan perustalle ei missään vaiheessa ollut tarkoitus muodostaa uutta kirkkoa, uskontoa tai lahkoa. Silti oli väistämätöntä, että kirjan opetuksista kiinnostuneet alkoivat järjestää kokoontumisia keskustellakseen ja kehittääkseen keinoja sen oppien levittämiseksi. Tammikuussa 1955 perustettiinkin Chicagossa Urantia-veljeskunta (Urantia Brotherhood), joka oli ensimmäinen urantiauskovien vapaaehtoisten yhteistyöjärjestö. Ryhmään kuului 36 jäsentä, joista jokainen sitoutui noudattamaan peruskirjassa ja säännöissä määriteltyjä käytäntöjä. Veljeskunnan toiminta alkuperäisessä muodossaan päättyi vuonna 1989. Sen jalanjäljissä kuitenkin jatkoivat vuodesta 1956 lähtien perustetut Urantia-seurat, jotka koostuvat vähintään kymmenestä Urantia-kirjan opetuksiin perehtyneestä urantiauskovasta.
Aikansa historiallis-yhteiskunnallinen tilanne oli epäilemättä yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka mahdollistivat Urantia-kirjan synnyn ja suosion — olihan 1800-luku ollut voimakasta tieteen, teollistumisen ja teknologisen kehityksen kulta-aikaa. Uusien innovaatioiden ja tieteellisten löydösten myötä alkoivat lisääntyä spekulaatiot siitä, voisiko ihmisten kaltaista tai älykkyydeltään jopa ihmisen ylittävää elämää olla olemassa toistaiseksi tuntemattomissa avaruuden syövereissä. Uteliaisuutta ja mielikuvitusta ruokkivat entisestään 1800-luvun loppupuolella julkaistut fiktiiviset teokset, kuten Jules Vernen Maasta kuuhun (1865) ja H.G. Wellsin Maailmojen sota (1898), joissa ihmiskunta joutuu törmäyskurssille Maan naapuriplaneetoilta tulevien olentojen kanssa.
Tieteellis-teknologinen kehitys myös osoittautui merkittäväksi haasteeksi kristinuskon valta-asemalle ja kirkon opeille, sillä uusien löydösten valossa kristilliset opit alkoivat monien mielestä näyttää turhan konservatiivisilta ja usein ristiriitaisiltakin. Ilmapiiri oli näin 1900-luvulle tultaessa uusille ajatusvirtauksille suotuisa. Vuosisadan kuluessa ilmenikin monenlaista vapaamuotoista, länsimaiseen esoteriaan ja itämaisiin oppeihin pohjaavaa uskonnollishenkistä liikehdintää, joka 1980-luvulle tultaessa sai yläkäsitteen new age. Siihen linkittyvän länsimais-esoteerisen kontaktiperinteen voidaan samoin ajatella alkaneen kiteytyä jo 1800-luvulla. Kontaktiperinteeseen kuuluu oppeja, jotka korostavat yhteyttä erilaisiin viisaisiin, henkistä kehitystämme vaaliviin ja edistäviin korkeampiin olentoihin. Esimerkkinä mainittakoon 1900-luvun alkupuolen teosofia ja siihen liittyvät yhteydet henkisiin mestareihin sekä spiritualistiset kontaktit avaruuden jaloihin asukkaisiin.
Varsinainen suuren suosion saavuttanut ufokontaktiliike syntyi teosofisten vaikutteiden pohjalta 1950-luvulla. Sen taustalla on nähtävissä toisen maailmansodan herättämä pelko ja sen siivittämä tarve suunnata katse kohti yleviksi ja suojeleviksi uskottuja avaruusolentoja sekä korkeampaa henkistä tiedettä ja teknologiaa. Ufoaihe pääsi kerta toisensa jälkeen valtamedian pyöritykseen: 1950-luvulla etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa kuohuneiden ufohavaintoaaltojen myötä lentävistä lautasista uutisoitiin tiuhaan tahtiin niin paikallislehdissä kuin radio-ohjelmissa ja televisiossakin. Uutisoinnin lomassa julkaistiin ufokontaktikirjailijoiden tositapahtumiksi väittämiä kuvauksia, joissa avaruusolentojen kanssa sattuneita kohtaamisia esitellään viimeistä yksityiskohtaa myöten. Esimerkiksi puolalaissyntyisen ufokontaktihenkilön, George Adamskin, yhdessä englantilaisen Desmond Leslien kanssa kirjoittama teos Lentävät lautaset — onko niitä?
1953) saavutti etenkin Yhdysvalloissa suuren suosion. Urantia-kirja ei varsinaisesti kuulu ufokontaktiliikkeeseen, mutta mainitut kehityskulut ovat innoittaneet sen muotoutumis- ja julkaisuprosessia. Onhan kyse eräänlaisista sukulaisliikkeistä; Urantia-kirjan voidaan tulkita edustavan ainakin osin länsimais-esoteerisen kontaktiperinteen haaraa.
Kertomus Urantia-kirjan mystisestä alkuperästä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja epäuskoisuutta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Martin Gardner on asettanut alkuperäiskertomuksen kyseenalaiseksi teoksessaan Urantia: The Great Cult Mystery (1995). Vedoten William Sadlerin asiantuntevuuteen ja kokemukseen tiedekirjallisuuden saralla Gardner esittää, että taivaallisten ilmoituksenantajien sijaan Sadler itse kollegoineen on Urantia-kirjan käsikirjoitusten taustalla. Gardner ei ole yksin epäilystensä kanssa, vaan monet muutkin tutkijat ovat olleet halukkaita antamaan Sadlerille kunnian tämän sisällöllisesti, kielellisesti ja sivumääräisesti vaikuttavan teoksen aikaansaamisesta.
Urantiauskovat itse kuitenkin ajattelevat kirjan mystisen alkuperän olevan täysin tarkoituksenmukainen. Esimerkiksi kontaktihenkilön tarkempi henkilöllisyys on tietoisesti haluttu jättää paljastamatta, sillä on pelätty, että nimettynä hänestä olisi saattanut kehkeytyä myyttisen henkilöpalvonnan kohde. Lisäksi Urantia-kirja sinänsä on urantiauskovien mukaan riittävä todistus siitä, ettei teksti ole ihmisten laatima. Puhutaanhan siinä sellaisista vaikeaselkoisista hengellisistä käsitteistä, joiden esittäminen on ihmiskielen rajoittuneisuuden vuoksi lähes mahdotonta. Urantia-kirja ei myöskään vastaa inhimillistä pedagogiikkaa, sillä sen sijaan, että se etenisi yksinkertaisesta monimutkaiseen, se alkaa kaikkein monimutkaisimmasta, Jumalasta, ja etenee sitten yksinkertaisimpaan, ihmiseen. Urantiauskovat ovat vastanneet Gardnerin kritiikkiin myös tarkoilla tyylianalyyseilla, joilla on pyritty osoittamaan, ettei William Sadlerin kirjoitustyyli vastaa yhtäkään Urantia-kirjan kirjoitustyyleistä. Kirjalla siis uskotaan olevan yhdeksän kirjoittajaa, joista yksikään ei ollut ihminen. [47]
Urantia-kirjan alkutaival Suomessa ja Suomen Urantia-seura
Eurooppalaisten mielenkiinto avaruusolentoja kohtaan nousi uusiin sfääreihin syksyllä 1957, jolloin Neuvostoliitto lähetti avaruuteen Sputnikin, ensimmäisen Maata kiertävän satelliitin. Esimerkiksi tämän tapahtuman ja yleisemmin muun avaruusteknologisen kehityksen ansiosta ufokiinnostus alkoi saada entistä enemmän jalansijaa myös Suomessa. Vuonna 1962 perustettiinkin kauppatieteiden maisteri Joel Rehnströmin, rovasti Arvi Merikallion ja Finnairin silloisen lentokapteeni Ilpo Koskisen aloitteesta ensimmäinen valtakunnallisesti merkittävä ufoyhdistys, Interplanetistit ry. Yhdistyksen tarkoituksena oli koota Suomessa tehtyjä ufohavaintoja ja lisätä kansalaisten tietämystä ufoasioista. Avaruusaluksilla matkustavilla humanoideilla arveltiin olevan tärkeä sanoma ihmiskunnalle. Vuonna 1962 Rehnström myös perusti Vimana-kustantamon yksinomaan ufokirjallisuutta varten, ja pian tämän jälkeen ilmestyivätkin ensimmäiset ufokirjat suomalaisten kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille.
Vuosi 1965 oli Urantia-kirjan Suomeen rantautumisen kannalta merkittävää aikaa. Silloin suomalaissyntyinen Yhdysvaltoihin muuttanut ballerina, Margit Lilius-Mustapa, tuli Suomeen esittäytymään interplanetisteille. Mustapa etsi suomalaista kustantajaa kirjoittamilleen teoksille Spaceship to the Unknown (1960) ja Book of Brothers (1963), joissa hän kertoo omista kohtaamisistaan venuslaisten kanssa. Mustapa ei itse ollut aktiivinen Urantia-kirjan lukija, mutta tilauksesta hän oli lähettänyt muutamia niteitä Yhdysvalloista Suomeen. Mustapa myös mainitsee omissa teoksissaan Urantia-kirjan yhtenä esimerkkinä niistä lukuisista keinoista, joilla avaruusolennot pyrkivät levittämään sanomaansa Maan asukkaiden tietoisuuteen.
Vuonna 1965 myös Joel Rehnström sai Urantia-kirjan käsiinsä. Omien sanojensa mukaan hän ahmi 2000-sivuisen teoksen läpi vain muutamassa päivässä ja vakuuttui oitis sen ilmiömäisen laajasta ja seikkaperäisestä sanomasta. Interplanetistien johtohenkilöiden mielenkiinto alkoi kohdistua olennaisesti Urantia-kirjaan, ja yhdistyksen myötä alkanut suomalainen ufotutkimus vaimeni muutamaksi vuodeksi. Vuonna 1965 Urantia-kirjan lukijat siis irtautuivat ufotutkimusperinteestä omaksi itsenäiseksi haarakseen. Suomalainen ufotutkimus puolestaan käynnistyi uudelleen 1960-luvun lopulla, ja vuonna 1973 Tampereelle perustettiin Tapani Kuninkaan toimesta Suomen Ufotutkijat ry, nykyään kenties Suomen merkittävin ufoyhdistys.
Vuonna 1968 Helsingin Sanomien etusivulla julkaistiin interplanetistien rahoittama ilmoitus, jossa etsittiin englannintaitoista suomentajaa ”ainutlaatuiselle uskonnollis-filosofis-tieteelliselle tekstille”. [48] Vaikka suomentajalle ei luvattu käännöstyöstä lainkaan rahallista palkkiota, ilmoittautui tehtävään nelisenkymmentä vapaaehtoista, joista jokainen sai käännettäväkseen muutaman Urantia-kirjan 196 luvusta. Pääosan käännöstyöstä tekivät Lisse Gullichsen, Helvi Nikkanen ja Ulla Pyhälä. Joel Rehnström ja Martti Vanninen tarkastivat valmiit käännökset ja lähettivät ne sitten edelleen kieliopista vastaavalle Aili Nurmiaholle. Nurmiaho pyrki pitämään huolen myös siitä, että lukuisten eri henkilöiden kääntämät vaikeat käsitteet ja termit olisivat lopullisessa suomennuksessa käännetty yhdenmukaisesti.
Käännössopimus tehtiin Chicagon Urantia-säätiön kanssa tammikuussa 1970, ja ensimmäinen suomenkielinen käännösversio valmistui 1970-luvun puolivälissä, miltei vuosikymmenen kestäneen urakan jälkeen.
Vielä 1960-luvulla suomalaiset osasivat englantia kuitenkin yleisesti ottaen melko heikosti, minkä vuoksi käännösten taso vaihteli huomattavasti. Suomennoksen tarkastanut ammattikielenkääntäjä arvioikin, ettei ensimmäinen käännös kokonaisuudessaan vastannut riittävästi alkuperäistekstiä eikä siis ollut sellaisenaan julkaisukelpoinen. Lisse Gullichsen ja Aili Nurmiaho koordinoivat seuraavan käännösprojektin, jonka tavoitteena oli laatia entistä paremmin alkuperäistä vastaava suomennos.
Vielä toinen käännösversiokaan ei läpäissyt ammattikääntäjien seulaa. Suomennosurakkaa tarjottiinkin sitten tarkastuksen tehneelle Seppo Kanervalle, joka oli lukenut Urantia-kirjaa aktiivisesti jo kymmenen vuotta. Kolmatta käännösversiota päästiinkin työstämään Kanervan johdolla vuonna 1984, ja lopulta suomenkielisen Urantia-kirjan ensimmäinen painos julkaistiin kolme vuosikymmentä kestäneen käännösprojektin jälkeen vuonna 1993.
1980-luvun alussa pieniä Urantia-kirjasta kiinnostuneiden opiskeluryhmiä alkoi syntyä Helsingin lisäksi muillekin paikkakunnille, ja toiminnan organisoiminen tuli ajankohtaiseksi. Suomen Urantia-seura — ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolinen Urantia-yhteisö — perustettiinkin helmikuussa 1989. Perustamista edelsi pitkä ja syvällinen keskustelu, jossa puitiin seuran tarkoitusta, tehtäviä ja päämäärää. Monet Urantia-kirjan lukijat näet pelkäsivät, että seuran perustaminen olisi ensimmäinen askel kohti Urantia-kirkkoa tai muunlaista institutionalisoitunutta järjestöä. Urantia-seura kuitenkin perustettiin, kun saavutettiin yhteisymmärrys siitä, ettei minkäänlaisen lahkon muodostaminen sopinut Urantia-kirjaan perehtyneiden jäsenten periaatteisiin. Kuten Suomen Urantia-seuran verkkosivuilla sanotaan, ”Urantia-seuran tarkoitus on edistää Urantia-kirjan opetusten leviämistä ja asiallista levittämistä”. [49]
Urantia-seura kokoontui aluksi Helsingin nuorisokeskuksen toimitilassa Töölössä, Pauligin huvilassa, jossa Urantia-kirjan opetuksista on keskusteltu aina 1960-luvulta lähtien ja jossa käännösprojektin aikana käytiin läpi valmistuneita suomennoksia. 1990-luvun alussa huvilan tilojen käyttö muuttui maksulliseksi, minkä vuoksi seuran toiminta hajaantui useampiin eri kokoontumistiloihin pääkaupunkiseudulle. Suurin osa esitelmätilaisuuksista järjestetään nykyään Malmitalossa ja opintoryhmät pidetään muun muassa Taivallahden peruskoululla Helsingissä sekä Villa Apteekin tiloissa Espoossa.
Suomen Urantia-seuran julkaisema Heijaste-lehti perustettiin Aarno Peltokosken johdolla vuonna 1985. Lehden alkuperäinen tarkoitus oli kertoa lukijoille käännöstyön etenemisestä sekä valaa yhteishenkeä urantiauskovien välille ja luottamusta Urantia-kirjan sanomaan. Kun Suomen Urantia-seura sitten perustettiin vuonna 1989, tuli Heijaste-lehdestä sen merkittävin äänenkannattaja, jolloin myös lehden sisältö muuttui ja laajeni. Jäsentiedotteiden lisäksi siinä alettiin julkaista uutisia, artikkeleita ja mielipidekirjoituksia, joita Urantia-kirjan lukijoilla on nykyäänkin mahdollisuus laatia ja lähettää lehden toimitukseen. Heijaste ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja vuoteen 2019 mennessä sitä on julkaistu jo 140 numeron verran. Lehti kuuluu jäsenetuna kaikille seuran jäsenille, mutta se on kaikkien muidenkin vapaasti tilattavissa ja myös maksutta luettavissa Urantia-seuran verkkosivuilla. Vuodesta 2017 alkaen Heijaste-lehden päätoimittajana on toiminut Kaija Lindström.
Heijasteen lisäksi Urantia-seuran toiminnasta voi lukea seuran verkkosivuilta. Sieltä löytyy tietoa seuran opintotoiminnasta, eri puolilla Suomea kokoontuvista opintoryhmistä, esitelmätilaisuuksista ja vuosittaisista tapahtumista. Tällaisia ovat esimerkiksi talvipäivät ja IUA-konferenssin (International Urantia Association) yhteydessä järjestettävät kesäpäivät. Verkkosivuilla on niin ikään kaikkien vapaasti luettavissa oleva Urantia-verkkokirja.
Urantia-seuran jäseniltä edellytetään täysi-ikäisyyttä sekä perehtyneisyyttä Urantia-kirjaan, ja heiltä peritään vuosittainen, elämäntilanteesta riippuen 20 tai 40 euron suuruinen jäsenmaksu. Vuoden 2017 alussa seuraan kuului kaikkiaan 81 jäsentä. Jäsenmäärästä ei kuitenkaan suoraan voida päätellä, kuinka moni suomalainen uskoo Urantia-kirjan ilmoitukseen. Teoksen myyntiluvut antanevat lähempänä totuutta olevan kuvan sen suosiosta suomalaisten keskuudessa: vuoteen 2015 mennessä suomenkielistä painosta oli myyty arviolta 7000 kappaletta. Kirjan lukijoiden ei tarvitse kuulua Urantia-seuraan osallistuakseen seuran järjestämiin lukupiireihin, opintoryhmiin tai muihin tilaisuuksiin, vaan kaikki ovat niihin tervetulleita.
Urantia-kirjan opetuksia Jumalasta ja maailmankaikkeudesta
”Ilman Isää ei olisi olemassa mitään, mikä on” (42:1.6.) Urantia-kirjan mukaan todellisuus on Jumala ja Jumala on todellisuus, hän on koko luomakunnan ikiaikainen luoja ja ääretön ylläpitäjä. Tälle opille uskollisena kirjan kymmenkunta ensimmäistä lukua käsittelevät Jumalan olemusta, ominaisuuksia sekä suhdetta muihin olentoihin ja maailmankaikkeuteen. Usko Universaalisena Isänäkin tunnettuun Jumalaan on Urantia-kirjan ydin ja keskeisin viidennen ilmoituksen lukijoita yhdistävä tekijä. Kirjan mukaan Jumala on paljon enemmän kuin Isä, mutta Isä on ihmisen korkein käsitys Jumalasta. Teoksessa tähdennetään, että puhe Jumalasta Isänä kuvastaa sitä syvästi henkilökohtaista suhdetta, joka jokaisella uskovalla on mahdollisuus muodostaa Jumalan kanssa.
Jumalasta, todellisuuden absoluuttisesta alkusyystä, puhutaan Urantia-kirjassa myös ikuisena MINÄ OLEN -olevaisena. Ilmoituksenantajat ovat luoneet MINÄ OLEN -käsitteen yksinomaan ihmisten rajallista mieltä varten. Sillä viitataan aikaan ennen persoonallisen Isän olemassaolon hypoteettista alkupistettä, jolloin aikaa ja avaruutta ei vielä ollut luotu. Todellisuudessa sellaista hetkeä ei kuitenkaan koskaan ole ollut, sillä maailmankaikkeus ja sen luoja ovat absoluuttisuudessaan ikuisia. Absoluuttisuuden ymmärtäminen kuitenkin koettelee kuolevaisen mielen pystyvyyttä. Äärettömien käsitteiden avaaminen ihmisen äärelliselle mielelle on tiettyyn pisteeseen mahdollista, mutta siihen väistämättä liittyy inhimillisen mielen ja kielen asettamia rajoitteita.
Urantia-kirjassa painotetaankin, että henkilökohtainen kokemus on riittävä ymmärrys Universaalisesta Isästä. Korkealentoiset filosofiset oletukset ovat toissijaisia jumalasuhteen ja sisäisen uskon rinnalla. Kuolevaisten on hyvä jatkuvasti pyrkiä laajentamaan ymmärrystään, mutta samalla on hyväksyttävä, etteivät he tule maanpäällisen elämänsä aikana koskaan täydellisesti käsittämään MINÄ OLEN -olevaista:
Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. (105: 1.4.)
Kolmiyhteyksiä on Urantia-kirjan mukaan olemassa kaikkiaan viisitoista, joista kuitenkin ainoastaan seitsemän on paljastettu Urantian (Maan) asukkaille. Ne ovat se osa maailmankaikkeutta, joka kuolevaisille edustaa todellisuutta. Kolmiyhteydet ovat muodostuneet infiniittisyyden seitsemän rinnakkaisen absoluutin välille. Nämä absoluutit ovat Ensimmäinen Lähde ja Keskus, Toinen Lähde ja Keskus, Kolmas Lähde ja Keskus, Paratiisin Saari, Jumaluusabsoluutti, Universaalinen Absoluutti sekä Kvalifoimaton Absoluutti (0:3.2—3.8). Universaalinen Isä on ensisijaisena jäsenenä jokaisessa seitsemässä kolmiyhteydessä, sillä hän on Jumaluuden Ensimmäinen Persoona sekä Absoluuttien absoluutti.
Urantia-kirjan luvussa 104 on esitelty kaikki seitsemän tunnettua kolmiyhteyttä, joista esimerkkinä voidaan mainita niistä ensimmäinen, persoonallis-tavoitteellinen kolmiyhteys. Tämä ”Ensimmäinen Kolmiyhteys” on kolmen ikuisen paratiisipersoonallisuuden yhteenliittymä, ja siitä puhutaan siksi myös Paratiisin-Kolminaisuutena. Sen muodostavat keskenään Universaalinen Isä (Ensimmäinen Lähde ja Keskus), Iankaikkinen Poika (Toinen Lähde ja Keskus) sekä Ääretön Henki (Kolmas Lähde ja Keskus). Ensimmäinen Kolmiyhteys on persoonallisen Jumaluuden yhteenliittymä: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen jumaluusunioni. Jumala on siis absoluuttinen ja jakamaton, mutta hänessä kuitenkin yhdistyvät kolme yksilöllistä Jumaluuden personoitumaa:
Näyttäisi siltä, että absoluuttiset suhteet johtavat väistämättä kolmiyhteyteen. Persoonallisuus etsii yhteyttä toiseen persoonallisuuteen yhtä hyvin absoluuttisella kuin kaikilla muillakin tasoilla. Ja Paratiisin kolmen persoonallisuuden yhteenliittymä iäistää ensimmäisen kolmiyhteyden: Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuusliiton. (104:3.14.)
Maailmankaikkeus rakentuu Urantia-kirjan mukaan seuraavasti. Paratiisin Saari sijaitsee infiniittisyyden maantieteellisessä keskipisteessä. Se on Isä Jumalan asuinsija ja toimii maailmankaikkeutta koossapitävänä ja energiaa antavana voimana. Paratiisin ulkoreunoilta alkaa avaruus, jossa sijaitsevat muun muassa kaikki Urantia-kirjassa mainitut universumit: Havonnan nimellä tunnettu keskusuniversumi sekä seitsemän superuniversumia. Superuniversumien kokonaisuus tunnetaan kirjassa myös nimellä Suuruniversumi, ja se käsittää kaikkiaan noin seitsemän biljoonaa asutettua planeettaa.
Superuniversumit ovat maantieteellisiä avaruusryhmittymiä, joista jokainen käsittää yhtä suuren määrän paikallisuniversumeja ja yhtäläisen osan avaruutta. Niistä seitsemännessä, Orvontonissa, sijaitsee kotiplaneettamme Urantia (Maa). Planeettamme järjestysnumero asuttujen planeettojen sarjassa kirjoitetaan luvulla 5 342 482 337 666. Suuruniversumin rajojen takaa löytyvät neljä ulkoavaruuden tasoa, joista kaikki sisältävät lukemattomia galakseja, tähtisumuja, aurinkoja ja planeettoja, ja joista kaikki ovat vielä toistaiseksi asumattomia. Urantia-kirjan mukaan tämä suuri osa avaruudesta odottaa edelleen tulevaa universumikautta, jolloin asutetaan lisää planeettoja ja satelliitteja.
Kaikkien asutettujen maailmojen kerrotaan olevan luonteeltaan ja alkuperältään evolutionaarisia, eli ne kehittyvät Jumalan suunnitelman mukaisesti kohti suurinta tarkoitusta ja päämäärää. Kuolevaisten asuttamia maailmoja kuvataan lisäksi ”harjoittelukouluina olemassaolon seuraavana edessä olevaa vaihetta varten” (49:01). Ne on taivaallista hallintoa ajatellen ryhmitelty paikallisjärjestelmiksi, joista jokaiseen kuuluu noin tuhat evolutionaarista maailmaa. Paikallisjärjestelmät voidaan lisäksi ryhmitellä konstellaatioiksi, paikallisuniversumeiksi ja niin edelleen aina seitsemään olemassa olevaan superuniversumiin saakka.
Oma planeettamme, Urantia, kuuluu Satanian paikallisjärjestelmään jonka odotettu koko on joskus kaukaisessa tulevaisuudessa pyöreästi arvioituna 900 asutettua maailmaa. Tällä hetkellä Satanian järjestelmä sisältää vasta noin 620 asutettua maailmaa ja on siis vielä keskeneräinen. Urantia on Satanian asutetuista maailmoista järjestyksessä 606.
Avaruuden asuttujen maailmojen sijainnin ja todellisen lukumäärän tietää vain Universaalinen Isä; hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä ja numerolta. Minä voin esittää vain asuttujen tai asuttaviksi kelvollisten planeettojen summittaisen lukumäärän, sillä muutamilla paikallisuniversumeilla on älylliseen elämään soveltuvia maailmoja enemmän kuin toisilla. Eikä kaikkia suunnitelmissa olevia universumeja ole vielä organisoitu. Esittämieni arvioiden ainoana tarkoituksena on sen vuoksi tarjota edes jonkinlainen käsitys aineellisen luomistuloksen suunnattomuudesta. (15:2.1.) — — [Esittänyt Uversasta lähtöisin oleva Universaalinen Sensori.] (15:14.10).
Elämän tarkoitus ja elämä kuoleman jälkeen
Urantia-kirjan lukijat uskovat, että ihmiselämän keskeisin tavoite on löytää Jumala ja tulla hänen kaltaisekseen. Jumalan uskotaan elävän jokaisen ihmisen sisimmässä, mutta hänet löytääkseen on ihmisellä oltava fyysisen kehon lisäksi myös toimiva mieli, persoonallisuus sekä Ajatuksensuuntaaja. Ihmismieli ja Ajatuksensuuntaaja yhdessä synnyttävät sielun, jonka ansiosta yksilö voi kuolemansa jälkeen jatkaa matkaansa Jumalan luo, mikäli hän itse niin päättää.
Ajatuksensuuntaaja on osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jonka päämääränä on kaikkien luotujen asteittainen kehittyminen kohti Paratiisin edellyttämää täydellisyyttä. ”Urantia-kirjan opetuksia” -blogia kirjoittavan Matti Tossavaisen mukaan ”Ajatuksensuuntaaja tarkoittaa samaa kuin Jumala meissä, meidän kanssamme, meidän mielessämme, meidän ajattelukeskuksessamme” [50] Ajatuksensuuntaaja on siis Jumalan aktuaalinen läsnäolo tai ääni jokaisessa ihmismielessä, se opastaa ihmistä sekä antaa mielelle jatkuvasti hengellisiä virikkeitä sekä vihjeitä Jumalasta. Urantia-kirja kannustaakin kuuntelemaan Ajatuksensuuntaajaa, sillä sen avulla yksilö voi muodostaa henkilökohtaisen suhteen Isään. Ihminen voi näin omaksua uskon, joka johtaa elämän todelliseen päämäärään, Isän läheisyyteen: ”Ajatuksensuuntaajien tehtävänä ihmissukukuntien suhteen on edustaa Universaalista Isää, olla Universaalinen Isä ajallisuuden ja avaruuden kuolevaisille luoduille” (108:0.1.)
Päätös lähestyä Jumalaa antaa siis ihmiselämälle sen perimmäisen tarkoituksen. Päätöksen tehtyään ihminen näet luonnollisesti samastuu Isän tahtoon ja pyrkii vähitellen kehittymään hänen kaltaisekseen. Urantia-kirjassa ei esitetä tarkkoja määritelmiä siitä, miten yksilön tulisi toimia tullakseen Isän kaltaiseksi ja elääkseen Jumalalle mieluista elämää, sillä kukin toteuttaa tarkoitustaan omalla persoonallisella tavallaan. Kirjassa ei siten ole annettu Raamatun kymmentä käskyä vastaavia selkeitä ohjenuoria vaan ainoastaan yksi Jumalan ihmiskunnalle lähettämä suurenmoinen käsky: ”Olkaa täydelliset, niin kuin minä olen täydellinen.” (1:0.3.) Urantia-kirja kuitenkin paljastaa, että ainoastaan Jumalan löytämiseen tähtäävät elämäntarkoitukset takaavat yksilölle ylösnousemuksen kuoleman jälkeen. Muunlaiset periaatteet jättävät kuolemanjälkeisen kohtalon arvailujen varaan.
Tämä suurenmoinen ja universaalinen kehotus pyrkiä jumaluutta olevan täydellisyyden saavuttamiseen on täydellisyyden Jumalan luoman, koko eteenpäin ponnistelevan luomakunnan ensimmäinen velvollisuus, ja sen tulisi olla sen korkein tavoite. Tämä jumalallisen täydellisyyden saavuttamisen mahdollisuus on ihmisen koko ikuisen hengellisen edistymisen lopullinen ja varma määränpää. (1:0.4.)
Urantia-kirja opettaa Raamatun tavoin, että elämä jatkuu kuolemaa seuraavan ylösnousemuksen jälkeen taivaassa Jumalan luona. Toisin kuin Raamatussa Urantia-kirjassa kuvataan seikkaperäisesti myös kuolemasta alkava monivaiheinen matka Paratiisiin ja kerrotaan jopa Paratiisin tarkat koordinaatit.
Urantia-kirjan mukaan on olemassa kolme eri kuoleman lajia: hengellinen kuolema, älyllinen kuolema ja fyysinen kuolema. Hengellisellä kuolemalla viitataan sielun lopulliseen kuolemaan eli elämän peruuttamattomaan päättymiseen kuoleman jälkeen. Tämänkaltainen kuolema johtuu aina yksilön aktiivisesta päätöksestä torjua ikuinen elämä, toisin sanoen päätöksestä kääntää selkänsä Jumalalle ja vastustaa ihmismielelle luontaista uskoa. Elämän jatkuminen tuonpuoleisessa sen sijaan on Urantia-kirjan mukaan taattu silloin, ”kun mieli uskoo Jumalaan ja sielu tuntee Jumalan, ja kun ne yhdessä hoivaavan Suuntaajan kanssa kaikki halajavat Jumalaa” (5:5.13).
Kaksi muuta kuoleman lajia, fyysinen ja älyllinen, eivät sen sijaan tarkoita elämän loppua tai persoonallisuuden tuhoutumista. Kuoleman jälkeen aineellinen ruumis maatuu mutta persoonallisuus jatkaa olemassaoloaan. Persoonallisuuden kaksi osatekijää, Ajatuksensuuntaaja sekä kuolleen elämänvaiheista koostuvat muistot, siirtyvät Diviningtoniin eli ”Isän syliin” Myös edesmenneen yksilön niin kutsuttu morontiasielu selviää kuolemasta.
Nämä kolme persoonallisuuden osatekijää ovat kuoleman jälkeisen, elämän ”kokoonpanosaleissa” tapahtuvan, ”uudelleenpersonoinnin” kannalta välttämättömiä. Kun Ajatuksensuuntaaja ja sielu kokoavat eloon jäävän persoonallisuuden yhteen, saavuttaa yksilö jälleen tietoisuuden tilan ja saa huomata heräävänsä ”mansiomaailmassa” uudessa hahmossaan, ”morontialuotuna”. Mansiomaailmoja on kaikkiaan seitsemän. Toistaiseksi ne palvelevat ”kuolevaiskoulutuksen asemina” ja ovat omistettuja ”ylösnousemuskuolevaisten siirtymäkulttuurille”. Aika kuoleman ja uudelleenpersonoinnin välillä vaihtelee yksilöiden välillä sen mukaan, kuinka pitkälle he kuoleman hetkellä ovat edenneet henkisessä kehityksessään. Mitä pidemmälle yksilö on kehittynyt, sitä todennäköisemmin hänellä on oma henkilökohtainen kohtalonsuojelijansa ja sitä lyhempi on aika kuoleman ja uudelleenpersonoinnin välillä.
Kuolevaisen elämää kuvaillaan Urantia-kirjassa lukuisista renkaista koostuvana katkeamattomana ketjuna. Elämämme Maassa, Urantialla, on vasta ensimmäinen kokemuksemme elämästä, joka kuoleman jälkeen tulee jatkumaan yli universumien ja ikuisten aikakausien. Uudelleenpersonoinnin yhteydessä saamamme morontiahahmo heijastaa sitä henkisen kehityksen astetta, jonka olemme Urantialla viettämämme ajan puitteissa saavuttaneet. Jokainen siis lähtee etenemään kuoleman jälkeen omalta yksilölliseltä henkitasoltaan. Morontialuodun tehtävä on jatkaa itsensä kehittämistä ja pyrkiä lukemattomien tulevien elämiensä aikana etenemään yhä korkeammalle hengellisten olentojen hierarkiassa.
Toisiaan seuraavien elämien katkeamattoman ketjun kerrotaan olevan ikuisuudelta tuntuvan ajan mittainen. Sen päässä on ketjun vihoviimeinen rengas, jonka saavuttaminen edellyttää tavoittelijaltaan äärettömästi aitoa rakkautta, veljeyttä ja viisautta. Nämä hyveet sisäistänyt kulkija saavuttaa vihdoin päämääränsä, syntymän puhtaana henkilöhahmona Paratiisissa: Kuolema ei ole muuta kuin alku loputtomalle, seikkailuntäyteiselle elämänuralle, odotuksentäyteiselle ikuiselle elämälle, ikuiselle tutkimusmatkalle” (14:5.10.)
Urantia-kirja, uskonto ja tiede
Uskonnonvapauslain (säädetty 1922/ 2003) mukaan vähintään 20 Suomen kansalaista voi halutessaan perustaa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan. Rekisteröityminen takaa yhdyskunnalle tiettyjä konkreettisia etuoikeuksia muihin uskonnollisiin yhteisöihin nähden, ja sen katsotaankin usein olevan uskonyhteisölle kannattava ja tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Rekisteröityneellä yhdyskunnalla on mahdollisuus muun muassa peruskouluissa järjestettävään oman uskonnon opetukseen ja vihkiseremonioiden järjestämiseen. Virallinen uskonnon status voi myös lisätä näkyvyyttä ja siten helpottaa opin levittämistä. Patentti- ja rekisterihallituksen syyskuussa 2018 laatiman tilaston mukaan rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia oli 136 ja seurakuntia tai muita paikallisyhteisöjä peräti 345.
Lain takaamista etuuksista huolimatta Urantia-seura ei ole koskaan pyrkinyt rekisteröitymään uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, eikä sitä ylipäänsä pidetä ilmoituksen periaatteiden mukaisena vaihtoehtona. Urantia-kirja ei siis kehota organisoimaan uutta uskontoa, ja Urantia-liikekin on jyrkästi kieltänyt kuulumisensa uskontokategoriaan. Urantia-kirja nimenomaan varoittaa institutionalisoimiseen liittyvistä riskeistä, kuten alkuperäisen ilmoituksen vääristymisestä ja mukautumisesta ympäröivän yhteiskunnan normeihin.
Uskonnoksi kategorisoitumista halutaan välttää myös siksi, että se saattaisi vähentää ilmoituksen sekulaaria uskottavuutta. Urantia-kirjan lukijat puhuvatkin viidennestä ilmoituksesta mieluummin totuutena, ilmoituksena Jumalasta tai perustana yksilön henkilökohtaiselle uskolle. [51] Urantia-seuran verkkosivulla kuitenkin todetaan, että on niitäkin lukijoita, jotka mieluusti ottaisivat Urantia-uskon viralliseksi uskonnokseen.
Urantia-kirjan ilmoituksen ytimessä ovatkin usko Jumalaan ja Jeesuksen opetuksiin — kaksi asiaa, jotka tavallisesti mielletään kuuluviksi uskontokategoriaan. Vaikka uskonnollisuus siis on eittämättä osa Urantia-kirjan sanomaa, sisältää teos lukijoidensa mukaan myös puhtaasti tosiasioihin perustuvaa kerrontaa liittyen muun muassa kosmologiaan, historiaan, maailmauskontoihin ja politiikkaan. Siksi sen pelkistäminen uskonnoksi johtaisi helposti ennakkoluulojen syntyyn ja viidennen ilmoituksen virheellisiin tulkintoihin. Lukijoiden mielestä kirja koordinoi uskonnon, filosofian, tieteen ja taiteen tavalla, johon yksikään ihmiskunnan aiemmin tuntema uskonnollinen tai sekulaari teos ei ole pystynyt. Se sisältää tosiasioita uskonnoista ja todellisesta sydämen uskosta mutta ei itsessään ole uskonto, eikä se ole tarkoitettu uuden kirkon tai lahkon perustamista varten. Teoksen katsotaan tarjoavan faktuaalisia vastauksia ihmismieltä askarruttaviin kysymyksiin siitä, kuka minä olen, mistä olen lähtöisin ja minne olen matkalla.
Jos Urantia-kirja ei lukijoidensa mielestä ole uskonto, mikä se silloin on? Se on ilmoitus, suhteellinen ja alati kehittyvä totuus sekä perusta yksilön henkilökohtaiselle uskolle. Kirjan uskonnollisella ulottuvuudella viitataan lähinnä henkilökohtaiseen uskoon, yksilön ja Jumalan keskinäiseen suhteeseen. Siihen eivät kuulu erilaiset yhteisön määräämät käytännöt, riitit tai uskontunnustukset.
Urantia-kirjan mukaan tiede ei korvaa uskontoa eikä uskonto liioin tiedettä. Sen sijaan nämä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Lähimmäksi totuutta päästään, kun hyväksytään, että tiede ja uskonto täydentävät toinen toistaan. Molemmat viitoittavat pohtimaan niin kutsuttua ensimmäistä aiheuttajaa, sitä ratkaisevaa tekijää, joka on johtanut tuntemamme elämän syntyyn. Kumpikin tie pakottaa tunnustamaan ensimmäisen aiheuttajan olemassaolon — joskin ainoastaan uskonto tarjoaa pohdiskelijalle myös henkilökohtaisen suhteen persoonalliseen Isään. Tieteen tarjoamat vastaukset koskevat ainoastaan materiaalista maailmaa, jolloin käsitys ensimmäisestä aiheuttajasta jää ikuiseksi tuntemattomaksi. Puhtaasti tieteeseen turvautuva ei siis pysty hyväksymään sellaista, jota ei ole kyetty empiirisesti todistamaan. Tällainen uskoon turvaamaton tiede synnyttää alati uusia kysymyksiä ja lisää ongelmia ratkaistavaksi.
Urantia-kirja ei kuitenkaan vähättele tieteen merkitystä vaan korostaa, että se on sivilisaation kehityksen kannalta äärimmäisen suuri. Silti uskonnolle tulisi antaa enemmän painoarvoa niissä kysymyksissä, joihin tiede ei kykene koskaan vastaamaan. Ihmisten tulisi tunnustaa, että ainoastaan usko voi johdattaa meidät sellaisiin syvällisimpiin totuuksiin, jotka lopulta paljastavat meille todellisen ensimmäisen alkusyyn, persoonallisen Jumalan. Ainoastaan usko voi auttaa meitä ymmärtämään kaikkea sitä, jota emme nykyisessä olomuodossamme pysty näkemään tai muutoin aisteillamme kokemaan.
Tieteen esittämien tosiasioiden lähde on äly ja vain äly, uskonnon varmoina pitämät asiat kumpuavat koko persoonallisuuden pohjimmaisista perustoista. Tiede vetoaa mielen käsityskykyyn, uskonto vetoaa ruumiin, mielen ja hengen lojaalisuuteen ja antaumukseen, jopa persoonallisuuden kokonaisuuteen. (102:1.4.)
Urantia-kirja vastustaa kiivaasti ajatusta evoluutioteoriasta, joka selittää maailman synnyn alkuräjähdyksellä ja pitää sen jälkeistä elollisuuden kehittymistä sattumanvaraisena ja päämäärättömänä. Evoluutioteoria jättää urantiauskovien näkökulmasta avoimeksi liian paljon ihmiselämän merkittäviä kysymyksiä. Toisaalta kirja ei tue myöskään Raamattuun perustuvaa kreationismia, jonka mukaan Jumala yhdellä kertaa loi valmiin maailman. Sen sijaan evoluution sanotaan olevan Jumalan säätämä ja etenevän Jumalan laatiman suunnitelman mukaan. Taivaalliset olennot pitävät huolen siitä, että myös Urantialla evoluutio etenee kohti päämääräänsä — jumalankaltaisuuteen ja täydellisyyteen pyrkivien ihmisten tuottamista. Ihmisen biologinen evoluutio on jo päättynyt, mutta muun muassa hengellisyyttä, viisautta ja uskonnollisuutta koskeva evoluutio on vielä kesken. Näiden osa-alueiden kehityksen jatkuminen edellyttää apua ihmistä korkeammilta voimilta, ja juuri tämän vuoksi ihmiskunnalle annetaan kosmisia ilmoituksia aina Jumalan sopiviksi katsomin väliajoin.
Urantia-kirja, kristinusko ja muut maailmanuskonnot
Suurin osa suomalaisista Urantia-kirjan lukijoista on evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Vuonna 2016 luterilaisuus tuntui kuitenkin useimmille lukijoille olevan pikemminkin osa suomalaista kulttuuria kuin henkilökohtaista uskonelämää. [52] Raamattua ei kukaan kertonut lukevansa aktiivisesti. Harvat kirkossakäynnitkin liittyivät lähes poikkeuksetta eri elämänvaiheissa tapahtuviin toimituksiin, kuten konfirmaatioon, häihin ja hautajaisiin.
Urantia-kirjan mukaan Raamattu ei ole pyhä. Pyhän käsitettä tosin käytetään varoen myös Urantia-kirjasta puhuttaessa, sillä se herättää voimakkaita mielleyhtymiä kristinuskoon ja muihin ”kehitysuskontoihin”, jollaiseksi urantiauskovat eivät halua viidennen ilmoituksen leimaantuvan. Urantia-kirjasta poiketen Raamatun kuitenkin kerrotaan olevan vain kiistanalainen kokoelma erilaisia uskonnollisiksi katsottuja kirjoituksia, joita lukuisat historialle tuntemattomat henkilöt ovat omine motiiveineen uudelleenkirjoittaneet vuosisatojen ajan. Tämän vuoksi Raamatun alkuperäistä ja keskeisintä sanomaa on tänä päivänä mahdotonta tavoittaa. Samasta syystä Raamattua, toisin kuin Urantia-kirjaa, ei tulisi pitää Jumalan sanana tai ihmiskunnalle annettuna jumalallisena ilmoituksena sellaisenaan.
Kuten todettu, Raamatun opetuksiin ja kertomuksiin on Urantia-kirjassa tehty merkittäviä muutoksia, joiden avulla viidennestä ilmoituksesta on karsittu pois kaikki ihmisperäiseksi ja virheelliseksi katsottu aineisto. Esimerkkinä todettakoon, että vaikka teosten kolminaisuusopeissa on samankaltaisuutta, on niissä sitäkin enemmän eroavaisuuksia. Iankaikkisella Pojallakaan ei Urantia-kirjassa viitata kristinuskon kolminaisuuden Jeesukseen vaan niin sanotusti kaiken olevaisen rinnakkaisluojaan. Iankaikkista Poikaa ei siis kirjan mukaan tulisi sekoittaa kristittyjen tuntemaan Jeesukseen, joka ei viidennen ilmoituksen perusteella ollut Jumalan ainoa Poika vaan yksi lukuisista Jumalan Luoja-Pojista. Urantia-kirjan lukijoiden mukaan Jeesus ei myöskään ollut ihmiseksi tullut Jumala, vaan paikallisuniversumimme Nebadonin hallitsijan, Kristus Mikaelin, inkarnaatio.
Uuden testamentin painopiste on Urantia-kirjan mukaan täysin vääristynyt ja harhaanjohtava. Siihen ovat jättäneet jälkensä muun muassa kristinuskon muotoutumiseen vaikuttaneet itämaiset jumalmyytit ja antiikin hellenistinen filosofia. Tämän takia kristityt ovat oppineet pitämään pyhinä sellaisiakin opetuksia, kertomuksia ja sääntöjä, jotka eivät tosiasiassa olleet Jeesuksen sanelemia eivätkä ylipäänsä sopineet Jeesuksen arvomaailmaan.
Urantia-kirjassa esitetään, että Jeesuksen evankeliumiopetuksen yhdistäminen juutalaiseen teologiaan oli kristinuskon alkutaipaleella tehdyistä virheistä suurin. Sen seurauksena syntyi erheellinen kristillinen sovitusoppi, jonka mukaan Jumala uhrasi ainoan poikansa, Jeesuksen, sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Urantia-kirja siis kiistää uskomuksen perisynnistä ja Jeesuksesta syntien sovittajana. Sen sijaan ihmisten kerrotaan syntyvän Urantialle synnittöminä ja kuoleman jälkeisen pelastuksen riippuvan puhtaasti yksilön henkilökohtaisesta uskonvalinnasta. Perätön sovitusoppi onkin viidennen ilmoituksen mukaan vienyt jalansijaa Raamatun todeliiselta ilmoitukselta, sillä Urantia-kirjan filosofiassa Jeesuksen elämässä keskeisintä ei suinkaan ollut hänen persoonansa, saati traaginen kuolema ristillä. Olennaista oli hänen esimerkillinen Jumalan etsinnälle pyhitetty elämänsä sekä sanomansa Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä — sanoma, jonka katsotaan kuitenkin jääneen Paavalin elämää kuvaavien kertomusten varjoon.
Urantia-kirjan neljäs osa, Jeesuksen elämä ja opetukset, onkin laajennettu ja urantiauskovien mukaan totuudenmukaisempi versio siitä, mitä Uusi testamentti opettaa Jeesuksesta. Teoksessa kerrotaan, että kun Jeesuksen evankeliumi dogmatisoitiin ja sen siivittämänä rakennettiin instituutio, Raamatun alkuperäinen merkitys korvaantui ihmisperäisillä uskomuksilla Kristinuskon kehitys valtauskonnoksi nähdäänkin varoittavana esimerikinä siitä, mitä uskon institutionaalistumisesta voi pahimmillaan seurata normeilla, tavoilla ja riiteillä aikaansaatu dynaamisen, elävän ja henkilökohtaisen uskonnon hidas kuolema. [53] Urantia-kirjalla olisikin lukijoiden mielestä paljon annettavaa evankelisluterilaiselle kirkolle. Osa heistä toivoisikin pystyvänsä kirkon jäsenenä aktiivisesti edistämään kirkon muutosta. Urantia-kirjassa (170:5.21) todetaan:
Älkää erehtykö! Sillä Jeesuksen opetuksiin sisältyy sellainen ikuinen olemus, joka estää niiden jäämisen ajattelevien ihmisten sydämessä iäisesti hedelmättömiksi. Sellaisena kuin Jeesus valtakunnan mielessään näki, se on suurelta osin jäänyt maan päällä toteutumatta, sillä ulkokohtainen kirkko on toistaiseksi ottanut sen paikan. Mutta teidän tulisi käsittää, että tämä kirkko on vain syrjään työnnetyn hengellisen valtakunnan toukkavaihe, joka vie sen tämän aineellisen aikakauden läpi ja yli seuraavaan ja hengellisempään tuomiokauteen, jolloin Mestarin opetuksilla saattaa olla parempi tilaisuus kehittymiseen. Näin ajateltuna niin kutsutusta kristillisestä kirkosta tuleekin se toukkakotelo, jonka sisällä Jeesuksen käsityksen mukainen valtakunta nyt uinuu. Jumalalliseen veljeyteen perustuva valtakunta on edelleenkin elossa, ja lopulta ja minkään estämättä se tulee esille tästä pitkäaikaisesta kätköstään, aivan yhtä ehdottomasti kuin perhonen lopulta ilmaantuu kauniina lopputuloksena sen vähemmän viehättävästä metamorfiseen kehitykseen kuuluvasta oliosta.
Urantia-kirjan luku 131 on kokonaan omistettu maailman eri uskonnoille. Siinä keskitytään tarkastelemaan lähinnä uskontoihin sisältyviä opetuksia Jumalasta ja Jumalan suhteesta ihmiskuntaan. Kirjan mukaan kaikkiin listattuihin uskontoihin sisältyy totuuden siemeniä, joskaan mikään niistä ei edusta absoluuttista totuutta. Kun ilmoituksen perustalle näet syntyy kehitysuskonto, on väistämätöntä, että alkuperäiseen sanomaan kytkeytyy erinäisiä ihmisperäisiä uskomuksia, käskyjä ja toimintamalleja. Kun näin tapahtuu, valitettavan paljon autenttisesta ilmoituksesta jää virheellisen aineiston varjoon.
Urantia-kirjassa esitetään, että merkittävistä puutteistaan ja virheellisistä käsityksistään huolimatta kristinusko ja buddhalaisuus ovat maailmanuskonnoista pisimmälle kehittyneet. Buddhalaisuudessa korostetut arvot ja elämänohjeet ovat suurenmoisia ja edistyksellisiä, mutta uskonnosta uupuu tyystin usko persoonalliseen ja universaaliin Jumalaan. Kristinuskon ytimestä sen sijaan löytyvät usko sekä Jeesuksen esimerkilliseen uskonnolliseen elämään että iankaikkiseen Jumalaan. Ihmisperäiset ja kulttuuriset aineistot ovat kuitenkin peittäneet alleen sen, mikä Jeesuksen opetuksissa alkujaan oli keskeisintä.
Kaikkien uskontojen todetaan kyllä olevan sikäli hyviä, että ne voivat omalla tavallaan tuoda ihmisen lähemmäs Jumalaa ja auttaa ihmistä ymmärtämään, kuka Jumala on. Kehnon uskonnosta tekee ainoastaan ylimielinen asennoituminen muihin katsomuksiin. Millään uskonnolla ei ole syytä pitää itseään ylivertaisena tai kuvitella oman oppinsa edustavan ainoaa, erehtymätöntä totuutta. Koska kaikkiin uskontoihin sisältyy enemmän tai vähemmän totuutta, olisi erilaisten katsomusten edustajien sen sijaan viisainta perehtyä itselleen vieraisiin uskontoihin ja kerätä niistä parhaat palat omaa uskoaan täydentämään. Muiden näkemysten tuomitseminen ja kiistäminen eivät vastaa Jumalan tahdon mukaista elämää, vaan päinvastoin ne vievät yksilön entistä kauemmas totuuden lähteiltä.
Vaikka Urantia-kirjan lukijat uskovat viidennen ilmoituksen olevan toistaiseksi korkein saatavilla oleva totuus, he ajattelevat senkin olevan ainoastaan rajallinen, osittainen ja vajavainen totuuden heijastuma. Kirjanhan ei uskota jäävän viimeiseksi käänteentekeväksi ilmoitukseksi, vaan uusia ilmoituksia odotetaan tulevaksi noin tuhannen vuoden välein. Uusien ilmoitusten myötä ihmisten uskonnollisuus kehittyy, jolloin tulee mahdolliseksi myös saavuttaa entistä absoluuttisempi totuus. Silti on muistettava, että evolutionaarisessa maailmassa totuus on ihmismielen rajallisuuden takia aina väistämättä suhteellinen käsite.
Minkään uskontokunnan jäsenyyttä ei katsota esteeksi Urantia-kirjaan tutustumiselle tai — seuraan liittymiselle. Se, että kirjan lukijat ovat lähtöisin mahdollisimman monenlaisista lähtökohdista, nähdään pikemminkin positiivisena seikkana, sillä sen katsotaan edistävän ilmoituksen leviämistä sekä sen toteutumista käytännössä. [54]
Urantia-kirjan mukaan tavoitteena olisikin tulevaisuudessa koko ihmiskunnan yhteinen maailmanuskonto, joka yhdistäisi totuudet nykyisistä institutionaalisista uskonnoista ja poistaisi ristiriidat eri uskonnonharjoittajien väliltä. Uskonsodat nähtäisiin aiheettomina, kun ymmärrettäisiin, että ainoa tarpeellinen ja riittävä totuus on ihmisen aito usko Jumalaan: ”Totuuden voi tuntea, totuuden voi elää; totuuden kasvun voi kokea sielussaan, ja mielessä voi nauttia sen antaman valaistuksen tuomasta vapaudesta, mutta totuutta ei voi vangita kaavoiksi, normeiksi, uskonkappaleiksi tai ihmisen käyttäytymisen älyperäisiksi malleiksi” (180:5.2.)
Urantia-kirja ja ufouskonnollisuus
Urantia-kirjasta puhutaan usein ufokulttina. Silloin ajatellaan virheellisesti että teoksen lukijat uskovat populaarikulttuuristakin tuttujen avaruusolentojen olevan kirjan opetusten takana. Urantia-kirjassa ei kuitenkaan esiinny käsitteitä avaruusolento, humanoidi tai ufo. Sen sijaan kirjan esiluvun kirjoittaja esittelee itsensä yhtenä ”Orvontonin Jumalallisista Neuvonantajista”, ja myös muiden lukujen kerrotaan olevan erilaisten taivaallisten olentoryhmien edustajien käsialaa.
Tieteellinen käsitys, jonka mukaan Maa on maailmankaikkeuden ainoa asuttu planeetta, todetaan kyllä Urantia-kirjassa kaikessa itsekeskeisyydessään mahdottomaksi. Kirjahan kertoo peräti seitsemästä asutetusta superuniversumista sekä niiden lukemattomista elinkelpoisista planeetoista ja satelliiteista. Meidän tuntemamme elämän kannalta osa niistä saattaa olla asuttavaksi kelpaamattomia, mutta Urantian asukkaista poikkeaville kuolevaisille ne kaikki kuitenkin toimivat ihanteellisina elinympäristöinä. Urantia-kirjan opissa maailmankaikkeus näet sisältää kuolevaisten lisäksi lukemattomia henkiolentoja, taivaallisia persoonallisuuksia, sanansaattajia ja enkeleitä. Henkiolentojen ja niiden eri luokkien esittelylle onkin omistettu yli 20 lukua kirjan kahdessa ensimmäisessä osassa.
Urantia-kirjan mukaan on mahdollista matkailla eri universumien välillä, mutta se ei tapahdu lentävillä lautasilla tai muilla vastaavilla avaruusaluksilla, kuten ufouskonnollisuudessa ajateltaisiin vaan ”kuljettajaserafien” aikaansaaman transportaation välityksellä. Serafeilla viitataan eri luokkiin kuuluviin enkeleihin, jotka kykenevät kuljettamaan aineettomia hahmoja universumista toiseen. Serafisen transportaation välityksellä saapuneita vierailevia tarkkailijoita muista universumeista kerrotaankin olevan Urantialla kaiken aikaa.
Kertomukset ufosieppauksista ja teoriat avaruusolentojen Maan valloituspyrkimyksistä liittyvät erottamattomasti etenkin populaarikulttuurissa ilmenevään ufouskonnollisuuteen. Urantia-kirjassa taivaallisten olentojen kuitenkaan ei mainita olevan millään tapaa pahantahtoisia, eikä niiden siis ajatella uhkaavan Urantian rauhaa. Kaikki olennot, jotka pääsevät matkaamaan eri universumien ja asutettujen planeettojen välillä, ovat Universaalisen Isän luomia ja siksi toimivat hänen hyvän tahtonsa mukaisesti. ”Planeettanne (Urantia) on suunnattoman suuren kosmoksen jäsen; kuulutte jotakuinkin loputtomaan maailmojen perheeseen, mutta sfääriänne hallitaan juuri niin täsmällisesti ja sitä hoivataan juuri niin rakastavasti kuin jos se olisi ainoa asuttu maailma koko olemassaolon piirissä. (15:14.9.)
Urantia-kirja vetoaa moniin ufoharrastajiin varmastikin siksi, että se on voimakkaasti avaruudellinen, tieteellis-teknologistyyppisellä käsitteistöllä kyllästetty teos. Niin ikään se on osa laajempaa modernia kontaktiperinnettä ja sellaisenaan ufoharrastajille tutun ja kiehtovan oloinen. Kirjassa pyritään myös olennaisesti yhdistämään tiede ja uskonto, kuten ufokontaktiliikkeessä.
Urantia-kirja: Modernia uskontoa
Uskonnontutkimuksellisesta näkökulmasta Urantia-kirjaa voidaan pitää yhtenä esimerkkinä sellaisesta modernista uskonnollisuudesta, joka ei mahdu institutionaalisen uskonnon raameihin. Se noudattaa individualistisen yhteiskunnan ihanteita eikä halua tulla kahlituksi mihinkään yhteisöä leimaavaan kategoriaan, saati sopeutua ulkopuolisten sanelemiin normeihin. Tärkeintä tämänkaltaisessa uskonnollisuudessa on henkilökohtainen kokemusmaailma ja opin vapaamuotoinen tulkinta.
Moderni uskonnollisuus hyödyntää tieteellis-teknistä käsitteistöä todistellessaan kosmisista ulottuvuuksista, henkiolennoista, jumaluuksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä. Se tarjoaa tieteen kanssa yhteensovitettuja vastauksia, nykyaikaan sopivia päämääriä ja elämäntapaan liittyvää valinnanvapautta. Moderni uskonnollisuus antaa nykyhetkelle merkityksen ja tekee arvaamattomasta tulevaisuudesta turvatun.
Lähdeviitteet
[43] Suomen Urantia-seura ry. Urantia-kirja.
[44] Saarela, Osmo (2015). Urantia-kirjan syntyhistoria. Heijaste 4, 18—24.
[45] Sadler, William S. (2000). Urantia-liikkeen historiaa. Heijaste 4, 4-11.
[46] Urantia foundation. Annual report 2018.
[47] Saarela, Osmo (2015). Urantia-kirjan syntyhistoria. Heijaste 4, 21—22.
[48] Mäntynen, Risto (2014). Katse tähtiin – Kuinka Urantia-Kirja tuli Suomeen. Heijaste 4, 9—19, 14.
[49] Suomen Urantia-seura ry. Jäsenyys ja seuran toiminta.
[50] Tossavainen, Matti (2008). Ajatuksensuuntaajat keskuudessamme. Urantia-kirjan opetuksia -blogi. https://urantiaopetuksia.blogspot.com/2008/04/ajatuksensuuntaajat-keskuudessamme.html (19. 9. 2019).
[51] Pekkarinen, Anna-Sofia (2016). Vapauttava usko, vangitseva uskonto. Lukijoiden ajatuksia Urantia-kirjan ilmoituksesta. Uskontotieteen kandidaatintutkielma, Helsingin yliopisto.
[52] Pekkarinen 2016.
[53] Tossavainen 2009a. MINÄ OLEN-käsite. Urantia-kirjan opetuksia -blogi. https://urantiaopetuksia.blogspot.com/2009/03/mina-olen-kasite.html (19.9.2019).
[54] Suomen Urantia-seura.
