Vuonna 1972 yhdysvaltalainen taiteilija ja meedio Ingo Swann muutti maan alla sijaitsevan paksusti suojatun tyhjiösäiliön magneettikenttää usean sekunnin ajan pelkästään ajattelemalla sitä.

Kun Stanfordin tutkimuslaitoksen fyysikko Harold Puthoff näki magnetometrinsä tuotoksen muuttuvan, hän oli aivan haltioissaan. Mitään fysikaalista selitystä lukeman muuttumiselle ei ollut. Heti kun Puthoff pyysi Swannia lopettamaan laitteen ajattelemisen, selittämättömät muutokset magneettikentässä loppuivat äkkiä.

”Nämä ilmiöt ovat todellisia. Psyykkiset ilmiöt ovat todellisia”, sanoo tohtori Dean Radin, Kaliforniassa sijaitsevan voittoa tavoittelemattoman Institute of Noetic Sciences -instituutin johtava tutkija, Popular Mechanicsille. Hän on tutkinut parapsykologiaa eli psyykkisten tapahtumien tutkimusta viimeiset neljä vuosikymmentä.

Ja 1970-luvun alussa — kylmän sodan keskellä — Yhdysvaltain hallitus oli samaa mieltä.

Kun Puthoff ja hänen kollegansa Russel Targ, toinen Stanfordin tutkimuslaitoksen (nykyisin SRI International) fyysikko, esittelivät tuloksensa kvanttifysiikkaa ja parapsykologiaa käsittelevässä kansainvälisessä kokouksessa, CIA oli jo alkanut tehdä yhteistyötä SRI:n kanssa tehdäkseen huippusalaista tutkimusta paranormaaleista ilmiöistä — pääasiassa ”kaukokatselusta” tiedustelutietojen keräämistä varten. Kaukokatselulla tarkoitetaan eräänlaista aistien ulkopuolista havaitsemista, jossa mielen avulla ”nähdään” tai manipuloidaan kaukana olevia esineitä, ihmisiä, tapahtumia tai muita tietoja, jotka ovat fyysiseltä näkyvyydeltä piilossa.

1980-luvun puoliväliin mennessä Defense Intelligence Agency (DIA) otti ohjelman haltuunsa ja kutsui sitä nimellä ”Stargate”. DIA:lla oli kolme päätavoitetta tutkimukselle:

1. Määrittää, miten kaukokatselua voidaan soveltaa tiedustelutietojen keräämiseen ulkomaisia kohteita vastaan;
2. selvittää, miten muut maat voivat tehdä samaa ja käyttää sitä Yhdysvaltoja vastaan; ja
3. tehdä laboratoriokokeita, joilla etsitään keinoja parantaa kaukokatselua tiedustelukäyttöä varten.

Ohjelma oli niin salainen kuin se vain voi olla. Radin, joka toimi vierailevana tutkijana Stargate-ohjelmassa, kertoo, että turvallisuushenkilöstö kertoi hänelle ja hänen kollegoilleen kahden viikon välein heidän erittäin salaisen työnsä uskomattomasta arkaluonteisuudesta ja kysyi heiltä, oliko heillä mitään syytä uskoa, että joku projektin ulkopuolinen henkilö tietäisi siitä jotain.

“Siinä piti tulla ammattimaisen vainoharhaiseksi. Se oli minulle hyvin epämukavaa”, Radin sanoo.

Hän muistaa kysyneensä eräältä esimieheltään, mitä tapahtuisi, jos he tekisivät läpimurron — vaikkapa keksisivät lääkkeen, joka tekisi jostakusta supermeedion. Vastaus oli välitön. ”Se katoaisi, eikä siitä voisi enää koskaan puhua”, Radin muistelee, ”mikä on koko tieteellisen prosessin vastaista, mutta ymmärsin myös miksi”. Mikä tahansa Stargaten puitteissa kehitetty ase tai tiedusteluväline olisi oletettavasti ollut liian arvokas ja vaarallinen julkistettavaksi.

Eräässä Stargaten tutkimuskokeessa 40 koehenkilön tehtävänä oli tunnistaa satunnaisesti koostettujen kasvojen piirteitä. Vuoden 1990 tutkimusraportin mukaan, joka on sittemmin julkistettu, työtä pidettiin erityisen lupaavana kadonneiden henkilöiden paikantamisessa tai rikollisten tunnistamisessa.

DIA jatkoi hanketta 1990-luvun puoliväliin asti, jolloin CIA alkoi julkistaa kaukokatselututkimusta koskevia asiakirjojaan helpottaakseen hankkeen ulkoista tarkastelua, ja DIA seurasi nopeasti esimerkkiä. Kesäkuussa 1995 CIA pyysi The American Institutes for Researchia (AIR) — Virginian Arlingtonissa sijaitsevaa voittoa tavoittelematonta organisaatiota, jonka tehtävänä on arvioida ja antaa teknistä apua käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa — suorittamaan ulkoisen tarkastuksen Tähtiportti-ohjelmasta.

Jotta ohjelman tieteellisestä uskottavuudesta saataisiin tasapainoinen arvio, AIR pyysi raportin kirjoittamaan kahta tutkijaa, joilla on vastakkaiset näkemykset parapsykologiasta: Kalifornian Irvinen yliopiston emeritaprofessori Jessica Utts, joka pitää parapsykologiaa lupaavana tieteenä, ja Oregonin yliopiston emeritusprofessori Ray Hyman, tunnettu psykologi ja nykyisin Oregonin yliopiston emeritusprofessori, joka on tunnettu parapsykologian epäilijä ja kriitikko.

”He lähettivät meille laatikoita täynnä raportteja ja papereita ja kertoivat, että meillä oli yksi kesä aikaa kirjoittaa tämä raportti”, Utts kertoo Popular Mechanicsille. Hän ja Hyman kävivät erikseen läpi kymmeniä Stargate-kokeita ja ottivat samalla huomioon myös laajemman tiedeyhteisön tuohon aikaan antamat tiedot.

Arvioijien yksittäiset päätelmät olivat odotetun mukaiset. Utts piti tilastoja vakuuttavina ja uskoi, että tutkimukset tarjoavat vahvan todisteen siitä, että kaukokatselu on inhimillinen kyky. Yksi hänen mielestään vakuuttavimmista asioista oli se, että eri laboratorioissa tehdyissä tutkimuksissa havaitut tulokset olivat kaikki hyvin samankaltaisia. ”Ja ne olivat kaikki tilastollisesti merkitseviä”, hän sanoo, ”joten sitä on todella vaikea selittää sattumalla tai huijauksella.”

Siinä määrin Hyman oli samaa mieltä Uttsin kanssa, mutta se ei riittänyt vakuuttamaan häntä siitä, että kaukokatselu on todellista. Hän löysi hänen mielestään mahdollisia puutteita koemenetelmistä, kuten sen, että samaa henkilöä käytettiin arvioimaan psyykkisiä kykyjä jokaisessa kokeessa, ja hän totesi, että koetulokset eivät olleet riittävän johdonmukaisia ohjelman ulkopuolisten kokeiden kanssa. Siitä huolimatta hän kirjoitti loppuraportissa: ”Psyykkisen toiminnan perusteet näyttävät paremmilta kuin koskaan aiemmin. Nykyiset havainnot yhdessä [Stargate-]ohjelman tulosten kanssa näyttävät osoittavan, että jotain muuta kuin outoja tilastollisia häikkiä on tapahtumassa.”

Huolimatta siitä, mitä voidaan pitää optimistisena arviona, Stargate-ohjelmaa ei enää ole olemassa, ja tietojemme mukaan Yhdysvaltain hallitus ei ole jatkanut tällaista tutkimusta. ”Olen pahoillani, että se päättyi, koska uskon todella, että siellä on vielä paljon löydettävää”, Utts sanoo.

Mutta ehkä se ei ole päättynyt. Ehkä se on vain huippusalaista. Vain todellinen meedio tietäisi.

Artikkelin julkaissut Popular Mechanics