Tämä viljakuvio löydettiin Wiltshiresta. Olen pitkään uskonut, että viljakuviot ovat avaruusolentojen meille jättämiä viestejä siinä toivossa, että ihmiskunta osaisi tulkita niitä ja muuttaa tulevaisuuttaan tällä tiedolla.
Tämä viljakuvio näyttää sisältävän sisäänrakennetun koodin. Siinä on suuri ympyrä etäällä toisista 17:sta ympyrästä. Sitten joidenkin ympyröiden sisällä on pieniä pilareita, mikä voi myös merkitä jotain. Vai onko kyseessä uusi alkuainejärjestelmä, joka meidän tarvitsee tietää ennenkuin voimme luoda vapaan energian? Mikä se sitten onkin, se on koodi, ja jos voit murtaa sen, voit muuttaa tuntemamme maailman.
Tutkija ja kirjailija Mary A. Joyce on Sky Ships over Cashiers -verkkosivun pitäjä, joka kirjoittaa epätavallisista aiheista.
Hän on kertonut työstään tutkiessaan erilaisia epätavallisia ilmiöitä hänen kotiosavaltiossaan Pohjois-Carolinassa.
Näihin kuuluu myös maanalaiset armeijan tukikohdat, jotka sijaitsevat osavaltion tunnettujen turistikohteiden lähellä. Ne on kuitenkin naamioitu niin hyvin etteivät ihmiset tiedä niistä mitään.
Hänen haastattelemansa lähteen mukaan eräs kaupungin kokoinen salainen tukikohta on täysin omavarainen, ja se on PARIn alla, joka on astronominen koulutus- ja tutkimuskeskus noin puolen tunnin päässä Ashevillesta.
Tämä kuvamateriaali otettiin Nevadassa tammikuun 29. päivänä 2020 aamunkoiton aikaan. Silminnäkijä havaitsi jättiläismäisen lentävän lautasen muotoisen pilven, joka näytti suurelta pilvessä piilottelevalta alukselta.
Lautaspilvet näyttävät usein lentäviltä lautasilta, vaikka kyseessä onkin mahdollisesti vain pelkkä pilvi.
Minulla on epäilykseni koska on varmasti olemassa ihmisen tai avaruusolennon muotoisia kappaleita, joilla on verhoutumiskyky, joita vain piilotellaan kansalta.
Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli ihmiskehon luomista sekä ympäristössämme esiintyvien myrkkyjen vaikutusta ihmisiin. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.
Q: Hyvää iltaa.
A: Ja sinulle hyvää päivää.
Q: Kiitos sinulle ja sivilisaatiollesi, ja kaikille niille, jotka ovat sinuun yhdessä, jälleen kerran tästä tilaisuudesta.
A: Selvä, kiitos myös sinun sivilisaatiollesi.
Q: Olet puhunut monta kertaa siitä miten Anunnakit saapuivat planeetallemme tekemään geneettisiä muutoksia hominideihin…
A: Kyllä..
Q: … planeetallamme.
A: Kyllä.
Q: Miten kauan se kesti, ja miten monta sukupolvea ennen kuin he kykenivät kehittymään siksi lajiksi joka nykyinen muotomme on ja tehdä siitä itsetietoisen?
A: Teidän lineaarisen ajan termein — vaikka tämä on harhaanjohtavaa sillä he tekivät monenlaisia asioita teidän kokemuksen ulottuvuuden sisä- ja ulkopuolella — mutta lineaarisen ajan termein, se oli varsin lyhyt aika, yksi vuosituhat periaatteessa. Ymmärrätkö?
Q: Kyllä. Ja oliko tuolloin paljon kokeita käynnissä?
A: Kyllä.
Q: Säätäen sitä siihen mihin he sen saivat vietyä?
A: Kyllä. Kyllä.
Q: Ja oliko yksi niistä Isojalka?
A: Kyllä. Yksi niistä johti siihen mitä te kutsutte nimellä Sasquatch, kyllä; mutta tämä oli sitä ennen. Idea tuolloin siirrettiin toiseen muotoon, ja näin se tarjosi välineen teidän nyt /ihmismuotona/ tuntemallenne inkarnaatiovälineelle.
Q: Ja ovatko Sasquatchit reinkarnoituneet samalla tavoin kuin me olemme?
A: Kyllä.
Q: Ja he pysyvät tällä planeetalla?
A: Kyllä, mutta he ovat avoimemmin ulottuvuuksien välisiä ja säilyttävät paljon heidän vahvasta yhteydestään luontoon kuin mitä te olette tietoisesti sallineet.
Q: Ja he lisääntyvät ja syövät samalla tavoin?
A: Kyllä.
Q: Paljonko heitä on tällä hetkellä planeetallamme?
A: Hetki vain… koska he liikkuvat ulottuvuuksien välillä, tämä on vaikeaa määrittää… hetki…. noin 1700:sta 3000:n. Tämä on paras arvio minkä voimme antaa tällä hetkellä.
Q: Onko yksikään avaruusolentojen sivilisaatio yhteydessä internetiimme?
A: Tarkoitatko salakuuntelemmeko me?
Q: En, onko yhtään niitä jotka ovat aktiivisesti mukana?
A: Ajoittain on ollut ehdotuksia. Se ei ole yleistä, mutta ajoittain sinne on joku kirjoittanut.
Q: Ja ottavatko Harmaat tai Marsilaiset yhteyden, puhuakseen kanssamme ennen kuin heillä on suorempaa kanssakäymistä?
A: Ei millään muotoa mitä te ymmärtäisitte, ei.
Q: Ja Reptiliaanit auttavat Harmaita, ovatko he sosiaalisia Harmaiden kanssa?
A: Ei juurikaan.
Q: Syövätkö he yhdessä ja osallistuvat…
A: Ei sjuurikaan, joskus sellaista tapahtuu, mutta, niinkutsutut Harmaat, ja monet eri heidän variaationsa, eivät myöskään oikeastaan syö mitään. He absorboivat tietyn tyyppisiä nesteitä. Reptiliaanit, siten kuin heidät on opetettu tekemään näin, jossain määrin kyllä, mutta se ei millään muotoa ole Harmaille sosiologinen tapahtuma. Joillekin Reptiliaaneille se voi olla sitä enemmän, ja he kokoontuvat keskenään ajoittain, ja joskus Harmaat ja Reptiliaanit voivat absorboida samaan aikaan ravintoa. Tämä ei ole mitään suunniteltua; se on yksinkertaisesti sattuman kaupalla samaan aikaan. Ymmärrätkö?
Q: Kyllä.
A: Arkipäiväisesti ilmaistuna teidän termein, heidän suhteensa ei ole sellainen mitä te pitäisitte, lainausmerkeissä, yhdessä hengailuna. (naurua)
Q: Ja…
A: He suhtautuvat toisiinsa symbioottisesti eri tavoin, mutta se ei ole samanlainen yhteiskuntajärjestys kuin mitä te ymmärrätte ihmismielessä ollenkaan.
Q: Se on enemmänkin vain agenda.
A: Jotain biologiaan liittyvää on mukana, mutta se on Maan ulkopuolista ja ette tunnistaisi sitä yhteiskunnalliseksi ilmiöksi, vaikka se voi olla sitä heille, se ei olisi jotain mihin voisitte oikein suhtautua. Se on enemmänkin samanlainen kuin eräät eläimet suhtautuvat planeetallanne toisiin eläimiin, sillä tavalla että ne auttavat toisiaan symbioottisesti. Mutta se ei ole välttämättä mitään mikä olisi samasta /syystä/ kuin te sosialisoitte. Ymmärrätkö?
Q: Kyllä. Ja viimeisenä olet puhunut siitä miten 20 vuoden päästä on mahdollista, että 60% populaatiostamme voisi tuhoutua. Tapahtuuko tämä biologisten tekijöiden kautta?
A: Iso osa siitä liittyy myrkyllisyyden ideaan, kyllä. Iso osa siitä liittyy /joihinkin/ fyysisiin maanmuutoksiin ja muutoksiin sääkuvioissa ja niin edelleen, kyllä, Mutta jälleen kerran muistakaa, että tämä prosenttiluku voi muuttua riippuen siitä värähtelyn kasvusta ja kiihtyvyydestä joka mahdollistaa transmutaation positiivisemmilla ja rakentavammilla ja hyödyllisemmpillä tavoilla. Te muutatte, niinkutsuttuja, todennäköisyyksiä, kaiken aikaa.
Q: Okei. Ja liittyen biologisiin tekijöihin, on tietoa siitä miten Persianlahden sodan syndrooma ja tuntemattomat fermentoidut mykoplasmat ja monet muut asiat… voiko hyvin hapetettu henkilö, jolla ei ole paljoa myrkkyjä kehossaan, kykeneekö hän transmutoimaan tämän tyyppisiä biologisia aineita?
A: Kyllä, useammin kuin ei. Ei aina, mutta useammin kuin ei, riippuu tartuntatekijöistä. Se riippuu myös henkilön omasta agendasta koskien sitä miksi tuo biologinen tekijä vaikuttaisi häneen ollenkaan.
Q: Vaikka he olisivat kontaktissa, voisivatko he vain päästää siitä irti?
A: He voivat olla näkymättömiä sille, he voivat saada tartunnan täysillä ja kaikkea siltä väliltä, riippuen henkilökohtaisesta agendasta ja tapahtuman ajoituksesta koskien kokonaistodellisuuden konsensusta, ja mikä tällaisen tapahtuman tarkoitus yksilölle olisi.
Kirjoittanut David Griffin, M.Sc. & Natasha Acimovic, M.A.
Tiivistelmä
Lineaarisen ajankulun kiihtyessä ja monien alkaessa keskustella tunteesta, joka ikäänkuin vetää kohti jotain määrittelemätöntä tulevaisuuden tapahtumaa, on kriittistä että vierailevien älykkäiden kulttuurien ongelmaa tutkitaan niin tehokkaasti ja reilusti kuin mahdollista. Nykypäivänä, huolimatta 60 vuodesta modernia ufologista tutkimusta, jotkut menetelmät kelpuuttaa näiden ‘Muiden’ kanssa tapahtuneet interaktiot hyväksytään, ja toiset sivuutetaan. Vaikka akatemia on epäonnistunut ottamaan vastaan ongelma kokonaisuudessaan millään todellisella keinolla, pitää kysyä mitä voisimme oppia joidenkin akateemikkojen tähänastisista lähestymistavoista tämän ilmiön kirjallisessa käsittelyssä? Tutkimalla julkaistuja lähteitä ja saatavilla olevia dekonstruktioita sekä teoriasta että kielestä voimmeko me saada hyödyllisiä oivalluksia ja siirtää tätä tietoa laajemmalle tutkijakunnalle?
Johdanto
Ufologian moderni aikakausi on nähnyt meidän ‘eksopolitiikaksi’ nimittämämme alan dramaattisen nousun — tutkimusala joka pohjaa sodanjälkeisen ajan ufologiseen debattiin ja joka korostaa ongelman tutkimista monialaisen lähestymistavan avulla — sellaisen nousun joka kykenee syleilemään niitä monimutkaisia tai ‘syviä’ poliittisen kulttuurin kerroksia, joita me näemme ympärillämme nykypäivänä vuosituhannen vaihteessa.
Eksopolitiikka käsittelee muodollisen UFO-paljastuksen kehittyviä aspekteja, uusia energiajärjestelmiä ja valmistautumista kohtaamaan tämä Maan ulkopuolinen ‘Muu’ — joka on itse kontaktin ruumiillistuma. On olemassa kulttuurillinen ristiriita suhteessa tähän jälkimmäiseen pointtiin vierailevien älyjen ongelman tunnustamisen ja sen integraation muodossa. Huolimatta siitä että se on toisiksi etsityin aihealue verkossa, aihe on edelleen suhteellisen tunnustamaton sekä akatemiassa että kummallista kyllä myös valtavirran ufologiassa itsessään. Ottaen huomioon vaarallisen geopoliittisen pelin sekä jatkuvan halun suunnata tutkijoiden huomio alkeellisempiin ongelmiin (valot taivaalla, valtion tietojen julkaisu ja tietopyynnöt, jne.) sen sijaan että keskityttäisiin kriittisempiin seikkoihin (avaruusolentojen kontakti, yhteiskuntaa muuttavat vapaan energian teknologiat, jne.), on kriittistä että nämä kaksi pääalaa alkavat ymmärtää Maan ulkopuoleisiksi tunnustettujen vierailevien rotujen välisen kanssakäymisen kelpoisuutta helpottaakseen meidän rotumme kehittymistä planeetan ulkopuoliseksi ja/tai hyperavaruuden ympäristöön niin vähällä kollektiivisella traumalla kuin mahdollista.
Eräs kuvio, joka syntyy sen jälkeen kun tutkitaan sitä miten Maassa asuvat lajit kohtaavat kehittyneemmät vierailijakulttuurit, on ehdollistettu ihmisen halu antropomorfisoida Muut ja muotoilla rajoja siihen liittyvän ‘suuren omituisuuden’ ympärille. Lähtien heti Roswellin jälkeisestä USA:n kansallisen turvallisuusvaltion synnystä — ne eri toimijat, joille annettiin tehtäväksi muotoilla ja ohjata kansan mielipidettä aiheesta, olivat tietoisia siitä mitä tarvitsee tehdä jotta pidettäisiin vierailevien älyjen ongelma kontrollissa. 1960-luvun puolivälissä Robert Low Coloradon yliopistosta julkisti muistion koskien hänen mukanaoloaan tulevassa Condonin raportissa [1], sanoen:
“Temppuna olisi, mielestäni, kuvata projekti niin, että kansalle se näyttäisi täysin objektiiviselta tutkimukselta, mutta tiedeyhteisölle se esittäisi kuvan ryhmästä epäuskovaisia yrittämässä parhaansa mukaan olla objektiivisia mutta lähes nollaodotuksilla löytää lentävää lautasta.”
Tämä harkittu ja salamyhkäinen Condonin komitean ohjastaminen ei ollut mikään erillinen suunta — useat muut komiteat ja raportit joutuivat soluttautumisen kohteiksi, jotta varmistettaisiin vankka ote laajemmista eksopoliittisista aiheista. Tämä politiikka oli vieläkin tehokkaampi sodanjälkeisten vuosikymmenten aikana, kun media oli samassa veneessä. Iso-Britannia käytti sen D-Notice -viitekehystä — joka salli valtion tai armeijan estää jonkin ongelman julkistaminen ja USA:n onnistui soluttautua ja kontrolloida suuria mediajättiläisiä asettamalla tiedusteluhenkilöstöä uutistoimituksiin. [2] Kuten me näemme, kyse ei ole vain hallituksen ylätason ryhmittymistä jotka pakottavat ‘pakotetun tietämättömyyden’ viitekehystä, tai, kuten eräs akateeminen tutkimus jota arvioimme sitä nimitti, ‘auktoriteettien huolimattomuutta’ yhteiskuntaan laajemmalti. Tämä prosessi on, suurten raporttien kuten Condon tai Robertson jälkeen, muuttunut vakiintuneeksi tavaksi lähestyä aihepiiriä instituutioille, jotka tämän asian kanssa ovat tekemisissä.
Tämän ylätasolta alaspäin suuntautuvan kontrollimatriisin lisäksi koko laajemman UFO-paradigman perusluonne tuntuu luovan sen oman ‘sisäisen uskottavan kiistettävyyden’ periaatteen [3] sen liikkuessa eri mielipidekantojen välillä, jotka pyrkivät tutkimaan tai mahdollisesti ‘paljastamaan’ sen luonteen. Tätä objektiivista ‘paljastusta’ tämä ilmiö on jatkuvasti vastustaa. Me voimme järkeillä, että tämä johtuu muutamasta seikasta:
kyvyttömyys objektiivisesti kuvata Maan ulkopuolinen kokemus maallisilla kielirakenteilla.
Kun nämä pointit lisätään pakotetun misinformaation (vallan ja hegemonian) direktiiveihin, joista me lyhyesti puhuimme yllä, ei tulisi todellakaan tulla yllätyksenä kenellekään miksi tämän asian tutkiminen voi olla problemaattista ja mikä vielä tärkeämpää, se vaatii uusia tutkimisen ja arvioinnin menetelmiä. Me näemme nykyisen lähestymistavan, tämän aiheen oletetun ‘legitiimin’ tutkimuksen, uhriksi joutuneita yksityiskohtaisissa kontaktitapauksissa, kuten 35 vuotta kestäneessä sveitsiläisen maanviljelijän Billy Meierin sekä Washingtonin yliopiston lastenpsykologian tohtorin Jonathan Reedin tapauksissa. Molemmat tapaukset vaikuttavat sisältävän todistuselementtejä, jotka tyydyttäisivät rationaalisimmat tutkijat — mm. patologiset aspektit kuten metallinäytteet ja DNA-laboratoriotulokset — ja kuitenkin nämä tuntuvat olevan riittämättömiä. Kun henkilöt yrittävät käydä käsiksi aiheeseen realistisella tavalla akateemisten instituutioiden sisältä päin, he saattavat löytää itsensä sivuutettuina ja useassa tapauksessa heitä uhkaillaan työpaikan menettämisellä.
Avaruusolentojen aihepiiri toimii peilinä eri todellisuuksille ja viitekehyksille, jotka olettavat niiden tutkivan ‘sitä’ legitiimillä tavalla, mikä paljastaa tiettyjen tieteenalojen viat ja sisäänrakennetut ristiriidat. Astrofyysikot ovat sellainen kollektiivi, joka väittää olevansa tällä hetkellä avaruustutkimuksen kärjessä ja kuitenkaan suurin osa ei löydä sijaa alaltaan suurelle määrälle UFO-havaintodataa tai suurelle määrälle kertomuksia kontakteista avaruusolentojen ja ihmisten välillä. Esimerkiksi, ottaen huomioon että me olemme kehittyvä planeetta, ei kaukana siitä että siirrymme pois painovoiman piiristä jonkinlaiseen avaruustutkimukseen, meille voitaisiin antaa anteeksi se oletus, että ne kaksi alaa jotka käsittelevät aihetta tehokkaasti ja tiettyyn pisteeseen asti objektiivisesti olisivat UFO-yhteisö itsessään sekä akatemia. Jälkimmäinen on Platonin ajoista pitänyt itseään sinä instituutiona joka ottaisi haltuun (lähes esoteerisen) tiedon jota laajempi yhteiskunta vielä joutuu prosessoimaan, ja debatoimalla, kokeilemalla ja järkeilemällä tämä tieto sitten tuodaan laajemman maailman tietoon tavalla, jota pidetään järkeenkäypänä ja käyttökelpoisena. UFO-tutkimusyhteisö voi olla modernimpi keksintö, mutta tässä kohtaa ajanlaskua sillä on käytössään kyky tutkia suuria data-arkistoja siitä mitä tämä Maan ulkopuolinen Muu voisi olla, sekä sen oma kokemusasiantuntijuus historian uniikimmasta puolesta: tämän ilmiön tuomisesta kulttuuriimme ja havainnosta että on syntynyt globaali kansallisen turvallisuuden valvontaeli noin vuonna 1947 [5], johtuen avaruusolentojen aihepiirin itsessään aiheuttamasta kollektiivisesta pelosta.
Se, mitä me olemme huomanneet erottamalla molemmat näistä viitekehyksistä tai Robert Anton Wilsonin sanoin “todellisuustunneleista”, on että molemmat väittävät tulkitsevansa avaruusolentojen aihetta objektiivisesti (tai objektiivisesti järkeilevänsä aihepiirin sivuuttamisen puolesta!), mutta lähemmällä tarkastelulla ne yksinkertaisesti luovat omat sisäiset rationaaliset logiikkansa joilla päästä haluttuihin lopputuloksiin. UFO-tutkijayhteisön logiikka olettaa olevansa lähinnä itse ilmiötä ja täten sillä olisi parhaat oivallukset. Itse asiassa havaitaan, että jopa useiden vuosikymmenten kokemuksien jälkeen ufologia joko epäonnistuu pääsemään yksimielisyyteen yleisluonteisesta käsitteestä tai sitten se sallii itsensä harhautua useisiin pieniin haaroihin, jotka kaikki tukevat eri skenaarioita (ET-hypoteesi, Maan sisäiset asukkaat, aikamatkustavat olennot, jne.) jotka epäonnistuvat katalysoimaan sen epistemologisen todistepohjan, jota koko kollektiivi tutkii.
Kontaktin ongelma on tästä hyvä esimerkki. Vaikka meillä on suuri datamassa kontaktihenkilöiden tai sellaisen kokeneiden kertomuksia, jotka ulottuvat 1950-luvun ‘avaruusveljet’-aikakaudesta tuoreempaan abduktioparadigmaan, aihepiirin tutkimus tuntuu jääneen sivuun ‘valoja taivaalla’-tyyppisten havaintojen tieltä. Välikäden kokemus tuntuu saaneen enemmän huomiota suoran kokemuksen sijaan, oli kyseessä sitten uutistoimistot, armeijan ryhmittymät tai jopa ‘hyväksytyn’ piirin tutkijat ufologian itsensä piiristä, jotka toimivat välikätenä. Miksi koko yhteisö, joka on suoran kokemuksen kokeneiden puolella, on luonut “todisteiden tehokkuuden” hierarkian, joka näyttää sivuuttavan joitain aspekteja siitä miten me olemme yhteydessä Maan ulkopuoleiseen Muuhun ja pitävän eräitä toisia ‘legitiiminä’?
Jos palaamme takaisin disinformaatioon (mihin kuuluu myös valta ja itsevaltius) sekä suureen omituisuuteen (kieli ja törmäävät kulttuurien käsitteet), me voimme nähdä miten nämä kaksi metaelementtiä muovaavat omaa yksilöllistä ja kollektiivista havaintoamme käsilläolevasta ongelmasta. ‘Totuus’ siirtyy usein juuri sen varsinaisen tutkimusprosessin ja itse tutkimuksen avulla. Mikä sitten on totta, ja miten me erotamme totuuden? Mitä voidaan pitää todistusaineistona? Seuraavassa osiossa nämä ongelmat auttavat meitä tarkastellessamme sitä miten akatemia käsittelee avaruusolentojen kohtaamisen ongelmaa. Me tarjoamme myös palautetta laajemmalle UFO-tutkimusyhteisölle itselleen.
Miten akatemia käsittelee avaruusolentojen kohtaamisen aihepiiriä
Professorien Alexander Wendt ja Raymond Duvallin paperi Sovereignty and the UFO on niiden muutaman akateemisen teoksen joukossa, jotka kriittisesti tarkastelevat Maan ulkopuolista todellisuutta mahdollisena hypoteesina UFO-aiheeseen. Siinä on myös uniikki tila akateemiselle diskurssille. Heidän teoreettinen premissinsä ei ole ehdottaa, kuitenkaan, että UFOt olisivat peräisin Maan ulkopuolelta, vaan sen sijaan heidän pääasiallinen huolensa on se miten systemaattisesti käsitellä sitä miksi viranomaiset sivuuttavat UFOt. He käyttävät politiikan teorian tulokulmaa käsittelemään aihetta modernin itsevaltiuden (jota he pitävät antroposentrisenä luonteeltaan) ja hallittavuuden konstrukteilla kartoittamaan sitä miten ‘auktoriteettien huolimattomuus’ UFO-asiassa pysyy yllä ja miten tiede ja valtio aktiivisesti uusintavat sitä. [6] Koska itsevaltius on antroposentrinen, toisin sanoen ‘yksin ihmisolentojen koostama ja organisoima’, silloin valtio säilyttää ja käyttää oikeuttaan päättä yhteiskunnan normeista ja laeista, sekä poikkeuksista niille. [7] UFOjen aiheuttamana uhkana on silloin, että ET-hypoteesi (ETH) saattaa kuvata sen mistä UFOt ovat peräisin. Mahdollisuus Maan ulkopuoliselle läsnäololle, täten, tarkoittaisi uhkaa modernille vallalle kolmessa muodossa: fyysinen, ontologinen ja metafyysinen. Wendt ja Duvall kehittelevät tätä ideaa eteenpäin, mutta se voidaan tiivistää ‘fyysisinä uhkina elämälle, ontologisina uhkina identiteetille tai yhteiskunnalliselle olemukselle.’ [8] Tämän valossa, miksei UFO-aihetta mobilisoida poliittisena hankkeena jolla turvata kansakunta? Vastaus Wendtin ja Duvallin mukaan lepää sen tietyn tyypin vaarassa jonka UFOt aiheuttavat antroposentriselle itsevaltiuden metafysiikalle. Itsevaltius nojaa kyseenalaistamattoman auktoriteetin käsitteeseen jolla ylläpitää sen valtaa, jolloin ‘tuntematon mahdollisuus Maan ulkopuolisille olennoille kumoaa tämän metafyysisen varmuuden’, ja täten sitä ei voida turvallisesti ylläpitää. [9] Tämän lisäksi Wendt ja Duvall ehdottavat, että UFOt, tuntemattomana, voidaan “tuntea” ainoastaan ‘tabuna’. He esittävät, että niiden aktiivinen kiistäminen on poliittinen projekti, jota voidaan pitää meidän osaltamme ‘[epä]tiedon tuottamisena’, tai, käyttääkseen Nancy Tuanan termiä, “UFO-tietämättömyyden epistemologiana”. [10]
UFO-aiheen sivuuttaminen kuitenkin vaatii strategiaa, ja tässä tiede on mobilisoitu valtion kampanjaa varten. Wendt ja Duvall kiinnittävät huomion siihen seikkaan, että huolimatta epäsuorien fyysisten UFO-todisteiden olemassaolosta, sekä todistajalausunnoista, tiede ei ole koskaan vakaumuksella tutkinut aihetta. Lisäksi, sekä keskeisenä teemana debatillemme, valtio käyttää tieteellistä maailmankuvaa ja UFO-skeptikot soveltavat tätä totuuden versiota kiistämään ETH:n. Wendt ja Duvall kuvaavat miten tieteen väitetään edistävän objektiivista, faktuaalista diskurssia totuuden tavoittelussa, ja täten politiikan oletetaan olevan tästä erossa. Ja kuitenkin he esittävät kritiikkiä skeptikoiden ehdotuksille, sellaisiin ideoihin kuin että ET:t laskeutuisivat Valkoisen Talon pihaan jos ne olisivat täällä, osoittaakseen että ’debatti avaruusolentojen aikeista ei perustu tieteelliseen faktaan’ 617. Siitä huolimatta UFO-skeptisismiä pidetään tieteellisenä totuutena. Näin näyttää siltä, että paljastuu kaksoisstandardi tieteellisen metodin soveltamisessa, ja juuri skeptikot ’varmistettuaan tieteen auktoriteetin itselleen’ ovat voittaneet ’huomattavan etulyöntiaseman’, kun taas UFO-yhteisön jäsenten argumentit ’sivuutetaan epärationaalisena uskomuksena’. Kriittistä kyllä, skeptikot myös hylkäävät UFO-silminnäkijätodisteet siinä missä laki tai yhteiskuntatiede antaa niille ’huomattavaa episteemistä painoarvoa faktojen määrittämisessä’. Tiede ja totuus tuntuvat muuttuvan subjektiiviseksi prosessiksi kun valtio ottaa ne käyttöönsä, ja UFO-ongelmaa ’nauretaan ja pilkataan’. [11]
UFO-aiheen sivuuttaminen on usein ilmiselvää akateemisessa kirjallisuudessa, silloin kun se sille tulee vastaan. Modernin vallankäytön mekanismi varmistaa, että ’valta virtaa pääosin erikoistuneen tiedon soveltajilta massojen hallintaa varten’. [12] Huolimatta monialaisesta diskurssista akatemia on rakentunut tällä tavoin: asiantuntija-alojen siiloihin. Vaikka akateeminen diskurssi luo tilaa sekä vastustaa että assimiloida dominantit metafyysiset konstruktit, sekä myös tilaa olla olematta mitään mieltä niistä, todellisuudessa itsevaltius vaatii perinteistä tieteellistä maailmankuvaa. Täten ei mahdollisesti ole mitenkään yllättävää, että auktoriteettien huolimattomuus UFO-ongelmassa on valloillaan myös akateemisessa yhteisössä. Lisäksi mitä korkeampi auktoriteettiasema akatemiassa toimivilla on, sitä enemmän ‘episteemistä painoa’ auktoriteetin omalla äänellä on, ja tämä etuoikeus on varattu niille muutamille jotka tässä eliittitilassa ovat. Auktoriteettien huolimattomuus jota Wendt ja Duvall alleviivaavat on selvästi nähtävillä tri. Mark Newbrrokin esseessä The Aliens Speak – and Write Examining Alien Languages.[13]
Vuonna 1999 Gary Anthony, UFO-aiheen ‘skeptinen tarkastelija’, perusti Alien Semiotics Projectin ja rekrysi apua tieteentekijöiltä, jotka olivat erikoistuneet kryptoanalyysiin ja kielitieteeseen.[14] Projektin tarkoitus oli ottaa mukaan ‘päteviä asiantuntijoita ilman mielipidettä’ tieteellisestä, ‘reilusta tulkinnasta’ koskien kokemusasiantuntijoiden käyttämiä väitettyjä avaruusolentojen kieliä ja kirjoitustyylejä. Newbrook oli mukana projektissa ja heidän pyyntönsä saada kontaktidataa julkistettiin MUFONin UFO-lehdessä vuonna 2002. Artikkelissaan Anthony ja Newbrook ottivat kantaa ‘osaavan lingvistisen krypto- tai foneettisen analyysin’ puutteeseen sellaisista kontaktikertomuksista. Tämän he väittivät olevan yllättävää, ottaen huomioon ‘innokkaiden amatöörien’ pyrkimykset, vaikkakin usein ‘hyvää tarkoittavat’, tutkia avaruusolentojen abduktioilmiötä. [15] Kun Newbrookin vuoden 2004 essee ilmestyi, tämän tyyppinen retoriikka oli huomattavasti silmiinpistävämpää. UFO-tutkijat ovat nyt ‘amatöörejä kielitieteessä’ joilla on ‘matala asiantuntijuuden taso’ ja joilla ‘ei ole tietoa aihepiiristä’. Lisäksi Newbrook tarttuu ideaan, että jos he riskeeraavat auttaa ‘monimutkaista analyysin ja arvioinnin työtehtävää’, heidän havaintonsa ovat ‘hämmentyneitä ja/tai epäluotettavia’ ja ‘melkein arvottomia’. [16] Hän ei kuitenkaan tarjoa arviointinsa syvempiä tieteellisiä tuloksia, eikä myöskään asianmukaista keskustelua siitä miten näihin johtopäätöksiin ollaan päästy. Oli miten oli, tämä retorinen strategia palvelee kahta funktiota: Newbrookin aseman pönkittämistä auktoriteettina samalla kun marginalisoidaan UFO-tutkijoita, sekä yleisön äänen jättämistä auktoriteettialueen ulkopuolelle. Vaikuttaa siltä kuin Newbrook ei odottanut merkittävää tutkijoiden kiinnostusta tälle projektilleen hänen ympäriltään, eikä varsinkaan akateemista tarkastelua vertaisarvioinnin avulla, joten tuntuu siltä kuin hänen kohdeyleisönään olisi ollut huonosti asioista perillä olevat UFO-tutkijat ja ‘uskovaiset’. Tottakai, kuka uskottava akateemikko vakavasti kiistäisi Newbrookin väitteitä muutenkaan? Newbrookin auktoriteettiväitteet sekä hänen rajauksensa totuudelle tuntuvat olevan turvassa.
Toinen Newbrookin pointti on, että innokkaat UFO-amatöörit ovat ‘selvästi omistautuneet tulkitsemaan UFO-abduktioita ja kontakteja niin että niissä aidosti on mukana Maan ulkopuolisia avaruusolentoja’. Tämä on mielenkiintoinen väite ottaen huomioon Newbrookin tutkimuskohteen: ‘skeptisten metodien soveltaminen ”hörhöihin” tai ristiriitaisiin ideoihin kielestä’. [17] Newbrook on myös kirjoittanut artikkeleita Skeptical Inquireriin sekä Association for Skeptical Enquirylle. Jälkimmäisen alaotsikko on ‘Kriittistä tarkastelua epäilytieteestä, sekavista väitteistä ja epäilyuskomuksista’. [18] Ottaen huomioon sen, että Newbrook skeptisenä kielitieteilijänä on ‘taipuvainen puoltamaan’ skeptisiä hypoteeseja, on epätodennäköistä että avaruusolentojen kielet ja kirjoitustyylit saisivat tieteessä ‘reilua tulkintaa’. [19] Lisäksi jos me ottaisimme käyttöön Newbrookin empiiriset vaatimukset ET-kielien ja kommunikaation tutkimiselle, silloin Gary Anthonyn mukanaolo on erittäin kyseenalaista koska häntä kuvataan ‘kieli-intoilijaksi’ eikä kielten asiantuntijaksi. Mukanaolon myötä Anthonyn etuoikeus alistetun joukon edustajana legitimoituu ja sitä sääntelee Newbrookin auktoriteetin suomien oikeuksien dominantti järjestys.[20] Anthonyn osuus ‘Alien Semiotics Projectissa’ on virallistettu kun taas UFO-‘amatöörien’ tutkimus on sivuutettu. Selvästi kuten Wendt ja Duvall vihjaavat, dominantti järjestys varaa oikeuden päättää poikkeuksista.
On myös muitakin esimerkkejä empiirisistä aukoista Mark Newbrookin esseessä. Hän ei todellakaan tarjoa läpikotaisen tieteellisen analyysin lopputuloksia koskien avaruusolentojen puhe- ja kirjakieliä, kuten yllä mainittiin, vaan hän esittää muutaman huomion Garden Groven abduktiotapauksesta, Paul Potterin tutkimuksesta koskien Betty Lucan avaruusolentojen kieltä, sekä John Elliottin SETIin liittyvää tutkimusta. Hänen pääasiallinen fokuksensa pysyy Mary Rodwellin työssä, ja erityisesti Tracey Taylorin tapauksessa.
Abduktion kokeneena Taylor näyttää olevan kykeneväinen kirjoittamaan ja puhumaan erilaisista avaruusolentojen puhe- ja kirjakielistä. Eräs Newbrookin kritiikin pääkohdista on se miten Taylor kuvaa tällaisen kielen käyttöä, erityisesti että ‘’ei ole olemassa ennalta ideaa tai käsitettä siitä mitä tietty ääni oikeasti tarkoittaa’’ ja että ‘’jokainen äännähdys’’ ei selvästikään liity ‘’aiempiin äännähdyksiin’’. [21] Taylor avaa lisää tätä Rodwellin kirjan avulla selittäen, että äänet ja sanat eivät kuvaa mitään tiettyä merkitystä ja että tämän prosessin suodatus päästää läpi ‘lineaarisen tietoisuuden aspektin’ sekä ‘lineaarisen avaruus-ajan’. Hänen mukaansa vastaanottaja tulkitsee tämän alitajuisesti, intuitiivisesti ja välittömästi. Tämä ‘äänivärähtely’ liitetään ‘universaaliin mieleen’ tai ‘Jumalaan’ ja, tänä aikana Maassa, sitä ei voida tarkkaan kääntää. Sen sijaan se suoraan kytkeytyy ‘toisen sieluun’ ja hän vihjaa, että tämä menetelmä kulkee kohti telepaattisen kommunikaation viestintätapaa. [22]
Vaikka Taylorin kuvaus sellaisesta kielestä voi tuntua joillekin käsittämättömältä, vedoten ‘outouden’ käsitteeseen jossa tunnetuilta tai arkipäiväisiltä näyttävä muuttuu tuntemattomaksi ja oudoksi, se on kuitenkin muiden tunnistettavissa. [23] Rodwell esittää, että nämä kielet, kun niitä kokijat puhuvat, ovat tunnettuja monille ja hän ottaa esimerkiksi Dana Redfieldin reaktion kuullessaan Taylorin käyttävän avaruusolentojen kieltä: ‘Puhuin hänen kanssaan, melkein kuin olisin ollut mukana kaksisuuntaisessa keskustelussa’. [24] Newbrook, kuitenkaan, ei mainitse tästä. Oletettavasti tämä oli se hetki jolloin silminnäkijätodistuksista tehdään merkityksettömiä, mutta se on kuitenkin olennainen hetki siirryttäessä kohti sen ymmärrystä mitä voi tapahtua avaruusolentojen kommunikaatiossa. Tämän seurauksena kieli tai kommunikaatiomuoto, joka on olemassa vain nykyhetkessä ja jota tulkitaan tuntemattomien prosessien avulla, ja joka ei tunnu antavan nähtävästi minkäänlaista merkitystä olisi todellakin vaatinut standardia kielellistä analyysia. Jos tämä on oikein, se itse asiassa disruptoisi perinteisiä ajan merkityksiä ja haastaisi oman ymmärryksemme kielen metodologiasta ja siitä miten me sen määrittelemme. Newbrook ei esitä, että tämän tyypin avaruusolentojen kielen tulkitseminen, jonka Taylor on kuvannut, olisi mahdotonta kun meiltä puuttuu ‘vakaa tai hyvin määritelty struktuuri’. Kuitenkin hän vihjaa, että sellainen kieli olisi ‘äärimmäisen epätodennäköinen’ sillä kieli välittää ‘merkitsevien yksiköiden toistoa’. Tämä saa hänet spekuloimaan näiden kielten epätodennäköisyydellä ja sillä miten ne voisivat ‘erota niin perustavanlaatuisella tavalla’, ja hän ehdottaa, että avaruusolennot joilla näitä psykologisia kyvykkyyksiä on ‘oletettavasti eivät tarvitsisi tai käyttäisi tällaista kieltä’. [25] Newbrookin analyysi pysyy skeptisessä retoriikassa, mutta käyttäen Wendtin ja Duvallin argumenttia se ei perustu tieteelliseen faktaan. Samalla tavoin se ei ole kaukana skeptikkojen kritisoidusta strategiasta jolla otetaan debatit avaruusolentojen aikeista mukaan tieteelliseen diskurssiin.
Toisessa kohdassa Newbrook kykenee kuvaamaan Taylorin kirjoitustyylin ‘suurilla kirjaimilla kirjoitetuksi sutimistyyliksi’, mutta hän ei kykene kääntämään sen merkitystä. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että on ‘liian vähän materiaalia’. [26] Philip J. Imbrogno kuitenkin sai kahdeksan sivua kirjoitusta Dean Fagerstromilta, vartijalta, vuonna 1982 ja niitä tutki kryptograafit ja kielitieteilijät. He eivät kyenneet tuottamaan riittävästi analyysia, paitsi sanomaan että symbolit kirjoituksessa näyttivät muistuttavan oikeaa kieltä jossa oli kaksi sataa erilaista merkkiä. Imbrognon mukaan hän kykeni lopulta identifioimaan ‘symbolit ja kirjaimet yli viidenkymmenen kielen joukosta, joista kolmekymmentä ei enää ole olemassa.’ Tämän implikaatiot ovat edelleen mielenkiintoiset sillä Fagerstrom oli raportoinut saaneensa nämä kadonneen ajan ajanjaksolla eikä hän muista tuottaneensa symboleja itse. [27] Onko tunnettujen kielten perustaminen Fagerstromin kirjoitustyylin pohjalle näin eliminoinut mahdollisuuden sille, että avaruusolennot ovat mukana pelissä? Ei välttämättä, ja jopa Newbrook ehdottaa, että Taylorin puhemateriaali voisi viitata ‘kielillä puhumiseen’, ja että ‘sellaiset ilmiöt ovat silti erittäin mielenkiintoisia itsessään’. Lisäksi tämä ei myöskään poista mahdollisuutta sille, että kieli olisi keinotekoisesti luotu hybridisoimalla. [28]
Jos ei puhuta Newbrookin poissulkevasta retoriikasta, kuten lingvististen termien käytöstä, jotka jättävät pois riittävästi selityksiä koskien niiden merkitystä ja käyttöä, Newbrook onnistuu luomaan kuvan siitä, että hänen kielitieteen sovellustensa käyttö on ainoa analyysimenetelmä. Itse asiassa kielten typologia, fonologia ja kielioppi, esimerkiksi, ovat vain osa kielitieteen tutkimusta, ja jopa näiden alojen käytöstä puhuminenkin muodostaa osan nykyaikaista ja käynnissä olevaa uuden tieteen prosessia. Esimerkiksi debatit lingvistisesta typologiasta sisältävät tarkasteluja ‘kielestä dynaamisena systeeminä, joka toimii yhtä aikaa monilla representaation tasoilla — sen sijaan että kyse olisi yksittäisten diskreettien tasojen analysoinnin rakennelmasta [sanasto, fonologia, syntaksi], tai tiettyjen lingvististen ilmiöiden kokoelmasta’. [29] Lisäksi on monia aloja ja alojen alakategorioita, jotka menevät limittäin, ja kuitenkin meidän tulisi hyväksyä, että Newbrookin viitekehys, joka ehdottaa reduktiivista paradigmaa, kykenisi jotenkin riittävästi käsittelemään täysin tuntemattoman diskurssin kokonaisuutta: avaruusolentojen puhe- ja kirjakieli.
Toinen esimerkki eroista kielitieteen soveltamisessa löytyy Robert de Beaugranden työstä. Tekstikielitieteilijänä hän havainnoi, että kielentutkimus oli muuttunut ‘pakkomielteiseksi systeemiä kohtaan [analyysin kohde] tekstin kustannuksella’, ja hän näyttää kielitieteelliset rajoitteet jotka tutkivat sanojen järjestäytymistä lauseissa, mutta ei syitä sille ‘miksi puhujat sanovat mitä he sanovat, miten kieltä käytetään eri sosiaaliryhmissä’ ja ‘miten sitä käytetään viestinnässä’. Lisäksi hän ajaa toisten tieteenalojen käyttöä, kuten ‘kirjallisuustutkimus, kognitiivinen tiede, keinoäly, etnografia, taloustiede ja poliittinen tiede’, kielitieteellisen viitekehyksen soveltamisessa. [30] Robert de Beaugranden argumentti on kriittinen. Esimerkiksi intertekstuaalisuus, jota normaalisti käytetään kirjallisuustutkimuksessa, on erittäin relevanttia avaruusolentojen puhe- ja kirjakielen tarkastelussa. Vaikka sen määritelmä ja käyttökohteet vaihtelevat, tätä mallia voidaan käyttää tutkimaan monipuolisia keskinäissuhteita ET-kontaktikertomuksien välillä. Newbrookin analyysissa sellaista avaruusolentokontaktin ja tekstin välillä ei analysoida. Sen sijaan vertaileva tutkimus avaruusolentokohtaamiskertomuksista kiinnostavasti puuttuu Newbrookin avaruusolentojen kielten tutkimuksesta. Tottakai sellainen projekti kuten Alien Semiotics Project osoittautuisi haastavaksi. Ongelmat sikseen, tuntuu siltä kuin projekti ei ole paljoa muuta kuin poliittinen, joka on suunniteltu pönkittämään auktoriteettidiskurssia ja sulkemaan mahdollisuudet vakavalle ja yhdenmukaiselle tarkastelulle. Tähän päivään asti mitään Newbrookin ja Anthonyn tuloksista ei ole tullut julki.
Ehkäpä sitten avaruusolentojen puhe- ja kirjakielen tutkimisen vaikeuksien keskellä on valtavirran siiloutunut meininki, joka johdetaan perinteisistä metafyysisen todellisuuden ihmiskäsitteistä. Todellakin, mahdolliset Taylorin kertomuksen implikaatiot tarkoittaisivat sellaista ontologista uhkaa identiteetille ja yhteiskunnalle josta Wendt ja Duvall puhuvat, tuntematonta käytäntöä joka on olemassa valtion kyvyn tietää ulottumattomissa, joka disruptoi sen kykyä hallita alamaisiaan. Lisäksi tämä tuntematon diskurssi, joka pintapuolisesti näyttää intuitiivisesti johdetulta, epäpaikalliselta viestintätavalta, uhkaa auktoriteettidiskursseja ja potentiaalisesti saa aikaan liikettä kohti ‘epäitsemääräävää käsitettä itsestä’. [31] Se on myös mahdollista, että tällainen viestintätapa ulottuu nykyisen ymmärryksemme rajojen yli siitä mitä kieli oikeasti on. Kuten Mary Rodwell on tähdentänyt, viimeaikaiset venäläisten tieteentekijöiden löydökset ovat havainneet, että ‘DNA:han voidaan vaikuttaa ja sitä voidaan ohjelmoida sanoilla ja taajuuksilla’. [32] Tästä seuraa, että on mahdollista että kokijoiden käyttämissä avaruusolentojen kielissä on tällä hetkellä havaitsematon, syvempi tarkoitus; sellainen joka ylittää nykyiset kielen käsitteemme ja paljastaa biokommunikaation modaalisuuden. Oli miten oli, avaruusolentojen kielten väliintulo haastaa ymmärryksemme todellisuudesta.
Siinä missä Wendtin ja Duvallin poliittisen teorian tulokulma ottaa käyttöön ‘realistisen momentin’ jolla vakavasti harkitaan UFO-tietämättömyyden epistemologiaa, ja Newbrookin analyysi perustuu skeptiseen kielitieteeseen, varsin merkittävä osa akateemisia tekstejä pitää ETH:n kotipaikkana humanistisia tieteitä: aloilla kuten kulttuurin ja kirjallisuuden tutkimus. Kuitenkin Wendtin ja Duvallin jonkin verran harvinainen, realistinen tulokulma on vahvasti vastaan näitä antirealistisia tekstejä. Itse asiassa Wendt ja Duvall ohjaavat huomiomme tähän asiaan Jodi Deanin Aliens in America avulla. Hänen kulttuurillinen, sosiologinen kritiikkinsä liittää avaruusolentojen läsnäolon “kaikkien modernien varmuuksien postmoderniin hajottamiseen”. [33] Tämän tyypin tekstit ovat olemassa antirealistisen paradigman sisällä, koska mahdollisuus avaruusolentojen kontaktille voi olla osa todellisuutta, joka on meiltä suljettu heti kättelyssä. Sen sijaan ilmiötä tyypillisesti tarkastellaan kulttuurillisessa, sosiologisessa tai psykologisessa kontekstissa. Itse asiassa psykologian tapa käsitellä ETH:a on varsin kattava ala itsessään.
Jodi Deanin teksti UFO-aiheesta on myös poliittinen. Kuitenkin toisin kuin Wendtin ja Duvallin UFOjen näkeminen modernille vallalle piilevänä uhkana, Dean sijoittaa avaruusolentokontakteista julistamisen poliittiseksi toiminnaksi, joka merkitsee yhteiskunnan marginaalin mukaanottamista. Avaruusolennot ovat näin symbolinen lääke, joka auttaa keskittymään yhteiskunnan ongelmiin, erityisesti ‘niihin jotka ovat totuuden, todellisuuden ja järkevyyden reunamilla’. Avaruusolennot Deanin mukaan kytkeytyvät teknologian ‘kaivertamiin’ toiveisiin ja pelkoihin, ja postmodernit ‘passiivisuuden’, ‘epäilyksen’ ja ‘paranoian’ tilat tulevat uudelleenkäsitteellistetyiksi avaruusolentojen abduktion diskurssissa. Hän antaa ymmärtää, että ulos suljetut ovat nyt, ‘verkottuneiden mahdollisuuksien’ ‘tekno-globaalissa informaation’ ajassa, saaneet pääsyn kommunikaatiotapoihin, jotka tekevät stigmatisoiduille mahdolliseksi puhua näistä peloista. Avaruusolentokontakti edustaa, sen kuvastaessa postmodernia välinpitämättömyyden tai dissonanssin tilaa Amerikassa, ‘tutun’ rekonstruktiota ‘omituisena’ ja Dean asettaa UFO-yhteisön tähän tilaan viittaamalla tieteen uudelleentulkintaan irrationaalisena. Lisäksi tämä ‘ufologinen diskurssi [joka] pitää yllä niitä samoja kriteerejä tieteelliselle rationaalisuudelle joita valtavirran tiede käyttää ne hylkäämään’. [34] Kuten Wendt ja Duvall huomauttavat, Dean sijoittaa ‘tieteellisen totuuden’ “karkuriksi”, eikä siksi että tämä ‘saatettaisiin voittaa tarkastelemalla tieteellisesti UFOjen todellisuutta’. [35] Huolimatta kaikesta tästä Deanin havainnot UFO-yhteisön tiedeperspektiivin käytöstä ovat tärkeitä, ja sellaisia jotka kriittisesti vaikuttavat erilaisiin dynamiikkoihin. Tähän pointtiin me palaamme debattimme loppusanoissa.
Toiset akateemiset tekstit, jotka käyttävät antirealistista diskurssia, prosessoivat avaruusolentokontaktiongelmaa rodun ja identiteetin linssien läpi. Teoksessa Captivity Narratives and the Unknown Frontier Anne Tiernan tarkastelee ja vertailee kielellisten avujen käyttöä intiaanien vankeuden, avaruusolentojen abduktioiden ja sotavankeuden narratiiveissa. Tässä hetkessä avaruusolentojen kontaktiongelma liitetään kirjallisiin ja kulttuurillisiin töihin. Metaforat, jotka paljastavat miten “ne Toiset” kuvataan, ovat käytössä Tiernanin lähestymistavassa kuvaamaan sitä miten amerikkalaiset ovat vastanneet siihen kun heidän kansalaisensa ovat tulleet Amerikan intiaanien kaappaamiksi; lähinnä että heidät määritellään ‘alempirotuisina tai barbaareina’. Tämän seurauksena avaruusolentojen abduktiokertomuksissa, aivan kuten intiaanien vankinarratiiveissa, kuvataan ‘tuntematonta’ ja ‘löytämätöntä’ maata. Tämä tuntematon heijastelee huolia liittyen ‘rajojen ylittämiseen ja toisen kulttuurin pakotettuun kokemiseen’. Hieman kuten Dean, globalisaation impakti on se paikka jossa uuden ja tuntemattoman raja sijaitsee, mutta tähän huoleen kuuluu myös amerikkalaisen yhteiskunnan ‘nopeasti muuttuvat kasvot’. [36] Rotukysymystä tarkastellaan vieläkin laajemmin David Drysdalen ET-kontaktikokemusten asetelmassa teoksessa Alienating Futures: Raciology and Missing Time in The Interrupted Journey. Siinä hän kertoo miten tutkijat ovat havainnoineet avaruusolentojen abduktionarratiivien ‘omituisen pakkomielteen rotua kohtaan’. Betty ja Barney Hillin tapaus tarjoaa meille materiaalia Drysdalen teoreettiselle premissille siitä, että kilpailevat rotukonstruktiot ‘organisoituvat kehon ympärille’, ja että abduktionarratiivi nähdään yhteiskunnallisena vasteena ahdistukseen ‘teknologisesti välitetystä rotuopista’. Betty & Barney Hillin tapauksessa ‘kehittyneen kuvausteknologian’ käyttö Hillien kehojen skannauksessa tulkitaan dystooppiseksi kuvaukseksi rotujen jälkeisestä tulevaisuudesta; tieteelliseksi kehon siirtokuntatoiminnaksi, joka poistaa rodun historialliset esimerkit koska kehoa luetaan kuin ‘koodia ja informaatiota’. Rotu on täten sivuroolissa tässä ‘nano-politiikassa’ mutta potentiaali roduista yli pääsemiselle sisältää mahdollisuuden ‘kehon affektiiviselle merkitykselle ja sen fyysiselle muistutukselle rodullisista eroista ja sen historiasta’. Samalla tavoin kuvaus harmaista merkitsee rotujen jälkeistä kehoa: tulevaisuuden visiota ihmiskunnasta, joka romauttaa rotujen väliset erot ‘siihen pisteeseen asti että heistä tulee epäinhimillisiä’. Lisäksi Bettyn avaruusolentosieppaaja ilmaisee, että vaikka hän saattaakin muistaa kokemuksensa, Barney ei tule muistamaan. Drysdale vihjaa, että historiallinen rotujen muistelu ei ole mahdollista rotujen jälkeisessä tulevaisuudessa. Avaruusolennot tarkoittavat täten ‘kylmää, historiatonta tulevaisuutta, jossa historia voi, ja onkin, valikoidusti hävitetty’. [37]
Drysdalen avaruusolentkontaktiongelman käsittely herättää joitain tärkeitä pointteja, jotka ansaitsevat vakavan tarkastelun UFO-yhteisöltä, sillä sen kulttuurillinen lokaatio ei ole irti laajemmista yhteiskunnallisista ongelmista. Yhtä kaikki, hän ei ota kantaa tähän pointtiin. Ihmisten kuvaukset kokemuksista muokkaantuvat siinä historiallisessa hetkessä jossa ne ilmaistaan, ja kielenkäyttö paljastaa tämän. Esimerkiksi Drysdale alleviivaa Bettyn käyttävän erilaisia rodullisia kuvauksia, kuten termiä ‘mongoloidit’, ja hän kytkee tämän siihen historialliseen aikaan. Silti hänen näkemys Betty & Barney Hillin kontaktikertomuksesta ei koskaan liiku tämän rotuparadigman ulkopuolelle näkemään heidän diskurssiaan potentiaalisesti oikeana kokemuksena. Samalla tavoin Jodi Deanin oivalluksia sisältävä analyysi välinpitämättömästä, ahdistuksen täyttämästä nykyajan yhteiskunnan kokemuksesta jonka, osittain, globalisaatio on saanut aikaan on myös validi perspektiivi. Kuitenkin kun hän asettaa UFO-asian näiden huolien ilmentymäksi, mikä puolestaan tarjoaa poliittista tilaa syrjäytetyille, on yliyksinkertaistus UFO-ongelmasta ja sellainen joka käyttää subjektiivisuutta, ei tieteellistä diskurssia, sivuuttamaan todistusaineistoa. Kriittisellä tavalla juuri tieteellisen maailmankuvan läpitunkevuus on se joka auttaa siinä miten avaruusolentokontaktiongelmaa prosessoidaan antirealistisissa teksteissä. Samankaltaisuudet Anne Tiernanin intiaanivankeuden ja avaruusolentojen abduktionarratiivien välillä ovat jokseenkin keinotekoisia, sillä ne nojaavat vahvasti joihinkin erittäin laajoihin teemoihin, vaikkakin hyvin perusteltuihin, avaruusolentojen abduktionarratiiveista. Kuitenkin näiden teemojen uusintaminen ei onnistu ilman sudenkuoppia sillä avaruusolentojen kohtaamisten narratiivien monimutkaisuudet ja erilaisuudet, erityisesti ne joiden sanotaan usein ilmaisevan suurta omituisuutta, jätetään usein vähemmälle painoarvolle eikä niitä analysoida laajemmin. Täten abduktionarratiivin prosessointi akatemiassa, joka jättää huomiotta mahdollisuuden sille että avaruusolentokontakti olisi aito kokemus, kertoo likinäköisyydestä.
Joitain akateemisen diskurssin ja tieteellisen maailmankuvan seuraamuksia UFO-yhteisölle
Ufologia alana, joka on täysin erillään laajemmasta yhteisöstä, on pyrkinyt käyttämään tieteellistä metodia validoimaan ETH:n autenttisena diskurssina konsensustodellisuudessa. Tämän johdosta dominantin järjestyksen vaikutusvalta on muokannut sitä miten UFO-ongelmaa käsitellään UFO-yhteisössä. Ja kuitenkin Wendtin ja Duvallin läpikäynti tieteellisestä paradigmasta esittää, että ETH ei voi tulla, nykyaikana, sen virallistamaksi. Tämä tuottaa UFO-yhteisölle epämukavaan paradoksin, ja se ei kykene saavuttamaan merkittävää edistystä sen ollessa riippuvainen perinteisistä viitekehyksistä, jotka eivät, ainakaan niiden perinteisissä käyttömuodoissaan, riittävästi ota kantaa Maan ulkopuolisten Toisten laajempaan vaikutukseen. Yhtä tärkeää on tämän vaikutus UFO-yhteisöön laajemmalti. Koska tieteellinen todistusaineisto ja luotettavat silminnäkijätodistukset ovat, tyypillisesti, tapauksen kelpoisuuden mittapuita, silloin tapaukset joilta vaikuttaa puuttuvan uskottavuus tai tieteelliset todisteet ovat usein merkittävän marginalisoituja tai kiivaasti kiistettyjä.
Kuitenkin me usein havaitsemme, kun kontaktitapauksia dokumentoidaan täydellisemmin kaikkine niine datoineen, joita tällainen viitekehys vaatii, että se ei siltikään riitä. Me mainitsimme aiemmin kaksi tapausta, joissa oli riittävästi todistusaineistoa, joka olisi saanut kaikkein juridisimmankin organisaation julistamaan ne “autenttisiksi” oikeudenkäyntitilanteessa, ja kuitenkin nämä tapaukset sivuutettiin tai niitä pilkattiin UFO-yhteisössä. Näin yllä kuvatun konfliktin lisäksi tietyt aspektit kontaktiyhteisöstä ovat myös alisteisia suurelle määrälle informaatiota ja PR-lähteitä niiltä valtavektoreilta, jotka edelleen haluavat nähdä tämän aihepiirin pelkästään marginaalissa. Gulf Breeze, Billy Meierin ja Jonathan Reedin tapaukset edustavat vain muutamia esimerkkejä sellaisista kertomuksista, jotka dramaattisesti jakavat UFO-yhteisöä ja saavat aikaan kuumia väittelyjä niiden aitoudesta. Kuitenkaan arvioitaessa uudelleen Jonathan Reedin tapausta, Craig R Lang on sitä mieltä, että ‘ET/UFO-anomalian taustalla olevien syvimpien totuuksien tavoittelu on, itse asiassa, rankasti kielletty harrastus’. [38]
Mitkä nämä syvemmät totuudet ovat? On mielenkiintoista huomata että Jodi Deanin antirealistinen analyysi kykenee tarjoamaan välkyn havainnon koskien UFO-yhteisön tieteellisen menetelmän assimilaatiota ja käyttöä josta on harvoin, jos koskaan, UFO-yhteisöllä itsellään kuulustelua. Sen sijaan tämän lähestymistavan rajoitteet pysyvät suurelta osin tunnustamattomina. Tämän lisäksi ne UFO-yhteisössä jotka ovat innokkaita luomaan auktoriteettidiskurssia toimivat esimerkkeinä, heidän yrityksissään pitäytyä perinteisessä tieteellisessä maailmankuvassa, vallassa olevan järjestyksen käytänteisiin. Täten alaportaan dominantin järjestyksen edustajina he toimivat portinvartijoina ja sääntelevät laajemman UFO-yhteisön käytänteitä. Varmastikin vaihtoehtoiset tutkimukset tapauksista, joiden uskotaan olevan epäluotettavia tai puutteellisia, eivät välttämättä osoittautuisi viisaaksi vedoksi asemansa vakiinnuttaneelle auktoriteettitutkijalle, ja uskottavan ja epäuskottavan tutkijan asemointi kielenkäytön perusteella vain avittaa tätä polarisaatiota. Sellaiset kommentit kuten UFONAUT RADIO on antanut näyttäisivät olevan paikallaan Skeptical Inquirer -lehdessä. Nick Popea haastatellessa he totesivat, että Nick Pope on ‘kaukana keskiverto harmaata avaruusolentoa palvovasta sekopäästä — häntä kiinnostaa todisteet ja avoin mieli, paljon niinkuin meitä itseämmekin’. [39]
Ottaen huomioon median kiinnostuksen Popeen viimeisen vuosikymmenen aikana, ilmeisesti hänen avoin mielensä tarkoittaa tieteellisen metodin avulla hankittua todistusaineistoa hyvällä määrällä kaavojen veivaamista. On tärkeä muistuttaa itseämme, kaikkien mallien, teorioiden ja metaforien keskellä, että sillä on todellinen vaikutus siihen miten me käsittelemme avaruusolentokontaktin ongelmaa. Ihmiset ovat menettäneet työpaikkoja, rahansa ja heitä on uhkailtu tai jopa tapettu joko suorasta mukanaolosta tai tiettyjen kontaktitapausten tukemisesta, jotka valtio, tai ennemminkin valtion yläpuolella olevat ryhmittymät, haluavat pitää kansalta piilossa. Nuo ufologiyhteisön jäsenet, jotka jatkavat legitiimeinään pitämien tapauksen käsittelyä, ja erottavat ne ‘huijauksista’ tai epäautenttisista, ovat tavallaan suoraan auttamassa konkreettisten negatiivisten vaikutusten syntyä niille, jotka tapauksiiin liittyvät.
Näin dynaamisena ja responsiivisena mallina meidän mielestämme eksopolitiikan tulisi pyrkiä ottamaan kantaa niihin todellisuuden konstruktioihin, jotka auttavat ufologian diskurssin rakentamista, ja tässä prosessissa etsiä uusia lähestymistapoja joilla tuoda oma panoksensa olemassaoleviin analyysiviitekehyksiin. John Mack ehdotti, että tieteellinen metodi paradigmana ei riittävästi kykene vastaamaan avaruusolentokontaktin ongelmaan. Sen sijaan hänen pyyntönsä kehittää pelosta paskat housuissa istuvaa tiedettä oli pyrkimys vastata länsimaisen tiedediskurssin rajoitteisiin ja sen kyvyttömyyteen vastata kontaktiongelmaan. [40] Tässä prosessissa me mahdollisesti voimme liikkua eteenpäin ja auttaa laajempaa yhteiskuntaa näkemään UFO-aihe sillä kiireydellä ja tärkeydellä jonka niinkin transformationaalinen tapahtuma todella ansaitsee.
Kirjoittajista
David Griffin on perustanut globaalin eksopoliittisen aloitteen Britannian verkoston vuonna 2006 ensimmäiseksi kansalliseksi eksopolitiikan sivustoksi Amerikan ulkopuolella. Hän on opiskellut Bradfordin yliopiston rauhantutkimuksen ja konfliktinratkaisun osastolla. Verkkosivu: http://www.exopolitics.org.uk, Email: david@exopolitics.org.uk
Natasha Acimovic on opetusalan luennoitsija ja tällä hetkellä opettaa akateemisen opiskelun taitoja ja aikuisoppimista British collegessa. Hänellä on tutkinto Englannin kirjallisuudesta. UFO-kiinnostus on vienyt hänet tutkimaan avaruusolentojen identiteettiä, abduktiokirjallisuutta, avaruusolentojen kieltä ja symbolista kommunikaatiota. Hän on myös mukana Britannian eksopoliittisessa aloitteessa. email: Natasha@exopoliticsunitedkingdom.org
[4] Suuri omituisuus on John Keelin käyttöön ottama termi. Tämä pitkien tutkimusten jälkeen hänen mielestään kuvaa niitä usein omituisia tapahtumia, joita on vaikea kuvata sanoin muuten.
[5] Richard Dolanin kirjan “UFOs and the national Security State” tarkastelu johtaa päätelmään, että ennen kylmää sotaa otettiin käyttöön kansallisen turvallisuuden status vuonna 1947 osittain johtuen siitä paniikista, jonka atomipommi ja Roswellin törmäys saivat aikaan koskien Maan ulkopuolista elämää.
[6] Alexander Wendt and Raymond Duvall, “Sovereignty and the UFO,” (Sage Publications, 2008) Political Theory: Volume 36 Number 4, August 2008, 607-633. Ladattavissa: http://ovnis-usa.com/DIVERS/Wendt_Duvall_PoliticalTheory.pdf Wendt & Duvall käyttävät Michel Foucault’n hallittavuuden käsitettä, joka voidaan nähdä ei-pakottavana hallitsemisena sääntelemällä tietoa, millä tuotetaan alamaisia jotka asianmukaisesti käyttäytyvät valtion sääntöjen mukaan, ja tämän johdosta muuttuvat osaksi normalisaatioprosessia. Kts. Michel Focault’s “Governmentality,” Ideology and Consciousness, No.6, Summer 1979, 5-21.
[7] Wendt & Duvall, Sovereignty and the UFO, 608-612. He käyttävätCarl Schmittin termiä “decide the exception”, esittämään, että kun hallittavuutta haastetaan, silloin sen itsevaltainen auktoriteetti voi päättää milloin lakata käyttämästä sen normeja ja lakeja.
[8] Wendt and Duvall, “Sovereignty and the UFO,” 620-622.
[9] Wendt and Duvall, “Sovereignty and the UFO,” 621-622.
[10] Wendt and Duvall, “Sovereignty and the UFO,” 611-612.
[11] Wendt and Duvall, “Sovereignty and the UFO,” 607-17.
[12] Wendt and Duvall, “Sovereignty and the UFO,” 612.
[20] Kts. Mae Gwendolyn Hendersonin essee hänen dominantin ja alidominantin järjestyksen käytöstä, Speaking in Tongues: Dialogics, Dialectics, and the Black Woman Writer’s Literary Tradition, saatavilla: Cherly A. Walls, eds., Changing Our Own Words: Essay’s on Criticism, Theory, and Writing by Black Women (Great Britain: Routledge, 1990), 17.
[27] Philip J. Imbrogno, Ultraterrestrial Contact: A Paranormal Investigator’s Explorations into The Hidden Abduction Epidemic (USA: Llewellyn Publications, 2010), 237-238.
[37] David Drysdale, Alienated Histories, Alienating Futures: Raciology and Missing Time in The Interrupted Journey (Association of Canadian College and University Teachers of English) ESC: English Studies in Canada: Volume 34, Issue 31, March 2008, 103-123.
Luettuani JFK:n ja the Unspeakablen vuosia sitten, olen miettinyt Kennedyn salamurhaa aika paljon ja nähnyt miten “salaliittoteoriaa” käytetään lopettamaan keskustelu, signaloimaan että nyt astutaan “puhumattomalle” alueelle. Joten aloin miettiä liittyykö termin Salaliittoteoria käyttöön salaliittoa itsessään.
Aloin tutkia, ja yllätys yllätys, vuodelta 1967 löytyy CIA:n muistio, joka esittää monia Warrenin komission raportin käyttämiä vastalauseita, joita yleisesti kuullaan Kennedyn salamurhaan liittyen. CIA omisti 250 mediayritystä 1960-luvulla, käytti lähes miljardi dollaria (nykypäivän dollareissa) levittämään informaatiota, ja sillä oli paljon ihmisiä palkkalistoillaan tekemässä sen tahdon mukaisesti jokaisessa maailman suuressa kaupungissa. Ei siis ole yllättävää, että he kykenivät levittämään tämän idean muillekin.
Tämä ongelma on myös nykyään, se ei ole ainoastaan historiallinen. Cass Sunstein on Obaman hallinnon sisäpiiriläinen, joka uusi kirja Conspiracy Theories and Other Dangerous Ideas on sofistikoitunut apologia nykysysteemille. Viimeisenä artikkelisarjassa on CIA:n vuoden 1967 muistio itsessään.
CIA-dokumentti numerolla 1035-960: Aseistetun termin perusta
Lähde Memory Hole: Reflections on Media and Politics
“Salaliittoteoria” on termi, joka luo pelkoa ja ahdistusta lähes jokaisen julkisuuden henkilön sydämeen, erityisesti toimittajien ja akateemikkojen. 1960-luvulta lähtien leima on muuttunut kuritustoimenpiteeksi, joka on ollut yllättävän tehokas määrittelemään tiettyjä rajoja sille miten asioista saa puhua tai niitä tutkia. Erityisesti USA:ssa legitiimien kysymysten kysyminen epäilyttävistä narratiiveista, joita käytetään julkisen mielipiteen ohjailuun (ja täten myös poliittisten päätösten ohjailuun) on suuri ajatusrikos, joka tulee poistaa kansan psyykeestä kaikin keinoin.
Salaliittoteorian akuutin negatiiviset konnotaatiot voidaan jäljittää liberaalihistorioitsija Richard Hofstadterin tunnettuun vehkeilyyn “Uutta Oikeistoa” vastaan. Kuitenkin juuri CIA:n keskustiedustelu oli todennäköisesti se, joka oli suurimmassa roolissa termin tehokkaassa “aseistamisessa”. Kansan kyseenalaistaessa Warrenin komission raportin löydöksiä presidentti John F. Kennedyn murhasta, CIA lähetti yksityiskohtaisen direktiivin kaikille sen toimistoille. Otsikolla “Warrenin komission raporttia vastaan esitettyyn kritiikkiin vastaaminen” nimetty direktiivi oli merkittävässä roolissa sanan “salaliittoteoria” muuttamisessa aseeksi lähes kaikkia yksilöitä ja ihmisryhmiä vastaan, jotka halusivat kyseenalaistaa valtion salaiset ohjelmat ja aktiviteetit.
Tätä tärkeää muistiota ja sen laajoja vaikutuksia amerikkalaiseen politiikkaan ja julkiseen keskusteluun käsitellään Florida State Universityn valtiotieteilijä Lance deHaven-Smithin kirjassa Conspiracy Theory in America. Tohtori deHaven-Smith kehitteli käsitteen valtion rikokset demokratiaa vastaan tulkitsemaan ja selittämään potentiaalista valtion mukanaoloa tapahtumissa kuten Tonkininlahden tapaus, 1960-luvun suuret poliittiset murhat ja 9/11.
CIA:n documentti 1035-960 julkistettiin vastauksena vuoden 1976 FOIA-tietopyyntöön, jonka New York Times oli tehnyt. Direktiivi oli erityisen merkittävä, koska se kuvaili CIA:n huolia koskien “Amerikan hallituksen yleismainetta” mitä tulee Warrenin komission raporttiin. Virasto oli erityisen kiinnostunut säilyttämään oman julkisuuskuvansa ja roolinsa kun se “kontribuoi informaatiota [Warrenin] tutkimukseen.”
Muistio yksityiskohtaisesti kuvaa useita toimia ja tekniikoita joilla “vastata salaliittoteoreetikoiden väitteisiin ja pilkata niitä niin, että estetään sellaisten väitteiden kiertäminen muihin maihin.” Esimerkiksi lähestyttäessä “ystävällisiä eliittikontakteja (erityisesti poliitikkoja ja päätoimittajia”, tulee priorisoida heidän muistuttamistaan Warrenin komission suoraselkäisyydestä ja rehellisyydestä. “[K]riitikkojen esittämät väitteet eivät perustu millekään vakavalle”, dokumentissa sanotaan, ja “spekulatiivinen lisäkeskustelu pelaa ainoastaan [kommunistisen] opposition pussiin.”
Virasto on myös ohjeistanut sen jäseniä “[k]äyttämään propagandaa levittäviä yhteyshenkilöitä [kumoamaan] ja ehkäisemään kriitikkojen hyökkäykset. Kirja-arvostelut ja asiasta kirjoitettavat artikkelit ovat erityisen sopivia tähän tarkoitukseen.”
1035-960 lisäksi kuvaa erityisiä tekniikoita, joilla vastata “salaliittoihin” perustuviin argumentteihin, jotka pyörivät Warrenin komission löydösten ympärillä. Sellaiset vastareaktiot ja niiden yhdistäminen pilkkanimeen ovat olleet rutiininomaisessa käytössä eri syistä korporaatiomediassa, kommentaattoreiden ja poliitikkojen puheenvuoroissa tähän päivään asti niitä vastaan, jotka vaativat totuutta ja suoraselkäisyyttä käänteentekevistä tapahtumista maailmalla.
Vasta-argumentteja:
Yhtään uutta merkittävää näyttöä ei ole tullut esiin mitä [Warrenin] komissio ei olisi tarkastellut.
Kriitikot yleensä antavat liikaa painoarvoa tietyille kohdille ja sivuuttavat toiset.
Niin suuren mittakaavan salaliitto kuin tässä on esitetty olisi mahdoton pitää salassa Yhdysvalloissa.
Kriitikoita vaivaa yleensä älyllisen ylpeyden eräs muoto: he esittävät jonkin teorian ja rakastuvat siihen.
Oswald ei olisi ollut kenenkään selväjärkisen valinta ottaa mukaan mihinkään salaliittoon.
Sellaiset epäselvät syytökset kuten “yli kymmenen ihmistä kuoli mystisesti” [Warrenin komission tutkinnan aikana] voidaan aina selittää jollain luonnollisella syyllä: kyseiset henkilöt ovat suurimmaksi osaksi kuolleet luonnollisista syistä.
Nykyään enemmän kuin koskaan uutisten mediapersoonat ja kommentaattorit ovat valtaa käyttävässä asemassa, joista on helppo levittää propagandaa joka muistuttaa läheisesti dokumentissa 1035-960 kuvattua, ketä tahansa sellaista ihmistä vastaan joka saattaisikin kyseenalaistaa valtion hyväksymät narratiivit ja huonosti ymmärretyt tapahtumat. Dokumentissa kuvatut motiivit ja menetelmät on onnistuneesti syötetty pajunköytenä kaikelle kansalle median kautta, ja tapausten kuten Oklahoma Cityn pommitus, 9/11 ja viimeisimpänä Sandy Hookin joukkoampumiset ovat suurimmalta nielty uutisten kautta täysin kyseenalaistamatta.
Akatemian ja journalismin tutkimus näistä selittämättömistä tapauksista saattaa saada liikkeelle asiasta kiinnostuneet kansalaiset ja syntyy keskustelua, jolla on aina ollut dramaattinen ja kauaskantoinen vaikutus. Ei tarvitse kuin katsoa kehittyvää poliisivaltiota ja kansalaisoikeuksien ja perustuslaillisen suojan katoamista todisteina siitä miten hyvin tämä hienovarainen ja valheellinen pelottelutaktiikka on perustavanlaatuisesti toiminut ja rampauttanut tulevaisuuden riippumattoman itsemääräämiskyvyn ja kansalaisten voimaantumisen.
CNN ja Newsweek jokin aika sitten kirjoittivat mieltä tylsyttäviä reposteluja niinkutsuttuja “salaliittoteorioita” vastaan.
Samaan aikaan Wall Street Journal julkaisi artikkelin YK harkitsee uudelleen tutkia vuoden 1961 törmäystä joka tappoi Dag Hammarskjöldin, raportti joka mainitsi ohimennen mahdollisuudesta että Yhdysvallat olisi saattanut olla mukana YK:n pääjohtajan kuolemassa, joka näkyy valokuvassa. Sellaisten viestien ymmärtämiseksi pyydän lukijaa arvioimaan todisteita avoimin mielin — ja erityisesti epäillä sellaisia kommentaattoreita jotka käsittelevät asiaa toistellen yksikantaan termiä “salaliittoteoria” ilman minkäänlaisia oikeita todisteita mistään.
Kenelläkään ei ole aikaa tutkia kaikkea ilman jotain etukäteisajatusta asiasta. Tehokkaasti toimiaksemme me luotamme osittain lempilähteidemme esittämiin puolueellisiin kommentaareihin. Mutta jos kyseessä on suuret panokset ja me haluamme olla rehellisiä (ainakin itsellemme), meidän tulisi myöntää, että alustavat johtopäätöksemme tulisi muuttua sitä myöden kun saamme lisää dataa aiheesta.
Ehdotukseni on, että seurata Justice Integrity Projectin henkeä JFK:n salamurhatutkimuksen “Oppaasta”. Se on 11-osainen sarja, joka alkoi listalla kirjoja, arkistoja, raportteja ja videoita. Sitten se siirtyi arvioimaan eri teorioita presidentti Kennedyn vuoden 1963 murhasta. Tähän mennessä me tiedämme julkisiksi tehdyistä dokumenteista, että CIA pyöritti massiivista ja salaista kampanjaa, jolla mustamaalata Warrenin komission kriitikot “salaliittoteoreetikon” pilkkanimellä. Kampanja käytti useita CIA:lle ystävällisiä valtavirtamedioita, esimerkiksi mustamaalaamaan neworleansilaista syyttäjää Jim Garrisonia, joka näkyy alla. Garrison syytti neworleansilaista liikemiestä Clay Shawia niinkutsutusta salaliitosta murhata Kennedy. Shaw, joka on korkea-arvoisen brittiläisen tiedustelu-upseerin tuttu toisen maailmansodan ajalta, perusti tunnetun kauppapaikan New Orleansiin pian sodan jälkeen. Garrison syytti Shawia siitä, että hän oli tavannut JFK:n oikeistovastustajia suunnitellakseen heidän kanssaan Kennedyn murhan. (toim. huom. englanninkielisen artikkelin kommenteisa huomautetaan, että Shaw ennen kuolemaansa paljastui CIA-yhteyshenkilöksi: https://www.maryferrell.org/pages/The_CIA_and_the_JFK_Assassination.html)
50-sivuinen CIA:n muistio nimeltään “CIA Dispatch 1035-960” ohjeisti agentteja kontaktoimaan medialähteitä ja pilkkaamaan Garrisonia ja hänen kaltaisiaan siitä, että he kritisoivat Warrenin komission päätelmää, että Lee Harvey Oswald olisi tappanut Kennedyn ja toiminut yksin. Vuoden 1967 dokumentti on tässä alkuperäisenä, ja täällä tiivistelmänä.
Pöytäkirja CIA-tapaamisesta samalta vuodelta kertoo siitä pelosta, että Garrison olisi voittanut yleisen mielipiteen puolelleen.
Mutta jury antoi sapiskaa Shawille potentiaalisten silminnäkijöiden kuolemasta (mukaanlukien itsemurhasta) ja kovasta mustamaalauskampanjasta Garrisonia vastaan, jota mediassa käytiin. NBC News palkkasi entisen oikeusministeriön virkamiehen Walter Sheridanin, joka oli ollut varhainen supersalaisen NSA:n työntekijä 1950-luvulla. Julkisesti Sheridan oli tutkiva journalisti, joka oli mukana myös Garrisonin pilkkaamisoperaatiossa.
Operation Mockingbird oli CIA:n salainen ohjelma, jolla ujutettiin uutistarinoita kansakunnan kaikkein hyvämaineisimpiin uutistoimistoihin.
“Tämän [CIA:n] muistion ja CIA:n mediavaikutuksen avulla”, kirjailija Peter Janney kirjoitti kolumnissaan, “‘salaliittoteoreetikon’ käsite tuotiin kansan käyttöön ja syövytettiin poliittiseen käsitteistöön ja siitä tuli se mitä se on nykypäivänä: termi jolla pilkata, mustamaalata, saattaa naurunalaiseksi ja tuhota kaikkien maine, jotka yrittävät puhua mistään tahansa rikoksesta, jonka valtio, armeija tai tiedustelupalvelut ovat koskaan tehneet.”
Janney, jonka edesmennyt isä Wistar Janney oli ollut korkea-arvoinen CIA-pomo, jatkoi: “Ihmiset, jotka haluavat jatkaa sen leikkimistä että salaliittoja ei ole olemassa — kun ne itse asiassa ovat kaikkein yleisin modus operandi merkittäville historiallisille muutosliikkeille ympäri maailman ja meidän maassamme — raivostuvat silmittömästi kun heidän naiivi illuusionsa kyseenalaistetaan.”
Tuota taustaa vasten tarkastellaan hieman viimeaikaisempia termin käyttötapauksia valtavirran mediassa, joilla on pilkattu niitä, jotka ehdottavat että valtio on mukana pahamaineisissa tapahtumissa.
CNN, Newsweek älähtävät valtiota kritisoiville
CNN:n Jake Tapper teki vähän muutakin kuin pelkästään haukkui rumasti ihmisiä hänen ohjelmassaan ‘Truthers’ to protest 9/11 Museum. Tapper otti ohjelmaan mukaan samanmielisen vieraan, Salonin kolumnistin Emily Bazelonin, joka joka käyttää samanlaista puskista revittyä spekulaatiota protestihenkilöiden pilkkaamiseen.
Toinen esimerkki selektiivisestä analyysista oli Newsweekin peitetarina toukokuun 15. päivälle The Plots to Destroy America, jonka on käsikirjoittanut Kurt Eichenwald. Yllättävää kyllä Newsweekin sensaatiomaiseen otsikkoon itsessään jo kuului viittaus salaliittoon — että useat valtiota kritisoivat vasemmiston ja oikeiston tahot yrittivät “tuhota” kansakunnan “juonillaan”.
Minä huomasin kaavan. Kolme vuotta sitten juonsin kirjailija Jonathan Kayn haastattelua viikoittaisessa radio-ohjelmassani Washington Update. Kay, joka on kanadalainen sanomalehtitoimittaja ja oikeustieteen tutkinnon haltija, oli kirjoittanut 340-sivuisen kirjan Among the Truthers. Sen luettuani tajusin, että se laittoi hälytyskellot päälle ja pilkkasi virallisten 9/11-tutkijoiden kriitikkoja, mutta ei analysoinut heidän argumenttejaan.
Samalla tavalla Eichenwald siteeraa auktoriteettina kourallista systeemimielisiä “asiantuntijoita”, jotka pilkkasivat niitä jotka kritisoivat valtiota tai muuta systeemin instituutiota.
Newsweekin siteeraamien asiantuntijoiden joukossa oli Cass Sunstein, Harvardin oikeustieteen professori, joka on kirjoittanut kirjan Conspiracy Theories, ja joka on entinen Obaman hallinnon virkamies. Obaman ensimmäisellä kaudella Sunstein valvoi kaikkea liittovaltion lainsäädäntöä Valkoisen talon valtiovarainhallinnosta.
Samantha Power vannoo virkavalansa Joe Bidenin kanssa, jossa Cass Sunstein on keskellä
Valkoisen talon valokuva näyttää Sunsteinin vaimonsa kanssa, joka on Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Samantha Power, kun varapresidentti Joe Biden vannotti hänet virkaansa. Hänen nimityksensä seurasi sen jälkeen kun hän oli tehnyt korkea-arvoista kansallisen turvallisuuden työtä Valkoisessa talossa ja ulkoministeriössä Obaman ensimmäisellä kaudella. Kuten kirjassani Presidential Puppetry esitän, hän on kaikkein kovaäänisimmin ajanut vallanvaihtoa ja armeijan väliintuloa globaalisti humanitääristen periaatteiden nimissä.
Lisäksi Obama nimitti Sunsteinin neljän muun nimen kanssa komissioon käsittelemään NSA-tietovuotaja Edward Snowdenin paljastuksia massiivisesta amerikkalaisten vakoilusta. Eichenwald retostelee tällä kovalla kansallisen turvallisuuden taustallaan ja retoriikalla, jota tarvitaan kansan tuen voittamiseksi globaaleille väliintuloille. Vieläkin relevantimpaa on se, että Eichenwald epäonnistui huomauttamaan siitä, että Sunstein oli mukana kirjoittamassa vuonna 2008 tutkielmaa, joka puhui propagandatekniikoiden käyttöönoton puolesta.
Tutkielmassa “Conspiracy Theories” Sunstein kannatti sitä, että valtio salaa palkkaisi akateemikkoja ja journalisteja liittovaltion viranomaisten tulkinnan mukaan vaarallisten uskomusten kumoamiseksi, joita miljoonilla äänestäjillä oli mm. siitä, että valtio oli mukana 9/11:ssa tai salaamassa sitä.
Sunsteinin oma ehdotus kuulostaa aika tavalla sellaiselta juonittelulta, joita valtion kritisoijat pitävät orwellilaisen isovelivaltion perustuslaillisten oikeuksien rikkeenä.
Ja kuitenkin Eichenwald esitti, että “rahtuakaan näyttöä” ei ole olemassa hänen ajamistaan teorioista. Hän kutsui niitä “huuhaaksi ilman todisteita”. Mutta hän epäonnistui, kuten kaikki muutkin hänenkaltaiset, kumoamaan hänen kohteidensa esittämiä parhaita argumentteja.
Sen sijaan hän toistuvasti siteerasi hyvämaineisia asiantuntijoita, jotka suurimman osan aikaa taputtivat valtion virkamiehiä selkään ja trivialisoivat valittajien huolia. Sellainen elitistinen, puolueellinen Newsweekin ja CNN:n raportointi kuvaa hyvin sitä miksi näiden tahojen lukijamäärät ovat romahtamassa ja lafkat keskittyvät puolitotuuksiin, jotka ovat tärkeitä joillekin mutta eivät yleisölle. Internet tarjoaa vaihtoehtoisia uutislähteitä.
Vuonna 2010 Washington Post myi Newsweekin vain yhdellä dollarilla ja velkojen kuittaamisella. Post ilmoitti, että se halusi antaa lafkan samanmielisen julkaisijan käsiin. Tämä oli Sidney Harman, kongressiedustaja Jane Harmanin aviomies (dem-Kalifornia), Harvardin oikeustieteistä valmistunut kaveri ja tunnettu sotateollisen kompleksin lobbari. Newsweek, paljon kuten CNN, on vain haikea muisto entisestä ja se on myyty kahdesti eteenpäin sen jälkeen kun Sidney Harman kuoli.
Useimmat meistä edelleen nojaavat suuresti massamediaan tukemaan muiden lähteiden väitteitä.
Esimerkki tästä on YK-kirjeenvaihtaja Joe Laurian rapotti Wall Street Journalissa.
Lauria ammensi vuosien kokemuksestaan ja raportoi Journalille, että YK saattaa ottaa uudestaan käsittelyyn Hammaskjöldin tapauksen, sillä uutta todistusaineistoa oli tullut esiin, määrittämään sen oliko Hammarskjöld murhattu tieten tahtoen vuoden 1961 rauhanturvaoperaatiossa.
Pari vuotta aiemmin urallani Journaliin kirjoittaneena voin kuvitella miten paljon tutkimusta toimittajan on ollut tuotettava ennen kuin sellainen tarina pääsisi painoon asti. Hänen saavutuksensa on erityisen huomattava Murdochin omistamassa sanomalehdessä, jonka omistaja on paremmin tunnettu siitä, että hän hyötyy omasta asemastaan, eikä niinkään tämän aseman henkilöiden paljastamisesta.
Ja mitä jos YK menee asian kanssa eteenpäin ja löytää todisteita siitä, että pääjohtaja kuoli kepulipelin seurauksena?
Yksi asia on selvää, se ei olisi hyvä uutinen niille, jotka kiistävät salaliittojen olemassaolon. Mutta he varmasti löytäisivät tavan välttää syvälle menevän journalismin.
Uudenlainen ristiretki näyttää olevan käynnissä riippumatonta tutkimusta ja analyysia vastaan, jota tehdään vaihtoehtoisessa uutismediassa. Maaliskuussa julkaistiin “kognitiivisen soluttautumisen” kannattajan Cass Sunsteinin uusi kirja Conspiracy Theories and Other Dangerous Ideas. Huhtikuussa liittovaltion tiedusteluelin Southern Poverty Law Center (SPLC) julkisti uuden raportin “Agenda 21: The UN, Sustainability, and Right Wing Conspiracy Theory.” Viimeisimpänä Newsweek-lehti julkaisi peitetarinan otsikolla “The Plots to Destroy America: Conspiracy Theories Are a Clear and Present Danger.”
Kuten diskurssi esittää, tämä propagandakampanja toteutettiin käyttämällä nyt tuttua “salaliittoteoria”-leimakirvestä, kuten CIA:n dokumentti 1035-960 esittää, vuoden 1967 muistio jossa käsitellään strategiaa CIA:n “mediatyöläisille”, jolla vastata Warrenin komissiota vastaan esitettyyn kritiikkiin ja hyökätä riippumattomien presidentti John F. Kennedyn murhaa tutkivien kimppuun. Tuohon aikaan kohteisiin kuului lakimies Mark Lane ja neworleansilainen syyttäjä Jim Garrison, jotka saivat toistuvasti osakseen pilkkaa ja mustamaalausta amerikkalaisessa uutismediassa.
Julkistettu valtiollinen dokumentti on osoittanut Lanen ja Garrisonin väitteet CIA:n mukanaolosta salamurhassa suurelta osin todenmukaisiksi. Siitä huolimatta uhka siitä, että omaan niskaan lyötäisiin salaliittoteoreetikon leima, on edelleen voimakas ase jolla uhkailla kirjailijoita, journalisteja ja tutkijoita ja estää heitä käsittelemästä monimutkaisia tapahtumia, poliittisia päätöksiä ja muita mahdollisesti arkaluonteisia asioita.
Kuten Newsweekin jutun otsikko antaa ymmärtää, pääasiallinen nykypäivän propagandakampanjan elementti, joka käyttää salaliittoteor(ian/eetikon) leimaa, on antaa ymmärtää, että kansalaisten epäluottamus valtion tekemisiä ja imperatiiveja kohtaan johtaa väkivaltaisuuksiin. Termi “salaliittoteoreetikko” on tahallaan sekoitettu “salaliitossa mukanaolijaan” ja näin nämä kaksi yhdistetään kansan alitajunnassa. Kuvat Lee Harvey Oswaldista, Timothy McVeigh’sta ja Osama bin Ladenista lyödään aina pöytään vaivihkaa kun maagiseen termiin viitataan. Todellisuudessa juuri länsivallat tyypillisesti käyttävät poliisia tai armeijaansa, jotka ovat yleisimpiä väkivallan käyttäjiä ja sillä uhkailijoita — sekä kotimaassa että ulkomailla.
Newsweekin artikkelissa kirjailija ja journalisti Kurt Eichenwald selektiivisesti käyttää SPLC:n, Sunsteinin sekä muutaman tieteentekijän väitteitä postuloimaan orwellimaisesti, että riippumaton tutkimus ja analyysi Yhdysvaltojen Agenda 21:sta, “Common Core”-koulutusohjelman koulutuksen vastaisuudesta sekä rokotevammojen ja veden fluorauksen vaaroista että syyskuun 11. päivästä — kaikki tärkeät poliittiset päätökset ja asiat jotka ovat vakavan tutkimisen arvoisia — ovat päiväpolitiikalle “tartuntatauti”.
Toimintakuntoisessa yhteiskunnassa rehelliset akateemikot ja toimittajat saisivat ilman esteitä keskittyä näihin ongelmiin sekä samanlaisiin muihin ongelmiin — geenimanipulaatioon, valtion toteuttamaan terrorismiin, ei-ionisoivan säteilyn vaaroihin — erityisesti siksi koska sellaiset ilmiöt ovat vakava uhka sekä kansan suvereeniudelle että itsemääräämiskyvylle. Tällaiset intellektuaalit toiminnallaan tarjoaisivat tärkeitä havaintoja julkiselle keskustelulle.
Kun tällaista ei ole, kansan tietyt osat, jotka edelleen kykenevät kriittiseen ajatteluun, joutuvat turvautumaan informaatioon joka saa heidät kyseenalaistamaan byrokratiaa ja joissain tapauksissa ehdottamaan mahdollisesti laajempaa poliittista agendaa. Nykypäivän maailmassa kuitenkin sellaiset huuhaatutkimusprojektit, jotka ovat äärimmäisen varauksellisia valtiota tai säätiörahoitteisia teknokraatteja kohtaan, “vääristävät sitä debattia, joka on demokratialle kriittisen tärkeää”, sanoo Dartmouthin valtiotieteilijä Brendan Nyhan.
Pitäen ylläolevan mielessä, yksinkertainen mutta informatiivinen harjoitus salaliittoteoriapropagandan psykolingvistisistä tekniikoista on korvata ilmaus “salaliittoteor(ia/eetikko)” fraasilla “riippumaton tutkimus ja analyysi” tai “riippumattomat tutkijat.” Soveltakaamme tätä seuraavaksi joihinkin Eichenwaldin Newsweek-artikkelin kappaleisiin. Esimerkiksi, “Psykologian tutkimus on näyttänyt, että ainoa piirre, joka johdonmukaisesti viittaa mahdollisuuteen siitä, että joku uskoo salaliittoteorioita riippumatonta tutkimusta ja analyysia on, jos henkilö uskoo muihin salaliittoteorioihin riippumattomiin tutkimuksiin ja analyyseihin”, Eichenwald viisaasti esittää.
“Eräs kaikkein yleisin tapa esitellä salaliittoteorioita riippumatonta tutkimusta ja analyysia on ‘vain kysyä kysymyksiä’ viranomaisten sanomisista,’’’ sanoo Karen Douglas, British Journal of Social Psychologyn eräs päätoimittajista ja vanhempi akateemikko… Britannian University of Kentissa.”
Itse asiassa, fraasien korvaaminen tällä tavoin koko läpi koko artikkelin merkittävästi neutralisoi sen yleisen propagandistisen vaikutuksen.
Tutkijat ovat samaa mieltä: riippumaton tutkimus ja analyysi, jota kansa tekee jokaisella yhteiskunnan tasolla, on tapa etsiä rauhaa elämän kaaokseen, joskus yksinkertaisesti vahvistamalla omia uskomuksia.
9/11 salaliittoteoreetikot riippumattomat tutkijat protestoivat World Trade Centerilla vuonna 2011
Vaikka uutislähteiden määrän kasvu on auttanut levittämään riippumatonta tutkimusta ja analyysia, se ei ole mitenkään verrattavissa sosiaalisen median ja internetin vaikutukseen, sanovat asiantuntijat.
“Jos sinulla on sosiaalisia verkostoja, joissa ihmiset keskustelevat keskenään, silloin riippumaton tutkimus ja analyysi voi levitä nopeasti’’ sanoo Cass Sunstein, Harvard Law Schoolin professori … “Se on kirjaimellisesti kuin tartuntatauti.”
Vaikka jotkut voivat sivuuttaa riippumattoman tutkimuksen tietämättömänä tai epävakaana, tieteellinen tutkimus on näyttänyt tämän aivan muuta. “Idea siitä, että ainoastaan tyhmät ihmiset uskovat tähän, on väärin’’ sanoo Dartmouthin Nyhan.
Ihmiset, jotka vahvemmin uskovat riippumattomaan tutkimukseen ja analyysiin, merkittävän paljon todennäköisemmin jättivät käyttämättä aurinkorasvaa tai käymättä vuosittain lääkärintarkastuksessa. Southern Poverty Law Centerin julkaiseman raportin mukaan huhtikuussa riippumatonta tutkimusta ja analyysia virtasi Alabaman senaatin koulutuskomitean kuulemisesta koskien lainsäädäntöä jolla sallia koulujen hylätä Common Core -opetus. Se on totta. Syyskuun 11. päivästä 2001 lähtien internet on yhä enemmän mahdollistanut perusjantterin hakea, tutkia ja jakaa informaatiota tärkeistä tapahtumista ja ilmiöistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja tutkimus, jonka on julkaissut nimekäs journaali Frontiers of Psychology, esittää, että “vaihtoehtoisiin salaliittoteorioihin” vetoaminen mieluummin kuin valtion virallisiin selityksiin syyskuun 11. päivän 2001 hyökkäyksistä on merkki “individuaatiosta”, eli psykologisesta hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä.
Sellainen ympäristö on selvä uhka niille, jotka toivovat saavansa itselleen poliittisen vallan. Todellakin, kyky vapaasti levittää ja keskustella valtion kammottavista teoista on kaikkein painavin tyrannian vastavoima. Koska tätä kykyä ei voida takavarikoida tai tukahduttaa, sitä tulee pilkata, marginalisoida ja jopa diagnosoida se psykiatriseksi sairaudeksi.
Nettineutraaliuden hylkääminen saattaa lopulta vaikeuttaa riippumatonta tutkimusta, ajattelua ja analyysia. Siihen asti korporaatiomedian yritykset maalittaa ja pelotella kansalaisia salaliittoteoriameemillä tulevat olemaan merkki siitä mikä tänä päivänä on vielä uutisia ja kommentaaria.
CIA Document 1035-960
1967
CIA Document 1035-960
Koskien Warrenin raporttia kohtaan esitettyä kritiikkiä
1. Meidän huolemme. Presidentti Kennedyn salamurhan päivästä lähtien on ollut spekulaatioita hänen murhansa vastuullisuudesta. Vaikka tämä oli perua Warrenin komission raportista (joka julkaistiin syyskuun lopulla 1964), eri kirjoittajilla on nyt ollut aikaa käydä läpi komission julkaisema raportti sekä dokumentit joiden varjolla kysellä uudelleen lisää, ja useita kirjoja ja artikkeleja on julkaistu, jotka kritisoivat komission löydöksiä. Useimmissa tapauksissa kriitikot ovat spekuloineet jonkinlaisella salaliitolla, ja usein he ovat vihjailleet, että komissio itse olisi ollut mukana. Gallup, jonka tulokset oletettavasti ovat seurausta Warrenin komission raportin lisääntyneestä kyseenalaistamisesta, sanoivat että 46% amerikkalaisista ei ollut sitä mieltä, että Oswald oli toiminut yksin, kun taas yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että komissio oli jättänyt joitain kysymyksiä ratkaisematta. Epäilemättä gallupit ulkomailla näyttäisivät samanlaisia, tai jopa vieläkin kielteisempiä tuloksia.
2. Tämä mielipidetrendi on huolenaihe Yhdysvalloille, mm. meidän organisaatiollemme. Warrenin komission jäsenet oli valittu heidän suoraselkäisyytensä, kokemuksensa ja hyvämaineisuutensa perusteella. He olivat molemmista suurista puolueista, ja he ja heidän apulaisensa oltiin valittu kaikista osista maata. Komission jäsenten kannan takia pyrkimykset tahrata heidän puhtoisuuttaan ja viisauttaan luovat epäilyksen varjon koko amerikkalaisen yhteiskunnan johtajiston päälle. Lisäksi tuntuu olevan yhä suurempi pyrkimys vihjailla, että presidentti Johnson itse, ainoana ihmisenä jonka voitaisiin sanoa hyötyneen tilanteesta, oli jollain tavalla vastuussa salamurhasta. Sellaisten vakavien väitteiden aiheuttama häiriö vaikuttaa sekä henkilöön, jota kohtaan ne esitetään, että koko Amerikan hallinnon maineeseen. Organisaatiomme itse on suoraan ollut mukana: me annoimme muiden faktojen muassa informaatiota tutkimukseen. Salaliittoteoriat ovat usein luoneet epäilyä organisaatiotamme kohtaan, esimerkiksi valheellisesti väittäen, että Lee Harvey Oswald työskenteli meille. Tämän muistion tarkoituksena on esittää materiaalia, jolla vastata salaliittoteoreetikoiden väitteisiin ja pilkata niitä niin, että estetään sellaisten väitteiden kiertäminen muihin maihin. Taustainformaatiota annetaan salaisessa osuudessa ja useassa salaamattomassa liitteessä.
3. Toiminta. Me emme suosittele, että keskustelua salamurhakysymyksestä aloitettaisiin siellä missä sitä ei jo käydä. Missä keskustelu on aktiivista, [liiketoiminnan] sijaintipaikkoja pyydetään:
a. Keskustelemaan julkisesti ongelmasta sekä [?]:n että ystävällisten eliittikontaktien kanssa (erityisesti poliitikkojen ja päätoimittajien), ja huomauttamaan heille, että Warrenin komissio teki niin läpikotaisen tutkimuksen kuin inhimillisesti oli mahdollista, että kriitikoiden väitteillä ei ole vakavastiotettavaa perustaa, ja että lisäspekulaatiot ainoastaan pelaavat opposition pussiin. Huomauttakaa myös, että salaliittopuheet vaikuttavat kommunistipropagandan levittäjien tahallaan tekaisemilta. Usuttakaa heitä käyttämään vaikutusvaltaansa lopettamaan perusteeton ja vastuuton spekulointi.
b. Käyttämään propagandaa levittäviä yhteyshenkilöitä [kumoamaan] ja ehkäisemään kriitikkojen hyökkäykset. Kirja-arvostelut ja asiasta kirjoitettavat artikkelit ovat erityisen sopivia tähän tarkoitukseen. Tähän ohjeistukseen liittyvien kaikkien nähtävillä olevien liitteiden tulisi tarjota hyödyllistä taustamateriaalia, jota antaa propagandanlevittäjien käyttöön. Meidän viestimme tulisi huomauttaa, silloin kun on soveliasta, että kriitikot ovat (I) kiintyneet teorioihin, jotka on kehitetty ennen kuin näyttöä niille oli olemassa, (II) poliittisessa intressiryhmässä, (III) taloudellisessa intressiryhmässä, (IV) liian nopeita ja epätarkkoja tutkimuksissaan, tai (V) viehättyneet heidän omista teorioistaan. Keskustelujen myötä koko kritiikin ilmiö, hyödyllinen strategia voi olla sulkea pois Epsteinin hyökkäysteoria, käyttäen Fletcherin [?] artikkelia ja Spectatorin juttua tausta tietoina. (Vaikka Mark Lanen kirja on paljon vähemmän vakuuttavampi kuin Epsteinin ja näyttää huonolta kun asiasta jotain tietävät kriitikot esittävät siitä kritiikkiä, siihen on myös paljon vaikeampi vastata kokonaisuutena, sillä helposti hukkuu nippelitiedon keskelle.)
4. Yksityisissä mediakeskusteluissa, jotka ei ole osoitettu kenellekään yksittäiselle kirjoittajalle, tai hyökätessä tulevia julkaisuja vastaan, seuraavat argumentit voivat olla hyödyllisiä:
a. Mitään merkittävää näyttöä ei ole tullut esiin, jota komissio ei olisi tarkastellut. Salamurhaa on joskus verrattu (esim. Joachim Joesten tai Bertrand Russell) Dreyfusin tapaukseen; kuitenkin, toisin kuin tuo tapaus, hyökkäys Warrenin komissiota kohtaan ei ole tuottanut uutta näyttöä, uusia tekijöitä ei ole identifioitu, eikä kriitikkojen keskuudessa olla yhtä mieltä. (Parempi vertauskuva, vaikkakin epätäydellinen, voi olla Reichstagin tulipalo vuonna 1933, jonka jotkut pätevät historioitsijat (Fritz Tobias, AJ.P. Taylor, D.C. Watt) nyt uskovat Vander Lubben sytyttämäksi hänen omasta aloitteestaan, ilman että hän olisi toiminut natsien tai kommunistien nimissä; natsit yrittivät maalittaa häntä syyttämään kommunisteja, mutta jälkimmäiset olisivat olleet menestyksekkäämpiä vakuuttamaan maailman siitä että natsit ovat syypäitä.)
b. Kriitikot yleensä antavat liikaa painoarvoa tietyille kohdille ja sivuuttavat toiset. He pyrkivät antamaan enemmän painoarvoa yksittäisten todistajien muistoille (jotka ovat vähemmän luotettavia ja enemmän eroavat toisistaan — ja näin niitä voi kritisoida enemmän) ja vähemmän ballistiikalle, ruumiinavaukselle ja valokuvatodisteille. Komission tallenteiden lähitarkastelu yleensä näyttää, että ristiriitaisiin silminnäkijäkuvauksiin viitataan irti kontekstista tai komissio on jättänyt ne pois hyvästä ja riittävästä syystä.
c. Niin suuren mittakaavan salaliitto kuin tässä on esitetty olisi mahdoton pitää salassa Yhdysvalloissa, erityisesti koska informantit voivat odottaa saavansa suuria palkkioita jne. Huomaa, että Robert Kennedy, joka oli valtakunnansyyttäjä tuohon aikaan ja John F. Kennedyn veli, olisi viimeinen mies joka sivuuttaisi tai salaisi mitään salaliittoa. Ja kuten eräs tutkija huomautti, kongressiedustaja Gerald R. Ford tuskin olisi ollut hiljaa demokraattihallinnon puolesta, ja senaattori Russellilla olisi ollut kaikki poliittiset syyt paljastaa mikä tahansa Warrenin tekemä sikailu. Salaliittoilija lisäksi tuskin valitsisi sellaista sijaintia ampujalle, joka riippuisi niin paljon olosuhteista joita hän ei hallitse mitenkään: reitti, autojen nopeus, liikkuva kohde, riski siitä että salamurhaaja jäisi kiinni. Rikkaiden salaliittoilijoiden ryhmä olisi järjestänyt paljon turvallisemmat olosuhteet.
d. Kriitikoita vaivaa yleensä älyllisen ylpeyden eräs muoto: he esittävät jonkin teorian ja rakastuvat siihen; he myös ovat nihkeitä komissiota kohtaan koska se ei aina vastaa kaikkiin kysymyksiin yksikäsitteisesti suuntaan tai toiseen. Itse asiassa komission ja sen henkilöstön koostumus oli loistava suoja millekkään teorialle liikaa omistautumista vastaan, tai vastaan laitonta mahdollisuuksien kääntämistä varmuuksiksi.
e. Oswald ei olisi ollut kenenkään selväjärkisen valinta ottaa mukaan mihinkään salaliittoon. Hän oli ”yksinäinen”, sekaisin, hänen todellisuudentajunsa oli arveluttava ja tuntematon millekkään ammattimaiselle tiedustelupalvelulle.
f. Mitä tulee syytteisiin siitä, että komission raportti oli hätäisesti hosuttu, se valmistui kolme kuukautta alkuperäisen deadlinen jälkeen. Mutta kun komissio yritti jouduttaa raporttiaan, tämä johtui suurelta osin vastuuttoman spekulaation ilmestymisen aiheuttamasta paineesta, joka joissain tapauksissa oli peräisin samoilta kriitikoilta jotka kieltäytyivät myöntämästä virheitään ja nyt esittivät uudenlaista kritiikkiä.
g. Sellaiset epäselvät syytökset kuten “yli kymmenen ihmistä kuoli mystisesti” [Warrenin komission tutkinnan aikana] voidaan aina selittää jollain luonnollisella syyllä: kyseiset henkilöt ovat suurimmaksi osaksi kuolleet luonnollisista syistä; komission henkilöstö kuulusteli 418 silminnäkijää (FBI haastatteli paljon useampaa, teki 25 tuhatta haastattelua ja uusintahaastattelua), ja niin suuressa ryhmässä voidaan odottaa tietty määrä kuolemia. (Kun Penn Jones, joka oli eräs ”kymmenen mystistä kuolemaa”-sutkautuksen keksijöistä, esiintyi televisiossa, kävi ilmi että kaksi kuolemaa listalla oli sydänkohtauksia, yksi syöpä, yksi oli yhteentörmäys sillalla ja yksi tapahtui kun kuski ajoi sillan tukirakenteeseen.)
5. Aina kun mahdollista, esittäkää vastaspekulaatiota rohkaisemalla viittaamaan komission raporttiin itseensä. Avomieliset lukijat tulevat siltikiin yllättymään siitä huolellisuudesta, läpikotaisuudesta, objektiivisuudesta ja nopeudesta jolla komissio teki työnsä. Muitten kirjojen arvioijat voivat rohkaistua lisäämään omiin todistuksiinsa idean siitä, että raporttia tarkastellessa he tajusivat sen olevan paljon parempi kuin sen kriitikoiden esittämät jutut.
Artikkelin kommenteista: Mark Robinowitz Hyvä artikkeli. On myös tärkeää tunnustaa, että yksi apologistien taktiikoista on korostaa (tai luoda) vääriä väitteitä salalitosta, jota sitten pilkata. Disinformaatio on tärkeä pilkkaamisen työkalu. Esimerkiksi, Sunstein on kirjoittanut, lainausmerkeissä, väittestä että lentokone ei osunut Pentagoniin, nokkelasti huomauttaen että jotkut meistä tajusivat tämän olevan fiksu huijaus, mutta hän sivuuttaa sen miten varoitukset vääjäämättömistä hyökkäyksistä tukahdutettiin. JFK:ta vastan tehty vallankaappaus sisältää paljon valheellisia väittämiä, joita on ripoteltu oikean näytön sekaan. Tämä tekee siitä vaikeampaa havaita itsestäänselvän — JFK:n poistaminen virastaan johtui huomattavista kiistoista sotateollisen kompleksin kanssa. Kahden valinnan lähestymistapa tässä, että oli virallinen tarina ja sitten vastaväitteet, on riittämätön. Jupakassa on erilaisia perääntymiskantoja ja vähättelevää disinformaatiota, jolla luoda hämmennystä.
Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Varjotyöskentely” (13.8.2007) Teos käsittelee tärkeää aihetta, ihmispsykologiaa ja omien varjopuolten hyväksymistä ja niiden kanssa toimimista.
Varjot ovat ihmisen sellaista puolta, joka edustaa hänen pelkojaan ja sellaisia asioita, joita ei voi hyväksyä toisissa ihmisissä ja itsessä, joita ominaisuuksia voi löytyä myös itsessään.
Ne ovat syntyneet siitä, että yritämme olla tietynlaisia, jotta muut hyväksyisivät meidät. Joten joudumme tukahduttamaan joitakin ominaisuuksia itsestämme, ja siten myös petämme itsemme ja toiset, kun emme voi olla kuin todellisuudessa olemme.
Omat varjosi tukahduttavat tunteesi, elämänenergiasi, aiheuttavat pelkoa ja kipua sekä tuskaa. Ne luovat myös sellaisia kokemuksia ympärillesi, joita et halua kokea ja hyväksyä. Kaikki ne ikävät kokemukset ja tapahtumat muodostuvat varjoistasi. Pääset niistä eroon vain kohtaamalla varjosi ja voittamalla ne, jolloin niiden sisältävä tukahdutettu energiavirta vapautuu ja siten saat itsellesi lisää energiaa ja voit käyttää näitä varjojasi omaksi hyödyksesi oman tahtosi voimalla. Ne eivät ole enää vaaraksi sinulle tai läheisillesi. Muuten, jos ne ovat tukahduttaneet energiavirtasi, ne voivat aiheuttaa vaaraa sinulle ja läheisillesi ja vaarantaa kaikki ihmissuhteesi.
Varjosi voivat ilmentyä kaikkina sellaisina asioina, joita eniten pelkäät kohdata, esim. ne voivat saada muotonsa kulttuurisi, uskontosi, maailmankatsomuksesi, ennakkoasenteesi ja -odotuksesi sekä eettisen asenteesi ja moraalisi pohjalta, kuvata kaikkea sellaista mitä eniten pelkäät, inhoat, minkä koet olevan pahoja ja ikäviä asioita.
Ne voivat heijastua sinusta toiseen ihmiseen, jonka kanssa olet tekemisissä ja kohtaat hänet kasvoista kasvoihin. Voit nähdä toisen henkilön toimivan siten kuin et halua kenenkään toimivan tai hänen käyttäytyminen ja kohtelu sinua kohtaan on sellaista mitä eniten pelkäät kohdata tai koet sen olevan uskonnollisesti, kulttuurisesti, eettisesti ja moraalisesti väärin tai pahaa.
Mutta tämä on vain heijastusta, siis projisoit omat kipusi, tuskasi ja pelkosi toiseen henkilöön, jotta sen huomaat ja opit tunnustamaan itsessäsi. Mutta monesti vain alamme syyttämään sitä henkilöä kaikista itselle aiheutuvista ongelmista, johon olemme heijastaneet em. ominaisuudet, mutta emme ymmärrä kohdata niitä asioita silmästä silmään, vaan haluamme lakaista ne maton alle ja kaataa kaikki ongelmamme toisen niskaan ja syytämme häntä kaikesta, jolloin meidän ei tarvitse itse ottaa vastuuta niistä asioista. Tämä on väärin! Näin ei pitäisi tehdä. Pitäisi oppia tunnistamaan ja hyväksymään ne ominaisuudet itsessämme, eikä aina syyttää toisia omista ongelmistamme. Meidän pitäisi ottaa vastuu siitä mitä itse olemme ja teemme, sekä miten elämme. Ja kohdata omat vaikeutemme, kasvoista kasvoihin, eikä siirtää niitä toisiin ihmisiin. Kun aina siirrämme ne toisiin ihmisiin, silloin tukahdutamme omat energiavrtamme, ja siitä aiheutuu vain lisää tuskaa ja ongelmia, koska emme ratko niiä vaan pakenemme niitä.
Kun reagoit jonkun henkilön sanomaan voimakkaasti tunnetasolla, niin hän koskettaa jotain sinun varjosi aluetta. Kiinnitä tällaiseen huomiota. Se mikä ominaisuus mielestäsi ärsyttää toisessa ihmisessä on osa varjoasi. Näet sen ominaisuuden heijastuvan toisen ihmisen kautta.
Nämä varjomme koemme negatiivisina energiavirtoina, ne ovat omia sisäisiä demoneitamme, jotka täytyy vain kohdata ja sulauttaa itseemme. Annan yhden harjoituksen miten tämän voi tehdä.
ENSIMMÄINEN HARJOITUS
Etsi rauhallinen paikka, missä voit hiljentyä ja olla yksin minkään häiritsemättä. Voit kuunnella jotain rauhtoittavaa musiikkia ja meditoida. Sitten visualisoit jonkun pelottavan paikan ja sitten voit kirjoittaa ylös kaikki ongelmat, vaikeat muistot ja kokemukset, pahan olon yms. ja kuvitella sen kaiken heijastuvan ko. paikassa jonkun olennon muodossa. Kohtaa tämä olento ja keskustele sen kanssa. Kun kohtaat, voitat pelkosi sitä kohtaan ja voitat myös pelkosi kohdata tällaisia asioita.
Kun olet kaiken kirjoittanut ylös, voit mietiskellä miten nämä ongelmat esiintyvät kohtaamissasi ihmisissä ja tilanteissa. Ja kun tiedostat asian, niin seuraavalla kerralla kun kohtaat tällaisen tilanteen ja ihmisen, olet tietoisempi siitä ja ymmärrät, että se tilanne ja ihminen opettavat sinua tunnistamaan omat varjosi.
Muutaman viime päivän ajan olen katsellut vuoden 2017 Roswell UFO Festivalin esityksiä: “70 Vuotta Myöhemmin: ET-hypoteesin Modernit Haasteet.”
Tämä postaus käsittelee esitystä, jonka on pitänyt RoswellMission.orgin perustaja ja konferenssin järjestäjä Guy Malone kesäkuun 30. päivänä 2017, otsikolla “Ovatko Avaruusolennot Demoneja? Todisteita Jotka Sanovat ‘Kyllä.’”
Vaikka saatan kommentoida hänen muuta esitystään myöhemmin, olin todella kiinnostunut sen loppuosasta, koska esityksen kuvaus lupasi, että hän päättäisi sen “paljastavalla vilkaisulla siitä ‘Mitä Raamattu Sanoo Elämästä Muilla Planeetoilla.’” Hän aloittaa periaatteessa olemalla samaa mieltä artikkelimme kanssa aiheesta: Raamattu ei sano avaruusolennoista mitään. Ei suoraan.
Guy Malone oikein huomauttaa, että meidän tulisi yrittää antaa raamatullinen vastaus mihin tahansa käsillä olevaan ongelmaan tai kysymykseen, olipa kyseessä sitten homoseksuaalisuus tai Maan ulkopuolinen elämä (hänen esimerkkejään). Ongelma on tottakai että Raamattu on Maan ulkopuolisesta elämästä hiljaa. Sulkeakseen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuden pois epäsuorasti Malone vetoaa siihen mitä hän nimittää “Ilmaistun Aikomuksen Doktriiniksi.” Hän myöntää keksineensä termin. Ongelma Ilmaistun Aikomuksen Doktriinissa on, että se on yksinkertaisesti argumentti hiljaisuudesta.
Raamattu sanoo, että Kuu antaa valoa, ja että se toimii merkkinä vuodenajoille, ja että se ylistää Jumalan kunniaa. Jotkut kommentaattorit jopa sanovat, että Jeremia 31:35 viittaa Auringon ja Kuun vaikutukseen Maan vuorovesissä. Mutta missä Raamattu sanoo Kuussa olevan ihmisiä? Missä Raamattu edes kertoo siitä mahdollisuutena? Entäpä mahdollisuus kaivostoiminnalle Kuussa? Jos Moon Express onnistuu kaivamaan Kuusta Helium-3:a, olettaako Guy Malone, että Raamattu on nyt väärässä koska Kuu on näyttänyt tarkoituksen joka menee Raamatun Ilmaistun Aikomuksen tuolle puolen? Onko hän halukas ilmaisemaan, että ihminen ei koskaan kaiva Kuusta mitään perustuen tähän “Ilmaistun Aikomuksen Doktriiniin”? Tyytyykö hän sanomaan, että Moon Express tekee syntiä antautuessaan Helium-3:n muodossa esiintyvälle viettelykselle käyttäen Kuuta jonain muuna kuin sinä mitä Raamattu on ilmaissut sen aikeesta? Vai toteaisiko hän sen faktan, että hänen “doktriini” on itse asiassa looginen päättelyvirhe, ja että taivaankappaleilla voi olla muitakin tarkoituksia kuin niiden Raamatussa ilmaistu aikomus, vaikka se avaakin ovet mahdollisuudelle että Maan ulkopuolella on elämää?
Ehkä hän voisi säästää meidät tältä vaivalta ja korjata virheensä jo nyt.
Hänen UFO-ilmiöön liittymättömät argumenttinsa yksityiskohdat Maan ulkopuoleista elämää vastaan ovat aivan yhtä karmeita kuin hänen premissinsäkin.
Malone yksinkertaisesti toistaa samat väsyneet argumentit, joita muut avaruusolentoja vastaan olevat ovat tehneet, periaatteessa tehden selväksi sen että hän ajattelee että sinun täytyy valita Raamatun ja avaruusolentojen välillä.
Hänen ensimmäinen argumenttinsa on, että tähdistä ilmaistu ainoa aikomus on antaa valoa ja toimia vuodenaikojen merkkinä. Me käsittelimme tätä argumenttia artikkelissamme More Than Lights in the Sky, jossa me huomautimme, että Kuu on mukana hänen siteeraamassaan pyhässä tekstissä:
”Ja kuitenkin me olemme kävelleet Kuun pinnalla. Se on ainetta. Niin on myös muilla planeetoilla ja muilla kuilla Aurinkokunnassamme. Niiden päähyödyt Maalle (eli vuodenaikojen merkitseminen, valon paistaminen, Jumalan kunnian ja vallan julistaminen) eivät näytä olevan niiden ominaisuuksien summa. Eikä Raamattu koskaan sanonut, että asia olisikaan näin.”
Hänen toinen argumenttinsa perustuu yleiseen väärintulkintaan jakeesta Jesaja 45:18. Me huomautamme loogisista virhepäätelmistä, jotka tukevat tätä Raamatun väärinkäyttöä artikkelissa Why Isaiah 45:18 Say Nothing About Aliens.
Hänen kolmas argumenttinsa on, että Raamattu sanoo, että hän asutti taivaan enkeleillä (ei-biologisilla Maan ulkopuolisilla olennoilla), mutta se ei sano mitään Maan ulkopuolisista biologisista olennoista, mikä on bona fide argumentti hiljaisuudesta. Me olemme paremmin ottaneet kantaa tähän argumenttiin artikkelissa Wouldn’t God Have Mentioned Aliens If They Existed?
Mentäessä eteenpäin hänen kalvojaan Guy Malone esitti myös argumentin auktoriteetista.
“On myös suurempi kuva sille miksi kirkon vastaukset tähän kysymykseen ovat niin tärkeitä. Asiantuntevien kristittyjen, jotka ovat tutkineet avaruusolentoilmiötä laajalti, enemmistömielipide on että se mitä maailma yleisesti nimittää “avaruusolennoiksi” nykyään on itse asiassa petkuttavat henget, jotka opettavat perkeleen doktriineja. Ja myös että ne ovat tuomassa maailmaan vahvaa harhaa joka syleilee Uutta Maailmanjärjestystä, yhtä maailmanhallitusta ja antikristuksen valtaa kun hän astuu esiin.”
Tuo ei historiallisesti pidä paikkaansa. Vaikka kourallinen moderneja kristittyjä onkin päättänyt, että UFO-ilmiö (erityisesti silloin kun se koskettaa kokijaa) on demoninen, tämä on täysin erillään oleva kysymys siitä onko Maan ulkopuolella elämää joka ei ole vieraillut Maassa. UFO-ilmiön nimittäminen “avaruusolentoilmiöksi” yksinkertaisesti jo nostaa esiin tämän kysymyksen. Malonen yritys sekoittaa nämä kaksi ongelmaa keskenään on läpinäkyvä.
Historiallisesti eksoteologit CS Lewisista keskiajan oppineisiin kuten William Vorilong ovat pitäneet kristinuskoa yhteensopivana Maan ulkopuolisen elämän käsitteen kanssa. Gallupit heijastelevat sitä seikkaa, että suurin osa kristittyjä, jopa suurin osa kreationisteja eivät koe ongelmaa Maan ulkopuolisen elämän käsitteen kanssa. Enemmistö joihin hän viittaa ovat Ensimmäisen Kristillisen Avaruusolentosymposiumin jäseniä, tapahtuman jonka hän on itse järjestänyt ja täyttänyt samanmielisillä puhujilla edistääkseen juuri sitä ideaa, että UFO-ilmiöiden avaruusolennot ovat demonisia! Kyseessä ei ole muuta kuin todistusharha.
Vaikka Malonen kantaa tukisi enemmistökonsensus, se ei tekisi hänen kannastaan oikeaa. Galileo oli myös oikeassa äärimmäistä enemmistökonsensusta vastaan. Esitän, että kristitty konsensus Maan ulkopuolisesta elämästä on rakentanut konsensuksensa loogisille päättelyvirheille. Voitte osoittaa minut vääräksi, mutta en oleta teidän voivan piiloutua yleisön taakse.
Lisäarvobonuksena Guy Malone teki kaksi muuta vetoomusta seuraamuksiin.
1. Jos sanot, että avaruusolennot ovat olemassa, pelaat silloi Tulevan Suuren Huijauksen pussiin. Suuri Huijaus tulee tapahtumaan olipa Maan ulkopuolista elämää olemassa taikka ei. Kun langenneet enkelit esiintyvät avaruusolentoina tai järjestävät jonkinlaisen valheellisen false flag -avaruusolentotapauksen, jos idea Maan ulkopuolisesta elämästä on oikeasti mukana Suuressa Huijauksessa, Maan ulkopuolisen elämän olemassaolo itsessään on erillinen kysymys. Meidän ei tule hyljätä totuutta perustuen vetoomukseen mahdollisista seuraamuksista koskien juurikin sitä ideaa jota me itse ehdotamme. Samanlaisella argumentilla, kun sanoo että jos avaruusolennot olisivat olemassa, ihmiset käyttäisivät sitä todisteena mikrobeista-ihmiseksi -evoluutioteorialle. Jos avaruusolennot ovat olemassa, me mieluummin sanoisimme että Jumala on luonut ne.
2. Jos sanot, että avaruusolennot ovat olemassa, joku voisi päättää liittyä UFO-kulttiin. Malonen sanoin, “oven auki jättäminen Maan ulkopuoliselle biologiselle elämälle aina johtaa mätiin omenoihin ja New Age -kulttiajatteluun.”
Aina? Oikeasti? Tuo paisuttelua.
Jos sanoo avaruusolentojen olevan olemassa ilman, että esittää Raamatun kanssa ristiriidassa olevan minkäänlaisen avaruusolentojen viestin tai siihen liittyvän opetuksen olevan väistämättä väärässä, silloin se voi johtaa jonkun Malonen kuvaamalle polulle, mutta kaltevan pinnan argumentti omin neuvoin olettaa, että kukaan ei koskaan esittäisi tuollaista kun sanoo, että Jumala olisi voinut luoda avaruusolennot.
Analogisesti evoluutioteoreetikot voivat väittää, että jotkut fossiilit ovat siirtymämuotoja ja näin ne ovat todisteita evoluutiosta. He myös väittävät, että kivikerrostumat ovat todisteita miljoonista vuosista. Raamattu opettaa, että Jumala sanoi maan tuottavan elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja että Maa on arviolta noin 6000 vuotta vanha. Malonen kaltevan pinnan argumentti on sama kuin sanoisi, että älkää opettako lapsillenne geologiaa ettei heistä tule ateisteja ja evoluutioteoreetikoita. Sen sijaan me opetamme lapsillemme geologiaa ja samalla opetamme heille totuuden Jumalan Sanasta ja ohjeistamme heitä hylkäämään kaikki opetukset ja kuvitelmat, jotka ovat Jumalan Sanaa vastaan, sillä Raamattu pysyy ainoana auktoriteettina jonka voi väittää olevan yliluonnollisesti virallistettu toteutuneella ennustuksella ja Jeesuksen Kristuksen Ylösnousemuksella.
Meillä ei ole mitään pelättävää Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta tai edes UFO-ilmiön tutkimisesta niin kauan kun me pidämme Raamattua ylimpänä auktoriteettinamme.
Hei kaikki, löysin tämän todella pitkän rakenteen kraaterista Merkuriuksella tänään. Mittasuhteiden mukaan kartan oikeassa alalaidassa se on 10km pitkä. Niin suuri rakennus ei voi jäädä astronomeilta huomaamatta pitkään, mutta ehkä he eivät oikeasti käy NASAn kuvia tarkkaan läpi…. olettaen että kaikki löydettävä on jo löydetty.
Huomaa myös, että tieteilijät ovat jakaantuneet tämän kysymyksen äärellä niihin, jotka uskovat avaruusolentoihin, ja niihin jotka eivät, joten jopa kaikkein ammattimaisimpien tieteentekijöiden keskuudessa tämä on jatkuva debatti, joka lopulta tulee päättymään siihen että kaikki uskovat avaruusolentoihin.
Kävin läpi vanhoja NASAn alkuperäisiä arkistoituja kuvia Apollo 11:n tehtävästä Kuussa torstaina 31.3.2016.
Zoomasin erääseen kuvaan tunnuksella AS11-41-6154 (Daedalus W:n reunalla) kun näin hyönteiseltä näyttävän avaruusolennon seisomassa ”luolan” edustalla pimeällä alueella.
