fbpx

Lyhyt johdatus Sandia-vuorten avaruusolentoihin

Sandia-vuorten alla Albuquerquen itäosassa, New Mexicossa (USA), sijaitsee avaruusolentojen tilat, joita hallinnoi Tähtikansa nimeltä P’nti Zeta Reticuli II -järjestelmästä. Sandia-vuorten informaatiokompleksi on 2 mailia syvällä maan alla, ja se on otettu käyttöön muinaisen tunnelijärjestelmän kohdalle, joka siellä on ollut jo tätä aiemmin. P’nti:t ovat hallinnoineet tätä tukikohtaa jo 15 tuhannen vuoden ajan, ja se toimii informaatiokeskuksena avaruusolennoille, jotka saapuvat Maapallolle joka puolelta galaksia vierailemaan planeettamme pohjoiselle ja läntiselle pallonpuoliskolle. Se on yksi neljästä maahan rakennetusta tukikohdasta, joita he hallinnoivat; myös merissä on neljä vedenalaista tukikohtaa.

P’ntien kotimaailma on P’ntl (lausutaan p’n-tell). Se on viides planeetta, joka kiertää kahden auringon Zeta Reticulin järjestelmää, noin 40 valovuoden päässä Maasta. Se on myös merellinen planeetta, ja hieman suurempi kuin Maapallo. Sillä on suhteellisesti suurempi määrä makeaa vettä järvissä kuin merissä on suolavettä.

Reticuli-tähdistön alueella on useita kansoja, jotka näyttävät samoilta. Niiden päät ovat suuret, silmät tummat ja kehotyyppi on hoikka. P’ntit ovat lyhyimpiä näistä, jotka vierailevat planeetallamme, arviolta noin 130-senttisiä. He ovat luonnostaan yöeläjiä. Heidän silmissään on luomet, joista yksi on samanlainen kuin meillä, ja toinen on silmän päältä vetäytyvä linssi, joka toimii valon suodattimena ja suojaavana pintana. Heidän iiriksensä ovat meitä suuremmat, ja ne ovat sinisen, vihreän, ruskean, kultaisen ja violetin värisiä. Heidän retinat kykenevät prosessoimaan visuaalista informaatiota Maapallon ihmisten silmiä paremmin. Heidän yönäkönsä on loistava ja lähes täydellinen värinäkö. Kommunikaatio heidän kanssaan on lähes 100% teleppaattista, ja siihen kuuluu muutamia käsiliikkeitä. P’nti-kansaa pidetään ”neutraalina” Tähtikansojen keskuudessa.

Monet Tähtikansat, jotka vierailevat Maapallolla, kertovat että me elämme eräässä kaikkein kauniimmista vesiplaneetoista tässä galaksin osassa. Kun heiltä kysytään miksi he ovat täällä, heidän ensimmäinen vastauksensa on, ”Kaikki liittyy veteen!” ja selittävät, että 75% Maan ulkopuolisista vierailijoista ei tule vierailemaan ihmisten luona. Sen sijaan, he tulevat koska meillä on yltäkylläisesti vettä täällä, he tulevat tutkimaan meriämme ja kommunikoimaan veden alla asuvien älykkäiden lajien kanssa.

P’ntien mukaan Maapallon virallinen Ensikontakti on suunniteltu syksylle 2021, ja tällä hetkellä on 32 Tähtikansaa jotka haluavat osallistua juhlistamaan tätä julkista tilaisuutta. He informoivat meitä, että suuria ilmastoon liittyviä muutoksia on tällä hetkellä käynnissä. Dramaattisten planeetallamme tapahtuvien muutosten keskellä KAIKKI nämä tähtienväliset/intergalaktiset kansat ovat tietoisia, että aika on loppumassa Maapallon ihmisiltä, ja me tulemme tarvitsemaan apua (jälleen kerran). He haluavat esittäytyä meille, ennen kuin tilanne muuttuu kriittiseksi.

Tämän prosessin helpottamiseksi, ja koska monet Tähtikansat kommunikoivat telepatialla, joulukuussa 2017 P’nti:t pyysivät aloittelijan opasta julkaistavaksi verkossa, jonka avulla me voisimme parantaa telepaattisia kykyjämme. Telepathy 101 -opas on saatavilla verkosta eri kielillä:

https://www.officialfirstcontact.com/documents/

Yksityiset kansalaiset ympäri maailman, jotka ovat tutkineet sitä ja soveltaneet sen oppeja, vastaanottavat nyt henkilökohtaisesti CE5-proseduurin mukaisia yhteyksia avaruusolennoilta, ja raportoivat takaisin todisteita tästä (joita löytyy myös verkkosivuilta).

Sandia-vuorten tyhmä on ollut yhteydessä myös maailmanlaajuisesti sosiaalisen median kautta Twitterissä vuodesta 2015, kun he pyysivät tällaista tiliä avattavan heille. Ryhmän jäsenet Sandia-vuorten asemalla käyttävät Twitteriä käyttäjänimellä @sandiawisdom, ja he vastaavat kysymyksiin kahden paikallisen telepaattisen tulkin, Su Walkerin ja Rev. White Otterin, kautta. CE5-tapahtumien pitämisen käsikirja on myös heidän käsialaansa, joka on kirjoitettu P’ntien tarjoaman tiedon pohjalta.

He ovat kertoneet itsestään 48 tuhannen twiitin verran, ja näitä on mahdollista käydä läpi ja etsiä tietoa myös sivuilla  officialfirstcontact.com.

 

Artikkelin julkaissut Official First Contact

Totuuden etsijän haasteista

TÄMÄN PUHTAAKSIKIRJOITUKSEN SISÄLLÖSTÄ: Tämä telepaattinen kanavointi on kerätty viikottaisista meditaatioista, jotka on pidetty Rock Creek Research & Development Laboratoriesissa sekä L/L Researchilla. Se tarjotaan siinä toivossa, että se on sinulle avuksi. Kuten Liiton olennot aina sanovat, käytäthän omaa harkintaasi tämän materiaalin arvioimiseen. Jos jokin on totta sinulle, hyvä. Jos jokin ei ole totta, jätä se taaksesi, sillä ei Liitto emmekä me halua olla kenellekään haitaksi.

Lauantain meditaatio

Toukokuu 25, 2019

(Jim kanavoi)

Minä olen Q’uo ja olen tämän instrumentin ja ryhmän luona, ja me tulemme luoksenne rakkaudessa ja valossa. On kunniamme, kuten aina, kyetä liittymään teihin pyynnöstänne, ja tarjota teille rakkauden, inspiraation, vakuuttamisen ja lohdutuksen sanoja, jotka voivat auttaa teitä etsinnän matkallanne. Me tiedämme, että kulkemanne polku on vaikea, ja että tämänlaiset kokoontumiset ovat mitä avuliaimpia sen polun etsimisessä ja jakamisessa niiden kanssa, joiden mukana kuljette tällä viikolla, tänä päivänä, ja siellä mitä nimitätte tulevaisuudeksenne.

Me pyytäisimme, kuten aina, että tekisitte meille palveluksen ottamalla mitkä tahansa sanat ja ajatukset, jotka teille tänään kerrommekin, ja käyttäisitte niitä siten kuin se teistä tuntuu hyvälle, ja jättäen taaksenne kaikki ne jotka eivät tunnu asianmukaisilta teille tänä hetkenä. Jos teette tämän palveluksen, me puhumme niinkuin haluamme, ilman pelkoa siitä että tukkisimme polkuanne millään esteillä.

Joten, juuri nyt, me kysymme teiltä onko teillä kysymystä millä voisimme aloittaa?

Fox: Q’uo, käyttävätkö Liiton tahot joskus sanoja tai käsitteitä jotka ovat mahdollisesti vähemmän henkisesti kehittyneitä, teidän näkökulmastanne, sovittamaan ne omiin kulttuurillisiin odotuksiimme ja uskomuksiimme, tai mahdollisesti johtuen Hämmennyksen Laista?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Kun me vastaamme kysymyksiin kuten sinun nyt, tai mihin tahansa kysymykseen, me yritämme löytää sanat ja konseptit, jotka ovat kaikkein asianmukaisimpia siihen hetkeen ja siihen kysymykseen ja ryhmään, joka on kokoontunut etsimään Yhtä. On täten paljon, mitä yritämme mahdollistaa, sanoisimmeko, sillä on olemassa sanoja jotka ovat mitä asianmukaisimpia jokaiseen tilanteeseen ja kaikkiin konsepteihin. On olemassa sanoja, jotka voivat olla jonkin verran vaikeaselkoisia tai vaikeita ymmärtää, jotka voivat olla valaisevampia toiselle olennolle tai ryhmälle.

Kuitenkin, yleisesti ottaen, meidän mielestämme kielellänne on tarpeeksi laaja sanojen ja käsitteiden varasto, jotta tarpeemme tulevat tyydytetyiksi suurimmassa osassa tapauksia. Täten, meillä ei ole vaikeuksia valita asianmukaisia sanoja, sillä jokainen teistä ryhmässä kuten tämä on tarpeeksi kokenut etsinnän prosessissa, että on monia potentiaalisia konsepteja ja sanoja, jotka riittävät mihin tahansa kysymykseen. Siispä ei siis ole niin että pyrkisimme käyttämään sanoja jotka ovat vähemmän henkisiä, vaan että me pyrimme käyttämään sanoja jotka ovat informatiivisempia jokaiselle kysymykselle ja kysyjälle.

Onko vielä toista kysymystä, sisareni?

Fox: Luulen että osittain pyrin siihen, että mietin oletteko joutuneet tulemaan alaspäin meidän tasollemme vastataksenne meidän kysymyksiin. Onko tässä järkeä?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Me emme sanoisi tuota tasan tuohon tapaan, sillä me emme ajattele tuolla tavoin rakkauden käsitteestä puhumisesta, joka on konsepti joka suurimmalle osalle teistä on yhteinen, ja siitä lisäinformaation etsimisestä, sillä jokainen näistä kysymyksistä on kriittinen osa jokaisen etsijän matkaa. [1] Ei ole totuudenetsijää missään kokemuksen tiheydessä, joka tuntisi että tietoisuuden, itsetietoisuuden, universaalin rakkauden ja niin edelleen kuvaaminen olisi alaspäin tulemista, tai selityksen yksinkertaistamista siitä miten sellainen sana tai käsite on perustavanlaatuinen osa ääretöntä luomakuntaa, Ääretöntä Luojaa, ja jokainen etsijä on matkalla ykseyteen Yhden Luojan kanssa.

Joten, me puhumme siten kuin kykenemme, antaaksemme kaikkein korkeimman asteen valaistusta mistä tahansa sanasta tai konseptista mitä meitä pyydetään kommentoimaan.

Onko vielä toista kysymystä, sisareni?

Fox: Ei, kiitos, kiitos erittäin paljon.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua, sisareni. Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

A: Q’uo, ovatko sattumat, ne monet yhteensattumat jotka olen havainnut omassa elämässäni viime aikoina, onko keinoa valaista sitä onko tämä viittaus… haluaisin vahvistaa uskomukseni siitä, että tämä tarkoittaa sitä että olen oikealla polulla. Voisitko valaista tätä minulle?

Q’uo: Olen Q’uo, ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Mikä tahansa yhteensattuma jonka voit havaita päivittäisten rutiinien aikana, pitäen mielessä matkasi luonteen, matkasi tarkoituksen, matkasi määränpään, sen miten löydät matkasi täyteläisyyden, on keino jolla alitajuntasi antaa sinulle viitteitä ajatustesi, tekojesi ja polkusi suunnanpaikkansapitävyydestä.

Nämä yhteensattumat ovat keino jolla tietoista mieltä voidaan onnitella, sanoisimmeko, kun sille annetaan viite siitä että polku jota matkaat on kaikkein asianmukaisin sinulle tällä hetkellä, että et välttämättä ymmärrä kaikkia seurauksia sille miten tämä matkasi tällä hetkellä on sinun ja miten se paljastetaan sinulle yhä uusien yhteensattumien ja valaistumisten kautta, kun jatkat sen tekemistä mitä teet; ja että se mitä teet tällä hetkellä on totuuden etsiminen sellaisena kuin se voidaan tuntea kaikkein selkeimmin jokaisen elämän kokemuksen puolissa. Löydät, jokaisena hetkenä kun ihmettelet sitä mikä polkusi on, uuden askeleen sillä polulla. Vaikka et ymmärtäisi sitä tässä hetkessä, se on se mikä on asianmukaista sinulle.

Sinun tulee tajuta, sisareni, että se matka jolla olet ollut on se jolla olet ollut erittäin pitkän aikaa, monissa inkarnaatioissa tätä ennen, ja kun jatkat kulkemista tällä polulla, tulee olemaan yhä enemmän ja enemmän viitteitä siitä miten tämä polku avaa mahdollisuuksia sinulle oppia ja palvella sitä Yhtä joka on kaikki. Jatkat eri viitteiden, synkronisiteettien ja yhteensattumien löytämistä, jotka muodostavat, sanoisimmeko, reitin jolla on muruja, niin että voit huomata jokaisen uuden askeleen polullasi paljastettavan sinulle joka päivä kun elät, joka päivä kun etsit, olevan joka päivä kun huomaat enemmän ja enemmän siitä polusta avautuvan edessäsi, niin että olet kaikkein kykeneväisin tietoisesti osallistumaan tuohon matkaan.

Jokainen matka alkaa sillä kun alitajunta näyttää joitain vihjeitä siitä, että nyt voi tarttua tiettyyn mahdollisuuteen, voi lukea tiettyä kirjaa, voi käydä tietyn keskustelun, voi huomata tietyn yhteensattuman. Pysy hereillä, sisareni, avaa mielesi ja sydämesi ja sielusi ja ne tulevat täyttymään elämäsi tarkoituksella.

Onko vielä toista kysymystä, sisareni?

A: Ei, kiitos. Tuo oli ihanaa.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua, sisareni. Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

Gary: Q’uo, Ra sanoo: “Teidän avaruus/ajassanne, te ja teidän kansat ovat vanhempia sille joka on kohdussa. Maapallo, niinkuin sitä nimitätte, on valmis syntymään ja synnytys ei mene jouhevasti.” Ensimmäinen nopea kysymykseni tuosta lainauksesta — ketkä ovat vanhempia illuusiossamme? Onko se jokainen tällä planeetalla? Vai ovatko se ne jotka ovat sadonkorjuukelpoisia positiivisella polulla? Vai onko vielä jokin muu kategoria?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Jokainen tietoinen totuuden etsijä, joka yrittää avata sydäntään ehdottomalle rakkaudelle, ja täten muuttua siksi mitä nimitätte sadonkorjuukelpoiseksi, on potentiaalisesti vanhempi sille mikä on nyt syntymässä tähän aikaan teidän planeetallenne, ja jokaisen totuuden etsijän sydämeen. Neljännen tiheyden värähtelyt ovat ympäröineet planeettaanne jo jonkin aikaa — niinkutsuttuja vuosia, sanoisimmeko, niin että tämän tyylinen planeetan olentojen ja sen populaation valaistuminen on se joka ruokkii jokaisen tietoisen totuuden etsijän sielua. [Todellakin tämä] ruokkii planeetan itsensä sielua sen alkaessa olla interaktiossa niiden sielujen kanssa, jotka ovat tietoisia siitä että on siirtymä, sekä heille itselleen olentoina, että populaatiolle ryhmänä, ja planeetalle itselleen olentona.

Täten on paljon yhtenäisempi kokemus käynnissä tällä hetkellä. Planeettaolento neljännessä tiheydessä on tämä lapsi mielen, kehon ja sielun seimessä joka etsii neljännen tiheyden rakkauden ja ymmärryksen kokemusta. Tämä interaktio neljännen tiheyden planeetan ja uuden neljännen tiheyden populaation, joka tulee asumaan tällä pallolla, välillä on kuin vanhemman ja lapsen välinen, sanoisimmeko, molempiin suuntiin […] joka on inspiraatiolla sähköistynyt niin, että on paljon enemmän energiaa käytettävissä kasvun kokemukseen, etsimisen kokemukseen, Yhden Luojan rakkauden ja valon hyödyntämisen kokemukseen. Tämä kasvu ja etsintä on yhteistä planeetalle syntyville olennoille, ja neljännen tiheyden populaatiolle joka tulee asumaan tällä neljännen tiheyden planeetalla.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Kiitos, kyllä. Lapsen synnyttävän äidin tapauksessa, ja kun synnytys ei mene jouhevasti, kokemus voi olla tuskaisa äidille, jopa hänen henkeään uhkaava — suuri stressi, suuri pakotus. Kun tämän planeetan neljännen tiheyden synnyttäminen ei suju jouhevasti, ja kun ne sadonkorjuukelpoiset, joiden sydän on avoinna, ovat vanhempia, liittyykö tämä tilanne meihin? Eli saako se aikaan suuren kuormituksen niiden päälle jotka ovat synnyttämässä tätä uutta planeettaa?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Vaikeus uuden neljännen tiheyden planeetan ja sen populaation synnyttämisessä ei johdu planeetasta tai neljännen tiheyden potentiaalisesta planeetasta, vaan niistä olennoista jotka ovat epäharmonisia ja sotaisia, siitä että luodaan epäharmoniaa, sairauksia, sekaannusta ja levottomuutta. Eri kulttuurien välillä, näissä kulttuureissa elävien olentojen välillä, ja perheiden sisällä elävien olentojen välillä on paljon erimielisyyttä, niin että on mahdollisuus jopa sille että epäharmoninen suhde korostuu yhä entisestään, niin että sotaisat osapuolet yhdestä ryhmästä mittelevät toista vastaan, ja tääm voi mahdollisesti aiheuttaa mentaalisen, psyykkisen ja fyysisen luontoisten vaikeuksien lisäksi mahdollisesti planetaarisia katastrofeja, joita on hyvin dokumentoitu historiankirjoissanne. Sillä tuhansien vuosien ajan ovat monet kansat sotineet, ja se on upottanut erillisyyden vihaa planeetan kuoreen, niin että tänä aikana on tarve päästää kontrolloidusti irti tästä vihan lämmöstä, niin että pakostakin on tietty määrä lämpöä joka vapautuu, ja näin pienennetään mahdollisuutta planeetan tuhoutumiselle.

Tänä aikana on paljon vaikeuksia, kuten olette tietoisia, eri jaostoissa jotka ovat olemassa planeettanne kulttuureissa, niin että tämä syntymä tapahtuu suuren ahdistuksen ja vihamielisyyden ympäristössä, mikä sellaista epäharmoniaa kokevien olentojen tulee käsitellä tavalla tai toisella.

Toiveena on, että adeptienne, vaeltajienne ja Liiton olentojen ponnistelut lähettää rakkautta ja valoa planeetallenne, nämä ponnistelut vähentää epäharmoniaa todellakin tekisivät niin, ja mahdollistaisivat tämän planeetan ja sen populaation syntymisen tapahtua vähemmän vaikeassa tilanteessa, sanoisimmeko.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Kyllä, vielä yksi ja sitten annan mikrofonin takaisin rinkiin jos jollain muulla on kysymyksiä. Tämä on henkilökohtainen, ja mietin littyykö se neljänteen tiheyteen. Minulle on tapahtunut tämä ilmiö meditaatiossa. Aina silloin tällöin ja ilman syytä tunnen energiakehoni laajenevan. On tunne tiheydestä, painosta, kuin pitäisin raskasta pukua päälläni, ja se läpäisee fyysisen kehoni. Tämä on vain tunne, sille ei ole muuta merkitystä tai narratiivia, se on vain tunne tiheästä energiasta joka tuntuu raskaalta, aivan kuin sillä olisi massa. Voitko puhua siitä aistinko neljännen tiheyden sähkökentän, vai onko tälle jotain toista selitystä?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Me huomaamme että on joitain osioita kokemuksessanne jota me voimme kommentoida, ja toisia taas emme. Me ehdottaisimme, että heti kun olet meditatiivisessa tilassasi ja koet oman energiakehosi ekspansiivisia ominaisuuksia kun siirryt yhä enemmän ja enemmän taajuuksille, jotka ovat yli normaalista itsestäsi, että on sellainen, sanoisimmeko, yhteys energiakehosi ja planeettasi värähtelykuvioiden välillä, joita ilmaistaan tällä tavalla jota kuvasimme aiemmassa vastauksessa kysymykseesi vaikeasta sadonkorjuusta, sillä kun laajennat kykyjäsi kokea ja arvostaa henkisen etsinnän laajuutta jonka energiakehosi sallii sinulle, koet myös joitain vaikeita värähtelyjä jotka ovat aina läsnä, ja jotka tunkeutuvat yhtenäistävään kokemukseen joka yrittää ilmentää itseään meditatiivisen tilasi kautta.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Ei, kiitos Q’uo.

Q’uo: Olen Q’uo me kiitämme sinua, jälleen kerran, veljeni. Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

Fox: Minulla on yksi ja se tavallaan liittyy tuohon. Kun me tulemme täysin tietoisiksi neljännestä tiheydestä, mietin sitä että muuttuvatko auramme yhdeksi planeetan auran kanssa? Ihmiset — mieli/keho/sielu-aurat?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, sisareni. Osa jokaisen etsijän kokemusta, joka kykenee valmistumaan rakkauden ja ymmärryksen neljänteen tiheyteen, on se että aura, niinkuin sitä kutsutte, laajenee tavalla joka liittyy yhteen saman värähtelytason muiden aurojen kanssa, ja muodostaa auravaipan, sanoisimmeko, mitä voisitte nimittää sosiaaliseksi muistikompleksiksi. Näin jokainen olento sosiaalisessa muistikompleksissa antaa omastaan tämän kompleksin kokonaisvärähtelyyn, sen omasta kokemuksestaan jokaisesta elämästä, mukaanlukien tästä elämästä, niin että syntyy kaikkien Yhden Äärettömän Luojan etsintäponnistelujen värähtelyesitys, joka on harmoninen sekoitus, joka mahdollistaa sosiaaliselle muistikompleksille niinkutsutun ”datapankin” informaatiota jossa se voi kutsua milloin tahansa sosiaalisen muistikompleksin kokemuksessan, aina kun on halu palvella tietyllä tavalla, toisia itsejään jotka pyytävät palveluja joita on mahdollista tarjota sosiaalisen muistikompleksin rakenteen mukaisesti.

Onko vielä toista kysymystä, sisareni?

Fox: Ei, kiitos.

Q’uo: Me kiitämme sinua, sisareni. Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

Gary: Q’uo, minulla on kysymys henkilöltä L, joka kirjoittaa: “Jos tavoittelee adeptin polkua, etsii löytääkseen ja kyetäkseen pitämään ykseyttä sisällään, onko silloin suositeltua maksimoida se aika, jonka käyttää tietoisuudessa Luojasta meditatiivisessa tilassa, vai onko suositeltua tietoisesti pitää taukoja tästä tilasta usein niin, että saa työstettyä aina ympärillämme läsnäolevaa katalyyttiä, vai esittäytyykö polku itse ja tällöin ei ole tarvetta kummallekaan?” [2]

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Etsinnän polulla edistyttäessä usein havaitaan, että meditatiivinen tila tarjoaa sekä suunnan että mahdollisuuden parantaa omaa arvonantoaan sen polun eri näkökulmille jolla sillä hetkellä ollaan. Pääosin suhteessa muitten olentojen kanssa, joka tarjoaa tietynlaista katalyyttia joka voi parantaa matkaa, sillä matkaaja voi tutkia jokaista katalyyttia, sekä tietoisesti, kun katalyytti ensin koetaan, että sitten alitajuisesti, tai jopa, sanoisimmeko, ylitajuisesti, kun katalyytti viedään meditatiiviseen tilaan jotta sen tarjoamia mahdollisuuksia voitaisiin käyttää oppimiseen ja kasvuun.

Tämä on sen tyyppistä molempien arvonannon tasojen, sekä tietoisen että alitajuisen, sekoittamista ja katalyytin käyttöä jonka löytää päivittäisistä askareista. Näin on jokaisen totuuden etsijän asia määrittää meditatiivisen ajan suhde mietiskelyaikaan, tietoiseen kanssakäymiseen muiden olentojen kanssa ystävien piirissä, sanoisimmeko. Joten ei ole olemassa niinkutsuttua yhtälöä tai määrättyä kuvausta siitä ajankäytön suhteesta, jota minkään tietyn tyypin tietoisuuteen tulee panostaa. Se on uniikki jokaiselle olennolle, niin että jokainen olento voi käyttää omia taitojaan kyetäkseen arvostamaan sitä kokemusta joka sen kohtalo on, sanoisimmeko, sen ennen inkarnaatiota valittu kuvio, joka alkaa saada yhä kirkkaammin ja selkeämmin ja perustavanlaatuisemmin muotoa kun jokainen totuuden etsijä liikkuu omalla etsinnän polullaan.

Onko vielä toista kysymystä, veljeni?

Gary: Ei jatkoa tuolle kysymykselle. Kiitos, Q’uo.

Q’uo: Minä olen Q’uo. Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

Fox: Jos ei ole muuta tästä ryhmästä tänään, niin minulla on yksi eräältä etsijältä Nairobista, Keniasta. Hän kysyy tätä kysymystä, ja se on kahdessa osassa. Ensimmäinen osa liittyy siihen mistä me puhuimme aiemmassa sessiossa. ”Miten me voisimme päästä yli identifikaatiosta illusionääriseen ego-itseemme, erityisesti kun se liittyy ahdistuksen ja pelon tunteisiin.”

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestä, sisareni. Ylitse pääseminen on käänteentekevä termi tässä mielessä. Me ehdottaisimme, että tietoinen itse, se jota olette kutsuneet ego-itseksi, on se itse joka kokee ahdistusta, tai mitä tahansa katalyyttia, joka voidaan esittää totuuden etsijälle. Tämän tietoisen itsen, sitten, tulee pyytää apua itsen suuremmalta osiolta, jota voisitte kutsua transkendenttiseksi itseksi, siltä jonka löytää meditatiivisessa tilassa, mikäli kykenee vain sivuuttamaan ne äänet, jotka tekevät itsensä tunnetuiksi päässä meditaation alkuvaiheissa.

Kun löytää tuon hiljaisuuden, tyynen pisteen oman olemuksen sydämessä, transkendenttinen itse, todistaja joka on aina läsnä jokaisen totuuden etsijän luona, tuona hetkenä kykenee tarjoamaan laajemman näkökulman tai perspektiivin, sanoisimmeko, etsijälle, niin että se mikä vaikuttaa ahdistusta tuottavalta tietoiselle itsen mielelle voidaan nähdä suhteessa etsijän suurempaan tarkoitukseen tai perspektiiviin, joka kykenee hyödyntämään henkisiä periaatteita jotka ovat enemmän näkyvillä meditatiivisessa tilassa, ja näkemään, että se mikä on tuottanut ahdistusta tietoisessa tilassa on pelkkä, sanoisimmeko, agent provocateur jonka tarkoitus on keskittää huomio kokemuksen tiettyyn piirteeseen jotta tuo tietty oppitunti voitaisiin oppia, joka on, jossain mielessä, tarjonnut haasteita aiemmin. Meditatiivisessa tilassa haasteen tavoitteet voidaan nähdä laajemman näkökulman täyttäminä, joka näyttää sen minkälainen oppitunti, tai loppupäätelmä, voidaan saada aikaan kun tarkastellaan ahdistusta tuottavaa tilannetta tästä laajemmasta perspektiivistä. Laajempi perspektiivi syntyy alitajuisesta mielestä, joka on varsin tietoinen ennen inkarnaatiota tehdyistä valinnoista, joita on ilmaistu tietyllä tavalla joka on aiheuttanut ahdistusta tietoiselle mielelle sekä kasvupotentiaalia sielulle itselleen.

Onko vielä toista kysymystä, sisareni?

Fox: No, vastasit osittain hänen kysymyksensä toiseen osioon, mutta luen sen, enkä yritä selvitellä sitä. Hän kysyy: “Voisiko Q’uo myös käsitellä meditaation käyttöä (tätä juuri äsken teit) mutta myös mitä tahansa keho- tai hengitysharjoituksia jotka voisivat auttaa tasapainottamaan energiakehoa ja auttaa tässä transkendenssissa.”

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestä, sisareni. Kuten aiemmin puhuimme, meditatiivinen tila on se joka sallii tietoisuuden siirtyä laajennetun tajunnan maailmaan, jossa on mahdollisuuksia ja resursseja, jotka voivat ratkaista minkä tahansa ulkomaailman tilanteen joka tietoiselle mielelle saattaakin tulla vastaan. Se tapa jolla nämä resurssit käytetään on, tottakai, etsijän valittavissa, joka hyödyntää katalyyttia meditaation keinoin.

Hengityksen käyttäminen syvemmän tietoisuuden tason löytämiseen voi usein mahdollistaa näiden resurssien käytön tehokkaammalla tavalla niin, että syvään hengittämällä, rytmikkäästi, uloshengittämällä, hengitystä pidättämällä, sisäänhengittämällä, hengitystä pidättämällä, tietyn aikaa mikä meditoijalle tuntuu hyvältä, voi sallia erilaisten ulkoisten häiriötekijöiden poismenon, jotka estävät meditoijaa käyttämästä näitä syvän mielen resursseja.

Täten on mahdollisuus, sellaisella syvähengittämisellä, löytää syvempi kokemuksen taso ja enemmän resursseja joita käyttää päivän katalyyttiä prosessoidessa.

Onko vielä toista kysymystä tähän hetkeen?

Fox: Ei, paljon kiitoksia sinulle.

Q’uo: Olen Q’uo ja me kiitämme sinua, sisareni.

Onko vielä viimeistä kysymystä tähän hetkeen?

Gary: Q’uo, niille jotka surevat ja tuntevat syvää huolta instituutioidemme ja yhteiskuntamme epäharmonian ja epäjärjestyksen puolesta, ja mahdollisesti itse sivilisaation puolesta, olisiko sinulla tarjota joitain rohkaisun tai inspiraation tai valaistumisen sanoja?

Q’uo: Olen Q’uo ja olen tietoinen kysymyksestäsi, veljeni. Kuten mainitsimme tämän session alussa, se on aina inspiroivaa meille liittyä etsijöiden piiriinne, koska me tiedämme millaisia haasteita kohtaatte päivittäin, sekä yksittäisinä totuuden etsijöinä että ryhmissä, jotka yrittävät työskennellä yhdessä saadakseen aikaan positiivisia muutoksia ympäröivässä yhteiskunnassanne. On niin paljon vihaa, niin paljon hämmennystä, niin paljon kateutta, niin paljon kostoa, niin paljon tuhoa, että se on musertavaa mille tahansa herkälle sielulle, joka pyrkii saamaan selkoa ympäröivästä maailmasta meditatiivisessa tilassa, tietoisessa tilassa, unitilassa, eikä epäharmonisia interaktioita pääse pakoon joita päivittäin suurin osa planeettanne pinnalla elävistä olennoista kokevat. Jokaista olentoa pommitetaan kaikenlaisilla raporteilla tappamisista, vihasta, haasteista, uhkauksista, rajoitteista, yhden- ja toisenlaisista massamurhista, olivatpa ne mentaalisia, fyysisiä, psykologisia tai emotionaalisia. On niin paljon erimielisyyttä että se on normaali asiaintila kolmannen tiheyden illuusiossanne.

Me kannustaisimme jokaista totuuden etsijää, joka toivoo tekevänsä selkoa tästä kaikesta, katsomaan sisään sydämeensä ja näkemään sen, että jokainen olento joka huutaa apua, huutaa vihassa tai turhaantuneisuudessa, on Yksi Luoja joka on antanut itselleen lukemattomia haasteita löytääkseen syyn avata sydämensä rakkaudessa kaikkea kohtaan. Jossain kohtaa jokaisen olennon matkaa tulee aika, jolloin heitetään pois intellektuaaliset suojat, intellektuaaliset hyökkäykset, emotionaalinen kostaminen, ja silloin sanotaan sisäisesti, “Tämän täytyy loppua. Lopetan nyt vihani ja avaan sydämeni rakkaudelle.”

Tietäkää siis, että kun kuka tahansa sielu tekee näin, kun yhä useampi ja useampi niin on planeettanne pinnalla tekemässä, tämän tyyppisellä etsinnällä ja Yhden Luojan rakkauden ja valon jakamisella jokaiseen yksittäiseen sydämeen on kaikuva ja resonoiva vaikutus, joka vaikuttaa jokaiseen muuhun etsijään planeetalla, jokaiseen muuhun sieluun planeetalla jolla on vähänkään herkkyyttä rakkauden ja hyväksynnän värähtelyille, että kun voitte löytää vähänkään rakkautta omasta sydämestänne ja jakaa sen meditoimalla, mietiskelemällä, tietoisessa kanssakäymisessä toisten kanssa, sen rakkauden tuntevat kaikki muut sielut planeetalla, sillä todellakin, jokainen olento on Yhden Äärettömän Luojan osa, meidät kaikki luoneen Yhden kehossa olevia soluja, ja kun rakkautenne ilmaistaan kellekään muulle, jokainen solu Yhden Luojan kehossa resonoi tämän rakkauden ja valon kanssa, ja silloin on, ainakin hetken ajan, eräänlainen parannus vihasta, kostosta, epäilyksen ja hämmennyksen häiriöistä.

Te, yhtenä yksittäisenä etsijänä voitte vaikuttaa tässä maailmassa löytäessänne rakkauden itsestänne ja jakaessanne sen muiden kanssa, ja kun useampi ja useampi olento kykenee tekemään tämän, yhä enemmän ja enemmän rakkautta syntyy niin, että kasvaa tietynlainen voima, jota on toivottu, joka jossain vaiheessa kohtaa, sanoisimmeko, sisäänkäyntikynnyksen jokaikisen sieluun planeetalla, niin että jossain vaiheessa on mahdollista että planeettanne voisi, todellakin, harmonisoitua yhdeksi kauniiksi, vahvaksi inspiraation hetkeksi, niinkuin Ra sen niin hyvin ilmaisi.

Me rohkaisemme jokaista teistä pitämään kiinni uskosta, jatkaa eteenpäin menemistä, jatkaa sen tekemistä mitä kukin tekee, koska olette polulla etsimässä Yhden Luojan rakkautta ja valoa, ja kun te etsitte, niin te myös löydätte; kun kolkutatte, ovi avataan teille. Iloitkaa siis, että olette osa Yhtä Luojaa, ja tietäkää siis, että kaikki muut ovat samaa perua, ja jälleen kerran jossain kohtaa te tulette yhdistymään ykseydessä, rauhassa ja rakkaudessa ja ymmärryksessä.

Nyt me poistumme tämän ryhmän keskuudesta, jättäen jokaisen, kuten aina, Yhden Äärettömän Luojan rakkauteen ja valoon. Te tunnette meidät nimellä Q’uo. Adonai vasu borragus.

[1] Joskus Q’uo, tai instrumentti jonka kautta Q’uo puhuu, ei vain yksinkertaisesti vie loppuun aloittamansa lauseen ajatusta.

[2] Tämä kysymys henkilöltä L vahingossa kysyttiin kahdesti, aiemmin sessiossa toukokuun 11. päivältä 2019.

Artikkelin julkaissut L/L Research

UFO ilmaantuu tyhjästä Macchu Picchulla

Suosittu turistikohde Macchu Picchu Andien vuoristossa Perussa on tunnettu sen sofistikoituneista kivipaasiseinistä, kiinnostavista rakennuksista jotka leikkivät astronomisilla asetelmilla, mutta joka on myös tunnettu monista mystisistä UFO-havainnoista Inka-linnakkeen yllä, mitä turistit usein kuvaavat.

Heinäkuun 20. päivänä 2019 turisti otti kuvia Macchu Picchun ”aurinkoportilta”, kun hän havaitsi eräässä kuvista UFOn.

Aivan kuin UFO olisi noussut madonreiästä. Varjo UFOn alla kertoisi siitä, että se on liikkeessä pinnan yläpuolella.

MUFONille kuvan lähettänyt valokuvaaja sanoo: Iltapäivästä vieraillessani Macchu Picchulla me olimme ”aurinkoportilla” katsomassa arkeologista nähtävyyttä. Se oli keskellä kirkasta päivää ja pilvettömän taivaan alla.

Päätin ottaa muutaman selfien. Otin kuvat noin 1 tai 2 sekunnin päässä toisistaan. Ympärillä oli noin 10 ihmistä katsomassa kaupungin suuntaan, eikä kukaan nähnyt tai kuullut mitään erikoista.

Myöhemmin illalla käydessäni kuvia läpi näin jotain mikä vaikutti kondorilta, mikä hämmästytti minua koska en nähnyt tuolloin mitään vaikka näkyvyys oli hyvä. Mutta kun katsoin kuvaa tarkemmin, kävi selväksi että kyseessä ei ollut lintu. Ja kuitenkaan kukaan ei osannut kertoa mikä se oli.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Neliö-UFOja Brasiliassa, New Mexicossa ja Hawaiilla

Mitä ovat nämä neliskulmaiset UFOt Brasilian Araguanissa, New Mexicon Aztecissa ja Hawaiin Mauilla? Ovatko nämä viimeisiä havaintoja itse tehdyistä UFOista tyyliin Tic Tac, joita USA:n laivasto on havainnut?

Heinäkuun 2. päivänä 2019 valokuvattiin neliskulmaisia UFOja Araguanissa, Brasiliassa ja Aztecissa, New Mexicossa.

Valokuvaaja, joka otti valokuvat Araguanissa, sanoo:

Tykkäsin valokuvata kemikaalivanoja eläessäni Araguarissa, eikä sieltä puuttunut mielenkiintoisia vanoja taivaalta.

Kun katselin ottamiani valokuvia läppäriltäni, huomasin omituisen kappaleen. Aluksi se näytti siltä kuin linssi olisi ollut rikki tai siinä olisi ollut pölyä.

Kun zoomasin kappaleeseen, se näytti enemmän ovelta, mustalta ovelta jonka nurkista tulee ulos jotain. MUFONin tapaus 102315.

Valokuvaaja, joka otti kuvan neliskulmaisesta UFOsta New Mexicon Aztecissa, sanoo:

Vaimoni otti kuvia pilvistä itätaivaalla auringonlaskun aikaan. Muutama minuutti kuvien ottamisen jälkeen hän havaitsi tämän lautasen tai sikarin muotoisen esineen kuvassa.

MUFONin tapaus  102318.

Heinäkuussa 2019 valokuvaaja otti kuvan neliskulmaisesta UFOsta Mauilla, Hawaiilla.

Valokuvaaja kertoo: Ajaessani Haleakala-vuorta ylös Mauilla otin tämän kuvan, ja en huomannut mitään ennen kuin viikkoja myöhemmin kun kävin läpi lomakuviani.

Kappaletta ei nähty livenä. Se oli vain yhdessä kuvassa, eikä mitään näkynyt ennen eikä jäljeen. Tuntematon korkeus, mutta kuten kuvasta näkyy, se oli pilvireunan yllä. MUFONin tapaus 101379.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Transhumanismi: Frankensteinin tyttäret ovat keskuudessamme

Frankesteinin tyttäret ovat jo keskuudessamme, ja he edustavat salaista ensimmäistä tavoitetta jonka uusi doktriini nimeltään Transhumanismi on saavuttanut. Transhumanismi on uskonto kolmannen vuosituhannen Piilaakson miljardööreille, jotka unelmoivat superihmisistä. Sama evankelioiva profeetta, joka ennusti paavi Benedictus XI:n paaviuden, on tasan kaksi vuotta sitten ennustanut, että ihmisten geenimuuntelusta tulee todellisuutta Kiinassa, mikä on aiheuttanut tyrmistystä, innostusta, huolta ja jopa kauhua tohtoreissa ympäri maailman.

Ensimmäiset vastasyntyneet, joita voidaan hyvin pitää Mary kirjallisuudesta tunnetun hirviön luojan perillisinä, on nimetty Mary Shelleyn vuoden 1818 teoksen mukaan nimillä Lula ja Nana: he ovat kaksoset, jotka ovat syntyneet lokakuussa ja muuttuneet Second International Summit on Human Genome Editingin keulakuviksi, joka pidetään 27-29. marraskuuta Hong Kongin yliopistossa. He näkivät valon kiitos tieteentekijä He Jiankuin Shenzhenin teknillisestä yliopistosta. Yliopisto on sen jälkeen hyllyttänyt hänet tammikuussa, kun kävi ilmi että muutama muukin nainen on raskaana geenimuunnelluista sikiöistä, joita on käsitelty ilman tarpeellisia lupia. Mutta tämä valonnopeudella leviävä julkisuus tuo hänelle varmaankin muita työtilaisuuksia muissa laboratorioissa…

Kiinalainen tohtori He Jankui onHong Kongissa pidettävän konferenssin päämies.

Transhumanismin todellisuus

Crispr Cas9 ihmisgeenien muokkauspaketti on pieni kymmenen senttimetrin kokoinen laatikko, joka näkyy ylläolevassa kuvassa. Se näytettiin television tiedeohjelmassa.

Tämä uutuus, joka ei ole vielä kaikkien asiantuntijoiden ”arvioinnista” päässyt läpi, mutta joka on nähty kaikissa tieteellisissä ja ei-tieteellisissä julkaisuissa, on herättänyt tyrmistystä ja jopa selkkauksen symposiumissa, jonka on järjestänyt National Academies of Sciences Engineering, eli National Academy of Medical Engineering Sciences. Tämä on sama Kiinassa pidettävän konferenssin järjestäjä, jonka villin metatieteen hallinnonalaan kuuluu ihmis-DNA:n tutkimus. Se perustuu pieneen biokemialliseen pakettiin nimeltä Crispr Cas9, joka on peräisin proteiinista joka sallii tulla nukleiinihapon väliin yksinkertaisella ”leikkaa ja liimaa”-leikkelytoiminnolla, jolla korvataan olemassaolevia molekyylejä laboratoriossa muokatuilla.

Tri. David Baltimore California Institute of Technologysta, HGE-konferenssin järjestäjäkomitean puheenjohtaja, antoi alustavan lausunnon kiinalaista tohtoria He Jiankuita vastaan: hän väitti, että hänen ”tekonsa ovat vastuuttomia” ja että hänen tutkimuksensa edistyminen oli todiste ”tieteellisen yhteisön itsesääntelyn epäonnistumisesta”. Mutta on niitä, jotka ovat kysyneet ja odottaneet juuri tätä: he ovat niitä monia bisnesjohtajia ja transhumanismin VIP-aktivisteja (jotka myös vähemmän iloisesti ovat määritelleet tämän post-humanismina). Kyseessä on kulttuurillinen filosofis-tieteellinen liike, jota joskus merkitään “> H ” tai “ H + ” tai “H-plus”, mikä ajaa teknologian käyttöä, ja erityisesti lääketieteen ja biokemian käyttöä kasvattamaan fyysisiä ja kognitiivisia kykyjä ja parantamaan ihmisten terveydentilaa tautien ja ikääntymisen sietämisessä, tähtäimessään myös mahdollinen meta-inhimillinen transformaatio.

On niitä, jotka ylistävät uusien terveydenhoitomuotojen löytämisen positiivisia aspekteja; ja on niitä jotka jo valmiiksi pyrkivät, salaa tai avoimesti, kilpailemaan Jumalan (tai ei-uskonnollisten ihmisten tapauksessa luonnollisten evoluutiovoimien) kanssa luomaan superihmisen, joka elää ikuisesti: ei niinkään henkisen vaan fyysisen ja ruumiillisen. Transhumanismi, evoluutiota vanhasta eugeniikasta, esittää konvergenssipistettä kybernetikalle, robotiikalle, nanoteknologialle ja geeniteknologialle, joka, vaikka se onkin nopeasti pääsemässä eteenpäin tavoitteissaan, elää edelleen läntisessä normatiivissa.

Ei minkäänlaisia sääntöjä melkein missään arabimaassa

Kuten on asian laita uusien lääketieteiden parissa, ei ole olemassa yhteisiä sääntöjä: samaan tapaan kuin vuokrattu kohtu, käytäntö on sallittu jossain maissa mutta kielletty toisissa, mm. Italiassa, ja jopa ihmisgeenien muuntelusta annetut lait vaihtelevat maittain. Tasan tarkkaan siksi, koska tämän tyyppisellä muuntelulla on suuri sovellutuspotentiaali ja tieteelliset seuraukset, jopa shokeeraavat kuten kantasolujen mutaatioiden tapauksessa joka vaikuttaa koko perinnölliseen ketjuun. Nap (National Academies Press), taho joka huolehtii koko yllämainitun lääketieteellisen insinöörityön tieteenalan kansainvälisestä akatemiasta, on luonnostellut ensimmäisen vertailun kansallisen lainsäädännön vaikutuksista ja rajoituksista, joka on paljastanut myös järkyttäviä yllätyksiä.

Huomattavan kokoisessa julkaisussa nimeltä Ihmisgeenien muuntelu: Tiede, Etiikka ja Hallinto vuodelta 2017, jossa käsitellään viimeisimpiä analyyseja alan tekniikoiden, kokeiden, eettisten implikaatioiden ja sääntelyn historian kannalta, geenimuuntelun säännöstelylle on erotellaan neljä tasoa maailmassa: kielletty, osittain kielletty, sallittu rajoituksin ja tulkinnanvarainen. Näiden lisäksi, jotka on kartalle laitettu eri värein punaisesta mustaan, tulee myös suuri valkoinen alue maailmassa jossa tämän suhteen ei ole minkäänlaisia sääntöjä, ja jotka käytännössä ovat lähestulkoon kaikki maat Afrikassa, Lähi-Idässä ja Itä-Aasiassa.

Geenimuuntelu voi johtaa perimältään superihmisiin, kuten ihmissudet

Pentagonin tutkimukset ja pelko jihadin lykantropiasta

Mikä määrittää minkä? Lähi-Idässä tai Indonesiassa jotkut islamilaiset terroristijärjestöt kuten ISIS, vaikka heillä ei välttämättä olekaan rahaa, pienessä laboratoriossa ja muutamalla tohtorilla voisivat helposti tuottaa geneettisesti muunneltuja superihmisiä. Tai mahdollisesti he voisivat sekoittaa ihmisperimää eläimiin, niinkuin joissain laboratorioissa jo tehdään USA:ssa rotilla, ja mahdollisesti toteuttaa legendaariset ihmissudet, ultravahvat ja julmat taistelevat eläin-androidit, jotka amerikkalainen pastori on profetoinut vuonna 2016 julkisesti amerikkalaisessa TV-evankelioinnissa Crispr Cas 9:n kylmäävistä vaaroista.

Itse asiassa tämä työkalupakki esittää jokaisen geenimanipulaation kemiallista instrumenttia: se on Piilaakson biotekniikkauskonnon teknoinvaasion toteemipaalu, niinkuin irlantilainen journalisti on tarkasti kirjassaan väittänyt; mutta se on myös eräitä Darpan (Pentagonin tutkimuslaitoksen) päätutkimuskohteita. Laitos investoi kymmeniä miljoonia dollareita vuosittain ihmisten geenimuunteluun pyrkimyksenään suunnitella supersotilaita: tilanne josta kukaan ei saa tietää, sillä onhan Darpan tutkimus kaikkein salaisinta USA:ssa (jo nyt on kirjoitettu hypoteeseja tappajahyönteisistä).

Samaain aikaan Crispr Cas X -metodi on jo kehitteillä, joka voi tehdä aiemmasta turhan; ja kaksi koe-eläintä on syntynyt tästä kauhistuttavan geneettisen poikkeaman seurauksena. Tämä käsillä oleva aihe on niin suuri ja jatkuvasti kehittyvä, se vaatii useamman artikkelin.

Shokeeraava kysymys jää edelleen jäljelle: minkälainen sielu voi olla suuresti geneettisesti manipuloidulla sikiöllä?

 

Artikkelin julkaissut Gospa News

Lakota-intiaanien UFO-havainto sinetöi brasilialaisen profetian

Pine Ridgen reservaatti, Lakota Territory — Tässä käänteentekevässä haastattelussa Alfred Lambremont Webren kanssa kirjailija ja tutkija Mia Feroleto vahvistaa, että avaruusolentojen alus leijailee Lakota-intiaanien suorittaman pyhän aurinkotanssirituaalin yllä heinäkuun 19-21. päivinä 2019, All Nations Centerissä, Pine Ridgen reservaatissa. Tämä on vahvistus brasilialaisen profeetan ja kanavoijan Xico Xavierin profetialle.

Heinäkuun 19. päivänä 2019, päivää ennen kuin Xico Xavierin profetia toteutui, tutkijat  Francisco Arteaga & Alfred Lambremont Webre keskustelivat brasilialaisen profeetan Xico Xavierin viimeisestä profetiasta. Hän profetoi 92-vuotisen elämänsä aikana useita tieteellisesti todistettuja profetioita tulevaisuuden tapahtumista. Hän luovutti kaikki 40 miljoonan myydystä kirjasta saamansa voitot hyväntekeväisyyteen, koska kirjat on kirjoittanut hänen ulottuvuuksien välinen lähteensä, joka jätti myös suuren profetian.

Xico Xavierin profetia: Universaalit korkeammat voimat antoivat 50 vuoden odotusajan Maapallolle alkaen heinäkuun 19-20. päivistä 1969, ja jos kolmas maailmansota ei olisi alkanut heinäkuun 19-20. päivään 2019 mennessä, Maapallo liittyisi rauhalliseen galaktiseen maailmojen yhteisöön. Sattumalta raportit USA:n kuulennosta tapahtuivat heinäkuun 20. päivä, joka oli alku 50-vuotiselle Xavierin profetian odotusajalle.

UFO-havainnot: Osana heinäkuun 19-20. päivien 2019 profetiaa, Xico Xavier profetoi myös UFO-havainnon, joka tultaisiin näkemään profetian toteutumisen merkiksi heinäkuun 20. päivänä 2019. Heinäkuun 20. päivänä 2019 havaittiin UFO pyhän Lakota-aurinkotanssirituaalin yllä Pine Ridgen reservaatissa, mikä on merkkinä Xico Xavierin profetian toteutumisesta.

Video espanjaksi: Xico Xavier profecías sobre la unión de la humanidad a la sociedad galáctica – 20 de julio de 2019 https://youtu.be/7qykdKGZR9w

 

Artikkelin julkaissut News Inside Out

Todisteita muinaisista avaruusolennoista

Nämä sanat itsessään nostavat jo ihokarvat pystyyn: muinaiset avaruusolennot. 1970-luvun alussa, kun Erich von Däniken oli juuri julkaissut teoksensa Chariots of the Gods, hän kutsui niitä “muinaisiksi astronauteiksi” — termi joka on yhtä puistattava. Apollo-tehtävät olivat edelleen käynnissä, ja kuva astronauteista oli tuoreena kaikkien mielessä. Olisivatko muinaiset avaruusolennot voineet saapua Maapallolle kaukaisessa menneisyydessä? Olisivatko he pitäneet avaruuspukuja, kuten omat astronauttimme tekevät?

Jos he todella vierailivat planeetallamme vuosituhansia sitten: miksi he olivat täällä? Mitä he tekivät ollessaan Maapallolla?

ancient alien in spaceshipTutkijat ovat viettäneet paljon aikaa etsien vastauksia kysymykseen siitä onko meidän luona vierailtu niin kauan aikaa sitten. Suosittu televisiosarja Ancient Aliens, vaikka onkin hyvää tarkoittava, on sotkenut vesiä etsiessään show-materiaalia — tarvitaanko oikeasti episodi miettimään sitä ovatko avaruusolennot tulleet Amerikan sisällissodan väliin? (Kamoon jätkät. Nyt jotain tsemppiä.)

Vaikka me emme olisikaan koskaan olleet varmoja siitä, että avaruusolennot ovat vierailleet tuhansia vuosia sitten, ehkäpä jos he oikeasti olisivat tulleet, silloin he olisivat jättäneet modernille ihmiselle joitain vihjeitä. Tarkastellaan joitain kaikkein selkeimpiä — ja hämmästyttävimpiä — todisteita muinaisten avaruusolentojen käynneistä Maapallolla.

Muinaiset avaruusolennot vierailivat Dogon-heimon luona?

Afrikkalainen heimo tiesi asioita jotka tiede varmisti vasta myöhemmin

Dogon-heimo ja Siriuksen mysteeri ovat niin hämmästyttäviä, että niitä on käsitelty aiemmin.

Tämä afrikkalainen heimo on tunnettu kaikenlaisista Sirius-järjestelmään liittyvistä yksityiskohdista, jotka on välitetty eteenpäin sukupolvelta toiselle tuhansien vuosien ajan pyhien ihmisten kesken. Me puhumme yksityiskohdista kuten siitä miten Siriuksella on kaksoistähti Sirius B, ja siitä miten se kiertää päätähteä (Sirius A) 50 vuoden sykleissä. Tässä on nyt se juttu: se on absoluuttisen totta — mutta modernit tiedemiehet eivät tienneet tätä ennen kuin 1800-luvun puolivälissä. Dogonit tiesivät tämän tuhansia vuosia sitten. He tiesivät myös, että Siriuksella on toinen kaksoistähti, Sirius C, jonka tiedemiehet löysivät vasta 1990-luvulla.

Miten Dogon-heimolaiset saivat tämän tieteellisen tiedon Sirius B:stä? Jos heiltä kysyy, he kertovat että heimon luona vieraili sammakkoeläinrotu nimeltä Nommo, joka tuli Siriuksen tähdistöstä äänekkäällä ”arkilla” joka pyöri ja nosti suuren pölypilven laskeutuessaan. Nommot olivat muinaisia avaruusolentoja, jotka kertoivat heille heidän kotimaailmastaan ja tähdistöstään.

Tunkkiperseiset skeptikot haluavat keksiä syitä sille miksi tämä ei mitenkään voi olla totta. Länkkäreiden on ollut pakko käydä heidän luonaan ja kertoa heille Siriuksesta, eräs kiistäjä sanoo. Ei ole mitenkään mahdollista: Dogon-heimolaisilla on artefakteja jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja, ja ne kuvaavat Siriusta ja sen kiertolaisia. Kenenkään ei pitäisi tietää tuosta niin kauan aikaa sitten, mutta dogonilaiset tiesivät.

Tämä lyhyt video tekee hyvää työtä selittäessään muinaisten Dogon-heimolaisten tietoja.

 

Profeetta Hesekiel kuvaa kohtaamisensa muinaisten UFOjen kanssa — Raamatussa

Kertovatko pyhät tekstit kohtaamisesta avaruusolentojen kanssa?

Jos kysyt Erich von Dänikeniltä, kaverilta joka teki pioneerityötä muinaisten avaruusolentojen tutkimusten parissa, hän kertoo sinulle hänen lempitodistuksensa Vanhasta Testamentista. Se on Hesekielin tarina ja hänen omituinen kohtaamisensa UFOn kanssa.

Hesekiel oli profeetta, joka eli maanpakolaisena muiden heprealaisten kanssa Babylonissa. Profeettana olo oli koreaa tuolloin, mutta Hesekielin elämä muuttui omituisemmaksi — vielä omituisemmaksi kuin vastaanottaa viestejä universumin luojalta.

Ezekiel encounters ancient aliens

Profeetta Hesekiel kohtaa UFOn 2500 vuotta sitten

Kolmantenakymmentenä vuotena, viidentenä päivänä neljännessä kuussa, kuin minä olin vankein seassa Kebarin virran tykönä, aukenivat taivaat ja minä näin Jumalan näyt. Viidentenä päivänä kuussa, viidennellä vuodella, sittekuin Jojakin, Juudan kuningas oli viety vankina pois, Tapahtui Herran sana Hesekielille, papin Busin pojalle, Kaldean maassa, Kebarin virran tykönä; siellä tuli Herran käsi hänen päällensä. Ja minä näin, ja katso, siellä tuli rajutuuli pohjan puolesta, suuren pilven kanssa, täynnänsä tulta, niin että se kuumotti kaikki ympärinsä, ja tulen keskeltä oli se sangen kirkas. Ja siinä keskellä oli niinkuin neljä eläintä, ja tämä oli heidän muotonsa: he olivat ihmisen muotoiset. Ja kullakin heillä oli neljät kasvot, ja kullakin neljä siipeä.

Hesekiel 1:1-6

Jotkut lukevat tämän ja sanovat: äijä oli huumeissa. Toiset (tunkkiperseiset skeptikot) sanovat: oi, se on pelkkää raamatullista höpönlöpöä. Uskonnolliset ihmiset voivat sanoa Hesekielin nähneen enkeleitä.

Ehkä.

Mitä jos Hesekiel tässä oikeasti näkikin jotain, eikä hän tiennyt mitä se oli, tai osannut selittää sitä? Jos hän itse asiassa kohtasi muinaisen avaruusolennon, miten hän kuvaisi niitä? Meidän mielestämme hän mahdollisesti kuvaisi niitä juuri niinkuin hän nyt on tehnyt.

Seuraavaksi Hesekiel kuvaa konetta jolla olennot olivat saapuneet, konetta joka laskeutui tuulenpuuskassa.

Ezekiel confronts the great wheels of the ancient aliens

Hesekiel kohtaa suuret rattaat rattaiden sisällä.

Kuin minä näin nämät eläimet: katso, niin seisoivat siellä yhdet rattaat maan päällä, neljän eläimen tykönä, ja olivat näköänsä niinkuin neljät rattaat. Ja ne rattaat olivat teostansa niinkuin yksi turkos, ja olivat kaikki neljä yhden muotoiset; ja ne olivat näköänsä ja tekoansa niinkuin yhdet rattaat olisivat olleet toisestansa sisällä. Kuin yksi heistä meni, niin menivät kaikki neljä, ja ei erinneet toinen toisestansa. Niiden pyörät ja korkeus oli sangen ihmeellinen, ja ne olivat täynnä silmiä kaikki ympäri neljää ratasta. Ja kuin eläimet kävivät, niin kulkivat myös rattaat heitä myöten; ja kuin eläimet ylensivät itsensä maasta, niin ylensivät myös rattaat itsensä.

Ezekiel 1:15-19

Eikö tuo kuulosta avaruusalukselta sinun mielestä? Miksi mies, joka eli 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, kirjoittaisi kuvauksen joka kuulostaa niin paljon avaruusoletojen aluksen laskeutumiselta? Varmastikaan tämä ei ole satunnaista. Muista: Hesekiel oli harras uskovainen, ja hän tulkitsi uskomattomat tapahtumat merkeiksi Jumalalta. Jos olentoja ilmaantui, hän oletti niiden olevan enkeleitä. Mutta mahdollisesti ne voisivat olla myös muinaisia avaruusolentoja.

Entäpä niiden teknologia? Hesekielin kuvaus kertoo aluksesta, joka kykeni liikkumaan kehittyneellä tavalla.

Tarina koneesta, jolla on rattaat rattaiden sisässä, teki vaikutuksen NASAn insinööriin Joe Blumrichiin. Rattaat, jotka voisivat liikkua mihin tahansa suuntaan ilman kääntymistä — se kuulosti kuin planeettojen tutkimusalukselta. Hän meni ja keksi rattaat perustuen Hesekielin kuvaukseen, ja kutsui niitä ”omnirattaiksi”. Joe sai tälle patentin vuonna 1972. Nykyään omnirattaat ovat käytössä robottiautoissa. Blumrich kirjoitti myös tunnetun kirjan The Spaceships of Ezekiel, jossa hän kuvaa sitä miten hänen alunperin piti osoittaa vääräksi koko idea, mutta hän vakuuttui siitä että Hesekiel todella oli kirjoittanut kohtaamisesta avaruusolentojen kanssa.

“Ne jotka tulivat taivaista Maahan”

Maailman vanhin sivilisaatio jätti viitteitä avaruusolentojen kontaktista

Muinaiset sumerialaiset elivät 5000 vuotta sitten nykyisen Irakin alueella. He jättivät jälkeensä ihmiskunnan ensimmäiset kirjoitukset, kirjat jotka ovat vanhempia kuin Raamattu ja hindujen Veedat.

Sumerialaiset kirjoittivat paljon Anunnakeista, joiden nimi tarkoittaa ”ne jotka tulivat taivaista Maahan”. Modernit tutkijat ovat olettaneet, että tarinat Anunnakeista ovat pelkkiä myyttejä sumerialaisista jumalista — mutta tarinat itsessään kuulostavat enemmän taruilta muinaisista avaruusolennoista.

Kirjoituksissa Anunnakit tulivat Maahan meidän aurinkokuntamme kadonneelta planeetalta — sellaiselta jonka kiertorata on niin leveä että he harvoin lähestyvät meitä. He kutsuivat tätä planeettaa nimellä Nibiru.

Muinaisten avaruusolentojen johtajien nimet olivat Enki ja Enlil. He etsivät täällä kultaa, mineraalia jota he tarvitsivat mutta jota heillä ei ollut tarpeeksi. Sumeriaan perustettiin kaivoksia, mutta sen lisäksi myös Afrikkaan. Vusamazulu Credo Mutwa, Zulu-heimon vanhin ja kirjan Zulu Shaman: Dreams, Prophecies, and Mysteries (Song of the Stars) kirjoittaja sanoo, että muinaiset heimotraditiot kertovat “tähdistä tulleista vieraista”, jotka kaivoivat kultaa.

Jonkin aikaa kaivettuaan Anunnakit tajusivat, että paikalliset humanoidit — homo erectus, meidän esi-isämme — olisivat käyttökelpoisia orjia jos he voisivat tehdä heistä älykkäämpiä. Parannettuaan proto-ihmisiä DNA-muokkauksien avulla, heidän onnistui luoda hybridirotu: osittain Anunnaki, osittain varhainen ihminen. Nämä uudet olennot, nimeltään Adamu, olivat ensimmäisiä todellisia ihmisiä. He olivat myös uusia orjia, jotka työskentelisivät kultakaivoksissa.

ancient aliens?

Muinaiset sumerialaiset sinetit näyttävät
tarkan kartan aurinkokunnastamme.

Hybridiesi-isämme eivät jaksaneet katsella kauaa tätä tilannetta, mahdollisesti koska uudet olennot olivat liian älykkäitä. Kuka haluaisi olla orja? Lopulta he nousivat vastarintaan ja kapinoivat, ja he muodostivat uuden Adamu-yhdyskunnan, sellaisen joka ylläpiti epämukavaa rauhaa Anunnakien kanssa.

Sumerialaisten tallenteet kertovat tästä historiasta heti ensimmäisen kirjoitustaidon keksimisen jälkeen. He myös tekivät luolakaiverruksia ja taidetta Anunnakeista, joissa oli Anunnakeilta vastaanotettua tietoa — esimerkiksi, muinainen sumerialainen sinetti kuvaa Sumerian ”jumalat” sekä tarkan esityksen aurinkokunnastamme, jossa on 11 planeettaa. Planeetoilla on oikeat mittasuhteet (Jupiter on suurin, sitten Saturnus, ja niin edelleen), sekä mukana näkyy myös asteroidivyöhyke. Muistathan, että moderni tiede löysi Uranuksen ja Neptunuksen vasta viimeisen 150 vuoden aikana, ja että tiedemiehet ovat vasta nyt sanoneet, että on olemassa gravitaatioperustaista todistusaineistoa “kadonneesta” planeetasta, jolla on omituisen pitkulainen kiertorata. Onko planeettoja todella 11? Näin voi hyvinkin olla.

Sumerian taide kuvaa aina Anunnakeilla siivet. Oliko heillä oikeasti siivet? Se tuntuu epätodennäköiseltä — monet tutkijat uskovat tämän kertovan siitä, että sen oli tarkoitus esittää Anunnakeilla olevan kyky lentää, aluksissa. Taiteessa näkyy myös muita omituisia ja kuvaavia asioita: jumalatar Ishtarin symboli, joka tarkoitti ”elämää”, on varsin samanlainen kuin meidän DNA:mme kaksoisheeliksi. Voiko tuo olla enemmän kuin yhteensattuma?

Olen ollut kriittinen Ancient Aliens -ohjelmaa kohtaan, mutta tämä kohtaus varhaisesta episodista selittää kaiken varsin hyvin (alla). Me pidämme myös paljon tästä Anunnakeista ja Nibirusta kertovasta dokumentista.

 

Muinaiset avaruusolennot kävivät sotaa muinaisen Intian taivailla

Hindujen pyhät kirjat, nimeltään Veedat, kuvaavat kohtaamisia avaruusolentojen kanssa

On vahvaa näyttöä siitä, että muinaiset avaruusolennot vierailivat paikoissa ympäri Maapallon. Intiassa, esimerkiksi, muinaiset pyhät kirjat, Veedat, kertovat sodasta avaruudessa. Kuvaukset aluksista ovat huomionarvoisia — käännettynä niistä on vaikeaa kuvitella että ne olisivat muuta kuin avaruusaluksia.

Veedat sanovat, että “Vimanan keho täytyy tehdä vahvaksi ja kestäväksi, kuin suureksi lentäväksi linnuksi, jonka materiaali on kevyttä. Sisälle pitää laittaa elohopeakone ja sen raudasta tehty lämmityslaite sen alle. Elohopeassa olevan voiman avulla, joka saattaa pyörteen käyntiin, sisällä istuva ihminen voi matkata taivaalla pitkiä matkoja. Vimanan liikkeet ovat sellaiset, että se voi nousta pystysuoraan, laskea pystysuoraan, liikkua sivuttain edespäin ja taaksepäin. Koneiden avulla ihmiset voivat lentää taivaalla ja taivaalliset olennot voivat laskeutua Maahan.”

Spacecraft as described in the ancient Hindu
holy books called The Vedas

Ei, tuo ei ole mitenkään avaruusalus mitä he kuvaavat. Ei mitenkään.

“50 vuoden tutkimus tämän muinaisen aiheen tiimoilta on vakuuttanut minut siitä, että toisilla planeetoilla on eläviä olentoja ja että ne ovat vierailleet Maassa jo 4000 e.Kr.Paljon on informaatiota lentävistä koneista, jopa kiinnostavia scifi-aseita joita löytyy Veedojen käännöksistä, Intian eeppisistä tarinoista ja muista sanskriitinkielisistä teksteistä.” Puhuja on tri. Vijaya Raghavan, hän oli Madrasin yliopiston sanskriitin laitoksen johtaja (nyt eläkkeellä). Hänen tehtävänsä, mikäli se ei ole ilmiselvää, oli tutkia Veedoja; hänen lopputulemansa oli, että ne kuvasivat todellisia tapahtumia joissa avaruusolennot tulivat Maahan.

Osissa Veedoja me saamme kuvauksen jostain joka ei voi olla muuta kuin ydinräjähdys.

“Gurkha lensi vikkelällä ja voimakkaalla Vimanallaan kolmen Vrishien ja Andhakojen kaupungin yli ampuen yksittäisen panoksen, joka oli ladattu koko Universumin voimalla. Hehkuva savupilvi liekkeineen, yli kymmenen tuhannen auringon kirkkaudella, nousi kaikessa komeudessaan. Se oli tuntematon ase, Rautainen Salama, giganttinen kuoleman viestintuoja joka muutti tuhkaksi koko Vrishnien ja Andhakojen rodun.”

Joten mitä mieltä tämmöisestä? Pelkkää muinaista mielikuvitusta joka sattuu kuulostamaan samalta kuin ydintuho? Kyllä, te kieltäjät ja skeptikot, joo. Olette varmaankin oikeassa. Se on muinaista höpöä. Eiksni?

Vieläkö lisää?

Tsekkaa vaikka Nazcan viivat ja Mayojen kuningas Pakal Palenquen pyramidin luona. Voitaisiin jatkaa vielä enemmän ja enemmän; paljon on todisteita Maapallolla, jotka sivuutetaan liian helposti valtavirran tieteessä. Koska universumi on arkipäiväinen paikka, ja sen täytyy olla arkipäiväinen — eli, jos olet tunkkiperseinen skeptikko joka on addiktoitunut ideaan universumin arkipäiväisyydestä.

Jos haluat nähdä alkuperäisen filmin, joka on inspiroinut kaikkea tätä hysteriaa, se on alla: Chariots of the Gods, 1970-luvun alusta. Kyllä, se on juustoinen — se on 70-luvulta! Mutta se on silti varsin hieno.

Artikkelin julkaissut Area51.org

Astrofyysikko: Älykkäät lajit avaruudessa eivät ole humanoideja

Perustuen pelkkään tähtien määrään galaksissa…. Todennäköisyys sille että avaruudessa on elämää on suuri. Mutta miten se vaikuttaa meihin täällä Maapallolla? RT kysyi professori Adam Frankilta, astronomilta, fyysikolta ja kirjailijalta.

Professori sanoo, “Meidän mielestä olemme etsineet eksosivilisaatioita jo vuosia, mutta todellinen etsintä on vasta alkamassa. Tuolla on biljoonia planeettoja joissa elämä voi menestyä ja kehittyä edistyneiksi sivilisaatioiksi.”

Me emme tiedä tunne maailmaa tarpeeksi hyvin mallintaaksemme sitä miten sivilisaatiot kehittyvät yhdessä, mutta me voimme myös estimoida miten erilaisten energialähteiden käyttö vaikuttaa planeettaan simuloinneilla. Simuloimalla ja tarkastelemalla ilmastonmuutosta, universumin perspektiivissä, voimme sanoa että ihmiskunta on teini-ikäinen laji.

On hullua olettaa, että Maapallolta muuttaisi ihmiset pois lähitulevaisuudessa. Ei ole toista planeettaa meille, me emme voi toivoa elävämme avaruudessa ennen kuin opimme elämään Maapallon ekosysteemissä. Se jää nähtäväksi toimivatko evoluution lait eri olosuhteissa samalla tavalla.

Meidän ei tulisi olettaa, että älykkäät avaruusolennot olisivat pelkästään humanoideja, universumi on täynnä yllätyksiä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mitä USA:n asevoimat oikeasti tietää UFOista?

Heinäkuun 26. päivänä 2019 kongressiedustaja Mark Walker esiintyi Tucker Carlsonin ohjelmassa. Edustaja, joka on jäsen turvallisuusvaliokunnassa (Homeland Security Committee), lähetti kirjeen Yhdysvaltain laivastoministerille Richard Spencerille pyytäen vastauksia.

Pohjois-Carolinan edustaja Mark Walker vaatii vastauksia armeijan UFO-havaintotutkimuksiin.

Edustaja Walker kertoi Fox Newsille että hän on ”huolissaan” viimeaikaisista raporteista, joiden mukaan USA:n laivaston pilotit ovat kohdanneet tunnistamattomia aluksia, joiden jotkut ovat spekuloineet olevan toisista maailmoista.

Kun häneltä kysyttiin Luis Elizondon väitteistä, että USA:lla on hallussaan UFO-romua (metamateriaaleja), hän sanoi, ”Me emme tiedä, mutta se on yksi neljästä kysymyksestä joita kysyimme. Onko todisteet tästä piilotettu jonnekin (ettei nyt taas mennä liian kummitusjuttuihin) mutta mikäli todisteita on, on mielestäni tärkeää kansalle, erityisesti minun asemassani terrorismin vastaisessa työssä, saada tietää mitä tämä on.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Homoseksuaalisuudesta

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Tällä kertaa kanavointi käsitteli uravalintoja sekä homoseksuaalisuutta. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


Q: Huumorisi on loistavaa.

A: Kuten myös.

Q: Kiitos. Minulla on kaksi kysymystä. Ensimmäinen on, että olen kokenut huomattavia vaikeuksia urani selkiyttämisessä. Haluaisin saada jotain opastusta tässä asiassa.

A: Mikä innostaa sinua kaikkein eniten?

Q: Se on se ongelma; en ole löytänyt sitä.

A: Ongelma! Selvä. Anna kun kysyn kysymyksen. Miksi olet täällä tänä iltana aikaanne? Innostiko se sinua tulla tänne?

Q: Kyllä.

A: Silloin se on yhtä yksinkertaista. Mitä teet kun tämä keskustelu on ohi? Mikä on kaikkein innostavin asia joka tulee mieleesi tehdä, jonka kykenet tekemään sen jälkeen kun jätät tämän kanssakäymisen tänä iltana aikaanne? Ota yksi askel kerrallaan.

Ura voi olla monia eri asioita; sen ei tarvitse olla yksi ainoa asia. Olet niin mukautuva olento. Muutos on ainoa vakio luomakunnassa, ehkäpä sen tyyppinen ura, joka sinulla tulee olemaan, on monitahoinen, monta kertaa muuttuva.

Jos keskityt ideaan — vain siksi koska yhteiskuntanne sanoo niin, että sinun tulisi keskittyä — yhdestä ainoasta asiasta, ja vain yhdestä, jota voit pitää ja kutsua elämäsi työuraksi, silloin et välttämättä salli itsellesi sitä määrää joustavuutta joka todella sallisi sinun tietää, että, mahdollisesti, yksinkertaisesti, elämä itsessään on urasi.

Q: Hyväksyn tuon. Toinen kysymys: puhuttaessa yhteiskunnastamme, yhteiskunnassamme järjestäytynyt uskonto pyrkii tuomitsemaan homoseksuaalisuuden. Mitkä ovat kommenttisi koskien henkilöä, joka on homoseksuaali, sekä tämän suhdetta henkiseen kasvuun?

A: Selvä. Me pidämme tämän lyhyenä, sillä meidän näkökulmastamme aiheeseen on jo olemassa kirjallisuutta. Mikään ei ole, teidän termein, oikein tai väärin. Mutta idea on puhjennut yhteiskunnassanne kukkaan aivan erityisestä syystä. Ja se on se, että kymmenien tuhansien vuosien ajan se mitä voisitte kutsua yhteiskuntanne valtavirraksi on kieltäytynyt hyväksymästä ja tunnustamasta, että jokaisella yksilöllä on kyky sekoittaa maskuliininen ja feminiininen energia yhdeksi ideaksi.

Kieltäytymällä sekoittamasta näitä ideoita, ja pitämällä ne erillisinä toisistaan, monet yksilöt yksinkertaisesti ottivat osakseen, syntymällä yhteiskuntaanne, houkutella elämäntyylin joka loisi heidän sisäänsä ilmiselvän ilmentymän vastakkaisista energian ääripäistä sisällään, huolimatta heidän psykologiasta.

Tämä oli aluksi tarkoitettu heijastukseksi yhteiskuntanne valtavirralle, että jokainen yksilö pitää sisällään potentiaalin molemmille energioille, ja että jokainen yksilö — jos he vain ovat halukkaita sekoittamaan nämä energiat keskenään — toimii silloin tasapainoisella tavalla.

Ei pidetä erillään ideaa, ”tämä on maskuliinista, tämä on feminiinistä; ja ne ovat ikuisesti erillään”. Mutta sitä ideaa ei ymmärretty. Sen päälle lyötiin yhä enemmän ja enemmän mitätöintia, siihen pisteeseen asti että se on nyt puhjennut kukkaan sen idean levittämisenä, jota te nimitätte taudeiksi, jotka nyt romuttavat ne vallit jotka te olette rakentaneet näiden ympärille — pakottaen yhteiskuntanne valtavirran olemaan tekemisissä ja kohtaamaan itsessään kaikki ne eri tasot, joita he ovat ajan mittaan kieltäytyneet kohtaamasta.

Kun henkilöt vihkivät sisällään avioliittoon itsessään maskuliinisen ja feminiinisen energian, ja sekoittavat nämä ideat — ei siksi että se on oikein tai väärin, vaan yksinkertaisesti siksi, että sitä ei enää tarvita — homoseksuaalisuutta ei yksinkertaisesti enää ole yhteiskunnassanne. Tulee olemaan ainoastaan rakkautta kaikkia kohtaan tasa-arvoiseen tapaan.

Mutta idea henkilöstä, joka valitsee syntyä yhden tietyn seksuaalisuuden ilmaisun kanssa, yksinkertaisesti ilmentää tasapainoa tuolla tavoin — ilmentämällä miehen ja naisen miehenä, tai ilmentämällä miehen ja naisen sekoituksen naisena. Ja ei tarvitse heijastella enää kahtiajakoa, koska sille työkalulle ei enää ole tarvetta. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Auttaako tämä sinua?

Q: Kyllä. Paljon kiitoksia.

Q: Kiitos! Seuraava!

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com