fbpx

Ennen CIA soluttautui mediaan, nyt CIA on yhtä kuin media

Joskus vanhoina hyvinä aikoina, kun asiat olivat viattomampia ja yksinkertaisempa, psykopaattinen CIA joutui salaa soluttautumaan uutismediaan manipuloimaan amerikkalaisten kuluttamaa informaatiota, joka kertoi heidän kansakunnastaan ja maailmasta. Nykyään uutismedian ja CIA:n välillä ei ole minkäänlaista merkityksellistä eroa.

Toimittaja Glenn Greenwald juuri toi esiin mielenkiintoisen pointin New York Timesin raportoinnista koskien niinkutsuttua “Bountygate”-juttua jonka lehti julkaisi viime vuonna Venäjän valtion yrityksistä lahjoa Talibaniin kytkeytyneitä sotilaita hyökkäämään amerikkalaisten sotilaiden kimppuun Afganistanissa.

“Eräs New York Timesin toimittaja, joka alunperin julkaisi Venäjästä kertovan lahjonta jutun (joka alunperin on liitetty nimettömään ’tiedusteluviranomaislähteeseen’) sanoi tänään, että CIA on syypää asiaan”, Greenwald twiittasi. “Niinpä media — jälleen kerran — toisteli CIA:n kirjoittamia tarinoita kyseenalaistamatta: onnea vaan kaikille.”

Todellakin, NYT:n alkuperäinen juttu ei maininnut mitenkään CIA:n mukanaoloa narratiivissa, siinä lainattiin ainoastaan “viranomaisia”, ja kuitenkin tässä viimeisimmässä artikkelissa puhutaan kuin toimitus olisi jo informoinut lukijoitaan valehtelevan, kiduttavan, huumeita myyvän, sotaan yllyttävän Central Intelligence Agencyn taustoista jutussa heti alusta alkaen. Toimittaja jopa kirjoittaa, että “New York Times raportoi ensi kerran viime kesänä CIA:n arviosta”, jossa linkki johti alkuperäiseen artikkeliin missä ei sanallakaan mainita CIA:sta. Vasta myöhemmin New York Times alkoi raportoida siitä, että CIA tutki Venäjän lahjontasyytteitä.

Tämä olisi sama “Venäjän lahjusrahat”-narratiivi, joka sai sapiskaa jo viime syyskuussa, kun amerikkalaisupseeri Afganistanissa sanoi ettei tyydyttäviä todisteita ollut tullut esiin näiden syytteiden tueksi, mistä myöhemmin tuli lisää runtua artikkelissa jonka The Daily Beast oli kirjoittanut otsikolla “U.S. Intel Walks Back Claim Russians Put Bounties on American Troops“.

The Daily Beast, joka itse on täysin kritiikittömästi julkaissut monia artikkeleita joissa puhutaan “Bountygate”-narratiivista CIA:n suulla, raportoi seuraavaa:

Kyse oli Venäjän paluusta Afganistanin “Suureen Imperialismipeliin” kertovasta jymyjutusta. Kreml oli oli levitellyt rahojaan Keski-Aasian taistelukentille, jossa militanttien piti ampua amerikkalaisjoukkoja. Tämä sai aikaan massiivisen demokraattipuolueen hälyn ja he alkoivat kovasti vouhkata petturimaisesta venäläisten juoksupojasta Valkoisessa talossa, jonka hallinto Vladimir Putinin ohjauksessa oli vaarantanut amerikkalaisjoukot. Mutta torstaina Bidenin hallinto ilmoitti, että amerikkalaistiedustelulla oli ainoastaa “vähän tai jonkin verran” luottamusta koko tarinaan. Vakoilumaailman jargonista käännettynä se tarkoittaa, että tiedustelupalvelut ovat pitäneet juttua todeksi osoittamattomana — ja mahdollisesti täytenä pötynä.

Joten massamedia alkoi aggressiivisesti puskea CIA:n narratiivia, josta kenelläkään ei ollut mitään todisteita, ja koska mitään todisteita ei ollut, se perustui perättömiin väitteisiin alusta alkaen. He kirjaimellisesti puskivat CIA:n käsikirjoituksen lehdistötiedotteista läpi ja naamioivat sen uutiseksi.

Tämä mahdollisti CIA:n tahrata ja hidastaa Trumpin ehdottamaa joukkojen pois vetoa Afghanistanista ja Saksasta, ja jatkaa Venäjän vastaista sentimenttiä maailman näyttämöllä, ja se on saattanut kontribuoida siihen seikkaan, että virasto tulee virallisesti olemaan yksi niistä tahoista jotka ovat saaneet poikkeusluvan jäädä Afganistaniin kun Biden on vienyt eteenpäin Afghanistanista “vetäytymistä”.

Totalitaarisissa diktatuureissa valtion vakoiluorganisaatio kertoo uutismedialle mitä juttuja saa julkaista ja mitä ei, ja uutismedia julkaisee nämä jutut kyseenalaistamatta niitä yhtään. Vapaissa demokratioissa tiedustelupalvelut sanovat “Hei kaveri, mulla on sulle kunnon skuuppi!” ja media julkaisee sen kyseenalaistamatta.

Vuonna 1977 Carl Bernstein julkaisi artikkelin “CIA ja Media”, jossa raportoitiin että CIA oli salaa soluttautunut Amerikan kaikkein vaikutusvaltaisimpiin uutistoimistoihin ja sillä oli yli 400 toimittajaa, joita se piti käyttökelpoisina ohjelmassa nimeltä Operation Mockingbird. Se oli suuri skandaali, ja ihan ansaitusti niin. Uutismedian piti raportoida totuudenmukaisesti siitä mitä maailmassa tapahtuu, ei manipuloida kansan mielipidettä agenttien ja sotaa haluavien agendojen ajamiseksi.

Nykyään CIA-yhteistyö tapahtuu avoimesti, ja ihmisille on syötetty niin paljon propagandaa etteivät he tunnista skandaalia. Erittäin vaikutusvaltaiset uutistoimistot kuten New York Times täysin kritiikittömästi välittävät CIA-disinfoa, joka sitten esitetään muualla uutisissa faktana. Washington Postilla onvaltaa ja voimaa sen CIA-yhteistoiminnasta ja se ei ole koskaan paljastanut tätä eturistiriitaa kun se raportoi amerikkalaisten tiedustelupalvelujen toiminnasta standardiprotokollan mukaan. Massamedialafkat nyt avoimesti työllistävät tiedustelupalvelujen väkeä kuten John Brennan, James Clapper, Chuck Rosenberg, Michael Hayden, Frank Figliuzzi, Fran Townsend, Stephen Hall, Samantha Vinograd, Andrew McCabe, Josh Campbell, Asha Rangappa, Phil Mudd, James Gagliano, Jeremy Bash, Susan Hennessey, Ned Price ja Rick Francona, sekä tunnettuja CIA:lle käyttökelpoisia kontakteja kuten NBC:n Ken Dilanian, sekä CIA-harjoittelijat kuten Anderson Cooper ja CIA:lle hakeneet kuten Tucker Carlson.

Tämä ei ole Operation Mockingbird. Se on paljon kauheampaa. Operation Mockingbird oli sitä, että CIA tuotti jotain palvelusta medialle. Se mitä me nyt näemme on, että CIA avoimesti toimii median ominaisuudessa. Kaikki eron tekeminen CIA:n ja uutisten välillä, kaikki teeskentely että olisi jotain eroa, on jäänyt pois.

Tämä on kauheaa. Tämä on erittäin, erittäin kauheaa. Demokratia ei ole merkityksellä tavalla olemassa jos ihmisten äänet eivät mene laatikkoon ymmärryksellä siitä mitä valtakunnassa ja maailmassa tapahtuu, ja jos heidän ymmärrystään muokataan sopimaan mihin tahansa valtion agendaan mitä kulloinkin pitää palvella äänillä. Kyseessä on kaikkein voimakkain sotilaallinen ja taloudellinen mahti ihmiskunnan historiassa, joka ei vastaa tekemisistään äänestäjille mitenkään. Se on vain massiivinen koko maailman täyttävä valtarakennelma, joka tekee mitä se haluaa. Piilossa oleva totalitaarinen diktatuuri.

Ja CIA on pahin instituutio, joka mahdollisesti voisi jotaa diktatuurin liikkeitä. Pieninkin tutkimus paljastaa tosiksi monta, monta kauheaa asiaa joita CIA on tehnyt vuosien mittaan; hitto, pelkkä vilkaisi siihen mitä CIA meinasi tehdä Phoenix-ohjelmassa Vietnamissa tekee niin.

Yhteiskunnassamme vallitsee yhteinen harhaluulo siitä, että valtion virastot, jotka ovat tunnettuja kammottavista teoistaan menneisyydessä, olisivat yksinkertaisesti lopettaneet kauheuksien tekemisen jostain syystä. Tämä uskomus ei saa tukea mistään, ja massoittain todisteita löytyy täysin vastakkaisesta. Se menee läpi koska se on miellyttävää, eikä juuri mistään muusta syystä.

CIA:n ei tulisi olla olemassa ensinnäkään, eikä sen varsinkaan tulisi kontrolloida uutismediaa, eikä myöskään amerikkalaisten imperiumin liikkeitä. Tuntekaamme me vielä joskus ihmiskunta, joka on täysin vapaa psykopaattien vallasta koko planetaarisena kollektiivina, aina itse ajattelemiimme ajatuksiin asti.

Repikäämme heidän iljettävät näppinsä pois jokaisesta olemuksemme aspektista.  

 

Artikkelin julkaissut caitlinjohnstone.com

Hehkuva oranssi valo tulee esiin sumusta Japanissa

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 17, 2020
Havaintopaikka: Japanin rannikko

Kalastaja odotti kalan syöntiä kun hän havaitsi epätavallisen oranssin hehkun tulevan hänen edessään näkyvästä usvasta. Valo tuli lähemmäksi, mutta sitten laskeutui matalammalle ja katosi puiden latvojen taa. Silminnäkijä sanoo lähimmät lentokentät olevan 75km ja 100km päässä paikasta. Joten valot eivät ole valoja lentokoneista. Ehkäpä ne ovat droneja, joita kalastajat käyttävät nähdäkseen kilpailevia kalastusaluksia? Vaikea sanoa, mutta tiedän että japanilaiset sotilasviranomaiset käyttävät usein helikoptereita ja hävittäjiä raja-alueillaan, joten tämä voi olla myös valosoihtu sellaista lentoa varten. Mutta se liikkuu kulmassa jota ei soihdulta odottaisi… lisäksi soihdut palavat loppuun, tämä ei näytä niin tekevän.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Matka Alpha Centauriin on jo suunnitteilla

Breakthrough Discuss -tapaamisessa puhuttiin aiheesta.

Tällä hetkellä keskeisin kehittyneen ja älykkään muualla universumissa olevan elämän etsijäorganisaatio on Breakthrough Initiatives -ohjelma, jonka miljardööri Juri Milner perusti vuonna 2015. Joka vuosi ohjelma pitää konferenssin nimeltä Breakthrough Discuss, jossa puhutaan alan kehityksestä, eikä pandemiavuosi ollut poikkeus. Virtuaalikeskustelut osoittautuivat yleisölle edullisemmaksi, ja he pystyivät katsomaan livesessioita Youtubesta. Alpha Centauri oli vuoden 2021 konferenssin pääteema, mikä on järkeenkäypää koska yksi Breakthrough’n tavoitteista on lähettää avaruusalus naapuritähtijärjestelmäämme seuraavan sukupolven aikana.

alpha centauri.jpg
Tähtienväliset naapurimme Alpha Centauri A (vasemmalla) ja B paistavat kirkkaasti Hubble-avaruusteleskoopin kuvassa. (ESA/NASA)

Tapaamisen avasi John Grunsfeld, entinen astronautti ja NASAn tiedeohjelman johtaja, joka kävi läpi aiempaa avaruustutkimusta. Sitten keskustelu siirtyi siihen miten Alpha Centaurin järjestelmää kartoitetaan. Tämän ensimmäisen session valopilkkuja oli ohjaaja James Cameronin esitys siitä miten tiede vie eteenpäin hänen elokuvantekoaan (hän myös paljasti kuvaavansa tällä hetkellä elokuvia Avatar 2 ja Avatar 3 Uudessa Seelannissa).

Toinen sessio “Elämän mahdollisuuksista Alpha Centaurissa” alkoi Universidad Nacional Autónoma de Méxicon edustajan Antígona Seguran puhella siitä mite tähden emittoima valo voi vaikuttaa kasvien fotosynteesiin eksoplaneetalla. Itse asiassa kasvit toisissa maailmoissa eivät välttämättä ole edes vihreitä — muut värit ovat mahdollisia. Sarah Rugheimer Oxford Universitysta oli seuraavana, ja hän huomautti että eksoplaneettojen biomerkit — jotka ovat merkkejä elämästä näillä planeetoilla — muuttuisivat ajan mittaan. Maapallon oma historia paljastaa miten monta eri ilmakehätyyppiä planeetalla voi olla ajan mittaan, mikä oletettavasti pätisi myös Alpha Centaurin kolmoistähtijärjestelmään.

Sitten sessio käsitteli teknomerkkejä — merkkejä avaruusolentojen teknologiasta — teoreetikko Brian Lackin kysyessä joitain ajatuksia herättäviä kysymyksiä. Voisiko olla niin, että ensimmäinen älykäs yhteisö kosmisessa piirissämme olemme me itse? Vai osaisivatko muinaiset älykkäät avaruusolennot Centaurin järjestelmästä muokata muita planetttoja, ehkäpä jopa meidän omaamme. Tämä “suunnatun panspermian” mahdollisuus on kuuluisien molekyylibiologien Francis Crick ja Leslie Orgel ehdotus uraauurtavassa vuoden 1973 tutkimuksessa.

Minulle kaikkein silmäkulmia nostattavimman puheen piti Sofia Sheikh Penn State Universitysta, joka kuljetti yleisön läpi BLC1-radiosignaalin tarinan, joka pääsi viime vuonna uutisiin sen takia, että se on mahdollisesti peräisin Centaurin järjestelmästä. Signaali oli kapean kaistan signaali (lähellä 982 MHz), joka havaittiin huhti- ja toukokuussa 2019. Se tuntui siirtyvän ajan mittaan, sillä oli nollasta poikkeava taajuussiirtymä ja se kesti muutaman tunnin jonka aikana havainto tehtiin toistuvasti. Kaikkien näiden ominaisuuksien kanssa voisi olettaa, että kyseessä on keinotekoinen kappale, joka kiertää Alpha Centauria, mutta valitettavasti se ei ollut mitään niin innostavaa. Analyysi paljasti, että kyse oli “patologinen esimerkki [radio] interferenssistä”, joka oli peräisin omalta planeetaltamme tai Maapallon kiertoradalta.

Iltapäivän sessio päättyi galluppiin mikä kiinnosti minua. Gallupit eivät juurikaan merkkaa mitään tieteessä, jossa faktat menevät ohi äänestyksien. Mutta oli kiinnostavaa että 69 prosenttia tapaamiseen virtuaalisesti osaa ottaneista ajatteli, että kestäisi 5-25 vuotta ennen kuin löydämme elämää Maapallon ulkopuolelta. Useimmat (44 prosenttia) olivat sitä mieltä, että se löytyisi omasta aurinkokunnastamme, vaikka useimmat osanottajat olivatkin eksoplaneettojen tutkijoita.

Vaikka kello oli 2 aamuyöllä kotonani Saksassa, en voinut jättää väliin Jurin yöllistä paneelikeskustelua mahdollisesta elämästä Venuksen pilvissä. Ristiriita ei millään muotoa ole ratkennut, mutta on rohkaisevaa että ilmakehänäytteiden keräystehtävää Venukselle harkitaan jälleen. Itse asiassa, Janusz Petkowski MIT:sta raportoi, että Breakthrough Initiatives sponsoroi MIT:n johtamaa tutkimusta Venukseen tähtäävästä missiosta, joka etsisi elämän merkkejä, ellei jopa elämää itsessään.

Kolmas ja viimeinen sessio, joka pidettiin tiistaina, keskittyi siihen miten me itse asiassa saatamme joku päivä päästä itse Alpha Centauriin. Artur Davoyan UCLA:sta painotti, että kevyt retkikuntasysteemi saattaa periaatteessa olla mahdollista niinkin pian kuin 20 vuodessa. Mutta suuren painolastin (ja mahdollisesti tulevaisuudessa ihmisten) vieminen Alpha Centauriin saattaa vaatia ydinvoimaa. Michael Paluszek Princeton Satellite Systemsista kävi läpi nykyistä tuon teknologian tilaa. Se on haastavaa, mutta tuntui mukavalta kuulla sellaisista visioista!

Katso tapahtuman tallenteet: https://www.youtube.com/c/breakthroughprize/videos  

 

Artikkelin julkaissut airspacemag.com

Senaattoreilta kysellään UFO-kuvista

MYSTERY WIRE —UFOt ovat olleet kansallisen ja kansainvälisen median keskiössä tällä viikolla. Uutiset ja nimekkäät sanomalehdet ovat reagoineet tarinoihin ja kuviin, jotka Mystery Wire on julkaissut viime viikolla.

Näiden joukossa on niitä, jotka ovat kyselleet kommentteja kahdelta senaatin tiedustelukomitean jäseneltä.

UAP-valokuvat vahvistettu todeksi

The Sphere
The Metallic Blimp
The Acorn
NAVY_FILMED_PYRAMID_UAPs
Still-kuvat laivaston kuvaamasta videosta, joissa näkyy pyramidin muotoisia UAP-aluksia lentämässä USS Russellin yllä. (Kuva: @JeremyCorbell)
NAVY_FILMED_TRANSMEDIUM_SPHERE_UAP
Laivaston kuvat näyttävät pallon matkaamassa ilmasta veteen. (Kuva: @JeremyCorbell)

 

Viikko sitten valokuvat kolmesta tuntemattomasta esineestä tuotiin julki Mystery Wiren kautta. Pentagon myöhemmin vahvisti että vuoden 2019 valokuvat on kuin onkin ottanut amerikkalaisten F/A-18 lentäjät Virginian rannikolla.

Kuten Mystery Wire on myöhemmin raportoinut, kappaleita pidetään Pentagonin UAP-toimikunnassa (UAPTF) edelleen tunnistamattomina.

Sama pätee muihin kuviin, jotka elokuvantekijä Jeremy Corbell on saanut haltuunsa, ja joista Mystery Wire raportoi viime viikolla.

NAVY_FILMED_PYRAMID_UAPs
Still-kuvia videosta, jonka laivaston pilotit ovat kuvanneet, jossa näkyy pyramidin muotoisia UAP-aluksia USS Russellin yllä. (Kuva: @JeremyCorbell)
NAVY_FILMED_TRANSMEDIUM_SPHERE_UAPLaivaston kuvat näyttävät pallon matkaamassa ilmasta veteen. (Kuva: @JeremyCorbell)

 

Kuvat ovat osa briiffausta, jonka UAPTF on pitänyt ja toimittanut korkeille viranomaisille armeijassa, tiedustelussa ja kongressissa suljetuin ovin.

Tällä viikolla kansalliset TV- ja uutisverkot ja kunnioitetut sanomalehdet ovat levitelleet kuvia etusivuillaan ympäri maailman.

Senaattori Mark Warner, senaatin tiedustelukomitean puheenjohtaja, sai vastattavakseen kysymyksen kirjeenvaihtaja Kellie Meyerilta kuvista. Warner väisti yksityiskohdat, mutta tunnusti asian vakavuuden.

“Yksi asioista, joka on muuttunut, ja minä olen saanut salaista briiffausta tästä, niin että voin antaa teille vain pintapuolisen kommentin on, että armeija on nähnyt tarpeeksi näitä iömiöitä ja nyt he rohkaisevat pilotteja raportoimaan”, senaattori Warner sanoi.  “Tiedäthän, jos esineitä lentelee armeijan laitosten yllä, se voi olla turvallisuusuhka.”

Sen. Warner sanoi myös Meyerille, “Jos tuolla jossain on jotain, etsitään se. Se on mahdollisesti ulkovalloista peräisin. Mutta mielestäni aiempi armeijan tulokulma tähän, joka oli että jos pilotit näkivät jotain, he eivät saaneet sanoa siitä mitään, se näyttää huonolta sinun palvelustiedoissa. Ja nyt sanotaan, ei, jos näet näitä asioita ja kun me kerran olemme myös nähneet niitä videuaalisesti, meidän pitää selvittää tämä.”

 

Meyer haastatteli myös republikaaniedustajaa tiedustelukomiteassa, senaattori Marco Rubiota.

Sen. Rubio oli hieman suorasanaisempi tunnistamattomista tunkeilijoista. “Homman nimi on se, että meillä on nyt yhdenmukaisia raportteja esineistä, jotka lentävät armeijan tukikohtien ja testialueiden yllä,” Rubio sanoi Meyerille. “Ja se ei ole Yhdysvallat joka siellä lentää. Ja niin aina kun näen näitä lentämässä tukikohtien yllä ja ne eivät ole meidän, meidän tulee tietää mitä ne ovat. Meidän tarvitsee tietää miksi ne ovat siellä. Ja siihen minä keskityn. Muut haluavat spekuloida muilla asioilla jotka ovat innostavampia. Ja sensellaista. Ja tiedätkö, me emme vain tiedä mitä tämä on. Mielestäni erittäin perustasolla, armeijan tukikohtien yllä lentää jotain, Yhdysvaltain taivailla lentää jotain, ja me emme tiedä mitä ne ovat, mistä ne tulivat. Meillä on tarve vastata kysymyksiin. Ja me joudumme työskentelemään vastauksen saamiseksi.”

Mitä tulee siihen vastaavatko tiedustelupalvelut kongressiin pyyntöön jättää raportti UAP:sta kesäkuun puoleen väliin mennessä, sen. Rubio jälleen sanoi ettei sitä välttämättä tehdä ajoissa.  “Epäilen ettei sitä tehdä ajoissa. Koska valtio jatkuvasti lipsuu aikarajoista raportoinnissa”,  Rubio sanoo. “Ja koska, suoraan sanoen, en ole varma onko aiemmin tehty paljoakaan työtä raportin mandaatin parissa.”

 

Sen. Rubio myös otti kantaa valtion viranomaisten nihkeyteen puhua tästä aiheesta. “Se on yksi niistä asioista johtuen siitä mitä se tarkoittaa, (on) siihen liittyvää stigmaa. Monta kertaa me katsomme toiseen suuntaan, ihmiset sanovat että no, ei puhuta siitä koska he pitäisivät meitä hulluina. En sano sitä että tietäisin mitä ne ovat. Se on ongelma. Me emme tiedä mitä ne ovat, ja meidän pitää saada tietää mitä ne ovat.”

 

Artikkelin julkaissut Mystery Wire

Pilvi-UFO Fuji-vuorella

Havaintopäivämäärä: helmikuun 15, 2020
Havaintopaikka: Fuji-vuori, Japani

 

Tässä joistain still-valokuvista on tehty video, ja se on enemmän kuin henkeäsalpaava. Se on 100-prosenttista näyttöä siitä että avaruusolentojen alukset hengailevat pilvissä. Tämä erityinen pilvi hehkuu sisältä. Se on päältä tumma ja alta tumma, ja valo hehkuu sen sivusta kirkkaan keltaisena. Tämä on uskomaton näky ja näyttöä siitä, että avaruusalukset muodostavat pilviä niiden ympärille. Tämä UFO oli liikkumassa kohti Fuji-vuorta. Muinaiset tulivuoret olivat yleisiä sisäänkäyntejä avaruusolentojen aluksille kauan sitten maanalaisiin tukikohtiin, jotka ovat 5-6 kilometrin syvyydessä. Nykyään on vaikeampaa olla havaitsematon, sillä videokamerat ja puhelimet ovat niin yleisiä. Koska kaikilla on niitä mukanaan, on vain ajan kysymys ennen kuin maailman hallitukset astuvat esiin ja paljastavat totuuden: avaruusolennot ovat olemassa.

 

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valoilmiö Venäjällä

Havaintopäivämäärä: heinäkuun 24, 2020
Havaintopaikka: Burjatia, Venäjä

 

Silminnäkijä Venäjällä kuvasi hehkuvan esineen taivaalla. Esine jossain kohtaa oli paikallaan ja toisessa pyöri ympyrää. Aina kun se pyöri, se oli eri nopeudella. Esine piti korkeutensa eikä tullut alas. Yhdessä kohtaa, videon alussa, esine näyttää nelisivuiselta pyramidilta, jonka huippu hehkuu valkoisena, kuten kuvissa. En ole koskaan nähnyt tuollaista ennen. Se ei muistuta mitään avaruusromua, aluksia tai raketteja joita taivaalla näkyy. Pyramidi alussa… saa minut hiljaiseksi. Tämä on kuitenkin kaukana järvellä Burjatian alueella. Ehkäpä UFO tuli vedenalaisesta tukikohfasta. Tämä pyramidimuoto, muotoaan muuttaminen, sellaisia on näkynyt kyllä aiemmin. Epäilemättä kyseessä on avaruusolentojen teknologiasta.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Pyramidi-UFO Rio de Janeirossa

Havaintopäivämäärä: toukokuun 7, 2020
Havaintopaikka: Rio De Janeiro, Brasilia

Tämä UFO kuvattiin Rio de Janeiron yllä. Se havaittiin toukokuun 7. päivänä mutta raportoitiin myöhemmin. Tämä UFO on selvästi muodoltaan geometrinen, mutta tuo muoto muuttuu sekunneissa. Näen viisisivuisen tähden, sitten muutama sekunti myöhemmin se muuttuu pyramidiksi. Hämmästyttävää ja outoa ja kuitenkin se on todellakin aitoa kuvamateriaalia. Muotoaan muuttavaa olentoa ei voida selittää mitenkään. Yhdessä kohtaa nainen näytti pyyhkivän kameran linssiä varmistaakseen että hän näki asian oikeasti taivaalla.

Scott C. Waring – Taiwan

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Aamuinen UFO-havainto Sveitsissä

Havaintopaikka: heinäkuun 20, 2020
Havaintopaikka: Lausanne, Sveitsi
Aika: 07:45

Tässä on aamuinen havainto silminnäkijältä Sveitsistä. Hän kuvasi kannunnäköisen UFOn leijailemassa puunlatvojen yllä. Hän liikuttaa kameraa poispäin UFOsta kuin se olisi vain ilmapallo, joka ei liiku mihinkään. Kuitenkin hän siirtää kameran samaan paikkaan, ja esine on poissa. Ihmiset tekevät tämän näin kameroillaan, mutta totuus on… kun näkee jotain tällaista, silloin ei odota sen kiitävän pois tai katoavan. Joten kyllä, ymmärrän häntä.

Tämä UFO on samanlainen kuin Kecksburgin UFO-tapaus joulukuussa 1965, joka syöksyi maahan Pennsylvaniassa. Alus oli samankaltainen. Katselin yksityiskohtia, videon laatua ja värejä. En löydä videosta mitään virheitä. Se näyttää 100-prosenttisen aidolta kaikin puolin. Aamuinen kohtaaminen avaruusolentojen kanssa, tämä on todella historiallinen havainto.

Scott C. Waring

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Lehdistötiedote: SCU pyytää senaattia toimimaan UAP-asiassa

SCU on tieteellistä UFO/UAP-tutkimusta edistävä ja ajava järjestö.


Kontakti: Jonathan Lace, SCU Public Information Officer

Email: public.info.scu@gmail.com

Verkkosivu: https://www.explorescu.org

Aihe: SCU pyytää senaattia toimimaan UAP-asiassa

Lähettäjä: Scientific Coalition for Unidentified Aerospace Phenomena Studies (SCU)

LEHDISTÖTIEDOTE, VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI, 12. huhtikuuta 2021

Tuoreet korkean tahon valtion viranomaisten lausunnot viittaavat siihen, että tunnistamattomat ilmailmiöt (UAP) ovat tunkeutuneet kansalliseen ilmatilaamme ja ovat kansallinen huolenaihe. Entinen kansallisen tiedustelun (DNI) johtaja John Ratcliff sanoi jokin aika sitten, että, recently stated that UAP:ta “…on havaittu satelliittikuvissa ja jotka tekevät asioita joita on vaikeaa selittää. ” Yhdysvaltain laivasto, kaikilla sen tutkimuskyvykkyyksillä, julkisesti on ilmoittanut, että näiden kappaleiden identiteetti ja se mistä ne ovat tulleet on edelleen tuntematon. Laivasto on myös myöntänyt, että heillä on lisätietoa UAP:sta joka on luokiteltu SALAISEKSI ja HUIPPUSALAISEKSI. Näiden tapausten valossa senaatin tiedustelukomitea (SSCI) on pyytänyt raporttia DNI:lta ja puolustusministeriltä koskien sitä mitä he tietävät UAP:sta, jotka ovat lentäneet sotilastukikohtiemme yllä.

SCU:n tieteentekijät ovat vedonneet kongressiin, erityisesti SSCI:n, julkistamaan lisätietoa UAP:sta tiedeyhteisölle. SCU uskoo, että nyt on aika käynnistää perinpohjainen, tieteellinen analyysi kaikesta saatavilla olevasta UAP-datasta nykyisten tiedustelupyrkimysten avittamiseksi. Kopio tästä kirjeestä on osoitettu SSCI:n puheenjohtaja Mark Warnerille, ja mukana on myös rivijäsen Marco Rubio. 55 SCU:n jäsentä on allekirjoittanut tämän pyynnön. Heidän nimensä on vedetty pois julkisesta kirjeestä yksityisyyden suojaamiseksi.

SCU:n tutkimusryhmä on läpikotaisesti analysoinut marraskuun 14. päivän 2004 UAP-videota ja kaikkea julkisesti saatavilla olevaa dataa tapahtumasta, ja tuottanut vertaisarvioidun arvion:

https://www.explorescu.org/post/nimitz_strike_group_2004

sekä vertaisarvioidun tieteellisen julkaisun: ”Estimating Flight Characteristics of Anomalous Unidentified Aerial Vehicles in the 2004 Nimitz Encounter”, kirjoittanut Knuth, Powell & Reali: https://www.mdpi.com/2504-3900/33/1/26

Näiden tutkimusten tulos viittaa UAP-teknologioiden kyvykkyyksiin, joille ei ole vertaa millään tiedossa olevalla julkisesti saatavilla olevalla teknologialla, ja se pyytää armeijan keräämää lisädataa julkaistavaksi.

SCU uskoo, että kaikki valtion data koskien tunnistamattomia ilmaesineitä tulisi tehdä julkiseksi kansalle ja muun tiedeyhteisön avoimesti tutkittavaksi, olettaen että sellainen data ei paljasta lähteitä tai datankeruun menetelmiä. Täysi tieteellinen tutkimus sellaisesta datasta kykenisi löytämään arvokasta informaatiota liittyen sekä kansalliseen turvallisuuteen että fysiikan, ilmafysiikan ja maailmamme ymmärryksen edistämiseen.

Scientific Coalition for Unidentified Aerospace Phenomena (UAP) Studies (SCU) on kansainvälinen 501 (c)(3) voittoa tavoittelematon järjestö, jonka kotipaikka on Fort Myers, Florida ja joka on perustettu vuonna 2017. Se tutkii menneitä ja nykyisiä UAP-ilmiöitä. Tämä tutkimusorganisaatio koostuu tieteilijöistä, insinööreistä, entisistä armeijan upseereista, lainvalvojista ja muista tieteen, tekniikan ja tutkimuksen osaajista.


Parhaat senaattorit Warner ja Rubio:

Scientific Coalition of UAP Studiesin (SCU), joka on voittoa tavoittelematon UAP-tutkimuksen järjestö, puolesta me haluamme kiittää molempia teistä näiden hämmentävien ilmiöiden avoimen tutkimuksen puolesta puhumisesta. Aihetta huoleen kansallisen turvallisuuden puolesta on, mutta sen lisäksi vielä tuntemattomien luonnonilmiöiden tutkimus voi usein johtaa perustavanlaatuisiin oivalluksiin maailmastamme. Albert Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian avulla on viimein voitu selittää Merkuriuksen omituinen käytös Auringon ympäri kiertäessä, mikä on vain yksi monista esimerkeistä. Jäsenemme arvostavat myös sitoutumistanne läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen valtiolla, jotain mitä me pidämme elintärkeänä tieteelle, demokratialle, vapaalle yrittämiselle ja edistykselle.

Me haluaisimme ulottaa pyynnön teille ja kollegoillenne ottaaksenne käyttöön jäsentemme tieteellisen osaamisen ja kokemuksen. Tuorein julkaisumme sisältää syvälle menevän analyysin vuoden 2004 Nimitzin tapauksen julkisesta datasta San Diegon rannikolla. 270-sivuinen raporttimme ”A Forensic Analysis of Navy Carrier Strike Group Eleven’s Encounter with an Anomalous Aerial Vehicle”, kirjoittanut Powell et al. (2019), sisältää lyhyen tiivistelmän jossa kuvataan poikkeuksellisen suuria kiihtyvyyksiä, sekä julkisen vetoomuksen julkaista lisää dataa tästä tapahtumasta. Me uskomme, että se vetää vertoja mihin tahansa puolustusministeriön komitean tai tiedusteluyhteisön arviointiin. Me pyydämme teitä vertaamaan sitä puolustusministeriön tuottamiin raportteihin, joita olette nähneet. Luonnollisesti me olisimme ilahtuneita antaa analyysimme jäljelle jääneistä videomateriaaleista, mikäli meille suodaan pääsy materiaaliin. Todellakin, me mieluusti haluamme toimia resurssina komitealle milloin tahansa voimmekin auttaa analyyseissa. Lisäksi eräillä jäsenistämme on voimassa olevat turvallisuusluokitukset, mikäli tällainen asia on merkityksellinen tieto.

Me pyydämme myös tukeanne tuoreen puolustusministeriölle esittämämme pyynnön suhteen julkistaa jäljellä olevat osat kuuluisista ”Go Fast” ja ”Gimbal”-videoista. Me olemme analysoineet videoiden julkaistut osiot, ja saaneet niistä tärkeää tietoa, mutta me emme edelleenkään ymmärrä sitä miksi puolustusministeriö ei ole kunnioittanut pyyntöämme julkaista loputkin osat videoista niin, että voisimme suorittaa läpikotaisemman ja täydellisemmän analyysin. Tämä on erityisen vaikeaa ymmärtää kun puolustusministeriö on tunnustanut kuvamateriaalin jo julkaistuksi, ja että ”se ei paljasta mitään arkaluontoisia kyvykkyyksiä tai järjestelmiä” eikä ”haittaa mitään tulevia tutkimuksia”. Lisäksi presidentin päiväkäskyllä 13526 rajoitetaan liiallista salailua. Tieteentekijämme uskovat, että näiden videoiden jäljellä olevat osuudet voivat osoittautua erittäin tärkeiksi jos ne paljastavat, että F-18 -lentokoneemme menettivät kontaktin sen takia, että ne eivät kyenneet pysymään UAP:den nopeuden ja liikkuvuuden tahdissa. Jos tämä pätee, silloin me uskomme että on myös elintärkeää, että kongressi saa tästä tiedon. Tukeeko toimistonne puolustusministeriölle esittämää pyyntöämme saada pääsy Gimbal ja Go Fast -videodataan, jotta me voisimme saattaa päätökseen tutkimuksemme vuoden 2015 USS Rooseveltin tapauksesta? Voisitteko myös ajaa minkä tahansa muun ei-salaiseksi-luokitellun UAP-videon julkistamista? Me mieluusti tarjoaisimme toimistollenne palvelujamme kuva-analyyseihin ja briiffauksiin liittyen.

Lopuksi, me toivotamme tervetulleeksi mahdollisuuden työskennellä komiteanne ja kongressin jäsenten kanssa tieteellisen tiedon ja käytännön ymmärryksen tuottamisessa siitä mitä nämä UAP-tapaukset voivat meille opettaa. Me emme ole julkaisseet tätä kirjettä mutta teemme niin maaliskuun 29. päivään mennessä. Jos me voimme, me haluaisimme tunnustaa tukenne. Ottakaa vastaan kiitoksemme siitä tärkeästä työstä mitä te teette näiden ilmiöiden valottamiseksi ja pyynnöstämme saada lisädataa UAP:sta.

Terveisin,

SCU:n johtokunta, neuvonantajat ja alla olevat allekirjoittaneet jäsenet

Artikkelin julkaissut Scientific Coalition for UAP Studies


Lehdistötiedote luettavissa PDF-muodossa osoitteessa https://drive.google.com/file/d/1I7OAzgf98iOrJGgj_A96uCl04RFf9PtR/view

Mitä me tiedämme laivaston pilottien valokuvista?

Kirjoittanut Keith Basterfield

Joulukuun 3. päivän 2020 artikkelissa, jonka on kirjoittanut The Debriefin Tim McMillan, paljastettiin Yhdysvaltain sotilaslentokoneista otettujen UAP-valokuvien olemassaolo. Valokuvat on ottanut aseita käyttävä kakkospilotti F/A-18 -hävittäjän penkiltä, jossain päin USA:n itärannikkoa. McMillan raportoi, että hänelle on sanottu valokuvan olleen vuonna 2018 julkaistussa tiedusteluraportissa, jonka UAP-toimikunta (UAPTF) on julkaissut.

Varmistin itse, McMillanin kuvan metadatasta, että tämä tietty kuva oli luotu kolmas huhtikuuta 2019, eikä vuonna 2018. Tavoittelin McMillania huomauttaakseni tästä, ja hän sanoi hänen ymmärryksensä olevan, että kuva oli kuvakaappaus alkuperäisestä kuvasta. Toisin sanoen, metadata julkaistussa valokuvassa ei ole alkuperäisen kuvan metadataa. Kuitenkin useat muut kommentoijat Internetissä olivat sitä mieltä, että tämä ei ole valokuva toisesta valokuvasta, vaan alkuperäinen valokuva, joka on otettu tuolla päivämäärällä 2019. Varhaisin tunnettu tämän kuvan esiintymispäivä UAP-tutkijoiden keskuudessa on helmikuussa 2020.

Joulukuussa 2020 ruotsalaistutkija Roger Glasselin etsiväntyön perusteella esitettiin, että heijastus ohjaamon ikkunasta johtui pilotin kypärästä. Glassel sitten päätteli, että ilma-alus oli amerikkalaisten hävittäjä, joka kuului Strike Squadron VFA-32:n. Tämän eskaaderin kotitukikohta on laivaston ilmatukikohta Oceana Virginia Beachissa, Virginiassa, USA:ssa.

Joten paras informaatio juuri nyt on, että kuva on otettu 4.3.2019 USA:n itärannikolla, VFA-32:n koulutusalueella.

George Knapp

Artikkelissa päivämäärällä huhtikuun 6. päivä 2021 lasvegasilainen toimittaja George Knapp paljasti ainakin kolmen UAP-valokuvan otetun samanapäivänä, eli 4.3.2019. Kaikki kuvat olivat saman siipimiehen ottamia F/A-18 -hävittäjästä; samalla maantieteellisellä alueella, USA:n itärannikolla, käyttäen aivan tavallista kännykkää.

Kuvat olivat:

1. Kello 14.44 valokuva johon viitataan nimellä ”Pallo” (”Sphere”)

2. Kello 15.02 valokuva kappaleesta johon viitataan nimellä ”Tammenterho” (”Acorn”). Tämän muotoinen kappale oli myös The Debriefin alkuperäisessä artikkelissa. Näin vahvistetaan, että The Debriefin valokuva oli kuin olikin otettu 4.3.2019 eikä vuonna 2018, kuten McMillan on aiemmin sanonut.

3. Kello 15.14 valokuva johon viitataan nimellä ”Metallinen ilmalaiva” (”Metallic blimp”), jolla näyttää olevan useita ulokkeita.

Kiinnostavaa kyllä, toinen artikkeli kertoo valokuvien ottoajoiksi 14.44; 15.02 ja 15.16 ja kaikissa kolmessa on jotain metadataa:

Koska Knappin kuvissa ei ollut mitään metadataa, mietin mistä verkkosivu oli saanut tietoonsa nuo metadatat? Mahdollinen selitys on verkkosivun artikkelissa, jossa kirjoittaja kirjoittaa, että heidän ymmärryksensä on peräisin ”…erittäin perilllä olevasta lähteestä, jolla on aktiivisesti pääsy kaikkiin kuviin ja dataan…” Kun tämän yhdistää Knappin valokuvalähteeseen, vaikuttaa siltä kuin UAPTF vuotaisi pahemman kerran.

Aitous

Aluksi jotkut tutkijat epäilivät, että nämä kuvat eivät olisi aitoja. Kuitenkin pian asia sai varmuuden kun amerikkalaistutkija John Greenewald otti yhteyttä Pentagoniin. Susan Gough’in, Pentagonin edustajan, vastauksessa sanottiin:

”Voin vahvistaa näiden kuvien… olevan laivaston henkilökunnan ottamia. UAPTF otti nämä tapaukset mukaan tutkimuksiinsa.”

Sää tuohon aikaan

Kaikki kolme UAP-kuvaa Knappin artikkelissa näyttävät sinisen taivaan ja vain muutama pilvi näkyy arviolta 30,000 jalan (9,100 metriä) korkeudessa. Tarkistin Wyomingin yliopiston yläilmakehän tietokannasta yksityiskohtia. Lähin UAP-kuvien havaintoasema 72402 sijaitsee Wallops islandilla, Virginiassa, ja asema 72403 sijaitsee Stirlingissa, Virginiassa.

Tämän mukaan tuohon aikaan 9,100m korkeudella ulkolämpötila oli -45.7 Celsius-astetta, ilmanpaine oli 300.0hPa; ja suhteellinen ilmankosteus oli 17%; tuuli puhalsi 240 asteen suunnasta 82 solmun nopeudella.

Tässä ulkolämpötila oli 9,040m korkeudella -47.3 Celsius-astetta; ilmanpaine oli 300.0hPa; suhteellinen ilmankosteus 24%; tuuli puhalsi 250 asteen suunnasta 82 solmun nopeudella.

Ylläolevat luvut tarjoavat parhaan estimaatin sääolosuhteista kuvanottohetkellä. Olin erityisen kiinnostunut tuulen voimakkuudesta tuolla korkeudella, sillä oli mainintaa siitä että ”Tammenterho” olisi ollut paikallaan kuvanottohetkellä. Kappale pysyi siis paikallaan 82 solmun tuulessa, joka puhalsi kutakuinkin lännestä (joka on 270 asteen kulmassa).

Maanpinnalla sää oli tämän sivun mukaan Virginia Beachissa, Virginiassa kello 15 45 Fahrenheit-astetta; tuuli puhalsi 8 mailin tuntivauhdilla pohjoisesta. Pilvisyyttä ei kerrottu. Sadetta ei ollut.   Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com