fbpx

Koirat haukkuvat valoja Puerto Ricossa

Havaintopäivämäärä: 12. maaliskuuta2021

Havaintopaikka: Ponce, Puerto Rico

Lähde: MUFON 114177

Silminnäkijä Puerto Ricossa huomasi omituisia valoja liikkumassa taivaalla. Sitten koirat alkoivat haukkua syyttä suotta. Aivan kuten monissa muissakin UFO-raporteissa, eläimet usein aistivat avaruusolentojen läsnäolon ja alkavat panikoida.

Tässä me kuulemme koirien haukkuvan hullun tavalla. Se on merkki… siitä että havainto on aito. Jotkut ihmiset pitävät näitä etsintävaloina, mutta ne eivät ole. Kyseessä on avaruusolennot, jotka ovat puhdasta energiaa.

Scott C. Waring

Silminnäkijä kertoo:

Minä ja perheeni näimme sen taivaalla ja jotkut ystävät näkivät sen muutaman mailin päässä toisessa kaupungissa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Neljä UFOa avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: 13. maaliskuuta 2021
Havaintopaikka: kansainvälinen avaruusasema
Lähde: MUFON

Tämä silminnäkijä tallensi usean UFOn esiintymisen lähellä kansainvälistä avaruusasemaa sen livelähetyksessä. Mutta niitä voi olla enemmänkin. ISS:n livekamera on suunnattu kohti Maata, joten kappaleet lentävät avaruusaseman ja Maan kiertoradan välissä. Yksi kappaleista tulee erittäin lähelle avaruusasemaa ja sen pitäisi herättää asemalla olevien astronauttien huomio.

NASA ei kerro meille mitä nämä ovat, mutta ne voivat olla UFOja. Ne voivat olla myös satelliitteja. Tänä vuonna on tuotu satoja satelliitteja kiertämään Maata. On vaikeaa sanoa mitä nämä oikeasti ovat. Mutta yksi asia on varmaa…  ne ovat tunnistamattomia, ne lentävät ja ne ovat esineitä… UFOja.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Silminnäkijä kertoo:

Tämä on parempilaatuista kuvaa kuin tapauksessa 114150, orbiaktiviteettia joka näkyy ISS:ltä Tyynen valtameren pohjoispuolelta Japanin itäpuolella, 13.3.2021.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Julkistiko Galaktinen Liitto päädirektiivinsä?

Star Trekin fiktionaalisessa maailmassa, Päädirektiivi (engl. Prime Directive, myös tunnetaan nimellä ”Tähtilaivaston Yleiskäsky 1″, ”Yleiskäsky 1”, sekä ”koskemattomuusdirektiivi”) on Tähtilaivaston toimintaa ohjaava direktiivi, joka kieltää sen jäseniä puuttumasta muiden sivilisaatioiden luonnolliseen kehitykseen. Päädirektiivi suojelee vähemmän kehittyneitä, (henkisesti) valmistautumattomia sivilisaatioita hyväaikeisten laivaston miehistön jäsenten pyrkimyksiltä antaa heille kehittynyttä teknologiaa, tietoa ja arvoja. Alkuperäisen Star Trek -sarjan myötä tutuksi tullut Päädirektiivi on ollut keskeinen juonielementti monissa sarjan jaksoissa.

Exopolitics Todayn haastattelussa Elena Danaan, ranskalainen arkeologi, puhuu hänen vastaanottamastaan kommunikaatiosta, jossa puhutaan Galaktisen Maailmojen Liiton päädirektiivistä.

Elena on julkaissut useita artikkeleita päädirektiivistä, mm. hänen keskeisimmän avaruusolentokontakti Thor Han Eredyonin lausuman kommentaarin.

Päädirektiivin sisältö on Galaktisen Liiton tapaamisiin osaa ottaneiden avaruusohjelmien johtajien ja suurimpien ilmailualan korporaatioiden johtajien tiedossa.

Sen sisältö ei ole tullut julki kuin vasta nyt. Tri. Michael Salla keskustelee aiheesta Danaanin kanssa. Keskustelussa käydään läpi päädirektiivin sisältö ja sen vaikutukset yhteiskuntaan.

Linkki: The Galactic Federation of Worlds Prime Directive

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Alberto Mayerin huikea UFO-video Kuusta

Latasin uudelleen tämän videon mikäli joku ei ole nähnyt sitä. Alkuperäinen on vuodelta 2007, se löytyy osoitteesta https://youtu.be/4Wg0lR0FIoM

Huhtikuun 29. päivänä 2007 Alberto Mayer, joka asuu Busto Arisiziossa, Italiassa, ja joka on amatööriastronomi, teki uskomattoman löydön teleskoopillaan illalla kello 23:52. Hän havaitsi ja seurasi UFOa sen lentäessä Kuun pinnan ohi. Lyhyt hänen tekemänsä kahden minuutin video vaikuttaa enemmän ammattimaiselta kuin harrastelijan tekeleeltä, mutta hän haluaa tulla kutsutuksi amatööriksi.

 

Video näyttää osia Kuusta, joihin hän keskittyi zoomaamaan, hänen seuraillessaan kiinteää mustaa kappaletta sen lentäessä Kuun pinnan yli arviolta 214 metrin korkeudella kuunpinnasta. Tämä video on absoluuttisen huikea, sekä siinä miten hän on sen koostanut että sen järjestelyissä. Pyöreä musta kappale on seurannassa ja sen ohittaessa Wallacen kraaterin ja Wallacen Alpit, se kiitää näiden kraaterien ohi: Egede, Eudoxus, Plana. Sen ohittaessa Planan kraaterin ja lähestyessä Daniell & Grace -kraateria, se leijailee ja epäröi noin 15 sekunnin ajan ennen yhtäkkistä tasan 45 asteen suunnanmuutosta.

Huomaa myös, että ennen sen kääntymistä 32 sekunnin kohdalla video yhtäkkiä hidastuu puoleen sen alkuperäisestä nopeudesta ennen epäröinnin alkamista, ja sitten se lähtee ylöspäin 45 asteen kulmassa. Sen liikkuessa ylöspäin, näet sen ohittavan Kuun kraaterit järjestyksessä: Grace, Plana, Borg, Bally A, Bally, Gartner, Democritus, Moigno A, Baillaud, ja De sitter. Sitten se katoaa Kuun reunojen taa pimeälle puolelle, pois teleskoopin näkyviltä. Mustan UFOn ohittaessa Gracen kraaterin se alkaa kiihdyttää kunnes se on 1.75-2.0 kertaa niin nopea kuin Wallacen Alppien kohdalla! Tämä videon löytyy Alberto MAyerin kotisivuilta: http://www.makina.it/SAA/Home.html

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaksi pitkulaista alusta Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: 10. maaliskuuta 2021
Havaintopaikka: Clovis, Kalifornia, USA
Lähde: MUFON

Kävin tämän videon läpi ja näin jonkin liikkuvan linssin ohi… sitten tajusin että se onkin sadetta. Tämä on lisänäyttöä siitä, että silminnäkijän sanomiset ovat totta. Hän sanoi, että hän näki UFOn myrskyn aikaan. Ja itse asiassa niitä oli kaksi. Minun on myönnettävä, olen hieman hämmentynyt tästä. Hän sanoi, ettei hän nähnyt UFOa ennen kuin myöhemmin kun hän kävi läpi videota. Mutta digitaalinen silmä on täydellisempi ja voi joskus tallentaa verhoutuneita kappaleita, joita ihmissilmä ei näe. Hienoa näyttöä avaruusolennoista Kalifornian yllä.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

En nähnyt esinettä kun kuvasin tätä, sillä katselin oikean yläreunan myrskyrajoja, kun etsin rotaatiota. Siksi paneerasin alaspäin. Vasta sen jälkeen kun olin katsonut videon, näin esineen ilmestyvän siihen, leijailevan, jsitten vilkkuvan ja katoavan. Välittömästi yritin selittää sen joksikin. Kuvasin porstuan oven läpi, suoraan kohti, eikä valoja tai telkkaria ollut takanani. Olin laittanut ne pois päältä salamoinnin takia ennen kuin menin etsimään pilviä. Tämä video on ainoa mikä minulla on.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Otitko rokotteen? Puhdista grafeenit kehosta näillä

Tällä hetkellä on monia, jotka kokevat katumusta rokotteen ottamisesta ja haluavat tietää mitä he voivat tehdä puhdistaakseen kehonsa Grafeenioksidinanopartikkeleista ja piikkiproteiineista, joita heihin on piikitetty. Sillä aikaa rokottamattomat kokevat heihin rokotetuista välittyviä negatiivisia oloja (piikkiproteiinien tms. leviämisen takia).

Tämä artikkeli sisältää useamman detox-puhdistusprotokollan sekä rokotetuille että rokottamattomille, joita voit käyttää kehon puhdistamiseen.

Tri. Zelenkon protokolla

Tri. Vladimir (Zev) Zelenko on perhelääkäri. Hän oli ensimmäinen Amerikassa (maaliskuu 2020), joka innovoi toimivan hoidon COVID-19:n.

Nobelin palkinnon saajaehdokas tri. Zelenko sensuroitiin ja deplatformoitiin hänen tiedoistaan koskien tätä elämää pelastavaa hoitoa sekä puheistaan siitä, että COVID-19 oli “massamurhabioase”.

“COVID-19 myrkkypiikit luovat tappajavasta-aineita ja tappajavasta-aineet ovat tikittäviä aikapommeja, jotka kytkeytyvät päälle sopiville virusinfektioille altistumisesta”, Zelenko sanoo. “NANA-ME voi pysäyttää tämän kaiken. N-Asetyylineuramiinihapon metyyliesteri (N-Acethyle Neuraminic Acid Methyl Ester, NANA-ME)”. Lisäksi hän sanoo, että “NANE-ME voi ehkäistä vasta-ainevahvistusta (Antibody-Dependent Enhancement, ADE) ja potentiaalisesti miljardeja kuolemantapauksia”.

Tri. Zelenko selittää täällä mitä voit tehdä jos olet ottanut COVID-rokotteen.

Tri. Zelenkon protokollaan kuuluu ivermektiini, hydroksiklorokiini (HCQ), sinkki, D3-vitamiini ja kversetiini. Katso tri. Zelenkon protokolla täältä. Lue lisää protokollasta ja katso hänen haastattelunsa täältä.

Zelenko myy myös tuotteita täällä.

America’s Frontline Doctors auttavat ihmisiä saamaan käsiinsä ivermektiiniä täällä.

Sairaalat voivat ostaa tehohoitoon ivermektiiniä täältä.

Tieteellisiä tutkimuksia:

Yli 100 tutkimusta osoittaa, että D3-vitamiini on olennainen COVID-19:n hoidossa: linkki.

Katso patologisten vasta-aineiden hoidosta ja rokotteista lisää täältä.

Slovakialainen tutkimusryhmä sai selville mikroskoopilla, että ivermektiini pysäyttää grafeenioksidihydrogeelin kiteytymisen kehossa, katso tämä.

C-vitamiini

Tämä tutkimus näyttää, että askorbiinihappo (C-vitamiini) on erittäin tehokas grafeenioksiditoksisuuden vähentäjä kehossa: linkki.

Ja tämä tutkimus taas näyttää, että suuri C-vitamiiniannos voi olla myös tehokas hoito COVID-19:n, jopa kriittisesti sairaille: linkki.

Suonensisäinen C-vitamiini on ollut onnistuneessa COVID-hoitokäytössä: linkki. Tärkeä huomautus:

Jos otat enemmän kuin 10 tuhatta yksikköä D3-vitamiinia päivittäin, sinun tulee lopettaa maitotuotteiden ja C-vitamiinin käyttö kalsiumtukkeumien välttämiseksi.

N-asetyylikysteiini (NAC)

Ricardo Delgadon johtama La Quinta Columna kokeili huokeaa tapaa poistaa magneettiset grafeenioksidipartikkelit ihmiskehosta rokottamisen jälkeen N-asetyylikysteiinillä (NAC) ja sinkillä.

“Nämä kaksi antioksidanttia olivat olennaisia grafeenioksidin hajottamisessa”, sanoo Delgardo. NAC aiheuttaa kehossa glutationin eritystä sisäsyntyisesti ja glutationi voi vähentää grafeenioksiditoksisuuden lähelle nollaa. Artikkeli ja video jolla Delgado kuvaa mitä tehdä: linkki.

Tieteelliset tutkimukset:

PubMedin tutkimus pajlastaa, että bioyhteensopiva NAC vähentää grafeenioksidia: linkki.

Eläinkokeissa piikkiproteiinin havaittiin aiheuttavan keuhkovauriota eläimillä sitoutumalla ACE2-reseptoreihin, ja eläimet parannettiin NAC:n avulla: linkki.

Lue lisää NACista täältä.

Ohjeet:

La Quinta Columna suosittelee NACin ottamista 600-750mg, aivan ensimmäisenä aamulla tyhjään mahaan. Lisäksi myös 2kpl 25mg:n sinkkitablettia.

Sekundäärihoito: Astaxanthin 5mg, kversetiini, maarianohdake, D3-vitamiini.

Tri Riman protokolla

Tri. Rima Laibow suosittaa ottaa 900mg NACia päivittäin. Jotkut ovat ottaneet jopa 1400mg. Koska NAC on aminohappo, sitä on turvallista syödä luonnollisessa muodossa. Jos käyttää synteettistä lääke-NAC:ia, kannattaa konsultoida lääkäriä annostuksesta.

Lisäksi tri. Rima suosittelee seuraavaa:

Dr. Rima’s Protocol

10 tuhatta IU D3-vitamiinia, 400mg ubikinonia, 10mg biotiiniä, B-complex vitamiinivalmiste, 1000mg L-glutamiinia, 60mg hyaluronaani, 1 ruokalusikallinen DHEA-kalaöljyä ja 1000 IU E-vitamiinia jossa tokotrienolia ja tokoferolia.

Voit ostaa tri. Riman tuotteita täältä.

Vaikka NAC onkin tehokas solujen glutationin tuotannon vahvistaja, sillä on rajoitteensa. Sen tehokkuus alkaa laskea noin 3 kuukauden päästä, joten pitkäaikainen hoito vaatii omaa konsultaatiota.

ASEA REDOX -solusignalointimolekyylit

On osoitettu että grafeenioksiditoksisuus aiheuttaa oksidatiivista stressiä solussa, mikä johtaa sytotoksisuuteen ja solun elintoimintojen heikkenemiseen. Glutationi on kehon mestariantioksidantti, joka poistaa vapaita radikaaleja ja myrkkyjä kehosta. Kehon solut tuottavat glutationia. Glutationi on elintärkeää oksidatiivisen stressin tasapainottamisessa ja solun normaalissa toiminnassa. Iän myötä sen konsentraatio laskee ja ihmisillä esiintyy glutationivajetta.

ASEA Redox -signalointimolekyylejä on kuvattu ‘elämän vedeksi’ , sillä ASEA tarjoaa sääntelypolkujen geeniaktivointia, jotka signaloivat kymmenille tärkeille biologisille funktioille. Grafeenioksiditoksisuus tukkii geenisignaalipolkuja.

ASEA Redox antaa solujen kasvattaa solunsisäisen glutationin tuotantoa huikealla 500-800%:lla. Tämä mahdollistaa kehon puhdistamisen grafeenioksidinanopartikkeleista ja piikkiproteiineista optimaalisesti.

ASEA Redox -signalointimolekyylit voivat kasvattaa solun kykyä puhdistautua nelinkertaisesti, mikä voi lisätä mitokondrioiden tuotantoa 30 prosenttia. Tämä ikääntymistä ehkäisevä antioksidantti esiintyy kehossa luonnostaan. Ihmiset ovat raportoineet, että ASEA on hyväksi ikenille ja hampaille.

ASEA alunperin löydettiin ja sen on kehittänyt bioteknoalan yritys. Nanoteknologiaan erikoistuneet tieteentekijät saivat selville miten tasapainottaa molekyyli ihmiskäyttöä varten. Viiden vuoden tutkimus ja Nobelin palkinnon saajat ovat näiden elämän molekyylien taustalla. Vaikka lääketeollisuus on yrittänyt tulla väliin, ASEAn perustajien missio on ollut tuoda tuote laajemmin ihmisten käyttöön markkinoille.

ASEA on mahdollisesti kaikkein vahvin yksittäinen hoitokeino, joka tässä artikkelissa on mainittu. Lisätietoja ASEAsta ja jos haluat alkaa jälleenmyyjäksi, ota yhteyttä metanutrients@mailfence.com.

TILAA Asea’s Redox Signaling -molekyylejä täältä.

Tieteellinen tutkimus:

Tämä alkuvaiheen geenitutkimus näytti, että ASEA Redox vaikutti tärkeisiin geenien signaalipolkuihin: linkki.

Suramiini

Tietovuotaja tri. Judy Mikovitz sanoi, että suramiini on COVID-19 -bioaseen vastainen ‘vastalääke’ täällä. Suramiini on lääke, joka on valmistettu männyn neulasista. Tri. Mikovits sanoi, että pieni määrä suramiinia injektoituna kehoon on riittävä. Kannattaa varmistua asiasta oman lääkärin kanssa.

Männynneulastee

Männyn neulaset, kuusenkerkkä, seetripuu ja jalokuusi sisältävän sikimihappoa sekä joukon muita meta-ravinteita, jotka parantavat immuniteettia, kosteuttavat ja auttavat poistamaan grafeenioksidinanopartikkeleita kehosta solutasolla.

Havupuiden neulasista keitetty tee ehkäisee grafeenioksidin ja piikkiproteiinien välittymisen aiheuttamia negatiivisia reaktioita ja suojaavat koagulaatiolta; mahdollisesti suojaavat myös verenhyytymiltä. Männynneulastee ehkäisee myös RNA:n ja DNA:n epäasianmukaista replikaatiota ja sen muokkausta.

Havupuiden neulasten öljy ja neulastee elävöittävät soluja ja toimivat luonnollisena stressinpoistajana, kivunlievittäjänä ja antibioottina. Se hoitaa kaikenlaista kipua, stressiä ja traumaa sekä PTSD:a, koska se toimii suoraan hermosoluihin, ohittaen hermojärjestelmän. Se on yksi harvoista metaravinteista, joka pyyhkii muistot solutasolla traumasta. Kaikkien pitäisi juoda männynneulasteetä tai käyttää mäntyöljyä.

Tilaa männynneulasia täältä.

Sikimi

Sikimi on ollut kiinalaisessa lääketieteessä käytössä ruton ja muiden epidemioiden pysäyttämisessä. Sikimi pysäyttää hengitystieinfektiot ja viruksen replikaation. Sitä löytyy suurissa määrin männynneulasteestä. Sitä löytyy myös suurissa määrin tähtianiksesta, fenkolista ja voikukasta.

Natural Newsin perustaja Mike Adams selittää miten helposti voi saada sikimiekstraktia espressokeittimen avulla täällä. Adams puhuu siitä miten rokotetut myös saattavat auttaa omaa tilaansa täällä.

David Wolfin protokolla

On tärkeää syödä superfoodeja, yrttejä, mausteita ja luonnonlääkkeitä joissa on sikimiä. David Avocado Wolf on parinkymmenen vuoden ajan toiminut terveysguruna.

David Avocado Wolfin protokolla luettavissa otsikon “Summary of the Spike Protein Protocol” alta täältä.

Tärkeä huomio:

Syöthän ainoastaan luonnollista C60:a. C60ta sen lääkemuodossa tulee välttää, koska sillä on toksisia ominaisuuksia. Samalla tavoin pöytäsuolan jodi on myrkkyä ja sitä tulee välttää. Kehosi ei saa siitä mitään.

Luonnollisen muodon jodi imeytyy kehoon paremmin, kuten jodi jota löytyy kasviksista ja yrteistä.

David Wolfin kauppa löytyy täältä.

Nesteytys

Nesteytys on avain terveyteen, myrkkyjen poistoon ja kaikkiin näihin protokolliin. KAIKKIIN NÄIHIN. Jos kehosi on nestehukassa, se ei absorboi ravinnehiukkasia, ja ne tulevat ulos kehosta.

Juuri nyt 97% maailman ihmisistä on nestehukassa ja 76% kroonisesti nestehukassa. Tämä johtuu siitä, että juomavetemme on hapanta ja molekyylit ovat yksinkertaisesti liian suuria absorboituakseen soluihin.

Nestehukka haittaa solukommunikaatiota. Vesi se ei kuitenkaan kosteuta kehoa ellei siinä ole elektrolyyttejä.

  • Täytä 2 litran pulloa tuoreella vedellä (tyhjät ASEA-pullot ovat hyviä)
  • Lisää pikkiriikkisen merisuolaa tai Himalajan intiaanisuolaa kumpaankin pulloon
  • Purista tuoretta sitruunaa kumpaankin pulloon
  • Juo puolikas pullo ennen aamiaista
  • Juo pullot tyhjiksi pitkin päivää
  • Pane muistiin päivän lopulla paljonko joit vettä
ACEA distributor Dr. Ariyana Love, ND Email: metanutrients@protonmail.com

On tärkeää pitää kehon pH-tasapainoa yllä. Haluat olla aina emäksisessä tilassa. Hapan tila luo pohjan sairaudelle. Elektrolyytit auttavat pitämään pH:n tasapainossa ja kehon nesteytettynä.

Männynneulastee on luonnollinen elektrolyytti ja erittäin hyvä solujen nesteytykseen. Merisuola on myös luonnollinen elektrolyytti. Normaali merisuola sisältää arviolta 16-24 mineraalia, mutta Himalajan suolassa on 87 mineraalia, mikä on sama kuin veressä. Joten heitä pöytäsuola menemään ja korvaa se Himalajan suolalla.

Nesteytysvinkki:

Lisää Himalajan suolaa litraan vettä. Purista sitruunan mehua lasilliseen Himalajan suolattua vettä joka kerta kun juot. Tämä luo täydellisen kosteuttavan eletrolyyttikaavan.

Antioksidantit ja rooibostee

Käytä ruokia, yrttejä ja lääkkeitä joissa on paljon antioksidantteja, jotka auttavat kehoa puhdistautumaan myrkyiltä. Afrikkalainen rooibos on meta-antioksidantti ja erittäin laajalti saatavilla kaupoissa ympäri maailman.

Aasiassa sanotaan olevan matalimmat syövän esiintymislukemat heidän vihreän teen kulutuksen takia. Yksi kuppi rooibosta vastaa 50 kuppia vihreää teetä antioksidanttivaikutuksessa. Rooibos myös nesteyttää kehoa.

Metsässä liikkuminen

45 minuuttia metsässä hengittämässä elämää auttaa kehon immuunipuolustusjärjestelmää.

Lisätietoja

Journalisti Ramola D. antaa omat detox-vinkkinsä täällä.

Tri. Carrie Madej ehdottaa toistuvia detox-kylpyjä Bentonite-savella nanopartikkelien puhdistamiseen.

CBD-öljy ja kannabis auttavat grafeenioksidipuhdistuksessa.

MSM parantaa glutationitasoja.

Ruokasooda auttaa pitämään pH-tasot emäksisen puolella.

Vihreä levä auttaa puhdistamaan verestä raskasmetalleja: linkki.

Saladmaster keittiövälineet auttavat pitämään 98% ravinteista kokatessa. Pannut on tehty titaanista ja lääketieteellisestä teräksestä, eikä niistä jää metalleja ruokaan.

Piikkiproteiinien ja nanopartikkelien välittymisen ehkäisemiseksi käy suihkussa oltuasi ihmisten ilmoilla. Pese vaatteesi heti tai pidä niitä muovipussissa pyykkihetkeen asti.

  Artikkelin julkaissut Ariyana Love

Tutkimus: rokotetuilla edessään ADE-vammat ja kuolemat

Yli vuoden ajan asiantuntijoiden kuten tri. Sherri Tenpenny tekemä tutkimus on tuonut päivänvaloon yhä kasvavan huolen vasta-ainevaikutuksesta (“Antibody Dependent Enhancement”, ADE), ilmiöstä jossa rokote tekee taudista paljon pahemman virittämällä immuunijärjestelmän potentiaalisesti kuolettavaan ylireaktioon. Ilmiö tunnetaan myös nimellä “hypertulehdusvaste” tämän jälkeen esiintyvistä infektioista. ADE on hyvin tunnettu ilmiö koronavirusrokotteilla, joita on testattu eläinkokeissa. Iso kysymys on: esiintyykö sitä ympäri maailmaa rokotetulla 2.4 miljardilla ihmisellä.

OurWorldInData.orgin mukaan 31.7% maailman populaatiosta on saanut yhden tai useamman rokotteen. Se on arviolta 2.4 miljardia ihmistä.

USA:ssa, CDC:n mukaan, 199 miljoonaa ihmistä on saanut ainakin yhden rokotteen.

Kaikki 2.4 miljardia ihmistä, jotka ottivat rokotteen, ottivat kuolettavan, turvalliseksi osoittamattoman kokeellisen hoidon, joka tarkoituksella on suunniteltu sisältämään piikkiproteiinibioaseita, tai mRNA-rokotteiden tapauksessa, ohjeita keholle jolla valmistaa noita piikkiproteiinibioaseita.

Näin globalistien pakottama rokotekansanmurha on onnistunut piikittämään arviolta kolmanneksen maailman ihmisistä biologisella aseella, jonka tiedetään hyvin aiheuttavan vahinkoa ja kuolemaa.

Ja kuitenkin kysymys on edelleen: miten moni näistä ihmisistä kuolee rokotehaittoihin kuten ADEen?

Uusi tieteellinen tutkimus, joka on julkaistu Journal of Infectionissa, vaikuttaa tarjoavan selkeää näyttöä siitä, että ympäri maailmaa annetut rokotteet tulevat, epäilemättä, aiheuttamaan ADE-vaikutuksia ihmisille, kun he altistuvat deltavariantille ja muille koronavirusvarianteille. Tutkimuksen otsikko on Infektiota pahentavat anti-SARS-CoV-2 vasta-aineet tunnistavat sekä alkuperäisen Wuhan/D614G variantin että Deltavariantin. Potentiaalinen riski massarokotuksille?

Perinteisen virologian ja epidemiologian kantilta kirjoitettu tutkimus selittää, että vaikka tämänhetkiset rokotteet (jotka perustuvat alkuperäiseen Wuhanin D615G-varianttiin) tarjoavat jonkinlaista immuniteettia alkuperäistä virusta vastaan, niillä on valitettava sivuvaikutus: “infektiota pahentavien vasta-aineiden” kiihdytys, jotka ylireagoivat deltavariantin tartuntoihin. Se mitä paperi kuvaa on klassinen ADE, eli hypertulehdusreaktio joka tappaa henkilön heidän “viritetyn” immuunijärjestelmänsä ylireagoidessaan uusiin tartuntoihin.

Tutkimus toteaa, “deltavarianttien ADE on nykyisten rokotteiden potentiaalinen riski” ja jatkaa sen mekanismin kuvaamista millä ADE syntyy:

Molekyylimalleja käyttämällä me näytämme, että vahvistavilla vasta-aineilla on suurempi affiniteetti deltavarianttiin kuin Wuhan/D614G variantille. Me näytämme, että vahvistavat vasta-aineet vahvistavat piikkiproteiinin kiinnittymistä isäntäsolun solukalvoon kiinnittämällä N-terminaalialueen (NTD) rasvakuljettimen mikroalueisiin… mikä edistää sitä, että vasta-aineiden affiniteetti näyttää selvästi lisääntyneen. Näin ADE voi olla huolenaiheena ihmisille, jotka saavat alkuperäisen Wuhanin varianttiin perustuvan rokotteen piikkisekvenssin (joko mRNA tai virusvektori).

Tutkimus jatkaa sanomalla, että alkuperäiset rokotteet tulisi hylätä ja korvata uusilla “toisen sukupolven” rokotteilla, jotka on suunniteltu hyökkäämään deltavariantin antigeenejä vastaan.

Tottakai siihen mennessä kun tämä on tapahtunut, uusia variantteja kiertää jo ympäriinsä jotka uhkaavat samoja ihmisiä, kun otetaan huomioon että laajalti ympäriinsä kiertävän viruksen aikaan ihmisten rokottaminen käytännössä antaa virukselle evolutionaarista painetta luoda uusia rokoteresistenttejä muotoja, joita rokotetut tuottavat kehoissaan (kuten Geert van den Bossche on toistuvasti varoittanut). Huolimatta siitä miten monta rokotetta maailman populaatiolle on annettu, virus tulee aina mutatoitumaan uudenlaiseen muotoon, mikä heikentää rokotesuojaa.

Ainoastaan luonnollinen immuniteetti — laajan spektrin “yleinen” immuniteetti — voi pysäyttää pandemian. Rokotteet eivät koskaan voi pysäyttää COVID-mutaatioita, -infektioita tai -tartuntoja siitä yksinkertaisesta syystä, että rokotteet eivät näe tulevaisuuteen. Jopa CDC myöntää, että he eivät voi ehkäistä infektiota tai tartuntaa.

Vaikka rokottaminen lopetettaisiin nyt, miljardia ihmistä voi kuolla seuraavan 36 kuukauden aikana rokotteiden aiheuttamiin haittoihin

On kriittistä ymmärtää, että vaikka COVID-rokottaminen pysäytettäisiin tykkänään nyt, 2.4 miljardia ihmistä on jo saanut rokotteen, ja on aivan mahdollista että miljardi ihmistä tai suurempikin määrä voi kuolla ADEen, piikkiproteiinin aiheuttamiin sydänvaurioihin, piikkiproteiinin aivoissa aiheuttamaan “hullun lehmän tautiin” tai johonkin muuhun COVID-rokotteen tuhoisaan vaikutukseen.

Yksistään USA:ssa 20%:n kuolleisuus rokotetuilla tekisi 40 miljoonaa kuolemaa, joita tapahtuu eniten sinisissä kaupungeissa ja osavaltioissa, joissa vasemmalle nojaavat tottelevat kovasti auktoriteetteja heidän antaessa vapaaehtoisesti kehonsa kuolettavaan lääketieteelliseen kokeeseen “tieteen” nimissä. Et välttämättä ole tajunnut, että käytännössä koko demokraattipuolue USA:ssa on olennaisesti lupautunut rokotteenjälkeiseen elintenluovutukseen, ja samaan aikaan heidän elimensä täyttyvät piikkiproteiininanopartikkeleista, niin että kukaan ei kaipaa muutenkaan heidän elimiään.

brighteon.com/12909292-5cde-4416-a067-09137bf4700b

https://www.brighteon.com/channels/hrreport

  Artikkelin julkaissut Natural News

Puolustusministeriön sisäinen powerpoint UFOista tuli julki

Syyskuun 16. päivä 2021 The Black Vault sai FOIA-tietopyynnöllä tapauksen DODOIG-2021-001399, puolustusministeriön / sisäisen tarkastuksen powerpoint-esityksen koskien aiemmin ilmoitettua DOD/OIG:n Unidentified Aerial Phenomena (UAP) -arviota. Dokumenteissa, joiden luokitus oli “Controlled Unclassified Information” eli CUI, tuli ilmi lisätietoa DoD/OIG:n “arvioinnista” koskien DoD:n UFO-toimia.

Esitys vaikuttaa olevan kesäkuun 30. päivä 2021 luoduista slaideista, “Management Entrance Conference”, joka keskittyi puhumaan DoD/OIG:n UFO-toimien “arvioinnista”. Yksi osuus puhuu arvioinnin “soveltuvuusalueesta ja metodologiasta”. DoD/OIG tulee “…ottamaan mukaan puolustusministeriön, Yhdysvaltain erikoisjoukkojen komennon, Yhdysvaltain keskuskomennon, varuskunnat, taistelutuen ja muut maanpuolustusvirastot siten kuin ne liittyvät toimiin havaita, kerätä, analysoida, hyväksikäyttää ja valmistautua UAP:hin.

Vaikuttaa myös siltä, että toimijoiden luona käydään paikan päällä puhumassa “…käytänteistä, proseduureista, ohjeistuksesta ja toimista joilla havaitaan, kerätään, analysoidaan, hyväksikäytetään ja valmistaudutaan UAP-aktiviteettiin.”

Tätä artikkelia kirjoitettaessa ei ole selvää miten DoD on “hyväksikäyttänyt” UAP:ta, mutta se saattanee vielä selkiytyä, sillä The Black Vaultin FOIA-tapauksia prosessoidaan ja mahdollisesti dokumentteja tehdään julkisiksi.

Alta näet dokumentit sellaisina kuin ne annettiin The Black Vaultille.

https://documents2.theblackvault.com/documents/dod/DODOIG-2021-001399.pdf

  Artikkelin julkaissut The Black Vault

UFO Britannian TV-uutislähetyksessä

Havaintopäivämäärä: 1. helmikuuta 2021
Havaintopaikka: Lontoo, Englanti

Tämän UFOn näki ja tallensi Youtube-käyttäjä UFO London. Hän kuvasi tunnistamattoman lentävän esineen kiitämässä brittiläisen uutisankkurin takaa.

Tämä video on hidastettu ja siinä näkyy zoomaus jotta esine näkyy paremmin. Se näyttää siltä kuin niitä olisi kaksi! UFOt lentävät vierekkäin. Tämä on samanlainen kuin USA:n ilmavoimien hävittäjämuodostelma, jossa toinen hävittäjä lentää ensimmäisen vieressä. Siipimies on kakkoshävittäjä, joka seuraa mukana ja katsoo perään. Selvä UFO Lontoon yllä!

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Teollinen ruoka uhkaa ihmiskunnan eloonjääntiä

Vuosia olen ajanut luomuruokavaliota, joka auttaa optimoimaan terveyttä, välttämään yleisimpiä terveysongelmia ja auttaa regeneroimaan ympäristöä. Luomuruoan valitseminen vähentää altistumista hyönteismyrkyille, kasvimyrkyille, geenimanipuloidulle ruoalle, synteettisille lisäaineille sekä nanopartikkelilisäaineille, joista monikaan ei ole ruoka-aineiden listalla.

Ympäristön suojelemisen ja maaperän eheyttämisen lisäksi luomun suosiminen tukee myös eläinten hyvinvointia ja edistää kasvi- ja eläinkunnan biodiversiteettiä. Valitettavasti amerikkalaiset syövät uskomattoman paljon prosessoitua ruokaa, mutta 57.9% siitä on ultraprosessoitua1 — tuotteita spektrin toisessa päässä, jotka ovat ”huomattavasti muunneltuja”, jotka on yhdistetty lihavuuteen,2 muihin sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan useissa tutkimuksissa.3,4,5,6,7

Kehittyneissä maissa syödään yleisesti merkittäviä määriä prosessoitua ruokaa, ja tautitilastot paljastavat tämän trendin seuraamukset. Mikä tahansa ruoka, joka ei suoraan tule puusta, maasta, puskasta, vedestä tai köynnöksestä tulkitaan prosessoiduksi.

Riippuen siitä määrästä muutoksia joita ruoka käy läpi, prosessointi voi olla minimaalista tai merkittävää. Esimerkiksi jäädytetyt hedelmät yleensä ovat minimaalisesti prosessoituja, kun taas pizza, limu, mikroateriat ja laboratoriossa luotu ruoka ovat ultraprosessoituja.8

Prosessoidun ja ultraprosessoidun ruoan lisääntyminen ruokavaliossa on vaikutuksiltaan suuresti piilossa. Se uhkaa yleistä ruokaturvaa. Vaikka ruokapuutarhoista on tullut suosittuja viime vuosina, harva kasvattaa oman ruokansa nykypäivänä, ja luottaa ennemmin prosessoituun tarvikkeeseen ruokakaupassa, josta iso osa on tehty patentoiduista, geenimanipuloiduista aineksista.

Kuka hyötyy geenimanipuloidusta ruoasta? Patenttien omistajat — suuret, kansainväliset korporaatiot, jotka pitävät huolta osakkeenomistajistaan ja sen sijaan, että ne palvelisivat paikallisyhteisöjä, joissa sato kasvatetaan, ne vetävätkin kaikki voitot omiin taskuihinsa. Tohtori Vandana Shiva on ollut teollisuusruoan ja geenimanipuloitujen ruokien pakottamisen äänekäs kriitikko9, ja hän on alleviivannut sitä miten monet yhteiskunnalliset ja ympäristöongelmat syntyvät juuri patenttiruokajärjestelmästä.

Ruoan teollistuminen uhkaa ihmiskunnan eloonjääntiä

Independent Science Newsin artikkelissa10 Shiva puhuu siitä miten edistysmieliset yritykset teollistaa globaali ruoantuotantojärjestelmä yhä suuremmalla määrällä feikkiruokaa ja feikkilihaa uhkaa vääjäämättömällä tuholla ihmiskuntaa:

“Ruoka ei ole hyödyke, se ei ole vain ’tavaraa’ joka on lyöty mekaanisesti ja keinotekoisesti laboratoriossa ja tehtaassa yhteen. Ruoka on elämä. Ruoka pitää sisällään kaikkien olentojen panoksen, joista ruokaverkko koostuu, ja se sisältää potentiaalin ylläpitää ja eheyttää elämän verkkoa.
Ruoalla on myös potentiaali sekä terveyteen että sairauteen, riippuen siitä miten se on kasvatettu ja prosessoitu… Kuten muinaiset Upanisadit meitä muistuttavat, ’Kaikki on ruokaa, kaikki on jonkun toisen ruokaa’…
Hippocrates sanoi ‘Olkoon ruoka lääkettäsi.’ Ayurvedassa, Intian muinaisessa elämäntieteessä, ruokaa nimitetään termillä ‘sarvausadha’, lääke joka kiroaa kaikki taudit.
Teolliset ruoantuotantojärjestelmät ovat supistaneet ruoan hyödykkeeksi, ’tavaraksi’ jota voidaan sitten tuottaa laboratoriossa. Siinä prosessissa sekä planeetan terveys että meidän terveytemme on lähes tuhoutunut.
75% planeetan maaperän, veden, biodiversiteetin tuhoutumisesta ja 50% kasvihuonepäästöistä tulee teollisesta maanviljelystä, joka myös kontribuoi 75% ruoasta peräisin oleviin kroonisiin sairauksiin.

Mikä tärkeintä, maanviljelyn teollistuminen, jossa kemikaalien suurkäyttö on normi, denaturoi maaperän, tuhoaa sen hedelmällisyyden, eikä sitä kautta pääse orgaanista materiaa takaisin. Tämän seurauksena se köyhdyttää maaperän ja muuttaa sen aavikoksi — täydeksi vastakohdaksi verrattuna siihen mitä terveellinen systeemi tekee.

Teollinen maanviljely uhkaa myös globaaleja vesivaroja, se imee niistä pohjavedet nopeammin kuin mitä ne täyttyvät ja saastuttaa sen mikä jää jäljelle myrkyllisillä ja liiallisilla ravinteilla, jotka edistävät myrkyllisten levien kasvua, mikä johtaa suuriin kuolleisiin alueisiin. Kasvi- ja eläinkunnan diversiteetti — erityisesti pölyttävät hyönteiset — tuhoutuvat myös kemiallisella monokulttuurilla.

Kun tarkastelee ekologista sykliä kokonaisuutena, selvästi näkee miten teollinen maanviljely on asteittaisen tuhon veturi, ja kuitenkin tätä tuhon sykliä puolustellaan ruoan hinnalla ja tarpeella ruokkia massat. Vaikka me todellakin tarvitsemme ruoan tuotantoa edullisesti, nykysysteemi on uskomattoman lyhytnäköinen toiminnassaan.

Vaikka se auttaisikin tällä hetkellä, sen ympäristövaikutukset luovat maailman jossa tulevat sukupolvet eivät voi kasvattaa ruokaa tai löytää juotavaa vettä. Voi kuulostaa liioittelulta, mutta me olemme todella äkkiarvaamattoman lähellä hetkeä, jolloin suuret määrät ihmisiä kuolevat, ellemme me radikaalisti ja yhtäkkisesti muuta kurssia.

On tärkeää tajuta, että kun pintamaaperä katoaa, siinä ei voi kasvattaa enää ruokaa huolimatta siitä miten paljon kemikaaleja siihen laitetaan. Vuonna 2014 Maria-Helena Semedo, luonnonvarojen apulaisjohtaja YK:n alaisessa FAO-järjestössä, varoitti, että maailman pintamaaperä tulee katoamaan kokonaan alle 60 vuodessa.11

Nykypäivänä se tarkoittaa, että meillä on noin 55 vuotta aikaa jäljellä. Vesikatkot tulevat olemaan ongelma ympäri maailmaa.

Polku nälättömään maailmaan

Kuten Shiva huomautti,12 “Biodiversiteetti-intensiivinen ja myrkkyvapaa maatalous… tuottaa enemmän ravintoaineita per eekkeri ja samalla elävöittää planeettaa. Se näyttää meille polun kohti ’Nälätöntä Maailmaa’… ” Hän myös huomautti, että vaikka teollinen maatalous käyttää 75% saatavilla olevasta viljelymaasta, se tuottaa vain 30% ruoasta, jota me oikeasti syömme.

“Samaan aikaan pienet, biodiversiteetiltään hyvät farmit käyttävät 25% maasta, ja ne tuottavat 70% syömästämme ruoasta”, hän kirjoittaa.13 “Tällä tahdilla jos teollisen maanviljelyn ja teollisen ruoan osuus ruokavaliossamme kasvaa 45%:n, meidän planeettamme on kuollut. Siinä ei ole elämää eikä ruokaa.
Feikkiruokaan ja Feikkilihaan syöksyminen päättömästi, tietämättömänä ruokamme ja ruokakulttuurimme moninaisuudesta, sekä biodiversiteetin roolista terveytemme ylläpidossa, on naula planeetan ja terveytemme arkkuun.

Shiva vastaa Impossible Foodsin puolustukseen GM-soijasta

Tässä kohtaa olet varmaankin kuullut jo viimeisimmästä ruokahärdellistä: Impossible Burger14,15,16,17 jota monet vegaanit ja Piilaakson sijoittajat ovat pitäneet vastauksena ympäristöongelmiin, joita luetaan karjan syyksi. Impossible Foodsin feikkiliha tehdään GM-soijasta, jonka yritys on erityisesti valinnut sen ”kestävyyden” takia. Ylempi johtaja Rebekah Moses kertoi FoodNavigator-USAlle:18

“Me olemme ahkeroineet suuren määrän ja olemme luottavaisia että GM-soijaa käyttämällä me emme ota askelta taaksepäin kestävyyden suhteen.

Independent Science Newsin artikkelissa19 Shiva tyrmää firman väitteen, sanoen:

“Ottaen huomioon sen seikan, että 90% monarkkiperhosista on kadonnut Roundupin käytön seurauksena, ja me elämme sitä mitä tiedemiehet nimittävät ”hyönteismaailmanlopuksi”, GM-soijan käyttäminen ei todellakaan ole ’ympäristöllisesti vastuullinen valinta’.”

Shiva myös huomauttaa miten yrityksen ”täysi tietämättömyys” siitä miten kasvimyrkkyvastustuskykyiset superrikkaruohot ajavat yhä suurempaa määrää myrkyllisten torjunta-aineiden käyttöä.

Kuten St. Louis Post-Dispatch raportoi,20 2,4-D:n yhteys syöpään ja rauhastoiminnan epätasapainoon on tiedossa, sekä myös sen kulkueutumispotentiaali — sitä tullaan ruiskuttamaan miljoonille eekkereille viljelysmaata Keskilännessä ja Etelä-USA:ssa tänä vuonna. Yritykset rajoitaa dicamban käyttöä Arkansasissa, joka on tuhonnut dicambaa sietämättömät satokasvit parin viime vuoden aiikana, ovat myös menneet mönkään, ja lainsäätäjät ovat valinneet sen sijaan lakien höllentämisen.21

“Aikana jolloin ympäri maailman Roundupin ja GM-ruoan kieltoa ajava liike kasvaa, GM-soijan edistäminen ’feikkilihana’ harhaan johtaa syöjää sekä burgerin ontologian suhteen, että turvallisuuden suhteen”, Shiva kirjoittaa Independent Science Newsissa.22

Impossible Burger — Myrkyllisen glyfosaatin merkittävä lähde

Todellakin, hetki sitten Moms Across American pyynnöstä tehty testaus23 paljasti, että Impossible Burger sisältää glyfosaattia — itsestäänselvyys kun ottaa huomioon että se on tehty GM-soijasta,  kun kasvimyrkky imeytyy koko kasviin eikä sitä voi pestä pois.

Kuten Moms Across America raportoi toukokuun 16, 2019:24

“(Glyfosaatin ja sen hajoamisen AMPAksi) kokonaisvaikutus oli 11.3 ppb. Moms Across America myös testasi Beyond Meat -burgerin ja tulos oli 1 ppb …
Tätä uutta tuotetta markkinoidaan ratkaisuna ’terveelliseen’ syömiseen, kun itse asiassa 11 ppb suuruinen glyfosaattiannos voi olla erittäin vaarallinen. Jo 0.1 ppb glyfosaattia on näytetty25,26,27 muuttavan yli 4000 geenin toimintaa maksassa, munuaisissa, ja aiheuttavan vakavia sisäelinvaurioita rotilla.28
Impossible Burger on tehty GM-soijasta, jonka on näytetty aiheuttavan sisäelinvaurioita eläinkokeissa29 ja sen on näytetty merkittävästi eroavan ei-GM-soijasta.30
GM-ainekset Impossible Burgerissa, joka sisältää geneettisesti muokattua hiivaa ja GM-soijan leghemoglobiini-proteiineja,31 joista 46 on salaisia ja testaamattomia,32 on vieläkin huolestuttavampaa monille kuluttajille kuin glyfosaatin terveysvaikutukset johtuen sen raportoidusta allergisesta potentiaalista,33 jonka valmistajakin myöntää.

Moms Across America huomauttaa myös, että Impossible Foods väittää keskeisen ainesosan sen feikkilihassa — leghemoglobiini-soijan — “olleen ruokaa satoja tuhansia vuosia”, tohtori Michael Hansen, vanhempi tiedemies kuluttajaliitossa (Consumers Reportsin divisioona), on sanonut ”Tämä ei ole kategorisesti totta”. Samassa artikkelissa Living Maxwell sanoo:

“Impossible Foodsille lähetetty sähköposti kysyi ’Miten Impossible Burgerin heme voisi olla ’identtistä’ ihmisten syömään hemeen tuhansia vuosia sitten sekä muihin ruokiin jos te olette sitä geneettisesti muokanneet?’ eikä siihen olla vielä saatu vastausta.34

Lisäksi,35 Living Maxwell huomauttaa että vaikka yritys kertoi USA:n elintarvikevirastolle, että soijaleghemoglobiini oli ”huomattavasti samankaltainen” kuin proteiinit joita lihassa ja muissa kasviksissa on, Impossible Foods nyt kertoo asiakkailleen (verkkosivuillaan) että tämä GM-heme on ”identtistä” kuin mitä muista ruoista löytyy.

Miten paljon GM-aineksia Impossible Burgerissa onkaan?

Moms Across America varoittaa myös, että GMO-soija ei välttämättä ole Impossible Burgerin ainoa ainesosa, joka aiheuttaa glyfosaattikuormitusta.36 Useat ainesosat sen feikkilihassa ovat myös geenimanipuloituja (vaikka ei ole tiedossa käyttääkö yhtiö geenimanipuloituja ainesosia niistä), ja jotkut saattavat olla kuivikkeita,37  joita juuri ennen sadonkorjuuta on ruiskutettu glyfosaatilla.

Lyhyesti, mikä tahansa tai kaikki seuraavat aineet voivat olla mahdollisesti GMO:ta ja glyfosaattikontaminoituneita:

”…soijaproteiinikonsentraatti, auringonkukkaöljy, luonnolliset makuaineet, perunaproteiini, metyyliselluloosa (mahd. perua puuvillasta), hiivauute38 , hapatettu dekstroosi, muunneltu ravintotärkkelys, soijaleghemoglobiini, soijaproteiini-isolaatti, sekoitettu Tocopheroli (E-vitamiini)39 … tiamiinihydrokloridi40 (B1-vitamiini), natriumaskorbaatti41 (C-vitamiini), niasiini, pyridoxiinihydrokloridi (B6-vitamiini), riboflaviini (B2-vitamiini), B12-vitamiini.”42

Hypoteettisesti Impossible Burger voi olla lähes kokonaan geenimuunneltua, sillä vain neljä ainesosaa sen listalla ei ole mahdollisesti geenimuunneltua: vesi, kookosöljy, sinkkiglukonaatti ja suola. Shivaa lainataksemme:43

“Tuoreet oikeustapaukset ovat näyttäneet kytkökset Roundupin ja syövän välillä. Kun vastuuta kasautuu lisää44 syöpään liittyen, investoinnit Roundup-soijaan sokaisevat markkinat. Taikka toiveet siitä, että kuluttajien kusettaminen voi pelastaa Bayer/Monsanton.

Lihankaltaiset tuotteet ovat pelkkää voitontavoittelua ja ihmisten kontrollointia

Shiva huomauttaa myös toisen ”ontologisen sekaannuksen” liittyen erityisesti feikkilihateollisuuteen. Impossible Foodsin mukaan geenimanipuloitu hiivajaloste ”heme” on se mikä Impossible Burgerissa ”tuo makoisan makuelämyksen ja aromin, jota lihaa syövät kuluttajat kaipaavat.”45

“Luulin kasvisruokavalion olevan vain vegaaneille ja kasvissyöjille, ei lihansyöjille”, Shiva sanoo.46 Mutta se mikä todella ajaa feikkilihateollisuutta ei ole vegaaninen mielenlaatu, vaan päätavoite on korvata oikea liha kokonaan patentoiduilla tuotteilla.

“Todellakin, feikkiruokien promoaminen liittyy enemmän GM-maatalouden elvyttämiseen ja roskaruokateollisuuteen, sekä niitä kohtaaviin uhkiin, jotka syntyvät tietoisuuden kasvaessa kaikkialla luomusta, paikallisesta, tuoreesta ja aidosta ruoasta todellisena ruokana, joka eheyttää planeetan ja terveytemme”, Shiva kirjoittaa.
”Tämä liittyy liikevoittoon ja kontrolliin. Ne jotka hyppäävät feikkiruoan matkaan, heillä ei ole tietoa tai tietoisuutta myötätunnosta eläimiä kohtaan, elämän verkostoa kohtaan, eikä elävän ravinnon roolista tuon verkoston kutojana.
Heidän yhtäkkinen heräämisensä ’kasvisruokavalioon’, mukaanlukien GM-soijaan, on ontologinen rikkomus ruokaa kohtaan elävänä järjestelmänä joka yhdistää meidät ekosysteemeihin ja muihin olentoihin, mikä kertoo tietämättömyydestä sitä kulttuurien moninaisuutta kohtaan joka käyttää kasveja ravinnossaan.

Lyhyesti, feikkilihan yleistyminen on yritys saada aikaan sama ruoantuotannon kontrolli jonka Monsanto ja muut ovat saaneet aikaan patenteillaan ja GM-siemenillään.

Nyt he haluavat saavuttaa saman asian eläintuotteilla, ja kun elävät eläimet on eliminoitu ja korvattu patentoiduilla kasveista saatavilla vaihtoehdoilla — aivan kuten kaupattavat perintölajikkeet ja perinteiset siemenet korvataan patentoiduilla, joista on pakko maksaa — yksityiset yritykset kontrolloivat ruoan toimitusketjua.

Kuten Shiva huomauttaa, feikkiruoan nousu ja massiivinen kasvu ei ratkaise mitään ongelmistamme, mutta ”kiihdyttää ryntäystä romahdukseen” ruoantuotantojärjestelmässämme, ekologiassamme, ihmisten terveydessä ja viljelijöiden elinkeinoissa. Lisäisin vielä, että se kiihdyttää henkilökohtaisen vapauden eliminaatiota, koska se joka kontrolloi ruokaa, kontrolloi kansaa.

Impossible Foods hyökkää regeneratiivisen viljelyn kimppuun

Kuten kerroin jo kesäkuun 26. päivän 2019 artikkelissa, “Impossible fools at Impossible Burger,” Impossible Foods suoraan hyökkää regeneratiivista viljelyä kohtaan sen vuoden 2019 raportissa,47 jossa se väittää ruoholla ruokittujen karjaeläinten tuottavan suurempia määriä kasvihuonekaasuja kuin lehmien, jotka ovat saaneet konsentraattia (CAFO).48,49

Huolimatta todisteista50 jotka osoittavat ruoholla ruokitun karjan olevan nettopäästöissä negatiivisen puolella, kun kaikki relevantit seikat otetaan huomioon.

Kolmannen osapuolen elinkaarianalyysin51 (LCA) mukaan — jonka on toteuttanut sama yritys joka teki Impossible Burgerin LCA:n — White Oakin laidunmaiden karjan lihan hiilijalanjälki (joka on regeneratiivinen karjatila) on huomattavasti pienempi kuin perinteisen CAFO-lihan, sillä “systeemi tehokkaasti kaappaa maaperän hiilen ja paikkaa suurimman osan lihantuotannon päästöistä.”

Ottaen huomioon kaikki yksityiskohdat, mukaanlukien sisäsyntyiset päästöt, lannoitepäästöt, maaperän hiilisidonta, kasvuston hiili, sekalaiset viljelytoimet, teurastus ja kuljetus, nettohiilipäästöt naudanlihan tuotannossa White Oakilla olivat negatiiviset 3,5 kg hiiltä per kilo lihaa, mikä tekee tästä integroidun, holistisen järjestelmän, joka on kuusi kertaa hiilitehokkaampi kuin keskimääräinen CAFO-tuotantomalli.

Sillä aikaa Impossible Foodsin soijapohjainen feikkiliha on emittoi edelleen hiilipäästöjä. Civil Eatsin raportin mukaan52 vaikka ruoholla ruokittu naudanliha on 3,5 kg nettohiilinielu, perinteinen soijapapu tuottaa 2kg hiilipäästöjä jokaista ruokakiloa kohden, ja herneproteiini (jota Beyond Burgerissa käytetään lihankorvikkeena) tuottaa 4 kg hiilipäästöjä jokaista ruokakiloa kohden.

Miten feikkilihaa voidaan pitää ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona kuin regeneratiivista maanviljelyä? Hiilipäästöjen lisäksi geenimanipuloitu soija ei tee mitään maaperän eheyttämiseksi tai parantamiseksi, ei hyönteisten tai villieläinpopulaatioiden suojelemiseksi, ei tee mitään kasvattaakseen kasvidiversiteettiä eikä mitään parantaakseen kuluttajien terveyttä.

Päinvastoin, maissi ja soija, jotka molemmat ovat geenimanipuloituja, hävittävät ruohotasankoja USA:sta ”nopeimpaan tahtiin sitten 1930-luvun”, Washingont Post kirjoitti vuonna 2013.53

Tämä laidunmaiden ja preerioiden konvertointi yksikasviseksi pelloksi voi olla ympäristövaikutuksiltaan pahimpien joukossa. Kuten Christian Science Monitor huomautti,54 preerian palauttaminen (joka kuulu regeneratiivisen maatalouden malliin) “parantaa veden saatavuutta ja sitoo hiiltä maaperään”.

Regeneratiivisen maanviljelyn skaalautuvuuden ymmärtäminen

Kun Impossible Foodsilta pyydettiin kommenttia epäjohdonmukaisuuteen, heidän edustajansa sanoi Civil Eatsille, että he “yrittävät lisätä tietoisuutta siitä, että ruoholla ruokittu laajamittainen tuotanto ei ole yksinkertaisesti skaalautuvaa”. Poislukien heidän kysymyksen sivuuttaminen ja vastaamatta jättäminen, tämä väite ei perustu myöskään kunnolla todellisuuteen. Kuten White Oaks Pasturesin omistaja Will Harris sanoi Civil Eatsille:55

“White Oak Pastures ei tule koskaan olemaan monikansallinen korporaatio. Aidosti humaani, regeneratiivinen, reilu maatila ei tule koskaan skaalautumaan kansalliselle tasolle — ja vielä vähemmän kansainväliselle. Sen sijaan jokaisessa maaseutupiirikunnassa kaikissa 50 osavaltiossa tulisi olla yksi tai kaksi White Oak Pasturesia. Se on se miten asia oli ennen.”

Toisin sanoen, ei tule sekoittaa regeneratiivista maataloutta teolliseen maatalouteen, jossa pieni määrä yrityksiä tuottaa suurimman osan ruoasta.

Regeneratiivinen malli vaatii maatilojen määrän kasvattamista, ei karjan määrän kasvattamista per maatila. Tällä on hyötyjä siviili- ja paikallisyhteisötasolla, joita on vaikeaa hinnoitella rahallisesti.

Vastauksena Impossible Foodsin perusteettomaan hyökkäykseen regeneratiivista maanviljelyä vastaan, Harris antoi avoimen kutsun56 Impossible Foodsin toimareille vierailla maatilalla saadakseen paremman ymmärryksen siitä miten regeneratiivinen laiduntaminen oikeasti toimii.

Lannoiteteollisuus on suuri metaanipäästäjä

Aiheeseen liittyvissä uutisissa, tuore tutkimus57 sai myös selville, että lannoiteteollisuus on suuri metaanipäästäjä Amerikassa, joka tuottaa 29 gigagrammaa metaania vuodessa — yli 100 kertaa enemmän metaania kuin aiemmat estimaatit 0.2 gigagrammaa vuodessa.

Lannoiteteollisuuden päästöt yksinään ovat kolme kertaa suuremmat kuin mitä Environmental Protection Agency arvioi kaikkien muiden metaania päästävien alojen yhteensä tuottavan, lukema joka on 8 gigagrammaa metaania vuodessa. Syy tälle suurelle metaanipäästöjen määrälle lannoiteteollisuudessa johtuu siitä, että se käyttää maakaasua (joka on suurimmaksi osaksi metaania). John Albertson kertoi New Atlasille:58

”Me otimme yhden pienen teollisuudenalan, josta useimmat eivät ole kuulleetkaan, ja saimme selville että sen metaanipäästöt olivat kolme kertaa suuremmat kuin mitä EPA oli arvioinut kaiken teollisen tuotannon päästöjen olevan USA:ssa. Se kertoo meille, että on olemassa suuri aukko apriori-estimaattien ja todellisen elämän mittauksien välillä.
[M]aakaasu on suurimmaksi osaksi metaania, jonka molekyylikohtainen lämmityspotentiaali on suurempi kuin hiilidioksidilla. Suurten päästöjen tai vuotojen esiintyminen missään kohtaa toimitusketjua voisi tehdä maakaasusta merkittävämmän ilmastonmuutostekijän kuin aiemmin ollaan ajateltu.”

Ruokavalio on määräävä tekijä terveydessä ja pitkäikäisyydessä

Joku joka on tarpeeksi harhainen uskoakseen elävänsä pitkän, terveen elämän synteettisillä kemikaaleilla, toksisilla viljoilla (perinteisillä tai GMO-viljoilla täynnä kasvi- ja hyönteismyrkkyjä ja tuleennuttamisaineita) sekä samoista toksisista viljoista tehdyillä feikkilihoilla, hän tulee todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin kokemaan herätyksen.

Vaikka voitaisiinkin väitellä loputtomiin siitä minkälainen ruokavalio on paras, ei ole yksinkertaisesti olemassa argumenttia sille miksi oikea ruoka olisi huonompaa kuin synteettinen ja toksinen. Ka ikki väitteet päinvastaisesta voidaan suoraa sivuttaa markkinointipuheina. Joten jos sinua kiinnostaa terveytesi ja hyvinvointisi, sinun tulee yksinkertaisesti tehdä oikeasta ruoasta prioriteettiasia. Voit aloittaa seuraavilla:

  • Keskity raakoihin, tuoreisiin ruokiin ja vältä prosessoitua ruokaa niin paljon kuin mahdollista (jos se on tölkissä, pullossa tai paketissa ja siinä on ainesosien lista, se on prosessoitua).
  • Korvaa limut ja muut makeutetut juomat puhtaalla, suodatetulla vedellä.
  • (Jenkkiläiseen päivittäistavarakaupan tuotteiden sijoitteluun liittyvä neuvo:) Osta ruokakaupan laitamilta jossa on terveysruoat, kuten lihat, hedelmät, kasvikset, munat ja juusto. Kaikki laitamilla ei ole terveellistä, mutta vältät monia ultraprosessoituja ruokia tällä tavoin.
  • Vaihtele ostamiasi ruokia ja tapaa jolla syöt niitä. Esimerkiksi, porkkanat ja paprikat ovat maukkaita dipattuina luomu-hummukseen.
  • Stressi luo fyysisen himon rasvalle ja sokerille, joka voi ajaa addiktiiviseen stressisyömiseen. Jos voit tunnistaa kun stressaannut ja etsit muita keinoja emootioiden vapauttamiselle, syömistapasi todennäköisesti paranevat.
  • Emotional Freedom -tekniikat (EFT) voivat auttaa vähentämään stressiä, muuttamaan syömistottumuksia ja luomaan uusia, terveellisempiä syömistapoja pitkäaikaisen terveyden tukemiseksi. EFT:stä lisää, miten se toimii stressin vähentämisessä ja tapojen muokkaajana, kts. aiempi artikkeli ”EFT Is an Effective Tool for Anxiety.”

Ei ole parempaa hetkeä kuin NYT — Toimi näin

Nyt kysymys kuuluu: jatkatko korruptoituneen, toksisen ja kestämättömän ruokajärjestelmän tukemista, jota Big Biotech, Monsanto/Bayer ja heidän teolliset shillinsä ja voitonnälkäiset kätyrinsä ovat vaivalla kasanneet? Se riippuu paljolti meistä itsestämme, kuluttajina, löystytämmekö heidän tiukkaa otettaan ruokajärjestelmästä ja rikommeko kahleet. Hyvä uutinen on, että virtauksen suunta on jo kääntynyt.

Kuluttajien maailmanlaajuisesti tullessa enemmän tietoisiksi ongelmista, joita geenimuunnellut ruoka-aineet ja toksiset kemikaalit aiheuttavat, yhä useammat kieltäytyvät proaktiivisesti syömästä näitä ruokia. Myöskin globaalit luomuviljelyn ja ruoholla ruokitun lihan alat ovat kasvussa. Tämä osoittaa yhden asian todeksi: Me voimme kaikki saada aikaan jotain jos me uutterasti työskentelemme samaa tavoitetta kohti.

Yksi parhaista asioista on ostaa ruokia paikalliselta tuottajalta, joka pyörittää pikkubisnestä ja käyttää eri menetelmiä regeneratiivista maataloutta edistääkseen. Voit myös liittyä luomuruokapiireihin, jossa ostat osuuden tilan tuotannosta, joten saat toistuvasti tuoretta ruokaa. Uskon, että ruokapiiriin liittyminen on hyvä investointi omaan terveyteen, mutta sen lisäksi myös paikallisyhteisöön ja talouteen.

Lisäksi kannattaa ottaa käyttöön ehkäisystrategioita, jotka voivat auttaa vähentämään toksisten kemikaalien saastutusta kehossa. Suosittelen näillä sivuilla käymistä oman maan kohdalla:

Organic Food Directory (Australia) Eat Wild (Canada)
Organic Explorer (New Zealand) Eat Well Guide (United States and Canada)
Farm Match (United States) Local Harvest (United States)
Weston A. Price Foundation (United States) The Cornucopia Institute
Demeter USA American Grassfed Association

Monsanto, Bayer ja heidän liittolaisensa haluavat teidän uskovan, että he kontrolloivat kaikkea, mutta totuus ei voisi olla päinvastaisempi. Te lukijat, suurina joukkoina, olette valta käsissänne. Työskennellään yhdessä biotalouden korttitalon romauttamiseksi. Muistakaa — se alkaa valitsemalla oikein kaupassa.

Lähteet

  Artikkelin julkaissut Mercola

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com