fbpx

Tumma UFO Maderia Beachilla Floridassa

Havaintopäivämäärä: toukokuun 23. 2021
Havaintopaikka: Maderia Beach, Florida, USA
Lähde: MUFONin raportti
Tämä klippi on minuutin ja 12 sekuntia pitkä, ja siinä näkyy UFOlta näyttävä alus kallistuneena hienoisesti. Kappale nähtiin auringonlaskun aikaan ja se lensi meren yllä ja yhtäkkiä katosi näkyvistä. On erittäin todennäköistä, että UFO sukelsi mereen piiloon kameraa. UFOt voivat matkata veden alla yhtä helposti kuin avaruudessa.
Scott C. Waring,  Taiwan

 

Silminnäkijä kertoo:
Kappale lensi lännestä itään ja katosi arviolta 250 metriä meren yllä. Se tuli esiin yhtäkkisesti, lensi muutaman minuutin ajan ja katosi.
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Seitsemän UFOa Floridassa

Havaintopäivämäärä: joulukuu 2002
Havaintopaikka: Palm Beach, Florida, USA

Lupasin, että jos saan 50 tuhatta tilaajaa Youtubessa, paljastaisin jotain minulle erityistä. Jotain mitä olen pantannut 19 vuotta. Löysin nämä 7 UFOa monta vuotta sitten, mutta päätin tallentaa kuvakaappaukset, sijainnit ja videot mikäli ne poistettaisiin. Se oli kolme vuotta ennen Youtuben keksimistä.

Muutama kuukausi myöhemmin UFOt katosivat Googlen kartalta. En tajunnut silloin, että tulevaisuudessa Google laittaisi aikanapin karttaan, mikä mahdollistaisi palata ajassa ja löytää nuo kappaleet uudestaan. Joten… tässä ollaan.. toimitan kansalle lupaamani. Mies voi olla vain sanansa mittainen.

Olen sanonut monta kertaa, että Floridassa on avaruusolentojen tukikohta, joka ulottuu merestä Floridan maaperälle. Tämä video seitsemästä UFOsta on 100-prosenttista näyttöä tuosta. Tarkoitan, että kaksi UFOista itse asiassa materialisoituu maan läpi ja niillä on varjot läheisissä puissa. UFOt itse ovat 60 metriä läpimitaltaan ja saman muotoisia, mutta pari niistä on vinossa. Kaikilla niistä on mystistä utua niiden ympärillä. Useimmat UFO-raportit silminnäkijöiltä puhuvat siitä, että he näkevät utua tai sumeutta UFOn ympärillä. Olen samaa mieltä näiden raporttien kanssa.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Dogonit ja Nommot: Afrikkalainen heimo ja vierailijat Siriukselta

Tutkijat väittävät, että Dogonien tieto Siriuksen tähdestä on tuhansia vuosia vanha, ja uskotaan että Dogonit ovat kreikkalaisten muinaisia jälkeläisiä, jotka alunperin kolonisoivat osan Afrikkaa, joka tällä on osa Libyaa, ja sitten muuttivat lounaaseen, Malin Bandiagaran alueelle.

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kutsui heitä Garamantiaaneiksi, ja kreikkalaisen tradition elementit ovat hyvin samanlaisia kuin Dogonien kiinnostus numeroihin. Lisäksi heidän ollessaan Libyassa, nuo kreikkalaiset maahanmuuttajat ovat saattaneet hankkia tietoa naapureiltaan, muinaisilta egyptiläisiltä.

Dogonien kansalla on läheinen suhde ympäristöön, mikä tulee esiin heidän rituaaleissaan ja perinteissään, joita UNESCO pitää parhaimmin säilyneenä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, ja että populaatio on säilyttänyt useita traditioita kuten festivaaleja, seremonioita ja esi-isien palvontaa.

Dogonilaisten “Maskien tanssi”

Kaikkein näyttävimpiin kuuluu Maskien tanssi, rituaali jossa on paljon kodifikaatiota, mikä Dogonilaisille symboloi maailman muodostusta, tähtijärjestelmän rakentumista ja jumalten kulttia.

Siriuksen tähtijärjestelmä

Sirius kreikan sanasta “Seirios”, joka kirjaimellisesti tarkoittaa  “kirkasta”, ja se on Koiran tähdistön päätähti ja yötaivaan paljaalle silmälle näkyvä kirkkain tähti. Se on mahdollista havaita mistä päin Maapalloa tahansa.

Siriuksen tähtijärjestelmä

Siriuksen tähtijärjestelmä on yksi Maapallon lähimmistä, noin 8.5 valovuoden päässä. Se itse asiassa koostuu kahdesta kirkkaasta tähdestä, Sirius A ja Sirius B. Sirius B on kuitenkin niin pieni verrattuna A:han, että paljas silmä havaitsee kaksoistähden yhtenä ainoana tähtenä.

Pienen Sirius B:n ensimmäisenä havaitsi amerikkalainen astronomi ja teleskoopin tekijä Alva Clar, kun hän katseli teleskoopin läpi ja näki pienen valopisteen, satatuhatta kertaa himmeämmän kuin kumppaninsa Sirius A. Tähteä ei kuitenkaan pystytty kuvaamaan ennen vuotta 1970.

Dogonien huikea astronominen tieto

Muutama vuosikymmen sitten, vuosina 1946-1950, kaksi ranskalaista antropologia, Marcel Griaule ja
Germaine Dieterlen, tutkivat neljää afrikkalaista heimoa, jotka elivät Saharan eteläpuolella.

Kaksi tiedemiestä elivät pääosin Dogonien kanssa, ja inspiroivat heimoa niin paljon, että neljä heidän pääpappiaan, nimeltään “Hogon”, paljastivat heidän kaikkein syvimmät salaisuutensa tutkijoille.

Lopulta Marcel ja Germaine saivat niin paljon kunnioitusta ja rakkautta Dogoneilta, että kun Marcel kuoli vuonna  1956, yli 250 tuhatta afrikkalaista tuolta alueelta oli kerääntynyt kunnioittamaan miehen muistoa Malissa, Afrikassa.

Piirrettyään tuntemattomia kuvioita maahan, Hogonit näyttivät salaisen tietonsa universumista, jonka he olivat perineet esi-isiltään, ja joka osoittautuisi erittäin tarkaksi muutama vuosi myöhemmin.

Heidän huomionsa kohteena oli kirkkain tähti Sirius, ja hänen kumppaninsa, valkoinen kääpiö Sirius B, jonka he tiesivät olevan näkymätön paljaalle silmälle. He olivat tietoisia myös monista muista sen ominaisuuksista.

Dogonit tiesivät, että Sirius B oli itse asiassa valkoinen väriltään ja tähtijärjestelmän pienempi komponentti. He väittivät, että vaikka se oli pienempi, se oli painavin tähti, jonka tiheys ja painovoima oli suurin. Sirius B oli tehty siis aineesta, joka oli painavampaa kuin kaikki Maapallon rauta, ja tutkijat saivat tietää, että Sirius B:n tiheys oli itse asiassa niin suuri, että yksi kuutiometri sen ainetta painaa noin 20,000 tonnia.

Sirius B:n kiertorata

He sanoivat myös, että Sirius B:llä kesti 50 vuotta kiertää kerran Sirius A:n ympäri ja että kiertorata ei ole ympyrä vaan elliptinen. He sanoivat myös, että he tiesivät jopa Sirius A:n tarkan paikan ellipsissä. Tällä tähdellä kestää 50 vuotta kierroksessa ja Dogonien kulttuurissa juhlitaan yhtä kierrosta 50 vuoden välein, yhden “tähtivuoden” kunniaksi.

Heidän tietonsa aurinkokunnasta ei ollut sekään perustietoa, he piirsivät renkaat Saturnuksen ympärille, joita on mahdotonta havaita edes kiikareilla tai teleskoopilla.

Dogonit tiesivät myös Jupiterin neljä kuuta, että planeetat kiertävät Auringon ympäri, että Maapallo on pallo ja pyörii oman akselinsa ympäri. Vieläkin hämmästyttävämpää, että he tiesivät oman galaksimme, Linnunradan, olevan spiraalinmuotoinen, fakta jota tuon aikaiset astronomit eivät edes tienneet.

Avaruusolentojen tietoa

Dogonit uskovat, että heidän tietonsa ei ole peräisin tästä maailmasta. Heidän primitiivisen legendan mukaan, joka on useita tuhansia vuosia vanha, afrikkalaisheimon luona oltiin vierialtu, ja he saivat tietää tämän kaiken tiedon sammakkoeläinrodulta nimeltään Nommo.

Dogonien patsas, joissa Nommo kuvataan

Sen sijaan, että he olisivat pitäneet heitä jumalina tai jonkinlaisina yliluonnollisina hahmoina, Dogonien heimo pitää Nommoja Maan ulkopuolisina vierailijoina Siriuksen tähtijärjestelmästä.

Dogon-uskonnon henkinen hahmo on kaksoisidentiteetti, Nommo/Nummo, johon he viittaavat “Käärmeenä”, joiden iho olisi varmastikin vihreä, mutta joka kameleontin kaltaisesti kykenee vaihtamaan väriään. Joskus Käärmeellä on kaikki sateenkaaren värit.

Nommot kuvataan sammakko-olennoiksi tai “veden väeksi”.

Dogonien luolamaalaus

Vuonna 1976 tunnettu amerikkalaiskirjailija Robert Temple kirjoitti kirjan nimeltä “The Mystery of Sirius”, jossa hän esitti että Dogoneilla on erittäin tarkkaa kosmologista tietoa, joka nykypäivänä on vahvistettu, kiitos astronomian kehittymisen.

Hän kirjassaan kertoo, että Nommot ovat vierailijoita Siriukselta, jotka ovat antaneet Dogoneille astronomista tietoa. “Mistä muuten kaikki Dogonien heimon astronominen tieto olisi tullut?”, Temple kysyy.

 

Artikkelin julkaissut Alienigenas do Passado

Insinöörin väite: MH370 löytyy Intian valtamerestä

Uusi jäljitysteknologia on saattanut lopultakin ratkaista MH370-lennon mysteerin. Kone katosi 7 ja puoli vuotta sitten.

Brittiläinen ilmailuinsinööri Richard Godfrey on käyttänyt viimeiset 9 kuukautta uuden jäljitysteknologian parissa, ’heikon signaalin propagointi’ yhdistettynä satelliittikommunikaatiojärjestelmän dataan, jolla kadonnutta konetta on jäljitetty.

“Kahta järjestelmää voidaan käyttää yhdessä havaitsemaan, identifioimaan ja paikallistamaan MH370 sen lentoradalla Eteläisen Intian Valtameren yllä”, hän sanoi 7newsille.

Hänen raportin mukaan kone törmäsi maahan arviolta minuutin sen jälkeen kun satelliittilinkki viimeisen kerran ilmoitti itsestään kello 8.19 Intian valtameren yllä.

Hän vaäittää, että hän on paikallistanut tarkat koordinaatit, jonne Malaysia Airlinesin lento  370 on törmännyt ja uponnut eteläisen Intian valtameren pohjaan, mikä antaa toivoa siitä että kone vielä löydettäisiin.

Hän uskoo hylyn olevan 1,9 kilometriä Perthistä länteen, 4 kilometrin syvyydessä, mikä antaa asiantuntijoille mahdollisuuden pitää tarkemmat syvänmeren etsinnät. MH370 katosi 7 ja puoli vuotta sitten ja sen kyydissä oli 239 matkustajaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Jättiläisalus yrittää laskeutua tukikohtaan Irakissa

Seuraavalla videolla Linda Moulton Howe puhuu menneistä ja tulevista tapahtumista ja jatkaa kuuluisan tapauksen parissa, jossa avaruusolennot yrittivät laskeutua Irakin tukikohtaan vuonna 2009.

2:27​ -lauantai, maaliskuun 13 – “Macron harjoittelee Tähtien Sotaa”, “Ranska pyörittää satelliittisotaleikkejä”

  • Ranska piti ensimmäisen sotaharjoituksensa avaruudessa koskaan
  • USA, Ranska ja Saksa pitävät harjoituksen nimeltä “Asterix”
  • sotaleikeissä harjoitellaan kiertoradan puolustamista

5:01​

  • Mystinen räjähdys, tärinää raportoitu San Diegossa, maaliskuun 10, 2021
  • rytinää ja tärinää kuullaan ympäri eteläistä Kaliforniaa — ei tietoa syystä, edes USGS:llä — silminnäkijä South Parkissa: “tiesin ettei se ollut maanjäristys”… “yhtäkkinen impakti”

Omituisia metalliääniä Pennsylvaniassa maaliskuun 13.

  • Phoenixvillen, Pennsylvaniassa, silminnäkijä: “me kuulimme metallisen äänen” ”tämä ei ollut äänivallin murtuminen”

15:48​ – eläkkeellä olevan armeijan ylipäällikön haastattelu

– lokakuun 2009 tapaus Tal Afarin ulkopuolella Irakissa olevassa tukikohdassa

  • näkivät jättiläismäisen aluksen kiitoradan yllä
  • ei runkoa, bumerangin muotoinen, leijui kiitoradan yllä
  • “tämä on jotain 200 metriä (kahdeksasosan mailia) leveä”…”se peitti koko kiitoradan”
  • “vaalea, munankuoren värinen”
  • “leijaili kiitoradan päässä”
  • “se oli niin iso”…”se tuli suoraan kiitorataa pitkin… teki erittäin kevyen käännöksen oikealle ja alkoi nousta… sitten se oli kadonnut”
  • “ne salasivat sen”

Katso Youtubessa: klikkaa tästä

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Maapallon energiaverkkojen korjaus ja saasteiden poisto

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me annamme paljon painoarvoa planeetallenne aiheutetun vahingon korjaamiselle, koska te ja Maapallo olette yhteen nivoutuneita, toisiinsa kytkeytyneitä tavoilla joita ei voida murtaa. Ja vaikka me aina pyrimmekin auttamaan teitä, ihmiskollektiivia, meidän tulee myös tarkastella Maapalloa, sillä hän on se joka teitä kannattelee tällä matkalla ja antaa teille niin paljon sitä mitä tarvitsette elossa pysymiseen, ihmisenä oloon. Me olemme työskennelleet Maapallon energiaverkkojen korjaamiseksi, sekä ilmakehän, ja toki me myös autamme myös kaiken saasteen siivoamisessa.

Ja me voimme tehdä tämän koska meillä on lupa ihmiskunnan korkeammalta itseltä. Teille annetaan lupa pyytää apua ja vastaanottaa sitä, ja jos fyysiset avaruusolennot tekevät liian suuren osan tästä työstä, heihin saatetaan vaikuttaa, he eivät aina onnistu, tai on jonkin sortin muu mutka matkassa joka estää fyysisten työkalujen käyttämistä ongelman korjaamiseen, jonka on saanut aikaan matalampi tietoisuus. Jos teidän tietoisuutenne olisi korkeampi, ette koskaan haluaisi vahingoittaa planeettaanne. Te kunnioittaisitte planeettaanne, kasveja, eläimiä, vesialueita, ruokavarantoja.

Sen sijaan ihmiskunta on ajautunut niin kauaksi reitiltään, että tarvitsette apua, ja tarpeeksi moni ihminen tajuaa tämän, ja ovat pyytäneet apua, niin että me voimme vastata avunpyyntöön. Tietoisuus on siirtynyt niin monissa teissä maailmassanne, ja on tullut sen aika, että maailmanne kuvastaa teille tätä. Yksi ihminen saattaa tuntea olonsa täysin voimattomaksi sen vahingon määrästä joka on aiheutettu, mutta teidän ei tarvitse tuntea niin enää, koska teillä on apua.

Ja kun etsitte ongelmia Maapallolta, varmasti löydätte niitä kokoajan enemmän ja enemmän. Ja siksi me pyydämme kaikkia teitä muuttamaan katsantokantaanne. Älkää olko toivottomia ja pelätkö Maapallon nykyistä olotilaa, vaan sen sijaan keskittykää siihen mikä on turmeltumatonta, mikä on kaunista ja inspiroivaa Luotoäidissä.

Ja tuntekaa Maan rakkaus teitä kohtaan, sillä hän myös pyrkii tasapainottamaan itsensä. Hän haluaa kaikkien teidän lähtevän hänen matkaan kohti korkeampaa tietoisuutta. Te olette hänen lapsiaan nyt, ja hän tietää että iso osa teidän ongelmista on muiden aikaansaamia, kaikkien avaruusolentojen jotka ovat räpeltäneet teidän DNA:nne kanssa. Hän tietää, että te olisitte kehittyneet kivasti ilman noita väliintuloja, ja hän antaa teille anteeksi.

Ja jos hän voi antaa teille anteeksi, silloin te voitte antaa anteeksi avaruusolennoille, jotka tarkoittivat hyvää, mutta olivat enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Te olette niin paljon rauhallisemman ja harmonisemman tulevaisuuden partaalla, ja me teemme vain osamme. Me vastaamme pyyntöönne, mutta te saatte kaiken kunnian signaalien lähettämisestä, siitä että kerrotte mille ja muille mitä te tarvitsette. Me kaikki työskentelemme tiiminä tässä galaksissa, tässä universumissa, ja Alkulähteen energian parissa.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Valmistautukaa ensikontaktiin

Rakkaat Maapallon lähettiläämme, me tulemme luoksemme teille tässä NYT-hetkessä informoimaan teitä, että me tulemme laskeutumaan pian, mutta ainoastaan todellisuuden taajuudessa, jossa “Valta Itsessä” on korvannut kaiken jäljellä olevan “Vallan Muista”.

Täten värähtelytaajuus, jollaisessa tulemme laskeutumaan, on ihmiskunnan määrittämä. Me tiedämme, että ne teistä jotka elävät Itsevaltaisina eivät ole vastuussa niistä, jotka haahuilevat alempiulotteisessa Vallassa Muista.

Se mitä rakkaat valokehoonsa palanneet voivat tehdä on auttaa niitä, jotka on menetetty Vallalle Muista, lähettää heille ehdotonta rakkautta ja Violettia Liekkiä. Sitten teidän tulee päästää heistä irti omassa tietoisuudessanne, sillä se on heidän päätöksensä joko herätä tai pysyä unessa pelon ja ylivallan todellisuudessa.

Pysymällä pelon ja ylivallan todellisuudessa, he ovat valinneet kiinnittää alemmat tietoisuuden tilansa jäljelle jääneisiin Gaian Alempiin Astraalitasoihin. Alempi Astraalitaso on paljon kuten vanhan hylätyn talon kellari. Tämä “vanha talo” tullaan remppaamaan “katosta” lattiaan.

Kun “taloa” rempataan, värähtelytaajuus tulee laajenemaan korkeampiin ulottuuvuksiin, jotka eivät ole saavutettavissa niille, jotka ovat valinneet elää kauan sitten unohdetun kellarin pimeydessä.

Toisin sanoen, kun heränneet muistavat unohtaa kadotetut, heidän tietoisuutensa laajenee “kellariin” menetettyjen “kokemuksen taajuuskaistan” ulkopuolelle. Menetetyt pysyvät matalammilla kokemustasoilla, kun ylösnousevat taas linjautuvat korkeampien ja korkeampien todellisuuden tasojen kanssa.

Lopulta planeetan taajuus on niin korkealla, että alemmat astraalitasot tullaan pyyhkimään pois Gaian kehosta. Aivan kuten eläin päästää irti talviturkistaan keväällä, Gaia tulee päästämään irti raskaasta Alemmasta Astraalitasostaan.

Gaian palatessa rakkaaseen korkeamman ulottuvuuden värähtelyyn, hän ensin päästää irti Alemmasta Astraalitasosta ja lopulta kaikesta jäljelle jääneistä matalammista kehoista.

Kuten me olemme usein sanoneet, Gaia on äärimmäisen rakastava Äiti. Täten hänen kantaessaan mukanaan alempien ulottuvuuksien jäänteitä, hän tulee tarjoamaan paikan kadotetuille, jotka saavat mahdollisuuden päättää astuvansa Valoon. Tämä Korkeampi Valo tulee lopulta peittämään jopa matalimman astraalitason, ja kadotettujen tulee siirtyä toiselle planeetallle, jossa he tulevat ennen kuin he voivat muuttua, toivottavasti, päästämään irti Vallasta Muiden Yli, sekä heidän tarpeestaan uhriutua, pitää vihollisia ja kärsiä.

Katsokaas, Valta Muista voi olla olemassa vain kun on muita, jotka ovat valinneet uhriutumisen. Me emme sano, että valinta olla uhri on tietoinen valinta, sillä sitä se ei yleensä ole. Monet ovat addiktoituneet kolmannen ulottuvuuden formaattiin hallitsijoista ja hallittavista.

Tämä addiktio tulee vaipumaan pois, kun ne jotka ovat vankeina Valtaan Muiden Yli muistavat, että Gaia on planeetta jolla vapaa tahto hallitsee. Koska Gaialla on vapaa tahto, ne jotka valitsivat Vallan Muista ollakseen uhreja voivat valita myös päästävänsä irti addiktiostaan ja ottaa oman oman elämän ohjakset haltuun.

Ne jotka toivovat auttavansa näitä muita, voivat tehdä parhaansa lähettämällä Ehdotonta Rakkautta ja Violettia Liekkiä. Ehdoton Rakkaus on todennäköisesti tuntematon käsite Vallalle Muista, sillä he ovat eläneet elämäänsä, todennäköisesti monta eri elämää, uskoen että he eivät ole olleet oman kohtalonsa mestareita.

Kuitenkin Ehdottoman Rakkauden lahja tulee vaikuttamaan heihin suuresti, sillä he ovat todennäköisesti vastaanottaneet vain ehdollista rakkautta monissa heidän inkarnaatioissaan. Kun he vastaanottavat Ehdotonta Rakkautta, he alkavat tajuta että ehkäpä he voivat panna hanttiin sille mikä on pitänyt heitä kiinni uhriutumisen kaavassa.

Tuo realisaatio tulee muuttamaan heidän elämänsä ikuisesti, ja heille tulee valkenemaan että he saattavat ansaita rakkautta “ehdottomasti”. Rakkauden ansaitsemisen käsite vain pelkästään siksi että on elossa on heille erittäin uusi, sillä he ovat kasvaneet uskoen että he eivät ole “riittävän hyviä”.

Tämän realisaation myötä he tulevat olemaan valmiita vastaanottamaan Violetin Liekin lahjanne avustamaan heitä heidän transmutaation prosessissaan korkeammille todellisuuden taajuuksille. Fyysisellä kolmannen ulottuvuuden tasolla on monia alitasoja.

Koska rakkaus on usein liian “ehdollista” tuossa todellisuuden taajuudessa, monet ihmiset ovat eksyneet uskomuksessaan että he eivät ole “riittäviä” tai “tarpeeksi hyviä”. Pimeydellä on ollut suuri valta tuossa todellisuudessa monen syklin ajan.

He ovat pitäneet valtaansa vakuuttelemalla muita, että muut eivät ole tarpeeksi voimakkaita pitämään omia puoliaan ja että he tarvitsevat “apua” niiltä jotka vaikuttavat voimakkaammilta. Epäonnistumisilta, pettymyksiltä, matalampien kolmannen ulottuvuuden resonanssien vaikeuksilta vaikuttavien asioiden ansaan kiinni jääneet ovat niin elämän pieksämiä, että he eivät tunnista sitä, että näiden pimeyden tahojen tarjoama apu on oikeasti ansa.

Siksipä sykli jatkuu ja jatkuu pettymyksestä pettymykseen ja ansasta ansaan. Miten tästä syklistä pääsee irti? Me palaamme jälleen Ehdottomaan Rakkauteen. Ehdoton Rakkaus EI ole tunne. Ehdoton Rakkaus on rakkauden, toivon, voimaantumisen ja lupauksen energiakenttä.

Nyt me mainitsemme muutaman sanan näistä jokaisesta käsitteestä, alottaen rakkaudesta. Rakkaus on energiakenttä, joka liikkuu laajentuvissa sykleissä, kun taas pelon, rakkauden vastakohdan, liike on aina vain supistuvissa sykleissä. Me sanomme “sykleissä”, sillä energiakentät matkaavat ympyräkuvioissa, vaikka ne kulkevat myös vaaka- ja pystytasoissa.

Kun me puhumme “energiakentästä”, me tarkoitamme “energiapakettia joka resonoi samojen ajatus- ja emootio“kenttien” kanssa. Tässä tapauksessa, mieti sanaa “kenttä” kuin keto, ruohoa, kukkia, lunta tai viljaa, kuten vaikka vehnää. Kaikki tällä “kentällä” on samanlaista ja tarvitsee saman verran valoa, lämpöä, vettä ja/tai varjoa.

Samalla tavalla energiakentällä on samanlaisia ajatuksia, jotka kasvavat samanlaisten emootioiden “kentästä”. Jos kasvaa ja/tai takertuu pettymyksen, menetyksien ja kärsimyksen energiakenttään, he löytävät muita jotka ovat kokeneet samanlaisia menetyksiä.

Koska kaikki ovat kadoksissa, on vaikeaa löytää tietä ulos. Ne, jotka elävät toisten yli käytettävästä vallasta, työskentelevät kovasti luodakseen tilanteita, jotka painavat ihmisiä maahan, ja he ryhmittelevät he muiden kanssa joita on myös painettu alas maahan.

Kuitenkin ehdoton rakkaus on myös energiakenttä. Tämä energiakenttä on kokoelma hyväksyntää, tukea ja voimaantumista oman itsensä rakastamisesta tarpeeksi, että voi avoimesti ja lämpimästi rakastaa myös toista. Koska jokainen voi rakastaa ja hyväksyä itsensä, he myös rakastavat ja hyväksyvät muut.

Toisin sanoen, voi vain “antaa pois” sen mitä itsellä “on”. Jos pieni ryhmä Ehdottoman Rakkauden kentältä haluaa liittyä pettymysten ja kärsimysten energiakenttään, he tuntisivat välittömästi että jokin on todella pielessä.

Sitten, koska Ehdoton Rakkaus ympäröi heitä, he kykenevät myös sanomaan “Miten me voimme auttaa teitä?” Toisaalta he todennäköisesti tuntisivat olonsa riittämättömäksi jos tottuisi pettymyksen ja vaikeuksien energiakenttään.

Tässä tapauksessa Ehdottoman Rakkauden suuri voima voi suuresti auttaa niitä joita on piesty maahan elämän kovalla kouralla, koska Ehdottomassa Rakkaudessa EI OLE mitään tuomitsemista. Sen sijaan on hyväksyntä ja kärsivällisyys. Näetkö miten me näytämme teille oman todellisuutenne “ison kuvan”? Kun kävelette suurella “kentällä”, voitte nähdä vain sitä mitä ympärillänne on. Kutienkin jos olisitte kukkulalla, tai lentokoneessa — tai avaruusaluksessa — saisitte saman kuvan kuin mikä meillä on korkeammissa ulottuvuuksissa.

Me toivotamme teidät tervetulleiksi aluksillemme, mutta useimmat teistä eivät vielä tietoisesti kykene saamaan tuota kokemusta. Kuitenkin, me toivomme että tietäisitte että monet teistä käyvät luonamme kun olette astraalikehoissanne. Useimmin tämä tapahtuu unissanne tai syvässä mediaatiossa, mutta piakkoin vierailunne tulevat olemaan arkipäiväisempiä. Aivan kuten ihminen, joka elää pelkoon, valtaan perustuvassa energiassa, voi tuntea olonsa epämukavaksi rakkauteen perustuvassa energiassa, kolmannen ulottuvuuden tietoisuutenne voi tuntea olonsa epämukavaksi korkeamman ulottuvuuden tähtialuksessa. Onneksi aluksemme ovat täynnä Ehdotonta Rakkautta, joka välittömästi tekee olonne turvalliseksi ja rauhalliseksi.

Lisäksi, aivan kuten meidän kanssanne jakamassa Ehdottomassa Rakkaudessa energiakenttä transmutoituu korkeammalle resonanssille, ehdoton rakkautenne vallan energiaan kiinni jääneitä kohtaan transmutoi heidän energiakenttänsä korkeammalle resonanssille.

Tajuatteko, että teillä on sisällänne sellainen voima? Tajuatteko, että vain pelkästään lähettämällä Ehdotonta Rakkautta jotakuta sitä tarvitsevaa kohtaan voitte suuresti kontribuoida korkeammalle resonanssille transmutoivaan prosessiin? Maailmanne on suurten muutosten partaalla, ja kaaos yleensä edeltää muutosta. Teitä kaikkia pyydetään jättämään mukavuusalueenne ja rohkeasti kohtaamaan todellisuuden aspekteja, jotka voivat olla erittäin haasteellisia, itse asiassa pelottavia, niitlle jotka eivät koskaan ole pohtineet sitä että on olemassa muitakin sivilisaatioita kuin Maapallo.

Sitten heidän vastassaan on se seikka, että nämä sivilisaatiot ovat paljon enemmän teknologisesti, mentaalisesti, yhteiskunnallisesti ja emotionaalisesti kehittyneempiä. Ne, jotka ovat eläneet “valtaa muiden yli”-regiimissä, tulevat olemaan shokissa, peloissaan ja vaarallisia.

Siksipä ne teistä, jotka ovat lukeneet asioista, valmistautuneet henkisesti ja emotionaalisesti, tulevat saamaan kutsun lähettää syvintä Ehdottoman Rakkauden energiaanne pelon, hämmennyksen ja epäuskon energiakenttiin.

Monet ystävänne Maapallolla tulevat muuttamaan todellisuuttaan koska heillä on tietoa ja he ovat olleet yhteydessä meihin monen vuosikymmenen ajan. Toisaalta, monet ihmiset eivät koskaan ole edes ajatelleet että olisi olemassa korkeampia tietoisuuden tasoja, joissa lukemattomat yhteiskunnat ja maailmat elävät rauhassa ja ehdottomassa rakkaudessa.

Me kuulemme teidän kysyvän “Milloin tämä tapahtuu?” Me vastaamme teille kysymällä “Milloin olette valmiit todellisuuskäsityksenne täydelliseen muutokseen ja valmiita ottamaan mukaan siihen korkeammat ulottuvuudet?”

Katsokaas, me aloitamme laskeutumisemme korkeampien ulottuvuuksien alimmilla reunoilla. Näin ne teistä, jotka ovat laajentaneet tietoisuuttaan korkeammalle tasolle tulevat näkemään meidän läsnäolomme.

Kuten näette internetistänne, kirjoistanne ja kursseiltanne, yhä useammat ovat alkaneet tietoisesti syleillä todellisuutta, jossa illuusio alemmista ulottuvuuksista korvautuu todisteilla siitä, että on olemassa korkeamman ulottuvuuden maailma, ja siitäkin vielä paljon paljon pidemmälle.

Oletteko TE valmiita syleilemään tätä korkeamman ulottuvuuden energiakenttää? Mikäli vastauksenne on KYLLÄ, silloin todennäköisesti olette niiden joukossa jotka valmistelevat, kouluttavat ja rauhoittelevat niitä jotka eivät ole valmiita.

Jos vastauksenne on EI, silloin todennäköisesti ette koskaan edes lue tätä viestiä. Mutta jos luette, muistakaa että todellisuus on oman aistimuksen valinta. Todellisuus jonka valitsette aistia on todellisuus jota te pidätte totena. Ja se todellisuus minkä TE uskotte olevan totta on se todellisuus mitä te elätte.

Muistakaa, että myönnättepä te sen tai ette, te olette KAIKKI oman todellisuutenne luojia! Muistakaa myös, “Aika on kolmannen ulottuvuuden illuusio.” Kun sanomme, että me tulemme NYT, se tarkoittaa että te koette sen NYT kun TE olette siihen valmiita.

Joukossanne on monia joiden kanssa me kommunikoimme päivittäin. Lisäksi on monia jotka vierailevat usein aluksillamme. Sallikaa kolmannen ulottuvuuden Maapalloaivojen ottaa oma aikansa niin pitkään kuin on tarpeen adaptoitua Uuteen Maapalloon, joka on täällä NYT!

Tämän Maapallon löytämiseksi, älkää katsoko YLÖS, vaan etsikää SISÄLTÄ!

 

Artikkelin julkaissut Awakening with Suzanne Lie

Lordi Melchizedek: Kosmisen leijonan herääminen

Kanavoinut Natalie Glasson

Tervehdys, minä olen Melchizedekin tietoisuus ja kollektiivinen energia, joka tunnetaan nimellä Lordi Melchizedek. Minä olen universaalin tason valvoja. Tällä Luojan Universumin tasolla näen koko universumin, ymmärrän kaikki tapahtuvat ylösnousemuksen siirtymät ja miten ne vaikuttavat planeetan tasolla, galaktisella tasolla, universumin tasolla, multiversumin tasolla ja kosmisella tasolla. Minä, Lordi Melchizedek, toivon tekeväni sinut tietoiseksi energiasta joka on saapumassa, se on herättävää energiaa kosmisella tasolla, kaunis valon ilmentymä joka näyttää mitä majesteettisimmalta leijonalta. Se tunnetaan Heräävänä Kosmisena Leijonana. Tämä energia kulkee koko Luojan universumin läpi ja myös maallisten tasojen läpi. Heräävän Kosmisen Leijonan tarkoitus on koskettaa sieluja kosmisella valolla, joka saa aikaan heräämisen. Kun me ajattelemme leijonaa, me saatamme ajatella rohkeutta, itseluottamusta, urheutta, joukon johtajana olemista. On monia ominaisuuksia joita saatamme tunnistaa leijonassa, ja saapuvalla energialla on näitä ominaisuuksia, rohkeasti eteenpäin meno, rentous ja luottamus omassa kehossa, luottamus ylösnousemusprosessiin sekä voima. Nämä ominaisuudet aktivoituvat sielussa niin, että ne voivat rohkaista meitä menemään eteenpäin ylösnousemuspolulla.

Toinen Heräävän Leijonan Aspekti on parannus. Leijona kulkee Luojan universumissa ja parantaa monia sieluja, erityisesti sieluja jotka kokevat erillisyyttä omasta olemuksestaan tai omassa todellisuudessaan. Se voi olla erillisyyttä Luojasta.

Kun kutsut leijonaa, se tulee luoksesi. Se saattaa käpertyä viereesi, maata vierelläsi tai istua ja tuijottaa sinua silmiin. Leijona voi alkaa itkeä, nämä kyyneleet ovat parantavia sillä leijona vapauttaa erillisyyden energiaa niitä puolestasi. Kyyneleet sulavat energiakenttääsi ja tarjoavat suurta parannusta. Leijona tulee istumaan, on läsnä kanssasi, voit puhua sille, pyytää sitä parantamaan tiettyjä aspekteja itsessäsi tai todellisuudessasi. Leijona ottaa nämä itseensä ja tulee yhdeksi kanssasi. Voit tuntea sen voiman, rakkauden, urheuden ja tuen sen auttaessa sinua vapauttamaan energioita. Sen kyyneleet osuvat energiakenttääsi kuin parantava salva, auttaen parannuksessa ja herättäen olemuksesi.

Leijona on erittäin fyysinen näkemys energian välittämisestä ja heräämisestä, joka sisäisillä tasoilla ja maallisessa todellisuudessa tapahtuu. Kuitenkin leijonana ilmentyvä energia on kanssasi ja auttaa sinua pääsemään käsiksi energiaan. Se on kuin ankkuri joka saavuttaa Luojalta välitetyn energian. Kosminen leijona palvelee olemuksesi heräämistä, luo ja edistää parannusta, rohkaisee voimaan ja urheuteen kulkea omaa ylösnousemuspolkua. Kosminen leijona tarjoaa työkaluja joita tarvitset tai herättää sinussa ne työkalut joita kaipaat tukemaan ylösnousemustasi tänä aikan. Syvempi yhteys Luojaan tuntuu syvempänä yhteytenä kosmisiin tasoihin. Olemuksesi täyttyy koskemattomalla valolla.

Leijona on sateenkaaren värinen, täynnä kaikkia Luojan valon aspekteja. Minä, Lordi Melchizedek, tarkkailen leijonan kulkiessa koko Luojan universumin läpi ja koskettaessa kaikkia sieluja, se on todella mahtava kokemus.

Pyydän teitä kutsumaan Heräävää Kosmista Leijonaa meditaatioihinne ja tulemaan istumaan kanssanne.

Voitte kommunikoida siitä mitä haluatte herättä ja siitä mikä vielä tarvitsee parannusta.

Sitten yksinkertaisesti hengittäkää syvään ja sallikaa leijonan olla läsnä kanssanne tavalla joka tuntuu kaikkein asianmukaisimmalta.

Voitte kutsua leijonaa niin monta kertaa kuin haluatte.

Leijona tulee vain kaikkein jumalallisimman johdatuksen myötä. Jos leijona ei ilmesty teille, silloin yksinkertaisesti pyytäkää joku toinen kerta, koska jumalallinen ajoitus ei ole juuri tuo hetki.

Tämä on ihana lahja kokea ja tutkia.

Minä kiitän teitä,

Minä olen Lordi Melchizedek

 

 

 

Artikkelin julkaissut Sacred School of OmNa

Orbi Montanassa

Havaintopäivämäärä: 26.6.2021
Havaintopaikka: Missoula, Montana, USA
Lähde: MUFON 115753

Silminnäkijä kuvasi hehkuvan orbin Missoulan yllä. Hehkuva orbi matkasi taivaalla, ja se nähtiin vilkkuvan aina välillä, mutta ei mitenkään tasaisin väliajoin, vaan arvaamattomasti. UFO ei ole tähti, koska se on pilvikerrostuman alla ja liikkuu nopeasti. En näe lentokoneen valoja enkä kuule mitään ääniä, mikä kertoisi lentokoneesta. Kappaleella on kaikki avaruusolioiden aluksen merkit.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Entä jos maailma muuttuisi kokonaan?

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me jatkuvasti kutsumme kaikkia teitä tulemaan tänne korkeammille taajuuksille, koska me tiedämme että se on se mitä te loppujen lopuksi haluatte, vaikka luulisittekin haluavanne jotain muuta. Te luulette haluavanne asioiden muutosta Maapallolla, ja mitä sitten jos ne muuttuisivat? Mitä jos kaikki muuttuisi, mutta kukaan ihmiskehossa elävä ei haluaisi muuttua itse? Teillä lopulta olisi samat ongelmat kuin aina ennenkin. Tämän takia teidän muuttuminen syvältä sisimmästä on ainoa tapa muuttaa ulkoinen todellisuus ja saada nuo muutokset pysyviksi ja sellaisiksi joita te haluatte myös sielutasolta.

Ego ei pidä haasteista, koska ego vain haluaa tietää että kaikki tulee olemaan hyvin, että kaikki ovat turvassa, mukavasti, että kaikista huolehditaan ja niin edelleen. Mutta sielu kaipaa noita muutoksia, koska sielu tietää että sen matka on kasvua ja kehitystä, laajentua ja muuttua yhä enemmän Alkulähteen Energiaksi kokemustasolla. Tietäkää, että te olette Alkulähteen Energiaolentoja, mutta sen tietämyksen kokeminen jonkin oman tekemisen kautta, tai ajatuksen tai puheen, tai edes tuntemisen, on täysin eri kokemus.

Kun autatte jotakuta toista koska tunnustatte että hän on osa teitä, se on Alkulähteen Energian kokemus. Kun rakastatte jotain toista, huolimatta siitä että tämä ei ole tehnyt mitään ansaitakseen tuota rakkautta, se on Alkulähteen Energian kokemus. Kun kuuntelette jotakuta, vaikka tiedätte että hän valittaa ja pitkittää samaa todellisuutta, ja sitten sanotte jotain kilttiä hänelle, jotain kannustavaa, se on Alkulähteen Energian kokemus. Kun tunnette olevanne yhtä kaikkeuden kanssa, kun olette siinä ykseystietoisuuden tilassa, se on Alkulähteen Energian kokemus. Ja kun kaikki ja jokainen teidän ulkopuolella on yhtäkkiä erilainen koska joku henkilö tai ryhmä tuli ja teki kaikki muutokset puolestanne, silloin ette saa niitä kokemuksia joista me juuri puhuimme.

Te haluatte niitä kokemuksia; te olette tulleet etsimään niitä kokemuksia. Te tulitte etsimään liikettä, ja ette tulleet etsimään liikettä pisteestä A pisteeseen B. Etsitte sielun liikettä yhdeltä tietoisuuden tasolta toiselle, siirtymistä toimimaan korkeamman itsen tasolle egon tasolta. Se on se mitä halusitte, ja sitä tulette saamaan. Jos tietäisitte miten hyvältä teistä tuntuisi kehossa tuollaisen kokemuksen jälkeen, silloin ette haluaisi sitä ennen kaikkia niitä muutoksia tapahtuvan ulkopuolellanne. Koska vaikka nuo muutokset rauhoittaisivatkin mieltänne hetkellisesti, loisitte vain uusia haasteita, uusia ongelmia, uusia esteitä.

Joten siunatkaa maailmaa sellaisena kuin se tällä hetkellä on; kiittäkää kaikesta kokemastanne, koska ne antavat teille mahdollisuuksia tuntea jotain mitä ette ole kokeneet aiemmin. Teidän ei ole pakko olla kiitollisia vain siksi että Jumala arvostaa kiitollista alamaista. Jumala ei ole kuningas ja te ette ole torppareita. Te kaikki luotte yhdessä tämän Alkulähteen kanssa, ja Alkulähde kasvaa kanssanne, ja on kiitollinen teistä ja halukkuudestanne kulkea luomakunnan eturintamassa.

Ja me haluamme teidän tietävän, että te saatte myös apua. Voitte pyytää apua, voitte saada apua, ja te saattekin apua. Ja pyytämällä te itse asiassa luotte pyytämänne, joten kaikki on hyvin. Me haluamme teidän muistavan miten voimakkaita olette ja tuntevan voiman liikkuvan sisällänne, koska se on yksi niistä kokemuksista jota olette tulleet Maapallolle hakemaan.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Eksopolitiikka, UFOt, Paranormaalit ilmiöt, Tietoisuus

HTML Snippets Powered By : XYZScripts.com