Plasmapurkaus Auringosta? Ei, ennemminkin kyseessä on massiivinen alus, joka näyttää poistuvan sieltä.
NASAn Solar Dynamics Observatoryn ottamissa kuvissa (SDO) – (SDO AIA 171) jotka on ladattu Heliovieweriin (heliosfäärin visualisointityökalu) näkyy sikarin muotoinen UFO, joka on todella huikeaa kokoluokkaa, poistuvan Auringosta.
Todellisuudessa on olemassa eri tyypin avaruusaluksia ja monet niistä ovat aktiivisia Auringon ympärillä. Esimerkiksi usean vuotta sitten NASAn Lasco C2 -satelliitti kuvasi jättiläismäisen aluksen toukokuun 29. päivänä 2016. Kuvassa näkyi avaruusalus hetkellä, jolloin se ampuu valonsäteen kohti Aurinkoa.
Nämä alukset kulkevat aurinkokuntaamme tähtiportin kautta.
On varsin mahdollista, että tämänkaltainen alus, jota usein kuvataan erittäin vanhoissa maalauksissa ja piirustuksissa, on käynyt luonamme ammoisista ajoista lähtien.
Uusi dronekuvamateriaali näyttää mystisen pikakiitäjän lentävän taivaalla ilman, että me näemme niitä paljain silmin. Drone-kamera vahingossa kuvasi pikakiitäjän liikkuvan uskomattomalla nopeudella Villa Valle Marían yllä, Entre Ríosin prvinssissa, Argentiinassa elokuun 22. päivä 2020.
Drone oli 400 metrin korkeudessa. Alan Gerstner kuvasi 1080p (Full HD) videon 50 freimiä sekunnissa.
Pikakiitäjä on merkattu keltaisella ympyrällä hidastetussa kuvassa, videon loppuosan zoomissa. Kuva oikealla on editoitu näyttämään pikakiitäjän tiettyjä yksityiskohtia.
Tämä raportti on peräisin Facebookista. Valkoinen pilarin muotoinen UFO nähtiin taivaalla Varsovan yllä Puolassa. Päivällä havaittu kappale näkyy hyvin, mutta se on valinnut valkean ulkomuodon sopeutuakseen viereisiin pilviin. Tämä omituisen muotoine UFO on pitkä, paksumpi alapäästä, ohut yläpäästä, ja sillä on yksi yksittäinen raajamainen uloke. Tämä on todellakin UFO, joka tarkkailee Puolaa… mahdollisesti aikeinaan selvittää miten puolalaiset pärjäävät koronaviruksen kanssa, sekä Puolan aggressiivisen naapurin Venäjän kanssa.
Olen kuullut sellaisista UFOista ennenkin, mutta tämä tuli astronautin raportista kauan sitten, kerron nyt siitä.
Kesäkuussa 1965 majuri James McDivitt näki, kuvasi ja valokuvasi kappaleen, joka lähestyi Gemini IV -kapselia (3.6. – 7.6. 1965), jossa he olivat kiertämässä Maapalloa, ylittäen Hawaiin. UFOlla oli pitkulainen uloke, joka törrötti siitä ulospäin. Majuri James McDivitt toisti tämän useaan kertaan:
”Lensin Ed Whiten kanssa. Hän nukkui tuolloin joten minulla ei ole ketään vahvistamaan tätä tarinaa. Me ajelehdimme avaruudessa ohjausmoottorien ollessa sammutettuina ja kaikki instrumentit pois päältä, kun yhtäkkiä kappale ilmaantui ikkunaan. Se oli aivan tietyn muotoinen — sylinterimäinen kappale — se oli valkoinen, sillä oli pitkä uloke joka törrötti sen laidasta. En tiedä oliko se pieni kappale lähellä vai suuri kappale kaukana. Ei ollut mitään vertailukohtaa. En tiedä miten iso se oli. Meillä oli kaksi kameraa, jotka vain kelluivat aluksessa, joten nappasin yhden ja otin kuvan ja otin kuvan myös toisella.
Sitten laitoin moottorit päälle, koska pelkäsin että me törmäisimme siihen. Silloin kun me leijailimme — koska en tarkistanut, minulla ei ollut hajuakaan siitä mihin suuntaan olimme menossa — mutta meidän ajelehtiessamme kauemmas aurinko paistoi aluksen ikkunaan. Tuulilasi oli likainen — aivan kuin autossa, sen läpi ei näe. Joten käynnistin ohjausmoottorit ja liikutin alusta niin, että ikkuna oli taas pimeydessä — kappale oli kadonnut. Soitin myöhemmin Maahan ja kerroin heille sen mitä oli tapahtunut ja he menivät ja tarkistivat numeronsa muusta avaruusromusta, jota lenteli ympäriinsä, mutta he eivät kyenneet identifioimaan sitä mikä se olisi voinut olla. NASAlle takaisin lähetetyn filmin kävi läpi pari NASAn filmiteknikkoa. Eräs heistä valitsi jotain minkä hän luuli olevan se mistä puhuttiin, ennen kuin minulla oli mahdollisuutta käydä sitä läpi. Kyse ei ollut siitä kuvasta — se oli kuva Auringon heijastuksesta ikkunasta.”
Tämä hehkuva UFO kiisi turvakameran ohi La Pampassa, Argentiinassa. Kappale liikkui vaakatasossa maahan nähden, eikä se vaikuttanut tulevan alaspäin. Kun avaruusolentojen alukset saapuvat ilmakehään, ne ovat seminäkyviä, joten ne koittavat naamioitua meteoreiksi. Mutta meteorit putoavat alaspäin, Maapallon gravitaatiokenttä vaikuttaa niihin. UFOihin se ei tunnu vaikuttavan.
Scott C. Waring, Taiwan
Inexplicata kirjoittaa:
Tämä tapahtui kello 23:15. Omituinen valoisa kappale taivaalla tallentui turvakameraan Aratan lähiössä. Kuvista päätellen tämä olisi jonkin sortin tunnistamaton lentävä esine, joka saapuu ilmakehäämme, joka on liekeissä. Poliisiviranomainen näki kuvan, joka oli tuolloin töissä, ja lisätodisteita saatiin kamerasta joka sijaitsi Alsina- ja Italia-katujen kulmassa Aratan alueella.
Yllä ja alla on kuvat, joihin on lisätty varjoa ja sitten käännetty värit ympäri… mistä paljastuu sekä alus että kaksi massiivista työntövoimajärjestelmää, joista emittoituu vihreitä aaltoja.
Havaintopäivämäärä: elokuun 3, 2020
Havaintopaikka: Navajojen heimo, Arizona, USA
Intiaanit näkevät usein UFOja ja kutsuvat niitä hengiksi. Tämä video selvästi näyttää levyn, joka kiitää pilvistä ja takaisin seuraavaan pilvimuodostelmaan. En ole varma miksi NBC Nightly News missasi sen, mutta he olivat ehkä keskittyneet niin kovasti tyttöön, että heiltä meni kaikki muu ohi. Kiisikö UFO tahallaan taustalla tullakseen kuvatuksi? Arizona on suuri keskittymä UFOille. Area 51:n ollessa läheisellä Nevadan autiomaalla ja Nelliksen ilmatukikohdan ollessa myös Nevadassa, me tavallaan tiedämme minne UFO oli matkalla: Nevadaan.
Scott C. Waring, Taiwan
Silminnäkijä kertoo:
Elokuun 3. päivänä 2020 NBC Nightly Newsin lähetys sai huomioni kuvaamalla sitä miten Navajo-intiaanit kamppailevat vesikriisiä vastaan koronaviruspandemian keskellä, mutta katseltuani lähetystä näin jotain muuta: levymuotoisen UFOn lentämässä juuri tuolla hetkellä, kun intiaanishamaani kutsui jumalia.
Jakson tiivistys: ”NBC Newsin Cynthia McFadden tarkastelee lähemmin Navajo-kansan vesikriisiä Arizonassa, jossa ainakin 30 prosenttia kotitalouksista reservaatissa elää ilman juoksevaa vettä.” Huomaa miten UFO ”pölähtää” pilvestä sen lentäessä.
Pentagonin tulevaa UFO-raporttia odoteltaessa irlantilainen vedonlyöntifirma on leikannut kertoimiaan avoimelle avaruusolentojen olemassaolon paljastukselle. Kaikenlaisista hämäristä vedoista. mm. Loch Nessin hirviöstä, tunnettu firma Paddy Power on pitkään tarjonnut vetoa siitä paljastetaanko avaruusolentojen olemassaolo minä vuonna. Vuodelle 2021 heillä oli alunperin kerroin huikeat 200:1. Kuitenkin nyt Yhdysvaltain hallituksen raportin julkaisun lähestyessä he sanovat, että todennäköisyydet ovat muuttuneet dramaattisesti ja kerrointa laskettiin huomattavan paljon todennäköisemmäksi 20:1.
Niille, jotka ovat erityisen paljon sen puolesta että avaruusolentojen olemassaolo paljastetaan kohtapuoliin, verkkosivu tarjoaa 50:1 kerrointa sille, että tapaus sattuu huhtikuun loppuun mennessä, mikä on alaspäin alkuperäisestä 500:1 kertoimesta. Jos haluaa lyödä vetoa siitä, että avaruusolentojen olemassaolo tunnustetaan vuosikymmenen loppuun mennessä, kerroin on 7:1 sellaiselle skenaariolle. Ja niille, jotka ovat pessimistisiä hypoteettisten avaruusolentojen olemassaolosta, verkkosivulla löytyy 500:1 kerroin sille, että ihmiskunta joutuu sotaan alieneita vastaan vuoteen 2030 mennessä. Voiko sellaisesta vedosta saada rahat joskus on eri asia, sillä avaruusolentoja vastaan taistelu voi olla kiirellisempi asia kuin rahojen siirtäminen tilille siinä vaiheessa.
Havaintopäivämäärä: toukokuun 15, 2020
Havaintopaikka: Melipilla, Chile
Pilviorbien laivue havaittiin Melipillan taivaalla Chilessä. Kappaleet ovat orbeja, joita suurempi levyalus tai joskus hieman suurempi orbi on tuottanut. Näyttää siltä kuin ne oltiin tuotettu vastikään, koska ne odottavat alueella ohjeita ennen lähtemistään skannaamaan Chilen alueita. Laitan videon emoaluksesta tuottamassa pienempiä orbeja myös alle. Sellaiset videot ovat harvinaisia, mutta niitä on kuvattu maailmalla pariin otteeseen.
100-prosenttisen aitoa ja absoluuttisen lumoavaa katsella niitä.
Scott C. Waring
Silminnäkijä kertoo:
Torstaiaamuna toukokuun 14. päivä havaitsin noin 15 pallonkaltaista kappaletta taivaalla Melipillassa, Chilessä. Tapaus kesti arviolta 5 minuuttia, kappaleet liikkuivat toisistaan riippumatta, pysyivät paikallaan tai vaihtoivat suuntaa, mikä viittaa mahdollisuuteen että ne eivät ole Maapallolta.
Havaintopäivämäärä: elokuun 3, 2020
Havaintopaikka: Pohjois-Carolinan vuoristo, USA
Tämän videon on kuvannut tubettaja Shane Smith, joka oli tarpeeksi nopea kuvatakseen tämän hehkuvan UFOn. UFO oli yksi monista luonnon pyöristä. Tämä pyörii hitaasti itsekseen, kuin rengas.
Tämä pyörivä UFO muistuttaa minua jostain kuuluisammasta… muinaisesta Raamatun havainnosta. Silloin UFO laskeutui Hesekielin eteen. Miksi avaruusolennot ovat lopettaneet tällaisen äärimmäisen käytöksen ja tyytyvät vain leijailemaan taivailla… tarkkaillen? Ovatko he luovuttaneet ihmiskunnan kanssa? Jääneet vain katselemaan että mitä meille seuraavaksi tapahtuu?
Scott C. Waring
Hes 1:4 JA minä näin, ja cadzo, siellä tuli raju tuuli pohjan puolest, suuren pilwen cansa, täynäns tulda, nijn että se cuumotti caicki ymbärins, ja keskeldä tulen oli se sangen kircas.
Hes 1:5 Ja sijnä keskellä oli nijncuin neljä eläindä, ja yxi heistä oli nijncuin ihminen.
Kuvittele joku odottamassa autossaan ystäviensä saapumista kun hehkuva UFO leijailee ohi etäältä. No, juuri näin tapahtui tälle kaverille eikä hän olisi voinut olla onnellisempi että hänen ystävänsäkin näkivät sen. Onneksi hän kuvasi koko jutun videolle puhelimellaan.
Alla on kuva videon 38 sekunnin kohdalta, jolloin kamera muuttaa filtteriään ja yrittää fokusoida uudestaan. Lisäsin sitten vielä kontrastia.
Jos huomasit 38 sekunnin kohdalla videossa, että kamera menettää fokuksen, ja se lisää varjoja kuvaan yrittääkseen tuoda sen takaisin fokukseen ja UFOn piirteet tarkentuvat huomattavasti (ylläoleva tumma kuva). Siitä paljastuu aluksen neljä osiota. Videon tarkennus on 100-prosenttista näyttöä siitä että video on aito. Se on pieni häikkä, mutta siitä huolimatta näyttöä että kyseessä on aito kuvamateriaali.
Havaintopäivämäärä: heinäkuun 28, 2020
Havaintopaikka: Albuquerque, New Mexico, USA
Yöllinen turvakamera kuvasi hehkuvan esineen New Mexicossa. Hehkuva esine välittömästi nimettiin meteoriksi, mutta kaikki ominaisuudet videolla viittaavat UFOon. Esimerkiksi, esine on 5x hitaampi kuin meteori. Esine muuttaa muotoaan pyöreästä levystä ovaaliksi. Meteorien muoto pysyy samana. Tämä esine jopa kiihdyttää sen kadotessa kukkulan taakse, mitä meteorit eivät voi tehdä. Mutta erityisesti tämä esine lensi kukkulalla olleen rakennuksen yli, muutti muotoaan ja väläytti kirkkaasti valoa sen yläpuolella… TASAN SEN YLÄPUOLELLA! Sitten esine kiihdyttää kolminkertaiseen vauhtiin ja kiitää pois. Se oli todellakin UFO. Raportoin vain faktat, tämä on epäilemättä avaruusolentojen alus.