Tämä kolmio-UFO lensi taivaalla Albanyssa, New Yorkissa 24. helmikuuta 2022.
Silminnäkijä kertoo:
Havainto tehty illalla 24. helmikuuta 2022 arviolta kello 19:30. Katselin omituisia vilkkuvia valoja taivaalla, ja sitten näin tämän kolmion, ja seurasin sitä niin pitkään kuin pystyin.
40 vuotta sitten kaukaisella metsäalueella Suffolkissa esiintyi eräs historian kuuluisimmista UFO-tapauksista, Rendleshamin UFO-havainto. Mitä tapahtui, ja saammeko koskaan varmuutta?
Larry Warren ja Georgina Bruni väittävät nähneensä avaruusolentoja. He sanovat nähneensä jättiläismäisen kappaleen, joka oli laskeutunut maanpinnalle.
He sanovat, että massiivinen muoto oli yli 15 metriä leveä, sen piirteet olivat tarkat, se oli monivärinen ja tapauksen tärkein seikka on, että havainnolla on yli 30 silminnäkijää.
Yhdysvaltain ilmavoimien turvahenkilöt olivat palveluksessa läheisessä Woodbridgen tukikohdassa, ja myös he olivat raportoineet nähneensä omituisia valoja ympäröivässä metsässä.
Kykenin näkemään kiikareilla, että nämä olivat vilkkuvia valoja, hieman juhlavalojen näköisiä. Osa niistä liikkui poispäin paikalta jossa olin ja osa taas tuli sinne takaisin. Me ajoimme lähemmäksi ja sitten näkyi pelkästään yksi valo joka lopulta himmeni. Olen skeptinen asiasta. Luulin niiden olevan lentolamppuja kunnes näin ne kiikareilla. Tämä on nauhoitettu älypuhelimella ja zoomattu horisonttiin illalla. Me olimme Maricopan eteläpuolella Arizonassa katselemassa pohjoistaivasta Maricopan ja Phoenixin suuntaan kello 18:51. Valot vilkkuivat eri väreissä ja näyttivät katoavan ja tulevan esiin. Se kesti arviolta 20 minuuttia. Minulla oli kiikarit matkassa ja näin niillä ne selkeämmin kuin mitä ne näkyvät tällä videolla.
Tämä UFO-havainto tehtiin Norjassa. Tässä muutama maininta norjalaismediasta:
Mitään ääntä ei kuulunut.
Norjan armeija sanoo, ettei se lentänyt alueella mitään tuolloin.
Morten Bliet Norsk meteornettverkista sanoo sen olevan “erittäin epätavallinen”. Hän jatkaa: “Meteorit yleensä palavat tai hajoavat ennen niiden pääsyä alailmakehään niin matalalle kuin se on tällä videolla”
Nordlys, norjalainen sanomalehti kirjoittaa:
Me näytimme videon Paal Brekkelle Norjan avaruusvirastossa. Hän pitää sitä vaikeasti määriteltävänä.
“Se kulkee tosi nopeasti, mutta silti kuva näyttää lentokoneelta.”
“Sillä ei ole tarpeeksi pitkää häntää ollakseen satelliitti tai avaruusromua, mutta aina kannattaa kuitenkin olla skeptinen.”
“On epätodennäköistä, että se on SpaceX-satelliitti. Kiertorata ei kulje niin kaukaa pohjoisessa, ja on epätodennäköistä että sellainen oltaisiin havaittu Finnmarkin yllä.”
Rokkari Ozzy Osbourne on jo pidemmän aikaa tehnyt lähinnä realitysarjaa oman perheensä edesottamuksista.
Jack jatkaa vanhemmilleen vakuuttelua siitä, että selittämättömiä ilmiöitä on olemassa kaikkialla ympärillämme näyttämällä videotodisteita varjo-olennoista, keijuista ja muinaisesta järvessä asuvasta hirviöstä. Lisäksi hän paljastaa valtionsalaisuuden: pyramidi-UFOt!
Diamond DA40 -kevytkonetta lentänyt pilotti kuvasi nähneensä epätavallisen kappaleen peilaavan hänen manöveerejään hänen lentäessä 600 metrin korkeudella Atlantic Cityn yllä New Jerseyssä syyskuun 16. päivä 2018.
Tapausraporttiin kuului myös ääniraita FAA:n kanssa käydystä keskustelusta, joka pidettiin tapauksen jälkeen.
Raportin tehnyt henkilö on myös ilmavoimien KC-135 -tankkauslentokoneen pilotti, ja hän tuntee tämän ilmatilan. Voit kuunnella pilotin puhelun FAA:n kanssa.
Pilotti sanoo, että vaikka hän tietää mitä dronet ovat, hänen oli vaikea tarkasti identifioida näkemäänsä. Hän sanoo, että kappaleella oli omituinen v-muotoinen antenni ja jotain roikkumassa kappaleen alareunasta. Fyysisen kuvauksen lisäksi hän kertoo, että se ei vaikuttanut olevan kiinteäsiipinen kone. Kohtaamisesta voit lukea lisää osoitteessa thedrive.com/thewarzone
Video: tunnistamaton kone Atlantic Cityn yllä 16.9.2018
Video: Tunnistamaton kone Atlantic Cityn yllä, FAA haastattelee pilottia