Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

UFO ukkosmyrskyn aikaan Pohjois-Carolinassa

Havaintopäivämäärä: 6. toukokuuta 2022
Havaintopaikka: Belmont, Pohjois-Carolina, USA
Lähde: Sähköpostiraportti

Silminnäkijä kuvasi hehkuvan kohteen ukkosmyrskyn aikaan Pohjois-Carolinassa. Kohde liikkuu hitaasti, mutta se hehkuu tasaisesti. UFOja näkyy usein ukkosmyrskyn aikaan. Uskon, että se johtuu siitä että UFOt luovat staattisen kentän ympärilleen voimanlähteellään ja sitten se voi saada aikaan ukkosmyrskyn. Tämä on tärkeä video, näyttöä siitä että UFOt voivat muuttaa säätämme.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Näin punaoranssin pisteen puun yllä noin kello 5:20. Luulin että se oli mahdollisesti lentokone. Mutta laskeutumiskäyttäytyminen ja valon sijainti vaikuttivat omituisilta. Vein koiran ulos lenkille. Valo ei liikkunut. Se oli edelleen puun yllä. Jatkoin valon tarkastelua pilvien läpi. Punavalo vaikutti olevan pilvien edustalla. Kuvasin myös lyhyen videon kun se alkoi liikkua pois. Sitten se meni hitaasti pilvien taakse. Ja sitten pian tämän jälkeen alkoi sataa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFOjen laivue lentää avaruusaseman ohi

Havaintopäivämäärä: 6. toukokuuta 2022
Havaintopaikka: Avaruusasema

NASAn lähdevideo: https://video.ibm.com/recorded/131731068

Katselin NASAn lähetystä avaruusasemalta suorana kun päätin katsoa menneiden videoiden arkistoa. Löysin UFOjen laivueen videolta 48 tuntia aiemmin. Laivue on kolmisenkymmentä lautasalusta, jotka lentävät avaruusaseman kameran ohitse. Otin niistä kolme kuvaa, paljon zoomatun lähikuvan, lähikuvan ja 100-prosenttisen alkuperäisen. Mitään näistä ei ole käsitelty, kaikki ovat alkuperäisissä väreissä.

Voitte käydä NASAn linkissä katsomassa itse tämän havainnon. Ilman että varmistaa havainnon, se ei merkkaa paljoakaan. Konfirmaation kanssa tämä on sekä aito, että edelleen tallessa NASA/IBM:n serverillä. 100-prosenttinen todiste siitä, että avaruusolennot ovat Maapallon kiertoradalla ja liikkuvat siellä suurissa ryhmissä. Katsokaa miten tasaisin välein ne nyt lentävät muodostelmassa. Aivan kuin ne aikoisivat mennä sotaan toista lajia vastaan, joka niitä uhkaa. Näyttää siltä, että tämä laji turvaa meidän selustamme.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaksi UFOa Venäjän Google-kartoissa

Havaintopäivämäärä: toukokuu 2022
Havaintopaikka: Venäjä

Sijainti: https://www.google.com/maps/@67.8180686,34.7560241,3a,15y,188.17h,111.09t/data=!3m7!1e1!3m5!1sAF1QipP279sBJNMEdNF4NsVrqFnraNZLNl92szInnavi!2e10!3e12!7i8704!8i4352

Löysin kaksi UFOa Google-kartoista. Yksi kohde on kultainen levy lähellä vuoren harjannetta. Toinen UFO on kukkulalla katselemassa ihmisiä allaolevalla järvellä. Tämä sijainti epäilemättä on UFOjen pesäke, jossain lähellä täytyy olla avaruusolentojen tukikohta. Huomasin, että kultaisen UFOn taustalla vuoren seinämässä oli joitain kaaria. Tämä kertoo minulle, että ne piilottelevat sisäänkäyntiä tukikohtaan jonkinlaisella hologrammilla.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Musta kuutio poistuu Auringosta

Havaintopäivämäärä: 2. toukokuuta 2022 13:06
Havaintopaikka: Oma Aurinkomme
Lähde: Helioviewer.org

Katselin SOHOn aurinkokatselua kun huomasin mustan kuution muutamalla videon freimillä. Juuri kun kuutio oli poistunut Auringosta, jättiläismäinen musta ruutu peitti 25% koko katselualasta. On selvää, että NASA yrittää piilotella näitä kuutioita meiltä.

Mutta onko se vähemmän tärkeää kuin tietää, että mitä nuo kuutiot tekevät? Miksi ne kulkevat sisään ja ulos Auringostamme? Voisiko sellainen häiriö aikaansaada auringonpurkauksen, joka voisi tuhota Maapallon? Onko Aurinko ontto, vai ovatko nämä Maapallon kokoiset alukset vain keräämässä joitain hiukkasia, joita me emme ole vielä löytäneet?

Me emme välttämättä saa selville elämämme aikana, mutta silti pidän toivoa yllä, että NASA joku päivä puhdistaa omatuntonsa ja kertoo kansalle totuuden. Että avaruusolennot ovat olemassa.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Chilen laivaston UFO-video pilviä tuottavasta UFOsta

Havaintopäivämäärä: 11. marraskuuta 2014
Havaintopaikka: Chile

Kamera WESCAM MX-15 Infra Red
Helikopteri Airbus Cougar AS-532

Video mustavalkoinen lämpötilakuva, digitaalinen värivideo

Lähde: http://www.cefaa.gob.cl/home/en-la-prensa/noticias/casoarmada

Miten menee? COVID on lähtemässä lapasesta täällä Taiwanissa, kahdessa viikossa mentiin 50 paikallisesta tapauksesta 15 tuhanteen tapaukseen päivässä. Se on omikronia joten ei niin vaarallinen, mutta silti ärsyttävä. Tämä on ensimmäinen kerta kun COVID on karannut kontrollista täällä.

Olen saanut viestejä Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa, UFOista enimmäkseen. Ihmiset sanovat minulle, että UFOt eivät tee pilviä. En ole arma miksi he rajoittaisivat teknologiansa kyvykkyyttä kun se on niin edistynyttä, että se pystyy mihin vain?

Tein nämä kaksi videota. Ensimmäinen video on puolentoista minuutin mittainen, jossa näkyy Chilen UFO tekemässä pilveä harhauttaakseen laivaston helikopteria, jotta se näkisi ovatko avaruusolennot aliarvioineet ihmisten kyvyt jäljittää niitä vaiko ei. Avaruusolennot nopeasti saivat selville, että ne olivat näkyvillä helikoptereille. Tämä näytti kiinnostavan avaruusolentoja, joten ne jäivät pyörimään yli kymmeneksi minuutiksi. Toisella videolla näkyy Chilen laivaston raakavideo UFOsta. Voit nähdä UFOn tuottavan vanan jälkeensä sekä infrapunakuvassa että normaalin värisenä. UFO on melkein näkymätön, vain pieni valkoinen piste heijastuu pilvien väristä sen alta. Tämä video vahvistaa UFOjen kyvyn luoda pilviä, mutta se myös vahvistaa infrapunakuvan kykenevän pääsemään läpi avaruusolentojen verhoamistekniikasta. Se vahvistaa, että avaruusolennot nauttivat meidän koettelemisesta.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Eric Weinstein: Yhdysvallat saattaa feikata ’UFO-tilanteen’

Joe Roganin podcastissa vieraana ollut nimekäs fyysikko ja matemaatikko Eric Weinstein sanoi, että hän saa ajoittain puhelinsoittoja “sisäpiiristä”, mikä on saanut hänet uskomaan, että “me [Yhdysvaltain valtio] saattaisimme feikata UFOja — mistä syystä, sitä en ymmärrä.”

Rogan sitten kysyi Weinsteinilta, joka toimii myös ekonomistina Thiel Capitalilla:

“Onko sinun mielestäsi olemassa Yhdysvalloille saatavilla olevaa teknologiaa, joka ylittää oman ymmärryksemme siitä mikä on mahdollista?”

Weinstein vastaa:  “90-prosenttisesti EI”,  jonka jälkeen hän siirtyi selittämään sitä miksi hän uskoi asian olevan näin. Voit katsoa lyhyen 50 sekunnin Joe Rogan Experience Podcastin klipin:

Artikkelin julkaissut unknownboundaries.com

Pastilli-UFO Sydneyssä

Havaintopäivämäärä: 28. huhtikuuta 2022
Havaintopaikka: Sydney, Australia

Tämä pastillin muotoinen UFO havaittiin Sydneyssä. Kohde näkyy kiitämässä taivaalla ja se oli jättiläismäisen pinkin pastillin näköinen. Kohde jätti suuren vanan, minkä tarkoitus oli hämätä kansaa ja saada näyttämään se lentokoneelta. Kuitenkaan kohteella ei ole siipiä, peräsintä, ikkunoita tai mitään merkkejä tai edes lentovaloja. Tämä on tunnistamaton lentävä esine.

Ausralia on UFO-aktiviteetin keskus, ja syrjäiset autiomaat eivät ole poikkeus sääntöön. Havaintoja tehdään jopa enemmän syrjäseuduilla… ja paikalliset alkuperäiskansat muistavat tarinoita, jotka menevät historiassa tuhansia vuosia taaksepäin, jumalankaltaisista olennoista, jotka matkaavat taivaalla. Alkuperäiskansojen piirrokset autiomaan kiviin ja luoliin todistavat tästä.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO tallentui ovisilmäkameraan Kaliforniassa

Havaintopäivämäärä: maaliskuun 31, 2022
Havaintopaikka: Bakersfield, Kalifornia, USA

UFO näkyi ovisilmäkameran kuvassa. Videolla näkyy pitkulainen hehkuva UFO, joka jättää jäljen, ja se laskeutuu talon taakse. UFOjen tiedetään lentävän asuinalueiden yllä, mutta tämä meni hieman pidemmälle ja laskeutui jonkun pihalle.

Mahdollisesti talossa oli käynnissä avaruusolentojen sieppaus. Olisin kiinnostunut jos joku haastattelisi tuon talon ihmisiä ja kysyisi onko heillä ollut paranormaalia toimintaa tai kokemuksia avaruusolennoista tuolla viikolla. Avaruusolennot usein palaavat sieppaamaan uhrin aina 6-12 kuukauden välein. Tämä näyttää sellaiselta tapaukselta.

Scott C. Waring,  Taiwan

Uutiset kertovat:

23ABC-kanavan katsoja Lounais-Bakersfieldista lähetti meille videon tunnistamattomasta lentävästä esineestä taivaalla. Bakersfieldin asukas Tim Harvey lähetti meille videon ovikamerastaan.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO-havainto Seattlesta

Havaintopäivämäärä: 26. huhtikuuta 2022
Havaintopaikka: Seattle, Washington, USA

Tässä on raakakuvaa hehkuvasta kohteesta pilvisenä päivänä Seattlen yllä. Silminnäkijä sanoi, että hän ei ollut kaukana kuuluisasta Space Needle -tornista. Kohde näkyy videolla pystyssä, sivusta, alhaalta ja alueen ympärillä.

Washingtonin osavaltiossa näkyy usein UFOja, johtuen siitä että se on lähellä merta. Koska meri peittää 75% Maapallon pinta-alasta, silloin avaruusolennot haluaisivat pohtia vedenalaisen tukikohdan perustamista aina ennen tukikohdan perustamista maalle. Miksi? Vähemmän ihmisiä merenpohjassa, kuin missään muualla. Avaruusolennot saavat näin yksityisyytensä.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Neljä mystistä kohdetta Google Sky:ssa

Kuutio: -27.725280° -100.816575°
Haarukka: -12.777097° 48.448718°
Karannut kuu: -12.842369° -102.117233°
Vihreät orbit: 25.208859° -176.295993°

Tässä on mielenkiintoisia kohteita Google Sky:n kartalla. Nämä neljä kohdetta voivat olla jotain mikä voidaan selittää, mutta en ole tähän mennessä kuullut vielä mitään järkevää selitystä. Nämä kohteet ovat avaruudessa, ne ovat siellä, mutta ovatko ne avaruusolentoja tai merkkejä älykäästä elämästä? Sanoisin itse, että kyllä ovat!

Kuutio on jättiläismäinen ja se vahvistaa monet havainnot tummista kuutioista NASAn/SOHOn aurinkokuvissa viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Karannut kuu näkyy yksityiskohtisesti. On ymmärrettävää, että NASA ei halua puhua siitä, koska kokonaisen kuun siirtäminen aurinkokunnan läpi vaatisi avaruusolentojen voimanlähteen. Se on avaruusasema.

Mitä muihin ilmiöihin tulee, madonreikään ja vihreään palloon, ne vaikuttavat kiistämättömiltä todisteilta siitä, että avaruusolennot, älykkäitä tai ei, ovat avaruudessa.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily