Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

UFO ampuu valonsäteen Englannissa

Havaintopäivämäärä: 17.6.2020
Havaintopaikka: Solihull, Englanti

Hieno löytö, tämä video näyttää UFOn uniikkeja liikkeitä ja se jopa ampuu valonsäteen. Tällaisia valoja on näkynyt aiemmissakin havainnoissa, niinkuin vaikka Fire In the Sky -havainnossa, joka sattui marraskuun 5. päivä 1975 Snowflakessa, Arizonassa.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Näin suuren kohteen taivaalla arviolta neljän aikaan aamulla Britannian aikaa. Se oli punaisen värinen ja siitä paistoi alas valonsäde. Se oli täysin hiljaa ja liikkui sivuttain suoraa viivaa. Siihen mennessä kun olin kerennyt juosta yläkertaan ja hakea puhelimeni, kohde oli liikkunut kauemmas ja näytti pienemmältä ja tämä video on sen mitä sain kuvatuksi. Kohde sitten liikkui vasemmalle suoraa viivaa ja sitten katosi täysin. Olen varma, että tämä ei ollut drone, lentokone tai helikopteri, sillä se ei pitänyt mitään ääntä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

EU for UAP

Lisää uskottavia todistuksia maahansyöksyneistä UFOista ja avaruusolennoista

Koska UFO-asioiden ”luottamukselliset lähteet” ja ”ilmiantajat” ovat nyt kaikkialla uutisissa, tarkastellaanpa muutamia tapauksia, joista et ehkä ole kuullut. ”Selvänäkijä” Uri Geller kertoo, kuinka hänen hyvä ystävänsä tohtori Wernher Von Braun muka vei hänet katsomaan avaruusolentojen ruumiita, jotka olivat peräisin lautasen putoamisesta.

Ystävät Näin heidät omin silmin, olin siellä kylmäholvissa tohtori Wernher Von Braunin kanssa, minulla oli kohtaaminen heidän kanssaan, kun olin 5-vuotias, ei ole mitään ihmisen rakentamia ajoneuvoja, on ruumiita ja keskuudessamme on eläviä avaruusolentoja. Israelin hallitus tietää kaikesta näkemästäni, samoin #NSA. Minulla oli valokuvia, jotka otin #MINOX-kamerallani, joka varastettiin 57. asunnostani New Yorkissa. Odottakaa kun löydän negatiivit.

Vau! Niin käy aina, kun joku saa hyvän, selkeän kuvan UFOista tai avaruusolennoista — kuville ”tapahtuu” jotain! Onko tämä uskottavaa? Robert Salas, joka on tunnettu UFOs and Nukes -kirjasta, sanoo uskovansa Uria. Siinä se siis on! Onkohan Hal Puthoffilla mitään sanottavaa vanhan kollegansa väitteistä?

Uri Geller sanoo, että tämä Tik Tok -video elävästä avaruusolennosta on aito!

 

[Päivitys 9. heinäkuuta: ufoofinterestin Scott Brando muistuttaa, että vuonna 2020 hän osoitti meille, että tämä ”muukalaisvideo” on Shaban Havuzsalimin tunnustettu ”taiteellinen luomus”.]

Ne meistä, jotka eivät ole ufotulokkaita, ovat hyvin tietoisia niistä ajoista, jolloin olemme käyneet tämän kaiken läpi ennenkin. Merkittävimpiä olivat tunnetun UFO-tutkijan Leonard Stringfieldin (1920-1994), joka työskenteli NICAPin, MUFONin ja CUFOSin kanssa, monet väitteet. Stringfield alkoi 1970-luvulla tutkia väitteitä ”pudonneista lautasista”, ja näyttää siltä, että mitä useammat ihmiset kuulivat hänen tutkimuksistaan, sitä useammat ihmiset esittivät tällaisia väitteitä. Tässä on ote Stringfieldin haastattelusta vuodelta 1978:

useaan otteeseen viimeisten 30 vuoden aikana UFOt ovat syöksyneet maahan ja niistä on otettu kuolleiden olentojen ruumiit. Ruumiit on tutkittu ja säilötty. Lähteeni kuvaavat olentoja noin metrin tai kahden metrin pituisiksi ja ihmismäisen näköisiksi. ….. Viime aikoina olen saanut yhä enemmän raportteja luotettavilta sotilashenkilöiltä, jotka väittävät nähneensä kaiken tämän omakohtaisesti….. On olemassa onnettomuus vuodelta 1948, toinen vuodelta 1951 tai 52, jokin vuodelta 1953, yksi vuodelta 1958 ja kaksi tapausta 70-luvulla.

Tämä julkaistiin neljäkymmentäviisi vuotta sitten, lähes kymmenen vuotta ennen kuin nykyinen julkkis ”ilmiantaja” David Grusch syntyi.

Tässä Stringfield kertoo, että hänellä on yhteensä 24 eri lähdettä, joista tosin vain neljä on omakohtaisia todistajia. Kun Jacques Vallee puhui Stringfieldin kanssa vuonna 1989, ”omakohtaisten” lähteiden määrä oli tiettävästi noussut 37:ään.

Ja mitä on tapahtunut kaikille näille ”ilmiantajille” ja salaisille ET-projekteille, joiden parissa heidän oletettiin työskentelevän? Haihtuivatko ne kaikki vain historian sumuun?

Stringfield ei tietenkään ollut ainoa, joka sai huomiota väittämällä tietävänsä pudonneista lautasista ja kuolleista avaruusolennoista. Vuonna 1974 Robert S. Carr nousi otsikoihin kertomalla tarinoita avaruusolentojen ruumiista, jotka olivat syväjäädytettyinä Wright-Pattersonin ilmatukikohdan Hangaari 18:ssa Ohiossa. Ja tietysti Frank Scullyn vuonna 1950 ilmestyneessä kirjassa Behind the Flying Saucers esitetty kuuluisa huijaus, jossa väitettiin lautasen syöksyneen maahan Aztecin lähellä New Mexicossa vuonna 1948.

Ymmärrätte siis, miksi ne meistä, jotka ovat perehtyneet UFOjen historiaan, sanovat tässä asiassa: ”Samaa vanhaa, samaa vanhaa!”.

Ja nyt, ihan huvin vuoksi, tässä on lentolautasfyysikko Stanton T. Friedman ennustamassa lähestyvää ’UFO-paljastusta’ vuonna 1968, viisikymmentäviisi vuotta sitten!

Dallas Times Heraldista

 

Artikkelin julkaissut badufos.blogspot.com

Lentävä lautanen Venäjällä

Havaintopäivämäärä: 10.1.2023
Havaintopaikka: Penza, Venäjä

Uutislähde: https://penza-online.ru/obshchestvo/ona-pryam-nad-dvorom-visela-zdorovaya-v-okrestnostyakh-penzy-zamechena-letayushchaya-tarelka-foto

Ensisilmäyksellä tämä voi näyttää feikiltä, mutta se ei ole sitä ja tässä on todisteet. Tämä on kallellaan, aivan kuin Bob Lazar sanoi UFOjen olevan silloin kun ne liikkuvat. Tämä on 100-prosenttisen aito ja on fantastista, että se havaittiin Venäjällä. Venäjän uutisiin pääsee niin vähän havaintoja, ja tämä on harvinaisuus. Kuvasta on helppo nähdä metallisen korirakenteen muoto ja yläosan kupoli. Klassinen lautasalus.

Scott C. Waring, Taiwan

Uutiset kertovat: (konekäännetty)

Ei, se ei ole väärennös. Penza-Online sai mielenkiintoisen kuvan ja tarinan lentävästä lautasesta, jonka päätimme jakaa lukijoillemme.

Eilen nähtiin UFO Poyimin yllä. Tuntematon lentävä lautanen kiersi hetken aikaa kylän yllä ja katosi sitten näkyvistä. Kuvan on ottanut paikallinen asukas, jonka photoshoppaustaidoista ei ole epäilystäkään.

Silminnäkijä kommentoi tapausta:

– Siellä on Bath Bridge, jossa Rinat Murakov on… se roikkui aivan pihan yläpuolella, iso sellainen. Ja sitten, kun poika viritti puhelintaan, se alkoi lentää pois ja muuttui pieneksi. Mutta se on valtava…

Näyttää siltä, että maan ulkopuoliset älylliset olennot ovat lähempänä kuin luulemmekaan…

Mitä se oikeastaan oli, sen voivat luultavasti sanoa vain ufologit. Muutama vuosi sitten Penzan tiedotusvälineet kuitenkin kirjoittivat asukkaista, jotka jakoivat UFOista kertovia videoklippejä. Objekti, jota eräs kaupunkilainen kutsui lempinimellä ”sininen rapu”, jäi linssin alle. Kuvat otettiin kuunpimennyksen yönä 27.-28. heinäkuuta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaksi UFOa seuraa matkustajakonetta Australiassa

Havaintopäivämäärä: tammikuun 11. 2023

Havaintopaikka: Adelaide, Etelä-Australia

Lähde: MUFON #127859

Henkilö kuvasi matkustajakoneita, jotka lensivät hänen yläpuoleltaan, kun hän vahingossa kuvasi kaksi UFOa. Kohteet ovat ovaalinmuotoisia levyjä, joilla ei ole siipiä, ei mitää pakokaasujälkiä, ei valoja…. ei mitään mikä sanoisi niiden olevan muita kuin UFOja.

Australian aavikko on täydellinen paikka avaruusolentojen tukikohdalle, jotka ovat yleensä 5km maan sisässä. Siellä kaukana harvat kestävät kuumaa ilmaa ja reittejä joissa on huonot tiet, pelkkiä kiviä ja pölyä silmänkantamattomiin. Ja kuitenkin UFOja nähdään usein sekä yöllä että päivällä tällaisilla alueilla, ilman selitystä sille miksi ne ovat siellä. 100-prosenttista näyttöä siitä, että avaruusolennot seurailevat matkustajakoneita.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Kuvatessani Virgin Boeingia, joka oli matkalla Queenslandin Coolangattaan Adelaidesta, näin kaksi suurta lautasalusta lähestyvän lentokoneita lännestä niiden alapuolelta. Kohteet ohittivat Boeingin uskomattomalla nopeudella ja ne näkyivät menevän itään samaan suuntaan kuin koneet. Havainnon kesto oli arviolta minuutin, ja tuossa ajassa minun onnistui kuvata neljä valokuvaa tapauksesta. Adelaidessa on ollut tammikuussa paljon UFO-havaintoja. Tässä on valokuva tapauksesta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO Meksikon tulivuoren yllä

Havaintopäivämäärä: tammikuu 2023
Havaintopaikka: Atlixco, Meksiko

Lähde: https://www.kosmo.com.my/2023/01/11/ufo-dipercayai-terbang-berhampiran-gunung-berapi-aktif-di-mexico/

Henkilö otti valokuvia Kuusta ja vahingossa kuvasi UFOn tulivuoren yllä. Tulivuori on Popocatepetl, joka on kuuluisin tulivuori johtuen sen UFO-havainnoista. Voit nähdä valokuvassa aluksen metallipinnan, muodon, saumat metallissa. Huomaa myös kevyt pilviverho sen takana, kuten olen sanonut monta kertaa, UFOt tuottavat pilviä joihin ne piiloutuvat.

Scott C. Waring, Taiwan

Uutiset kertovat:

Karla Garcia sanoi uutispalvelulle, että hänen poikaystävänsä Luis Guerra heräsi eräänä aamuna heidän kotoaan Pueblan Atlixcossa, valmistellakseen aamiaista, kun hän kuuli Popocatepetl-tulivuoren purkauksen. Karla sanoi, että Guerra otti puhelimensa ja alkoi ottaa kuvia ja videoita keskittyen vuoren näkyvällä puolella olevaan täysikuuhun. ”Sitten hän lähetti minulle valokuvan Whatsappissa ja kun heräsin, näin sen ja jaoin muille”, Karla sanoi.

Karla kuitenkin pysyi sängyssä, mutta alkoi saada viestejä ystäviltään, joissa puhuttiin kohteista jotka näyttivät sellaisilta kuin tulivuoren lähellä olevat UFO. ”Koska poikaystäväni ei ole somejen ystävä, kysyin häneltä voisinko ladata tämän kuvan Twitteriin ja hän sanoi kyllä”, Garcia lisää.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Läpinäkyvä UFO Filippiineillä

Havaintopaikka: Filippiinit
Havaintopäivämärä: joulukuu 2022

Tämä mystinen kohde nähtiin Filippiinien yllä, ja valtio sanoo ettei se kuulu niille. Tuhannet näkivät tämän omituisen aluksen Filippiinien TV-uutisissa, ja ihmiset spekuloivat, että se on jonkinlainen Kiinan vakoilualus. Kuitenkin sillä on valkoista utua sen ympärillä, aivan kuin pilvimäistä, ja joissain vidoissa (joita on kymmeniä), tämä alus näkyy tuottavan valkoista pilveä ympärilleen.

Joten se ei ole ilmalaiva, se ei ole ilmapallo, koska se tuli vain yhtäkkiä esiin ja sellainen oltaisiin ammuttu alas. Joten mikä se on? Se on UFO, avaruusolentojen alus, joka tarkkailee sitä miten ihmiset reagoivat siihen. Se tarkoittaa, että UFO-paljastus on erittäin lähellä. Avaruusolennot ovat jo aloittaneet ihmisten siedätyshoidon omasta läsnäolostaan Filippiineillä, katsotaan miten se jatkuu vai onko tämä yksittäistapaus.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO Pohjois-Carolinan Moreheadissa

Havaintopäivämäärä: 29.12.2022
Havaintopaikka: Morehead City, Pohjois-Carolina, USA

Tällä videolla useita hehkuvia kohteita kiitää taivaalla. Kohteita ei ole monta, mutta itse asiassa ne ovat yksi ja sama avaruusalus, jonka valot tulevat käyttövoimajärjestelmästä. Kiistämätöntä näyttöä avaruusolennoista Pohjois-Carolinan yllä.

Scott C. Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kolme hehkuvaa orbia Floridassa

Havaintopäivämäärä: 25.12.2022
Havaintopaikka: Clermont, Florida, USA

Tässä on hienoja hehkuvia orbeja Floridassa. Alue tunnetaan oranssina hehkuvista palloista, jotka tohtori Steven Greer kuvasi monta vuotta sitten, ja joita näkyy siellä edelleen. Absoluuttista näyttöä siitä, että Floridassa hengaa ihmisten lisäksi myös avaruusolennot.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Vaimoni ja minä olimme deiteillä Clermontin keskustassa Floridassa. Istuimme Minneola-järven laiturilla. Olen innokas taivastarkkailija ja havaitsin kolme kirkkaan oranssia orbia taivaalla, jollaisia en ollut koskaan ennen nähnyt. Selvästikään ne eivät olleet lentokoneita (voit nähdä koneen matkaavan vastakkaiseen suuntaan ja sen jälkeen vilkuttavan valojaan). Havaitsin ensimmäisen, ja se katosi siihen mennessä kun olin saanut kaivettua puhelimeni esiin, mutta sain kuvattua kaksi muuta. Ne kaikki noudattivat samaa lentoreittiä, ja ne näyttivät vain katoavan kun ne pääsivät tiettyyn pisteeseen. Tämä noudattelee läheisesti erästä toista havaintoa, jonka olen nähnyt verkossa, jossa 2 tai 3 oranssia orbia tekee juuri samalla tavalla.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Mystinen juttu avaruusasemalla

Löysin tämän omituisen kohteen liikkumasta avaruusaseman ohi. Kamera seuraa sitä niin, että on aivan varma että astronautit näkivät sen. Mutta kysymys kuuluu… mikä se on? Koska mitään kommunikaatiota ei kuulunut, mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta kohteen muoto, väri ja liike eivät vastaa mitään tunnettua UFOa, joita livekamerassa on aiemmin näkynyt. Katso video ja kerro minulle ajatuksesi.

Scott Waring, Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Putoava kohde Las Vegasissa

Havaintopäivämäärä: 25.12.2022
Havaintopaikka:  Las Vegas, Nevada, USA

Las Vegasin havainto kuvattiin joulupäivänä. Kohde vaikutti jättiläismäiseltä ja olevan paikallaan taivaalla, sitten tekevän yhtäkkisen 90 asteen käännöksen oikealle. Käännös on sataprosenttista näyttöä siitä, että alus on älykkäässä ohjauksessa.

UFOja näkyy Las Vegasissa usein, koska Nellisin ilmatukikohta vieressä annettiin Pitkille Valkoisille, jotka ovat perustaneet sinne tukikohdan. Näin sanoi Charles Hall monissa TV-haastatteluissa. Myöskin se on 45 minuutin päässä Area 51:sta ja Area S4:sta. Puhumattakaan kuuluisasta ET-moottoritiestä, joka kulkee suoraan Vegasiin. Se on paikka jossa nähdä UFOja, ja tämä video on siitä todisteena.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Ajoin autoa ja näin orbimuodon taivaalla muutaman minuutin ajan ennen auton pysäyttämistä ja kameran esiin ottamista. Se oli täysin paikallaan usean minuutin ajan ennen kuin se alkoi liikkua tällä videolla. Se muuttaa selvästi muotoaan sen alkaessa liikkua, orbimuodosta joksikin jolla on pitkä “häntä.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily