Aihearkisto: UFOt

UFOaiheisia artikkeleja.

Ilmiö Uuden Seelannin taivaalla

Havaintopäivämäärä: joulukuun 1. 2014 (tarkka päivä ei tiedossa)
Havaintopaikka: Hamilton, Uusi Seelanti
Lähde: http://www.stuff.co.nz/national/63760988/UFO-has-residents-guessing

Uutiset kirjoittavat:
Se ei ollut lintu eikä lentokone, mutta kukaan ei tiennyt oikein mikä se oli. Pallonmuotoinen esine kellui korkealla Hamiltonin yläpuolella, ja se sai asukkaat taivuttelemaan niskojaan kohti taivasta iltapäivällä. Se nähtiin Puketesta Melvilleen, mutta mystisen esineen alkuperä on edelleen hämärän peitossa. Western Heightsin asukas Leo Meagher meni ulos lounasaikaan. ”Vaimoni katseli taivaalle ja hän näki sen, joten otin kiikarit”, hän sanoo. ”Sitten lentokone meni sen ohi huomattavasti sen yläpuolelta, yksi isoista koneista. Ja me ihmettelimme mikä se oli.”

Ainoa selitys jonka hän keksi oli sääilmapallo. MetServicen meteorologi John Law sanoi että se oli epätodennäköistä, mutta epätavallinen havainto oli hyvä syy lähteä ulos ja nauttia auringonpaisteesta. Sääpalloja päästettiin ilmaan Whenuapaissa ja Paraparaumussa puolenpäivän aikaan ja keskiyöllä. ”En usko että se oli kumpikaan niistä”, hän sanoo. ”Minun tietojeni mukaan se ei ole kumpikaan meidän palloista.”

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

Punainen UFO Kanadan Charlottetownissa

Havaintopäivämäärä: marraskuun 17. 2014
Havaintopaikka: Charlottetown, Canada
Uutislähde: http://www.theaurora.ca/News/Regional/2014-11-19/article-3945362/Unidentified-flying-object-spotted-off-Charlottetown/1

Tämä UFO havaittiin Kanadan autiolla alueella. Se ei voi olla meteori, koska se on täysin pyöreä ja punainen. Se pysyy kasassa eikä hajoa kun se liikkuu. Se voi olla avaruusromua, mutta avaruusromu hajoaisi matkalla ilmakehään, ja tämä on kiinteä orbi.

Uutiset kirjoittavat:

Kun Blanche Ward Charlottetownista astui ulos asunnostaan maanantai-iltapäivällä, hän havaitsi jotain epätavallista: taivaalla oli kaksi savupilveä jotka lensivät hitaasti.Ward riensi välittömästi sisälle ja nappasi kameransa. Kun hän zoomasi ja otti kuvan, hän havaitsi pienen punaisen pisteen savupilvien välissä.

Hän sanoo esineen pysyneen taivaalla minuutin tai pari ennenkuin se katosi horisonttiin näkyvistä.
Tällä hetkellä ei tiedetä mikä esine oli. Ward välittömästi epäili että kyseessä on meteoriitti tai avaruusromu. On vahva mahdollisuus että esine oli Leonidien meteorisuihkusta, joka näkyi parhaiten 17. päivä, Wardin havaintopäivänä. Toisaalta, jos se oli avaruusromua, Ward ei usko että se olisi laskeutunut minnekään Charlottetownin lähelle ottaen huomioon esineen korkeusetäisyyden.
Hän on puhunut viranomaisille Charlottetownissa, joista kukaan ei ole havainnut esinettä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

 

UFO-laivasto Texasissa

Havaintopäivämäärä: marraskuun 19. 2014
Havaintopaikka: Pasadena, Texas, USA


Silminnäkijän kertomaa:
Pasadena, Tx UFO-HAVAINTO,50+ UFOn ryhmä päivänvalossa, nauhoitin ne itse puhelimellani noin 12 aikaan päivällä. Aurinko oli näkyvissä, olin punaisissa valoissa tuijottelemassa taivaalle ja ne ilmestyivät tyhjästä. Aluksi ne eivät liikkuneet ja vain olivat siinä. Sitten parkkeerasi autoni parkkipaikalle ja ne muodostivat omituisia muotoja ja kiilsivät. Sitten ne alkoivat liikkua ja ne tekivät kolmioita ja muita muotoja. En kerennyt nauhoittaa koko hommaa, mutta sain osan talteen. Kun ne katosivat, taivaalla oli kolme lentokonetta jotka olivat menossa samaan suuntaan kuin UFOt!

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

Marraskuinen UFO kansainvälisellä avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: marraskuu 2014
Havaintopaikka: ISS maapallon kiertoradalla

Tämän UFOn löysi Streetcap1 Youtubesta. Hän tarkkailee kaikkia anomalioita jotka liikkuvat kansainvälisen avaruusaseman lähellä. Tämä esine näyttää isolta, mutta se saattaa olla lähempänä kuin luulemmekaan. Se muuttaa nopeuttaan avaruusaseman suhteen seuratakseen asemaa.

 

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.

Turkin avaruusolentotapaus

Turkin UFO-havainnot olivat sarja videoituja ja dokumentoituja UFO-havaintoja. Havainnot teki Yalcin Yalman, turkkilainen yövartija.

Ne alkoivat vuonna 2007 ja näkyivät uudestaan toukokuun ja syyskuun 2008 välillä, yleensä kun taivas oli pimeä (20 ja 5 välillä) vaikka osa videosta on kuvattu aamuhämärässä, veden yli.

Vuonna 2009 Yalcin kykeni filmaamaan paljon kirkkaammat kuvat kun havainto tehtiin uudestaan Marmaran meren yllä Istanbulin lähellä.

Videonauhat on yksityiskohtaisesti analysoinut ‘TÜBİTAK’ – Turkin tiede- ja teknologiatutkimuskeskus, Sirius-avaruuskeskus, Istanbulin yliopiston astronomian laitos, Tulitakin kansallinen observatorio ja tohtori Roger Leir. He kaikki tulivat tulokseen, että havainnot ovat aitoja ja videokuva selkeästi näyttää avaruusolennon.

Lisää kuvia, videoita ja taustatietoa tapauksesta: turkeyufocase.blogspot.com

Alla on ehostettu video vuoden 2009 havainnosta.

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightigns Hotspot.

UFO-laivasto Pariisissa

Silminnäkijän kertomaa:

”Näen nykyään yhä enemmän ja enemmän UFOja nykyään! Kaksi päivää näim kauniin valkoisen orbilaivueen aamulla… silloin oli liian myöhäistä nauhoittaa. Mutta näin hienon UFO-laivueen kauniin auringonlaskun aikaan eräänä toisena päivänä. UFOt olivat monivärisiä.”

”Näin joitain punaisia valoja esineissä. Kirkkaat orbit laskeutuivat kohti pilviä.

Hetken päästä orbit alkoivat hehkua ja ne selkeästi pääsivät erääseen aaltomaiseen pilveen. Viimeisenkin orbin kadottua mitään muuta ei enää tuona päivänä tapahtunut.”

 

 

Artikkelin julkaissut UFO Sighting Hotspot.

UFO Bredeal Prasovissa, Romaniassa

Silminnäkijän raportti:

”Asun Romaniassa ja ympäri maatamme löytyvillä vuorilla on todella omituisia tarinoita maan ulkopuolisesta elämästä.”

”Kuten tiedämme, Karpaattien vuoristossa, ei niin kaukana Bustenin ja Azugan kaupungeista, on salainen armeijatukikohta.”

”Mutta syy miksi haluan kirjoittaa teille (MUFON) on että pari vuotta sitten vuoristoisen lasten kesäleirin aikana, ei niin kaukana yllämainitusta alueesta, otin satunnaisia valokuvia ilman mitään syytä.”

”Kun pääsin kotiin aloin poistaa huonoimpia otoksia ja huomasin avanneeni kuvan josta puhun nyt. Luulin että monitori oli likainen pölystä mutta sitten katsoin ottamaani kuvaa ja näin jotain mitä en nähnyt kun otin kuvan tuolloin.”

Olen lähettänyt kuvani Romanian UFO-tutkimusseuralle ja he sanoivat että olin valokuvannut UFOn. Mutta koska heillä ei ollut teknistä tukea varmistamaan kuvaa he pyysivät lähettämään tämän kuvan saksalaiselle UFO-seuralle joka ei koskaan vastannut. Siksi pyydän teitä (MUFON) jos voisitte selvittää minulle mitä olen nähnyt.”

Mufonin tapaus 61511.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.

Onko NASAlla todistusaineistoa maan ulkopuolisesta elämästä?

Mitä tulee aitoon kuvamateriaaliin UFOista, vuoden 1991 NASA STS-48 Discovery -avaruussukkulan filmi on ehdottomasti listan kärkipäässä. Tämä kuvamateriaali on aitoa, hyvin dokumentoitu, ja on ollut täsmällisen tieteellisen tutkimuksen kohde useilla tutkijoilla ja instituutioilla.

Allaoleva video näyttää kymmeniä esineitä liikkuvan epätavalliseen malliin. Kiinnostavin osuus on kuitenkin se jolloin näemme erään esineen horisontissa, tapahtuu välähdys, toinen esine tai sarja esineitä seuraa näkökentän yli nopeasti, ja esine katoaa avaruuteen.

Selitykset ovat vaihdelleet älykkäistä avaruusolentojen aluksista avaruussäätilan muutoksiin ja moniin muihin mielenkiintoisiin ilmiöihin. Yhtään varmaa selitystä ei ole, ja monet niistä eivät tunnu ottavan huomioon kymmeniä esineitä jotka filmillä näkyvät.

”On olemassa runsaasti viitteitä siitä, että meihin ollaan yhteydessä, että sivilisaatiot ovat vierailleet planeetallamme jo pitkän aikaa. Että niiden ilmestyminen on omituista minkä tahansa perinteisen materialistisen länsimaisen tulkinnan mukaan. Että nämä vierailijat käyttävät tietoisuuden teknologiaa, ne käyttävät toroideja, pyöriviä magneettilevyjä niiden voimansiirtojärjestelmissä, joka tuntuu olevan yhteinen nimittäjä UFO-ilmiöille.” — Dr Brian O’leary, entinen NASAn astronautti, Princetonin yliopiston fysiikan professori

Tämä saattaa olla todistusaineistoa josta ylläviitattu O’leary puhuu. Kymmenet hallitukset hovat tehneet julkisiksi tuhansia sivuja salattuja UFO-dokumentteja viime vuosina. Olemme nähneet monien korkea-arvoisten sotilaiden ja poliitikkojen astuvan esiin ja jakavan tietonsa siitä jonka he uskovat todeksi. Ei kauaakaan kun entinen Kanadan ministeri sanoi että “planeetallamme vierailee ainakin neljä tunnettua avaruusolentorotua.”

UFO-aihepiiri jatkaa huomioarvonsa kasvattamista kun puskemme läpi vuotta 2014 ja siitä eteenpäin.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity.

UFO-havainto Phoenixissa

Havainnon päivämäärä: marraskuun 7. 2014
Havaintopaikka: Squaw Peek Mt, Phoenix, Arizona, USA

Kaksi videota Phoenixista tästä UFOsta. Useat helikopterit pyörivät UFOn ympärillä Granada Parkissa ja ne pysyvät siellä yli 25 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Yksi helikoptereista pääsee todella lähelle, sitten liikkuu poispäin turvallisemmalle etäisyydelle. Helikopterit saapuivat Luken ilmatukikohdasta, noin 27 mailia Squaw Peekista.

Saatamme nähdä vielä lisää videoita tapauksesta.

 

Vasemmassa ympyrässä Luken ilmatukikohta, oikealla havaintopaikka.

Silminnäkijän kertomaa:

Tämä puhelinvideo nauhoitettiin Granada Parkissa Phoenixissa. Menin puistoon tyttäreni kanssa auringonlaskun aikoihin marraskuun 7. päivä 2014. Kuulin usean helikopterin lentävän taivaalla. Kun katsoin ylös, näin helikopterit mutta niiden alla oli kirkas pyöreä lautasen muotoinen levy joka leijaili vuoren päällä suoraan edessäni. Se leijaili Squaw Peakin yllä useita minuutteja ja sitten esine alkoi muuttaa väriään ja muotoaan. Sen jälkeen se alkoi liikkua maata kohti ja laskeuitui jonnekkin Squaw Peak -vuoren ja edessäni olleiden väliin. Lopetin kuvaamisen ja päätin lähteä puistosta katsomaan kykenisinkö ajamaan paikkaan jonne esine oli laskeutunut. Aloin kävellä kohti autoani ja kääntyessäni ympäri UFO oli uudestaan ilmassa. Tässä videokuvassa näet sen kun ulkona on hieman pimeämpää. UFO oli harmaanvärinen ja siinä oli kirkkaita valoja jotka hohtivat omituisesti. Leijuva alus ei pitänyt ääntä. Tiedän sen koska kun filmatessani ajoin poispäin puistosta, lentävä lautanen lensi ylitseni eikä se pitänyt mitään ääntä. Katselin sitä puistossa noin 25 minuuttia kunnes minun piti lähteä. Sain talteen kolme erillistä pätkää puhelimeeni jotka olen koostanut videolle.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily.