Tutkija Emanuel Mexican Huza raportoi kiinnostavasta havainnosta. Maaliskuun 1. päivänä 2015, TN:n lähetyksen aikana näkyi UFO:n muotoinen levy uutislähetyksen aikana.
UFOaiheisia artikkeleja.
”Amatööritutkijoilla on paljon tehtävää yrittäessä keksiä selityksiä”, Nigel Watson kertoi Daily Mailille. Watson on kirjoittanut kirjan UFO investigations Manual. Eräs tapaus Watsonin mielestä on äärimmäisen kiinnostava historiallisista syistä. Kyseessä on Kenneth Arnoldin jättämä raportti, joka johti myöhemmin ’lentävän lautasen’ käsitteen yleistymiseen.
Kuvaaja kertoo 22. tammikuuta 2011: ”Ufo häviää lyhyen kuvaushetken aikana, kello 22:56:52 (UTC+2). Sitä ennen ufo vilkkui taivaalla ainakin puoli tuntia, samassa kohtaa kuin tähti.”
Tuntematon valo leijaili Donetskin taivaanrannassa tiistaina 24.2.2015.

Aiemmin päivällä Kievinvastaiset joukot vetäytyivät tykistötulen alta 50 kilometriä hyökkäyslinjalta Donetskin alueella, aluelle joka vastaa uusinta Minskin rauhansopimusta.
NASAn astronautit Barry Wilmore ja Terry Virts suorittivat toisen kolmesta suunnitellusta avaruuskävelystä kansainvälisellä avaruusasemalla keskiviikkona osana tehtävää valmistella maata kiertävä laboratorio kahdelle uudelle telakoitumisadapterille (IDA).

Ensimmäinen video näyttää joitakin tuntemattomia esineitä ja omituisen ilmiön avaruuskävelyn aikana. Toinen video on lyhyt kokoelma ulkona tehdyistä toimista kansainvälisellä avaruusasemalla.
Videolla näkyy kaksi orbia taivaalla. Samalla kuvaaja kertoo tilanteesta. Kuvattu vuonna 2015. Ilmeisesti kyseessä on toinen ilta putkeen jolloin UFO havaitaan, ja tällä kertaa sillä on kaveri mukana.
Helmikuun 24. päivänä 2015 Chilessä hotellihuoneesta kuvattu video, jossa näkyy punainen UFO leijuvan suhteellisen paikallaan. Videolla zoomataan myös kohteeseen, samalla kun kuvaaja juttelee espanjaksi.
UFO laskeutuu Kiinassa maahan. Onko tämä laskeutuminen feikattu? Mitä mieltä sinä olet?
Overlords of the UFO on tieteellinen, vaiennettu ja kielletty dokumentti vuodelta 1976. Iso osa tästä dokumentista käsittelee kauan kadoksissa olleita valokuvia UFOista ja muuta todistusaineistoa joka on massoilta sensuroitu. Tämä dokumentti paljastaa myös että hallitus on jo myöntänyt UFOjen olemassaolon maan ulkopuolella, mutta että tämä informaatio on pitkän aikaa ollut manipuloituna ja poissa kansan silmiltä.
Osuus dokumentista syventyy myös selittämättömiin ilmiöihin. Mutta tärkein tieto elokuvassa on se, että hallitus on jo julkaissut todistusaineistoa UFOista ja avaruusolennoista mutta että julkaisut on otettu pois kansan tietoisuudesta ja medista jo vuosikymmenten ajan.
Aikaisin aamulla helmikuun 24. päivänä 2015 nähtiin suuri tulipallometeori Montanan, Idahon, Washingtonin, Coloradon, Utahin ja Oregonin osavaltioiden yllä.

Tulipallon nähtiin liikkuvan yli koko yötaivaan myöhään maanantaina läntisissä USA:n osavaltioissa, ja se on lähes varmuudella raketin osa, sanoi astronomi tiistaina.
Rocky Mountainin asukkaat Idahossa, Utahissa ja Montanassa raportoivat nähneensä raketin kun se hajosi osiin ilmakehässä noin 113 kilometrin korkeudessa maanpinnasta, sanoi Chris Anderson, Centennial-observatorion johtaja Etelä-Idahon Twin Fallsista.
Raketti, joka oli kiertämässä maata noin 87 minuutissa, teki etukäteisesiintymisen liekeissä muualla, todennäköisesti koska sen liikerata oli muuttunut alkuperäisestä.
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot.