UFO ja useita sauvoja jotka tunnetaan myös ”taivaskalojen” nimellä filmattiin lentävän Popocatépetl-tulivuoren yllä Meksikossa lokakuun 24. päivänä 2016.
Monet videot näistä omituisista nopeasti liikkuvista käärmeen näköisistä olennoista väitetään olevan jonkinlaisia elämänmuotoja koska niitä näkyy välillä UFO-aktiviteetin yhteydessä.
Vaikka sauva on termi jota käytetään valokuvauksessa viittaamaan kameran aiheuttamiin pitkulaisiin artifakteihin jotka ovat valosauvojen muodossa, ilmiö pysyy silti mysteerinä.
Sen sijaan että nämä olisivat avaruusaluksia, ne ovat elämänmuotoja, eläviä olentoja jotka asuvat kosmisessa tyhjiössä.
Seuraavat kuvat otettiin kuunpimennyksen aikaan syyskuun 29. päivänä 2015. Niissä näkyy uskomattomalla tavalla ”zeroidiksi” kutsuttu olento.
Silminnäkijä kertoo: Olin asunnossani ja katselin kuunpimennystä. Päätin ottaa joitain kuvia, koska poikani on kiinnostunut aiheesta ja hän nukkui vuorokaudenajasta johtuen.
Esine ei ollut näkyvissä paljaalle silmälle, ja kuvasin kameraa tripodilla jotta kamera ei liikkuisi. Seuraavana päivänä katselin kuvia tietokoneelta, ja näin omituisen valkoisen pisteen kuun lähellä.
MUFONin tapaus 80045.
Huom: Avaruudessa on identifioitu jo kymmeniä orgaanisia yhdisteitä, mm. formaldehydiä, vetysyanidia ja selluloosaa. Lyhyesti, elämän perusaineksia on yltäkylläisesti universumissa jotta zeroidien evoluutio on mahdollista.
Zeroidit saattavat olla avaruuden joka sektorilla, syntyneitä galaksien sisällä ja ulkopuolella. Koskaneovat siunattuja sekä liikkuvuudella että älyllä, on ymmärrettävää että jotkut ovat saattaneet tulla tännekin päin universumia.
SOHOn Lasco C2 -satelliitti kuvasi esineen avaruudessa noin miljoonan mailin päässä maapallolta lokakuun 28. päivänä 2016. Esine näyttää lentokoneelta.
Mutta koska tavalliset lentokoneet eivät voi lentää avaruudessa, on paljon mahdollista että tämä kiinteä esine on avaruusalus, tiedustelualus salaisesta avaruuslaivastosta joka tunnetaan myös nimellä Solar Warden ja jota johtaa monikansallinen organisaatio nimeltään Earth Defense Force.
Mutta koska tavalliset lentokoneet eivät voi lentää avaruudessa, on paljon mahdollista että tämä kiinteä esine on avaruusalus, tiedustelualus salaisesta avaruuslaivastosta joka tunnetaan myös nimellä Solar Warden ja jota johtaa monikansallinen organisaatio nimeltään Earth Defense Force.
Solar Warden -avaruuslaivasto on rakennettu avaruusolentojen teknologialla (8 emoalusta ja 43 tiedustelualusta) ja se toimii USA:n Naval Network and Space Operations Commandin (NNSOC) alaisuudessa.
Toinen uskomaton havainto auringon vieressä jonka Lasco C2 tallensi samana päivänä on se hetki kun Merkurius ilmestyy auringon takaa ja sitä ympäröi omituinen kirkas hehku, kuin kilpi, joka himmenee kun planeetta liikkuu poispäin auringosta.
Omituisia ja selittämättömiä havaintoja taivaalla on raportoitu viime viikolla.
Amatöörikuvaaja oli kuvaamassa merta Gaviota Beachilla Kaliforniassa kun hän havaitsi omituisen renkaan leijailevan kaukana meren yllä lokakuun 2. päivänä 2016.
Valokuvaaja ihmettelee onko kyseessä UFO-portaali toisesta ulottuvuudesta joka avautui meren ylle vai voisiko kyseessä olla UFO johtuen sen ulkonäöstä.
Lokakuun 5. päivänä 2016 silminnäkijä tallensi omituisen mustan muodon pilvettömällä San Antonion taivaalla.
Silminnäkijä:
Ajoin kotiin äitini luota. Annoin tyttäreni ajaa ja kun me käännyimme FM78:lle havaitsin pilvettömällä taivaalla mustan muodon.
Aloin kuvata sitä, en halunnut pysäyttää autoa tutkiakseni tarkemmin. Tiedän, minun olisi pitänyt….
Mitä ovat nämä esineet taivaalla? Ehkä mustat UFO-muodot voidaan tulkita ”savuksi” mutta entäpä sitten omituinen UFOn näköinen rengas tai portaali joka leijaili meren yllä?
Lokakuun 12. päivänä 2016 dronelentäjä havaitsi tunnistamattoman lentävän esineen joka liikkui uskomattomalla vauhdilla kohti hänen dronea. Sekunnin murto-osassa valoviiva katosi näkyvistä.
Silminnäkijä ei kertonut havainnon sijaintia. Hän kertoo:
Näin tämän esineen satunnaisen dronelennon aikana illalla. Olin noin 100m korkeudella huomattavan paljon sähköjohtoja ylempänä ja se oli ensimmäinen kerta kun lensin tähän suuntaan joten oletin sen olevan jotain jonka joku oli lähettänyt minua kohti.
En tiedä oliko kyseessä UFO vai mikä se oli mutta en nähnyt sitä kunnes katsoin videota kotona. En ole mikään tosiuskovainen siihen että mikään ulkoavaruudesta vierailisi täällä, kuitenkin tunnustan sen että moni asia tässä maailmassa on selittämätön.
Uusi kuvamateriaali kuun pinnalta näyttää UFOn törmäyspaikan yhdessä kuun kraatereista.
On myös mahdollista nähdä ura joka johtaa kraaterin reunalta kohti kraaterin keskustaa ja päättyy pisteeseen johon mahdollinen levynmuotoinen UFO on törmänny.
UFOn lisäksi kuvassa näkyy täydellinen geometrinen muoto joka on lentävän lautasen vieressä. Ei ole selvää onko muoto vain varjo vaiko kiinteä rakennus joka liittyy jotenkin törmänneeseen alukseen.
Silminnäkijä oli lomalla Manin saarella UK:ssa elokuun 13. päivänä 2016. Hän otti kuvia aurinkoa ympäröivästä halosta rannalla kohti merta, ja vasemmalla hän näkee lehden tavoin putoavan esineen meren yllä.
Sitten esine vakautuu ja liikkuu etelään päin uskomattoman nopeasti, ainakin 5 kertaa niin nopeasti kuin lentokone.
Hänen onnistui ottaa kuva mustasta jäljestä. Mutta katsoessaan kuvaa hän huomasi toisen pienemmän UFOnkaltaisen esineen pilvessä.
Silminnäkijä ihmettelee kuvasiko hän ulkoavaruuden aluksen vai salaisen testialuksen vaiko dronen.
Silminnäkijän raportti: Syyskuun 28. päivänä sain kuvattua uskomattoman UFOn. Katselin omituisen näköistä valoa taivaalla joka liikkui vaihtelevilla nopeuksilla taloni läheisyydessä auringonlaskun aikaan.
Minulle se oli jonkinsortin helikopteri tai drone. Mutta 5 tai 10 minuutin jälkeen aloin epäillä esineen olevan jotain muuta kuin ihmisen tekemä.
Se suoritti ihme liikkeitä, kiihdyttäen ja hidastaen satunnaisesti. Kun valo alkoi kiihdyttää kohti suurta kemikaalivanaa, otin kamerani ja koitin löytää sen etäältä.
Esine näytti ensin pysähtyvän kemikaalivanan eteen, sitten hitaasti tuhosi sen. Todellakin, vana näytti hitaasti ”kuluvan”. Olin yksinkertaisesti sanaton. En uskonut sitä mitä näin. Kemikaalivana näytti kirjaimellisesti tuhoutuvan.
En voi olla satavarma johtuiko se itse esineestä, mutta uskon esineen ja vanan välillä olevan jonkinlaisen linkin.
Niin suuri vana ei voi vain kadota ilman syytä. Ja vain pieni osio vanasta katoaa, juuri esineen ympäriltä.
Kun UFO on hyökännyt vanaa kohti, se liikkui taaksepäin ja katosi länteen, vastakkaiseen suuntaan omastani. Se katosi aika nopeasti.
Mikä tämä esine oli? Oliko se ihmisen tekemä laite jolla tuhotaan kemikaalivanoja? Oliko se ulkoavaruuden teknologiaa joka suojelee meitä? Minulla ei ole hajuakaan.
Silminnäkijän kertomaa: Olimme lomalla kaukana kotoa kun havaitsimme UFOn kotimme turvakamerassa.
Huomasimme heti seuraavana aamuna että olimme saaneet tallennetuksi jotain omituista. Me emme löydä ketään tällä hetkellä joka olisi myös nähnyt sen, mutta olemme onnekkaita saadessamme jotain tällaista talteen.
Videolla näkyy nauhoituksen päivämäärä ja aika. Videolla näkyy valo naapurien talon päällä mutta kauempana valo ilmaantuu keskelle ruutua.
Valolla tuntuu olevan perässään häntä. Me luulimme katselevamme meteoria aluksi, mutta tajusimme että se on aika suuri ja se ei tule suoraan taivaalta, joten sen täytyisi olla todella lähellä maapalloa jos se olisi ollut meteori.
Lisäksi valo muuttaa suuntaan, se itseasiassa kääntyy ympäri ja tulee hieman lähemmäksi sen liikkuessa takaisin samaan suuntaan mistä se alunperin tuli.
Valo tulee kuvaan keskeltä ruutua ja liikkuu vasemmalle, sitten sen kääntyy ympäri ja katoaa hieman puun taakse mutta se on silti näkyvissä.
Kun se tulee takaisin se tuntuu olevan lähempänä ja liikkuu oikealle ja samaan suuntaan mistä se tulikin. Se tuntuu liikkuvan jonkin vesialueen yllä kylämme ulkopuolella.
Mystinen UFOn kaltainen esine ilmaantui kuun lähelle lokakuun 4. päivänä emittoiden keltaisen vihreää valoa.
Valokuvaaja Ohion Lorainista ei nähnyt esinettä ottaessaan kuvia kuusta, mutta tarkastaessaan kameraansa ja otettuja kuvia hän havaitsi omituisen ilmiön.
Kirkkaan keltainen/vihreä hehku voi olla UFOn ympärillä olevaa plasmaa joka emittoi valoa suoraan tai heijastaen sen pinnalta UFOn ollessa näkyvillä vain öisin.