Aihearkisto: Tietoisuus

Artikkeleja tietoisuudesta: jooga, esoteria, jne.

Metafyysisistä käsitteistä, toinen osuus

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli metafysiikkaa. Tämä on kanavoinnin toinen osuus.


Sallikaa meidän puhua metafysiikan ideasta neljännen tiheyden todellisuuden läpi tarkasteltuna, jota olette luomassa yhteiskuntaanne tänä aikana.

Kaikki ideat, joista me olemme puhuneet ja eri tasot, joiden läpi näitä symboleja kanavoidaan persoonan kautta fyysiseen todellisuuteen alkavat muuttua paljon henkilökohtaisemmiksi. Kuten me olemme sanoneet, kaikki kanavoivat, omalla tavallaan. Siksi tämä idea tulee käyttämään hyväksi korkeamman itsen tietoista tunnustamista ja suoraa kommunikaatiota tuon tietoisuuden osan kanssa.

Tulette huomaamaan, että henkilöt planeetallanne voivat alkaa nähdä itsensä näinä symboleina, joita he aiemmin ovat pitäneet itsensä ulkopuolisina, jotka edustavat kykyjä joita he ilmaisevat. Tämä ei tarkoita sitä, että teistä tulee korttipakkoja, teekuppeja täynnä lehtiä, ei. Mutta tulette ymmärtämään. Identifioidutte täydellisesti arkketyyppisen heijastuksen kanssa, jota symboli edustaa, ja näin tekemällä teistä tulee yhtä energian kanssa, jota käytitte alitajunnastanne / massatietoisuuden tasolta muodostamaan tuon symbolin itsellenne.

Toisin sanoen, näette tasan tarkkaan miten valitsitte tämän tietyn symbolin, mitä se kuvastaa, miksi valitsitte sen, ja näin suoraan aistimalla voitte sallia itsenne poistaa itseltänne tarpeen jollekin erityiselle työkalulle ja yksinkertaisesti toimia jatkuvassa tietämisen tilassa, joka voi aina olla yhteydessä omiin syihinsä, sen omiin ajatuksien jatkeisiin, sen omiin tuntemisen jatkeisiin ja sen yhteisiin uskomuksiin kokonaismassatietoisuudessa, kun se transformoituu.

Tulette huomaamaan, että metafysiikalla tulee olemaan kyky muuttua fysiikaksi, tietyssä mielessä. Niinkuin me olemme jo kuvanneet, fyysikot alkavat havaita planeetallanne, että tietoisuus on tekijä. He alkavat, ja ovat jo alkaneet, ottaa tietoisuuden mukaan yhtälöihinsä. Ja yhtäläisyydet nyt olemassaolevien metafysiikan muotojen kanssa alkavat kasvaa fysiikan kanssa, niinkuin te sen ymmärrätte, kunnes nämä molemmat muuttuvat yhdeksi ideaksi.

Tämä voi olla joillekin fyysikoille ja metafyysikoille planeetallanne kauhistus; mutta tämä johtuu vain tuomitsemisesta, jota heillä on toisiaan kohtaan. Voitte yksinkertaisesti tunnustaa, että se on saman asian tutkimista polarisoidusta näkökulmasta; fysiikasta tulee metafysiikkaa, metafysiikasta fysiikkaa.

Fyysikoista tulee metafyysikoita sallimalla itsensä tunnustaa sen aktiivisen roolin, joka tietoisuudella, aineettomalla substanssilla, on fyysisessä maailmassa.

Metafyysikoista tulee fyysikoita sallimalla itsensä tunnustaa, että se mitä he ovat aiemmin pitäneet pyhänä, pelkän fyysisen tuolla puolen, on itse asiassa sulautumassa ekstaattiseksi fyysisyyden laajentumaksi, joka tunnustaa, että fyysisellä olomuodolla on myös henki. Se ei ole aineetonta olomuotoa vähäisempi, ja järkeily siitä on yhtä validia ja yhtä elettävää kuin mikä tahansa muukin idea, joka pyrkii piilottamaan ymmärryksen omalta tietoisuudeltanne, niinkuin sen termin käyttö, jota olette metafysiikasta monasti käyttäneet, vihjaa, eli okkultismin, joka tarkoittaa piilotettua.

Molemmat ideat ovat yhteensulautumassa, koska ne sallivat toinen toisensa omiin kokemusmaailmoihinsa. Molemmat tunnustavat, että kokemus itse on määräävä tekijä, ja että kaikki todisteiden ideat fysiikan puolelta ja todistamattomuudet, okkultismin väistämättömyys, metafysiikan puolelta ovat näkökulmien ääripäitä, jotka ovat syntyneet vain toisen pään tuomitsemisesta.

Fysiikka on harmoniassa kokemuksellisen itsen kanssa; jopa ei-fyysinen kokemuksellinen itse ja metafysiikka ovat harmoniassa sekä ei-fyysisen että fyysisen itsen kanssa, ja voidaan ymmärtää, että näiden kahden välillä ei todellakaan ole minkäänlaista eroa, ei-fyysisen ja fyysisen todellisuuden, muutoin kuin se ero minkä olette itse luoneet.

Lopullinen perspektiivi, vaikkakaan ei viimeinen, vaan ainoastaan tämän tietyn kahtiajaon tietyn tutkailun mielessä tässä tietyssä elämän sekvenssissä, on ymmärtää fyysisesti ja metafyysisesti, että kaikki maailmassanne ovat ideoita: yksinkertaisesti ideoita, perspektiivejä, näkökantoja.

Siitä voidaan ekstrapoloida, että niinkuin me olemme jo fysiikan ja metafysiikan näkökulmasta ymmärtäneet, avaruus/aika on tietoisuuden, havaintojen jatke ja näin monin tavoin illuusio, paitsi silloin kun haluatte sitä soveltaa, voitte nyt ymmärtää, että kaikki asiat ovat täten samanaikaisia, ja että kaikki avaruus on läsnä tässä ja nyt.

Kun te tulette tietoisiksi siitä, että sekä fysiikka että metafysiikka yksinkertaisesti ovat ideoiden luomista, voitte silloin nähdä, että seuraava askel on tunnustaa oma itse ideana ja tällä tavoin jokainen yksilö tulee toimimaan omana fyysikkonaan ja metafyysikkonaan samanaikaisesti, tunnustaen ei-fyysisen ja fyysisen maailman validiteetin, ei-fyysisen ja fyysisen maailman samanarvoisuuden ja näin he kykenevät elämään molemmissa tietoisesti, samanaikaisesti. He voivat olla samaan aikaan molemmissa eikä kummassakaan.

Sallikaa minun valaista, että tämä on yksi niistä syistä miksi teidän länsimaisessa kulttuurissanne, kun se kohtasi Amerikan intiaanikulttuureita, ette löytäneet yhteistä perustaa ymmärtää toinen toistanne.

Tunnustakaa, että Amerikan intiaanikulttuuri oli olemassa tietoisesti, sekä fyysessä että ei-fyysisessä todellisuudessa, kun taas länsimainen kulttuuri, joksi te sitä nimitätte, oli olettanut vain fyysisen todellisuuden olevan totta, ja kaikki muu oli vain mielikuvitusta, eikä se kiinnittänyt paljoakaan huomiota ei-fyysisen mahdollisiin vaikutuksiin elämässänne. Tämä on ollut ja edelleen on näiden kahden kulttuurin välisen kahtiajaon idea.

Syy sille, miksi he kohtasivat silloin kun kohtasivat, ja ajoitus jonka he olivat luoneet, oli aloittaa yhteensulautuminen, jota te nyt alatte tutkia itse, kahden todellisuuden yhteensulauttaminen, fyysisen ja ei-fyysisen, ulkoisen tietoisuuden ja unitietoisuuden, linkin ja sillan avulla jota me nimitämme mielikuvitukseksi, niin että maailmanne voi muuttua oman vakaumuksenne tuotteeksi, omaksi suunnaksenne, omaksi voimaantumiseksenne, omaksi valinnanvapaudeksenne. Nämä ovat aina olemassa huolimatta siitä mitä kuka tahansa fyysikko tai metafyysikko haluaa teille sanoa omaa egoa paisuttaakseen. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa tehdä yhtään mitään; ei ole olemassa yhtä ainoaa polkua. Jos olisi, olisi olemassa vain yksi henkilö.

Tunnustakaa, että on niin monta eri polkua kuin on henkilöitäkin. Itse asiassa jokainen henkilö on oma polkunsa, ja tulette tietämään, että tietynlaisen fysiikan ja tietynlaisen metafysiikan tarpeen ideat tulevat sekoittumaan yksinkertaisesti oman itsen kokemisen prosessiin. Kokemukseen itsessään, Kaiken Sen Mikä On kokemiseen, jota jokainen teistä itse yksilönä ja kollektiivisesti on.

Kysymys: Haluaisin kysyä kysymyksen kahdesta psykologisesta termistä, joita käytämme kuvaamaan energiaa ja joita kutsutaan energian siirroksi ja energian vastasiirroksi. Miten energian siirtyminen tapahtuu kanavassa teidän näkökulmastanne ja mikä on tuon energian vastasiirto, kun se vaikuttaa kanavaan?

Vastaus: Kiitos. Perusmerkityksessä vastaus molempiin kysymyksiisi on sama, ja se on jotain mitä yhteiskunnassanne edelleen ymmärretään vähän, mutta se on jotain minkä voit tunnustaa olevan mukanasi aina, ja yksi sana joka määrittää ja kuvaa mekanismia joka synnyttää sekä siirron että vastasiirron on mielikuvitus.

Mielikuvitus on dimensio itsessään, ja siinä ulottuvuudessa se on hyperavaruus, Kaikki Se Mikä On, keskipiste jonka läpi tapahtuu monia yhteensulautumisia, luomistapahtumia, siirtoja, vaihdantaa, muokkauksia.

Minä sulaudun mielikuvituksen dimensiossa fyysisen kanavan fyysiseen tietoisuuteen ja muodostan kolmannen persoonan, jonka te havaitsette, joka on yhdistelmä mielikuvituksen tietoisuudesta ja kanavan omasta. Ja tällaisella kahteen suuntaan tapahtuvalla liikkeellä fyysisen kanavan tietoisuus menee omaan mielikuvituksen ulottuvuuteensa; samalla tavalla minun menee omaani. Se on näin jatkuvassa virtauksessa, liikkuu edestakaisin, syy ja seuraus samassa tapahtumassa. Mitään erillisyyttä ei ole. Se on yksi ja sama asia. Aina on automaattisesti polariteetti, vaikka koettekin liikettä. Se on yksinkertaisesti sulautuminen ja mielikuvituksen ulottuvuudeksi itsessään muuttuminen, jossa havainnon muutokset voivat tapahtua. Selventääkö tämä ideaa?

Kysymys: Kyllä. Holografisessa mallissa, kun me lähdemme liikkeelle säteestä tai siemenestä, ja irtaudumme mielikuvitukseen, olisiko referenssisäde mielikuvitus?

Vastaus: Tavallaan. Korkeamman tietoisuutesi alkuperäissäteen aikaansaama interferenssikuvio, sekä fyysisen persoonasi referenssisäde, niiden interferenssi, itse asiassa on ulottuvuus, joka yhdistää nuo kaksi, joka linkittää nuo kaksi. Siksi me olemme sanoneet, että mielikuvitus on linkki korkeamman tietoisuutenne, tai uni-itsenne, ja fyysisen tietoisuuden, fyysisen todellisuuden välillä. Alkuperäisen säteen ja referenssisäteen tuottama interferenssikuvio on kahden säteen välinen vuorovaikutus, mutta kuten sanottua, te ette ole kumpikaan, alkuperäinen säde eikä referenssisäde, vaan kahden polariteetin välinen interaktio.

Näin te olette oikeasti mielikuvitus ja mielikuvituksen ulottuvuus. Kaikki siirrot ja vastasiirrot ovat yksinkertaisesti kaikkien mukana olevien henkilöiden sulautumista, vuorovaikutuksessa mukana olevien tietoisuuksien sulautumista, jotka muuttuvat itse vuorovaikutukseksi. Se mistä minä tulen, ja minne fyysisen kanavan tietoisuus menee, on vuorovaikutuksen itsensä keskipiste.

Me olemme monesti määritelleet sen analogiana, kuin kanavan fyysinen tietoisuus katoaisi päiväuneen. Tämä on mielikuvituksessa olemisen fyysinen analogia. Se mitä tapahtuu on molempien tietoisuuksien polariteettien ilmaisu vuorovaikutuksena itsenään, joka muuttuu ulottuvuustodellisuudeksi, joka on kaiken keskellä. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Kiitos. Onko fyysisessä olennossa jossain kohtaa paikka, jonka voimme visuaalisesti nähdä, josta mielikuvitus löytyy?

Vastaus: Voitte ymmärtää sen kolmiyhteyden keskipisteeksi, kolmiomuodon kantapisteet ovat käpylisäkkeen kohdalla sekä siinä kohtaa, missä selkäranka yhdistyy fyysisiin aivoihin. Vaikka tämä ei geometrisesti kuvaakaan kolmiota, energeettisesti se on sitä. Keskipisteessä on eräänlainen musta aukko, portti, sekä musta että valkoinen aukko, siirtymäpiste, aivojen kahden puoliskon välisessä keskipisteessä.

Aivojen keskipisteessä on pieni joukko soluja, jotka koskettavat molempaa aivopuoliskoa, joka säätelee mustan/valkoisen aukon energiaa fyysisiin aivoihin, ja näistä kahdesta ydinsiemenestä kasvavat aivot. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Tapahtuuko osa tästä vastasiirrosta aivojen keskipisteen kautta?

Vastaus: Kaikki.

Kysymys: Kaikki siirto myös?

Vastaus: Kaikki. Voitte havaita, että jokaisen kehon solun keskipisteessä on myös mustia ja valkoisia aukkoja, ja se voi näyttää vaikutukselta, joka tulee kaikkialta eikä juuri mistään; mutta siten kuin määrittelette fyysisten aivojen idean mentaalisuuden, joka on tietoisuutenne projektio fyysisyyteen, kontrolliverkkona, voitte yksinkertaisesti tunnustaa pääasiallisen aivojenne keskuksessa olevan mustan/valkoisen aukon, josta kaikki siirrot ja vastasiirrot luodaan.

Kysymys: Voiko siirto ja vastasiirto olla millään tavalla negatiivinen?

Vastaus: Kyllä.

Kysymys: Miten?

Vastaus: Yksinkertaisesti, kun se luodaan, koska olette fyysisiä olentoja, se edelleen prosessoidaan keinotekoisen persoonakonstruktin prisman läpi, niiden uskomusten läpi joita persoonalla on, joka voi suodattaa näitä ideoita, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Siirron alkupiste ei ole kumpaakaan polariteettia, mutta on mahdollista muodostaa takaisinkytkentä, resonanssi; positiivinen tai negatiivinen harmoninen resonanssi, heijastamalla prisman läpi, jossa uskomukset, emootiot ja ajatukset kytkeytyvät toisiinsa siirrossa. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Jotta voisi olla positiivinen siirto ja vastasiirto…

Vastaus: Persoonan pitää olla salliva.

Kysymys: Kanavan tai olennon suhteen, joka on…

Vastaus: Sallimus ja luottamus. Tämä on persoonaprisman selkeyttämisen alku, mikä mahdollistaa positiivisen harmonian fyysisen persoonan ja siirron alkupisteen, korkeamman tietoisuuden, välillä. Yhteensulautuminen.

Kysymys: Joten ei ole mahdollista, että energiajärjestelmä voisi ohittaa meedion persoonakonstruktia?

Vastaus: Voi esiintyä eri määriä ohittamista, mutta alkuperäisen tietoisuuden osia on pakko olla läsnä, paitsi silloin kun tapahtuu täydellinen ruumiinvaihdos, walk-in. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä, ja sitten se ei enää olisi kanavointia. Se olisi…

Vastaus: Vaihdantaa…

Kysymys: Energianvaihdantaa.

Vastaus: Kyllä.

Kysymys: Onko jotain mitä voisit ehdottaa niille meedioille, jotka integroivat persoonakonstruktiaan niin, etteivät he suodattaisi informaatiota niin paljoa, ja että he voisivat saada aikaan enemmän positiivista siirtoa ja vastasiirtoa?

Vastaus: Ensinnäkin, että he tarjoavat kanavointiaan palveluksena, ehdottomasta rakkaudesta, että heillä ei ole tarvetta viedä keneltäkään valtaa pois, ei ole tarvetta saada aikaan tai pakottaa mitään, vaan sallia muille vapaa tahtonsa, ja näin luottaa omaan korkeampaan tietoisuuteen, sallien minkä tahansa mitä sieltä sitten läpi tuleekin olla osa prosessia, huolimatta siitä mitä fyysinen persoona ajattelee siitä, pitääkö se siitä tai ei. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Kiitos.

Vastaus: Me kiitämme jälleen kerran jokaista teistä halukkuudestanne jakaa omastanne. Me toivotamme teille hyvää iltaa, ensi viikkoon.

 

Plejadit: Kärsimys ei ole hyväksi ihmisille

Rakkaat veljet ja sisaret,

Täällä puhuu Tunia. Rakastan teitä kaikkia erittäin paljon.

Niinkuin aiemmissa viesteissä on selitetty, on olemassa ryhmä vihamielisiä avaruusolentoja, demoneja ja heidän Maapallolla olevia kätyreitään, jotka ovat hallinneet Maapalloa vuosituhansia. Me kutsumme näitä tahoja pimeyden voimiksi.

Tämä aika juuri nyt Maan asukkaille tarkoittaa heidän kontrollistaan vapautumista. Siksi tämä aikakausi on niin sekava ja miksi mikään ei oikein tunnu järkeenkäyvältä. Takaan, että Maan asukkaat tulevat vapautumaan. Kuitenkaan tämä ei ole helppo tai kivuton prosessi.

Nämä vihamieliset avaruusolennot ja demonit ruokkivat itseään Maan asukkaiden negatiivisilla tunteilla. Teidän kärsimyksenne on heille kirjaimellisesti ravintoa.

Jos olette koskaan pohtineet sitä miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, tämä on se syy. Teidän yhteiskuntanne on kirjaimellisesti rakennettu maksimoimaan kärsimys ilman, että kaikki tajuavat sen olevan ilmiselvää että teitä hallitsee pieni pimeyden voimien ryhmä.

Jos enemmistö Maan asukkaista koskaan tajuaisi mitä tällä hetkellä tapahtuu, he kykenisivät lopettamaan sen, sillä se tapahtuu nyt.

Jos minä pyytäisin teitä suunnittelemaan globaalin Maan asukkaiden viljelyalustan, joka maksimoi kärsimyksen ilman, että se on ilmiselvää kaikille Maan asukkaille, että heitä kontrolloidaan ja viljellään, osaisitko suunnitella tehokkaampaa järjestelmää kuin mikä siellä tällä hetkellä on?

Tämän takia kaikki tällä hetkellä planeetallanne on niin kauheaa. Elätte globaalilla viljelyalustalla, jossa niitetty sato on ihmisten kärsimys.

Nämä pimeyden voimat ovat loisia Maan asukkaille, koska ne ovat niin irtaantuneet Alkulähteestä. Koska ne ovat niin irti omasta itsestään, ne eivät suoraan saa vastaanotetuksi universumin ainoaa energiaa: RakkausValoa. Sen sijaan ne loisivat ja imevät tätä energiaa epäsuorasti toisista olennoista — tässä tapauksessa kärsivistä Maan asukkaista.

Nämä olennot voisivat palauttaa yhteytensä Alkulähteeseen kirjaimellisesti hetkessä ja jatkaa RakkausValon vastaanottamista, yksinkertaisesti tuntemalla katumusta teoistaan ja pyytämällä Alkulähdettä ottamaan heidät takaisin siipiensä suojaan. Alkulähde on äärettömän rakastava ja äärettömän anteeksiantava. Joten teidän ei tarvitse huolehtia siitä mitä näille pimeyden voimille tapahtuu sen jälkeen kun he ovat lopettaneet Maan asukkaista loisimisen. He voivat yksinkertaisesti kääntyä Alkulähteen puoleen, ja jos he niin tekevät, kaikki menee hyvin. He tietävät tämän, he voin valitsevat olla sen sijaan loisia.

Oletetaan, että olette oikeasti suunnittelemassa globaalia viljelyalustaa ihmiskärsimykselle. Minkä yhden viestin haluatte kertoa ehdottomasti Maan asukkaille, kerta toisensa jälkeen? Se on: että kärsimys on hyväksi teille.

On ilmiselvää miksi tämä viesti on Maan asukkaille tärkeä, eikö? Tällä tavoin he eivät kapinoi yhteiskuntaa vastaan, joka heille kärsimystä aiheuttaa, ja sen sijaan he vain sallivat viljelyn jatkua.

Kuitenkin tämä viesti, “kärsimys on teille hyväksi” on jälleen yksi esimerkki siitä, mitä me nimitämme “nurinperin käännetyksi informaatioksi”. Nurinperin käännetty informaatio on viesti, joka on täysin päinvastaista totuudelle.

Demonit ja niiden ihmiskätyrit todella rakastavat levittää informaatiota, joka on totuuden täysi vastakohta, aivan kuten ne nauttivat symbolien merkitysten kääntämisestä tai symbolin itsensä kääntämisestä ylösalaisin. Esimerkiksi risti alaspäin on suosittu symboli demonien joukossa, vaikkakin sitä voidaan pitää myös Pyhän Pietarin ristinä.

Demonit nauttivat olemassaolevien symbolien kääntämisestä ylösalaisin. Ne nauttivat myös nurinperin käännetyn informaation levittämisestä, joka on totuuden täysi vastakohta.

Tämä johtuu siitä, että ne ovat irtaantuneet Alkulähteestä eivätkä enää saa RakkausValoa Alkulähteestä. Näin niillä ei ole luovuutta. Jos annat demonille paperinpalan ja kynän ja käsket piirtää jotain, ne eivät kykene siihen. Ne eivät osaa luoda mitään, ne osaavat vain vääristellä ja korruptoida olemassaolevia asioita. Näin ne kääntävät symboleita ja informaatiota.

Kuten olemme sanoneet, yksi nurinperin käännetty fakta, jota ne levittävät, on: “kärsimys on sinulle hyvästä”. Ei ole, itse asiassa kärsimys on sinulle pahasta.

Eräs tapa esittää idea on seuraava. Me plejadilaiset olemme käytännöllisesti katsoen samaa kansaa kuin Maan asukkaat. Me olemme niin toistemme kaltaisia, plejadilaiset ja Maan asukkaat, että me voimme saada lapsia keskenämme normaaliin tapaan. Itse asiassa, näissä viesteissä me olemme käyttäneet termiä “ihminen” viittaamaan sekä plejadilaisiin että Maan asukkaisiin.

Kuitenkaan me Plejadit emme koemme käytännössä yhtään kärsimystä elämässämme, Maan asukkaiden termein. Ja tämä on kaikkein tärkein seikka miksi me olemme niin rakastavia. Me emme ole parempia kuin te — me yksinkertaisesti emme kärsi niinkuin te teette, ja niinpä sydämemme eivät sulkeudu suojelemaan itseämme. Ja näin me rakastamme.

Tai mieti vaikka Maan lapsia vs Pleiadeksen lapsia. Meidän lapsemme eivät kärsi emmekä me kontrolloi heitä — me emme koskaan sano heille mitä heidän pitää tehdä tai mitä he eivät saa tehdä tai miten heidän tulee uskoa tai ajatella, paitsi harvinaisissa tapauksissa jolloin he saattaisivat vakavasti loukata itsensä. Me vastaamme kysymyksiin ja kerromme omia kantojamme, samalla kun selvästi sanomme että nämä ovat vain mielipiteitä.

Ja koska lapsemme eivät kärsi, he automaattisesti kehittävät kykyjä, joita te pitäisitte yliluonnollisina. Vaikka me emme keskustelisikaan yliluonnollisista kyvyistä lapsen kanssa tai näyttäisi niitä hänelle, silloinkin lapsemme yleensä kehittävät niitä spontaanisti.

Tämä ei johdu siitä, että lapsemme olisivat jotenkin olennaisesti parempia kuin teidän. Itse asiassa, Maan lapsilla on suurempi psyykkinen potentiaali kuin meidän lapsillamme johtuen monimuotoisemmasta DNA:sta. Ei, se johtuu yksinkertaisesti siitä, että jos lapsi ei kärsi, hän kehittää automaattisesti sisäisiä kykyjään. Tämä on luonnollista. Lapsenne eivät kehitä sisäisiä kykyjä, koska maailmassanne melkein kaikki lapset kärsivät, esimerkiksi siitä kun heille sanotaan mitä tehdä, miten ajatella tai mitä uskoa tai mitä ei tehdä.

Kyllä, se aiheuttaa kärsimystä lapselle, kun hänelle sanotaan mitä tehdä, miten ajatella, mitä uskoa tai mitä ei voi tehdä, poislukien ne tapaukset, jolloin olemme tehneet erittäin selväksi, että jokin asia pitää estää ettei lapselle aiheutuisi vakavaa haittaa. Kun me jaamme informaatiota, me esitämme sen omasta näkökulmastamme, ei minään absoluuttisena totuutena joka lapsen on pakko uskoa. Tämä itse asiassa merkitsee paljon.

Me emme halua pakottaa lapsiamme istumaan luokkahuoneissa ja oppimaan asioita, joita he eivät halua oppia. Sen sijaan, jos lapsi toivoo oppivansa esim. piirtämään, me pyydämme sopivan osaavaa aikuista näyttämään heille tapoja miten piirtää.

Meillä on niinkutsuttu ala-aste, joka opettaa perustiedot, mutta se on lyhyt ja vapaaehtoinen. Lapset voivat päättää pitää taukoa koulusta, esim. vaikka olla kuukauden luonnossa tapaamassa eläimiä, ja palata sen jälkeen takaisin kouluun.

Vaikka Maan asukas kasvattaisi lasta tällä Pleiadeksen tavalla, hän järkyttyisi siitä viisaudesta, jota lapsi kykenee näyttämään. Itse asiassa, jos Maan lapsi kasvatettaisiin näin, hänestä voisi tulla helposti ihmiskunnan henkinen johtaja, jopa lapsena. Lapsissa asuu usein perustavanlaatuista viisautta.

Kärsimys kuitenkin sulkee ihmisten sydämet. Se sulkee mielen ja sydämen yhteyden sekä mielen ja sielun välisen yhteyden. Se saa ihmiset kääntymään pois veljiensä ja sisartensa luota. Se aiheuttaa häpeää. Se lakkauttaa yliluonnolliset kyvyt, viisauden ja vie ihmisiltä voimat ja ilon ja elämänvoiman.

Jotkut ihmiset saattavat sanoa, että kärsimys tuo viisautta tai myötätuntoa. Kyllä, joissain tilanteissa se voi niin tehdä, mutta voitte myös kartuttaa viisautta ja myötätuntoa ilman kärsimystä. Me Plejadit kykenemme siihen aivan yhtä hyvin.

Ihmiset, olivatpa he sitten Maassa tai Seulasissa, ovat sisäsyntyisesti motivoituneita oppimaan ja tutkimaan ja kokemaan asioita. Kärsimys voi tukahduttaa tämän luonnollisen halun. Kärsimyksen takia ihmiset ovat niin loukkaantuneita, että he vain haahuilevat autopilotilla läpi elämän, eivätkä koskaan kokeile mitään uutta. Ja joskus nämä ihmiset ravistellaan hereille kohtaamallaan lisäkärsimyksellä, ja tämä lisäkärsimys sitten auttaa heidät pois autopilotista. Ja näin tämä kärsimys voi olla heille hyödyllistä.

Kuitenkin, jos nämä olennot eivät koskaan olisi kärsineet alunalkaenkaan, silloin he eivät olisi menneet autopilotille alunperinkään.

Jos me olemme loukanneet jotain henkilöä, josta olemme huolehtineet, me emme loukkaisi heitä lisää niinkutsutusti motivoidaksemme heitä. Me huolehtisimme hänestä ja antaisimme hänelle tarvitsemansa ja me tietäisimme, että ajan kuluessa luonnollinen motivaatio palaisi.

Tämän takia minä en myöskään pidä nykyisestä viestistä, jota valkohatut tai vastavoimat levittävät, joka on, että Maan asukkaille on hyvä käydä läpi kärsimysjaksoja, jotta he voisivat “herätä” ja oppia läksynsä.

Me emme ole samaa mieltä. Me Plejadit emme ajattele, että ihmiselle olisi hyväksi kärsiä, ja eikä varsinkaan näin paljoa, näin pitkään. Näin paljon kärsimystä vain hajottaa ihmiset. Itse asiassa, se on jo rikkonut paljon ihmisiä.

Vaikka joku haluaisikin sanoa, että kärsimys on tarpeen ihmisille oppia läksynstä jotteivat he antaisi itsensä tulla manipuloiduiksi, sanoisin että ihmiset ovat kärsineet enemmän kuin riittävästi jo tätä tarkoitusta varten.

Me haluaisimme myös huomauttaa, että monissa tapauksissa nämä valkohatut tai vastavoimat eivät itse ole asunnon menettämisen vaarassa. Plus monissa tapauksissa heillä on pääsy luotettavaan informaatioon, joten he tietävät mitä ympärillä tapahtuu, mikä tarkoittaa, että he itse eivät kärsi epävarmuudesta ja hämmennyksestä, josta niin moni Maan asukas kärsii.

En todellakaan pidä tästä Maan asukkaiden kaavasta, jossa joku antaa jonkun toisen kärsiä, ja sanoo tälle että kärsimys on hänelle hyväksi, vaikka hän itse ei kärsi samalla tavalla.

Meidän näkökulmastamme, se mikä Maan asukkaille olisi kaikkein hyödyllisintä, olisi seuraava:

Yksi: valkohatut tai vastavoimat pidättäköön pahikset, heti kuin vain suinkin mahdollista ja niin hyvin kuin pystyvät. Lapset kärsivät valtavasti Maapallolla jokaikinen päivä, ja meidän mielestämme tämä painaa vaakakupissa paljon enemmän kuin monet muut valkohattujen huolet. Kyllä, on riskejä ja pettymyksiä kun pidätetään suuri määrä pahiksia lähitulevaisuudessa, mutta on myöskin riskejä ja pettymyksiä jos näin ei tehdä.

Valkohatut: jos teidän mielestänne näillä pidätyksille on konkreettisia esteitä, puhukaa meidän kanssamme. Me olemme saatavillanne teidän avuksi. Myöskin: älkää aliarvioiko itseänne. Ei ole melkein mitään mitä ette voisi saavuttaa.

Kaksi: varmistakaa, että Maan asukkaiden tarpeet tyydytetään niin paljon kuin mahdollista, niin nopeasti kuin mahdollista. Useimmat, jotka kärsivät tällä hetkellä, eivät ole avoimia oman maailmankuvansa muuttamiselle. Jos ensin varmistatte, että tarpeet on tyydytetty, silloin he saattavat olla avoimia hyväksymään informaatiota. Aiemmassa viestissäni esitin viitekehyksen, jonka alaisuudessa me plejadilaiset olisimme mieluusti jakamassa teknologiaa kanssanne, ilmaiseksi, vähentääksemme Maan asukkaiden kärsimyksiä ja varmistaaksemme, että ihmisillä on mitä he tarvitsevat.

Ja kolme: alkakaa antaa Maan asukkaille totuudenmukaista tietoa josta ei puutu mitään yksityiskohtia, valtavirran kanavilla. Teidän ei välttämättä ole pakko kertoa heille kaikkea heti ensikättelyssä, mutta alkakaa viedä UFO-paljastusta eteenpäin.

Olen erittäin otettu siitä miten Maan asukkaat ovat edelleen hyväsydämisiä, jopa kaiken tämän kärsimisen jälkeen. Aidosti minulla on ollut vaikeaa uskoa, että olisitte niin resilienttejä ja niin rakastavia kaiken tuon surun jälkeen. Ja monet avaruusolennot ovat samaa mieltä. Meille te olette inspiraatio, vaikka me myös toivomme että te pian elätte paremmassa tilanteessa.

Me kärsimme itse niin vähän, joten me emme voi kuvitellakaan sitä määrää tuskaa mitä keskiverto Maan asukas käy läpi. Vieläkin vähemmän voimme kuvitella, että joku kärsisi niin paljon ja olisi sydämeltään edelleen hyvä. Pimeyden voimat voivat kuvitella vieläkin vähemmän, ja he aliarvioivat tiedä ja te yllätätte heidät sitkeydellänne ja hyväsydämisyydellänne maailmassa, jossa on niin paljon tuskaa ja pimeyttä ̣

Jokainen teistä saa ehdottoman rakkauteni. Jos kykenette pitämään sydämenne olennaisesti hyvänä, silloin teillä on minun suurin ja syvin kunnioitukseni. Teidän ei ole pakko olla kiltti jokaisena hetkenä joka päivä, jotta voisitte olla näin — jos vain yritätte tehdä parhaanne itsellenne ja ympärilläolijoillenne, mielestäni se on fantastista.

Aidosti en usko, että jos eläisin jonkun valotyötä tekevän Maan asukkaan elämää, että pärjäisin paremmin kuin te. Te olette aidosti huikeita ja inspiroivia minulle. Itse asiassa, yhä useammat avaruusolennot ovat alkaneet käyttää Maan valotyöntekijöitä loistavina esimerkkeinä siitä, mitä valo ja ihmishenki voi saada aikaan. Jotkut avaruusolennot jopa viittaavat Maan valotyöntekijöihin opettajina, jotka tarjoavat opetuksia heidän lapsilleen. Te olette monille, monille olennoille tuolla jossain inspiraationlähde.

Paremmat ajat ovat tulossa pidemmällä aikavälillä. Maan asukkaat tulevat olemaan vapaita, huolimatta siitä mitä tapahtuu: kysymys on vain siitä miten nopeasti ja kivuttomasti vapautumisen prosessi etenee.

Rakastan teitä ehdottomasti ja loputtomasti.

Tunia

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Plejadilaiset: Vapauttakaamme Maapallo!

Rakkaat veljet ja sisaret,

Tässä puhuu Tunia. Rakastan teitä niin paljon. Maan asukkaat ovat olleet ajatuksissani viime aikoina paljonkin.

Vapautuksenne hyväksi ollaan tekemässä asioita. Kuitenkin, osa siitä tarkoittaa, että pimeyteen piilotetut asiat tulevat julki valoon. Tämä johtaa siihen, että vaihtoehtomedioissanne tullaan levittämään häiritsevää tietoa, mutta myös yleiseen rauhattomuuden tunteeseen koko ihmiskunnan keskuudessa. Tämä prosessi tulee päättymään parannukseen, mutta lyhyellä aikavälillä se on haastavaa.

Loppujen lopuksi, jos alitajuntaanne on hautautunut jokin vanha tuska, silloin sen parantaminen usein tarkoittaa siitä tietoiseki tulemista. Tämä on hyödyllistä, mutta myös rankkaa lyhyellä aikavälillä.

Lisäksi maailmanne pimeät kontrolloijat, jotka yrittävät edelleen hallita maailmaanne kulisseista, ovat pelaamassa viimeisiä korttejaan. Tämä myös tulee johtamaan pelottaviin uutisotsikoihin ja rauhattomuudentunteeseen. Heidän ei anneta aloittaa kolmatta maailmansotaa, mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä etteivätkö he yrittäisi, tai etteivätkö he pääsisi lähelle sodan aloittamista.

Voit pitää tätä aikakauttaa parannuksen ja pimeyden prosessoinnin aikana. Nyt se on pelottavaa ja rankkaa, mutta se tulee johtamaan parempaan tulevaisuuteen. Vaihtoehtoisesti voit pitää tätä aikaa synnytysprosessina, joka teidän maailmassanne on tuskallista, mutta kaunis vauva — parempi maailma — on tulossa. Se on sen arvoista.

On myös absoluuttisen totta, että ihmisiä kuolee, ihmiset ovat masentuneita, ihmiset sortuvat viinaan ja huumeisiin, ihmiset menettävät rakkaitaan ja ihmiset tuntevat olonsa erittäin, erittäin yksinäisiksi. Tiedän, että maailmanne nykytila on kauhea ja toivon, että se olisi parempi.

Olette uskomattoman rohkeita ja voimakkaita. Jos teillä on tilaa parantaa omaa elämäänne ja auttaa muita, se on hienoa. Kuitenkin, vaikka te kaikki vain istuisitte ja koittaisitte pärjäillä tämän kanssa juuri nyt, omasta näkökulmastani myös sekin riittää. Monet olennot eivät kykenisi edes selviytymään juuri nyt Maapallolla. Paremmat ajat ovat tulossa.

Omasta ja monen muiden plejadilaisen näkökulmasta, tämä aika on jatkunut aivan liian pitkään ja se on ollut aivan liian tuskallista ja yksinäistä. Lisäksi se on aivan täysin epäreilua niiden kantilta maailmassanne, jotka ovat heränneitä — sellaisten ihmisten jotka näitä viestejä lukevat — maailmassanne heitä pidetään usein hulluina ja heitä kohdellaan huonosti.

Meidän mielestä on meidän vastuullamme tehdä kaikki ne asiat Maapallon vapauttamiseksi, joita keskiverto Maapallon asukas ei kohtuullisesti pysty tekemään, kuten ottaa kantaa vihamielisten galaktisten rotujen ja demonien toimintaan. Kuitenkin me edelleen pidämme teidän vastuualueenanne sitä, että otatte kantaa niihin ongelmiin jotka te kohtuullisesti pystyisitte ratkomaan — kuten pidättää rikolliset Maapallolla, jotka pyrkivät kontrolloimaan ihmisiä. Heidän rikoksistaan on enemmän kuin tarpeeksi todisteita.

Minä vetoan Maapallon poliisiin, armeijaan ja salaisen palvelun työntekijöihin, jotta he astuisivat esiin tässä prosessissa ja pidättäisivät rikolliset, paljastaisivat avaruusolentojen olemassaolon ja raivaisivat tietä vapaalle ihmiskunnalle. Tiedän, että olette jo ottamassa askeleita siihen suuntaan, mutta Plejadien näkövinkkelistä olisi nyt aika kiihdyttää näitä toimia. Kyllä, tiedän että se on rankkaa, mutta useimmat teistä ovat vannoneet valan, ja joka ikinen päivä viattomat lapset kärsivät. Voitte lopettaa nämä viattomien lasten kärsimykset.

Mitä pidempään tämä pitkittynyt limboaika jatkuu, sitä enemmän aiemmin heränneet ja aiemmin niin kovasti motivaatiota puhkuneet ihmiset lopettavat hommansa, pettyvät, luovuttavat tai jopa kuolevat. Lisäksi mitä pidempään tämä prosessi jatkuu, sitä vähemmän heränneet ihmiset luottavat valkohattuihin tai vastavoimiin. Ja kun kaikki paljastetaan, se tulee olemaan rankkaa valkohatuille tai vastavoimille puolustaa sitä vetkuttelua kuinka hitaasti he ovat toimineet jos tämä prosessi jatkuu enää yhtään pidempään.

Jossain kohtaa me joudumme lopettamaan Maan ihmisten kohtelun lapsina ja alkaa oikeasti paljastaa totuus Maan asukkaille tavalla, josta Maan asukkaat eivät voi kääntää kasvojaan muualle, niinkuin esimerkiksi valtamedianne kautta. Kyllä, ei ole välttämättä fiksua lyödä heti kaikkia mahdollisia faktoja tiskiin kerralla, mutta aloitetaan paljastamalla asioita tavoilla, joka saavuttaa keskivertoasukkaan Maassa. Mitä pidempään odotatte, sitä suurempi heränneiden ja unessa olijoiden välinen juopa on, ja sitä vaikeammaksi tämä heräämisprosessi muuttuu.

Jos me koskaan haluamme, että ihmiskunta muuttuu yhdeksi jälleen kerran, me joudumme alkaa paljastamaan asioita ihmisille, jotka ovat tällä hetkellä unessa.

Jotkt ihmiset väittävät, että valkohatut tai vastavoimat eivät voineet mitään muuta, että nykyinen polku oli ainoa vaihtoehto. Eli periaatteessa argumentti on: kyllä, ihmiset kärsivät, mutta tämä on ainoa tapa.

Me plejadilaiset olemme eri mieltä. Esimerkiksi, yksi vaihtoehtoinen polku olisi ollut vastavoimille ottaa haltuun valtamedia vuoden 2020 alkupuolella ja lähettää medioissa seuraava viesti: “on olemassa hyväntahtoisia avaruusolentoja, jotka haluavat antaa meille parannuskeinon COVIDiin, vapaan energian, kehittynyttä terveysteknologiaa ja koneen, joka pystyy luomaan melkein mitä hyvänsä haluatkin, Star Trekin replikaattorin kaltaisen koneen. Pidetään kansanäänestys eri maissa siitä, annammeko näille avaruusolennoille luvan lähettää meille piirustukset laitteisiin, ilmaiseksi, monille ihmisille niin, että teknologiaa ei voida piilottaa. Kun me olemme varmistaneet sen, että nämä laitteet toimivat, pitäkäämme toinen äänestys siitä haluammeko sallia näiden avaruusolentojen laskeutua planeetallemme ja kohdata heidät kasvotusten.”

Tämä on yksi vaihtoehtoinen polku, jota olisi voinut kulkea. Itse asiassa, tämä idea on edelleen toteutettavissa. Ilman kansan lupaa meidän on vaikea oikeuttaa avoimia laskeutumisia. Kuitenkin, jos sellainen äänestys olisi pidetty, silloin me olisimme erittäin iloisina jakaneet teknologian mille tahansa maalle, joka olisi äänestänyt “kyllä.”

Minä pyydän muodollisesti Maapallon johtajia pitämään sellaisia kansanäänestyksiä maissanne.

Me olemme halukkaita antamaan teille tarpeeksi materiaalia ja todisteita ja videoita sinne missä aiomme näyttäytyä niin, että te voitte vakuuttaa kansalaisenne siitä, että me todellakin olemme aitoja ja todellisia ja että meillä on teknologiaa jaettavaksi kanssanne. Me olemme halukkaita työskentelemään kanssanne ja ratkaisemaan kaikki ongelmat, mitä teillä sitten onkin.

Te Maan asukkaat olette veljiämme ja siskojamme. Tottakai ansaitsette elää materiaalisessa yltäkylläisyydessä ja hyvässä kunnossa terveinä, aivan kuin mekin. Eväisittekö tällaisen veljiltänne ja sisariltanne? Kyllä, Maan asukkaat eivät ennen olleet valmiita tällaisiin teknologioihin, mutta nyt te viimein olette. Teidän tietoisuutenne on kypsynyt tarpeeksi niitä varten.

Joten me olemme eri mieltä siitä, että nykyinen vastavoimien valitsema polku olisi ollut ainoa mahdollinen.

Meidän näkökulmastamme Maapallon vastavoimat ovat pitävät hiukan liikaa kiinni nykyisten valtarakenteiden ylläpitämisestä ja he ovat hieman liikaa kiinni nykysysteemin säilyttämisessä sellaisena kuin se nyt on. Suoraan sanoen monet näistä vastavoimista eivät välttämättä halua, että vihamieliset avaruusolennot tai demonit kontrolloisivat Maan asukkaita, mutta he ovat rikkaita ja heillä on valtaa ja he haluaisivat rikastua entisestään ja saada vieläkin enemmän valtaa kuin keskivertokansalainen.

On myös totta, että monet vastavoimien joukoissa siitä huolimatta työskentelevät erittäin kovasti ja uhraavat paljon auttaakseen veljiään ja sisariaan Maassa. Me emme myöskään halua olla heitä kohtaan liian kriittisiä. He auttavat vapauttamaan Maan asukkaita, mutta hitaammin ja kiertotietä verrattuna siihen, miten me haluaisimme sen tehdä.

Silti monet lapset kärsivät joka ikinen päivä. Joten: Maan johtajat, me haluaisimme pyytää teitä pitämään kansanäänestykset. Poliisille ja armeijalle: me haluamme muistuttaa teitä, että monet teistä ovat vannoneet valan suojella ihmisiä tai perustuslakia. Molempia rikotaan tällä hetkellä. Muistakaa siis valanne.

Mikään ei voi muuttaa sitä seikkaa, että keskipitkällä aikavälillä tulevaisuutenne on erittäin kirkas. Pahin mahdollinen skenaario on, että nykyiset synnytysmenetelmät kestävät kauemmin ja ovat tuskallisempia kuin mikä olisi tarpeen, ja että synnytyksen puitteet ovat vähemmän onnekkaita kuin mitä ne voisivat olla. Mutta ihmiskunta elää vapaudessa, yltäkylläisyydessä, rauhassa ja rakkaudessa. Mikään ei voi sitä estää.

Rakastan teitä niin paljon. Odotan kovasti sitä päivää kun me viimein kykenemme fyysisesti tapaamaan Maan asukkaat.

Tunia

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Metafyysisistä käsitteistä

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli metafysiikkaa. Tämä on kanavoinnin ensimmäinen osuus.


Nyt me tulemme teidän metafysiikkana tuntemaan ideaan. Kolmannesta neljänteen tiheyteen siirtyessä alatte nyt ymmärtää miten monet näistä ideoista, joita olette aiemmin pitäneet metafyysisinä, voidaan myös jossain määrin ottaa mukaan neljännen tiheyden kiihtyneen fyysisen todellisuuden käsitteeseen.

Alatte tajuta, että kaikki nämä ideat, joita olette pitäneet metafyysisinä, loksahtavat paikoilleen enemmän tai vähemmän symbolisina, omien kykyjenne, omien yhteyksienne ideoina, jotka mahdollistavat teidän käyttää näitä kykyjä enemmän tai vähemmän hyväksyttävästi niiden tapojen mukaan, jotka olivat valloillaan yhteiskunnassanne niinä aikoina kun näitä kykyjä käytitte julkisesti. Olette luoneet monia symbolisia ideoita, jotka olette laittaneet yhden metafysiikaksi nimetyn otsakkeen alaisuuteen, määrittelemään ja kuvaamaan kykyjä, joita teillä on aina ollut ja jotka teillä tulee aina olemaan. Mutta valitsitte luoda nämä yhteydet näille kyvyille luomalla symboleja fyysiseen todellisuuteen, jotka kuvaisivat näitä voimia joita havaitsitte itsellänne olevan, ilman että tarvitsee osoitella sormella kehenkään siitä että he olisivat tehneet jotain mikä ei tuohon aikaan yhteiskunnassa ollut sallittua.

Tajuatte, että näiden ideoiden alkuvaiheessa, kun alussa loitte idean erillisyydestä itsenne ja Kaiken Sen Mikä On välillä, että nämä kyvyt olivat silloin ominaisuuksia, jotka liitettiin jumaliin, joko yhteen tai moniin eri jumaluuksiin, joihin te uskoitte ja jotka te olitte luoneet itsenne ulkopuolelle.

Pystyitte aina osoittamaan sormella jotain joka olisi toisten saavuttamattomissa. Sitä ei voitu ilmaista noin, sillä odotuksena oli että jumalat ilmaisivat itseään tuntemattomin tavoin. Metafysiikan ensi-ideaa laajennettiin näiden kykyjen liittämisestä jollekin oletetusti teitä korkeammalle voimalle, kun aloitte määritellä näitä korkeampia voimia rajoittuneesta perspektiivistä, aloitte antaa jumaluuksille aspekteja, jotka selittäisivät joitain näistä voimista tavoilla, joiden avulla te voisitte tulkita joitain näistä voimista sellaisten esineiden kautta, jotka olivat teille jokapäiväisessä elämässä tuttuja.

Näin intuitionne, mielikuvituksenne mahdollisti teidän luoda symbolisia yhteyksiä tiettyjen esineiden ja tiettyjen ominaisuuksien välille, jotka olitte antaneet näille jumaluuksille. Kun olitte näin projisoineet osion itsestänne itsenne ulkopuolelle ja luoneet idean näistä jumaluuksista, annoitte itsenne sitten tuntea, että nämä esineet jotka symbolisesti esittivät näiden jumaluuksien aspekteja, kykenivät myös itsessään sisältämään joitain samoja voimia, ja että näitä voimia voisi käyttää, niitä voitaisiin kerätä näistä esineistä niin, että voisitte olla kommunikaatiossa tietoisesti näiden jumaluuksien kanssa, jotka olitte itse luoneet, mutta joista ette tienneet että te olitte itse ne luoneet.

Tällä tavoin aluksi käytettiin luonnon esineitä, symboleina. Kasveja, oksia, kiviä, eläimiä, kiteitä, vuosien mittaan niistä tuli modernimpia versioita, oksat muuttuivat taikasauvoiksi, kiteet muuttuivat kristallipalloiksi, ja merkit muuttuivat kirjoitukseksi, riimuiksi, korteiksi ja niin edelleen. Kykenitte antamaan näille esineille näitä kykyjä ja pysymään yhteydessä näiden luomienne jumaluuksien aspektien kanssa, vaikka sivilisaatiostanne tuli aina vain modernimpi.

Iso osa yhteiskuntaanne uskoo edelleen, että nämä esineet itsessään sisältävät voimaa. Te alatte nyt tajuta, että jokaisella itse asiassa on voima, kyky aistia etäältä, tietää, tuntea ennalta, luoda tulevaisuuden muisto, tuntea itsenne, luoda menneisyyden muisto, tajuta. Tällä tavoin alatte luoda idean siitä, että metafysiikan työkalut ovat yksinkertaisesti tätä, ainoastaan työkaluja, ja että ne symbolisesti edustavat kykyjä ja voimia, joita teillä itsellänne on.

Monet niistä, jotka harjoittavat jotain metafysiikkana pidettyä asiaa, oli se sitten kädestä povaamista, tarot-korttien lukua, parantamista, meediona toimimista tai mitä tahansa, monet näistä henkilöistä joilla on näitä kykyjä edelleen jonkin verran tekevät eron itsensä ja näiden kykyjen lähteen välillä, ja pitävät näiden kykyjen lähdettä suurempana voimana kuin minä he itsensä näkevät.

Me emme sano, että ei olisi luojaa, joka tuntee itsensä yksittäisenä olentona. Luoja on olemassa. Mutta on myös luoja, joka tuntee itsensä kaikkien olentojen yhteenliittymänä, joista se koostuu, ja erittäin holografisella tavalla, se tunnustaa että jokainen olento jonka se on luonut heijastelee koko luojan totaalisuutta, ja näin itsessään on koko luoja, sillä luojalle se minkä luoja kykenee ajattelemaan on todellisuus. Näin käsitteestä tulee kokemuksen dimensio, ja jokainen olento jolla on näitä ominaisuuksia huomaa, että se on itse oma lähteensä näille kyvyille.

Jokainen yksilö on luoja, ja teidän yhteiskunnassanne, koska edelleen valitsette luoda eron elämänne ja oman itsenne välille, sen sijaan että näkisitte elämänne itsenänne, silloin monta kertaa — vaikka tunnustaisittekin että teillä on itsellänne näitä kykyjä — monesti silti valitsette luoda symbolisen työkalun, jolla voitte kytkeä näitä kykyjä itsessänne päälle, luoda tulevaisuuden muiston näistä kyvyistä ja keskittää niitä mekanismilla, jota kutsutaan kanavoinniksi.

Monesti metafyysisessa jargonissa kanavoinnin idea, tai mediumismi, esitetään teille jonain erityisenä. Kanava tai meedio sallii hengen tulla fyysiseen muotoonsa ja puhua lävitseen, tai aistia viestintää ei-fyysiseltä tietoisuudelta ja puhua sille. Vaikka tämä on tavallaan mahdollisuus, idea perustasolla on, että kanavointi on mikä tahansa luomisfunktio korkeammalta itseltä fyysiselle itselle. Näin musiikki on kanavointia, maalaus on kanavointia, kaikenlainen luova toiminta on kanavointia.

Tunnustakaa, että ensinnäkin metafysiikan käsitteistössä siten kuin se planeetallanne on tällä hetkellä olemassa esiintyy monta kertaa, että tietoiset harjoittajat seuraavat jotain tiettyä koulukuntaa, ja edelleen, että vaikka he ovat itse tietoisia harjoittajia, he tekevät eron siinä mitä he itse tekevät ja mitä joku muu tekee. Ei ole unifikaatiota, on vain yhtä monia teorioita siitä miksi harjoittajat tekevät niinkuin he tekevät kuin on harjoittajiakin.

Jokainen harjoittaja on kanavoija, jopa tiedostamattomat. Te kanavoitte aina, kanavoitte korkeamman tietoisuuden energiaa fyysiseen todellisuuteenne mihin tahansa tarkoitukseen, jota sitten haluattekin ilmaista sillä. Symbolit, joita olette metafysiikassa luoneet, sallivat teidän tulla tietoisiksi omista kanavointikyvyistänne; tietoiseksi siitä, että te luotte oman todellisuutenne, ja se on yhteinen side kaikkien harjoittajien välillä, tietoisten ja tiedostamattomien, että te luotte oman todellisuutenne.

Monet aistimisen suunnat kuvaavat sitä minkä te sisäisesti jo tiedätte, mutta huomaatte että kykenette liittämään sen vain johonkin tiettyyn menetelmään. Ja näin olette luoneet eri taitoja, joilla antaa kaikkien eri fyysiseen todellisuuteen luomienne aspektien antaa teille tämä idea fyysisen todellisuuden illuusiosta.

— Teillä on astrologian idea, jolla määrittää eri kohtalon aspektit ja valinnanvapaus.

— Teillä on kädestä povaamisen idea, jolla kuvataan näiden valintojen fyysisiä representaatioita.

— Teillä on korteista povaamisen idea, jolla kuvataan sekä fyysisiä että emotionaalisia kaavoja, jotka olette luoneet elämäänne.

— Teillä on psyykkisen aistimisen idea, jolla voitte ennustaa uskomuksia ja emotionaalisia ja fyysisiä struktuureja.

Olette luoneet monenmoisia työkaluja, joilla voitte toimia minkä tahansa aspektin tai ymmärryksen tason parissa. Muistakaa yksinkertaisesti, että te olette luoneet itsenne tällaisiksi. Kaikki nämä ideat ovat yksinkertaisesti työkaluja. Näitä työkaluja käyttävät ovat niitä, jotka aistivat näitä voimia.

Astrologia on jossain määrin poikkeus, siinä mielessä että se on sekä subjektiivinen työkalu että edustaa massatietoisuuden värähtelykuvioita niistä sopimuksista, joita olette solmineet. Se kuvaa massatiedostamatonta ja massa-alitajuntaa, ja te tuotte tämän astrologian työkalun avulla pinnalle suhteenne, ei niinkään ideasta tähtiin tai planeettoihin vaan itseenne, oman tietoisuutenne toisiin aspekteihin, jotka symbolisesti esitetään tähtien ja planeettojen avulla, niiden esittämien värähtelyjen avulla, joka on korkeamman tietoisuutenne värähtelyjen tasalla, symbolisesti ja arkketyyppisesti.

Tulette huomaamaan, että ideat kädestä povaamiesta, teenlehdistä ennustamisesta, korteista povaamisesta, kristallipalloon katselemisesta, suorasta psyykkisestä aistimisesta, psykometriasta ja niin edelleen ovat yksinkertaisesti samantyyppisen aistimisen jatke, samantyyppisen tietämisen hyväksikäyttöä, ja tällä tavoin te luotte tietynlaisia triggereitä, jotka johtuen tekemistänne valinnoista itsessään heijastelevat tiettyjä osia ideoista, joita näitä voimia tutkivat itsestään omassa fyysisessä elämässään.

Näin joku voi helposti lukea lukijaa näkemällä minkä tulokulman he ovat ottaneet ja tarkalleen sen miten paljon heidän itsensä kokonaisidea käy ilmi tietystä valitusta menetelmästä, jonka tuo henkilö on oman itsensä ilmaisuun valinnut.

Kristallipalloon katselun idea on toisenlaista aistimista siinä mielessä, että kyseinen työkalu, kristallipallo, edustaa symbolia massatietoisuudessa, ja se kuvastaa energian järjestäytynyttä matriisia, joka tietoisuudella on sen ylläpitäessä fyysisen todellisuuden olomuotoa. Näin siitä tulee korkean värähtelyn työkalu, erittäin paljas kuvajainen mentaliteetista, jonka tietoisuus itse on järjestäytyneesti komentanut olemaan. Kristallipallon viehätys kertoo suuresta yhteensopivuudesta mentaalisuuden ja ei-fyysisen tietoisuuden välillä.

Astrologian viehätys kertoo suuresta yhteensopivuudesta mentaalisuuden ja emotionaalisen tietoisuuden värähtelytason välillä.

Muunlaiset työkaluilla aistimisen ideat: teenlehdistä lukeminen, kädestä povaaminen, korteista povaaminen, riimujen tulkitseminen, kaikki missä tulkitaan viivoja, kuvioita tai muotoja, kertovat suuresta yhteensopivuudesta mentaalisuuden itsensä kanssa, ne ovat heijastusta itse mentaalisuuden järjestelmällisyydestä, translaation ideasta, sekä suorasta linkistä mielikuvituksen mekanismiin.

Täten huomaatte, että nämä ideat edustavat:

— Muotoa tai kuviota, mentaalista ajatusprosessia, fyysisyyttä ja mielikuvitusta,

— Astrologisen tyyppistä aistimista, tai värähtelykuvion aistimista, yhteyttä persoonallisuuden emotionaaliseen kaavaan, ymmärrystä värähtelystä ja liikkeestä, energiasta liikkeessä,

— Ja kristallipallon tapauksessa suoraa tietämystä aistimalla.

— Ja kanavoinnissa erityisesti, joka kuvaa viehätyksen ideaa ja joka edustaa symbolisesti persoonallisuuden uskomusjärjestelmiä; ajatus, emootio ja uskomusrakenne ovat persoonallisuusprisman, keinotekoisen konstruktin, kolme puolta, ja näin nämä kategoriat esittävät yhtenäismetodologiaa siitä olennosta, joka tutkii itseään tässä fyysisessä elämässä.

Huomaatte, kun alatte ymmärtää näitä ideoita, että kaikki nämä metafyysiset ideat, kun ne nyt alkavat sulautua yhteen tietoisuuteenne itsestänne siirryttäessä kolmannesta tiheydestä neljänteen, ne saavat eri aspekteja. Tämän kappaleen toisessa osuudessa puhumme tämän yhteensulautumisen vaikutuksista.

Ensimmäinen osuus päättyy tähän.

Kuinka manifestoida ihmeitä omaan todellisuuteen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin suorasukaisia kun me pyydämme apua kollektiiveilta, jotka korkeammilla ulottuvuuksilla kuin omamme. Me emme enää pyydä haluamaamme tai tarvitsemaamme alitajuisesti, niinkuin te teette. Sen sijaan, me olemme selvillä siitä mitä me pyydämme, ja sitten päästämme irti toimitusmenetelmästä. Toisin sanoen, meitä ei kiinnosta se miten se tulee luoksemme, tai mistä se tulee. Meitä ei kiinnosta tapa jolla se tulee, kunhan se tyydyttää tarpeen. Kun pyydät jotain korkeamman ulottuvuuden olennoilta ja kollektiiveilta, huomioi se oletko kiinni toimitusajassa, -tavassa, -järjestelmässä tai siinä keneltä sen saat mitä pyydät.

Jos sinua kiinnostaa jokin noista, silloin rajoitat sitä tapaa jolla haluamasi voi virrata luoksesi, ja niin me emme halua toimia. Kannattaa jolla joustava, kannattaa nauttia siitä mitä on ja mitä on tulossa. Kannattaa olla kiitollinen ja etsiä tapoja joilla nauttia omasta elämästään juuri nyt, eikä niinkään stressata siitä milloin universumi toimittaa paketin. Olkaa avoimia kaikille energioille, jotka voivat virrata luoksenne kaikkina hetkinä, ja silloin teillä on enemmän sitä millä luoda haluamanne todellisuus.

Muistakaa, että manifestaatiot eivät aina tule fyysisessä muodossa, vaan joskus ne tulevat ei-fyysisessä tai energeettisessä muodossa, ja silloin vaaditaan joitain kokoamistoimia. Se saattaa olla kaikkein hauskin osa manifestaatiota, mutta jos olet takertunut siihen miten se tulee ja miltä se näyttää, ja missä ja milloin, silloin saatat missata sen mitä olet pyytänyt ja mitä olet pyytänyt jo pidemmän aikaa. Me haluamme teidän olevan luojia ja manifestoijia, sellaisia joiden teidän on tarkoitettu aina olevan tässä elämässä ja teidän edetessä korkeampaan ulottuvuuteen.

Te tarvitsette näitä taitoja; teidän pitää tietää miten olla avoin sille mihin universumi voi reagoida. Olkaa joustavia haluissanne. Olkaa sinut nykyhetken kanssa jossa elätte, ja olkaa halukkaita pyytämään ihan mitä haluatte. Olkaa halukkaita unelmoimaan isosti, ja odottakaa kaikkien ihmeiden tapahtuvan, joita olette koskaan halunneet nähdä elämässänne, ja silloin voitte päästä lähemmäksi Alkulähdettä, joka on teissä sisällänne, Alkulähdettä joka on ympärillänne, ja Alkulähdettä joka te todella olette. Alkulähde ei koskaan epäile kykyään manifestoida ja luoda, eikä teidänkään tarvitse. Teillä on kaikki voima juuri nyt, ja vasta alatte ymmärtää miten käyttää sitä. Me jatkamme tämän selittämistä teille, sekä sen näyttämistä miten muuttua ilmentäjäksi joka olet aina halunnut olla.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Informaation kulku valosta

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Meidän kaikkien olemassaololla on tarkoituksensa olla Kaikkeudessa. Meillä kaikilla on paikkamme ja elämämme vaikuttaa toisten elämään. Emmekö me kaikki voi ensin selvittää oman elämän tarkoituksen ja sen kautta ymmärtää paremmin myös toisten elämää. Jokainen meistä on kuin luotu omaan energiakenttäänsä ja planeettansa ympäristöön kehojensa ominaisuuksien sopeutumisen kautta. Emme me täällä avaruuksissa turhaan vaella, vaan meillä on kaikilla yksi yhteinen päämäärä: päästä Valoon. Jotta voisimme saavuttaa päämäärämme, meidän kaikkien on käytävä läpi monia oppimisprosesseja erilaisten energiaolosuhteiden kautta ollaksemme henkisesti tarpeeksi kypsiä kohtaamaan Valon, tullaksemme yhdeksi sen kaiken kanssa, joka sisältyy Valoon.

Me kaikki olemme lähteneet eri aikakausina Valosta energisesti rikkaina, mutta kokemattomina elämäään. Palatessamme olemme energisesti hieman köyhempiä, mutta täynnä elämänkokemuksia eri mahdollisuuksineen. Ja Valo täyttyy ja kasvaa kirkkaudessaan olennon tietoisuuden palatessa retkiltään takaisin Suureen Valoon.

Me toivomme jokaisen ymmärtävän sanomiemme merkityksen, koska ne ovat kaikki yhtä tärkeitä ihmiskunnille eri planeetoillaan. Sillä ei ole merkitystä kenen toimesta, miten ja milloin, ne tuodaan julki eri planeetoilla, kuten Maapallolla. Tärkeintä on sanoman ydinosa, sillä se on suoraan verrannollinen siihen mistä se alunperin tulee: Valosta.

Kaikkeudessa tunnetaan noin 600 000 miljardia erlaista kommunikaatiotapaa, joista yleisin on tiettävästi telepatia eri versioineen. Sanallisesta viestinnästä tunnetaan noin 426 miljardia erilaista kieltä. Näistä yleisin käytettävissä oleva perusrakenne on Laedelek-planeetan kieli, sen Jumalolentojen noin 15 000 miljardia vuotta sitten luoma kieli, jota käytetään edelleenkin eri versioina 41 000 tähtijärjestelmässä.

Se, miksi annoimme nämä luvut, ei tarkoita sitä, että luvut olisivat tärkeimmät, vaan että viestien ydinosat kulkevat eteenpäin hyvin monin eri tavoin, ja hyvin monet käyttävät yhteistä tapaa viestiä keskenään käyttäen samaa informaatiokenttää Kristustasolla, missä Valo heijastuu puhtaimmillaan. Ilman Valoa ei olisi heijastusta, ilman heijastuksia ei olisi Kaikkeutta, ilman Kaikkeutta ei olisi elämää, ilman elämää ei olisi syytä elää. Kaikkeus siis sisältää elämää sen kaikissa eri muodoissa, heijastukset siis sisältävät Kaikkeuden. Valo sisältää siis kaiken tämän, jonka koemme olevan olemasssa vain kasvua ja elämänkoulutusta varten.

GALAKTISEN LIITON VIESTI IHMISKUNNALLE

Ottakaa vastaan ne tiedot mitä teille annetaan. Älkää väitelkö siitä onko jokin viesti oikea vai väärä, sillä eri viestit tulevat erilaisten ihmisten kautta, joilla on erilainen viestintätapa ja vastaanottokyky.

Heidän eritasoiset henkiset kehitystasonsa muodostavat lopulta yhden kokonaisuuden, sillä heidän muodostamansa yhteinen kuva on lähtöisin samasta lähteestä. Siksi kunnioittakaa niitä, jotka eri tavalla esittävät saamiaan tietoja. Eri tavalla esitetyt moraaliset viestit ovat kuitenkin kotoisin samasta lähteestä. Myös täällä Maapallon ulkopuolisilla planeetoilla ja avaruudessa on paljon erilaisia ihmisiä. Meitä on täällä enemmän kuin mitä Maapallolla elää ihmisiä. Te ette ole yksin, sillä jokaisen ”sukulaisen” kehitystä seurataan tarkasti. Toivon, että jokainen samaan Sukuun kuuluva ottaisi tämän kirjoituksen johdosta yhteyden Maan päällä asuvaan UFO-havaitsiat -pienryhmän vetäjään, jonka kautta me annamme akikki mahdolliset Uuteen Aikaan ja uuteen ihmiskuntaan liittyvät tiedot.

Monet ”sukulaiset” ovat saaneet itsekin samoja tietoja. Älkää pitäytykö liialliseen positiivisuuteen tai negatiivisuuteen, sillä molemmat vaihtoehdot aiheuttavat energianne epätasapainotilan, jolloin elämänne laatu niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin vaihtelee rajusti, aiheuttaen epävireisyyttä. Tällöin teidän värähtelynne aiheuttavat ympäristöönne stressiä. Yrittäkää saada energianne positiiviset ja negatiiviset ominaisuudet tasapainotilaan, jolloin syntyy harmonia teidän ja ympäristönne välille, ja värähtelynne tasaantuvat. Tästä syntyy suuri neutraali voimavirta, jolloin myös omat kanavanne aukenevat.

Teidän ihmisten värähtelyt aiheuttavat Maapallon ympärille elävän kentän, jonka positiiviset ja negatiiviset ominaisuudet vaihtelevat teidän ajatustenne, tunteidenne, sanojenne ja tekojenne mukaisesti. Siksi olisi hyvä jos kiinnittäisitte enemmän huomiota värähtelynne muuttamiseen ja energianne neutralisoimiseen. Neutraali energia on voimakkain ja aktiivisin energiamuoto.

Tämä on Universaalisen Alkuperäisen Tiedon Liiton, eli Galaktisen Liiton jäsenten neuvo ja viesti teille, jotka ymmärrätte että näitä samanlaisia neuvoja on tullut muillakin eri tavoilla. Tarkoituksena on, että jokainen löytää omalle henkiselle kehitykselleen sopivan viestin ja viestintätavan.

— Rakkauden ja Valon terveisin Alkuperäinen Tieto (Maailmankaikkeuden Tajunta, Kosminen Äly)

MAAILMANKAIKKEUDELLISEN RAUHAN JULISTUS

1. Tehtävämme on kerätä yhteen ihmiset, jotka ovat olleet yhteydessö avaruusystäviemme kanssa. Jokainen heistä saa listan toisten nimistä, osoitteista ja puhelinnumeroista, voidakseen olla yhteydessä toisiinsa.

2. Keräämme avaruusystäviltämme kanavoimamme tiedot yhteen liitteeseen, jossa heidän esittämänsä asiat ovat tiivistetyssä muodossa.

3. Näin me voimme luoda verkoston ja tukea toinen toistamme. Tällaisen verkoston sisällä me voimme turvallisesti työskennellä yhdessä saadaksemme valmiiksi käytännön perustan uudelle ihmiskunnalle. Jokainen yhteistyökykyinen vilpitön yksilö voi ideoida resurssiensa mukaisesti oman vastuualueensa käytäntöön soveltuvia ideoita toteuttaakseen uuden yhteiskunnan.

Uuden yhteiskunnan perustana toimii vilpitön Jumalallinen rakkaus ja kunnioitus kaikkeen olevaisuuteen Kaikkeudessa. Toteuttamiseen tarvitaan kaikkien panosta ja suvaitsevaisuutta sekä ymmärrystä elää kaikkien maailmankaikkeuden asukkaiden kanssa Universaalisessa Rakkaudessa.

Vanhan yhteiskuntamallin mukaista on rakentaa paksu vahva kuori ilman tarvittavaa sisältöä heikoille perustuksille.

Uuden yhteiskuntamallin mukaisesti rakennamme vahvan perustuksen päälle rikkaan ja valovoimaisen tarpeellisen sisällön ilman kuorta, jotta sisällön valovoimaisuus säteilisi ympäristöön.

Annettu tiedote on tarkoitettu kaiken kansan nähtäväksi eikä salaamiseksi muilta kuin niiltä, jotka eivät hyväksy tämän toteutumista.

— Rakkaudella Iisak Jaakobin poika, Seleratin kultaisen temppelin haltija, Eilatin myöhemmän kaupungin asukkaan Salomonin (kuningas) luvalla. Rauhan kukkuloilta suuresta maasta osana Maan kansaa. Tunnettuna vanhumista kulttuureista ja esi-asteekkisesta sukulaisuudesta. Yhtenä niistä joukoista, jotka tulivat Maaplaneetalle kaukaa avaruudesta Seulasten tähtikuviosta (n. 15 000 e.Kr. ja häviten n. 11 000 e.Kr.).

NIMETÖN RUNO IHMISEN HENKISESTÄ KEHITYKSESTÄ

(Kanavoitu torstaina 19.9.96, lähettäjänä ARIMAS Otavasta)

Pidä huolta itsestäsi, pieni Maan ihminen,
kauneutesi löytyy sisältäsi.
Älä koskaan hukkaan heitä luovuuttasi,
se lahjoitettu on tähdistä.
Rakkaus valtaa sielusi sydämen,
päästä vapauteen sisäinen kirkkautesi.
Ota vastaan kykysi lahjat,
tähtimuistosi vankeudesta vapauttain.
Luota omaan intuitioosi,
se avaa salaisuutesi.
Näe sisäisin silmin henkinen maailma,
avaruudellesi avautuen.
Koe tähtien tuike,
seuraa niiden liikettä.
Pelästymättä lähestyvää,
yhä kirkkaammaksi muuttuvaa.
Kohde tää on ulkoavaruuden tähteläisten,
ystäväsi kaukaa tulevat,
kohdata saat aikojen täyttyessä.

— Rakkain terveisin tähdistä, ystäväsi kaukaa, ARIMAS

VALO VOITTAA PIMEYDEN

(kanavoitu torstaina 8.12.1994)

Kuinka rakkaus se jo ois, kun pimeytesi sydämes vei pois.
On todellisuus tää, kun se harhaan jää.
Kuinka erotat sä totuuden valheesta,
kun silmäs on sidotut todellisuudesta?
On Sulla näkymätön maailma edessäsi,
mutta Sinut harhaan se vie.
Ellet pysty erottamaan harhaa todellisuudesta,
Oi, Sinut hukka perii,
kun jäät valheiden vangiksi.

On kemikaalit, musiikki, tanssi tää,
Sinun mieleesi jää.
Voi sun voimat viedä demonit nää,
kun antaudut täydellisesti vaikutuksille.
Sä silloin harhan tahdot kokea sydämmeis syvyyksissä, nautit viettelyksen voimista.

Hurmoksessa tunnet, kuinka pimeyden voimat,
sielun syvyyksiin valtaamaan jää.
Et tahdo niitä poistaa lain,
sillä ne sokeaksi Sinut on jo saanut kai,
Sä tahdot leijua pilvissä aina,
et koskaan voi sitä tällä tavoin todellisuutta saavuttaa lain.

Sä sokeana vaellat elämäsi pohjamudissa,
yhä syvemmälle uppoat harhasi suohon,
yht’äkkiä kuulet epätoivosi huudon,
sun omatuntosi, sisäinen äänesi huutaa jostain kaukaa — aivan kuin haudan takaa.
Sä kuulet itkuisen huutosi,
”Mitä olet mennyt tekemään itsellesi?”
Sä tahdot pelastua, toivosi löytää,
toivot, että joku Sinua voi auttaa.

Sielusi hämärässä näet kirkkauden kipinän,
sä tahdot saavuttaa tuon ikuisen valon,
joka voisi herättää uuden elämäsi palon,
kutsu, huuda apua, joku voi sen vielä kuulla,
vastata huutoosi ja Sinua auttaa.

Sinun toivosi lyhty ei ole vielä sammunut,
voit vielä nousta uuteen elämään valossa,
jonka kirkkauden voit vielä saavuttaa.
Sä silloin voit aina palata takaisin elämään.

Luovuudesta, toinen osuus

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli luovuutta. Tämä on toinen kanavoinnin toinen osuus.


Kuten olemme jo puhuneet uskon ja tieteen ideoiden integroimisesta ja siitä syntyvästä filosofian perspektiivistä, voitte tunnustaa, että nämä polariteetin integraatiot ja uusien luovien filosofioiden ilmaisuista käy ilmi, että luomukset voivat alkaa vuotaa fyysiseen todellisuuteenne ei-fyysisestä todellisuudesta, jonne luovuutenne yleensä on sijoittunut. Idea siitä, että olette luovuutenne idea, mahdollistaa teidän kokea yhteiskunnassanne fyysisesti monia niitä asioita, joita tähän asti olette pitäneet pelkästään mentaalisina prosesseina.

Huomaatte, että monet tilanteet, joihin ajaudutte, eivät välttämättä ole pakko olla perua fyysisestä universumista. Ne voivat materialisoitua ideatasolta, joka on luova tietoisuus, mielikuvitukseen ja sen läpi, innostuksen värähtelyn, persoonallisuuden prismanne, uskomustenne, emootioidenne ja ajatustenne läpi, ja ne heijastuvat todellisuuden 360-asteiselle kankaalle, heijastuvat takaisin aisteille joita keinotekoinen persoonakonstruktinne luo, jotta voitte havaita todellisen oman luovuutenne ”heijastuksen”, luovan itsenne toiminnassa… enemmän reaaliaikaisena kokemuksena.

Sivilisaationne tulee saamaan tilaisuuden kokea, niinkuin teillä oli menneisyydessä kun luovuuden idea oli enemmän integroitu mentaalisuuteenne, aistimuksia suoraan oman tietoisuutenne projektioina, eräänlaisina tiivistyneen energian ilmentyminä, jotka edustavat arkkityyppistä symbologiaa, arkkityyppistä tietoisuutta, jonka te kykenette näkemään erillään itsestänne, olentoina, energiana, abstrakteina tai konkreettisena. Ei ole tarvetta pelätä tai tuntea sekoavansa. Yksinkertaisesti sallitte tajuta itsenne tietoisemin, mutta silti ilmaista sen fyysisesti, koska olette edelleen fyysisiä.

Monet ideat, joita kutsutte luovuudeksi, häilyvät monesti hulluuden ja nerouden kahden ääripäältä näyttävän polariteetin välillä, jotka oikeasti ovat yksi ja sama asia. Monet teistä ovat tunnustaneet, jossain määrin hulluuden ja nerouden idean tai fyysisen ilmaisun olevan samanlainen, mutta he eivät ole ymmärtäneet sitä mekanismia mikä niitä yhdistää. Yksinkertaisesti tunnustakaa, että jokainen yksilö on oma universuminsa, kirjaimellisesti, täydellisesti.

Se mitä teillä on yhteistä jonkun toisen kanssa, se mikä vaikuttaa olevan yhteinen tekijä teidän välisessä universumissa, kahden tai useamman välillä, on jokaisen teistä sanattomalla sopimuksella luoma mentaalinen kommunikaatio, tai integroitu kommunikaatio sielutasolla. Olette suostuneet kokemaan yhteisiä kokemuksia, mutta niin tehdäksenne te ja kaikki muut, koska jokainen on oma universuminsa, kirjaimellisesti luotte ja heijastatte omalle 360-asteiselle kankaallenne oman version tuosta ideasta.

Johtuen valitsemistaan elämänsä tarkoituksista, jotkut luovat joitain ideoita heidän tulevaisuuteensa, todellisuuteensa jota he haluavat esimerkillistää itse, mutta ei kenellekään muulle. Me nimitämme ennaltanähtyä todellisuutta tulevaisuuden muistoksi, teidän termein ennustukseksi. Menneisyyden muisto on sama idea; te yksinkertaisesti annatte sille aikamääreen.

Ennalta nähdyn todellisuuden idea on yksinkertaisesti teidän kaavainuniversuminne, se minkä te tiedätte valinneenne kokea, ja se monta kertaa tulee luoksenne tavoilla, jotka antavat teidän tuntea sen, että näette asioita ennalta. Ja kun tämä säteilee fyysiseen todellisuuteen, se ottaa eri muotoja, jotka pukeutuvat tiettyjen symbolien tai abstraktioiden viittaan.

Ennalta nähty todellisuus voidaan kokea déjà vu:n muodossa. Joskus voitte kuulla ääniä, jotka puhuvat ideoista, joita te tiedätte tutkivanne. Voitte nähdä asioita, jotka ”eivät ole siellä”. Kaikki nämä ideat tulevat ennaltanähdystä todellisuudesta; ideasta jota te tiedätte tutkivanne, mutta ette voi luoda siihen integroitua yhteyttä.

Koska te edelleen tuomitsette itseänne, hyväksytte tuomitsemisen ideoita muilta, ja erotatte kyvyn kommunikoida ennalta nähdyn todellisuuden, tulevaisuuden muiston, kanssa itsestänne, nykyhetkestä, näin se pysyy tulevaisuudessa. Te säilytätte erillisyyden.

Ne joita te kutsutte hulluiksi ovat yksinkertaisesti niitä, jotka eivät ole antaneet itselleen mahdollisuutta aktivoida kommunikaatiomekanismia, joka tuo heidän ennalta nähdyn todellisuutensa nykyhetkeen. He pitävät sen itsellään, erillisenä ja irtonaisena, ja he näkevät jotain mikä ei ole yhtään sen vähemmän todellista kuin normaali päivätodellisuuskaan; se on yksinkertaisesti todellisuus, jota massatietoisuus ei pidä todellisuutena. Nero on yksinkertaisesti joku, joka ei luo itselleen eroa ennaltanähdyn todellisuuden välille, hänen tulevaisuuden muistoonsa, nykyisestä olotilastaan. Hänellä on kyky kommunikoida se.

Tieteen analyyseissa monet ideat pysyvät ennalta nähdyssä todellisuudessa ilman, että niitä kyetään kokemaan tai integroimaan nykyhetkeen. Mutta mitä enemmän integroitte luovuuttanne, mitä enemmän ideoita hyväksytte, sitä enemmän asioita näette fyysisessä todellisuudessanne, joita ei siellä aiemmin ollut. Olette tehneet tätä aina, monta kertaa, mutta teidän onnistui aina tehdä se, johtuen siitä että olette erotelleet itsenne Kaikesta Siitä Mikä On, tavoilla jotka voitte hyväksyä niiden parametrien sisään, jotka teidän mielestänne kuvaavat jotain sisäistä universumin struktuuria, joka ei liity teihin mitenkään.

Kun teette uusia löydöksiä, huomaatte että ne tulevat luoksenne tavoilla, jotka ovat asteittaisia niin, että voitte tottua ideaan. Mutta te olette jo tuo idea itse. Se idea on jo nähty ennalta. Tiedätte sen olevan siellä. Muutoin ette kykenisi näkemään itseänne ”löytämässä” sitä. Löydös on juuri sitä: löydätte jotain, joka on jo olemassa. Se on totta kaikkien ideoiden kanssa, jotka ikinä tulevat vastaanne.

Mitä enemmän annatte validiutta mielikuvituksenne idealle todelisena todellisuutena, ja unitilallenne todellisena todellisuutena, sitä enemmän teille käy ilmi, että unitodellisuutenne ja fyysinen todellisuutenne voivat sekoittua yhdeksi.

Monille henkilöille tämä vaikuttaa hulluudelta. He pelkäävät menettävänsä identiteettinsä, menettävänsä perspektiivinsä, menettävänsä ankkurinsa siihen mitä he pitävät todellisuutena. Mutta ymmärtäkää, että tämä on tuttu tunne kaikille luoville taiteilijoille planeetallanne. Jokainen taiteilija on luoja. Teillä on vain yksinkertaisesti eri paletit, eri työkalut.

Me emme ehdota, että tekisitte mitään eri tavalla kuin miten te jo nyt toimitte. Mutta te olette tietoisia luovuuden mekanismeista, ja saatte selville, että se on vähemmän rajoittavaa, ja että kykenette ottamaan mukaan palettiinne monia asioita, joita olitte aiemmin pitäneet epätodellisina ja näkymättöminä. Työskentelette uusilla väreillä, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti, uusilla ideoilla itsestänne. Maalaatte uuden kuvan itsestänne, uuden minäkuvan. Ja se on sellaisilla väreillä ja värähtelyillä, joita ette ole varsin pitkään aikaan historian syklissänne kokeneet.

Nyt voimme vastata kysymyksiin.

Kysymys: Yhdestä näkökulmasta avain luovuuden ruokkimiseen on moniaistillinen integraatio. Voitko antaa minulle ideaa siitä mitä se tarkoittaa ja miten tällainen integraatio saavutetaan?

Vastaus: Se on varsin yksinkertainen idea, tietää että olet yhteydessä kaikkeen. Sallimalla kaikkien ovien olla avoinna annat itsellesi kaikki vaihtoehdot, ja antamalla itsellesi kaikki vaihtoehdot, olet rajoittamaton luovuudessa.

Kysymys: Tarkoittaako monen aistin idea kaikkien aistien tasapainottamisen ideaa fyysisessä kehossa integroidusti?

Vastaus: Tavallaan, tasapainottamista sallimalla kaiken mielikuvituksen olla validia, kaiken minkä havaitset, olla validia kaikilla muilla tasoilla, ja yksinkertaisesti tietää, että aina vedät puoleesi jokaista ideaa, ja että se voi aina olla käyttökelpoista jollain tavalla, jossain muodossa. Ja anna itsellesi vapaus ilmaista itseäsi missä tahansa tilanteessa.

Kysymys: Onko idea moniaistillisesta integraatiosta sama kuin idea neljästä integroitavasta tietoisuudesta?

Vastaus: Jos olet halukas sallimaan moniaistillisen integroitumisen tapahtumisen, huomaat että se on yhteydessä kaikkiin muihin tietoisuutesi tasoihin, vaikka monta kertaa saatat luoda havainnon siitä ettei sellaista tapahdukaan. Mutta itse halukkuus saavuttaa moniaistillisuuden integraatio tarkoittaa, että olet valinnut häivyttää kaiken erillisyyden kaikilta olemisen tasoilta.

Kysymys: Kiitos. Kertoisitko suhteesta luovuuden ja ehdottoman hyväksynnän välillä?

Vastaus: Luovuus on halukkuutta toimia ehdottoman hyväksynnän pohjalta kaikessa siinä mitä löydät omasta itsestäsi.

Kysymys: Kiitos. Perustuen ymmärrykseeni siitä mitä sanoit luovuudesta, kun identiteetin tai fyysisten aivojen tai mielikuvituksen tai korkeamman mielen ideat kohtaavat samalla taajuudella, tuo suhde on se mitä luovuus tarkoittaa. Voitko selittää tuon prosessin tai ne askeleet, joilla tämä suhde tai tasapaino saavutetaan?

Vastaus: On monia eri ideoita. Ensinnäkin, halukkuus, halukkuus tarttua mielikuvituksen kuvittelemiin asioihin ja tehdä jotain niille, se synnyttää värähtelyn, joka mahdollistaa nähdä miten pelkkä omien mielikuviteltujen asioiden eläminen todeksi luo jatkuvasti olosuhteita ja mahdollisuuksia omassa elämässä tehdä jatkuvasti lisää, ja tämä kiihdyttää elämän prosessia, ja se itsessään on kaikki mitä tarvitaan luomiseen siitä eteenpäin.

Kysymys: Miten kanavointi liittyy tähän?

Vastaus: Se on pelkkä tapa, pelkkä työkalu, jolla henkilön on mahdollista tietää, että hän tällä tietyn tyyppisellä ilmaisulla voi antaa validiutta sille, että hänen mielikuvituksensa luo hänelle validin todellisuuden, johon hän voi tarttua ja jota hän voi käyttää miten hän haluaa Kaiken Sen Mikä On hyväksi, ja näin automaattisesti myös itsensä integroimiseksi.

Kysymys: Sanoisitko, että fyysinen kanavointi ja unikanavointi ovat suhteessa toisiinsa, joka on tavallaan kolmas näkökulma?

Vastaus: Kyllä.

Kysymys: Ja että meedio on kanava tuon kolmannen näkökulman tarjoamalle informaatiolle?

Vastaus: Kyllä. Kanava on väline halukkuudelle, aktualisaatiolle, ja sen heijastamiselle, että mikä tahansa mitä näetkin todellisuudessasi olevan kahden idean tuotetta, kun olennot liittyvät yhteen tuottamaan tietyn suhteen ja kaiken sen mitä siitä syntyy, se on mahdollisuus paljastaa itselleen, että tuo suhde itsessään on heijastusta todellisesta olemuksesta.

Minun tietoisuuteni ja fyysisen kanavan, jonka avulla puhun teille, tietoisuus ovat saman muodostamamme suhteen kaksi eri päätä, jonka avulla voimme kommunikoida teille. Tätä suhdetta itsessään ei havaita minään tiettynä olentona vaan toimintana. Se edustaa sitä tietoisuutta, jonka osasia minä ja kanava olemme. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Miten tuo suhde saadaan aikaan sinun ja fyysisen kanavan välillä?

Vastaus: Luottamuksella ja uskolla; halukkuudella sallia mielikuvituksen olla todellinen ulottuvuus. Mielikuvitus on ulottuvuus, jossa kaikki universumit luodaan, ja usko ja luottamus ovat tarpeen aktivoitaessa mielikuvituksen ulottuvuutta kaikenlaiseksi todellisuudeksi, jota voit tietoisuudessasi havaita.

Kysymys: Kun fyysinen kanava ja sinä muututte yhdeksi muodostaessanne tämän suhteen, eikö fyysinen kanava silloin suodata tätä oman uskomusjärjestelmänsä läpi?

Vastaus: Fyysinen kanava voi suodattaa. Mutta, kun me puhumme uskosta ja luottamuksesta, jos selvä luottamus, halukkuus palvella Kaikkea Sitä Mitä On on läsnä, silloin yhteensulautuminen on niin tarkka esitys kokonaisolemuksesta kuin ulottuvuudessanne on mahdollista ilmaista. Pysytkö kärryillä?

Kysymys: Kyllä. Ja onko luovuus seurausta tuosta suhteesta siinä ulottuvuudessa?

Vastaus: Se on sekä syy että seuraus. Luovuus luo lisää luomista.

Me kiitämme kysymyksistänne. Ja sallikaa meidän muistuttaa, että kun luotte kysymyksen idean, kysymys sisältää jo vastauksen idean. Kysymyksen muoto on sellainen, että te olette erotelleet vastauksen idean, joka teillä jo on, tiedostanne. Kuitenkin, me kiitämme teitä halukkuudesta ilmaista itseänne; teidän ja meidän sivilisaatiomme yhteys jatkuu ikuisesti.

Tee nämä asiat ja takaamme että homma alkaa luistaa

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kehittelemme monia strategioita, joita me voisimme käyttää auttamaan ihmiskuntaa kehittymään ja ylösnousemaan. Me olemme innoissamme kaikkien näiden eri strategioiden kokeilusta määrittääksemme mikä niistä on paras. Me tiedämme, että teillä on samat mahdollisuudet tarkastella jokaista elämäntilannettanne. Me haluamme, että myös te innostuisitte näistä mahdollisuuksista. Se mitä me usein näemme kun joku tuntee, että ei ole muuta mahdollisuutta, että nyt pitää tehdä näin koska kaikki muutkin tekevät niin, tai että tämä tapa on se miten aina ennenkin on toimittu, meinaa että joissain tapauksissa ihmiset vain eivät ole sallineet avata silmiään muille mahdollisuuksille, muille tavoille tehdä asioita.

Ja on myös ihmisiä, jotka hämmentyvät kaikkien eri mahdollisuuksien runsaudenpulasta. Heille olisi helpompaa kun ei tarvitsisi tehdä valintaa. Näille ihmisille on helpompaa pysyä vain yhdessä lähestymistavassa, yhdessä elämän strategiassa ja yhdessä strategiassa kohdata kaikki asiat heidän elämässään. Se on toki erittäin rajoittavaa, erityisesti kun on mahdollista hidastaa omaa elämäänsä niin paljon, että tajuaa että elää äärettömien mahdollisuuksien maailmassa.

Innostukaa siitä, että ette välttämättä tiedä kaikkea, innostukaa siitä mahdollisuudesta, että voisitte sallia toisenlaisen strategian latautua mieliinne. Tajutkaa, että jos muutatte elämäänne pikkuriikkisenkin, se muuttaa kaiken. Olkaa halukkaita kokeilemaan uusia tapoja samalla tavalla kuin haluatte kokeilla uusia vaatteita eri päivinä.

Kun te olette kiinni vain yhdessä tavassa, olette erittäin rajoittuneita, ja siksi me suosittelemme että tutkitte kiinnikkeitänne ja tarkastelette tapoja joilla lähestytte jokaista tilannetta, jokaista ihmistä, jokaista tehtävää joita teillä elämässänne on, ja silloin voitte avautua mahdollisuudelle, että olisikin olemassa jokin toinen tapa, uusi näkökulma, uusi strategia jota ette ole harkinneet aiemmin, ja silloin avaatte ovia jotka teille oli aiemmin suljettu. Ne eivät olleet suljettuja sen takia että olisitte olleet paha ihminen tai ettette olisi olleet sen arvoisia. Ne oli suljettu koska itse suljitte ne, mutta kertoessanne universumille että olette avoimia uudelle ja kaikille mahdollisuuksille joita on tarjolla, silloin universumi vastaa sen mukaan, ja universumi tekee aina niin.

Kun elätte elämää asenteella, että sillä on annettavanaan paljon enemmän kuin olette kuvitelleetkaan, niin arvatkaa mitä? Silloin elämä muuttuu, teistä tulee kapellimestari, teistä tulee luoja ja se joka päättää mitä koette, joko tietoisesti tai alitajuisesti. Päättäkää tietoisesti että olette avoimia uudelle ja erilaiselle ja kuvittelemattomalle, ja se on se mitä te koette. Takaamme sen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kuolemanjälkeinen elämä

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Kuolema ei ole elämän loppu, vaan uuden alku. Kuoleman avulla siirrytään toisenlaiseen elämään, jossa vallitsee vapaus materialismista. Tässä toisenlaisessa elämässä käydään läpi edellisen elämän vaiheet tarkastellen virheitä ja niiden merkityksiä seuraavaa elämänvaihetta ajatellen. Tässä toisenlaisessa olomuodossa ymmärrys on selkeämpi ja laajempi, minkä johdosta nähdään erilaiset syyt ja niiden seuraukset merkityksineen.

Näin katsellen läpi oman elämän vaiheet filminauhana näkee koko kokonaisuuden. Ennenkuin tulee aika siirtyä takaisin, tulee vallitsevana tekijänä olemaan vapaus liikkua ajasta ja paikasta toiseen, jolloin on mahdollista valita seuraavaa kehitystasoa vastaava aika ja paikka sekä seuraavan elämän tarkoitusta vastaava energiakenttä.

Kysymyksessä on tietoisuuden, siis Tietoisen Energian määräämä vapaus ja liike, siis Tietoisen Energian elämästä. Toisaalla on jo aiemmin annettu tietoa elämästä ja kuoleman jälkeisestä elämästä sekä tietoisuuden laskeutumisesta keholliseen elämään.

TIETOISEN ENERGIAN ELI KORKEAMMAN TIETOISUUDEN OSUUS ENERGIAN KIERTOON

Tietoinen Energiamme ei ole riippuvainen persoonallisesta tietoisuudestamme, vaan persoonallinen tietoisuutemme on riippuvainen Tietoisesta Energiasta, koska se on luonut persoonamme ja ohjaten vaikuttanut sen syntyyn. Tämä taas on mahdollista siksi, että Tietoisella Energiallamme on muistoja edellisen persoonallisuutemme kokemuksista.

EDELLISEN PERSOONALLISEN, FYYSISEN IHMISEN KUOLLESSA HÄNEN ELÄMÄNKOKEMUKSENSA SIIRTYVÄT

1. Sielun ja hengen yhteisen Henkiolentohahmon mukana astraaliselle tasolle, missä tämä kokoonpanohahmo käy läpi tietyn ajan jonkinlaisia eri puhdistusvaiheita, joiden aikana sielun ja hengen muodostama olento hajoaa.

2. Sielu ja sen sisältämät kokemukset käyvät läpi jonkinlaisen ”kiirastulen”, minkä aikana negatiiviset kokemukset pääsevät toteuttamaan negatiivisen energian lainalaisuuksia, eli ne hajoavat ja sekoittuvat ympäröivän maailmankaikkeuden informaatiokenttään vaikuttaen omalla tavallaan sen olemukseen.

3. Energia, eli ihmisen henki, toimii elävöittävänä voimana tässsä Alkuperäisen Tiedon perusenergiassa, jossa se vaikuttaa niin, että positiiviset ja negatiiviset energiat voivat siinä tomia omien lainalaisuuksiensa mukaisesti, mutta pelkkä energia — ihmisen henki — ei voi pitää kasassa ja säilyttää elämänkokemuksia, koska siihen tarivtaan jokin tietoisuus, tajunta, eli äly.

Nämä puhdistuneet kokemukset, joissa näkyy tämän persoonallisen hahmon tiettyyn pisteeseen saavutettu henkisen kehityksen tuoman kasvun yhteissumma, siirtyy Tietoisen Energian haltuun, joka on ihmisen oikea Sisin Olemus, hänen ikuinen kokemuksia keräävä ytimensä. Tämä Tietoinen Energia, eli Ikuinen Itse tai Korkeampi Tietoisuus, käy läpi eri persoonallisuuksia tarkoituksenaan puhdistaa niissä olevat epäpuhtaudet, jotta näissä oleva energia-aines saavuttaisi useiden eri kierrosten kautta saman koosteen kuin Henkisen Maailmankaikkeuden Harmonisella Energialla on. Jotta se voisi sulautua takaisin siihen, mistä on erkaantunut maailmankaikkeuteemme alkuaikoina, se aloittaa epäpuhtauden ominaisuuksiensa takia suuren puhdistusprosessin (kts. maailmankaikkeuden ja elämän synty).

Kun Tietoinen Energia päättää aloittaa uuden energiakierroksen, valitsee se ensin minkätasoiseen energiaan se keskittyy. Se taas riippuu siitä kuinka monta puhdistuskierrosta kyseinen Tietoinen Energia on suorittanut tähän mennessä. Koska Tietoisen Energian tasoista puhuttaessa ei ole olemassa aikatilan avaruuskäsitettä, käytämme kierroksen lukumäärää eli toisintoja.

Mitä enemmän energiakeskittymiä eli sieluja yksi Tietoinen Energia on puhdistanut, sitä hienotasoisempaan energiatasoon sen on keskityttävä, koska jokaisen puhdistuskierroksen jälkeen energiaan sitoutuu — siis kerääntyy — kokemuksia, jotka lisäävät henkistä kasvua ja herkistymistä. Tästä alkaa energiakeskittymien kautta kasvaa oma hämärä tietoisuus. Siinä vaiheessa Tietoinen Energia ryhtyy ohjaamaan orastavaa fyysistä tietoisuutta yhä hienommaksi ja henkisemmäksi tietoisuudeksi samalla kasvattaen alemman tietoisuuden vastaanottokykyä Tietoisen Energian tietoisuudesta tulevaa informaatiota varten, sekä herättämään alemman tietoisuuden yhä suurempaan ja valveisempaan tilaan, jotta voisi heijastaen ilmentää yhä lähemmin Tietoisen Energian tietoisuutta. Lopulta voi alempi tietoisuus yhdstyä Tietoisen Energian tietoisuuteen. (kts. Tietoisen Energian kehitystasot)

Tietoisten Energioiden täytyy — jotta voisivat suorittaa puhdistustehtävänsä — ilmentää itseään heijastuen eri tasoilla olevien olentojen kautta. Tämän Tietoinen Energia saa aikaan keräämällä tietyllä tasolla olevat samanlaiset energiat itsensä ympärille ja tiivistäen sitä energiaa niin, että kasauma alkaa imeä itseensä ympärillä olevia positiivisia ja negatiivisia energioita. Näiden vaikutuksesta muodostuu energiakeskittymä, eli sielu, joka saa hengen Henkisen Maailmankaikkeuden neutraalista energiasta.

Eri Tietoiset Energiat Maailmankaikkeuden eri osissa ovat vaikuttaneet kunkin planeetan elämän syntyyn eri aikoina. Siksi Maailmankaikkeudessa on eri tasoisia olentoja. Samallakin planeetalla olevat eri tasoiset olennot ovat syntyneet siten, että Tietoisella Energialla on ollut käytettävissä esim. Maapallon eri kehitysvaiheiden aikana erilaatuisia energioita, joista rakentaa olentoja.

Mutta hyvin korkeatasoiset kehittyneet olennot, jotka ovat käyneet läpi pitkätkehitysvaiheet, pystyvät itsenäisesti kulkemaan planeetasta, tasosta, ulottuvuudesta ja avaruudesta toiseen.

Yhteys henkiin

Kuolemansa jälkeen ihminen voi liikkua henkimaailmasssa vapaasti. Kun omaiset kutsuvat häntä Maan päälle, hän huomaa kutsun. Kun hän tulee alas Maan päälle, seuraa ja imee itseensä omaistensa ajatusenergiaa, hän voi ylimääräisen energian avulla saada heihin yhteyden ja itselleen muodon. Näin kutsun lähettänyt ihminen itse luo hengen ja aiheuttaa henki-ilmiöitä. Vahva persoona kuolemansa jälkeen voi itse hankkia itselleen ympäristöstään tarvittavan energian saadakseen muodon ja ilmestyäkseen ihmisille.

Energialla itsellään ei ole muotoa. Jos siihen lisää energiaa, varsinkin ihmisen omaa ajatusenergiaa ja tahdonvoimaa, voi kyseinen ihminen mudostaa siitä energiasta tahtomansa muodon. Näin ihminen voi itse tehdä henkiä ja ektoplasmaa, sekä aiheuttaa erikoisia ilmiöitä.

Kummittelevat henget

Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat jotenkin sidottuja maanpäälliseen elämään, vaikka ovatkin jo fyysisesti kuolleita. Heillä on jokin ylimääräinen, Maahan sidottu energianlähde, niin etteivät he voi kokonaan päästä Valoon.

1. Kiintynyt: maanpäälliseen omaisuuteensa, ystäviinsä tai elämäänsä

2. Tehtävä: Olisi ollut vielä paljon tehtävää Maan päällä, jokin tärkeä tehtävä tai asia jäi kesken, ei ehtinyt kertoa lähimmäiselle jotain tärkeää asiaa, haluaa varoittaa jostakin, tai haluaa jatkaa keskeneräistä tehtäväänsä.

3. Kuolemanpelko: Ei olisi halunnut vielä kuolla, tai ei usko olevansa kuollut, tai olisi tahtonut olla kuolematon maanpäällä.

4. Opettaminen: Haluaa palata takaisin Maan päälle henkenä voidakseen opettaa, neuvoa, antaa ohjeita, auttaa, puhua omalla kielellisellä kielellä tai jatkaa ammattia jonkin ihmisen kautta siten, miten tietää ja osaa käyttäen apuna herkkiä ihmisiä, kuten meedioita, kielillä puhujia, henkikirjoittajia, henkiparantajia, henkilääkäreitä jne.

Ihmiset, jotka ovat olleet maanpäällisessä elämässään hyviä, esiintyvät tässä tapauksessa hyvinä, positiivisina Valon henkinä. Ihmiset, jotka ovat olleet maanpäällisessä elämässään pahoja, esiintyvät tässä tapauksessa pahoina, negatiivisina pimeyden henkinä.

— Rakkauden ja Valon terveisin Alkueräinen Tieto (Maailmankaikkeuden Tajunta, Kosminen Äly)

Luovuudesta

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli luovuutta. Tämä on kanavoinnin ensimmäinen osuus.


Tähän mennessä me olemme puhuneet teidän yhteiskuntanne eräästä pääpolariteetista: uskonnon ja tieteen ideasta. Me olemme puhuneet näistä molemmista ideoista polariteetin näkökulmasta, uskosta ja todisteista, sekä myös integroidusta näkökulmasta, jossa sekä usko että tieteelliset todisteet voidaan nähdä sekoittuvan kaikenkattavaksi ymmärrykseksi näkökulman tutkimisen ja ilmaisun avulla, jota te kutsutte filosofiaksi.

Nyt me puhumme luovuuden ideasta. Me olemme ottaneet esiin esimerkin kahden ääripään välillä. Sellaisia napoja on monia fyysisessä todellisuudessanne. Napaisuus on eräs määräävä tekijä, joka antaa niinkutsutusti painoarvoa fyysisen todellisuuden itsensä idealle, eräs parametri, eräs raja, eräs allaolevista rakenteellisista käsitteistä, joka mahdollistaa henkilölle luoda persoonallisuuden konstruktin idean, jotta tämä voisi ilmaista itseään fyysisesti.

Tämä mekanismi, tämä persoonallisuuden prisma on tila olemuksesta syntyvälle luovuudelle, ja sitä kanavoidaan persoonan läpi mielikuvituksen mekanismilla.

Voitte tarkastella sekä unimaailmaa että fyysistä maailmaa todellisina todellisuuksina: unimaailmanne on enemmän tietoisuutta itsestänne, ja näin todellinen hereillä oleva itseys, ja fyysinen todellisuus on rajoittunut ilmaisu, joka näin on enemmän unessa oleva itseys, enemmän unenomainen itseys, koska se sopii enemmän unen määritelmään.

Erillisestä katsantokannastanne te luulette unen olevan rajoittuneempi versio fyysisen todellisuutenne kokemuksista, joita usein pidätte todellisempina, kuin unitodellisuutta.

Mielikuvitus on linkki ja silta, joka sitoo unet ja fyysisen maailman yhteen. Mielikuvitus on työkalu ja mekanismi, jonka avulla voitte ammentaa molemmista ideoista, sekä fyysisistä että ei-fyysisistä oman tietoisuutenne aspekteista. Mielikuvitusta sovelletaan tieteen ja uskonnon dikotomioihin, persoonakonstruktin avulla, joka ilmaisee luovuuttaan joko uskon tai todisteiden avulla.

Mielikuvituksen mekanismi mahdollistaa henkilöiden, jotka näkevät itsensä pääasiallisesti yhden näkökulman ilmaisijoina, tieteen tai uskonnon, harjoittaa molempia. Uskonnolliset henkilöt voivat olla myös tieteellisiä. Tiedeihmiset voivat myös olla uskonnollisia, ja monesti uskon idea itsessään kantaa mukanaan monia analyyttisia kuvauksia ja määritelmiä, joihin liittyy paljon uskon alkujuurten tutkimusta. Monet tieteenalat kantavat mukanaan mielikuvituksen kipinää, monenlaisia välittömiä paljastuksia ilman minkäänlaista analyyttista prosessia, joita syntyy konglomeraatti-itsestä, kollektiivi-itsestä. Monet samat menetelmät ovat sovellettavissa sekä tieteen että uskon dikotomioihin luovalla prosessilla, vaikka monet henkilöt ovat sivilisaatiossanne vuosien varrella olleet haluttomia niin myöntämään, joka on syntynyt alkuperäisestä filosofiasta, joka on yksinkertaisesti vain tietoisuutenne katsantokanta.

Mielikuvituksenne luovan tietoisuuden ilmaisemisen työkaluna on aina täydellisen virittäytynyt olemisen värähtelyiohin, joita olette valinneet ilmaista keinotekoisen persoonakonstruktin avulla tässä tietyssä elämässänne. Tällä tavoin se mitä sallitte itsenne havaita mielikuvituksellanne tulee aina edustamaan tietoisuutenne osaa, jota toivotte tai haluatte tutkia minä tahansa hetkenä.

Monet henkilöt ovat hämmentyneitä toden ja epätoden välissä, mielikuvituksessaan. Sallikaa minun käyttää termiä ”mielikuvitus” ja ”fantasia” näistä ideoista puhumiseen. Me emme pidä mielikuvitusta todellisuutena ja fantasiaa epätotena. Me pidämme sekä mielikuvitusta että fantasiaa todellisuutena. Kuitenkin me puhumme tässä siitä mitä voitte luovalla tavalla soveltaa fyysiseen elämäänne, siihen tiettyyn persoonakonstruktiin jonka olette itsellenne luoneet ilmaisemaan tiettyjä tarkoituksia, joita haluatte tässä fyysisessä elämässänne tutkia.

Idea jota me kutsumme mielikuvitukseksi on resonanssivärähtely, joka edustaa niitä tarkoituksia, jotka teidän termein ovat saavutettavissa fyysisessä todellisuudessa, ilmennettävissä koska ne resonoivat harmonisesti niiden ideoiden kanssa, joita varten olette valinneet fyysisiksi syntyä. Fantasia on myös todellista, mutta se ei yksinkertaisesti ole sovellettavissa tähän tiettyyn fyysiseen elämään, vaikka se voi olla sovellettavissa muihin elämiin, olivatpa ne sitten tässä ulottuvuustodellisuudessa tai muissa ulottuvuuksissa tai tietoisuuden tasoilla.

Mitä tulee kykyynne luoda fyysisen todellisuutenne välittömässä läheisyydessä, sallikaa minun huomauttaa, että te ette ole luovuudelle vieraita. Te olette aina luoneet. Oli se ollut sitten negatiivista tai positiivista, molemmat ovat luomisen ideoita. Te ette koskaan voi ”tyriä”. Te luotte aina jotain. Silloinkin kun luotte jotain negatiivista, te ette todella sanan varsinaisessa merkityksessä ole menettämässä otettanne. Te yksinkertaisesti annatte itsellenne mahdollisuuden valita preferenssinne mukaan sitä mikä teistä tuntuu harmonisesti resonoivan sen kanssa mitä haluatte fyysisessä elämässänne.

Ensimmäinen luovuuden esteen purkamisen idea on yksinkertaisesti sallia jokainen idea, jokainen tilanne, jokainen suhde, jokainen esine, jokainen asia, jokainen kohtaaminen, jokainen päivä, jokainen yö, jokainen ajatus, jokainen tunne ja jokainen uskomus todellisuudessanne olla osa valitsemaanne kokemusta niitä tarkoituksia varten, joita varten olette valinneet syntyä fyysisesti tähän nykyiseen elämään.

Idea siitä, että jokin voisi häiritä teitä tai sysätä pois polultanne, on yksinkertaisesti vain luova idea, joka mahdollistaa teille tutkia erillisyyden ideaa Kaikesta Siitä Mikä On. Tämä on ollut olemassaolonne sykli viimeiset 25 tuhatta vuotta. Tämä on se tapa joka teillä on, jopa luovuudessa. Positiivinen ja negatiivinen luovuus käyttävät samoja mekanismeja. Se on yksinkertaisesti katsantokanta, tuomitsemisen ja erillisyyden ideoiden mukaan ottaminen oman itsenne yhtälöön, mikä mahdollistaa teidän tuntea itsenne epäluovaksi, kun jotain negatiivista sattuu elämässänne.

Mitään ei kuitenkaan tapahdu teille. Se kaikki tapahtuu teistä itsestänne lähtöisin. Voitte tietää, että voitte suosia negatiivisia tai positiivisia ilmentymiä, kun annatte itsellenne mahdollisuuden nähdä tämä aktiviteetti sisältänne käsin integroidusta, eikä niinkään polarisoidusta, näkökannasta. Se ei ole mitenkään parempi, tai negatiivinen huonompi, vaan yksinkertaisesti nyt annatte itsellenne mahdollisuuden tunnustaa omassa luovuudessanne, että kaikki on samanarvoista. Tietoisen luomisen idea on siinä, että kaikki todellisuudessanne on samanarvoista kaiken muun kanssa. Silloin voitte olla tietoisesti vapaa luoja.

Preferenssi on suuressa roolissa luomistyössä; sillä te aina tarkastelette asioita, joita haluatte elämässänne tutkia, jostain tietystä näkökulmasta käsin. Sen ei ole pakko olla tuomitsemista; se voi olla yksinkertaisesti pelkkä preferenssi.

Kun polariteetit sulautuvat toisiinsa yhteiskuntanne aloilla, tälle samanarvoisuudelle ja luovuuden vapaudelle preferenssin antaminen mahdollistaa teidän ottaa osaa luovuuteen millä tahansa alalla, ilman että tuomitsevasti oletetaan, että jotkut ideat pitää saada aikaan juuri tietyllä tavalla jotta se voisi toimia.

Toisin sanoin voitte olla moniosaajia. Voitte ilmaista itseänne sinä moniulotteisena olentona joka te olette. Huomaatte, että teillä on sekä uskoa että tieteellistä kyvykkyyttä. Teistä voi tulla filosofi, lääkäri, matemaatikko, maanviljelijä, opettaja, oppija, tutkija. Teistä voi tulla organisaattori, insinööri. Voitte tuntea itsenne, luovuuden samanarvoisuudella, olevan mitä haluatte tässä elämässä.

Tällä tavoin voitte tietää, että luovuutenne ei ole jotain mikä on teistä erillään. Se ei ole pelkkä työkalu jota käytätte tai taito joka teillä on. Se on luonteenne. Te olette luojia. Te olette itse luomakunta. Ette voi tehdä muuta kuin luoda; se on ainoa mitä teette.

Vaikka idea luoisesta on eräässä mielessä täydellistä, sillä se sisältää kaikki asiat joita voidaan koskaan luoda, luotte silti itsenne uutta, koska tämä idea on myös luomakunnassa jotain sellaista minkä voitte luoda uusiksi. Uusiksi luominen on pelkästään kiinni näkökulmasta, joka on jo olemassa; olemassaolon totaliteetista, joka te jo olette. Mitä tahansa totaliteettia sitten valitsettekin tutkia, siitä tulee luomisen idea itsessään; luominen ei lopu koskaan, vaikka paradoksaalista kyllä, siten kuin luomakunnan ymmärrätte, se on jo täydellinen. Sallimus on se tekijä, joka mahdollistaa luomisen täyttää teidät ja universumin. Ei ole tarvetta pakottaa itseään luovaksi. Ota askel taaksepäin, ja näe, että jopa pakottamisen idea on itsessään luova idea, keksintö. Idea siitä, että itsensä pitää pakottaa luomaan. Näin te luotte aina.

Kun olette umpikujassa luovuutenne kanssa, luomisen ilmaisuussa, tajutkaa yksinkertaisesti, että olette antaneet itsellenne mahdollisuuden olla luova tavalla, joka eroaa siitä tavasta miten odotitte luovanne, odotukset yleensä ovat oman itsen tuomitsemista, rajoitteita. Sallimalla tuon umpikujan olla, umpikuja voi näin palvella teitä luovasti.

Jos olette umpikujassa suurimman osan ajastanne, silloin voitte tulkita sen olevan signaali, että ehkäpä te haluaisitte tutkia silloin umpikujaa itsessään, ja silloin umpikujan tutkiminen on luovaa tutkimista, joka vapauttaa teidät umpikujasta, ja näin umpikuja on palvellut tarkoitustaan.

Kun annatte umpikujan palvella tarkoitustaan, se ei ole enää este. Silloin se valaisee tietä, eikä se ole enää pimeä seinä tai este tai musta aukko, jolta se aiemmin tuntui. Se keventää oloa, näyttää todellisen luonteensa ja muuttuu viestiksi, tarkoitukseksi, ideaksi jota halusitte tutkia tässä elämässä.

Mikään ei ole häiriö ennenkuin valitsette sen nähdä häiriönä. Kun hyväksytte ja sallitte kaikkien ideoiden fyysisessä elämässänne olla osa täydellisesti ajoitettua kehityskaarta, jonka olette valinneet kokea, silloin luova virtaus on häiriötön, koska se on se näkökanta ja värähtely, jonka sallitte itsenne nähdä itsessänne.

Luovuus on erittäin paljon kiinni siitä miten näette itsenne. Omakuvanne, idea itsestänne, idea joka haluatte elämässänne olla, sekä se miten suurella vakaumuksella halutte ilmaista sitä ideaa joka haluatte olla, määräävät luovuuden virran kiihtyvyyden, josta voitte olla tietoisia.

Kun jokainen henkilö sallii itsensä alkaa integroida kaikki polariteetit, alkaa sallia jokaisen idean olla jotain, joka palvelee Kaikkea Sitä Mikä On, ja näin myös automaattisesti omaa itseä, luovuuden virta jokaisesta henkilöstä tulee näyttämään siltä kuin se kasvaisi. Se saavuttaa värähtelyn korkeuden, joka on paljon kuin säteilyä, magnetismia jonka jokainen voi aistia, joka houkuttelee kaikkia niitä jotka ilmaisevat luovuuttaan vapaasti, ja kaikki tilanteet, henkilöt, suhteet, informaatio, esineet ja ideat joita vaaditaan alkuvaiheessa luovaan ilmaisuun tulevat vastaan täydellisellä ajoituksella. Se tulee tällöin täyttämään henkilön tarkoituksen ja mahdollistaa palvella muita heijastellen ja peilaten kaikkien muiden luovaa tarkoitusta ja palvelusta.

Tätä kaikkea te teette jokatapauksessa. Mutta te olette suorittaneet näitä palvelun ja peilaamisen ideoita erillisyyden näkökulmasta, kun taas nyt, johtuen tästä muutoksen ajasta planeetallanne, alatte nyt olla halukkaita integroida idean siitä, että voitte tutkia positiivista ilmentämistä, sallimusta, ja integraatiota, ja näin jokainen voi kokea planeetallanne eräänlaisen luovan liikemäärän, jota me kutsumme ekstaattiseksi sattumien räjähdykseksi.

Henkilöt, kun he tuntevat tuottavansa palvelusta muille ihmisille jotka niitä haluavat, automaattisesti sallivat vetää puoleensa informaatiota, joka vaaditaan palveluksen tai tarkoituksen tuottamiseksi, jonka he ovat valinneet tuottaa.

Tämä palvelus tuotetaan kaikille muille yksinkertaisesti sallimalla oman itsen olla tietoisesti se mitä hän tuntee kaikkein eniten olevansa.

Tässä ei ole tuomitsemisen ideaa; ei tarvetta odotuksille. Niinkuin te olette olemassa, siten kuin olette valinneet ilmaista itseänne omalla uniikilla fyysisen persoonan ilmaisullanne, yksinkertaisesti olemalla oma polkunne, yksinkertaisesti olemalla aito oma itsenne, olemalla se minkä tiedätte olevanne, ei se mitä joku muu haluaa teidän olevan, vaan se yksilö joka tiedät olevasi, luovan ilmaisun vapaus tulee olemaan suurin palvelus kaikille muille, sillä ilmaisette täydellisimmin omaa monitahoisen kristallin puolta omasta sivilisaatiostanne. Kun olet täydellisin puoli, ilmaiset itseäsi eniten, silloin annat kaikille muillekin tahoille mahdollisuuden olla se mitä he ovat. He kaikki kykenevät tietämään, nämä muut tahot, että sinä olet, heidän silmissään, täydellisyys, ja voit nähdä itsesi yhteydessä kaikkiin muihin tahoihin, etkä ole eristyksissä, irrallaan.

Luovan ilmaisun vapaudessa sallit itsesi olla täysi ilmaisu tahoista, joka tukee automaattisesti kaikkia muita tahoja yhteiskuntanne kokonaiskristallissa. Lisäksi sinusta itsestäsi tulee oma täydellinen monitahoinen kristallisi, koska jokainen muu taho heijastuu sinusta oman integraatiosi johdosta, ja se sisältää monitahoisuudessaan tietoisuuden omasta moniulotteisuudestasi.

Jokainen teistä holografisesti on täydellisyys ja kaikkien luomakunnan tahojen totaliteetti, kun heijastat jokaista muuta tahoa ja jokaista muuta kokonaiskristallia, mitä muut olennot luomakunnassa ovat. Näin voit tietää, että voit aina ammentaa äärettömästä heijastusten ja ideoiden lähteestä, näistä eri tahoista, joita näet ympärilläsi, ja jotka ovat sinun sisälläsi; ja että luovuuden ja luomakunnan ideoilla ei ole alkua eikä loppua; ne ovat loppumattomia, ne aina heijastavat ulospäin ja sisäänpäin, ikuisesti.

Tämä on ensimmäisen osuuden loppu.