Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

UFO-havainnot vaihtelevat senaikaisen teknologian tason mukaan

Vuonna 1896 sanomalehdet ympäri USA:n raportoivat mystisten ilmalaivojen havainnoista. Kuvaukset vaihtelivat, mutta silminnäkijät usein kuvasivat vuosisadan suurimpia teknologisia saavutuksia. Jotkut lähteet raportoivat höyrykoneilla toimivia ilmalaivoja. Toiset näkivät motorisoituja, siivekkäitä aluksia joissa oli propelleja. Monet muistelevat nähneensä lentävän koneen jolla oli voimakas valokeila.

Kun lentoteknologiat kehittyivät, niin kehittyivät myös kuvaukset lentävistä esineistä. Tämä kuvio on pitänyt kutinsa 21. vuosisadalla kun dronenkaltaisia esineitä on raportoitu, mikä on saanut armeijan ja tiedustelupalvelujen viranomaiset huolestuneiksi mahdollisista turvallisuusuhista.


 

Vaikka hämmennys omituisten esineiden ympärillä saattaakin olla vakio, se miten me olemme niin tehneet on muuttunut ajan mukana, niin kuin hämmentyneet ihmiset ovat itse muuttuneet ajan mukana. Jokaisessa UFO-raportissa havaitsijat ovat vedonneet henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja tietoihinsa maailman tapahtumista jotta näistä  epäselvistä ilmestyksistä saisi jotain selvää. Toisin sanoen, tapahtumat planeetallamme ovat jatkuvasti värittäneet havaintojamme siitä mitä taivaalla tapahtuu.

Raportteja omituisista, ihmeellisistä ja huolestuttavista esineistä taivaalla on mahdollista löytää ammoisilta ajoilta asti. 1600-luvulla ihmeet kuten komeetat ja meteorit nähtiin uskonnon linssin läpi — jumalten ihmeinä ja sensellaisina, pyhinä kommunikaatioina.

1800-luvulle tultaessa ”taivaalliset ihmeet” olivat menettäneet suurimman osan ihmeellisestä aurastaan. Sen sijaan, teollisuuden aika siirsi ihmeensä ihmismielen kekseliäisyyteen. Höyrylaiva, höyryveturi, valokuva, sähke ja valtamerialukset olivat kaikki ”moderneja ihmeitä” uutisvälineiden ja mainostajien mukaan. Kaikki iskostivat ihmisten mieliin laajalle levinnyttä kehityksen tuntua — ja avasivat ovet spekulaatioille siitä signaloivatko esineet taivaalla muista muutoksista.

Mikään ei ruokkinut mielikuvitusta enempää kuin mahdollisuus sille että ihminen osaisi lentää. 1800-luvun innostunut ilmapiiri ja mahdollisuus siitä, että pian joku sai aikaan sen, inspiroi sanomalehtiä raportoimaan keksijöistä ja yrittäjistä jotka kehuivat menestyksellään.

Havaintoaalto mystisistä ilmalaivoista, joka alkoi 1896, ei saanut aikaan laajamittaista paniikkia. Hyväksytty selitys näille ilma-aluksille oli maallinen ja viehättävän vanhanaikainen: jotkut nerokkaat omissa oloissaan eläjät olivat rakentaneet laitteen ja testailivat sen kykyjä.

Mutta kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana 1900-luvulla asiat muuttuivat. Kun Euroopan vallat laajensivat sotilaallisia ja kansallismielisiä liikkeitään, se sai aikaan levottomuutta, sodan todennäköisyys ahdisti. Maailma näki Saksan — Zeppelinin kotimaan — todennäköisimpänä hyökkääjänä. Sotilasstrategit, poliitikot ja sanomalehdet Iso-Britanniassa varoittivat Zeppelinien hyökkäyksestä.

Lopputulos oli sarja Zeppelin-haamuhavaintoja, joita paniikissa olevat kansalaiset näkivät ympäri Britanniaa, Australiaa ja Uutta Seelantia vuonna 1909, sitten jälleen vuosina 1912 ja 1913. Kun sota sai alkunsa elokuussa 1914, se toi mukanaan uuden, äärimmäisen havaintojen sarjan. Sodanaikaisia raportteja tuli myös Kanadasta, Etelä-Afrikasta ja USA:sta. Englannissa huhut Saksan vakoojien Zeppelin-hangaarien perustamisesta Britannian maaperälle sai ihmiset ottamaan oikeuden omiin käsiinsä ja haravoimaan maaseutua.

Lentokoneiden aikana sota ja pelko sodasta on jatkuvasti ruokkinut raportteja tuntemattomista lentävistä esineistä. Vuosi natsi-Saksan antautumisen jälkeen Ruotsissa oli ainakin tuhat havaintoa omituisesta, nopeasti liikkuvasta esineestä taivaalla. Alkaen toukokuusta 1946, asukkaat kuvasivat nähneensä ohjuksen tai raketinkaltaisia lentäviä esineitä, joita pidettiin ”haamuraketteina” johtuen niiden ohikiitävästä luonteesta. Ruotsin taivaalla lentelevät raketit olivat mahdollisuuksien rajoissa — vuosina 1943 ja 1944, useita V1 ja V2-raketteja laukaistiin Saksasta ja niitä oli osunut maahan.

Aluksi tiedustelu-upseerit Skandinaviassa, Britanniassa ja USA:ssa ottivat haamurakettien vaaran tosissaan, ja epäilivät että neukut saattaisivat tehdä kokeiluja Saksan raketeilla, jotka ovat ajautuneet heidän käsiinsä. Syksyyn 1946 mennessä he olivat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että kyseessä oli vain sodanjälkeinen hysteria.

Seuraavana kesänä yksityispilotti nimeltään Kenneth Arnold väitti nähneensä yhdeksän ohutta esinettä lentämässä tiukassa muodostelmassa lähellä Mt. Rainieria. Vuosia myöhemmin näitä tapahtumia tarkastellessa Arnold huomautti, ”Se, mikä minua hämmensi eniten, oli että en kyennyt löytämään päästövanaa yhdeltäkään niistä. Olin varma että, koska ne ovat suihkuhävittäjiä, niistä lähtee pakokaasua, mutta ajattelin että ne täytyy olla jotenkin piiloutuneena niin että silmäni ei kykene erottamaan niitä. Tiesin, että ilmavoimat oli erittäin pätevä naamioinnissa.”

Associated Pressin kirjeenvaihtaja antoi nimen ”lentävä lautanen”, ja se nopeasti ilmaantui joka puolelle USA:ta. Seuraavien viikkojen aikana sanomalehdet käsittelivät satoja havaintoja.

Uutiset näistä raporteista kiersivät ympäri maapalloa. Pian havaintoja tehtiin Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Hiroshiman ja Nagasakin, ydinkokeiden ja USA:n sekä Neuvostoliiton välisten jännitteiden jälkimainingeissa spekulaatio kävi kuumana.

Löytäen itsensä Kylmän Sodan rajalinjasta, saksalaiset molemmilla puolilla Rautaesirippua pitivät USA:ta todennäköisimpänä syyllisenä. Länsi-Saksan asukkaat pitivät lautasia kokeellisina ohjuksina tai sotilaslentokoneina, kun taas kommunistisen Itä-Saksan asukkaat pitivät niitä todennäköisimmin huijauksina, joita Amerikan sotateollisuus kehitteli ylimääräisillä rahoillaan.

Toisilla oli pidemmälle vietyjä selityksiä. Vuonna 1950 USA:n laivaston ilmavoimien majuri Donald Keyhoe julkaisi artikkelin ja kirjan nimeltä The Flying Saucers Are Real, jossa hän väitti että avaruusolennot toiselta planeetalta olivat UFO-ilmestyksien taustalla. Perustuen saamiinsa tietoihin tietolähteiltään, Keyhoe väitti että hallitusten viranomaiset olivat tietoisia tästä, mutta halusivat pitää asian salassa kansan reaktion pelossa.

Sellainen väite UFOista oli uusi. Ollakseen varmoja, vuosisadan vaihteessa haamualusten aaltojen aikaan jotkut olivat spekuloineet, että havaitut alukset saattaisivat olla toiselta planeetalta. Jo tuohon aikaan ihmiset olivat syvällisesti kiinnostuneita tunnettujen astronomien raporteista, joissa havaittiin keinotekoisia ”kanaaleja” ja rakenteita Marsissa. Todistusaineisto Marsin sivilisaatioista sai asian näyttämään uskottavalta niin, että naapurimme toisilla planeetoilla olisivat viimeinkin vierailleet luonamme. Silti, suhteellisen harva nieli tämän selityksen.

Mutta, majuri Keyhoe osui arkaan paikkaan oikeaan aikaan. Toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja koko 1950-luvun ajan, tuntui siltä kuin tiede ja insinööritaito olisivat edistyneet uskomattomalla nopeudella. Erityisesti, ohjattavien rakettien ja ohjusten, suihkuhävittäjien, atomi- ja vetypommien, ydinenergian ja satelliittien kehitys signaloi monille, että minkäänlaisia rajoja ei ollut — ei edes maapallon ilmakehässä — teknologiselle kehitykselle. Ja jos planeettamme oli avaruuden valloituksen äärellä, se olisi tuskin ollut vaikeaa kuvitella että kehittyneempi sivilisaatio muualta oli kykeneväinen jopa suurempiin tekoihin.

Mutta kaikki tämä tuo esiin kysymyksen. Miksi avaruusolennot vierailivat luonamme juuri nyt?

Keyhoe uskoi, että avaruusolennot olivat tarkkailleet meitä pitkän aikaa. Viimeaikaisten ydinaseiden määrän räjähdysmäinen kasvu oli hänen mielestään saanut heidät päättelemään, että Maapallon asukkaat ovat viimeinkin tarpeeksi kehittyneitä, jotta niitä voitaisiin edelleen tarkemmin pitää silmällä. Silti, hälytyskellojen soimiselle ei ollut syytä. ”Me olemme selvinneet Atomiajan ällistyttävästä vaikutuksesta”, Keyhoe päätteli. ”Meidän tulisi kyetä Planeettainväliseen aikaan, kun se tulee, ilman hysteriaa.”

Lentävien lautasten aika oli tullut. Kaikki eivät pysyneet yhtä viilipyttyinä kuin Keyhoe. Huolien kasvaessa globaalin ydintuhon ja ympäristökatastrofin tiimoilta 60-, 70- ja 80-luvuilla, väitteet UFOista saivat yhä pahaenteisempiä äänenpainoja.

Ajat muuttuvat. Ja niin myös muuttuu UFO-ilmiö.

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

Go Fast – kolmas kolmesta USA:n hallituksen UFO-videosta

GO FAST kolmas kolmesta USA:n hallituksen videosta, jotka on valittu julkaistavaksi sen jälkeen kun useat hallituksen organisaatiot ovat käyneet materiaalin läpi.

Vaikka To The Stars Academy of Arts and Science oli ensimmäinen, joka tämän sai käsiinsä, se tulee pian saataville kenelle tahansa lehdistön edustajalle FOIAn kautta.

Tämä kuvamateriaali on USA:n laivaston F/A-18 Super Hornetin kuvaamaa, ja siinä on käytetty Raytheonin ATFLIR Podia jota on käyttänyt erittäin hyvän koulutuksen saanut ilmatarkkailija ja asejärjestelmän käyttäjä, jota hallitus on kouluttanut miljoonien dollarien arvosta.

Go Fast paljastaa aiemmin ennennäkemättömän laivaston kohtaamisen, joka sattui USA:n itärannikolla vuonna 2015, ja esine on edelleen tunnistamatta.

Lue syvempi analyysi siitä mitä Go Fastissa havaittiin osoitteessa

https://coi.tothestarsacademy.com/

Huom: kuvamateriaali on todella sumeaa ja ei mitenkään vaikutuksen tekevää. Se ei edistä UFO-paljastusta oikein millään tavalla.

Aikaisemmassa julkaisussamme Learjet ja Airbus kohtasivat UFOn Arizonassa kirjoitettiin siitä miten virallista äänimateriaalia pilottien keskustelusta on kuultavissa kun he kokevat lähikohtaamisen UFOn kanssa lennon aikana.

War Zone on saanut käsiinsä nämä ääninauhoitteet FOIAn kautta. Voidaankin miettiä sitä, että jos War Zone saa nämä käsiinsä, miksi Tom de Longe, jolla on tämä informaatio itsellään, jättää nämä nauhoitteet välistä.

Blogger Tricks

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

UFO-totuuteen kiinni pääseminen vaatii uutta ajattelua

Julkinen kiinnostus tieteen reuna-alueita kohtaan ja halu ymmärtää näitä ilmiöitä on aina tullut valtavirran ja byrokratian rajoitteiden tukahduttamaksi.

Me uskomme, että saatavillamme on transformatiivisia löydöksiä, jotka mullistavat inhimillisen kokemuksen, mutta ne voidaan saavuttaa vain läpimurtotutkimusta ja innovaatiota tukemalla rajoittamattomasti.

To The Stars Academy of Arts & Science on kasannut tiimin kaikkein kokeneimpia ja intohimoisesti kiinnostuneimpia hahmoja USA:n tiedustelupiireistä, CIA:sta ja puolustusministeriöstä. He ovat toimineet vuosikymmeniä salassa. Tiimin jäsenillä on kaikilla yhteinen turhautuneisuus ja päättäväisyys disruptoida nykyistä status quoa. He haluavat käyttää osaamistaan ja uskottavuuttaan tuodakseen transformatiivisen tieteen ja insinööritaidon esiin varjoista. He haluavat tehdä yhteistyötä globaalien kansalaisten kanssa jotta tätä tietoa voitaisiin soveltaa ihmiskuntaa hyödyttävällä tavalla.

 

 

Artikkelin julkaissut Educating Humanity

 

Kirja: The Age of Cataclysm

The Age of Cataclysm on Alfred Lambremont Webren osittain kirjoittama kirja vuodelta 1973 joka integroi parapsykologian ja modernit geologian ja seismologian tieteet raamatullisiin ja alkuperäiskansojen profetioihin Maan muutoksista ja Edgar Caycen ennustuksista (1877-1945). Kirja myöhemmin julistettiin David Wilcockin suulla ”ulottuvuuksien välisen huijariolennon” tuotteeksi. Wilcock on itse sanonut olevansa Edgar Caycen reinkarnaatio.

Free, Wynn; Wilcock, David (2010-06-09). The Reincarnation of Edgar Cayce?: Interdimensional Communication and Global Transformation . North Atlantic Books. Kindle Edition.

http://amzn.to/1nx9yib

Wynn Free: David Wilcock & I documented David as Edgar Cayce’s reincarnation

By Alfred Lambremont Webre

http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2014/05/wynn-free-how-david-wilcock-i-documented-david-as-edgar-cayces-reincarnation.html

The Age of Cataclysmissa Dr. Phillip Herman Liss, PhD, oli kokeellisen psykologian professori Rutgersin yliopistossa sekä parapsykologian ja avaruusolentojen tutkija. Phillip Liss oli myös kontaktihenkilö ja ulottuvuuksienvälisten älykkäiden olentojen abduktoima.

Synkronistisesti molemmat abduktio/kontaktihenkilöt Phillip Liss ja Pierre Levesque olivat molemmat vakuuttuneita siitä, että he olivat profetoituja valittuja ”Messiaita”. Omasta mielestään Phillip Liss oli juutalaisten Messias, joka Vanhassa Testamentissa on ennustettu. Muutamat muut uskoivat Pierre Levesquen lisäksi hänen olevan Toinen Tuleminen, joka on ennustettu Uudessa Testamentissa.

Alfredin mielestä Lissin ja Levesquen Messias-kuvitelmat olivat heidän abduktioissaan kokemiensa asioiden tulosta. Tämä on yleistä abduktiokokemuksissa ja se on mainittu avaruusolentoja käsittelevässä kirjallisuudessa.

The Age of Cataclysm on kirjoitettu ja julkaistu osana vuoden 1973 Watergate-skandaalia [Watergate viittaa tiettyyn sisäänkäyntiin juutalaisten Temppelissä Jerusalemissa],  ja se lyö pöytään analyysin John F. Kennedyn poliittisesta murhasta, poliittisesta kaksipuoluejärjestelmän duopolista. Kirjoittajat Webre & Liss ehdottavat julkisesti rahoitettua debattiin perustuvaa vaalijärjestelmää USA:n, uutta perustuslakia jossa kollektiivinen toimitusjohtaja tulee suhteellisella vaalitavalla valituksi,  monarkinkaltaisen yksittäisen presidentin sijaan.

Alfredin kirjat The Age of Cataclysm & The Levesque Cases julkaistaan uusiksi pohjaamaan Alfredin vuoden 2017 kirjaa My Journey Landing Heaven on Earth [“Journey”], yhdessä Alfredin vallankumouksellisia ja ikonisia teoksia Exopolitics ja The Omniverse.

THE AGE OF CATACLYSM

Lataa ja lue ”The Age of Cataclysm” @ GUMROAD.com [$3.33] https://gum.co/JRVnx

 

Artikkelin julkaissut Exopolitics.com

Kirja: The Leveresque Cases

Alfred Lambremont Webren The Levesque Cases & The Age of Cataclysm on julkaistu verkossa

The Levesque Cases, tosielämän lakitrilleri, paljastaa oikeusistuimien salaisen korruption USA:ssa ja Kanadassa kun asianajaja Alfred Lambremont Webre koittaa saada oikeutta 26 tapaukselle joissa vastassa ovat TIME-WARNER INC, David Rockefeller, sitten US President George HW Bush, Kanadan pääministeri Brian Mulroney, Rothschildsit, salainen Sanhedrin-Anunnaki -hallitus, ja Ontarion hallitus ja sen lastenapujärjestö jota vastaan Alfred voittaa $750 miljoonan jutun, erään suurimmista Kanadan oikeudenkäynneistä.

Alfredin asiakas The Levesque Casesissa on Pierre Richard Leveresque, entinen Kanadan tullivirkailija, joka vuonna 1973 abduktoitiin moniulotteiseen UFO-alukseen massa-abduktiotapauksessa noin 150 muun IAM:n jäsenen kanssa,  Institute of Applied Metaphysics -instituutin, henkisen ryhmittymän Ontarion maaseudulla jonka media myöhemmin tulisi väärinluokittelemaan Leveresquen johtamaksi ”Ontarion luontokultiksi”.

Alfredin omat UFO/ET “puuttuvan ajan” abduktiot

Kun Alfred alkoi syyttää Leveresquen tapauksissa USA:n liittovaltion oikeusistuimessa Orlandossa, Floridassa vuonna 1987, hän oli myös moniulotteinen UFO-kontaktihenkilö. Vuonna 1973 Alfred itse oltiin abduktoitu ulottuvuuksienväliseen sivilisaatioon osana sarjaa joka liittyi Jimmy Carterin abduktioon vuonna 1969 ja aikamatkaaja/krononautti Andrew D. Basiagon abduktioon vuonna 1975.

Alfredin abduktion funktio oli auttaa häntä koordinoimaan UFO-aluksesta vuoden 1976 Jimmy Carterin valintaa presidentiksi ja vuoden 1977 Carterin Valkoisen talon avaruusolentotutkimusta, jonka johtajaksi Alfred valittiin. Andrew D. Basiago oli abduktoitu silminnäkijänä Alfredin UFO-abduktiolle, hän on sanonut.

“The UFO/ET Abductions of Jimmy Carter, Alfred Lambremont Webre & Andrew D. Basiago: A Path to A Positive Future for Humanity in Our Galaxy”, esitetty heinäkuun 30, 2017 Ensimmäisessä vuosittaisessa UFO-symposiumissa @Yelm, WA

KATSO @ExopoliticsTV: https://youtu.be/DnwFGIPCf60

LUE TÄYSPITKÄT ARTIKKELIT

https://newsinsideout.com/2017/09/ufoet-abductions-jimmy-carter-alfred-lambremont-webre-andrew-d-basiago/

http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/2017/09/the-ufoet-abductions-of-jimmy-carter-alfred-lambremont-webre-andrew-d-basiago.html


THE.LEVESQUE.CASES.COVER.FINAL
Lataa & lue ”The Levesque Cases”  @ GUMROAD [$3.33] https://gumroad.com/l/aHHHZ

Artikkelin julkaissut Exopolitics.com

Presidentti Nixon piilotti avaruusolennoista kertovan aikakapselin Valkoiseen taloon

Huston Planin sisäpiiriläinen paljastaa kuinka presidentti Nixon piilotti aikakapselin Valkoiseen taloon, joka sisältää todisteita avaruusolennoista.

Tässä Dark Journalistin episodissa entinen Huston Plan -sisäpiiriläinen Robert Merritt astuu esiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen tiedoillaan kolmesta kokouksesta Richard Nixonin kanssa salaisessa maanalaisessa sijainnissa Valkoisessa talossa!

Presidentti Nixon paljasti Merrittille erikoisviestin jonka Nixon luki hänelle ääneen ennen sen sinetöimistä Valkoiseen taloon, jotta vuosikymmenten jälkeen tulevat sukupolvet saisivat tietää totuuden.

Kirje sisälsi informaatiota jonka USA oli saanut tietoonsa, ja että USA:lla oli suojeluksessaan avaruusolento.

Tiedemiehet Los Alamosissa lopulta oppivat kommunikoimaan olennon kanssa, ja he saivat suuren määrän tietoa tältä olennolta interaktion seurauksena, mikä auttoi heitä tieteen ja teknologian kehittämisessä.

Nixon sanoi Merritille että toimittaa kopion Henry Kissingerille

Myöhään illalla pidetyssä tapaamisessa Valkoisen talon alla presidentti Nixon teippasi paketin, mikä piti sisällään kirjeen, Merrittin vatsan päälle ja pyysi häntä toimimaan salakuriirina kansallisen turvallisuuden neuvonantajalle Henry Kissingerille.

Nixon sanoi Merrittille että vain hän ja Kissinger tiesivät kirjeen olemassaolosta, ja että se ei saisi päätyä FBI:n tai CIA:n käsiin.

Nixon luotti suuresti Merrittiin jota hän oli patistanut toimimaan salaisena asiamiehenä ultrasalaiselle Huston Plan -ohjelmalle, salaiselle tiedusteluyksikölle jota johdettiin suoraan Valkoisesta talosta, jonka tarkoitus oli toimia pimeissä operaatioissa ja valvontatoimissa Nixonin poliittisia vihollisia kohtaan.

Tämän pitkän salaisen tiedustelutoiminnan aikana Merrittiä autettiin toimimaan salaisena agenttina, jotta saataisiin arkaluontoista materiaalia tietoihin joilla kiristettiin senaattoreita ja kongressiedustajia.

Merritt oli ollut myös CIA:n, FBI:n ja ATF:n alaisuudessa salaisena tietolähteenä ja hän löysi itsensä kuulusteluista Watergate-jupakan selvittelyn aikaan, ja hän myöhemmin pääsi myös julkisuuteen tästä. Merritt lopulta pakotettiin piiloutumaan ja pysymään hiljaa jotta hän saisi elää.

Erikoinen Kansallisarkiston kirje

Merrittin eduksi kääntyneessä erikoistilanteessa entinen Watergate-lakimies Douglas Caddy oli lähettänyt kirjeen Kansallisarkistolle, jossa luvattiin ohjeet miten päästä käsiksi presidentti Nixonin ET-aikakapseliin, jonka Merrit edelleen uskoi olevan siellä minne Nixon sen piilotti vuonna 1972.

Kirjeessä sanottiin ehtona, että Kansallisarkisto saa kirjeen haltuunsa kun se löydetään kunhan he lukevat sen ääneen löytöhetkellä, ja heitä pyydettiin jakelemaan sitä avoimesti kaikelle kansalle.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Tunnettu CIA-pilotti: Kuussa 250 miljoonaa asukkia

Saatat luulla että tämä on naurettavaa edes ajatella että Kussa voisi asua niinkin monta asukasta kuin 250 miljoonaa.

Vaikka tämä ei olekaan ehkä totta, ne jotka ovat tarkastelleet asiaa, tietävät että omituiset anomaliat ovat ympäröineet Kuuta jo vuosikymmeniä. ”Pohdinta ilman tutkimusta on tietämättömyyden huippu”, Einsteinin muistetaan sanoneen.

Jos todella teet riippumatonta tutkimusta, saatat järkyttyä siitä mitä löydät, erityisesti mitä lähteiden uskottavuuteen tulee.

1970-luvulle asti mentäessä kaksi kunnianarvoisaa Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsentä, Michael Vasin ja Alexander Shcherbakov, loivat hypoteesin siitä että Kuu on tuntemattomien olentojen luoma avaruusalus.

Palataan nykypäivään, ja meillä on entisiä korkea-arvoisia armeijan  ja tiedustelupalvelun upseereja jakamassa tietoa liittyen omituisiin asioihin jotka tapahtuvat Kuussa. Alla muutama esimerkki näistä.

Otetaan esimerkiksi Timothy Good, eräs maailman johtavista UFO-tutkijoista, joka on luennoinut yliopistoissa, kouluissa ja organisaatioissa, mm. the Institute of Medical Laboratory Sciences, the Royal Canadian Military Institute, the Royal Geographical Society, the Royal Naval Air Reserve Branch, the House of Lords All-Party UFO Study Group, ja the Oxford and Cambridge Union.

Good sanoo, että entinen MI6:n työntekijä on paljastanut hänen keskustelunsa Neil Armstrongin kanssa NASAn konferenssissa, kun hän vahvisti, että Kuussa oli ”toisia” aluksia kun hän laskeutui Apollo 11:n mukana sinne vuonna 1969. Armstrong vahvisti myös, että CIA oli salailun taustalla. Hän syventyy aiheeseen tässä vuoden 2013 luennossa.

Tri. John Brandenburg, Clementine-mission apulaisjohtaja, oli mukana yhteisessä mannertenvälisessä ohjuspuolustusohjelmassa ja NASAssa, hän on myös paljastanut joitain hämmästyttäviä asioita. He löysivät Kuun navoilta vettä vuonna 1994 (lähde: sivu 16) (lähde) (lähde).

Mutta, Brandenburgin mukaan Clementine-missiolla oli toinen agenda:

“Clementine-missio oli valokuvaustiedustelutehtävä jolla tarkkailtiin onko joku rakentamassa Kuuhun tukikohtia joista meillä ei ollut mitään tietoa. Laajensivatko he niitä? … Kaikista mahdollisia rakennuksia näyttävistä näkemistäni kuvista Kuussa, kaikkein päräyttävin on kuva maileja leveästä nelikulmaisesta rakenteesta.

“Tämä erehdyttävästi näytti keinotekoiselta, ja sen ei pitäisi olla siellä. Koska olen avaruustiedusteluyhteisön jäsen, katson sellaisia rakennuksia vakavuudella koska se ei ole meidän, ei ole mahdollista että me olisimme rakentaneet sellaista. Se tarkoittaa että joku muu on siellä.”

Ylläoleva lainaus tulee dokumentista “Aliens on the Moon.”

Tässä on mielenkiintoinen luento jonka Brandenburg piti liittyen omituisiin anomalioihin, joita on löydetty Marsista. Voit lukea niistä lisää täältä.

Planeetanlaajuisen SETI-tutkimusyhteisön jäsenet (Society For Planetary SETI Research, SPSR) ovat julkaisseet tutkimuksen Journal of Space Explorationissa liittyen tiettyihin piirteisiin Kuun pimeällä puolella, jotka ovat kraaterissa Paracelsus C. Otsikolla “Image Analysis of Unusual Structures on the Far Side of the Moon in the Crater Paracelsus C” julkaistu tutkimus väittää että nämä piirteet voivat olla keinotekoista alkuperää, mikä tarkoittaa että joku muu kuin ihminen on ne rakentanut sinne. Artikkeli viittaa siihen, että Kuussa on myös elämää.

Pidetään mielessä, että Kuun toisella puolella on jotain jota emme voi koskaan nähdä, ellemme käytä luotaimia.

Uusi tutkimus Journal of Space Explorationissa otsikolla “The Mounds of Cydonia: Elegant Geology, or Tetrahedral Geometry and Reactions of Pythagoras and Dirac?” on laajentanut jo robustia todistusaineistoa “keinotekoisiin pintainterventioihin” Marsissa.

Joten et ole hullu jos näet ylläolevankaltaisen otsikon ja mietit onko se totta vai ei.

CIA-upseeri

Hänen nimensä on John Lear, ja hän on kapteeni suuressa amerikkalaisessa lentoyhtiössä. Hän on lentänyt yli 160 erilaisella koneella yli 50 maassa. Hänellä on 17 maailmanennätystä Lear Jetin nopeudessa ja hänellä on kaikki mahdolliset lentosertifikaatit jotka Federal Aviation Administration myöntää.

Lear on lentänyt maailmanlaajuisesti CIA:n ja muiden hallitusten piikkiin. Entisenä Nevadan osavaltion senaattorikandidaattina hän on William P. Learin poika, joka on Lear Jet -lentokoneen ja kasiraiturin suunnittelija, ja Lear Siegler Corporationin perustaja.

Lear kiinnostui UFOista 13 kuukautta sen jälkeen kun hän puhui USA:n ilmavoimien henkilökunnan edustajan kanssa, joka oli nähnyt UFOn laskeutuneen Bentwatersin ilmatukikohdan lähelle, lähellä Lontoota, Englannissa, ja kolme avaruusolentoa oli liikkunut tuolloin kohti komentajaa.

Allaolevalla videolla hän näyttää useita valokuvia ja kuvaa rakenteita, teknologiaa, kaupunginkaltaisia rakenteita ja teitä. Tutkimus joka mainittiin yllä mainitsee myös jotain tähän suuntaan. Brandenburgin luennolla hän kuvaa samat asiat Marsista.

Alla voit katsoa luennon jonka John Lear on pitänyt liittyen tähän tutkimukseen.

Viimeinen video on ensimmäinen neljän sarjasta jonka Project Camelot on tehnyt.

Se mikä on kiinnostavaa, on että iso osa tästä informaatiosta oikeasti vahvistaa silminnäkijätodistajien sanoman.

 

 

 
Artikkelin julkaissut Humans Are Free

Kuolleen meren tekstit kertovat: Jeesus halusi UFO-paljastuksen!

Tri. Frank Strangen luento Kuolleen Meren pyhistä teksteistä kertoo useista UFO-kuvauksista, avaruusaluksista, toisista planeetoista, avaruusolennoista, avaruustaisteluista. Kaikki nämä löytyvät Kuolleen Meren kirjakääröjen teksteistä. Lisäksi puhutaan tri. Strangen saamista tappouhkauksista, jotka Strange on saanut Israelin rabbiyhteisöltä siitä että hän julkistaa tämän tiedon!

Onko Israel se tekijä joka pelkää Kuolleen Meren kirjakääröjen tietojen paljastavan Jeesuksen paluun, joka on avaruusolento?!

 

 

Kuolleen meren kääröt osoittavat Sanhedrinin teloittaneen Jeesuksen mahdollisesti avaruusolentojen asiaa ajavana aktivistina – Peter Kling & Alfred Lambremont Webre

 

 

Artikkelin julkaissut News Inside Out

Tarina naisesta joka väitti käyneensä Marsissa ja puhuneen avaruusolennoille 1894

PubMedissa julkaistu tarina kertoo:

“Tulokset viittaavat siihen, että tietyt meediot voivat poikkeavasti vastaanottaa tarkkaa tietoa kuolleilta yksilöiltä. Tutkimuksen koesuunnittelu tehokkaasti eliminoi perinteiset mekanismit, sekä telepatian, selityksenä informaation vastaanottamiselle, mutta tulokset eivät erota vaihtoehtoja paranormaaleista hypoteeseista, kuten tietoisuuden selviäminen kuoleman jälkeen ja super-psi (tai super-ESP; informaation noutaminen psyykkisten kanavien tai kvanttikentän kautta).”

Voit lukea koko tutkimuksen täällä.

Kyllä, vuosikymmenten, ja jopa tuhansien vuosien, aikana intellektuaalit ovat olleet kiinnostuneet niistä jotka ovat väittäneet, tai joiden muut ovat havainneet, omaavan ”yliluonnollisia” kykyjä joita ei voida selittää nykyisellä tieteellisellä tiedolla.

Se että emme voi selittää sitä ei tarkoita että se ei ole totta, ja tutkimukset kuten tämä ovat näyttäneet, että on olemassa monia ihmisiä planeetallamme jotka osaavat tehdä jonkin uskomattoman asian joka täysin uhmaa logiikkaa ja järkeä.

Siksi usein me näemme niin raa’an vasteen sille, koska se on ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä ihmiset uskovat että on mahdollista saavuttaa.

Se on jotain jota on väitetty tehdyn tuhansia vuosia. Olipa kyseessä sitten muinaisuuden oraakkelit, muinaisten tekstien kuvaamat joogit superihmisen kyvyillä tai nykyajan meediot, tuntuu siltä että jotain tässä on nyt tapahtumassa, joka on selvää siitä miten paljon tutkimuksia ja kuinka moni ”intellektuelli” ja ”tutkija” sitä edelleen tutkii ja jonka oikeellisuutta he puolustavat.

Tämänkaltaisten asioiden tuloksena on kuitenkin yleensä täydellinen harhakuvitelma.

Voit löytää aiheesta lisää tutkimuksia täältä.

Nainen joka kävi Marsissa

Helene Smith oli 1800-luvun ranskalainen meedio. Hänet tunnetaan automaattikirjoituksen popularisoinnista. Automaattikirjoituksessa kirjoitetaan tietoa paperille transsinkaltaisessa tilassa, ja se tehdään alitajuisesti.

1950- ja 1960-luvuilta nykypäivään asti ufologian ala on täynnä kaikenlaisia oletettuja maapallon ulkopuolisia kontakteja, jotka yleensä vastaanottavat informaationsa samalla tavoin. Nämä ihmiset ovat varsin suosittuja ja ovat saaneet paljon vakavaakin huomiota vuosikymmenien saatossa, ja osa siitä mitä he ovat sanoneet on terävästi korreloinut sen kanssa mitä nykypäivänä tapahtuu.

Vuonna 1954 George King oli myös yksi niistä jotka olivat saaneet yhteyden Maapallon ulkopuoliseen älyyn Marsista, ja oletettuun planeettainväliseen liittoon.

Jos pidät tätä mahdottomana kun otetaan huomioon se mitä me tiedämme noista planeetoista, osoittautuu että me emme tiedä niistä niin paljoa mitä luulemme tietävämme. Esimerkiksi, Mars ei ole kuiva planeetta jonka me sen olemme joskus luulleet olevan. NASAn tiedemiehet viimeaikoina pitivät aiheesta lehdistötilaisuuden ja paljastivat joitain mielenkiintoisia faktoja elämästä Marsissa.

Tässä on artikkeli jossa NASAn kolme tiedemiestä puhuvat elämästä Marsissa, mikä viittaa osiin niistä omituisista asioista jotka ovat käynnissä tällä hetkellä.

Tässä on toinen joka käy yksityiskohtaisesti läpi elämää Maan ulkopuolella, esimerkiksi Saturnuksen renkailla.

Hän myös kommentoi sitä miten avaruusolentojen liitot ovat huolestuneita ydinaseistamme. Vuosikymmenet myöhemmin meillä on dokumentteja ja virallisia todistuksia korkea-arvoisilta tiedusteluviranomaisilta, että nämä tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet sotilastukikohdissa.

Haastattelu saatavilla tästä linkistä.

Mitä Heleneen tulee, hänen kontaktinsa nimi oli Leopold, ja Helene tuli kuuluisaksi kun psykologian proffa Genevan yliopistosta, Theodor Flournoy, julkaisi kirjan “Des Indes a la planete Mars.” Kirjassa käytiin läpi hänen kokemuksensa.

Useat lingvistit myös tuotiin kirjan pariin kääntämään sanoja joita hänen läpi kanavoitiin, sillä ne tuntuivat olevan usean eri kielen sekoitusta, eikä sitä ollut kaikkein helpoin ymmärtää.

Hän kirjoitti marsilaisten puhetta paperille ja käänsi sen ranskaksi kun hän meni transsitilaan.

Kirjassa oli myös hänen maalauksiaan Marsin maisemista ja kuvauksia hänen ”kokemuksistaan” Marsissa, humanoidiolennoista ja tietyistä sosiaalisista tavoista, heidän kodeistaan jne.

Alla on toinen mielenkiintoinen artikkeli menneestä elämästä Marsissa:

Venäläinen indigo-lapsi muistaa edellisen elämänsä Marsissa

Alla on muutamiea Helenin piirrustuksia hänen näyistään.

Asiaa kannattaa tarkastella myös skeptisemmin. Mitä enemmän tutkimusta on Marsista, kontaktihenkilöistä ja kanavoitsijoista tehty, ei ole tavatonta löytää useita johdonmukaisuuksia jotka tulevat kanavan automaattikirjoituksen läpi.

”Mitä mieltä olen hallituksen salailusta?… Hallituksen salailu on pahaa joka on joskus tarpeellista, mutta mielestäni on hyvä asia että tämä salailu Marsin suhteen on loppumassa, ja toivottavasti jossain kohtaa meillä voi olla suora keskustelu siitä mitä siellä tapahtuu nyt eikä siitä mitä siellä tapahtui 250 miljoonaa vuotta sitten.” – John Brandenburg, Clementinen kuutehtävän apulaisjohtaja. Lausuttu Secret Space Program -konferenssissa. Voit katsoa koko luennon täältä.

Nämä ovat joitain niistä kirjaimista ja kommunikaatioista joita hän käänsi ranskaksi.

 

Artikkelin julkaissut Collective Evolution

Onko valtionjohdossa liskoja?

Monet meistä ovat tietoisia David Icken reptiliaaniteorioista. Väite siitä, että kauan aikaa sitten avaruusolennot ovat soluttautuneet keskuuteemme ja pitäneet itsensä vallassa vuosikausia pitäen sukunsa vallassa. Ovatko he kyenneet pitämään kaiken tiedon alkuperäisistä juuristaan omanaan riippuu yksittäisestä teoriasta, mutta väite on se, että nämä ihmiset ovat vähintäänkin hybridejä, ovat tietoisia siitä, ja yrittävät käyttävät yhteyksiään ja valtaansa kontrolloidakseen maailmaa. Kuitenkin se mitä monet eivät tajua, on että teorian pääpointti on tuota vielä naurettavampi.

Totuus on, että monet yksityiskohdat reptiliaanien historiasta lisättiin teoriaan paljon myöhemmin, jotta se saataisiin kuulostamaan uskottavammalta. Teorian pääasiallinen evidenssi on, että suurin osa niistä jotka ovat kuninkaallisia tai pysyneet korkeissa viroissa ovat toistensa kaukaisia serkkuja tai muuten sukua toisilleen. Ihmiset pitävät tätä jonkinlaisena salaliittona, vaikka se ei ole edes maapallon ulkopuolinen.

Kuitenkin, se että ihmiset ovat sukua ei ole mitenkään liian omituista. Kuka tahansa joka on pelannut peliä “Six Degrees of Kevin Bacon” tietää teorian että ketkään ihmiset eivät ole toisistaan erossa enemmän kuin kuuden ihmisen ketjun päässä. Monet kuninkaalliset menivät naimisiin poliittisesta tarpeesta. Ei tunnu omituiselta että kuninkaalliset tai poliitikot ovat kaukaista sukua, tai ainakin naimasiteiden sitomia.

 

Artikkelin julkaissut Listverse