Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Miksi Edgar Mitchell sai kopion Wilson/Davis-dokumentista?

Sosiaalisessa mediassa on ollut paljon puhetta vuoden 2002 muistiinpanoista koskien väitettyä keskustelua tri Eric Davisin ja amiraali Thomas Wilsonin välillä. Useat tutkijat ja journalistit ovat hiki hatussa määrittämässä ovatko muistiinpanot a) aitoja ja b) onko dokumenttien sisältö aito.

Kaikesta näkemästäni näytöstä päätellen Wilson/Davis-dokumentti löytyi tri. Edgar Mitchellin kuolinpesän jäämistöstä hänen poistumisensa jälkeen, ja ne päätyivät nimettömälle (mutta tiedossa olevalle) välittäjälle, sitten australialaiselle tutkijalle James Rigneylle, sitten kanadalaiselle tutkijalle Grant Cameronille ja sitten mystisesti internetiin. Ketju yhdestä päästä toiseen on nyt tiedossa.

Tämän postauksen tarkoituksena on kysyä miksi Edgar Mitchell sai kopion Wilson/Davisin muistiinpanoista? Miksi he pysyivät hänen papereinaan hänen kuolemaansa asti vuonna 2016?

Taustaa

Jos haluat taustaa Wilson/Davis-dokumentista, katso postaukseni 12. kesäkuuta 2019. Osa postauksesta lainasi artikkelia päivämäärällä 6. elokuuta 2008, jonka on kirjoittanut amerikkalainen journalisti Billy Cox. Cox otti yhteyttä Wilsoniin ja kirjoituksessa mainitaan myös Mitchell:

”Mitchell sanoi De Voidille, että hän ei ole koskaan kuullut suoraan Wilsonista mitään tämän alkutapaamisen (1997-) jälkeen, mutta hän sanoo luottavansa nimettömän lähteen totuudenmukaisuuteen, joka kertoi hänelle Wilsonin kyvyttömyydestä päästä turvatoimien ohi.”

Wilson/Davis-dokumentti

15-sivuisen dokumentin ydin on seuraavat lainaukset:

Sivu 8: EWD ”Kuka oli projektin alihankkija tai USA:n valtion virasto, joka pyörittää ohjelmaa?”

TW ”Ilmailualan teknologia-alihankkija — eräs suurimmista USA:ssa.”

Sivu 9: TW ”T sanoi, että luin heidän ohjelmansa dokumenteista OUSDATin erikoisohjelman arkistossa ja halusin tietää lisää heidän UFO-törmäysohjelmastaan, mikä niiden rooli oli, mitä heillä oli jne.”

Kun Wilson kuvasi tapaamista kolmen alihankkijan työntekijän kanssa:

Sivu 12: TW ”Ne olivat takaisinmallinnusohjelmia. Jotain löydettiin vuosia sitten. Teknologiaa saatiin talteen… Heillä oli (ohjelman johtaja puhumassa) alus — ehjä alus, jonka he uskoivat kykenevän lentämään (avaruuteen? ilmaan? vedessä? ulottuvuuksissa?) Oliko se peräisin toiselta mantereelta vai ei? Sanoin EI! Ei voisi olla — ei mahdollista!! Ohjelman johtaja sanoi, että he eivät tienneet mistä se oli (heillä oli idea siitä) — se oli teknologiaa — se ei ollut Maapallolta peräisin — sitä ei ihminen ollut tehnyt — ei ihmiskädet. Hän sanoi, että he yrittivät ymmärtää sitä ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa; heidän ohjelmansa oli käynnissä vuosia ja vuosia ja edistys oli hidasta.”’

Tiivistelmänä muistiinpanot sanovat, että Wilson sanoo hänen löytäneensä amerikkalaisalihankkijan salaisen ohjelman, jolla oli ehjä, ei Maapallolta peräisin oleva, alus, ja he yrittivät takaisinmallintaa sitä.

Miksi erityisesti tämä dokumentti, joka esittää tällaisia väitteitä, olisi Edgar Mitchellin kiinnostuksen kohteena, joka sai hänet pitämään dokumentin itsellään, joka sitten löydettiin kuolinpesän papereista?

Mitchellin uskomuksia UFOista

Mitä me tiedämme Mitchellin uskomuksista koskien UFOja ennen vuoden 2002 Wilson/Davis-muistiinpanoja?

1996. NBC:n ohjelmassa ”Dateline” 19. huhtikuuta 1996 Dennis Murphy haastatteli Edgar Mitchellia. Lainauksia:

DM: ”Onko mielestäsi todennäköisempää kuin ei, että avaruusolennot ovat käyneet planeetallamme?

EM: ”Mitä ymmärrän nyt ja olen kokenut ja nähnyt todisteita, mielestäni näyttö on varsin vahvaa, ja iso osa siitä on salaista.”

DM ”Kuka sen on salannut?”

EM ”Valtiot.”

DM ”Sanot, että se ei ainoastaan ole tapahtunut, vaan että todisteita on myös salattu?”

EM ”Voi, minä… mielestäni se on tapahtunut niinkuin se on tuntunut tapahtuneen, aivan varmasti on salailua.”

DM (Lukija) Mitchell ei suostunut sanomaan nimiä, mutta hän sanoo, että hänen informaationsa on peräisin erittäin korkeilta valtion entisiltä työntekijöiltä, ihmisiltä jotka sanovat valtiomme saaneen selville teknologiasalaisuuksia UFOista.”

1997. Kirjasta ”Forbidden Science: Volume Four” sivu 368, kirjoittanut Jacques Vallee. Vallee & Mitchell olivat molemmat Science Advisory Board for the National Institute for Discovery Sciencessa. Toukokuun 3. päivänä 1997 Valleella oli mahdollisuus yksityiskeskusteluun Mitchellin kanssa. Valleen päiväkirja kertoo seuraavaa:

”Autossa minulla oli mahdollisuus puhua Edgar Mitchellin kanssa eri teorioista. Hänen mielestään UFO-ilmiössä on tapahtunut muutos 1940-luvun alku- ja loppupuolten välillä. Hän uskoo, että salaisella ryhmittymällä, joka on irtaantunut Yhdysvaltain valtiosta, on pääsy kaapattuun teknologiaan. Se on takaisinmallintanut alusta ja on kiireisenä luomassa feikkiuhkaa, joka liitettäisiin ’pahoihin avaruusolentoihin’, hän sanoo, tai saatanallisiin voimiin. Mutta muistelen, että Steven Greer on vaikuttanut Edin ajatteluun.”

1998. Toukokuun 1998 haastattelussa James Foxin ja Edgar Mitchellin välillä, kuten on lainattu sivuilla 59-60 Steven M. Greerin kirjassa ”Disclosure”, Mitchell sanoo:

”Kyllä, avaruusolennot ovat vierailleet. Kyllä, aluksia on syöksynyt maahan. Materiaalia ja ruumiita on saatu haltuun. Ja jokin ryhmä ihmisiä jossain, joka saattaa liittyä valtioon tällä hetkellä… tietää kaiken tämän. He ovat yrittäneet salata tätä tietoa eikä sallia sen laajaa levitystä… Takaisinmallinnusta on tapahtunut, joka on mahdollistanut osan näiden aluksten, tai tiettyjen niiden komponenttien kopioinnin. Ja että on joitain Maan asukkeja, jotka käyttävät tätä laitteistoa tietyin tavoin.”

Vastaus kysymyksiin

Joten voimme nähdä, että Mitchellin aiemmat uskomukset sopivat hyvin Wilson/Davisin keskeisiin ajatuksiin. Se olisi riittävä syy sille miksi Mitchell olisi saanut kopion dokumentista vuoden 2002 aikoihin, ja miksi se löytyi hänen kuolinpesänsä papereista vuonna 2016.

Varoituksen sana

Olettakaamme nyt, että Davis ja Wilson oikeasti tapasivat vuonna 2002. Lisäksi olettakaamme, että Wilson oikeasti sanoi nuo asiat. Mitä meillä oikeastaan onkaan?

Meillä on näyttöä, että Wilson tapasi joitain henkilöitä, jotka kertoivat hänelle tarinan Maan ulkopuolisen aluksen takaisinmallintamisesta. Kuitenkaan Wilson ei sano, että hänelle näytetiin alusta? Ei, hän ei sano. Onko Wilsonilla mitään näyttöä siitä, että sellainen alus on fyysisesti olemassa? Ei, hänellä ei ole. Onko Wilsonilla tuntematon palanen, joka on analysoitu ja osoitettu avaruusaluksen palaseksi? Ei, hänellä ei ole. Meillä on yksinkertaisesti tarina, jonka on kertonut Yhdysvaltain valtion viranomainen. Jos Edgar Mitchelliä ei olisi, meillä ei olisi edes tuota tarinaa. Mutta tällä hetkelä se pysyy, minun mielessäni, yksinkertaisesti tarinana.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

UFOt Papua Uusi-Guineassa

Kirjoittanut Keith Basterfield

Australian kansalliskirjasto The National Library of Australia (NLA) toteutti suuren projektin muutama vuosi sitten, jossa digitoitiin suuri määrä australialaisia sanomalehtiä. Nämä ovat nyt saatavilla projektin sivuilta verkosta TROVE-digisanomalehtisivustolta. Projekti digitoi monia Australian tämänhetkisiä ja menneitä sanomalehtiä, aina vuoteen 1954 asti. Parit sanomalehdet ovat saatavilla 1990-luvun taitteeseen asti, suurin osa ei kuitenkaan ole.

TROVE

Jos menet TROVEn hakukenttään ja kirjoitat hakusanan ”flying saucer;” ”UFO;” tai ”unidentified flying objects”, vastaukseksi tulee muutama tuhat löytöä. Tässä blogissa on raportoitu monista näistä, kuten australialaisen pilotin raportoima UAP Koreassa.

Papua Uusi-Guinea

Löysin jokin aika sitten digitoidun kopion Papua Uuden Guinean sanomalehdestä kokoelmassa. Miksi tämä on australialaiselle tutkijalle kiinnostava? Koska vuoteen 1975 asti Papua Uusi-Guinea oli Australian alaisuudessa. Tuona aikana UAP-havainnot lähetettiin Australiaan tutkittavaksi ja kirjattavaksi.

Disclosure Australia

Vuosina 2003-2008 kun Australian UFO-verkosto (AUFORN) pyöritti Disclosure Australia -projektiaan, tiimin jäsenet tutkivat Australian valtion UAP-tietoja etsien havaintoraportteja. Kolme relevanttia tiedostoa löytyi Papua Uudesta Guineasta:

1. Tiedosto A452, kontrollisymboli 1969/4393, otsikolla ”UFOt ja mystiset tapahtumat Papualla ja Uudessa Guineassa. Aikaväli oli 1957-1973.

2. Tiedosto MT1131/1, kontrollisymboli A31/1/133 otsikolla ”Tunnistamattomat lentokoneet Papualla ja Uudessa Guineassa.” Aikaväli 1958-1959.

3. Tiedosto MP1279/1, kontrollisymboli 99/1/478 otsikolla ”Uuden Guinean F.I.R. — tunnistamattomien ja ulkomaisten lentokoneiden toiminta.” Aikaväli 1948-1965.

Papua Uusi-Guinean Post-Courier -sanomalehti

Lukijoiden hyväksi ajattelin esitellä edustavan otoksen siitä mitä Papua Uusi-Guinean sanomalehdissä kirjoitettiin vuosina 1969-1981.

1. ”UFO-tutkimus käyntiin”

UFOja on havattu Papua Uusi-Guineassa viime kuukausina toistuasti, Parlamentille kerrottiin eilen. Nämä havainnot sekoittivat ja huolettivat kyläläisiä maan keskiosan ja lännen provinsseissa sekä Gusu Dumpu -alueella Madang-provinssissa, entinen liikenneministeri Jephcott (Madang) ja Kala Swokin (Länsi) sanoivat kyselytunnilla.

Jephcott sanoi, että Air Niugini on seurannut viittä UFO-havaintoa tutkassa Gusap-alueella, ja useita muita on raportoitu syyskuussa…

Swokin sanoi, että puolustusvoimien tulisi tutkia viimeaikaiset havainnot keskiosan ja lännen provinsseissa. Puolustusministeri Duwabane sanoi parlamenteille, että hänen ministeriönsä tutkii ja tekee siitä raportin…”

[Papua New Guinea Post-Courier keskiviikko 21. helmikuuta 1979 sivu 3.]

2. ”Lisävalaistusta UFOsta”

Gairen kylän yllä keskiosan provinssissa noin kuukausi sitten nähdyt valot on mahdollisesti selitetty. Kello 03.15 ja 04.30 välillä syyskuun 24. kansallisten poliisivoimien komentaja, apulaiskomisario David Tasion raportoi UFOn. Kuitenkin Tokion ja Sydneyn välillä lentänyt Qantas 747-jumbojet tuolloin ohjattiin Port Moresbyyn uudelleentankattavaksi. Ilmailuviranomaiset uskovat tämän olevan syy havainnolle.

[Papua New Guinea Post-Courier torstai 16. lokakuuta 1980 sivu 19.]

3. ”Hehkuvana raportoitu UFO Laessa”

Kaksi nunnaa Angau Memorial Hospitalissa, sisar Bennan ja sisar Glynn näkivät epätavallisen esineen kello 02.15 18. maaliskuuta 1979. Se ilmaantui kirkkaan kultaisen värisenä, tähdenkaltaisena kappaleena. Se matkasi taivasta pitkin; pysähtyi, sitten jatkoi, ja teki U-käännöksen ja meni takaisin sinne mistä se tulikin. Naiset soittivat poliisille, mutta poliisin saavuttua UAP oli kadonnut.

[Papua New Guinea Post-Courier torstai 19. maaliskuuta 1970 sivu 11.]

4. ”Näin UFOn ja ihmisiä”

Seitsenvuotias poika Noel Bossiri Barurun kylästä raportoi nähneensä suuren, kirkkaan valon lentävän kukkulan yli Kanudissa kello 22.30 30. päivä syyskuuta 1980. Hän sanoi, että hän oli herännyt katsomaan valoa ja hänen sitä katsellessaan se laskeutui kukkulalle ja kaksi ihmisen näköistä hahmoa näkyi. Noel sanoi, ”ensimmäinen ulos tullut näytti hopeiselta ja toinen oli ruskean värinen.” Hän pelästyi kokemusta ja kertoi myöhemmin vanhemmilleen havainnosta.

[Papua New Guinea Post-Courier tiistai 7. lokakuuta 1980 sivu 3.]

5. ”sshh…jokin pelottaa Laea.”

Toukokuun toisena 1974 ”50 metrin kaistale Bougainvillea ja muita kasveja ’paloi’ jonkin vaikutuksesta ja alkoi kuolla Arthur Strachanin talon vieressä Sturt Streetilla… hänen puutarhurinsa raportoi nähneensä omituisen esineen taivaalla auringonlaskun aikaan torstai-iltana. Ruohoalue kasvien vierellä muuttui keltaiseksi…”

Kello 22.00 toukokuun 4. päivänä 1974 Sally Willis raportoi nähneensä hehkuvan kappaleen palmupuun yllä.

[Papua New Guinea Post-Courier tiistai 7. toukokuuta 1974 sivu 2.]

6. ”Läpikäynti UFOistamme”

Maailman johtava UFO-asiantuntija on saapunut Papua Uusi-Guineaan eilen tutkimaan viimeaikaisia raportteja havainnoista täällä. Tri. J Allen Hynek… vieraili Milne Bayn alueella puhumassa ihmisten kanssa, jotka ovat nähneet UFOja…

’Pääsyy saapua Papua Uusi-Guineaan on nähdä onko raportoiduissa UFOissa eroja tällä puolella maailmaa verrattuna muualle…'”

[Papua New Guinea Post-Courier keskiviikko 29. elokuuta 1973 sivu 3.]

7. ”Gorakan UFOt”

19. huhtikuuta 1974 herra ja rouva Wheeler raportoivat nähneensä kirkkaan pyöreän muotoisen valon taivaalla lähestymässä heitä eteläpuolelta, noin kello 06.00. Valo sitten poistui Laen suuntaan. Puoli tuntia aiemmin eräs mies raportoi nähneensä pallomaisen valon leijailevan hänen yllään 25 minuutin ajan. Sitten se meni kahtia. Yksi puolisko oli kirkkaan sininen ja liikkui vuoria kohti. Toinen puolisko lensi Beneä kohti.

[Papua New Guinea Post-Courier maanantai 22. huhtikuuta 1974 sivu 3.]

Minun kommenttini

1. Kuten edustavasta otoksesta voidaan havaita, Papua Uusi-Guineassa raportoidut ilmiöt ovat hyvin samanlaisia verrattuna muuhun maailmaan.

2. Kuudes lehtileike vuodelta 1973 viittaa kuuluisaan Boianai, Milne Bayn alueen havaintoryppääseen vuonna 1959, joihin kuului ainakin yksi kolmannen asteen yhteys.

3. Raportoidut tutkahavainnot joulukuulta 1978 eivät ole ainakaan minulle aiemmin tuttuja. Klassinen havainto raportoitiin RAAF-tiedostoissa [sarja A703, kontrollisymboli 580/1/1 osa 13, sivu 53] seuraavasti:

29. kesäkuuta 1970 Sepik-joen alue, PNG, 17.20

F27-lentokoneen VH-FNK pilotti raportoi tutkahavainnoista. Laskeutuessaan 12500 jalkaan hän havaitsi kaikuja tutkassaan 60 astetta koneesta myötäsäteeseen. Tutka skannasi 180nm ja näytti kaikua 60nm kaistalla lentokoneesta, ja pysyi samalla etäisyydellä. Siellä oli viisi sikarinmuotoista kappaletta. Kun tutka skannasi maksimikaistalla, kaiku katosi. Ilmailuviranomaiset sanoivat, että muita koneita ei liikkunut tuolla alueella.

En löytänyt mitään merkintää Papua Uusi-Guinean puolustusvoimien UAP-raporteista.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Uusi dokumentti paljastaa avaruusolennot

Jos avaruusolennot ovat olemassa, me tulemme lopulta saamaan niistä tietoa. Miten me saamme selville? Mitä ne haluavat? Nämä ovat niitä kysymyksiä jotka herättävät mielikuvituksemme jokainen päivä. Voisiko vastaus kysymyksiin tulla dokumentin muodossa? Jos käytetty kieli, jolla elokuvaa The Phenomenon on mainostettu, ehkä se onkin mahdollista.

James Foxin ohjaama The Phenomenon, jonka lukijana toimii Peter Coyote, on uusi dokumentaari, joka kattaa yli 70 vuotta UFO-historiaa. Se käyttää “aiemmin ennennäkemätöntä kuvamateriaalia” ja haastatteluja korkeilta valtion virkamiehiltä (kuten entinen senaatin enemmistöjohtaja Harry Reid ja entinen Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö John Podesta) kertomaan tarinansa. Elokuva “alkaa esittämällä, että on olemassa järkyttävä ‘salainen historia’” koskien UFOja, ja loppuu “epämukavaan, väistämättömään johtopäätökseen: ‘Me emme ole yksin.’”

Rohkeita väitteitä — ja ollaksemme reiluja, me emme ole edes nähneet vielä elokuvaa. Mutta perustuen pelkkään mahdollisuuteen yksistään, Gizmodo on innoissaan saadessaan yksinoikeudella julkaista elokuvan trailerin.

“25 vuotta tunnistamattomien ilmailmiöiden tutkimisen jälkeen minulla on vastassani se väistämätön fakta, että ne ovat todellisia, ne ovat ympäri maailmaa, ja mahdollisesti me puhumme tietoisuuden muodosta joka kokee myös maailmamme ja vaikuttaa elämiimme voimakkain tavoin”, Fox sanoi lehdistötiedotteessa. “Tiimimme on kasannut kaikkein uskottavimmat todistajat ja todistusaineiston ympäri maailmaa joka saa kaikkein vankkumattomimmatkin skeptikot tulemaan väistämättömään johtopäätökseen siitä, että me emme ole yksin.”

Ollaan kuitenkin rehellisiä. Vaikka Fox olisi tuonut oikean avaruusolennon haastateltavaksi koko elokuvan pituudelta, ihmiset eivät siltikään olisi vakuuttuneita. Olettaen että hän ei kuitenkaan tee niin, elokuvan The Phenomenon haasteena tulee olemaan uusien avaruusolentoja koskettavien tarinoiden paljastaminen ja mahdollisesti saada ihmiset kyseenalaistamaan omat uskomuksensa. Kukaan ei odota tämän elokuvan todistavan yhtään mitään. Mutta se on yksinkertainen odotus, ja melkein vaatimus, että elokuva suuntaa keskustelun avaruusolennoista uusille urille, ja tuntuu melkein varmalta että se tulee tämän tekemään.

The Phenomenon tulee olemaan teattereissa syyskuussa. Käy katsomassa virallisella verkkosivulla tästä lisätietoja. Jakelijana toimii 1091 Media, jossa mahdollisesti tiedot Suomen ensi-illoista..

Artikkelin julkaissut Gizmodo

Salainen tukikohta turistikohteiden vieressä Pohjois-Carolinassa

Tutkija ja kirjailija Mary A. Joyce on Sky Ships over Cashiers -verkkosivun pitäjä, joka kirjoittaa epätavallisista aiheista.

Hän on kertonut työstään tutkiessaan erilaisia epätavallisia ilmiöitä hänen kotiosavaltiossaan Pohjois-Carolinassa.

Näihin kuuluu myös maanalaiset armeijan tukikohdat, jotka sijaitsevat osavaltion tunnettujen turistikohteiden lähellä. Ne on kuitenkin naamioitu niin hyvin etteivät ihmiset tiedä niistä mitään.

Hänen haastattelemansa lähteen mukaan eräs kaupungin kokoinen salainen tukikohta on täysin omavarainen, ja se on PARIn alla, joka on astronominen koulutus- ja tutkimuskeskus noin puolen tunnin päässä Ashevillesta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Ilmaistun Aikomuksen Doktriini ja muita huonoja argumentteja

Muutaman viime päivän ajan olen katsellut vuoden 2017 Roswell UFO Festivalin esityksiä: “70 Vuotta Myöhemmin: ET-hypoteesin Modernit Haasteet.”

Tämä postaus käsittelee esitystä, jonka on pitänyt RoswellMission.orgin perustaja ja konferenssin järjestäjä Guy Malone kesäkuun 30. päivänä 2017, otsikolla “Ovatko Avaruusolennot Demoneja? Todisteita Jotka Sanovat ‘Kyllä.’”

Vaikka saatan kommentoida hänen muuta esitystään myöhemmin, olin todella kiinnostunut sen loppuosasta, koska esityksen kuvaus lupasi, että hän päättäisi sen “paljastavalla vilkaisulla siitä ‘Mitä Raamattu Sanoo Elämästä Muilla Planeetoilla.’” Hän aloittaa periaatteessa olemalla samaa mieltä artikkelimme kanssa aiheesta: Raamattu ei sano avaruusolennoista mitään. Ei suoraan.

Suurin osa esitetystä materiaalista hänen esitelmässään näyttää olevan peräisin hänen artikkelistaan “Mitä Raamattu sanoo elämästä muilla planeetoilla?” AlienResistance.orgissa.

Guy Malone oikein huomauttaa, että meidän tulisi yrittää antaa raamatullinen vastaus mihin tahansa käsillä olevaan ongelmaan tai kysymykseen, olipa kyseessä sitten homoseksuaalisuus tai Maan ulkopuolinen elämä (hänen esimerkkejään). Ongelma on tottakai että Raamattu on Maan ulkopuolisesta elämästä hiljaa. Sulkeakseen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuden pois epäsuorasti Malone vetoaa siihen mitä hän nimittää “Ilmaistun Aikomuksen Doktriiniksi.” Hän myöntää keksineensä termin. Ongelma Ilmaistun Aikomuksen Doktriinissa on, että se on yksinkertaisesti argumentti hiljaisuudesta.

Raamattu sanoo, että Kuu antaa valoa, ja että se toimii merkkinä vuodenajoille, ja että se ylistää Jumalan kunniaa. Jotkut kommentaattorit jopa sanovat, että Jeremia 31:35 viittaa Auringon ja Kuun vaikutukseen Maan vuorovesissä. Mutta missä Raamattu sanoo Kuussa olevan ihmisiä? Missä Raamattu edes kertoo siitä mahdollisuutena? Entäpä mahdollisuus kaivostoiminnalle Kuussa? Jos Moon Express onnistuu kaivamaan Kuusta Helium-3:a, olettaako Guy Malone, että Raamattu on nyt väärässä koska Kuu on näyttänyt tarkoituksen joka menee Raamatun Ilmaistun Aikomuksen tuolle puolen? Onko hän halukas ilmaisemaan, että ihminen ei koskaan kaiva Kuusta mitään perustuen tähän “Ilmaistun Aikomuksen Doktriiniin”? Tyytyykö hän sanomaan, että Moon Express tekee syntiä antautuessaan Helium-3:n muodossa esiintyvälle viettelykselle käyttäen Kuuta jonain muuna kuin sinä mitä Raamattu on ilmaissut sen aikeesta? Vai toteaisiko hän sen faktan, että hänen “doktriini” on itse asiassa looginen päättelyvirhe, ja että taivaankappaleilla voi olla muitakin tarkoituksia kuin niiden Raamatussa ilmaistu aikomus, vaikka se avaakin ovet mahdollisuudelle että Maan ulkopuolella on elämää?

Ehkä hän voisi säästää meidät tältä vaivalta ja korjata virheensä jo nyt.

Hänen UFO-ilmiöön liittymättömät argumenttinsa yksityiskohdat Maan ulkopuoleista elämää vastaan ovat aivan yhtä karmeita kuin hänen premissinsäkin.

Malone yksinkertaisesti toistaa samat väsyneet argumentit, joita muut avaruusolentoja vastaan olevat ovat tehneet, periaatteessa tehden selväksi sen että hän ajattelee että sinun täytyy valita Raamatun ja avaruusolentojen välillä.

Hänen ensimmäinen argumenttinsa on, että tähdistä ilmaistu ainoa aikomus on antaa valoa ja toimia vuodenaikojen merkkinä. Me käsittelimme tätä argumenttia artikkelissamme More Than Lights in the Sky, jossa me huomautimme, että Kuu on mukana hänen siteeraamassaan pyhässä tekstissä:

”Ja kuitenkin me olemme kävelleet Kuun pinnalla. Se on ainetta. Niin on myös muilla planeetoilla ja muilla kuilla Aurinkokunnassamme. Niiden päähyödyt Maalle (eli vuodenaikojen merkitseminen, valon paistaminen, Jumalan kunnian ja vallan julistaminen) eivät näytä olevan niiden ominaisuuksien summa. Eikä Raamattu koskaan sanonut, että asia olisikaan näin.”

Hänen toinen argumenttinsa perustuu yleiseen väärintulkintaan jakeesta Jesaja 45:18. Me huomautamme loogisista virhepäätelmistä, jotka tukevat tätä Raamatun väärinkäyttöä artikkelissa Why Isaiah 45:18 Say Nothing About Aliens.

Hänen kolmas argumenttinsa on, että Raamattu sanoo, että hän asutti taivaan enkeleillä (ei-biologisilla Maan ulkopuolisilla olennoilla), mutta se ei sano mitään Maan ulkopuolisista biologisista olennoista, mikä on bona fide argumentti hiljaisuudesta. Me olemme paremmin ottaneet kantaa tähän argumenttiin artikkelissa Wouldn’t God Have Mentioned Aliens If They Existed?

Mentäessä eteenpäin hänen kalvojaan Guy Malone esitti myös argumentin auktoriteetista.

“On myös suurempi kuva sille miksi kirkon vastaukset tähän kysymykseen ovat niin tärkeitä. Asiantuntevien kristittyjen, jotka ovat tutkineet avaruusolentoilmiötä laajalti, enemmistömielipide on että se mitä maailma yleisesti nimittää “avaruusolennoiksi” nykyään on itse asiassa petkuttavat henget, jotka opettavat perkeleen doktriineja. Ja myös että ne ovat tuomassa maailmaan vahvaa harhaa joka syleilee Uutta Maailmanjärjestystä, yhtä maailmanhallitusta ja antikristuksen valtaa kun hän astuu esiin.”

Joten hän väittää, että suurin osa niistä jotka tarkastelivat aihetta läpikotaisin ovat päättäneet avaruusolentojen olevan demonisia? Gary Bates teki saman vetoomuksen väärään auktoriteettiin.

Tuo ei historiallisesti pidä paikkaansa. Vaikka kourallinen moderneja kristittyjä onkin päättänyt, että UFO-ilmiö (erityisesti silloin kun se koskettaa kokijaa) on demoninen, tämä on täysin erillään oleva kysymys siitä onko Maan ulkopuolella elämää joka ei ole vieraillut Maassa. UFO-ilmiön nimittäminen “avaruusolentoilmiöksi” yksinkertaisesti jo nostaa esiin tämän kysymyksen. Malonen yritys sekoittaa nämä kaksi ongelmaa keskenään on läpinäkyvä.

Historiallisesti eksoteologit CS Lewisista keskiajan oppineisiin kuten William Vorilong ovat pitäneet kristinuskoa yhteensopivana Maan ulkopuolisen elämän käsitteen kanssa. Gallupit heijastelevat sitä seikkaa, että suurin osa kristittyjä, jopa suurin osa kreationisteja eivät koe ongelmaa Maan ulkopuolisen elämän käsitteen kanssa. Enemmistö joihin hän viittaa ovat Ensimmäisen Kristillisen Avaruusolentosymposiumin jäseniä, tapahtuman jonka hän on itse järjestänyt ja täyttänyt samanmielisillä puhujilla edistääkseen juuri sitä ideaa, että UFO-ilmiöiden avaruusolennot ovat demonisia! Kyseessä ei ole muuta kuin todistusharha.

Vaikka Malonen kantaa tukisi enemmistökonsensus, se ei tekisi hänen kannastaan oikeaa. Galileo oli myös oikeassa äärimmäistä enemmistökonsensusta vastaan. Esitän, että kristitty konsensus Maan ulkopuolisesta elämästä on rakentanut konsensuksensa loogisille päättelyvirheille. Voitte osoittaa minut vääräksi, mutta en oleta teidän voivan piiloutua yleisön taakse.

Lisäarvobonuksena Guy Malone teki kaksi muuta vetoomusta seuraamuksiin.

1. Jos sanot, että avaruusolennot ovat olemassa, pelaat silloi Tulevan Suuren Huijauksen pussiin. Suuri Huijaus tulee tapahtumaan olipa Maan ulkopuolista elämää olemassa taikka ei. Kun langenneet enkelit esiintyvät avaruusolentoina tai järjestävät jonkinlaisen valheellisen false flag -avaruusolentotapauksen, jos idea Maan ulkopuolisesta elämästä on oikeasti mukana Suuressa Huijauksessa, Maan ulkopuolisen elämän olemassaolo itsessään on erillinen kysymys. Meidän ei tule hyljätä totuutta perustuen vetoomukseen mahdollisista seuraamuksista koskien juurikin sitä ideaa jota me itse ehdotamme. Samanlaisella argumentilla, kun sanoo että jos avaruusolennot olisivat olemassa, ihmiset käyttäisivät sitä todisteena mikrobeista-ihmiseksi -evoluutioteorialle. Jos avaruusolennot ovat olemassa, me mieluummin sanoisimme että Jumala on luonut ne.

Missä Raamattu sanoo että avaruusolennot, todelliset tai muutoin, ovat jossakin roolissa Lopun Aikoina? Koska Raamattu ei sano mitään avaruusolennoista. Hylkäämmekö me mahdollisuuden Maan ulkopuoliselle elämälle vain sen takia, että tieteiskirjallinen Lopun Aikojen skenaario on mahdollisuuksien häivänä olemassa? Muuten, osoittautuu että gallupit sanovat, että kristityt eivät heittäisi Raamattujaan menemään hos avaruusolennot näyttäytyisivät vaikka laskeutumalla Valkoisen Talon nurmikolle, joten ehkäpä näiden kaverien pitäisi miettiä argumenttiaan uusiksi.

2. Jos sanot, että avaruusolennot ovat olemassa, joku voisi päättää liittyä UFO-kulttiin. Malonen sanoin, “oven auki jättäminen Maan ulkopuoliselle biologiselle elämälle aina johtaa mätiin omenoihin ja New Age -kulttiajatteluun.”

Aina? Oikeasti? Tuo paisuttelua.

Jos sanoo avaruusolentojen olevan olemassa ilman, että esittää Raamatun kanssa ristiriidassa olevan minkäänlaisen avaruusolentojen viestin tai siihen liittyvän opetuksen olevan väistämättä väärässä, silloin se voi johtaa jonkun Malonen kuvaamalle polulle, mutta kaltevan pinnan argumentti omin neuvoin olettaa, että kukaan ei koskaan esittäisi tuollaista kun sanoo, että Jumala olisi voinut luoda avaruusolennot.

Analogisesti evoluutioteoreetikot voivat väittää, että jotkut fossiilit ovat siirtymämuotoja ja näin ne ovat todisteita evoluutiosta. He myös väittävät, että kivikerrostumat ovat todisteita miljoonista vuosista. Raamattu opettaa, että Jumala sanoi maan tuottavan elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja että Maa on arviolta noin 6000 vuotta vanha. Malonen kaltevan pinnan argumentti on sama kuin sanoisi, että älkää opettako lapsillenne geologiaa ettei heistä tule ateisteja ja evoluutioteoreetikoita. Sen sijaan me opetamme lapsillemme geologiaa ja samalla opetamme heille totuuden Jumalan Sanasta ja ohjeistamme heitä hylkäämään kaikki opetukset ja kuvitelmat, jotka ovat Jumalan Sanaa vastaan, sillä Raamattu pysyy ainoana auktoriteettina jonka voi väittää olevan yliluonnollisesti virallistettu toteutuneella ennustuksella ja Jeesuksen Kristuksen Ylösnousemuksella.

Meillä ei ole mitään pelättävää Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta tai edes UFO-ilmiön tutkimisesta niin kauan kun me pidämme Raamattua ylimpänä auktoriteettinamme.

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Miksi UFOt eivät laskeudu luoksemme?

Tämä on lainaus L/L Researchin julkaiseman kirjan Voices of The Confederation ensimmäisestä kappaleesta. Teos sisältää L/L Researchin kanavointeja, jotka vastaavat kysymyksiimme Maan ulkopuolisesta elämästä, elämän tarkoituksesta ja muista kysymyksistä. Tässä lainauksessa käsitellään sitä miksi UFOt eivät laskeudu avoimesti ja esittäydy meille kaikille.


“Hey, Mister Spaceman, Won’t you please take me along? I won’t do anything wrong! Hey, Mister Spaceman, Won’t you please take me along for a ride?” — The Byrds
Kommentti:

“Miksi he eivät laskeudu?” Tämä on mahdollisesti kaikkein useimmin kysytty kysymys koskien UFOja, joka voi selittää sen miksi suuri osa heidän viesteistään meille käsittelee tätä kysymystä.

Valittuja kanavointeja

joulukuu 18, 1973

Älkää harmistuko jos jotkut täysin hylkäävät ideanne, sillä tämä on odotettavaa. Ja tämä on suurin syy sille miksi me emme voi tulla keskuuteenne, sillä se olisi suora rikkomus aiemmin mainitsemaamme lakia kohtaan. Johtuen näistä olosuhteista, on tarpeellista niille teistä jotka haluavat auttaa meitä, jotka ovat planeettanne pinnalla, auttaa meitä. Me pyydämme että meditoisitte. Tämä on ainoa mikä on tarpeen. Tämä on ainoa mitä me tarvitsemme. Koska jos meditoitte, silloin tiedätte mitä tehdä.

tammikuu 4, 1974

Kyllä, ystäväni, Planeettojen Liitto Hänen Palveluksessaan on täällä palvelemassa teitä. Ne kiertävät planeettaanne aluksillaan. Ne tulevat parvina, miljoonissa ja miljoonissa he tulevat, koko luomakunnasta. Ne tulevat tänä aikana palvelemaan teitä. Annatteko heidän palvella teitä? Sillä he ovat täällä, nyt. Jos vain katsoisitte, näette ne, sillä ne näyttävät itsensä niille, jotka haluavat nähdä ne. Ne tervehtisivät teitä avoimesti, mutta ne eivät voi, sillä suurin osa planeettanne kansalaisista on niin halunnut. Ne tarkat reaktiot ovat jo tiedossa, jotka sattuisivat jos suora kohtaaminen tapahtuisi nyt. Tästä syystä on tarpeen, että jatkatte aktiivisemmassa palveluksessa. On erittäin tarpeen, että useammat ja useammat teistä saavat kuulla totuuden. Vain tämä saa aikaan olosuhteet, jotka mahdollistavat suoran kohtaamisen.

tammikuu 7, 1974

Me Planeettojen Liitto Äärettömän Luojan Palveluksessa olemme täällä ottamassa teihin yhteyden nyt. Meidän tulee painottaa tätä: me olemme täällä tekemässä tämän. Tämä on meidän tarkoituksemme. Meidän tulee, kuitenkin, tehdä kontakti äärimmäisen, äärimmäisen huolellisesti, ennalta suunnitellulla tavalla. Tämä on se mikä tapahtuu tässä huoneessa tänä hetkenä. Tästä tekniikasta ei voi olla variaatiota tänä aikana. Meillä on ollut monia kokemuksia ottaessamme yhteyttä ihmisiin. Aina on havaittu, että tämä pitää tehdä äärimmäisellä varovaisuudella. On vakavia seuraamuksia kun Maan ulkopuolinen yhteiskunta pakotetaan toisen yhteiskunnan päälle, erityisesti kun teknologinen ero on niin suuri kuin meidän välillämme on.

Teidän kansanne eivät ymmärtäisi meitä yhtään. He eivät hyväksyisi meitä sellaisina kuin me olemme. Me emme voisi kävellä heidän keskellään ja olla hyväksyttyjä, ja tämä on se mitä me haluamme tehdä: olla hyväksyttyjä. Sillä, ystäväni, me olemme tasan tarkkaan samanlaisia. Me emme voisi puhua suoraan kansallenne ja saada heitä hyötymään opetuksistamme, sillä he tuntisivat että heidän tulee hyväksyä, kyseenalaistamatta, sen mitä me sanomme. Sellainen ei ole miksikään hyödyksi, ystäväni. Te olette täällä, tänä aikana, niin kuin me olemme siellä missä me olemme, pääosin etsimässä, etsimässä omalla tavallanne sitä mikä on polku takaisin kohti meidän kaikkien Luojaa. Liian suuri häiriö henkilökohtaiselle etsinnälle ei ole hyvä asia. Siitä syystä me emme kykene suoraan olemaan yhteydessä kansaanne. Meidän tulee tarjota heille, kuitenkin, se mitä he tarvitsevat. Ja tämän me teemme parhaan kykymme mukaan.

tammikuu 8, 1974

Me Planeettojen Liitosta Äärettömän Luojan Palveluksessa olemme täällä palvelemassa teitä. Se on suuri etuoikeus, ja kuitenkin meidän tulee pysyä nöyrinä. Tämä on ymmärryksemme asianmukaisesta palveluksesta, sillä palvellessanne kanssaihmisiänne on tarpeen, että palvelette hänen eksakteja halujaan ja tarpeitaan. Ette voi määrittää hänen puolestaan mitä nämä ovat. Täten, jos halut ja tarpeet ovat omien kykyjenne tai halunne palvella ulkopuolella, on parasta pysyä nöyränä, kuten me olemme. On kuitenkin monia, monia teidän ihmisiänne, jotka haluavat juurikin meidän palvelustamme. Me olemme niiden estämiä, jotka eivät halua palveluksiamme. Tästä syystä ei ole mahdollista tänä aikana tulla keskuuteenne. Tästä syystä on tarpeen tänä aikana toimia sellaisten instrumenttien kautta kuin tämä.

tammikuu 25, 1974

Me suosisimme laskeutua pinnallenne ja tervehtiä teitä avoimesti, mutta me olemme tietoisia tietyistä periaatteista tässä luomakunnassa, jotka eivät salli meille tällaista suoraa väliintuloa.

helmikuu 2, 1974

On tarpeen, että jos yksilö aikoo edistyä henkisessä mielessä, että se on seurausta hänen omasta sisäpuolen ohjaamasta etsinnästään, sen sijaan että se olisi ulkoapäin tuleva käsky, joka on jonkin uskonnollisen tai muun senluonteisen organisaation antama. Tästä syystä on tarpeen, että me emme tee itseämme liian yleisesti tunnetuksi tai hyväksytyksi planeettanne kansojen keskuudessa. Jos me näin tekisimme, silloin sisäisen etsinnän suuntaus suurimmaksi osaksi katoaisi. Tämä on se perussyy niille olosuhteille, jotka te koette nykyisellään fyysisessä ympäristössänne. Nämä olosuhteet te ja muut olette itse valinneet, ja ne ovat luonnollista seurausta luomuksesta, jossa toimittaisiin yksittäisen henkilön tietoisuuden parissa ja luotaisiin sellainen ilmapiiri, joka tuottaa sisältä ohjautuvan totuuden etsinnän, josta puhuin.

Valitettavasti monet ihmiset planeetallanne tänä aikana ovat niin kiireisiä äärimmäisen turhan ja hetkellisen luonteisten aktiviteettien parissa, että heillä ei ole mahdollisuuksia kokea sitä tietoisuuden kasvua, joka on tarpeen saavuttaa sellainen etsintä jota he oikeasti toivovat. Me Planeettojen Liitossa Äärettömän Luojan Palveluksessa olemme pyrkineet tasapainottamaan liian suuren ja liian vähäisen alustemme paljastamisen planeettanne kansalaisille. Jos meistä tulisi liian yleinen ilmiö, niin että olisimme läsnä ilman epäilyksen häivääkään, silloin me eliminoisimme, ainakin osittain, suuren kiinnostuksen henkisen totuuden etsintään. Tämä voi tuntua omituiselta tai epätavalliselta näkökannalta, mutta me olemme havainneet tämän aiemmilta kerroilta, ja koska perussyy kansanne fyysiseen eristykseen on saada aikaan sisäinen etsintä, silloin on selvää meille, että meidän tulisi seurata, niin läheltä kuin mahdollista, tätä suunnitelmaa.

Aluksemme ja kansamme on vierailleet tällä planeetalla monia, monia kertoja aiemmin. Tämä on tapahtunut vasta sen jälkeen kun vierailemamme sivilisaatio on ollut valmis hyväksymään meidät. Tämä on tapahtunut vasta sen jälkeen kun tuo sivilisaatio on saavuttanut tyydyttävän sisäsuuntaisen luomakunnan totuuden etsinnän tason, ja täten se ilmaisi niitä rakkauden ja veljeyden periaatteita, jotka ovat tämän etsinnän tuotteita.

Tänä aikana meitä pakottaa olosuhteet, joista meillä ei ole kontrollia, teidän maailmanne sivilisaation luona vierailemisessa, vaikka he eivät olekaan saavuttaneet sitä henkisen tietoisuuden tilaa, joka olisi tyydyttävän tasoinen meidän kontaktillemme. Me olemme tietoisia siitä, että jotkut tämän planeetan ihmisistä ovat, kuitenkin jo riittävän tietoisia heidän henkisestä luonteetaan ja riittävästi näyttävät rakkautta ja veljeyttä, joka on tarpeen kontaktille. Tästä syntyy ongelma. Ongelma on, että meidän tulee lähestyä osaa planeettanne kansasta ilman, että järkytämme loppuja.

Me pyrimme tekemään tämän. On tarpeen, että todisteet vierailuistamme ja viestinnästämme ovat sellaisen luonteisia, että kuka tahansa niille altistunut voi ne hylätä tai hyväksyä. Tulee olemaan, valitettavasti, jonkin verran vapaan tahdon väliintuloa niiden tämän planeetan ihmisten kohdalla, jotka eivät toivo hyväksyvänsä kontaktiamme. Tämä on valitettava tila, mutta se on sellainen joka meidän tulee käsitellä, sillä tänä aikana on tarpeen, että niille ihmisille planeetallanne, jotka etsivät totuutta, totuus annetaan.

Ei tule olemaan tarpeen osoittaa näille ihmisille, että se mitä me heille annamme on totuus, sillä jokainen yksilö on saavuttanut ymmärryksen totuudesta sisäsyntyisen etsinnän avulla, josta puhuin, ja tällöin hän tunnistaa totuuden kun se hänelle annetaan. Täten on tarpeen ainoastaan, että me, jollain keinoin joka ei häiritse niitä jotka eivät tavoittele kontaktia, annamme lopulle planeettanne kansalaisille sen mitä he etsivät siinä muodossa kuin on soveliasta.

Siispä tämä on palveluksemme: tarjota auttava käsi henkisen evoluution tikkailla sille osalle tämän planeetan kansaa tänä tiettynä aikana, aikana joka on ainutlaatuinen tämän planeetan historiassa, aikana joka tulee käsitellä suoremmalla ja pakottavammalla tavalla kuin aiemmat kerrat ja kokemukset tämän planeetan historiassa. Me olemme äärimmäisen etuoikeutettuja kyetessämme tarjoamaan tätä palvelusta niille, jotka sitä etsivät. Ja palvelumme suurelta osin annetaan heille päivittäisessä meditaation prosessissa. Jos he antavat itsensä tämän palvelun saataville, se on tarpeen että he tekevät sen meditaation kautta.

helmikuu 9, 1974

Me emme voi tulla suoraan luoksenne, laskeutua pinnallenne ja puhua kanssanne. Sillä se ei tekisi hyvää. Meidän tulee tarjota kipinä, vihje, jotain josta ponnistaa, aloittaa etsintä, etsintä joka johtaa totuuden löytämiseen sisältänne.

Tämä, ystäväni, on ainoa tapa auttaa planeettanne kansaa. Sillä heidän tarvitsee auttaa itseään. Heidän tarvitsee löytää totuus joka heillä on sisällä. Heidän tulee aloittaa etsintä. Ainoa mitä me voimme tehdä, on tarjota virikettä heidän oman etsintänsä aloittamiseen.

helmikuu 18, 1974

Me Planeettojen Liitto Äärettömän Luojan Palveluksessa tuomme teille tämän tiedon meditaatiossa. Tästä syystä me emme voi tulla kansanne keskuuteen, tarjoamaan palvelua suoraan, sillä me olemme tietoisia sellaisen tuhoisista vaikutuksista. Palvelumme kohdistuu siihen mitä he oikeasti janoavat. Mitä he oikeasti janoavat on kyky tajuta totuus. Jotta tämä kyky voitaisiin heille antaa, on tarpeen luoda olosuhteet joilla saada aikaan heidän palveluksen henkilökohtainen etsintä sekä henkilökohtainen totuuden etsintä luomakunnasta. Vain tällaisen prosessin kautta he voivat ymmärtää totuuden, joka on heidän sisällään. Se on jotain mitä ei voida liian tehokkaasti heille antaa älyn tasolla.

toukokuu 14, 1974

Kysyjä: Hatonn, voitko kertoa meille jonkin erityisen syyn miksi me emme voi kohdata kasvotusten?

Minä olen Hatonn. Minä olen tämän instrumentin luona. Minä tapaan teidät kasvotusten sinä päivänä kun te astutte taivaan valtakuntaan. Voitte tehdä tämän koska hyvänsä. Epäilen ettette tee tätä kun olette kehossa. Jos kuitenkin saavutatte tämän tilan, silloin olittepa kehossa tai ei, te kykenette puhumaan kanssani välittömästi millä tahansa haluamallanne tasolla. Siinä hetkessä tunnustatte minut veljeksenne. Pelkään ettei ole mahdollista onnistua yhden tai kenenkään käännyttämisen taakassa ilmestymällä värähtelyynne kun tietoisuutenne on se mikä se on nyt.

helmikuu 23, 1974

Tulevaisuudessa, kun ne olosuhteet mistä olemme puhuneet ovat manifestoituneet, ja monet ihmisistänne tällä planeetalla ovat aloittaneet etsinnän, silloin tulee olemaan ihmisryhmiä jotka ovat alkaneet etsinnän ja ovat saaneet koulutuksen kanavilta kuten tämä on sekä muiden ryhmien kanavilta, silloin tulee olemaan riittävän valaistuneen ymmärryksen tila niin, että he voivat kohdata meidät suoraan. Me tulemme silloin tarjoamaan suoraa ja fyysistä apua näille ihmisille. Tulee olemaan monia, monia meitä muita, enemmän kuin voitte kuvitellakaan, jotka odotamme toimivamme tällä tavoin, Luojan palveluksessa, sillä tämä on se miten me itseämme nimitämme. Ja tämä palvelus tänä aikana sisältää suoran palveluksen niille ihmisryhmille, jotka janoavat palveluamme. Tulee olemaan tarpeen, kuitenkin, että nämä ryhmät ovat jonkin verran eristyksissä niistä ryhmistä ja yksilöistä, jotka eivät kaipaa palveluksiamme. Tämän voi tehdä monin eri tavoin. Ja nämä tulevat olemaan teille ilmiselviä tapoja myöhemmin, sillä teillä ei nyt ole ymmärrystä niistä monista, monista eri tavoista joilla me voimme teitä palvella.

helmikuu 25, 1974

Me pyrimme ja teemme kaikkemme auttaaksemme kansojanne ja teemme heidät tietoisiksi tilanteesta jossa he ovat, mutta he eivät tätä huomaa. Me voimme tehdä vain niin paljon. Mitä enemmän kansanne keskittyy, sitä enemmän me voimme tehdä. Kysymys on yksinkertaisesti vapaan tahdon suuntaamisesta. Jos planeetan kansa pyytää palvelustamme, silloin me voimme antaa sen vapaasti; jos vain osa populaatiosta pyytää, silloin me joudumme rajoittamaan palveluksiamme. Jos kukaan populaatiosta ei pyydä, silloin me emme kykene tarjoamaan mitään palvelujamme. Tästä syystä teidän mielestä me piileskelemme, sanoisimmeko, tänä aikana. Sillä liian harva ihminen planeetallanne on pyytänyt palvelujamme. Tämän seurauksena meidän tulee toimia instrumenttien kuten tämä kautta, puhuaksemme teille ja kertoaksemme teille niistä ongelmista jotka nyt meidän ja teidän harteilla ovat, sekä lopun planeettanne populaation harteilla.

Myönsivätkö Area 51:n insinöörit takaisinmallintaneensa UFOja?

Useat valtion sisäpiiriläiset ovat väittäneet, että salamyhkäinen ”Project Redlight” pyöri Area 51:llä tarkoituksenaan takaisinmallintaa Maan ulkopuolinen alus.

Nyt eräät paperit vahvistavat, että Project Redlight oli todellinen, ja sitä pyöritettiin Project Oxcartin sisällä, ohjelma jonka tarkoitus oli testata kokeellisia aluksia.

Virallista määritelmää Redlightin tarkoitukselle ei esitetä (tai sen testialusten luonteelle), mutta kiinnostavaa kyllä, lähes samaan aikaan kun se oli käynnissä, eräs suuri puolustusalihankkija tutki tunnistamattomien lentävien esineiden taustalla olevia työntövoimamenetelmiä ja sitä miten pilotit voisivat kontrolloida niitä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Richard Dolan käsittelee Leonard Stringfieldin tutkimusta

Vaikka UFO-maailma kohiseekin viimeisimmästä Pentagonin julkistuksesta, jossa tiedostot ’Flir,’ ’Go Fast,’ ja ’Gimbal’ viimein tunnustettiin, niitä pidetään edelleen ”me emme tiedä mitä nämä ovat”-vaiheessa UFO-paljastusta.

Mutta edesmenneen Leonard Stringfieldin tutkimus kertoo siitä miten heikko tuo kanta on. Stringfieldin pioneerityö UFO-törmäystutkimuksen parissa johti hänet haastattelemaan lukemattomia ihmisiä.

Toisin kuin monet nykypäivän tutkijat, jotka puhuvat ”tietovuotajien” paljastuksista, Stringfield oli oikeasti huolellinen ja ammattimainen, ja hän puristi lähteistään niin paljon tietoa kuin mahdollista. Hänen tapauksiaan kannattaa tarkastella lähemmin.

Richard ja Tracey puhuvat eräästä Stringfieldin huimasta tapauksesta, jossa ilmeisesti henkilö kohtasti avaruusolennon kasvotusten. Tämä oli eräs Stringfieldin viimeisistä tapauksista. Hän kuoli vuonna 1994.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Sisäpiiriläisen raju väite: Ihmiset ovat olleet Marsissa 70-luvulta lähtien

Salaisen avaruusohjelman sisäpiiriläinen väittää ihmisten matkanneen Marsiin jo vuosikymmeniä.

Mielenkiintoista kyllä, monet entisent NASAn työntekijät ja armeijan upseerit ovat astuneet esiin puhumaan salaisesta avaruusohjelmasta ja teknologiasta joka ylittää kaiken sen minkä me kuvittelemme tietävän olevan mahdollista.

”On olemassa salainen hallitus jolla on omat ilmavoimat, oma laivasto, oma varainhankintansa, ja kyky ajaa omia intressejään kansallisten intressien ohi, vapaana kaikista valvovista silmistä ja vapaa laista itsestään.” — Senaattori Daniel K. Inouye

Mars on numero yksi paikka aurinkokunnassamme minne todella haluamme mennä.

Jokin aika sitten 67. vuosittaisessa astronauttikongressissa Guadalajarassa, Meksikossa, Elon Musk, Tesla Motorsin ja SpaceX:n johtaja, ilmoitti että ihmiset aikovat Marsiin matkaamisen lisäksi myös perustaa sinne siirtokunnan jossa asua lähitulevaisuudessa.

Kuitenkin, tämä ei ole mitään uutta salaisen avaruusohjelman sisäpiiriläiselle Corey Goodelle joka julkaisi lauselman missä kuvattiin ihmisten toimia Marsissa. Hän sanoi että ihmiskunta on ollut punaisen planeetan pinnalla jo pitkään.

Omituista kyllä, hän ei ole ensimmäinen tai ainoa joka niin on sanonut.

Monet ovat esittäneet, että nämä ’väitteet’ eivät ole mitään uutta, ja että on olemassa dokumentteja (WikiLeaks) jotka puhuvat jo jonkun aikaa tapahtuneen ihmisten ja avaruusolentojen yhteistyön puolesta.

Lausunnossaan Corey Goode kirjoitti:

“Marsissa ensimmäisenä vierailivat saksalaiset niinkin aikaisin kuin 1930-luvulla, mutta 70-luvulla Amerikan avaruusohjelmat aktiivisesti tutkivat Marsia ja muita planeettoja tukikohtien perustamisen varalle.

“Vuonna 1980 USA:n salainen avaruusohjelma muuttui Solar Wardeniksi. Solar Wardenin alaisuudessa kehitys edistyi laajalti ja Marsiin sekä muille planeetoille perustettiin siirtokuntia. Goode jatkaa, “Marsin tukikohdat on rakennettu pinnan alle.”

Eikö tuo kuulosta hullulta? No, hän ei ole ainoa joka on niin sanonut, ja jos me tarkastelemme Hawaiin osavaltion senaattorin Daniel K. Inouyen lausuntoa, me tajuamme sen miten perustavanlaatuinen aihe on kyseessä.

“On olemassa varjohallitus omilla ilmavoimillaan, omalla laivastollaan, omalla rahoitusmekanismillaan, ja sen omalla kyvyllä tavoitella sen omia ideoita kansallisesta edusta, täysin ilman minkäänlaista valvontaa tai ohjausta, ja irrallaan laista itsestään.” (Lähde)

Hauskaa tässä on, että usean lausunnon mukaan ihmisillä on ollut teknologia matkata avaruudessa jo pitkään:

“Laivaston urani aikana me havaitsimme, että saksalaiset olivat keksineet avaruusteknologian 1900-luvun alussa.” — William Tompkins

Ylläoleva Tompkinsin lainaus on yhdenmukainen Corey Gooden kommenttien kanssa, joita monet ovat pitäneet ’hulluina’.

Tompkinsin mukaan on olemassa salaisia dokumentteja, jotka todistavat saksalaisten avaruusmatkailun teknologiasta. Tompkins jopa väittää, että hän on työskennellyt äärimmäisen salaisissa think tankeissa, jotka ovat suunnitelleet aseita ilmailualan yrityksille.

Gooden lisäksi entinen NASAn työntekijä väittää, että yli 20 vuotta sitten Marsiin on tehny miehitettyjä avaruuslentoja.

Coast to Coast AM:n haastattelussa nainen nimeltään ‘Jackie’ puhui ihmisistä Marsissa, jotain josta on puhuttu muiden väitettyjen NASAn työntekijöiden parissa jo vuosia; ‘‘…Sitten näin kaksi miestä avaruuspuvuissa — ei niissä jäykän isoissa puvuissa, joita me normaalisti käytämme, mutta ne kuitenkin näyttivät suojaavan. Ne tulivat horisontista kävellen Viking Explorerille…’’

Ylläolevan lisäksi entinen rannikkojääkäri väittää jopa TYÖSKENNELLEENSÄ Marsissa. Eläköitynyt upseeri tunnetaan nimellä Captain Kaye (pseudonyymi), ja hän sanoi että ihmiset ovat päässeet Marsiin menneisyydessä, meillä on salainen avaruusohjelma ja kuljetusalus joka toimii avaruudessa.

Entisen rannikkojääkärin mukaan hän oli komennuksella punaisella planeetalla vuosia, ja hänen tehtävänään oli suojella viittä ihmisten siirtokuntaa Marsin alkuperäiseltä elämältä. Captain Kayen mukaan hän eli Marsissa vuosia, ja lisäksi hän on palvellut jättiläismäisellä avaruuskuljetusaluksella kolme vuotta.

Ylläolevan lausunnon vertaaminen senaattori Daniel K. Inouyen sanomisiin panee miettimään onko tämä kaikki mahdollista.

Jokin aika sitten julkaistu lehdistötiedote kertoo meille enemmän näistä salaisista ohjelmista Marsissa.

Richardson, Texas, lokakuu 13, 2016 — Tiistaina 11. lokakuuta presidentti Barack Obama kirjoitti kolumnin cnn.comiin ja ilmoitti USA:n kansalaisille, että:

“Amerikka on asettanut uuden tavoitteen lähettää ihmisen Marsiin vuoteen 2030 mennessä… me teemme sen todella ennen ketään muuta.”

Ongelma tässä on, että marraskuussa 2015 videohaastattelussa gaia.comin kanssa Corey Goode salaisesta avaruusohjelmasta sanoi:

“Marsissa on jo ihmisiä ja siellä on jo siirtokunta.”

Joulukuussa 1986 Goode rekrytoitiin salaiseen avaruusohjelmaan — UNSAP:n (Un-Acknowledged Special Access Programs, epävirallinen erikoisohjelma) Project Solar Wardenin alaisuudessa. Hänet sijoitettiin tutkimusalukseen avaruuteen tutkimaan aurinkokuntaa joulukuusta 1986 joulukuuhun 2007.

Presidentti Obama ja USA:n hallitus pääsivät kovien tekijöiden listalle täynnä yksityisen sektorin visionäärejä, kuten Boeingin toimitusjohtaja Dennis Muilenburg ja Elon Musk (SpaceX), heidän kilpaillessaan avaruudesta.

Lokakuun neljäntenä Bloomberg Technologyssa Muilenburg sanoo:

“Minun yritykseni lähettää ensimmäiset ihmiset Marsiin, ei Muskin. Olen vakuuttunut, että ensimmäinen henkilö, joka astuu Marsiin, saapuu sinne Boeingin raketilla.”

Lähdeviitteet: http://www.ancient-code.com; http://spherebeingalliance.com; http://www.gaia.com; kuva boeing.com

  Artikkelin julkaissut Humans Are Free

Tieto tästä havainnosta olisi romahduttanut yhteiskunnan

USA:n hallituksen tietovuotaja on sanonut, että viranomaiset ovat ymmällään siitä miksi useat avaruusolentojen alukset ovat telakoituneet Kuun pimeälle puolelle.

Tri. Eric Norton, NSA:n ja NASAn ulkopuolinen konsultti, palkattiin jäljittämään erilaisia kappaleita avaruudessa, mm. meteoreita, komeettoja jne. Mutta hän on viime aikoina seurannut useampaa tunnistamatonta alusta, jotka ovat olleet liikkeessä kohti Maata.

Tammikuun 22. päivänä 2012 Norton soitettiin MacDonaldin observatorioon Teksasissa. Hän näki “massiivisia, kolmiulotteisia mustia rakennelmia avaruudessa, suoran muotoisessa muodostelmassa edistymässä Maata kohti. Kappaleet näyttivät emittoivan jonkinlaisen voimakentän, joka heijasti avaruushiukkasia niin etteivät ne koskettaneet niiden pintaa, hieman kuten magneettikenttä Maan ympärillä. Kappaleet lähestyivät niin kovasti, että me kykenimme näkemään näiden asioiden rakenteelliset piirteet erittäin suurella tarkkuudella, teleskoopeillamme. Ne olivat kolmiulotteisen “L”-kirjaimen muodoisia aluksia. Tammikuuhun 2013 mennessä kappaleita oltiin seurattu noin 200 tuhatta mailia ohi planeetta Marsin. Kun ne pääsivät tähän pisteeseen, kappaleet katosivat teleskoopin linsseistä, lähes välittömästi, aivan kuin ne olisivat aktivoineet jonkinlaisen näkymättömyyssuojan nappia painamalla.

Tiesin, että hallituksen yläkerroksissa oltiin huolestuneita tällaisista asioista, koska minua varjostivat salaisen palvelun agentit ympäri vuorokauden. Lähes koko vuoden 2013 me tarkkailimme taivaita epäuskoisina. Me emme tienneet mitä tapahtui tai missä nämä asiat olivat. Laskujeni mukaan nämä asiat olisivat olleet niin lähellä meitä, että meillä ei olisi ollut mitään vaikeuksia nähdä niitä taivaillamme jos ne olisivat pysyneet näkyvissä meille. Me emme tienneet olivatko ne edelleen tulossa vaiko poistuneet aurinkokunnastamme.”

Tri. Norton lähetettiin kotiinsa odottamaan lisäkomentoja, jos tarpeen, mutta hän ei ole kuullut tilanteesta enää mitään moneen kuukauteen. Kaikki kalabaliikki valtion säästötoimien ympärillä sekä useiden avaruutta tarkkailevien ohjelmien lomauttamisen tiimoilta ollessa täydessä käynnissä, tri. Norton viimein soitti läheiselle ystävälleen, jonka kanssa hän oli työskennellyt, joka kertoi hänelle, että “kappaleet ilmaantuivat uudestaan ja asemoituivat Kuun taakse” kaarevaan muodostelmaan, mikä mahdollisti niiden telakoitumisen Kuun pimeälle puolelle pysyäkseen poissa taivastarkkailijoiden silmistä. Norton lisäsi, että avaruusohjelmien laittaminen tauolle lakon ajaksi oli olennaista sille, että “oltiin hiljaa tapahtuneesta.”

“Me emme tiedä mitä ne ovat, mitä ne tekevät tai mitä ne aikovat tehdä. Me tiedämme kyllä, että Maan Kuuhun kytkevässä painovoimakentässä on ollut fluktuaatioita.

Tri. Nortonin mukaan jos tämä informaatio paljastettaisiin kansalle, se hajottaisi kaikki uskonnot sekä “aiheuttaisi koko yhteiskunnan itsensä hajoamisen”.

https://www.youtube.com/watch?v=D8F2EQRevXk

 

Artikkelin julkaissut In 5D