Aihearkisto: Eksopolitiikka

Artikkeleja ulkoavaruuden politiikasta ja tietoisuuksista.

Tilannearvio: Kyllä, meillä on maahantulleiden UFOjen romuja

Artikkelin kirjoittanut Bryce Zabel

New York Timesin jahdatessa maahansyöksyneitä lautasia ja Trumpin tehdessä virallisia lausuntoja, Roswell pysyy edelleen UFO-salailun perisyntinä.

Nautitaan hetki siitä mitä tässä kuvassa tapahtuu. Tässä on majuri Jesse Marcel Roswellin armeijan ilmatukikohdassa heinäkuussa 1947. Hän tietää, että jotain uskomatonta tapahtuu hänen kuntansa ulkopuolella, koska hän on nähnyt törmäyspaikan hänen omin silmin ja koskettanut romua hänen omin käsin. Lähes päivän ajan Marcelille on ollut henkeäsalpaavaa tietää, että maailma tulee muuttumaan dramaattisesti, jotain minkä hän tietää koska hänen esimiehensä tuntuvat yrittävän päästä samalle tasolle Amerikan kansalaisten kanssa.

Majuri Jesse Marcel | A.D. After Disclosure

Sitten seuraavana päivänä ovi lyötiin naaman edestä kiinni kovaa. Politiikkana oli nyt kieltäymys ja pilkkaaminen, ja se tuli suoraan Washington DC:sta. Mikä pahempaa, Marcel valittiin visuaaliseksi sanansaattajaksi, joka ottaa kaiken vastaan, sanoo anteeksi, meidän mokamme, pelkkä säähavaintopallo, täällä ei ole mitään nähtävää.

Tässä valokuvassa Marcel tajuaa, että tänä yksittäisenä hetkenä ihmiskunnan historiassa hänen roolinsa on olla narri joka mokasi, joku niin tyhmä ettei osaa sanoa eroa hänen oman tukikohtansa säähavaintopallon ja avaruudesta tulleen lentävän lautasen välillä.

Tämä oli juuri se miten Jesse Marcel sai kasvoilleen hirvi-ajovaloissa -ilmeensä tässä ikimuistoisessa valokuvassa. Hän ottaa kaikkein eeppisimmän iskun itselleen. Shakespeare ei olisi voinut kirjoittaa siitä paremmin.

Kun näyttämö on valmis, mennään sitten uutisiin…

Roswell nykypäivänä | Jared Zabel

Huhu kiertää yhä sofistikoituneempia ja asioista enemmän perillä olevia UFO-piirejä siitä, että New York Timesilla on toimittajia kiertämässä ja soittelemassa puheluja koskien maahansyöksyneiden tunnistamattomien lentävien esineiden noutoja Amerikan maaperältä.

Mietitään hetki mitä se voisi tarkoittaa, mikäli tämä osoittautuu todeksi. Se tarkoittaisi sitä, että kansakunnan kaikkein kuuluisin sanomalehti saattaa olla sanomassa sitä, että meillä on hallussamme materiaalia maahansyöksyistä ja että teknologia ei ole meidän omaamme (USA), eikä niiden muidenkaan (Kiina, Venäjä) ja että se tulee toisesta lähteestä.

New York Times

Miksi ihmeessä kunnioitetut journalistit kuten Ralph Blumenthal ja Leslie Keane, jotka työskentelevät New York Timesille, haluavat jahdata ikuisuuden vanhaa törmänneiden lautasten uutisankkaa?

Ensiksikin, koska aina on ollut anekdoottitodisteita ja keskeisten ihmisten silminnäkijätodistuksia. Se ei vain ole ollut pitävää näyttöä jota todistus vaatisi. Se, plus että olisit aika ulalla journalistina ettet koskaan pääsisi takaisin. Ja tuo kaikki on saattanut olla totta aivan viime vuoteen asti.

Silloin Luis Elizondo, joka pyöritti valtion AATIP:ia, kehittyneiden ilmailmiöiden tunnistusohjelmaa, sanoi ääneen sen mitä me kaikki ajattelimme. Puhuessaan Foxilla Tucker Carlsonin kanssa hän sanoi, että Yhdysvalloilla on oikea fyysinen romu. Entinen armeijan tiedustelupalvelun mies Elizondo lopetti valtion UFO-ohjelmassa elääkseen aktivistina ja edistääkseen uudenlaista ajattelua ja läpinäkyvyyttä.

Carlson: Uskotko, perustuen vuosikymmenien palvelusaikaasi USA:n valtiolla, että USA:n valtiolla on hallussaan materiaalia näistä aluksista?

Elizondo: Kyllä.

Carlson: Onko USA:n valtiolla mielestäsi UFOn palasia hallussaan juuri nyt?

Elizondo: Valitan, Tucker, minun täytyy todella pitää salassapitosopimuksestani kiinni, enkä voi syventyä aiheeseen enempää.

Koko aihe tihkuu mahdollisuutta nopealle UFO-paljastukselle ja muutokselle, joka on alkutekijöissään. Tässä on hieno muistutus siitä kuka sanoi mitä romusta UAP-tutkimusyhteisön Danny Silvalta.

On mahdollista, että uudet otsikon New York Timesissa tulevat olemaan se potku persuksille, joka laittaa UFO-paljastuksen käyntiin.

Samalla kun odottelemme, tsekataan mitä Donald Trumpilla on sanottavanaan Roswellista.

Donald Trump Jr. kysyi juhannuksen 2020 isänpäivähaastattelussa isältään toistuvasti Roswellista. On silti hieman hämmentävää kuulla istuvalta USA:n presidentiltä tämän myöntävän tietävänsä Roswellista, ja sanovan “En kerro sinulle mitä tiedän siitä, mutta se on kaikki erittäin kiinnostavaa.” Tuntuu siltä, kuin tämä kaikki merkitsisi jotain.


Se pakollinen kysymys

Nopea kertaus Roswellin perusteista —

Heinäkuun alussa 1947 armeijan johto Roswellin ilmatukikohdassa laittoi ulos lehdistötiedotteenIn early July of 1947, the military brass at the Roswell Army Air Base put out a press release joka oli niin suorasanainen, että paikallislehti otsikoi sen ”RAAF sieppasi lentävän lautasen ranchillaan Roswellin alueella.” Tässä on kyseinen lehti.

Roswell Daily Record

Seuraavana päivänä samat henkilöt sanoivat, että kaikki nämä koulutetut armeijan henkilöt, joihin USA luotti ydinaseiden hallinnoinnissa, olivat erehtyneet ja identifioineet väärin säähavaintopallon, jotain mitä heillä tapahtuu päivittäin. Tässä on otsikko:

Roswell Daily Record

Mitä jos valtio kertoi vahingossa totuuden ensimmäisenä päivänä?

Tämä on selvästikin kysymys, johon pitää etsiä vastausta varovaisesti. Aloitan siitä mitä me tiedämme. Me tiedämme, että Roswellin ilmatukikohta julkaisi tiedotteen, jossa sanottiin että he olivat saaneet haltuunsa lentävän lautasen ja että seuraavana päivänä he peruivat kaiken ja sanoivat löytäneensä vain säähavaintopallon. Se on hämärää käyttäytymistä, mutta se ei ole näyttöä mistään.

Me tiedämme, että vuosien mittaan Yhdysvaltain armeija on eri otteisiin ilmoittanut, että Roswell oli lentävä lautanen, säähavaintopallo, testilennolta peräisin olevia testinukkeja taikka salainen Mogul-pallo, jolla vakoillaan Neuvostoliiton ydinasekyvykkyyksiä. Nämä ovat vain virallisia yrityksiä selittää asia. Muut kiinnostuneet ovat kehitelleet tarinoita natsien Mengelen lautasista, Neuvostoliiton lautasista ja perkeleen tekosista. Aihe on selvästikin ollut avoin tulkinnalle jo vuosikymmenten ajan.

Sitten järkyttävä vastalause kaikelle, esiintyy yksittäinen toinen tapaus. Roswell oli eksoottista teknologiaa. Meillä on hylkyjä ja ruumiita. Me emme puhu Fight Clubista.

Roswell nykyään | Jared Zabel

Tuolla tarinalla on satoja silminnäkijöitä, jotka ovat nähneet samat faktat. Jotkut olivat nähneet omin silmin romun ja jopa ruumiiden noudot, ja useat kertomukset ovat paljastuneet ihmisten kuolinvuoteilla. Monta muuta silminnäkijää oli perheenjäseniä, jotka saivat tietää salaisuudesta heidän isiltään ja aviomiehiltään, jotka olivat pitäneet asiaa omana tietonaan vuosikymmenet. Oli myös kymmeniä, jotka todistivat erittäin tiukkoja turvatoimia ja materiaalin kuljetusta maahansyöksyn jälkitunnelmissa.

Tiedän tämän, koska työskentelin kahden huippututkijan — Don Schmitt ja edesmennyt Stanton Friedman — kanssa ja olen käyttänyt kymmeniä tunteja heidän tutkimustensa läpikäyntiin. Stan oli mies, joka löysi Jesse Marcelin vuonna 1978 ja Don oli energeettinen nuori tutkija, joka kilpaili Stanin kanssa katkerasti 1990-luvulla. Heidän kilpajuoksun lopettamisen jälkeen heistä tuli ystävät. Kuten Don on aina kysynyt:

Olisko satoja ihmisiä listattuna sellaisessa jättiläismäisessä projektissa, jossa suojellaan pelkän säähavaintopallon palasia, joka näytettiin kansalle myöhemmässä lehdistötilaisuudessa?

Nuo ihmiset eivät olleet samaa mieltä kaikista yksityiskohdista, eivätkä he olleet kaikki nähneet sitä omin silmin, mutta kaikki kertoivat samaa erittäin mukaansatempaavaa tarinaa periaatteessa samasta asiasta.

Siihen liittyy myrskyn aikaan tapahtunut onnettomuus, pelastuspyrkimys jolla arvioida ja siirtää palasia aluksesta ja sekä kirjaimelliset että symboliset siivousponnistelut, jotka mahdollisesti saivat yhden elävän ja neljä kuollutta haltuunsa. Ruumiit, alus ja hylky siirrettiin Wright-Pattersonin ilmatukikohtaan ja muihin paikkoihin käskystä.

Näkemäni todistukset tulevat miehiltä ja naisilta, jotka olivat siellä, tukikohdassa, kentällä, sairaaloissa ja hautaustoimistoissa, lentämässä lastia ja vartioimassa sitä tarkasti tasolla, jollaista ei oltu koskaan koettu. Niitä on monia.

Yksikään silminnäkijä ei ole astunut esiin ja sanonut, ”no, tiedätkö, en koskaan halunnut puhua siitä näinä vuosina mutta se todella oli säähavaintopallo.”

Uskon sitä Roswellin tarinaa, jonka suurin osa silminnäkijöistä ja toisen käden todistajista on kertonut. Jotkut yksityiskohdat voivat tuntua heikoilta, niinkuin mikä tahansa muisto josta on mennyt näin kauan aikaa. Erityisesti sellainen, jota on vähätelty vuosia asiantuntijoiden ja psykologisten operaatioiden taholta, sekä valtiolla että sen ulkopuolella.

Tässä saattaa olla epämukava määrä kohinaa, mutta minulle signaali kuuluu kovaa ja kirkkaasti.

 

Roswell nykyään | Jared Zabel

Media on tehnyt huonoa työtä tarinan käsittelyssä vuosien mittaan, haluten käsitellä ihmisiä avaruusolentojen puvuissa Roswellin UFO-festivaaleilla mieluummin kuin oikeasti tutkia asiaa ja haastatella silminnäkijöitä.

Roswellin koko tarinaa todennäköisesti ei tulla kuulemaan vuosiin. Kun se kuullaan, tarina saa ansaitsemansa kunnioituksen. Tuon ajan historioitsijat ja lukijat ihmettelevät miten niin vakava aihe saatettiin lakaista maton alle niin pitkäksi aikaa. Se tuntuu hullulta.

On epätodennäköistä, että New York Times tulee raportoimaan Roswellin tarinasta, joka on niin vääristynyt disinformaatiosta, väärinkäytöksistä, silminnäkijöiden ahdistelusta, salailusta, kieltämisestä ja pilkkaamisesta, että monille asia tuntuu epävakaalta ja epäluotettavalta. Heille on parempi mennä tuoreemman kohteen kimppuun, ehkä jonkin vähemmän tunnetun. Roswell, kuten osoittautuu, on tuskin ollut ainoa törmäys. Nämä siivettömät alukset eivät tipu taivaalta joka päivä, mutta niitä on ollut muutamia siellä täällä ympäri maailmaa.

Joten Times tulee käsittelemään helpompia kohteita aluksi.  Päätoimittajat pakottavat toimittajat hankkimaan lähteitä huolellisesti. Heidän etsimänsä on vain pala materiaalia UFO-hylystä, tai itse alus. He haluavat saada tietää kuka sen sai haltuunsa, mitä he tekivät sillä, mitä he ovat oppineet siitä ja missä se on nykyään.

Kun he saavat tietää, että tämä on tapahtunut aiemminkin, Roswellin tarina on nopeasti menossa tutkintaan ja sitten tulossa julki. Siinä kohtaa homma jatkuu eri säännöillä.

Ihmiset, valmistautukaa.

Artikkelin julkaissut medium.com

Kirja: Exempt from Disclosure

Arvostelu kirjasta Exempt From Disclosure: The Disturbing Case About the UFO Coverup, 2nd Ed., kirjoittanut Robert M. Collins yhdessä Richard C. Dotyn ja Timothy S. Cooperin kanssa (Peregrine Communications, 2006) ISBN 0-9766426-3-8.

Exempt from Disclosure on avulias pyrkimyskuvata koko UFO-ilmiö 1940-luvulta tähän päivään perustuen useiden henkilöiden paljastuksiin, jotka ovat olleet mukana epävirallisen tutkimusryhmän toiminnassa, joka tunnetaan nimellä ‘Aviary’. Aviary oli ryhmä entisiä ja vielä palveluksessa olevia viranomaisia, tieteentekijöitä, armeijan henkilökuntaa ja TV-tuottajia eri armeijan haaroista ja korporaatioista, jotka alkoivat kokoustaa vuonna 1986 keskustellakseen UFO-ilmiöstä. Aviary pyrki parsimaan kasaan kaikkein uskottavinta saatavilla olevaa informaatiota UFO-ilmiöstä yhdenmukaiseksi kuvioksi. Kirjan Exempt from Disclosure pääkirjoittaja ja kaksi avustavaa kirjoittajaa olivat kaikki Aviaryn jäseniä, ja he ammentavat kokemuksistaan ja tiedoistaan, jotka heille karttuivat omien suorien kokemustensa ja muitte tarinoiden kautta niiltä jotka olivat mukana salaisissa projekteissa. Collins ym. kuvaavat UFO-historian tavalla, joka on tarkoitettu johdannoksi kaikille niille, jotka haluavat saada kuvan erittäin salaisista ylempien virkamiesten ja armeijan haarojen toimista UFO-asiassa.

Lukiessa kirjaa Exempt from Disclosure pääsee matkalle ymmärtämään UFO-ilmiötä epävirallisen tutkimusryhmän näkövinkkelistä, jolla on ollut pääsy eri tasoiseen salaiseen tietoon siilotetuissa ohjelmissa, ja jotka ovat halukkaita kertomaan tästä informaatiosta toisilleen parsiakseen kasaan suuremman UFO-palapelin. Erityisesti, Exempt from Disclosure kuvaa sen pääkirjoittajan Robert Collinsin työtä, joka on eläköitynyt ilmavoimien tiedustelu-upseeri Wright Pattersonin ilmatukikohdasta, UFO-ilmiön salaisen historian kokonaiskuvan saamiseksi yhdenmukaisesti ja systemaattisesti.

Tämä kirjan toinen painos (huom. tällä hetkellä viides painos) parantaa ensimmäistä painosta jossa ei ollut hakemistoa, ja jossa oli useita kirjoitusvirheitä. Lisäksi siihen on lisätty ja sieltä poistettu materiaalia, joka heijastelee käynnissä olevaa dialogia pääkirjoittajan Robert Collinsin ja avustavan kirjoittajan Richard Dotyn välillä. Ensimmäinen painos tarjosi häikäisevän määrän informaatiota keskeisistä henkilöistä ja heidän suhteistaan UFOihin. Collins esitti informaatiota Allen Dullesin, James Jesus Angletonin ja Richard Helmsin rooleista UFO-tiedon salaamisessa. Jokaista käydään läpi kappaleissa, ja tri. Robert Woodin haastattelu (katso Exopolitics Journal 1:3 [156-59]) kuvaa sitä tärkeyttä, joka tällä tiedolla näistä tiedustelu-upseereista on, jota ei koskaan ole kansalle kerrottu.

Keskeistä tiedon julkistamiselle on näiden kirjoittajien, sekä Aviaryn yleisesti, sotilastiedustelutausta. Suurin merkitys on Richard Dotyn kappaleella, joka palveli ilmavoimien erikoistutkimusosaston erikoisagenttina, jonka vastuulla UFO-tutkimukset olivat (1978-1988). Doty kuvaa hänen pääsyään salaiseen informaatioon tänä aikana, ja tarjoaa suoran todistuksen salaisista UFO-projekteista. Ensimmäiset kolme kappaletta antavat paljon faktuaalista ja dokumentteihin perustuvaa informaatiota Dullesista, Angletonista ja Helmsista, kun taas Dotyn kappale ja sen jälkeiset kappaleet paljastavat ensikäden informaatiota. Tämä antaa kirjan kappaleelle tärkeyttä sen kokonaiskontribuutiossa ja lisää sen vakuuttavuutta.

Doty oli ensimmäisen painoksen toinen kirjoittaja, mutta toisessa painoksessa hänet mainitaan avustavana kirjoittajan. Tämä näyttää tapahtuneen Dotyn taholta hänen pyrkiessä etäännyttämään itsensä ensimmäisessä painoksessa esitetyistä omista paljastuksistaan ja salaisista dokumenteista, sekä hänen myöhemmistä julkisista lausunnoistaan jotka herättivät jonkin verran huomiota. Kaikkein nimekkäin näistä oli ensimmäisen painoksen uskomaton tarina, jossa hän kuvasi olleensa fyysisesti läsnä haastateltaessa Maan ulkopuolista olentoa. Doty myöhemmin veti sanomisiaan takaisin ja väitti nähneensä viereisessä huoneessa tehdyn haastattelun videokonferenssin avulla (s. 143-44). Collins huomauttaa, että Dotyn uusi kanta ei sovi kirjassa esitettyyn tarinaan. Collinsin mukaan Doty katui paljastaneensa kokemuksiaan, mikä näin selittää hänen myöhemmät puheen pyörtämisensä.

Toinen haloo syntyi kun Doty väitti, että hän oli saanut tutkinnon oikeustieteestä ja suorittanut asianajajakokeen New Mexicossa (s. 91). Tämä oli kuumaksi käyneen internetkeskustelun aihe, kun saatiin selville että hän ei päässyt läpi New Mexicon asianajajan kokeesta. Myöhemmin Collins esitti, että hän oli väärin todennut Dotyn päässeen läpi kokeesta New Mexicossa, mutta että Doty oli kuitenkin saanut oikeustieteen tutkintonsa. Tähän päivään asti ei ole voitu osoittaa, että Doty olisi saanut oikeustieteen tutkintoa tai mitään muutakaan tutkintoa. Lisäksi hän ei korjannut ensimmäisessä painoksessa esitettyä asiaa puhuessaan yksikön ensimmäisessä persoonassa hänen koulutustaustastaan. Tämä viittaa siihen, että Doty oli kuvannut koulutustaustaansa väärin Collinsille. Kuitenkin Dotyn ammatillinen pätevyys entisenä erikoisagenttina ja New Mexicon osavaltion sotilaana voidaan varmentaa. Sellaiset epäjohdonmukaisuudet eivät tee hyvää Dotyn uskottavuudelle todistajana ja todellakin varjostavat hieman Dotyn väitteitä kirjassa. Ottaen huomioon hänen tärkeän roolinsa kirjassa, on syytä pohtia Dotyn uskottavuutta UFO-informaation lähteenä.

Doty aloitti palveluksensa erikoisagenttina ilmavoimien erikoistutkimusosastolla vuonna 1978 ja oli tärkeässä roolissa luvan saaneissa sumutusohjelmissa. Kaikkein tunnetuimpia hänen ansioitaan oli johtaa UFO-tutkija Paul Bennewitzia ja Linda Moulton Howea harhaan heidän UFO-tutkimuspyrkimyksissään. Sellaisessa sumutusohjelmassa Doty pyrki lähestymään UFO-tutkijaa ja antamaan tälle väärää informaatiota. Tavoite oli johtaa tutkijoita harhaan pois arkaluonteisesta UFO-informaatiosta ja lopulta pilkata heitä tai tehdä heistä tehottomia. Tämä on tapahtunut Bennewitzin ja Howen kohdalla, ja todennäköisesti on tapahtunut myös muiden nimettömien tutkijoiden kohdalla. Kirjassa Exempt from Disclosure Doty ilmeisesti puhdistaa omatuntonsa ja paljastaa omat suorat kokemuksensa alkaen vuodesta 1968 hänen aloittaessaan asepalveluksensa ja kouluttautuessaan ilmavoimien sotilaspoliisiksi. Dotyn paljastukset hänen alkuvaiheen komennuksesta Indian Springsissa jossa hän näki hangaarin täynnä UFOja, sekä myöhemmät kokemuksensa EBEjen ja UFOjen kanssa ovat huikeita. Keskeinen kysymys on: “miten hyvin Doty pitää kiinni totuudesta.”

Area 51 – Groom Lake, Nevada

Avustavana kirjoittajana Doty näyttää paljastavan erittäin salaiseen UFO-informaatioon liittyviä henkilökohtaisia kokemuksiaan epäjohdonmukaisesti, samalla kun hän tuo esiin kysymyksen omasta uskottavuudestaan silminnäkijänä hänen myöhemmällä sanojensa pyörtämisellä.

Kaikkein merkittävin muutos ensimmäiseen painokseen on Collinsin selvä siirtyminen pois käyttämästä (tri) Dan Burischin materiaalia. Ensimmäisessä painoksessa Collins ja Doty (toisena kirjoittajana) käyttivät Burischia tietolähteenä hänen ollessaan salaisessa projektissa Area 51:n läheisellä S-4 -alueella, jossa työskenneltiin EBEn nimeltä J-Rod kanssa ‘puhtaassa pallossa’. Burischin kollega Marcia McDowell tarjosi informaatiota yksityiskohtaisten piirrosten muodossa S-4:sta ja ‘puhtaan pallon’ sijainnista, joita käytettiin ensimmäisessä painoksessa (s. 188-89). McDowell myös tarjosi informaatiota mystisistä Miehistä Mustissa (Men In Black), jotka kohtasivat hänet kun hän alkoi paljastaa informaatiota Dan Burischista (s. 118-20). Kaikki tämä informaatio on poistettu toisesta painoksesta. Syy käy ilmi entisten DIA:n agenttien Gene Lakesin ja Paul McGovernin todistuksesta, jotka väittävät työskennelleensä S-4:llä ja joilla oli pääsy salaiseen UFO-informaatioon. He väittävät etteivät he koskaan löytäneet vankina ollutta EBEa tai puhdasta palloa (182-84). Erityisesti Lakes väittää olleensa turvallisuuspäällikkö Area 51:ssä, jolla oli pääsy henkilöstön tietoihin. Vaikka hän kykeni varmentamaan, että Bob Lazar oli työskennellyt Area 51:ssä, hän ei koskaan nähnyt mitään todisteita siitä että Burisch olisi työskennellyt S-4:ssä, ja tulee McGovernin kanssa päätelmään siitä, että Burischin tarina on huttua. Perustuen Lakesin ja McGovenin todistuksiin ja todisteiden puutteisiin ‘puhtaasta pallosta’ S-4:ssä, Collins päätti ottaa Burischin materiaalin pois.

Sekä Lakes että McGovern tulivat ensin julkisuuteen DIA:n anonyymien lähteiden vuotamien tietojen myötä. Tietolähteet väittivät, että heillä on informaatiota avaruusolentojen vaihdantaohjelmasta. Ohjelma tunnetaan sittemmin nimellä Project Serpo tai Project Crystal Knight. Entiset DIA:n työntekijät kuvasivat yksityiskohtia projektista, johon kuului jopa 12 työntekijää, jotka matkustivat planeetalle nimeltä Serpo Zeta Reticulumin tähdistöön avaruusolentojen kutsumina. Collins ottaa mukaan informaatiota koskien Project Serpoa hänen viimeisimmässä kirjan osiossaan. Serpo-tiedot muuttuvat merkittäviksi, koska Doty kuvaa planeetan nimeltä Sieu Zeta Reticulumissa sen avaruusolennon kodiksi, jonka hän haastattelussa näki (s. 143-44). Doty tarjoaa siis jotain varmennusta Project Serpoa koskettavasta materiaalista ja samalla varmentaa sen, että Gene Lakes itse asiassa työskenteli DIA:lle Area 51:ssä ja S-4:ssä. Joten Lakes tärkeällä tavalla tukee väitteitä Project Serposta ja samalla tulee debunkanneeksi Dan Burischin tapauksen McGovernin kanssa, joka on myös DIA:n virkamies. Nämä entiset DIA-virkamiehet ovat sitä mitä he ovat suurelta osin Dotyn todistuksen ja hänen uskottavuutensa pohjalta tietolähteenä.

Lopputiivistelmänä, Exempt from Disclosure kuvaa pääkirjoittajan pyrkimyksiä parsia kasaan ja saada selko useista hänelle esitetyistä todistuksista, jotka useat henkilöt ovat hänelle esittäneet alkaen Aviary-ryhmän työstä vuodelta 1986. Kirjan yksityiskohtaiset diagrammit EBEjen fysiologiasta, pohdinnat Majestic-12 kontrolliryhmästä, kartta S-4:stä ja Allen Dullesin, James Jesus Angletonin sekä Richard Helmsin tiedustelutaustat ovat kaikki hyvin kuvaavia suhteessa UFO-informaatioon. Collins on pätevä tutkija, joka työskentelee systemaattisesti materiaalin kanssa jolla on paljon validiteettia ja tärkeyttä UFO-tutkimuksessa. Valitettavasti Richard Dotyn maailmanmaine ensimmäisessä ja toisessa painoksessa sekä epäjohdonmukaisuudet hänen kokemuksistaan ja koulutustaustastaan tuovat mukaan epävarmuuden elementin kirjan kokonaistarkkuuteen. Vaikka se vaikuttaakin kirjan kokonaisuskottavuuteen, se ei vähennä kirjan tärkeyttä systemaattisen kahden vuosikymmenen aikana kerätyn tiedon esittäjänä, joka on peräisin Aviary-‘tutkimusryhmässä’ ja tiedusteluyhteisössä mukana olleilta keskeisiltä henkilöiltä. Exempt from Disclosuressa on paljon sellaista mikä auttaa tutkijoita ymmärtämään eräitä keskeisiä pelureita UFOjen salatussa historiassa, ja se maalaa yhdenmukaisen kuvan UFO-toiminnasta ja olennoista, jotka useimmille ovat edelleen mysteeri. Tämä on kirja joka tulee lisätä jokaisen vakavasti UFOja ja eksopolitiikkaa tutkivan kirjahyllyyn.

***

Arvostelija: Michael E. Salla, PhD. www.exopolitics.org

  Artikkelin julkaissut Exopolitics Journal

Avaruusolentojen resurssikartellista

Kirjoittanut Ed Komarek helmikuu 18, 2009

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

UFODigest-sivulta

Eksopolitiikan tutkijat, joilla on jotain ymmärrystä siitä miten avaruusolentojen korporaatioresurssikartelli voisi toimia, ja monikansalliset yritykset, jotka saattavat olla sellaisessa mukana, ovat vastahakoisia nimeämään mitään tahoa.

Ehkä on aika alkaa miettiä sitä mitkä korporaatiot ovat mukana, jotta voidaan antaa kasvot sille mikä on nyt ollut kasvotonta supersalaisten organisaatioiden toimintaa, joka haluaa estää UFO/ET-paljastuksen.

Jotkut korporaationimet esiintyvät historiallisissa, vuodetuissa ja julkisiksi tehdyissä dokumenteissa, ja sisäpiiriläiset ovat vuotaneet myös nimiä UFO-tutkijoille.

Jatkan sen pohtimista miten salainen avaruusolentopolitiikka voitaisiin toteuttaa yksityisellä sektorilla, jota on myös ehdottanut

  • Ben Rich
  • Bill Uhouse
  • Tri. Greer
  • Kenraali Wilson

Kenraali Wilson ilmeisesti sai kieltävän vastauksen yrittäessään päästä käsiksi salaiseen UFOihin liittyneeseen ohjelmaan (Special Access Program) korporaatioiden lakimiehiltä.

Vastapuolen tunteminen on tärkeää! Miten voi kamppailla sellaista organisaatiota vastaan jota ei näe tai ymmärrä?

Olen alkanut epäillä, että vuodetut ja julkistetut dokumentit ennen Nixonin puhdistusta ja yksityistämistä ovat voineet liittyä kartellin salaiseen agendaan. On mahdollista, että vuoto ja julkistus ennen puhdistusta tehdyille dokumenteille on tehty huomion suuntaamiseksi pois kartellista harhauttamalla tutkijat ajattelemaan, että avaruusolentojen resurssitaloudesta on edelleen pitämässä vahtia jonkinlainen perustuslaillisen hallituksen valvova viranomainen.

Mitä enemmän olen miettinyt tätä kuukausien mittaan, sitä enemmän olen sitä mieltä, että vastassamme on OPECin tyylinen kartelli, jonka tavoitteena on jatkaa sen avaruusolentojen resurssikartellin monopolia.

Mielestäni tämä kartelli käyttää salaisia ohjelmia (special access programs, SAPS), turvaluokituksia, propagandaa massamediassa, lahjontaa, jopa ahdistelua ja väkivaltaa kansalaisia ja valtion virkamiehiä vastaan rajoittamaan kilpailua ja kansan ymmärryksen tasoa avaruusolentojen resurssikaupasta.

Tämä viittaa varsin vahvaan tiedustelupalvelujen ja armeijan mukanaoloon ylhäältä alas. Jos aiottaisiin paljastaa UFO/ET-todellisuus, avaruusolentojen resurssimonopoli avautuisi kilpailulle ulkopuolisille korporaatioille, ja kartelli kohtaisi suuret oikeusjutut, jotka voisivat tuhota kartellin. Uskon paljastuksen uhkaavan tämän kartellin olemassaoloa.

Mielestäni viitteet siihen mitkä korporaatiot voisivat olla mukana löytyvät sekä sisäpiiriläisten todistuksista, vuodetuista ja paljastetuista dokumenteista, että avaruusolentojen teknologian luonteesta jota käytetään. Tuntuu loogiselta ja järkeenkäyvältä minulle että vaadittaisiin laaja spektri asiantuntemusta ymmärtää ja käyttää sellaista eksoottista ja monimutkaista teknologiaa kuten avaruusolentojen alus.

Spekuloin, että monikansalliset yritykset kartellissa voidaan tunnistaa niistä avaruusaluksen aspekteista joita aluksien kaupallisessa ja sotilaallisessa käytössä esiintyy. Rajoittuneet todisteet viittaisivat siihen, että amerikkalaiset monikansalliset korporaatiot dominoivat kartellia, mutta muita kansainvälisiä eurooppalaisia yrityksiä on myös mukana Britanniasta, Kanadasta, Ranskasta, Saksasta ja Australiasta.

Avaruusalus tarkoittaisi, että mukana on myös suuret ilmailualan yritykset.

Lockheed Martin, joka omistaa Skunkworksin ja jota Ben Rich joskus luotsasi, olisi listani kärjessä puolustusalihankkijoista. Ben Richin todistus ennen kuolemaansa tuntuisi kertovan Lockheedin mukanaolosta.

Haluaisin myös katsoa vanhoihin julkisiksi tehtyihin dokumentteihin löytääkseni viitteitä muista ilmailualan yrityksistä tai aiemmista yrityksistä, jotka nykypäivän korporaatiot ovat ostaneet.

Tri. Steven Greer on maininnut seuraavat nimet:

  • Lockheed Martin
  • SAIC
  • Black Ops Boeing
  • Aesop Systems
  • EG & G.

Avaruusaluksen työntövoimajärjestelmä perustuu sähkömagneettiseen ja sähkögravitaatioteknologiaan.

General Electric olisi tässä listani kärjessä johtuen sen nimen maininnasta vuoden 1955 Wright Pattersonin julkistetussa dokumentissa koskien elektrogravitaatiota ynnä muut suuret sähköalan yritykset tuona aikana. Arkki-debunkkaaja Phil Klass joskus työskenteli GE:lle 1950-luvulla.

Monet näistä yrityksistä 50-luvulta ovat joko kadonneet tai sulautuneet suuremmiksi yrityksiksi, mutta viitteitä voidaan löytää nykypäivän korporaatioistakin kun etsitään termillä ”Electrogravitic Systems.”

Laajalti on raportoitu avaruusaluksen olevan rakennettu erittäin vahvasta, kestävästä nk. ”älymateriaalista”. Tällaisen materiaalin tutkimusta johtaa petrokemian yritykset kuten DuPont ja Dow Chemical.

Minulle on sanottu, että Monsanton nimi tulee esiin historiallisissa UFO-dokumenteissa. Minulla kertoi CIA-lähde vuosia sitten, että hän näki avaruusaluksen DuPontin laitoksella ja toisen Dow Chemicalin laitoksella. Me voimme olettaa, että nämä yritykset olisivat kiinnostuneita panttaamaan mitä tahansa teknologioita, jotka laskisivat öljyn hintaa ja vähentäisivät yleisesti globaalia fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Vaaditaan erittäin kehittynyt tietokone ja viestintäteknologia pyörittämään ja navigoimaan avaruusalusta. Tietokoneet ovat olennaisia avaruusalusten käytölle ja maailman johtava alan yritys on IBM. Corso antaa muutaman varhaisen sähköisen ja tietokoneen komponenttivalmistajan kuten Bell Labs nimen. Yritykset kuten Intel ovat todennäköisesti mukana.

Avaruusaluksien on raportoitu sisältävän asejärjestelmiä ja sähköisen sodankäynnin kyvykkyyksiä. Yritykset kuten Raytheon ovat kai mukana. Minulle annettiin vuosia sitten yksityiskohtaista informaatiota erittäin kehittyneistä avaruussodankäynnin järjestelmistä, joita kehitti Philips Laboratoriesin keksijä James Black.

Aluksen kyydissäolijoilla on kehittynyt ymmärrys genetiikastananoteknologiasta, hybridisaatiosta jne. Keskeiset lääkealan ja geenimanipuloinnin yritykset voivat olla mukana käyttämässä näitä teknologioita ja jopa yhteistyössä joidenkin avaruusolentojen kanssa.

Kutsun tätä avaruusolentojen ja ihmisten väliseksi orjakaupaksi.

Toivon, että tämä artikkeli herättää keskustelua ja että muut voivat ehdottaa lisää korporaatioiden nimiä OPECin kaltaisessa kartellissa.

Petrokemian yrityksillä on paljon kokemusta laittomien energiamonopolien rajoittamisesta vähällä valtion tai julkisen puolen valvonnalla viime vuosisadalta. Avaruusolentojen resurssikartellilla tuntuu olevan vahva petrokemian läsnäolo.

On myös pitkä väkivallan, häirinnän ja muiden laittomien toimien historia, joka liittyy näiden petrokemian monopolien rakentamiseen.

Kartellin kansainväliset johtajat loisivat ja toteuttaisivat polittiikkaa aivan kuten OPEC, joka tarjoaa suunnan kaikille kartellin yrityksille niin, että estetään tai hidastetaan UFO/ET-paljastusta ja valtion valvontaa korporaatioista.

Mielestäni Nixonin hallinto kolluusiossa suurten monikansallisten korporaatioiden kanssa ovat luoneet hirviökartellin, joka hitaasti tuhoaa globaalin yhteiskunnan sisältä käsin sekä globaalin ympäristömme ulkoapäin.

 

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Hawaiin Julistus kutsuu avaruusolentoja

Kirjoittanut Ed Komarek
maaliskuu 31, 2008

Sivilisaatiomme tulevaisuus lepää sen päällä, että kehitämme valistuneen politiikan Maan ulkopuolisia kohtaan Hawaiin Julistuksen mukaisesti. Hawaiin Julistus oli huolestuneiden kansalaisten ryhmän työ, joka kokoontui Hawaiille konferenssiin vuonna 2006.

Mielestäni tämän julistuksen tulisi toimia mallina valistuneelle kansalliselle ja kansainväliselle Maan ulkopuoliselle politiikalle. 

Hawaiin Julistus @ PetitionOnLine
Katso allekirjoittajat – Allekirjoita

Maailman kansalaisille

Hawaiin Julistus Rauhallisista Suhteista Maan Ulkopuolisten Sivilisaatioiden Kanssa

“Uusi Maailma Jos Vain Hyväksyt Sen”

Me, Extraterrestrial Civilizations & World Peace Conferencen osanottajat ja/tai sitä tukevat henkilöt Kailua-Konassa, Hawaiilla, kesäkuun 9-11 päivinä 2006,

Olemme joukko huolestuneita kansalaisia, jotka edistävät maailmanrauhaa ja harmonisia suhteita Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssa,

Tunnustamme, että Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden läsnäolosta kertoo huikean suuri määrä todisteita, kuten myös heidän yleensä rauhanomaisista kanssakäymisistään henkilöiden ja valtion viranomaisten kanssa,

Olemme inspiroituneet siitä ihmiskunnalle perustavanlaatuisesta merkityksestä saada jakaa se viisaus, tieto, kulttuuri ja teknologia jota nämä Maan ulkopuoliset sivilisaatiot tarjoavat,

Esitämme, että Maan ulkopuoliset sivilisaatiot ovat tarkkailleet ihmiskunnan evoluutiota jo jonkin aikaa, ja niillä on erityinen intressi saada rauha aikaan ihmiskunnan kansojen välille,

Huomioimme sen, että Maan ulkopuoliset sivilisaatiot ovat esittäneet, että ydinaseiden hävittäminen maailmanlaajuisesti on tarpeellinen merkkipaalu liikuttaessa kohti rauhallista yhteiseloa Maassa sekä vaatimus avoimelle kontaktille,

Muistamme Yhdistyneiden Kansakuntien sopimukset koskien kansainvälistä yhteistyötä ulkoavaruuden rauhanomaisessa tutkimuksessa ja käytössä, ydinkokeiden kieltämistä ilmakehässä ja veden alla, sekä vihamielisten tekojen kieltämistä Kuussa sekä muissa taivaankappaleissa,

Tunnustamme ne monet aloitteet, joita yksityiset kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ovat vieneet eteenpäin koskien Maapallolla vierailevia Maan ulkopuolisia sivilisaatioita,

Aiomme tämän Julistuksen tulla käyttöön lähtökohtana suuremmalle julkiselle dialogille niiden keskuudessa, joilla on samanlaiset tai eroavat näkökulmat ja intressit koskien Maan ulkopuolisia vierailuja,

Käytämme konsensuspäätöksentekoprosessia puhujien, järjestäjien ja osallistujien kesken vuoden 2006 Extraterrestrial Civilizations and World Peace Conferencessa ja me olemme päättäneet että,

Kunnioitamme seuraavia periaatteita, joihin pohjata rauhanomaiset suhteet Maan ulkopuolisiin sivilisaatioihin: Me vakuutamme ihmiskunnan aikeen olevan ryhtyä rauhanomaisiin ja yhteistyösuhteisiin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssa,

Vakuutamme tukemme Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuksille koskien rauhaa Ulkoavaruudessa ja tukeamme YK:lle, kansainvälisille ja USA:n aloitteille joilla estää asevarustelu ulkoavaruudessa, mukaanlukien avaruuden aseistaminen,

Vakuutamme kaikilla kansalaisilla olevan luonnollinen oikeus avoimeen kontaktiin Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden edustajien kanssa kaikissa tapauksissa, ja osallistua epäviralliseen diplomatiaan,

Julistamme tarpeen Siviiliyhteiskunnalle kehittää hyväksyttävät protokollat (käyttäytymisstandardit) Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssakäymiseen niin, että protokollien tulisi edustaa koko ihmiskunnan pyrkimyksiä, ja että kaikkien valtioiden tulisi työskennellä yhdessä solmiakseen rauhanomaiset suhteet,

Työskentelemme Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssa ajaen Maan asiaa, Kosmisia ja Elämälle ystäviä teknologioita, ja kannustaen näiden teknologioiden avoimeen saatavuuteen sekä oikeuteen käyttää niitä,

Vakuutamme halumme koordinoida Maan ekologista terveyttä ja biologista diversiteettiä Maan ulkopuolisten sivilisaatioiden kanssa niin, että se voi meitä auttaa tässä hankkeessa,

Ja ilmaisemme tahtomme toivottaa hyväntahtoiset Maan ulkopuoliset sivilisaatiot tervetulleeksi avoimesti näyttäytymään. Virallinen konferenssin verkkosivu: www.etworldpeace.com
Konferenssin sponsori, Exopolitics Institute: www.exopoliticsinstitute.org

Kailua-Kona, Hawaii, kesäkuun 11. päivänä 2006

Vilpittömästi,

Allekirjoittaneet


Nykyinen valistumaton Maan ulkopuolinen politiikka on politiikka, joka on eliittiautokraattien luoma heidän omien etujen ajamisekseen samalla kun he aiheuttavat suurta haittaa muulle yhteiskunnalle. Nykyinen valistumaton politiikka suosii vaarallisia autokraattisia liittoja vähemmän eettisten Maan ulkopuolisten rotujen kanssa ja sivuuttaa rakentavat ja hyödylliset liitot eettisempien avaruusolentojen rotujen kanssa.

Ainoa tapa miten meillä voi olla valistunut politiikka on antaa kansan tehdä politiikkaa kansan hyväksi. Tämä ei ole ainoastaan mahdollista jos on täysi ja avoin paljastus siitä mitä Maan ulkopuolisesta todellisuudesta tunnetaan. Niin kauan kun politiikkaa ajaa eliittiautokraatit, jotka toimivat äärimmäisessä salaisuudessa ja rankkojen turvallisuusproseduurien alaisina, politiikka pysyy valistumattomana, rikkonaisena ja tuhoisana koko yhteiskunnalle.

Kun meillä on oman edun tavoittelijoita juurtuneena asemiin tekemään päätöksiä kaikkien muiden puolesta, me kaikki häviämme. Yli 60 vuoden ajan eliittiautokraatit ovat oikeuttaneet ja rationalisoineet heidän kontrollinsa yhteiskunnan politiikasta koskien Maan ulkopuolisia asioita, mikä käy ilmi Brookings Institutionin dokumentista. Tämä dokumentti ei ole muutak uin yksi monista huijauksista joita mitään epäilemättömän kansan niskoille syydetään koskien Maan ulkopuolista todellisuutta eliittiautokraattien varjellessa erikoisetujaan.

Totuus on, että kansa on yleisesti ottaen itsekästä luonteeltaan, ja kun vain harvat luovat politiikkaa, he eivät voi tehdä muuta kuin miettiä omia etujaan ensin ja yhteiskuntaa vasta sen juälkeen. Politiikan luonnostelun kriittisenä osana näille harvoille on enemmistön kontrollointi. Amerikan perustajat tiesivät, että harvoihin ei voi luottaa vallankäytössä tai kansan etuja koskettavassa informaatiossa.

Tämän takia Thomas Jefferson sanoi,

”En tiedä parempaa totuuden loppusijoituspaikkaa kuin kansa.”

Jefferson ja muut perustajat tiesivät, että demokratia ei toimisi jos informaatio ja totuus pidettäisiin kansan saavuttamattomissa huolimatta siitä tekosyystä jolla tämä tehdään.

Sivilisaatiomme selvästikään ei ole enää Maan ulkopuolisessa karanteenissa, mikä käy ilmi Maan ulkopuolisten olentojen aktiviteetin suuresta kasvusta planeetallamme 1940-luvun jälkeen. Sivilisaatiomme on lähtenyt leikkiin mukaan ja siihen vaikuttaa nyt perustavanlaatuisesti kehittyneiden Maan ulkopuolisten rotujen suuri monimuotoisuus. Ainoa tapa, jolla me kansana voimme tehdä oikean päätöksen asianmukaisesti tulevaisuutemme suunnan korjaamiseksi, on että meillä on kaikki saatavilla oleva informaatio tehdä nuo päätökset.

Koska asiat ovat tulossa päätökseensä ja johtuen valistumattomasta Maan ulkopuolisesta politiikasta, me olemme kaikki suuressa hyväksikäytön ja siirtomaavallan vaarassa epäeettisten avaruusolentojen taholta. Asiat ovat nyt niin, että epäeettinen autokraattinen avaruusolentopolitiikka on luonut olosuhteet, jotka parhaiten sopivat hyväksikäyttöön ja sivilisaation muuttamiseksi siirtokunnaksi. Tämän takia minä ajan välitöntä kaikkien Maan ulkopuolisia asioita koskevan informaation julkistamista. On niitä autokraatteja jotka sanoisivat, että se on katastrofaalista yhteiskunnallemme, ja he ovat samaan aikaan sekä oikeassa että väärässä.

Se mitä autokraatit sanovat, on vain osatotuus, vale. Koko totuus on se, että asiat voivat mennä paljon huonomaan suuntaan kuin katastrofinen jos informaatiota ei välittömästi tehdä julkiseksi. Jatkuvan valistumattoman avaruusolentopolitiikan vuoksi vastassamme on välitön kolonisaation vaara.

Jos paljastusta ei välittömästi tehdä, vaikka se olisi katastrofaalistakin, meillä yhteiskuntana on ainakin mahdollisuus luoda valistunut avaruusolentopolitiikka. Politiikka, joka sivuuttaa siirtomaavallan ja vähemmän eettiset kanssakäymiset avaruusolentojen kanssa ja suosii kanssakäymistä avaruusolentojen kanssa joka mahdollistaa jatkuvan itsenäisyyden.

On niitä, jotka kysyvät missä ovat eettiset avaruusolennot, mikseivät he avoimesti ole meidän kanssa tekemisissä?

Vastaukseni tuohon kysymykseen on, että nykyiset olosuhteet eivät ole suotuisat avoimelle kanssakäymiselle eettisten avaruusolentojen kanssa. Eettiset rodut on suljettu pois ovien takana käytävistä neuvotteluista ja avoimista neuvotteluista petollisen ilmapiirin takia, joka vallitsee koskien Maan ulkopuolista todellisuutta.

Uskon, että jos me kollektiivisesti luomme valistuneen avaruusolentopolitiikan, eettiset rodut avoimesti ja muodollisesti ilmaantuvat suurin joukoin tehden lopun vähemmän eettisten rotujen yhteiskuntamme salaisesta soluttautumisesta ja kolonisaatiosta.

Jos me kollektiivisesti luomme valistuneen politiikan, silloin he saapuvat.

 

Artikkelin julkaisstu Biblioteca Pleyades

Nimitz Encounterin ohjaaja kertoo Tic Tac -yksityiskohdista

Davy Beaty on ohjannut filmin The Nimitz Encounters. Hän kertoo yksityiskohtia tapaamisesta laivaston teknikon kanssa, joka oli E-2 Hawkeye -koneessa tukemassa F-18 -hävittäjiä, jotka lähetettiin Princetonin tutkajärjestelmässä näkyneitä Tic Tac UFOja kohti.

Teknikko sanoi, että hän kykeni näkemään Tic Tacin koneensa ikkunasta, joka näytti lentävän samalla korkeudella.

Hän kertoi myös Beatylle NDA:sta, joka hänen ja koneessa muiden lentäneiden oli allekirjoitettava tapauksen jälkeen. ”Se ei ollut mikään vapaaehtoisprosessi, se oli enemmänkin ’allekirjoita tämä äläkä koskaan puhu siitä mitä näit'”, hän selittää.

Beaty paljastaa myös, että hän on puhunut toisen silminnäkijän kanssa, joka näki miesten astuvan Princetonin kyytiin keräämään pois kaikki todisteet tapauksesta.

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Senaatin komitean tuore raportti haluaa UFO-datan julkiseksi

Artikkelin kirjoittanut Keith Basterfield

Johdanto

Kiitos liidistä, jonka tarjosi amerikkalaistutkija Danny Silva (alkuperäislähde Steve McDaniel). Hänen johdostaan me olemme saaneet tietää Raportti 116-233:sta, senaatin tiedustelukomitealta, päivämäärällä 17.6.2020, joka mainitsee UAP:t  (tunnistamattomat ilmailmiöt, Unidentified Aerial Phenomena).

Yksityiskohdat

Johdannossa komitean raportista lakiesitykseen S3905, ”Intelligence Authorization Act for fiscal year 2021”, jota sponsoroi senaattori Rubio Marco (Floridan osavaltion senaattori), hän esittää:

Senattori Marco. Lähde: https://www.rubio.senate.gov/public/

 

”Select Committee on Intelligence, tarkasteltuaan alkuperäistä lakiesitystä (S.3905) jolla valtuuttaa budjettiesitykset rahoituskaudelle 2021 Yhdysvaltain hallituksen tiedustelua ja tiedusteluun liittyviä toimia, tiedusteluyhteisön hallintatiliä, CIA:n eläke- ja invalidisaatiojärjestelmää sekä muita tarkoituksia varten, raportoi myötämielisesti  ja suosittaa, että laki menisi läpi.”

Joten he suosittavat lakiesityksen (Bill) muuttamista laiksi (Act), ja näin saatetaan voimaan lakiehdotuksessa esitetyt yksityiskohdat (keskustelun jälkeen) laiksi ja toiminnan perustaksi.

Viittaus UAP:hin

Miksi me olemme kiinnostuneita tästä lakiesityksestä? Sen ”komitean kommenttien” alta, komitean raportissa, löytyy seuraavaa:

”Kehittyneet Ilmauhat

Komitea tukee Unidentified Aerial Phenomenon Task Forcen pyrkimyksiä Office of Naval Intelligencessa standardoida tunnistamattomien ilmailmiöiden raportointi ja tiedonkeruu, sekä raportointi ja tiedonkeruu kaikista yhteyksistä, joita heillä on vihollisvaltoihin, sekä raportointi ja tiedonkeruu siitä uhasta, mikä niillä on Yhdysvaltain armeijan varoille ja tukikohdille.

Komitea kuitenkin edelleen on huolissaan siitä, että liittovaltiolla ei ole yhtenäistä, kattavaa prosessia kerätä ja analysoida tiedustelutietoa tunnistamattomista ilmailmiöistä, huolimatta potentiaalisesta uhasta. Komitea ymmärtää, että relevantti tiedustelutieto voi olla arkaluonteista; siitä huolimatta komitean mielestä informaation jakaminen ja koordinointi ympäri tiedusteluyhteisöä on ollut epäjohdonmukaista, ja ongelma ei ole saanut huomiota ylemmältä johdolta.

Täten komitea ohjeistaa DNI:tä, puolustusministerin sekä muiden sellaisten tahojen johdolla, joita johtaja ja ministeri pitävät relevantteina, jättämään raportin 180 päivän aikana Lain voimaansaattamisesta kongressin tiedustelu- ja asevoimakomiteoille tunnistamattomista ilmailmiöistä (jotka myös tunnetaan ”anomaalisina ilma-aluksina”), mukaanlukien havaituista ilmaesineistä, joita ei ole tunnistettu.

Komitea lisäksi ohjeistaa raporttiin otettavan mukaan:

  1. Yksityiskohtainen analyysi tunnistamattomia ilmailmiöitä käsittävästä datasta ja tiedusteluraporteista, jotka on kerätty tai joita Office of Naval Intelligence säilyttää, mukaanlukien data ja tiedusteluraportit, joita Unidentified Aerial Phenomena Task Force säilyttää.
  2. Yksityiskohtainen analyysi tunnistamattomia ilmiöitä käsittelevästä datasta, jota on kerätty:
    • geospatiaalisella tiedustelulla;
    • signaalitiedustelulla;
    • ihmistiedustelulla, ja
    • mitta- ja signaalitiedustelulla.
  3. Yksityiskohtainen analyysi FBI:ltä saadusta datasta, joka oli johdettu tunnistamattomien ilmailmiöiden tunkeiludatasta suljettujen ilmatilojen yllä USA:ssa.
  4. Yksityiskohtainen kuvaus integraatioprosessista, jolla varmistetaan oikea-aikainen datankeruu ja keskitetty analyysi kaikista tunnistamattomista ilmailmiöistä, joita liittovaltion hallitus on raportoinut, huolimatta minkä palvelun tai viraston alaisuudessa tieto on saatu.
  5. Virallisen vastuuhenkilön identifiointi prosessille, joka on kuvattu kappaleessa 4.
  6. Potentiaalisen ilmatilan tai muun uhan identifiointi, joka tunnistamattomista ilmailmiöistä aiheutuu kansalliselle turvallisuudelle, ja arvio siitä ovatko nämä tunnistamattomien ilmailmiöiden aktiviteetti liitettävissä yhteen tai useampaan ulkomaiseen vihollisvaltaan.
  7. Minkä tahansa tapaturman tai kuvion identifiointi, joka viittaa siihen, että potentiaalinen vihollinen voi olla saavuttanut läpimurron ilmailukyvykkyydessä, mikä voisi saattaa Yhdysvaltain strategiset tai tavanomaiset voimat vaaraan; ja
  8. Suosituksia koskien kasvanutta datankeruuta, ehostettua tutkimus- ja kehitystyötä, sekä lisärahoitusta ja muita resursseja.

Raportti tulee palauttaa julkisena, mutta siinä voi olla salattuja liitteitä.”

Analyysi ja kommentit

1. Blogipostauksessa päivämäärällä 9. heinäkuuta 2019 esitin kysymyksen ”Onko Office of Naval Intelligence nyt osa AATIP:ia?” ja tulin tulokseen, että on.

2. Heinäkuun 6. päivänä 2019 amerikkalaistutkija Danny Silva huomautti, että TV-sarja ”Unidentifiedin” kuudennessa jaksossa entinen AATIP-johtaja Luis Elizondo huomautti, että:

”AATIPia ei pyöritä enää mikään yksittäinen taho. Se on nyt monen tahon homma… ja sitä pyöritetään ilman virallista siunausta.”

Komitean raportissa lukee nimi  ”Unidentified Aerial Phenomena Task Force” ja se sijoittaa sen Office of Naval Intelligenceen. Raportin käyttämä kieli viittaa siihen, että tämä Task Force on tällä hetkellä olemassa, ja ilmeisesti tämä voi hyvin olla uusi AATIP. Komitean kommentteihin kuuluu sanat ”ja siitä uhasta, mikä niillä on Yhdysvaltain armeijan varoille ja tukikohdille”, ei ainoastaan laivaston varoille. Tämä on se mitä voisi odottaa Task Forcelta, kun se valitsee jäsenensä eri virastoista.

3. Komitean kommenttien punainen lanka on pyyntö yksityiskohtaisesta raportista 180 päivässä lakiesityksen hyväksymisestä, ja se tarjoaa yksityiskohtaisesti tietoa asioista, joista tullaan raportoimaan. Erityisesti se, että sen tulee ottaa mukaan dataa, jota Task Forcella itsellä on, mikä olisi täten dataa jota AATIPilla on. Huomaa se, että raportin tulee olla julkinen.

4. Kiinnostavaa kyllä, mainintaa on FBI:stä — oletettavasti siis Federal Bureau of Investigation. ”Yksityiskohtainen analyysi FBI:ltä saadusta datasta, joka oli johdettu tunnistamattomien ilmailmiöiden tunkeiludatasta suljettujen ilmatilojen yllä USA:ssa.” Vaikka olinkin tietoinen siitä, että Yhdysvaltain ilmavoimien erikoistutkimuskeskus tutki laivaston julkaisemia videoita, en muista kuulleeni yhdestäkään FBI:n tutkimuksesta. Arvostaisin jos kuulisin joltain blogin lukijalta, joka tietää enemmän näistä hommista.

5. Komitea toivoo myös saavansa ”Yksityiskohtaisen kuvauksen integraatioprosessista, jolla varmistetaan oikea-aikainen datankeruu ja keskitetty analyysi kaikista tunnistamattomista ilmailmiöistä, joita liittovaltion hallitus on raportoinut, huolimatta minkä palvelun tai viraston alaisuudessa tieto on saatu.” Tämä vaatimus näyttää tarjoavan keskeisen datankeruupisteen, mikä voi olla ainoastaan hyvä asia.

6. Huomaa, että jäljelle jää perspektiivi, että ilmiö voi johtua ulkovaltojen vihollisista, vaikka useista lähteistä on vahvoja viitteitä siitä, että asian laita ei ole näin.

7. Viimeiseksi raportin tulee sisältää suosituksia tulevaisuuden toimille, kuten tiedonkeruu, tutkimus, rahoitus ja resurssit. Huomaa, että lakiehdotuksessa mitään ei mainita rahoituskauden 2021 varoista millekään näistä, sillä tiedusteluohjelmien rahoitus tulee erillisestä budjetointilainsäädännöstä.

8. Tottakai, kaikki ylläoleva riippuu lakiesityksen läpimenosta ja voimaansaattamisesta laiksi.

Siitä huolimatta, erittäin kiinnostava kehityskulku, mikä suurelta osin on ollut yksi To The Stars Academy of Arts & Sciencen (TTSA) päätoimista, jonka parissa he ovat työskennelleet kulisseissa. Propsit heille.

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com


Lisää aiheesta mediassa:

https://thehill.com/homenews/senate/504183-senate-panel-urges-pentagon-to-compile-public-analysis-of-ufo-reports

https://www.politico.com/news/2020/06/23/senators-ufo-government-reports-336021

https://www.vanityfair.com/news/2019/06/congress-is-taking-the-ufo-threat-seriously

https://www.washingtonexaminer.com/opinion/marco-rubio-wants-to-open-up-the-governments-ufo-data


Toim. huom. Tämän jutun seurauksena moni, mukaanlukien Keith Basterfield itse, on lähettänyt FOIA-tietopyyntöjä koskien UAP Task Forcea:

UAP-ilmiön tunnustaminen virallisesti vaikuttaa myös tieteeseen, ja UAP:sta voi tulla virallisesti tieteen tutkimuskohde ympäri maailmaa:

Ed Komarek: Laivaston salainen UFO-työryhmä

Tämä Michael Sallan sivuilla ollut kahden Ed Komarekin artikkelin kommentti kertoo, että USA:n laivasto on työskennellyt UFO-paljastuksen hyväksi jo yli 10 vuoden ajan.

Aloha kaikille, seuraavassa kahdessa artikkelissa Ed Komarek keskustelee salaisesta UFO-työryhmästä, johon kuulu YK:n UFO-kokouksessa olleita laivaston amiraaleja. Toinen artikkeli on uudistettu versio artikkelista, joka aiemmin on julkaistu, missä puhutaan laivaston amiraalien roolista näissä paljastuksissa. Tutkimukset ovat edelleen käynnissä joidenkin alkuperäislähteen esittämien väitteiden varmistamiseksi helmikuun 12. päivän tapaamisesta, ja hän edelleen vuotaa tietoa mm. viimeisimmistä paljastuksista koskien salaista UFO-työryhmää. Oma kantani pysyy muuttumattomana, että Lähde A:n alkuperäinen informaatio on oikein perustuen hänen uskottavaan aktiiviseen laivaston uraansa ja jonka identiteetti on riippumattomasti vahvistettu. Olen tuntenut hänet 18 kuukauden ajan, vaikka jotain sekaannusta on tuotu väliin siitä mistä alunperin puhuttiin helmikuun 12. päivän tapaamisessa. Ranskalainen lähde Gilles Lorant on mennyt piiloon maan alle eikä hän ole uudestaan kommentoinut tunnetun ranskalaisen journalistin Didier de Plaigen radiohaastattelua selventääkseen sekaannusta hänen ammatillisista pätevyyksistään. Lorant ei edelleenkään ole vetänyt pois todistustaan koskien YK:n UFO-tapaamista helmikuun 13. ja 14. päivä huolimatta ristiriidoista koskien hänen ammatillista taustaansa. Eräs asia jonka olen kyennyt riippumattomasti varmistamaan on, että Loran on ollut läsnä korkean tahon tapaamisissa Ranskan puolustusministeriössä. Tämä auttaa vahvistamaan alkuperäiset raportit siitä, että hänellä oli jonkinlaista ammatillista taustaa ja armeijan yhteyksiä joiden myötä olla mukana YK:ssa ranskalaisena todistajana/osallistujana. Kaikki tämä johtaa meidät päätelmään siitä, että YK:n UFO-työryhmän mukana kokoustaneiden laivaston amiraalien ja Ranskan puolustusministerin tapaamisista vuodetut tiedot on sallittu päästä julki. On erittäin todennäköistä, että nämä pyrkimykset ovat jonkun koordinoimia, ja vaikka tämä auttaa kertomaan kansalle salaisista YK:n kokouksista joissa puhutaan UFOista, lopullinen tavoite pysyy epäselvänä. Ed Komarekin artikkelit auttavat valaisemaan joitain viimeisimmistä väitteistä koskien vuotojen taustalla olevan salaisen UFO-työryhmän olemassaoloa. Vaikka Ed K. viittaa siihen laivaston työryhmänä, Lähde A:n mukaan työryhmä on virastojenvälinen taho, jossa useat amiraalit ovat mukana. Tämä on yhdenmukaista aiemman käytetyn mallin kanssa ”salaisista” UFO-työryhmistä, jotka olivat virastojenvälisiä projekteja, kuten mm. Howard Blum on kuvannut teoksessa Out There – The Government’s Secret Quest for Extraterrestrials. Michael Salla, Ph.D.

Seuraako ilmavoimat laivaston esimerkkiä?

Kirjoittanut Ed Komarek maaliskuu 21, 2008

ExopoliticsBlogSpot -sivustolla

UFO/ET-tutkijoille tietoja vuotaneiden YK:n UFO-kokousta koskeneiden lähteiden mukaan USA:n laivastolla on työryhmä, joka salaa ajaa täyttä ja avointa paljastusta Maan ulkopuolisista olennoista.

Tämä ryhmä näkee,

”… logistisen ’mahdollisuusikkunan’ jolla lopettaa 60 vuotta kestänyt (Bushin hallinnon) ’laiskan ankan’ periodin salailu ennen kuin seuraava hallinto tulee valtaan; tämä auttaa helpottamaan paljastusta tänä aikana, jotta asetettaisiin kontakti avaruusolentoihin tulevaisuuden suunnitelmien eturintamaan.”

(Sen jälkeen kun tämä artikkeli julkaistiin, debatti puhkesi tutkijoiden keskuuteen siitä oliko lähde ensin sanonut tämän olevan laivaston UFO-työryhmä. Lähde on sen jälkeen julkaissut selvityksen ja esittää, että ryhmä on virastojen välinen ryhmä jossa laivasto on mukana.)

Eräs tavoista, jolla tämä ryhmä toivoo vaikuttavansa paljastukseen, on lasketut tietovuodot UFO/ET-aiheesta kansalle. Kysymys kuuluu nyt kun laivasto ottaa vetovuoron, seuraako ilmavoimat, maavoimat ja rannikkojääkärit perästä?

(USA:n laivaston UFO-työryhmän historiasta voit lukea pimeän budjetin projekteista: What’s Up With the Black Budget? – The Real Deal)

Selvästikään mitä Lähi-Idän sotaan tulee, monet asevoimissa alkavat olla kyllästyneitä siviilijohdon nukkena toimimiseen jolla tuetaan globaaleja taloudellisia ja poliittisia intressejä Amerikan kansan parhaita etuja vastaan. Tämän tajuaminen ja manipuloituna olemisesta seurannut tyytymättömyys sekä globaalin eliitin käsinukkena toimiminen tuntuu vuotavan muille aloille kuten avaruusolennoista kertovan todellisuuden salaamiseen.

Tämä USA:n laivaston UFO-paljastustyöryhmä tuntuu olevan yksi monista armeijan työryhmistä, jotka syntyvät eri maissa ympäri maailmaa. Kaikkein avoin ja äänekkäin näistä tuntuu liittyvän Brasilian ilmavoimiin, joka nyt työskentelee läheisesti Brasilian UFO-yhteisön kanssa: Brasilia julkaisee salaista dataa — Tunnustaa UFO-tutkimuksen.

Jokin aika sitten Brasilian ilmavoimien prikaatin kenraali Jose Carlos Pereira on julkisesi tullut esiin ja ajanut kaikkien avaruusolentoja koskevien salaisuuksien julkistamista. Muut Etelä-Amerikan armeijoiden työryhmät näyttävät myös syntyvän kuin tyhjästä ja myös ajavan avointa paljastusta. Kehittyneissä maissa Ranskan armeija tuntuu myös ottavan vetovastuun ja avoimesti työskentelevän UFO-yhteisön kanssa: France to Release UFO Reports.

USA:ssa kaikkien avaruusolentoja koskevien salaisuuksien julkistamista ajava Amerikan armeija tuntuu olevan paljon jäykempi, epäröivämpi ja salamyhkäisempi. Toivottavasti tämä pian muuttuu, erityisesti jos muut työryhmät voivat syntyä ilmavoimissa, maavoimissa ja rannikkojääkäreissa ja liittyä laivaston näyttämään kurssiin. Minusta tuntuu, että avaruusolennot auttavat tässä prosessissa asettamalla painetta erityisesti ilmavoimille, tuomalla sen lähes paniikinomaiseen tilaan jatkuvilla ilmatilaloukkauksilla USA:ssa.

Näistä seuranneet kohtaamiset muuttuvat yhä ilmiselvemmiksi kansalaistarkkailijoille maanpinnalla, joilla on aseinaan videokamerat tämän toiminnan dokumentoimista varten. (Jotain historiaa UFO-lentokamppailuista löytyy mm. The Secret History of the UFO sekä The Tehran, Iran/F-4 Incident.)

Kuten olen esittänyt muissa artikkeleissa, tuntuu siltä kuin avarusolennot käyttäisivät klassisia väkivallattoman poliittisen toiminnan tekniikoita ja periaatteita armeijoita vastaan ympäri maailman. Uskon, että armeija- ja siviilijohto ei voi muuta kuin täysin paljastaa tämän kaltaiset Maan ulkopuoliset poliittiset paineet, mikäli tällaista painetta aiotaan ylläpitää pitkiä aikoja.

Lisäksi kansalaisten UFO-aktivistiverkostot ja -liikkeet ovat kasvussa ympäri maailman, kuten ne joihin itse otan osaa, joilla on suoria yhteyksiä ystävällisiin avaruusolentojen rotuihin. Tämä paljastuksenvastaisten reaktionaaristen voimien ympäröinti tuntuu toimivan niin, että vastustus paljastusta kohtaan on nopeasti murenemassa ympäri maailman.

USA:ssa paine paljastaa jatkuu kasvamistaan ETV:den (Maan ulkopuolinen alus, Extraterrestrial Vehicle) tunkeutuessa Amerikan ilmatilaan päivittäin, yhdistettynä kasvavaan kansalliseen ja kansainväliseen eksopoliittiseen liikkeeseen. Voin vain ihmetellä mitä nuoret pilotit näissä armeijan tukikohdissa käyvät läpi kun he altistuvat Maan ulkopuoliselle todellisuudelle kylmän kalkkunan tavoin suhteellisen lyhyessä ajassa. Psykologinen paine täytyy olla vakava ja ristiriita suuri kun hyökätään paljon kehittyneemmän Maan ulkopuolisen voiman kimppuun, joka on niin itsevarma ettei se yleensä vastaa tulella. Ehkäpä anonyymit raportit joiltain mukanaolleesta saattavat löytää tiensä sähköpostiini.

Odotan UFO/ET-yhteisön vuotavan yli äyräidensä kun armeijan henkilökunta yrittää sopeutua Maan ulkopuolisen todellisuuden nopeaan altistumiseen. Toivottavasti artikkelini auttavat näitä hyviä ihmisiä, jotka ovat jääneet kiikkiin häiritsevään konfliktiin josta heille kerrotaan ja josta he tietävät varsin vähän.

Näille nuorille tulee kertoa koko totuus eikä vain osatotuuksia, jotka on suunniteltu manipuloimaan ja painostamaan heidät vihamieliseen konfliktiin Maan ulkopuolisten rotujen kanssa.

USA:n laivaston amiraali Fallon liitetty UFO/ET-paljastukseen

Kirjoittanut Ed Komarek maaliskuu 18, 2008 AmericanChronicle -verkkosivulla

Lähde

Amiraali Fallonin eroamiseen voi liittyä enemmän kuin mitä pintapuolisesti käy ilmi mikäli UFO-tutkijoita on uskominen. Salaisen YK:n UFO-tapaamisen vuotaminen kansalle liitetään nyt amiraali Falloniin. Lisäksi korkea-arvoinen Brasilian ilmavoimien kenraali on julkisesti astunut esiin puoltaen UFO-paljastusta.

Roscoe Henry Hillenkoetter

oli kolmas CIA:n johtaja,

ja hän palveli toukokuun 1. päivästä 1947 lokakuun 7. päivään 1950.

”Kulisseissa korkea-arvoinen ilmavoimien upseeri on selväpäisesti huolissaan UFOista. Mutta virallisen salailun ja pilkan avulla monet kansalaiset taivutellaan uskomaan, että tunnistamattomat lentävät esineet ovat hölynpölyä.” — Amiraali Roscoe Henry Hillenkoetter (toukokuu 8, 1897 – kesäkuu 18, 1982) kirjeessään kongressille vuonna 1960

UFO/ET-paljastus on kehittynyt eteenpäin monella saralla. Eräs useista lähteistä, joka on vuotanut informaatiota kansalle salaisesta YK:n UFO-kokouksesta, on esittänyt huomattavat kredenssit UFO/ET-tutkijoille. Kun informaatio aluksi vuodettiin, eräs tutkija Robert Morningstar sai ainoastaan ilmaista, että tämä vuotaja oli työskennellyt Pentagonissa.

Kun YK:n tapaamisen aiheuttama kalabaliikki on ollut käynnissä Amerikassa, Ranskassa ja muualla, Brasilian ilmavoimien kenraalit ovat nyt ajamassa UFO-paljastusta avoimesti Brasiliassa, UFO-tutkija ja UFO Magazinen päätoimittajan A. J. Gevaerdin mukaan.

Nämä ovat mielenkiintoisia aikoja UFO-alalle.

Paras paikka kansalle ja armeijalle seurata nopeaa kehitystä on Open Mindsin keskustelualue. Monet asiasta tietämättömät kriitikot ovat alkaneet kaatua omiin miekkoihinsa eikä ole keinoa jolla voisin kuvata kaikkia juonenkäänteitä, joita tapahtuu aivopestyn valtavirran median nenän edessä. YK:n tapaamista käsittelevä ketju Open Minddsissa löytyy täältä:  Source at U.N. Tells of Secret UFO Meeting February 12, 2008

Aloitan sillä miten USA:n laivasto puskee UFO/ET-paljastusta ja sitten käsittelen Brasiliaa.

Robert Morningstar sanoi:

”Voin puhua vain omasta puolestani (erityisesti koskien ensimmäistä tapaamista) ja vakuutan että olen tavannut 3 kertaa tunnetun amerikkalaisen armeijan upseerin, pilotin ja diplomaatin kanssa keskustellakseni aiheesta, ja että minulle esitetyt kredenssit ovat legitiimejä.”

”Voin nyt kertoa teille, ja tämän tulisi olla jonkin verran mielenkiintoista, että kun esitin, tämän kaiken oli pannut aluilleen laivaston työryhmä. Alusta alkaen lähteeni teki selväksi minulle, että amiraali Fallon oli hänen mentorinsa ja hän on antanut suostumuksensa kulisseissa edistää tätä UFO-paljastuksen asiaa. Minun mielestäni häntä vastaan on käyty maineentahraamiskampanjaa suuressa lehdessä ja se voidaan tulkita olevan epätoivoinen ”Amerikan UFO-viranomaisten” ”vahingon minimointitoimenpide”. Tämä upseeri on nyt irtisanoutunut.”

Amiraali William Fallon

Robertin toisessa viestissä hänellä oli seuraavaa asiaa;

”Lähteemme piti YK:n jäseniä (ja heidän armeijoiden edustajiaan Euroopassa) kieltäymyksessä piehtaroivina, vastahakoisina ja USA:n uutta ehdotusta vastustavina.” ”Mahdollisesti oman hallitukseni todellinen tarkoitus informaation vuotamisen taustalla (ja se on tasan tarkkaan juuri mitä se on, ’USA:n hallituksen’ tietovuoto) voi olla suunniteltu/aiottu saamaan aikaan vahva julkinen painostus niiden YK:n edustajien niskoille (ja myös omiemme) jotka ovat näyttäneet olevansa ’puoliksi halukkaita’ tai ’haluttomia’ menemään eteenpäin sen prosessin kanssa jota USA on pyytänyt.” ”Vaikuttaa siltä kuin USA haluaisi PAKOTTAA YK:n ajattelemaan uudelleen politiikkaansa ja toimimaan USA:n suunnitelman mukaisesti, aloittaen ehdotetulla UFO-paljastuksen aikataululla vuoteen 2013 mennessä.” Robert Morningstar on UFO Digestin eräs päätoimittaja: www.ufodigest.com

Koskien Brasilian aloitetta lainaan tässä A.J. Gevaerdin raporttia.

”’Kaikki UFO-salaisuudet tulee paljastaa.’ Niin sanoo Brasilian ilmavoimien prikaatin kenraali Jose Carlos Pereira, eräs kaikkein tunnetuimmista upseereista Brasiliassa, joka on antanut Brazilian UFO Magazinelle haastattelun lauantaina maaliskuun 8. päivä 2008.” ”Prikaatin kenraali Pereira myönsi, että hän tukee UFO-kampanjaamme UFOs: Freedom of Information Now, ja sanoi että ’on aika lopettaa kaikki salailu koskien UFOja Brasiliassa ja muualla.'” ”Prikaatin kenraali Pereiralla on vakuuttava ura. Hän on lentänyt kaikenlaisilla lentokoneilla ympäri maailman 40 vuoden ajan ja hän on ollut Brasilian ilmavoimien ylimpiä auktoriteetteja viimeisen 20 vuoden ajan. Hän on palvellut Comdabran komentajana, Brasilian ilmatilapuolustuksen komentajana ja sen jälkeen Infraeron johdossa — Brasilian lentokenttien infranhallintayrityksellä. Hänellä on suora yhteys presidentti Lula da Silvaan. Pereiraa joskus pidettiin miehenä jolla on avain siihen kassakaappiin jossa UFO-salaisuuksia säilytetään.”

Jose Carlos Pereira sanoo:

”Kaikki salaisuudet tulee paljastaa. Ei ole syytä ollenkaan pitää niitä poissa kansalta, armeijan laitoksissa. Tuntuu siltä kuin ilmiö ei olisi minkäänlainen uhka kansalliselle turvallisuudelle taikka ilmailulle. Niin että kansa oppisi sen mitä niiden sisällä on, erityisesti UFO-tutkijat. Brasilian puolustusyhteisössä on suotuisa ilmapiiri tämän asian avoimelle käsittelylle. Teen osuuteni, vakuuttaen teille tuestani UFO-tutkimusliikkeelle joka tekee tietopyyntöjä valtiolle.”

Okei USA:n laivasto, ehkä olisi aika että USA:n armeija astuisi ulos kaapista ja toisi amiraali Fallonin mukanaan tukemaan UFO-paljastusta niinkuin Brasilian armeija on tehnyt. Kiitos että kerroitte meille olevanne mukana.

Seuraavan kertoi Robert Morningstar, mahdollisena vahvistuksena tiedolle.

”Pari viikkoa sitten pyysin kontaktiltani että hän löytäisi keinon antaa meille jotain viitteitä virallisesta tunnustuksesta, merkki Pentagonin hyväksynnästä. Se tuntuu tulleen hienovaraisessa muodossa eilen, kun eräs tutkijakollegani löysi viittauksen tekstiin ”Is the Navy Pushing for UFO Disclosure” listattuna JCS:n uutissivustolle (Valkoisen talon henkilöstöpäälliköiden uutiskanava, Joint Chiefs of Staff News). Kun me menimme sivuille, artikkeli ei käynyt välittömästi selväksi.” ”Joten kirjoitin hakuun ”Laivasto ajaa UFO-paljastusta” (Navy Pushing for UFO Disclosure). Toinen JCS:n uutissivu tuli esiin jossa oli suora linkki Ed Komarekin samannimiseen artikkeliin. Tämä artikkeli lainaa eräitä kommenttejani ongelman luonteesta, joka JCS:llä on vastassaan 60 vuoden UFO-salailun jälkeen. Olen erittäin kiitollinen tästä tuesta ’ylempää’.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Kit Greenin lausunto Skinwalker-ranchista

Kirjoittanut Keith Basterfield

Aiemmassa postauksessa toin yhteen useita tietoja koskien AAWSAP/AATIP:ia, BAASS:in pyytämiä MRI-aivokuvia, tri. Kit Greenin työtä ja Skinwalker ranchilla työskennelleitä BAASS:n entisiä työntekijöitä.

Tässä postauksessa haluan syventyä hieman lisää siihen mitä entiset BAASS:n työntekijät Chris J Marx ja Chris Bartel hypotetisoivat siitä mitä ranchilla on tehty. Teen tämän edistääkseni keskustelua ja debattia aiheesta perustuen lausuntoihin, jotka Marx ja Bartel ovat julkisesti tehneet, en toisen tai kolmannen osapuolen kuulopuheisiin.

New York Times (NYT)

Aina siitä lähtien kun NYT kirjoitti jutun joulukuussa 2017 $22 miljoonan ”salaisesta” USA:n puolustusministeriön tutkimuksesta nimeltä AATIP (Advanced Aerospace Threat Identification Program), on ollut väitteitä siitä että rahaa on kulutettu myös Skinwalkerin ranchilla tehtyihin tutkimuksiin.

Esimerkiksi dokumentaristi Jeremy Corbell, joka tuotti ranchia käsitelleen dokumentin, esiintyi Linda Moulton Howen ja John Burroughsin juontamassa internet show’ssa ”Phenomenon Radio”. Episodissa, joka lähetettiin 27. syyskuuta 2018 Corbell sanoo:

”New York Times kirjoitti täysin puutaheinää joulukuussa 2017. Se ei välttämättä ole heidän vikansa, mutta haluan sanoa että pääsyy siihen, että $22 miljoonaa allokoitiin AATIP:lle, oli ilmoitettu väärin. Rahat allokoitiin koska, ja pääasiallisesti siksi että, DIA tutki Skinwalker ranchilla AAWSAP:n alaisuudessa.”

Mistä me tiedämme oliko DIA edes kiinnostunut Skinwalker ranchista?

1. NYT:n artikkeli 16. joulukuuta 2017 kuului:

”Vuonna 2007 Reid sanoi haastattelussa, että Bigelow sanoi hänelle että DIA:n virkamies oli lähestynyt häntä ja halunnut vierailla Bigelowin ranchilla Utahissa, jossa hän teki tutkimusta.”

2. New York Magazine 19. maaliskuuta 2018 lainasi senaattori Harry Reidia joka sanoi että Robert Bigelow oli lähestynyt häntä sanoen, että hän oli saanut kirjeen liittovaltion kansallisen turvallisuuden viraston työntekijältä, joka halusi vierailla Bigelowin Utahin ranchilla.”

3. Chris J Marx haastattelussa (Episodi 46) Black Vault Internet radio show’ssa sanoi, että ranchilla ollessaan hän oli tietoinen tutkimuksista, joita USA:n valtio sponsoroi, ja että yksi kopio päivittäisestä ranchin raportista lähetettiin Pentagoniin. Vasta vuoden 2019 loppupuolella Marx tuli tietoiseksi DIA:n AAWSAP-ohjelmasta (Advanced Aerospace Weapon System Applications Program), ja siitä että DIA oli ranchin sponsori.

4. Vuoden 2019 loppupuolella keskustelussa erään toisen BAASS:n työntekijän kanssa — joka oli fyysikko — Marx sanoi, että fyysikko tiesi siitä, että vanhempi DIA:n työntekijä, eräs James Lacatski, ”…nähtiin itse ranchilla.” Tämän uskottiin olevan joskus 2007/2008.

5. Vuoden 2008 DIA AAWSAP paperisota, jonka tämän tekstin kirjoittaja on löytänyt internetistä, näyttää sen miten DIA AAWSAP:n johtaja oli eräs James T Lacatski.

Lyhyesti voidaan todeta, että ainakin ylemmät henkilöt DIA:ssa olivat kiinnostuneet ranchista.

Tutkiko BAASS paranormaaleja ilmiöitä ranchilla?

Marxin mukaan vastaus on sekä ”kyllä” että ”ei”. Kyllä, eräs BAASS:n ranchilla työskennelleen työntekijän esittämistä aikomuksista oli tutkia ja dokumentoida epätavallisia kokemuksia. Mutta BAASS:n turvamiehille tarjoama laitteisto ranchilla oli harvassa, eikä se ollut kehittynyttä teknologiaa.

Jos rahaa virtasi $22 miljoonan budjetilla ranchille ilmiöiden tutkimukseen, voisi olettaa että se näkyisi tavalla tai toisella myös käytettyjen laitteiden tasossa.

Lähde: Erica Lukesin Facebook-sivu, 19. tammikuuta 2020

Sekä Marx että Bartel sanovat että vastakkainen piti paikkansa, ainakin aikavälillä 2010-2012, jolloin he olivat ranchilla. AAWSAP:n sopimus pyöri vuosina 2008-2012. Heidän tutkimuslaitteistonsa koostui perus lämpökameroista, standardista yönäkölaitteistosta ja halvoista still-kameroista. Lisäksi Marx sanoi, että alueella ei ollut toimivia turvakameroita vuosina 2010-2012.

Lyhyesti, BAASS kyllä tutki paranormaaleja ilmiöitä ranchilla, mutta ei siinä mittakaavassa kuin näin suuri rahasumma voisi antaa olettaa.

Mitkä olivat vartijoiden tehtävät ranchilla?

BAASS:n antama työnkuvaus, sekä Marxin että Bartelin mukaan, oli että heidät oltiin palkattu pitämään asiattomat olesekelijat poissa alueelta; ja tutkia ja dokumentoida ilmiöitä, joita siellä tapahtui. Jotkut BAASS:n leivissä olevat tieteentekijät antoivat heille ajoittaisia tehtäviä, mitkä liittyivät paranormaalin tutkimukseen.

Mitä Marx ja Bartel oikeasti ajattelivat ranchilla olevan käynnissä?

Koska kehittynyttä teknologiaa puuttui millä tutkia paranormaaleja ilmiöitä, ja koska BAASS:n tiedemiehet vierailivat ja pysyivät ranchilla, ja perustuen syyhyn BAASS:n vuoden 2011 MRI-aivokuviin, eli

”Se on siksi että nähdään onko aivoissamme jotain sellaista mikä mahdollistaa meidän kokea jotain.” (Bartel); kaksi entistä BAASSin työntekijää miettivät oliko heidän oloonsa siellä jotain muutakin syytä?

Marx sanoi, ”Mietin olimmeko me ne hamsterit, vai ne jätkät valkoisissa takeissa.” Myöhemmin samassa haastattelussa hän sanoi, ”Me halusimme tietää vaikuttiko tämä lääketieteellisesti meihin…” sekä ”Haluaisin tietää puhkeaako minulle MS-tauti tai syöpä viiden vuoden päästä tästä.”

Marx on ilmaissut näkemyksensä, että ehkäpä AAWSAP-soppariin kuului tutkia syntyikö mitään vaikutuksia turvamiehille kuten hän itse? Eräänlaista ei-kuolettavaa asetestausta?

Sekä Marx että Bartel puhuivat julkisesti niistä useista tuntemuksista ”kuin meitä oltaisiin tarkkailtu” kun kukaan muu ei ollut läsnä; jonkun tai jonkin toimesta. Bartel mainitsi kuulleensa askelia ruumiittomasta lähteestä. Molemmat miehet kertoivat kokemuksistaan kun he olivat nähneet asioita, jotka tuntuivat katoavan heidän naamansa edessä. Äärimmäisen kirkkaita valoja, jolloin pystyi näkemään oman kätensä luut, jopa silmät suljettuina. Nämä valot menivät pois eivätkä jättäneet mitään jälkiä niiden alkuperästä. Marx sanoo kokemusten kuten tämä saaneen hänet miettimään ”verhoutumisen” ja ”naamioitumisen” koetta jota joku tai jokin siellä testasi.

Tri. Kit Green ja hänen tutkimuksensa

Vaikka seuraava ei suoraan liity vartijoiden tutkimuksiin Skinwalker ranchilla, se näyttää olevan relevantti mielestäni.

Haastattelussa kirjailijoiden Annie Jacobsen (2018) ja M. J. Banias (2019) kanssa tri. Christopher (Kit) Green on kuvannut joitain yksityiskohtia hänen tutkimuksistaan koskien lähikohtaamisten lääketieteellisiä vaikutuksia. Kiinnostava lainaus Jacobsenin teoksen sivulta 398:

Hänen alkuperäinen hypoteesinsa oli, että enemmistö hänen potilaistaan oli ”altistunut pimeiden ohjelmien teknologialle”, eli siis kehittyneelle, korkeaenergiselle teknologialle, jota kehitetään SAP:ssa (Special Access Programs). ”Ei-tappavien aseiden ohjelma. Hologrammit. Verhoutumislaitteet. Dronet. 25% potilaistani kuolevat viidestä seitsemään vuotta sen jälkeen kun he ovat saaneet diagnoosin, eikä minulla ole ideaa siitä miten mikään niistä ohjelmista, joista olin tietoinen 10 vuotta sitten, voi saada tämän aikaan”, Green sanoo.

Esitin useita kysymyksiä sähköpostilla tri. Greenille, joka myötämielisesti vastasi minulle. Hän oli antanut luvan minulle kirjoittaa vastauksensa tähän artikkeliin. Kysymykseni olivat:

K1 Ottaen huomioon artikkelissa esitetyt tiedot, onko kommenttia Marxin/Bartelin hypoteesille siitä, että taustalla oleva syy BAASS:n tutkimuksille ranchilla oli mm. ilmiön vartijoille aiheuttamien lääketieteellisten vaikutusten tutkimus? Jos kyllä, mikä on kommentti?

K2 Onko kommenttia Marxin/Bartelin hypoteesille siitä, että heidät altistettiin jonkinlaisille ei-tappavien aseiden testeille? Jos kyllä, mikä on kommentti?

K3 Onko muuta kommenttia mihinkään mitä artikkelissa on mainittu?

K4 Ottaen huomioon vuoden 2018 haastattelun kommentti koskien alkuperäistä hypoteesia potilaiden loukkaantumisten syystä, mikä on tämän hetken hypoteesi sille mikä on saanut aikaan potilaiden loukkaantumisen?

Tri. Green vastaa:

”Artikkeli ja Marxin ja Bartelin kommentit ovat todella hyvä tiivistelmä. Minulla ei ole lisättävää koska minulla ei ole mitään vastaansanomista siihen mitä he ovat esittäneet.

Kuolettavuuden aste ei sisällä ranchin henkilöitä… vaan se on toinen ja pääosin armeijan henkilöstölle. Aiempi ryhmä, josta ollaan puhuttu mainituissa kirjoissa, niihin minulla ei ole lisättävää.

Pyrin kirjoittamaan kliinisen tapaustutkimuksen useista muista kiinnostavista tapauksista, jotka koskettavat ”ei-tappavia” aseita. Olen hämmentynyt. Olen varma, että mitkään loukkaantumiset, joita on näissä tapauksissa tullut… tai muissakaan tapauksissa vaativat paranormaalia tai ”Maan ulkopuolista” teknologiaa joka haitan on aiheuttanut.

Tämä johtopäätös on saavutettu hitaasti, viimeisen 10 vuoden aikana, mutta se perustuu dataan. Monet kollegani joita kunnioitan eivät ole samaa mieltä. Kukaan lääkäri ei ole eri mieltä. Tämä on surullinen tappio minulle. Patologin tulee kyetä erottamaan ’rikollinen’ motiivi sekä tuntematon kuolinsyy ja sairauden aiheuttama kuolinsyy tai loukkaantuminen. Minulla ei ole hajuakaan motiiveista tai pahantekijöistä. Mutta en vaadi magiaa tai avaruusolentoja luokittelemaan loukkaantumisia tai patologioita.”

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

AAWSAP/AATIP, MRI-aivokuvaukset ja Skinwalker Ranch

Artikkelin kirjoittanut Keith Basterfield

Chris J. Marx

Heinäkuussa ja elokuussa 2019 utahilaisen tutkijan Erica Lukesin juontama nettiradioshow ”UFO Classified” käsitteli kolmessa episodissaan Chris J. Marxia. Marx kertoi yksityiskohtie hänen työstään Bigelow Aerospacen Advanced Space Studiesissa (BAASS) sekä hänen ajastaan Robert T. Bigelow’n Koillis-Utahin (Skinwalker) ranchilla vuosina 2010-2016.

Haastatteluissa Marx mainitsi, että hänellä oli käynyt läpi tavalliset terveystarkastukset liittyen BAASS-rekrytointiin. Hän myös kertoi, että hän meni kerran Renoon, Nevadaan erästä toista koetta varten. Lisäksi heinäkuun viidennen 2019 episodissa Marx puhui BAASS-rekrytointihaastattelusta, ja sanoi että noin puolivälissä haastattelua haastattelija:

 ”…kysyi minulta olinko koskaan kokenut mitään selittämätöntä, tai jotain paranormaalia tai jotain mikä ei vain ollut järkeenkäypää? Ja sanoin, joo, olen itseasiassa kokenut…”

Chris Bartel
Episodissa 20. syyskuuta 2019 Erica Lukes haastatteli sekä Marxia että toista henkilöä nimeltään Chris Bartel. Bartel puhui hänen rekrytoinnistaan ja työstään BAASS:lla syyskuusta 2010 eteenpäin, ja lisäksi hän mainitsi menneensä Renoon, Nevadaan magneettikuvaukseen (MRI), josta hän ei koskaan saanut tuloksia. Kuten Marx, Bartel oli mennyt töihin Robert T Bigelow’n Koillis-Utahin ranchille. Yhdessä kohtaa episodia Lukes mainitsee, että Marxilta oli BAASS:n haastattelija kysynyt oliko hän kokenut paranormaaleja kokemuksia, ja sitten hän kysyi Bartelilta oliko BAASS:n haastattelija kysynyt samanlaista. Bartel vastaa:
Colm Kelleher, olin haastatellut häntä, ja hän kysyi minulta olinko kokenut mitään ja, ironista kyllä, olin…”
Olin yhteydessä Chris Barteliin ja tässä on hänen tiivistelmänsä siitä mitä hän kertoi minulle MRI-kuvauksista Nevadan Renossa.
Vanhempi BAASS:n työntekijä nimeltään Loran Huffman oli henkilö, joka tuli Bartelin luo virallisen pyynnön kanssa, että tämä menisi MRI-kuvaukseen. Huffman esitti pyynnön suullisesti, vaikka Bartel ymmärsi, että alkuperäinen pyyntö tuli BAASS:n varajohtajalta (Deputy Administrator) Colm Kelleherilta. Nopea vilaus Huffmanin julkiseen LinkedIn-profiiliin kertoo, että hän oli Tutkimus- ja turvallisuusjohtaja (Director of Investigations and Security, FSO) Bigelow Aerospacella tammikuusta 2009 toukokuuhun 2012. Bartel sanoo:
”Muistan kysyneeni Lauren Hoffmanilta (sic) miksi meille tehtiin MRI-kuvaukset ja hän sanoi ’Se on siksi että nähdään onko aivoissamme jotain sellaista mikä mahdollistaa meidän kokea jotain.'”
Mitään muita lääketieteellisiä kokeita ei tehty kun he olivat Renossa, vain MRI. Bartel muistaa, että henkilö haki molemmat lentokentältä, ajoi heidät Reno Diagnostic Centeriin, teki MRI-kuvaukset ja sitten ajoi heidät takaisin lentokentälle. Bartel sanoo, että hän on aika varma että hän tietää kuka tuo henkilö oli, vaikka hän ei ole täysin varma.
Lokakuussa 2019 Bartel kuuli Advanced Aerospace Weapon System Applications Programista (AAWSAP) ja hän otti yhteyttä Renon keskukseen saadakseen kuvauksensa tiedot.
MRI-kuvauksen tiedot
Chris Bartel on jakanut MRI-kuvauksen tietonsa minulle. Kaksi aspektia ovat hämmentäviä. Ensinnäkin otsikon ”Kliininen indikaatio” (Clinical indication) alla, jossa siis MRI-kuvauksen syy esitetään, esiintyy yksittäinen sana ”työsuhdetta edeltävä” (preemployment) huolimatta siitä faktasta, että kuvaus tehtiin elokuun 5. päivänä 2011, melkein vuoden verran heidän työsuhteen aloittamisestaan. Toiseksi, viitaten lääketieteen tohtori Ronald Smithiin Renossa. Bartel kertoi ettei hän muista koskaan tavanneen tohtori Smithiä. Voisi odottaa potilaan tapaavan ensin tohtorin ja sen jälkeen saavansa lähetteen MRI:n.

Marx

Viestittelin myös Chris J. Marxin kanssa. Kuten Bartel, Marx sai myös kopiot omasta MRI-kuvauksestaan, joka tehtiin elokuun 5. päivänä 2011 Renon keskuksessa. Kuvien kopiot ovat saatavilla UFO Classified -verkkosivulla. Episodissa 16. tammikuuta 2020 Marx paljasti, että kuten Bartel hänelle lähetti myös samainen LT Smith hänen kopionsa. Marx ei muistanut koskaan tavanneensa tri. Smithia.
Syy Marxin MRI-aivokuviin on myös ”työsuhdetta edeltävä”, ja kuitenkin Marx oli ollut BAASS:n työntekijä jo melkein vuoden kun kuvaus tehtiin. Lisäksi sivulla 2 Marxin MRI-tuloksissa lukee: ”Lukenut ja elektronisesti allekirjoittanut LT Eric J Kraemer” sekä ”Tarkastanut LT Eric J Kraemer”.
Renon diagnostiikkakeskuksen verkkosivut kertovat, että tri. Kraemer on saanut kandinsa Cornellissa; saanut tohtorin tutkintonsa Iowan lääkiksessä; tehnyt MRI-erikoistumisensa Northwestern Universityssa ennen kuin hän tuli töihin Renon keskukseen heinäkuussa 2006. Näin tämä vahvistaisi sen, että tri. Kraemer oli kuin olikin töissä siellä vuonna 2011. On järkevää olettaa, että hän oli se henkilö, joka analysoi MRI-tulokset.
Marx sanoo, että hän on nyt tietoinen ainakin neljästä entisestä BAASS:n työntekijästä jotka ovat käyneet samanlaisissa kuvauksissa kuin hän. Hän itse, Bartel, eräs henkilö lempinimellä ”Chip” (jonka todellisen identiteetin sain tietää julkisista tiedoista), sekä neljäs henkilö joka haluaa pysyä anonyymina.
Kysyin Marxilta tiesikö hän neljännen tapaamansa henkilön identiteettiä? Hän vastasi että hän uskoi tietävänsä, mutta hän ei ole 100% varma.
”Chip”
Syyskuun 2. päivän 2012  Paracast radio show’n episodissa eräs henkilö nimellä ”Chip”, joka sanoi työskennelleensä vartijana Skinwalker Ranchilla, mainitsi että hän oli tietoinen useista henkilöistä ranchilta, jotka on lähetetty Renoon MRI-kuvauksiin.
Tri. Smith
Kuka, sitten, oli Tri. Smith, jonka nimi, osoite ja puhelinnumero ovat Bartelin ja Marxin MRI-kuvauksen tuloksissa kopionsaajana? Internet-haku löysi LT Ronald L Smithin joka harjoittaa ammattiaan samassa osoitteessa ja jolla on sama puhelinnumero.
Lisätutkimukset löysivät vuodelta 2008 raportin otsikolla ”Nouseva kognitiivinen neurotiede ja siihen liittyvät teknologiat”, jonka on julkaissut National Research Council vuonna 2008, Washington DC:ssa.
This image has an empty alt attribute; its file name is Emerging.JPG
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK207943/
Tuossa raportissa tri. Ronald L Smith oli jäsen komiteassa nimeltä ”Armeijan ja tiedustelumenetelmien komitea koskien emergenttejä neurofysiologisia ja kognitiivisia/neurotieteen tutkimusaiheita seuraavalle kahdelle vuosikymmenelle.” Tri. Smithin biografia tarjotaan myös raportissa, jossa lukee:

”Ronald L Smith on sisätautien yksityislääketieteen harjoittaja ja kliinisen tutkimuksen professori University of Nevada School of Medicinessa. Hän on ollut neurologina NASAn Ames Research Centerissa ja väitöstutkijana UCLA:n Brain Research Institutessa. Hän tällä hetkellä on riippumattomassa tiedepaneelissa koskien kemiallisia ja biologisia aseita ja hän on arvioinut päätöksiä, proseduureja ja sotilassuojelukoulutusta suojauduttaessa kemiallisilta, biologisilta ja ydinaseiden uhkilta asepalveluksessa. Hän on palvellut NRC:n komiteassa koskien tulevaisuuden armeijan sovellutuksia. Tri. Smith on saanut tohtorintutkintonsa anatomiasta (neurotiede) University of California in San Franciscosta ja lääketieteen tohtorin tutkinnon Autonomous University of Ciudad Juarezista, Meksikossa.”

Tuon kyseisen komitean puhemies (Armeija ja tiedustelu jne. jne.) oli tri. Christopher C Green.

Christopher (Kit) Green

Sekä Bartel että Marx erikseen ohjeistivat minua, että he ovat varsin varmoja siitä että heidän tapaamansa henkilö Renon lentokentällä, joka heille teki MRI-kuvaukset keskuksessa, oli Tri. Christopher C Green. Vaikka jälleen kerran pitää tähdentää että he eivät olleet 100%:n varmoja. Onko tätä identifikaatiota tukemaan faktoja? Käännyin UFO-kirjallisuuden puoleen etsimään johtolankoja.
Annie Jacobsen
Vuoden 2018 kirjassaan ”Phenomena” (Back Bay Books, New York) journalisti Annie Jacobsen kertoo yksityiskohtia haastattelusta, jonka hän oli pitänyt tri. Christopher C Greenille. Hän lainaa Greenia sanoneen:

”Minua kiinnostaa ihmisten fyysinen vahingoittuminen anomaalisissa tapahtumissa. Usein näihin tapahtumiin nähdään [liittyvän] tunnistamattomia ilmailmiöitä, eli UAP:ta, droneja, korkeaenergisiä radiotaajuuksia jotka ihmiset kohtaavat kasvoista kasvoihin ja joita he eivät voi selittää… Vuonna 2005 hän alkoi työskennellä tutkimusprojektissa tämän mysteerin ratkaisemiseksi. Hän loi ”tarkan tietokannan henkilöistä jotka kärsivät mystisistä palovammoista, iholeesioista, syövistä, taudeista — ja joilla oli myös ollut kasvokkain kohtaaminen UAP:n kanssa…” (page 396.)

This image has an empty alt attribute; its file name is Phenomena.JPG
Kuva: Amazon Books

Hänen potilaistaan Green kertoi:

”…he kaikki ovat korkean tahon henkilöitä, monia ihmelapsia, joilla useimmilla on korkea turvallisuusluokitus… He ovat erikoisjoukkojen & tiedusteluyhteisön jäseniä, ilmailualan yritysten työntekijöitä, armeijan upseereita, sotilastukikohtien vartijoita, poliiseja…”
M. J. Banias

Toinen kirjailija, M J Banias, vuoden 2019 kirjassaan ”The UFO People: A Curious Culture” (August Night Books, USA) kertoo haastatelleensa Tri. Christopher ”Kit” Greenia vuonna 2018. Hän kirjoittaa Greenista:

”…Green konsultoi lähes 60:a muuta lääketieteen tohtoria, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita… Vuodesta 2003 Green on työskennellyt henkilöiden kanssa, jotka ovat saaneet vammoja tunnistamattomista esineistä ilmassa. Vuodesta 2007 tarjoamalla hoitoa ilmaiseksi Green on hoitanut lähes 180 tällaista henkilöä… Green valitsee potilaansa tarkoin. Jokainen potilas joutuu käymään läpi laajamittaiset karsinnat. Green selittää, että jokainen potilas on joutunut näkemään omin silmin ja olemaan fyysisesti anomalian vieressä 50 metrin säteellä… Toinen kriteeri vaatii, että kaikilla tällaisia vammoja kärsineillä potilailla tulee olla ollut joku toinen silminnäkijä, joka oli läsnä tapauksen aikaan. Kolmanneksi, kaikki kärsityt vammat tulee olla fyysisiä luonteeltaan. Neljänneksi, hänen potilaidensa täytyy puhua aiempien lääkäreidensä kanssa ja antaa hänelle pääsy koko tämän lääketieteelliseen historiaan ja terveystietoihin. Viidenneksi, heidän tulee suostua useisiin kokeisiin, mm. DNA-testi, verikoe, rauhaskoe ja aivokuvaus…”
This image has an empty alt attribute; its file name is The%2BUFO%2Bpeople.JPG
Greenin valikoiduista potilaista Banias kirjoittaa:

”…erikoisjoukkoja, tiedustelu-upseereita, yksityisiä valtion alihankintatyöntekijöitä, ilmailuyritysten korkealla olevia työntekijöitä ja armeijan upseereita…”

Tämän postauksen mielessä kiinnostavaa on Baniaksen lainaus sivulta 86 Greenilta:

”Hän paljasti, että noin kymmenisen hänen potilastaan oli loukkaantunut kuuluisalla ranchilla Utahissa, tai sen läheisyydessä, lempinimeltään Skinwalker Ranch.”

AAWSAP

Advanced Aerospace Weapon System Applications Program  (AAWSAP) oli USA:n valtion puolustustiedusteluviranomaisen (DIA) BAASS:lle syyskuussa 2008 antama alihankintasopimus. Erityisesti sen tarkoituksena oli ”…ymmärtää fysiikkaa ja insinöörityötä… miten ne soveltuvat tuntemattomaan kaukaiseen uhkaan…” Teknisiä tutkimuksia tehtiin 12 tietyn alan piirissä, mm. ”10. Vaikutukset ihmisiin.”

Tohtori Steven Aftergoodin FOIA-tietopyyntyö tarjosi listan otsikoista ja kirjoittajista 38:n tällaiseen tekniseen tutkimukseen. Tuolla listalla oli eräs tri. Greenin paperi, jonka otsikko kuuluu ”Kenttien vaikutukset biologisiin kudoksiin.” Tämä tutkimus ei ole saatavilla julkisesti.

Luis Elizondo

Coast to Coastin haastattelussa 15. heinäkuuta 2018 journalisti George Knapp haastatteli Luis Elizondoa, entistä AATIP:n (Advanced Aerospace Threat Identification Program) johtajaa, joka jatkoi AAWSAPin työtä. Knapp mainitsee BAASS:n, ja sitten hän kysyy Elizondolta:

”Olitko yhteistyössä heidän kanssaan? Saitteko pääsyn heidän tietoihinsa ja päinvastoin?” Elizondo vastaa, ”Kyllä.” Knapp sitten kysyi ”Olisitko nähnyt Skinwalker ranchin materiaalin esimerkiksi?” Elizondo sanoi ”Kyllä.”

BAASS

Lasvegasilaisen KLAS-TV: uutisraportissa 5. toukokuuta 2018, nettiversiossa oli linkki otsikolla ”Lausunti BAASS:n ylemmältä johdolta”. Siinä luki:

”Lausunto BAASS:n ylemmältä johdolta

kirjoittaja: Caroline Bleakley
Päivitetty toukokuu 04, 2018 05:28PM PDT

LAS VEGAS – BAASS pääsee uudelle ammattimaisuuden astelle palkkamalla, kouluttamalla ja työllistämällä 50 täysaikaista työntekijää, joihin kuuluu eläköityneitä armeijan tiedustelu-upseereita, poliiseja, tohtoritason tieteentekijöitä, insinöörejä, teknikoita, analyytikoita, kielenkääntäjiä ja projektinjohtoa jolla luoda suurin monialainen täysikainen tiimi UFO-tutkimuksen historiassa.

BAASS:n tutkimukset tarjoavat uusia todisteita siitä, että UFO-ilmiö on muutakin kuin laitteita, jotka ovat olleet tekemisissä armeijan alusten kanssa. Ilmiöön liittyy myös laajalti toiminta mihin kuuluu omituisia olentoja, poltergeist-toimintaa, näkymättömiä olentoja, valo-orbeja, ihmisten ja eläinten loukkaantumisia ja paljon muuta. Pelkkä keskittyminen koneisiin ja laitteisiin voi olla likinäköistä ja epätuottavaa ratkaistaessa UFOjen laajempaa mysteeriä.

Eräs BAASS:n suurista läpimurroista on uudenlaisen lähestymistavan käyttöönotto UFO-ilmiön interaktioiden analyysissa, joka soveltaa ihmiskehoa. Tämä uusi lähestymistapa pyrkii kiertämään UFO-ilmiön piirissä esiintyvän petoksen ja sumutuksen, jossa useat samassa paikassa esiintyneet silminnäkijät ovat raportoineet nähneensä erittäin erilaisia ilmiöitä. Todisteet lissäntyvät siitä, että UFO-ilmiö kykenee manipuloimaan ja vääristämään ihmishavaintoja ja näin UFO-aktiviteetin silminnäkijät ovat muuttuneet yhä enemmän epäluotettaviksi.

BAASS:n lähestymistapana on tarkastella ihmiskehoa ja etsiä sieltä todisteita UFO-vaikutuksista patologian, immunologian, solubiologian, genomiikan ja neuroanatomian teknologioilla tutkittaessa sitä miten UFOt vaikuttavat ihmisiin. Tämä lähestymistapa on huomattava siirtymä pois perinteisistä normeista, jotka nojaavat silminnäkijähavaintoihin UFO-tutkimuksen keskeisenä todistelähteenä. Lähestymistapa pyrkii sivuuttamaan UFO-huijauksen ja ihmishavaintojen manipuloinnin käyttämällä molekyylitestejä, joilla tulkita tämän ilmiön biologisia vaikutuksia.

Tämän uuden lähestymistavan tulokset ovat UFOjen fyysisten uhkien tutkimuksen vallankumous.”

Mitä voimme päätellä tästä?

Perustuen Bartelin, Marxin ja ”Chipin” todistuksiin, joku BAASS:ssa oli kiinnostunut hankkimaan tietynlaisia työntekijöitä, jotka kävivät aivokuvauksissa. BAASS:n ylemmän johdon lausunto korostaa tätä, että odotus oli, että tutkimalla ihmiskehon vaikutuksia, voitaisiin ilmiöstä saada informaatiota.

Tämä oli myös tri. Greenin työn fokus. Puhuivatko Bartel ja Marx Renossa vuonna 2011 itse asiassa tri. Greenille? Mietin että miksei kysyä tätä häneltä suoraan? Lähetin siis tri. Greenille sähköpostia; lyhyesti kuvasin osaa yllä olevasta informaatiosta ja kysyin häneltä oliko hän Renossa, Nevadassa 5. päivä elokuuta 2011, ja oliko hän tekemässä MRI-aivokuvausta näille kahdelle BAASS:n työntekijälle? Kysyin myös lisäksi kykenikö hän sanomaan oliko hänen omien yksityisten tutkimustensa ja DIA:n AAWSAP-tutkimussopimuksen välillä BAASS:n kanssa mitään yhteyttä?

Tri. Green vastasi, että ”En koskaan ole käynyt tuossa keskuksessa, en koskaan. En ole koskaan vienyt ketään henkilöä sinne.”

Olen myös kysynyt entisiltä BAASS:n työntekijöiltä, kertoen heille selvitystyöstäni, ja pyytänyt heitä ottamaan yhteyttä minuun jos he niin haluavat.

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

Kun UFO-demonihypoteesi pysäytti tieteen

Entinen Nevadan senaattori Harry Reid antoi George Knappille yksinoikeudellisen haastattelun koskien salaista USA:n hallituksen UFO-tutkimusta vuosina 2007-2012.

“Eräs tutkimuksen tavoite oli selvittää alusten alkuperä. Tiedustelu-upseerit sulkivat pois venäläiset ja kiinalaiset, mutta Reid sanoo, että vihollisemme ovat todennäköisesti meitä edellä yrittäessään kopioida paljon kehittyneempää teknologiaa.”

Toinen UFO-tapauksien aikaansaama huolenaihe liittyi “selviin kansallisen turvallisuuden seuraamuksiin, kuten kylmääviin raportteihin joissa UFOt leijailivat amerikkalaisten ydinasetukikohtien yllä.”

Ex-senaattorin mukaan:

“Tämä kaikki on dokumentoitu. Lukemattomat ihmiset ovat astuneet esiin, katsoneet arvuutellen ja ihmetellen mikä se on. Ne eivät poistuneet. Kommunikaatiot ohjusjärjestelmien kanssa pantiin poikki. Se ei tapahtunut ainoastaan yhden kerran. Se tapahtui useamman kerran.”

Huolimatta vaikutuksista kansalliselle turvallisuudelle, jotkut viranomaiset ovat nolostuneet havaitessaan, että valtio oli salaa rahoittanut UFO-tutkimusta. Oli myös muita huolia:

“Reid sanoo tutkimusten saaneen aikaan suuria määriä raportteja, mutta se lopetettiin johtuen tiedusteluyhteisön pelkotiloista, peloista että tarina vuotaisi ulkopuolelle sekä uskonnollisiin uskomuksiin perustuvista peloista, että UFOt olisivatkin saatanasta. Reportteri George Knapp: “Kuulitko sinä sellaista että ne olisivat pahoja? Harry Reid: “Kyllä. Mielestäni on monia ihmisiä jotka eivät pidä niistä useista syistä ja heidän uskonnollisten näkökantojensa takia. Se ei sopinut siihen mihin he halusivat kuluttaa rahaa.”

Myöhemmässä haastattelussa George Knapp avasi lisää näiden tiedusteluyhteisön jäsenten taikauskoisia uskomuksia ja heidän identiteettiään:

“…fundamentalistikristityt; joiden mielestä mikä tahansa UFOihin liittyvä ja paranormaali on saatanallista, että tutkimalla niitä me kutsumme paholaista tähän maailmaan, ja he halusivat sen lopetettavan näistä syistä. Tiedän miltä tämä kuulostaa, en vähättele kenenkään uskonnollisia katsomuksia, mutta ei huhhuh, tuonkaltainen päätöksenteko, että päätetään lakkauttaa ohjelma joka saa aikaan hyvää sen takia että paholainen saattaisi olla mukana, minusta ei Pentagon kuulosta yhtään paremmalta tämän jälkeen, mutta se on totta.”

Luonnollisesti päätin tsekata Gary Batesin mielipiteen tähän uutiseen. Olihan hän kirjoittanut kirjan Alien Instrusion, joka on yksi kaikkein suosituimmista UFOjen demoonihypoteesin esityksistä kristillisissä piireissä.

Kesken kaiken sitä mikä osoittautui olevan pelkkä iso mainos tulevalle kirjan elokuvaversiolle, Bates esittää erittäin harhaanjohtavan väitteen:

“Valtio ei virallisesti tunnusta yliluonnollisten tapahtumien kategoriaa, mikä tulee vaikuttamaan heidän kykyynsä tulkita tätä informaatiota. Kuten olemme kirjoittaneet aiemmin teoksessa Prepare ye the way: aliens are coming!, meitä ei yllättäisi yhtään jos jokin virallinen ilmoitus tulisi joltain maailman valtiolta, että Maapallo on kokenut UFO-aktiviteettia jonka ‘täytyy olla’ kehittynyttä ja Maan ulkopuolelta. Mitä muutakaan se voisi heille olla?

Ja kuitenkin jos Knappin lähteet ovat oikeassa, valtion rahoituksen tälle UFO-tutkimusprojektille otti pois sellaiset viranomaiset, joiden mielestä nämä voisivat olla ennemmin demoonisia kuin Maan ulkopuolelta! En usko, että Bates olisi tietämätön Knappin tarinasta. Ehkäpä se ei sovi hänen haluamaansa narratiiviin.

Oli miten oli, Knapp päätti haastattelun aivan oikein sanomalla, että rahoituksen evääminen tutkimukselta oli nihkeää sen takia, että he uskoivat paholaisen olevan UFO-ilmiön taustalla:

“Kun joku sössöttää ja käyttää kummitusjuttuja ja uskonnollisia kantoja siivoamaan maton alle tieteellisen tutkimuksen tai legitiimin virkamiespyynnön, se on ongelmallista. Tiedätkö, ehkäpä kyseessä onkin perkele. Ehkäpä ne ovatkin demoneja. En tiedä mikä tässä nyt on. Ulottuvuuksienvälinen matkailu, ulottuuvusolennot, aikamatkaajat, kaikki nämä jo mainitut, tai kryptoalienit, tai Maan sisällä asuvat. En tiedä. Mutta meidän tulee selvittää tämä. Jos ei kansallisen tai henkilökohtaisen turvallisuuden takia, niin pelkästään siitä puhtaasta selville saamisen ilosta. On erittäin perseestä kansallisen turvallisuuden politiikalle sanoa ettemme halua tietää jotain asiaa. Siinä ei ole mitään järkeä.”

Artikkelin julkaissut exotheology.org