Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Nazcan muumiot ovatkin reptiliaaneja?

Perusta on löydetty yhden kolmisormisen ja -varpaisen muumion lisäksi neljä muuta muumioita.

Viisi 1700 vuotta vanhaa muumiota ovat enemmän reptiliaaneja kuin ihmisiä. Uudet kuvat ”avaruusolentomuumioista” paljastettiin Perun konferenssissa nimeltä ”The mummies of Nazca”. Paljastuksen tekijä oli ufologi ja journalisti Jamie Maussan.

Tähän kuului muumiojäännösten röntgenkuvat, joten Maussan kykeni hälventämään väitteet että kyseessä olisi kipsivalokset tai muunlaiset väärennökset.

Maussan väittää, että viidestä löydetystä ruumiista kolmella oli ”ominaispiirteitä jotka ovat lähempänä reptiliaania kuin ihmisiä”.

Jos löydökset pitävät paikkansa, tämä on jälleen yksi hämmästyttävä löytö jolla on potentiaalia täysin muuttaa näkökulmaamme historiasta.

 

Kurt Russelin uskomaton kokemus Phoenixin valoista

Hollywood-legenda Kurt Russell paljasti uskomattoman, oikean elämän roolin hänen CV:ssään: silminnäkijä kuuluisille Phoenixin valoille!

Käydessään brittiläisessä televisio-ohjelmassa promoamassa uutta  Guardians of the Galaxy -elokuvaa, näyttelijää muistutti tapauksesta juontaja Gyles Brandreth.

Juontaja luki sanomalehdestä raportin tunnistamattomasta pilotista jonka oltiin raportoitu näkevän kuusi selittämätöntä valoa samalla kun hän lensi yksityiskoneellaan Phoenixin valojen näkyessä taivaalla.

Kaikkien hämmästykseksi Russell vastasi ”sen lentokoneen perän tunnus oli 2-T-S ja minä olin pilotti.”

Näyttelijä muisteli että hän oli lentänyt kohti Phoenixin valoja poikansa kanssa kun hän havaitsi ”kuusi valoa lentokentän yllä V-muodossa”.

Näkemästään hämmentyneenä Russell myöhemmin otti yhteyttä lennonjohtoon joka raportoi, että he eivät nähneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa hänen lähellään.

Russellin mukaan hän ja hänen poikansa jatkoivat elämäänsä normaalisti tapauksen jälkeen eikä heillä ollut ideaa todistaneensa historiallista UFO-tapausta.

 

Artikkelin julkaissut Alien Disclosure Group

Kelly Cahillin kohtaaminen avaruusolentojen kanssa

Elokuussa 1993 27-vuotias Kelly Cahill, hänen aviomiehensä ja kolme lastaan ajoivat kotiin vierailulta ystävän luona. Heidän rutiinimatkansa pien muuttuisi raastavaksi reissuksi omituisten olentojen tuntemattomaan maailmaan. Olennot olivat fyysisiä mutta niillä ei ollut väriä niinkuin me sen tunnemme.

The Dandenong -aluskukkulat, Belgraven lähellä, Victoriassa, Australiassa ovat ikuisesti liitetty erääseen epätavallisimmista humanoidiolentojen havainnoista ufologian arkistoissa.

Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Hyväksy kuka ja missä olet

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Aihe tällä kertaa käsitteli hyväksyntää. Q, Q2 on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.

Q: Tarpeeni repivät minut palasiksi vastoin preferenssejäni. On fyysisiä tarpeita tehdä asioita… Tuppaan ennakoimaan, juoksemaan poispäin noista asioista. Ymmärrän mitä sanot, kun puhut toiminnasta eteenpäinmenemiseksi ja innostavien asioiden tekemiseksi ja ekstaasin tuntemiseksi, jne…

Mutta tarpeeni — tunnen itseni maadoitetuksi, tunnen…

A: Miksi mielestäsi ne ovat tarpeita?

Q: No, minulla on tapana yrittää jättää ne huomiotta. Siksi…

A: Tapana yrittää? Tarkoittaako se yrittää yrittää?

Q: Yritän yrittää jättää ne huomiotta.

A: Kuka sanoo että sinun pitää jättää mitään huomiotta? Asioiden huomiotta jättäminen on se mikä sallii niiden muuttua musertaviksi.

Q: Okei. Anna minun kuvata, tavallaan… niinkuin, en oikeasti halua työskennellä elantoni eteen — olla fyysisessä kehossa, olla fyysisessä ajassa…

A: Nyt, hetki vain. Olet fyysinen keho fyysisessä ajassa, jotta voit sallia yhden asian olla ilmiselvä, sillä jos olet missä olet, olet selkeästi niin valinnut. Siksi, ensinnäkin ja kaikkein olennaisimmin, salli itsesi tunnustaa, niin kauan kuin pysyt fyysisenä, sinä selvästikin edelleen ajattelet että sille on olemassa syy. Sinä hetkenä, mikrosekuntina, kun todella et enää usko että sinulla on tarkoitus fyysisenä olemiselle, sinä et sitä ole. Joten niin kauan kuin jatkat sellaisena oloa, pidä itsestään selvänä että olet sitä mieltä että sinun tarvitsee niin olla jostain syystä.

Q: No… okei, kiitos tuosta. Tunne joka minulla on… tunnen kuin tietoisuus siitä että olen täällä fyysisessä kehossa, tämä tässä… tunnen kipua. Tunnen kuin olisin enemmän energiayksikkö tai jotain — enemmänkin — vain toinen tila; tunnen että olen toinen tila.

A: Sinä olet oma tilasi ja oma aikasi.

Q: Se ei sovi… okei. Se ei sovi tähän… en tunne että sopisin, ja tajuan…

A: Me ymmärrämme mitä sanot; mutta jälleen kerran, määritelmän mukaisesti, jos sinä todella et sopisi tänne, et olisi tällä. Joten pidä itsestään selvänä että sinä selvästikin sovit, muutoin olisit jossain muualla.

Q: Joo. Okei. Arvostan tuota, ja…

A: Idea sopimisesta, kuitenkaan, ei tarvitse tarkoittaa mukautumista.

Q: Voi, kyllä. Hyväksyn tuon. Tuntuu siltä kuin vaimentaisin — lopettaakseni kevyempään huomioon — tuntuu siltä kuin vaimentaisin, kuin jotain… niinkuin sanot, kiihdyttäisin.

A: Kyllä.

Q: Olen pääsemässä kohti viimeistä pientä nousevaa spiraalia — se pieni asia — ennen kuin en enää ole osallisena itseni kahtiajaossa.

A: Selvä. Mutta tunnusta että tilanteen paradoksi on, jotta kokisit sen mistä puhut, ensimmäinen asia joka sinun tarvitsee tehdä on muuttua todella osalliseksi siitä missä olet, tässä hetkessä. Olemalla tässä hetkessä, siinä missä olet, silloin yhdistyt kaikkeen joksi mahdollisesti voit muuttua — ja silloin muutut siksi.

Q: Petraan tuota.

A: Sinä yksinkertaisesti muutut erilaiseksi.

Q: Kiitos. Hetki vain…

Q2: Minulla oli oivallus siitä täydellisen halukkuuden ideasta olla ihminen Maapallolla.

A: Kyllä.

Q: Ja monet meistä, tiedän — että vuosien mittaan — ovat olleet haluttomia… tietämään menneestä ja tulevasta, muista planeetoista, toisista sivilisaatioista…

A: Kyllä, kyllä, kyllä.

Q: …ja haluttomia olla — ja koska me olemme täällä, me olemme erittäin paljon miehiä maapallolla…

A: (Naisen äänellä: ja naisia. *paljon naurua*)

Q: Siksi sanoin ihmisiä maapallolla aluksi. Ja se on täydellinen halukkuus olla yhretdessä hetkeen. Ja tämä on jotain jonka parissa työskentelen.

A: Kyllä! Sillä tämä on yhtä kelpoa kuin missä tahansa muualla missä olet koskaan ollut, tai voisit koskaan olla.

Q: Juuri niin.

A: Jos se ei ole, silloin mitätöit kaiken muun jonka olet koskaan tehnyt myös, sillä he ovat kaikki täällä ja nyt. Kiitos!

Q: Kiitos.

 

Vakaumus

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi.

A: Selvä, sanon: kuinka voitte kaikki tänä iltana aikaanne, niinkuin luotte ajan olevaksi?

Yleisö: Hyvin.

A: Ennen keskustelun aloittamista me otamme puheeksi vakaumuksen, kuten olemme puhuneet teidän uuden ymmärryksen ideasta olentoina jotka ovat nyt halukkaita panemaan käytäntöön kaiken sen jonka olette aiemmin vain kuvitellut — aiemmin ajatellen että mielikuvituksenne ei ole todellinen teille. Kuten olemme keskustelleet, olette luoneet tämän idean, ja kaiken symbologian tämän uuden vuoden ideassa, siksi että voisitte tunnustaa että olette uusi sinä, uusi persoona, uusi olento, uusi tietoisuus, uusi idea itsestänne. Tämän idean sisällä voitte myös ymmärtää että ette ole ainoastaan yksilöinä vaan myös yhteiskuntana transformoitumassa, muuttamassa ideaa itsestänne sekä halukkaita tekemään niiden ideoiden eteen ja vakaumuksella; tietäen että voitte ilmaista sitä kuka ja mikä tunnette olevanne tänä aikana.

Nyt, tunnustakaa että mitä enemmän olette halukkaita sallimaan itsellenne tämän toiminnan vapauden, sitä vähemmän luotte itsellenne mahdollisuuksia istua ja valittaa siitä millä tavoin asiat ovat joista ette pidä. Sillä alatte näkemään idean yhteydestä kaikkeen yhteiskunnassanne niinkuin se suhtautuu teihin, ja niinkuin te suhtaudutte siihen. Alatte ymmärtää, että te, jokainen yksilö yhteiskunnassanne, on merkityksellinen siinä yhteiskunnassa.

Tunnustakaa että teillä on valittu tarkoituksenne olla tässä yhteiskunnassa tänä aikana planeetallanne ja sivilisaatiossanne. Tunnustakaa että jos ette olisi merkityksellisiä, ette olisi täällä. Oletteko kaikki mukana?

Yleisö: Kyllä.

A: Jokaisella yksilöllä on väliä tässä yhteiskunnassa yhteensä, kokonaisuutena. Tämä sallii yhteiskunnan tunnustaa, jokaisen sen yksilöllisen jäsenen kautta, yhteiskunnan kyvyn suhtautua jokaiseen yksilöön nimenomaisesti, ja jokaisen yksilön kyvyn tunnustaa hänessä yhteiskunnan kokonaisuus. Tämä näin muodostaa ensimmäisen sillan ja linkin ja yhteyden yksilöllisestä itsestä, persoonasta massatietoisuuteen, sallien teidän tietää että jokainen liike jonka teette, jokainen liike jota kannatatte, jokainen liike jonka luotte, tulee aina — koska olette yhteydessä kaikkeen muuhun — toimimaan vipuna kaikelle muulle, hienovaraisesti siirtäen ideoita yhdestä suunnasta toiseen.

Tiedätte että olette yhteydessä eri tavoin psyykkisten kenttien kautta jotka luotte planeetallanne, fyysisten kenttien joita luotte planeetan itsensä energiakenttiä manipuloimalla.

Kaikki nämä ideat joita kutsutte sivilisaatioksi luodaan fyysisesti, psyykkisesti, emotionaalisesti ja tietoisesti ja henkisesti — kaikki hajauttamiset samasta alkukantaisesta homogeenisesta energiakentästä, alkukantaisesta tietoisuudesta — kaikki ovat hajautuksia siitä. Ja kaikki ovat, kuten olemme sanoneet monta kertaa, erotettujen hyllyjen idea, eri kerrostumien niinsanotusti jotka ovat luotu homogeenisestä ykseydestä energiakentässä joka on alkukantaisena perustana kaikelle luomiselle jota te kutsutte fyysiseksi.

Kun te hajautatte näitä kerrostumia, tunnustakaa että koska luotte tämän eron, olette silti yhteydessä jokaiseen yksittäiseen kerrostumaan. Olette yhteydessä ja kuljette läpi kaikkien kerrostumien ulkona ja sisällä. Kaikki kerrostumat ovat teidän sisällä, ja jokainen liike jonka teette itsessänne on liike joka on tehty ulkoisessa fyysisessä tietoisuudessa — koska ulkoinen fyysinen todellisuus on vain heijastus jokaisesta ideasta jota tutkitte itsessänne. Matkailla, liikkua fyysisessä todellisuudessa — aivan sama mikä liikevoimanne ilmenemismuoto on; aivan sama kävelettekö, aivan sama juoksetteko, aivan sama ajatteko yhdellä autoistanne tai lennättekö yhdellä lentokoneistanne; oletteko avaruusaluksessa — mikä tahansa idea liikkeestä tilassa on idea liikkeestä sisällä, jota ilmentää ja joka heijastetaan teille takaisin symbolina.

Tunnustakaa täten idea, että jokaisella ja kaikilla teistä on vaikutus yhteiskuntaanne kokonaisuutena jokaisella hienovaraisella liikkeellä jonka teette. Sillä jokainen liike — jokainen liike — ei ole merkityksetön millekään muulle liikkeelle. Kaikki liikkeet ovat samanarvoisia, ja mene luomisen kokonaisuuteen yhteiskunnassanne niinkuin sen havaitsette. Nyt kun alatte tunnustaa että ei enää ole olemassa eroa itsenne yksilöinä ja yhteiskunnan välillä, voitte alkaa tunnustaa että liikkuessanne yhteiskunta liikkuu kokonaisuutena. Te olette uppoutuneet nesteeseen.

Jokainen muu olento, jokainen muu yksilö, jokainen toinen itse luotu perspektiivi tuossa nesteessä, tlee aina tuntemaan virtaukset kun te liikutte virrassa. Niillä tulee aina olemaan kyky tuntea teidän virtanne suunnat, liikkeenne suunnat, voima jonka annatte, energian jonka välitätte nesteeseen. Kaikki, tiesittepä sen sitten tietoisesti tai ette, ovat herkkiä tälle aktiviteetille, herkkiä halukkuudellenne olla tasan tarkkaan kuka ja mikä olette, minkä valitsitte olla tässä elämässä. Oletteko mukana?

Yleisö: Kyllä.

Q: Siksi tänä iltana me puhume myöhemmin joistain ideoista jotka tarkemmin liittyvät viittauksiin siitä mitä jokaisessa teissä sisällä voi olla olemassa, mikä liittyy halukkuuteenne kommunikoida näitä ideoita joita haluatte olla. Kykynne olla halukas panemaan käytäntöön näitä ideoita tietyillä tavoilla. Nyt tunnustakaa kaksi asiaa: yksi, meille ei ole mitään väliä teettekö niin vaiko ei. Te teette tämän itsellenne, ette meille.

Siksipä, numero kaksi, tunnustakaa että me emme anna teille tehtävää. Me yksinkertaisesti annamme ehdotuksia. Me olemme havainneet teiltä että monet yksilöt ovat halukkaita tekemän näitä ideoita, mutta yksinkertaisesti ovat edelleen tekemässä eroa vastauksen ja itsensä välillä, luoden kysymyksen, ”Miten teen tämän?”. Siksipä tarjoamme ehdotuksia. Millään muotoa se mitä sanomme — onko se lopullista, ja onko se ainoa tapa? Ei! Jokainen ja kaikki teitä, mielikuvituksellanne, voivat muuttaa sitä mitä me ehdotamme. Ja te tiedätte että tapa jolla mielikuvituksenne valitsee muuttaa sitä, mitä joku ehdottaa, esittää värähtelyä ja menetelmää ja tapaa joka on asiaankuuluva teille. Oletteko mukana?

Yleisö: Kyllä.

A: Me keskustelemme näistä ideoista taukonne jälkeen. Me tulemme myös, siihen aikaan pikkaisen ennenkuin me käymme itse aiheeseen, puhumaan joistain niistä asioista joita te olette meiltä kysyneet — miten me havaitsemme teidät. Tällä tavoin, illan keskustelun toisen osuuden alussa, tulee olemaan luomus jonka Erica sekä fyysinen kanava ovat käynnistäneet, joka tulee olemaan avuksi ilmennettäessä joitain niitä asioita miten havaitsemme teidän yhteiskuntanne joskus, ja miksi monta kertaa te huomaatte että me voimme, yhdessä teidän kanssanne, yhteisluoda idean vaikeudesta kommunikaatiosssa suhteellisista termeistämme niinkuin me ymmärrämme olemassaolon, ja teidän suhteelliset termit niinkuin te olette valinneet luoda ymmärryksenne olemassaolosta.

Siksi, koko tämän idean piirissä me aloitamme nyt keskustelun idean, tunnustaen että olittepa sitten valinneet kysyä kysymyksen tai ette, tai antaa lausunnon itsestänne, kaikkea pidetään samanarvoisena jakamisena ja kaikki tulee olemaan ehdottoman rakkauden lahja, niin että jokaisella olennolla, joka kuulee jokaisen toisen olennon, on halukkuutta olla vakaumus jakaa äänensä avulla kaikille muille olennoille, jotka olette vetäneet puoleenne tänä iltana aikaanne, sekä meidän kanssamme. Opitte silloin että kaikki mitä sanotaan; kaikki mitä kuulette; kaikki mitä vedätte puoleenne kuullaksenne liittyy jollain tavalla osaan teistä. Muutoin ette olisi mukana interaktiossa jonka nyt havaitsette. Muistakaa että kaikki minkä havaitsette, havaitsette sen takia koska se on teidän sisällänne. Että se mikä ei ole sisällänne, idea joka ette ole, sitä ette kohtaa. Oletteko mukana?

Yleisö: Kyllä.

A: Kerro!

Q: Olen kohdannut kuvan — kaksi kertaa matkallani. Ensimmäisen kerran tein videon nimeltään ”Time Traveler”, jossa hypnotisoija vie taaksepäin tiettyihin paikkoihin maapallolla. Kun olin itse mukana, hän pyysi meitä menemään Atlantikselle, ja löysin itseni leijailemasta Biminin saaren yltä, jossa olin ollut kolme vuotta sitten henkilökohtaisesti. Olin erittäin hämmentynyt, ja…

A: Miksi?

Q: No, en odottanut näkeväni Biminiä. Se oli kuin, ”Vau! Se on Bimini!” Olin siellä…

A: Mutta tunnusta että se oli eräs saariketjun, jonka nyt tunnette Atlantiksena, läntisimmistä osista.

Q: Kyllä. Se oli erittäin innostavaa. Koska tajusin että olin itse asiassa ollut Atlantiksella kun olin Biminillä. Se oli erittäin innostavaa.

A: Kyllä!

Q: Joka tapauksessa, hän pyysi leijailemaan Atlantiksen yllä. Ja sitten kuva muuttui ja näin tämän — kutsun sitä kristallitemppeliksi.

A: Kyllä.

Q: Se oli erittäin, erittäin korkea ja kapea. Uskon sen olevan kolmesivuinen pyramidi, joka selvästi symbolisoi minulle jotain.

A: Kyllä. Myös meille.

Q: Oi! Okei.

A: Ymmärrä kolminaisuuden idea josta me olemme puhuneet teille monta kertaa.

Q: Oi, kyllä. Okei, katsonpa muistiinpanojani täältä… Puhuin myös jollekin, ja havaitsin työntövoimajärjestelmän jota he käyttivät tiettyihin siirtoaluksiin. Tämän jälkeen hypnotisoija ehdotti että me leijailisimme Atlantiksen yllä ja katselisimme sen tuhoutumista. Löysin itseni leijailemasta tämän kristallitemppelin yltä, ja näin sokaisevan kirkkaan valkoisen valon ja tunsin värähtelyssäni huminan joka oli epämukavaa — itse asiassa en oikeastaan tuntenut sitä; muistan sen vain itsessäni.

A: Kyllä.

Q: Ja en oikeastaan todella tuntenut sitä; muistan sen vain itsessäni…

A: Erittäin, erittäin syvä rummutus.

Q: Kyllä, se oli järkyttävää.

A: Kyllä. Se järkytti paljon, kyllä. Se aiheutti myötämieliset värähtelyt maankuoren laatoilla jotka aiheuttivat maanalaisten kaasukammioiden romahtamisen, joka aiheutti noiden maamassojen hukkumisen.

Q: Kiinnostavaa. Sitten viikko tai sinnepäin myöhemmin… ystävämme on hypnotisoija, ja hän päätti tehdä hieman tutkimusta. Hän hypnotisoi meidät, ja sitten hän sanoi meille että kävelkää metsän läpi. Sitten hän sanoi, ”Haluan teidän saapuvan temppeliin metsässä.” Heti kun hän oli sanonut sen, näin saman kristallitemppelin. Viime aikoina Atlantiksen aihe on tullut tietoisuuteeni, ja tajuan että mahdollisesti olen elänyt tuolloin, koska…

A: Kaikki teistä on — monia kertoja.

Q: Kyllä. Mutta periaatteessa halusin kysyä että mitä symbologia, tai… temppeli minulle tarkoittaa: oliko se elämä?

A: Ymmärrä, että nuo rakennelmat olivat olemassa monia monien tuolla alueella tuona aikana asuneen elämien ajan. Tunnusta myös, että energia on jotain joka ei ole poikkeuksellista monissa yhteiskunnissa eri sivilisaatioissa planeetallanne ja muualla. Tunnusta myös, että luot mielleyhtymän tietynlaisen energiatyypin idean kanssa jota Liitto käytti. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä. Mielestäni se on huvittavaa, että tuntuu kuin kaikki jonka tuon esiin liittyy jolla tavalla Liittoon.

A: Ei kaikki; mutta tunnusta, että olet valinnut idean vetääksesi puoleesi muita palasia itsestäsi tänä aikana palvellaksesi tarkoitusta jonka olet järjestänyt niille.

Q: Olinko paikalla tuhon aikaan?

A: Ei. Valitsit viimeisen elämäsi tuona aikakautena ennen sitä aikaa.

Q: Hmmm. Ennen sen tuhoa — voitko kertoa minulle hieman palvelusta jota suoritin. Työskentelinkö…?

A: Olet tehnyt monia eri ideoita. Olet myös tunnustanut tuhon idean syntymisen, ja sinä käytit sitä aloittamaan yhteyden luomisen Liittoon. Oletko mukana?

Q: Kyllä!

A: Tietäen että tulisi olemaan syklin toisinto, kuten nyt todistatte toisintoa planeetallanne. Kuten olemme sanoneet monta kertaa, USA:nne esittää, historiallisesti, Atlantiksen uusintaa. Sillä teillä on paljon samaa teknologian ideaa, sama positio suhteessa maailmanpolitiikkaanne, ja mukana on monia samoista yksilöistä jotka ovat uudelleenstrukturoineet itsensä pisteeseen jossa heidän tulee päättää tuhoavatko he maailman uudelleen vaiko ei.

Tavallaan. Se mitä kutsutte hypnoosiksi oli jotain joka oli, kuten sanotte, varastoa monista koulutusjärjestelmiin liittyvistä ideoista joita Atlantiksella käytettiin. Tuolloin havaittiin rytmi, joka luotiin jotta kehon rytmi noudattaisi synkronisesti harmoniassa tuota ideaa, ja tuossa tilassa olisi avoin omaksumaan kaikki ja minkä tahansa informaation jonka yksilö halusi oppia. Tämän suorittivat pappi-filosofit, joista sinä olit yksi.

Q: Hmmm. Tuo on mielenkiintoista, koska toisella kerralla kun kohtasin temppelin, minulle kerrottiin että voisin mennä sisään. Menin sisään, ja hypnotisoija sanoi, ”Haluaisin sinun odottavan sillä symbolia”. Odotin ja odotin; ja kun tuntui siltä niinkuin mitään ei tapahtuisi, käännyin ympäri ja aloin poistua. Ja sillä hetkellä kultainen malja ilmestyi alttarille, pöydälle. Siinä oli kaunis kristalli ja vettä sen sisällä ja join siitä. Panin maljan alas, ja sitten ilmaantui leipäsiivu, jonka — se ei häirinnyt minua, mutta ajatteli katolista kasvatustani, ja se ei saanut minua tuntemaan oloani hyväksi.

A: Selvä. Mutta tunnusta, että loit vain mielleyhtymän nykyiseen elämään joistain rituaaleista joihin tuolloin osallistuit siinä elämässä. Nyt annat kaikki nämä ideat itsellesi symbolisesti tämän idean, tämän identifikaation kautta hypnoositilassasi. Loit mielleyhtymän että jotkin asiat, jotka olit sallinut tuossa elämässä ymmärtää, palvelisivat edelleen sinua arkketyyppisessä mielessä, sallimalla sinun ammentaa näistä menneistä elämistä kaikki symbolit, joita sinun tarvitsee integroida tässä elämässä, jotta loisit mielleyhtymän joka olisi miellyttävä sinulle, niin että sallisit itsesi olla transformationaalinen olento joka palvelee, niinkuin valitsit olla tässä elämässä.

Yksinkertaisesti suhteutat symbolit jotka ovat identtisiä, ja palvelevat samanlaista tarkoitusta, vaikka ne eivät kanna mukanaan niin suurta painoa kuin sinulle ensin opetettiin että niillä nykyelämässäsi olisi, sillä olet luonut oman interaktiosi niiden kanssa luodaksesi mielleyhtymän entiseen elämään eikä nykyiseen. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä. Sen jälkeen maistoin leipää, ja sitten halusin tarttua niihin uudelleen. Se oli kuin hologrammi; käteni meni niiden läpi ja ne katosivat.

A: Erittäin hyvä.

Q: Mielestäni todella halusin saada selville enemmän siitä temppelistä, mutta kiitos kun kerroit.

A: Olet aina kykenevä yksinkertaisesti tutkimalla mielikuvituksesi dimensiota. Ymmärrä jälleen, että tämä aina antaa sinulle sen mikä on sinulle pätevää tutkia, ja se tulee aina johtamaan sinut ideaan että olet aina tutkimassa vain omaa totuuttasi — joka on ainoa asia jota te koskaan tulette tutkimaan: omaa totuuttanne. Pysytkö kärryillä?

Q: Kiitos, kyllä.

A: Kiitos.

Yleisö: Haloo?

A: Niin.

Q: Minulla on pari kysymystä. Yksi niistä on: mitä se merkitsisi teille teidän havainnossanne kun avaatte kanavan silmät? Olisiko sillä väliä sen suhteen…?

A: Tämä riippuu useasta ideasta. Pieni ero havaitsemisessa on. Mutta tunnusta, että meille tulee suurimmaksi osaksi olemaan halukkuus tuolloin aloittaa, niinkuin sanoisitte, ”startata”, kielessänne. Idea kanavoitsijan omasta halukkuudesta sallia hänen oma korkeampi tietoisuutensa olla täydellisen läsnä. Se tulee olemaan enemmän idea että me silloin tuemme fyysisen kanavoitsijan kokonaisuutta, pikemminkin kuin oikeasti itse tulisimme läpi vahvemmin.

Q: Oi, selvä. Hmmm. Toinen kysymys oli: En ollut täällä jouluaattona, mutta kuuntelin nauhoitusta siitä…

A: Hetki vain. Tämä ei ole aina asian laita. Se on erilaista jokaiselle yksilölle, ja syistä joista kanavointi on suostuttu suorittamaan. Jatka.

Q: Kyllä, okei. Nauhalla Steve kävi läpi unta joka häneltä pyydettiin, ilmeisesti Essassanista — joko tapaamalla jonkun tai joitakin Essassanin kansalaisia — ja hän sanoi kaiken olevan vihreää.

A: Ymmärrä, että mitä me olimme vakuuttamassa oli idea siitä, että vaikka se on sellainen kuin sinun .. enemmän tai vähemmän vihreä planeetta — meillä on myös, toisin kuin teillä, vihreä tähti. Heijastunut valo monta kertaa antaa kelmeän vihreän heijastuksen maisemalle.

Q: No minä olin todella yllättynyt. Olen tehnyt useita prosesseja viime vuosina, ja niin monella kerralla menin paikkaan jota kutsun vihreäksi paikaksi, tai vihreäksi planeetaksi, omassa mielessäni. Eräällä kerralla erityisesti, elin siellä ystäväni kanssa. Olin saapunut sinne ja siellä oli jättiläismäinen vihreä laaja pinta, ja kaunista kasvillisuutta, ja…

A: Selvä. Kiitos! Tunnusta, että pääosin se mihin samaistuit tässä on ennaltanäkemisen idea samaistumisesta meidän energiaamme, mutta suurimmaksi osaksi se mihin samaistuit oli planeettanne neljännen tiheyden tila, kun alat tunnustaa että kidemuoto jonka olemme kuvanneet, joka määrittää tuon idean, on smaragdinvihreä. Se heijastaa ideaa värähtelystä joksi planeettanne on muuttumassa, ja teille, symbolisessa merkityksessä, se näyttää olevan idea vihreän planeetan ilmentämisestä. Oletko mukana?

Q: Kyllä. Mutta tunsin että se oli eri planeetta, ja se ei ollut maapallo.

A: Se oli eri planeetta. Teidän neljännen tiheyden maapallonne ei tule olemaan planeetta jossa te elätte nyt. Erittäin todellisessa merkityksessä.

Q: Ookoo. Selvä. Kiitos.

A: Mutta ymmärtäkää, kuten olemme sanoneet, kytkeydytte myös jonkin verran ennalta näkemäänne interaktioon meidän kanssa, luoden yhteyden sivilisaationne ja meidän sivilisaatiomme välisen yhteyden, kuten olemme kertoneet teille että teidän sivilisaationne ja meidän, sekä Siriuksen, ovat kolme osaa samasta tietoisuudesta. Näin te tulette aina, kun te tarkastelette minkä tahansa energiatransformaation ideaa maailmassanne, kytkeytymään kaikkien muiden kokonaisuuteen, sekä myös tähän tiettyyn ilmentämiseen ja tietoisuuden ilmaisuun. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä. Okei. Kiitos.

A: Kiitos.

Mystisiä kuvia avaruusolennoista meksikolaisessa luolassa

Paikalliset legendat puhuvat mystisestä ”avaruusaluksesta” joka on pysynyt muinaisista ajoista asti lähellä kolmen luolan järjestelmää, joka sijaitsee Veracruzin ja Pueblan kaupunkien välillä Meksikossa. Ryhm tutkijoita päätti matkata alueelle pari kuukautta sitten etsimään lisätietoja mystisestä ”avaruusaluksesta”.

 

Tähän mennessä he eivät ole löytäneet väitettyä ”avaruusalusta”, mutta heidän tutkimustensa aikana eräs heidän löytämistään luolista sisälsi kiviesineitä joissa oli kuvissa avaruusalukselta ja avaruusolennoilta näyttävistä muotoja.

Kaiverrukset eräässä kivistä näyttävät avaruusolennolta joka esiespanjalaisen kulttuurin johtajan vieressä. Lisäksi on symboleja joiden merkitys pitää tulkita.

Tutkijat ovat vakuuttuneita, että ”jade”-kivet joissa kaiverrukset ovat voisivat olla lopullinen todiste siitä, että avaruusolennot ovat vierailleet maapallolla tuhansia vuosia sitten. Lisäksi avaruusolentojen ja ei-avaruusolentojen kulttuurien sekoittuminen kivissä viittaisi siihen, että MAya-kulttuuri oli saanut kontaktin avaruusolentoihin.

Kuva: Linkki.

 

Eräs tutkijoista, José Aguayo, myönsi että Meksikon antropologian ja historian instituutti ei osaa sanoa löydöksestä mitään, koska esineissä on kuvia jotka ovat ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä meille on kerrottu historiasta ja alkuperästämme.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Project Sign

USA:n armeijan ilmavoimat oli, muodossa tai toisessa, mukana tutkimassa UFOja foo-hävittäjätutkimuksen sivussa toisen maailman sodan aikaan. Ilmavoimat lähetti myös tiedustelu-upseereita tutkimaan monia aikaisimmista havainnoista, mutta ei, ainakaan silloin, ottanut niitä kauhean vakavasti. Kuitenkin armeijan henkilökunnan UFO-havainnot vuonna 1947 Murocin ilmatukikohdan yllä White Sandsin ydinkoealueella sekä muissa arkaluontoisissa paikoissa saivat ilmavoimien huomion nopeasti. Salaisia käskyjä annettiin, että kaikki UFO-raportit tuli lähettää tekniseen tiedusteludivisioonaan Wright-Pattersonin lentotukikohtaan.

Kesän 1947 lopulla, kun ilmavoimat olivat muuttuneet armeijan omaksi riippumattomaksi haarakseen, Pentagonin ilmatiedustelu pyysi raportteja AMC:lta koskien ”lentäviä lautasia”. AMC:n komentaja kenraaliluutnantti Nathan F. Twining piti konferenssin ilmateknologiainstituutin, T-2 -tiedustelun sekä T-3 insinööridivisioonan kanssa. Tämän konferenssin tuloksena syyskuun 23. päivä 1947 Twining lähetti muistion prikaatinkenraali George Shulgenille, jossa todettiin:

a. Raportoitu ilmiö on jotain todellista eikä kuviteltua.

b. On olemassa esineitä jotka ovat lähellä levynmuotoa, sellaisen kokoisia että ne voisivat olla ihmisen luomia ilma-aluksia.

c. On olemassa mahdollisuus että jotkut tapauksista ovat luonnonilmiöiden, kuten meteorien, aiheuttamia.

d. Ilmoitetut toiminnan tuntomerkit, kuten äärimmäiset kiipeilykyvyt, liikkuvuus ja toiminnat joita tulee pitää väistöliikkeinä kun näitä on havaittu tai niihin on ystävällinen alus tai tutka ollut yhteydessä, antavat painoarvoa uskomukselle että jotkut esineistä ovat joko manuaalisesti, automaattisesti tai kauko-ohjattuja.

e. Yleinen esineiden kuvaus on seuraavanlainen:

(1) Metallinen tai valoa heijastava

(2) Pakokaasuvanojen puute, paitsi muutamissa harvoissa tapauksissa joissa esine ilmeisesti toimi äärirajoilla

(3) Pyöreä tai elliptinen muodoltaan, litteä pohjasta ja kupolimainen päältä

(4) Useat raportit kuvaavat esineiden määrää niiden lentäessä muodostelmassa vaihtelevan kolmesta yhdeksään

(5) Normaalisti ei ääntä, poislukien kolme tapausta jolloin huomattavaa jytisevää mylvintää havaittiin

(6) Lentonopeus havaittu normaalisti olevan yli 300 solmua

f. On mahdollista nykytiedon valossa — olettaen että laaja yksityiskohtainen kehitys suoritetaan — rakentaa pilotoitu ilma-alus joka on kuvattu yllä alakohdassa (e), joka olisi kykenevä liikkumaan arviolta 7000 mailia alle äänennopeuden.

g. Mikä tahansa kehittäminen tässä maassa ylläolevaan tyyliin olisi äärimmäisen kallista, aikaa vievää nykyisten projektien kustannuksella, ja täten, jos sellaiseen ryhdyttäisiin, tulisi se tehdä riippumattomana nykyisistä projekteista.

h. Seuraaviin asioihin tulee kiinnittää huomiota:

(1) Mahdollisuutteen että nämä projektit ovat kotimaista alkuperää –jonkin salaisen AC/AS-2:lle tai tälle johdolle tuntemattoman projektin tuotosta

(2) Fyysisiä todisteita puuttuu törmäyksen jäljiltä. Todisteet osoittaisivat kiistämättömästi tällaisten esineiden olemassaolon

(3) Mahdollisuus että joillain muilla valtioilla on jonkinlainen voimanlähde, mahdollisesti ydinkäyttöinen, jota ei löydy kotimaan tiedoista

AMC lopetti pyytämällä että ilmavoimat antaisivat direktiivin jolla luotaisiin pysyvä projekti ilmiön tutkimista varten.

Tästä raportista, sen jälkeen kun se julkistettiin, voidaan tehdä mielenkiintoisia johtopäätelmiä:

1. AMC, jolla oletettavasti on pääsy kaikkeen tietoon UFOista joka tuolloin oli olemassa, oli tullut päätelmään että ne olivat todellisia, ja että kaikkia ei voitu selittää illuusioina tai luonnonilmiöinä.

2. Vaikka tämä oli lähes kolme kuukautta Roswellin jälkeen, jja Twining oli Wright-Pattersonissa, jonne Roswellin romut piti lähettää, hän sanoo että… fyysisisiä todisteita puuttuu törmäyksen jäljiltä…

Tuohon mennessä USA:n tiedustelu oli saattanut loppuun saksalaisten sodanaikaisten projektien analyysin, eikä ollut löytänyt mitään jolla selittää UFO-havaintoja, edes sodanjälkeisenä aikana Neuvostoliiton kanssa.

Samaan aikaan ilmavoimat olivat päättäneet että mikään tuohon aikaan olemassaoleva lentokoneen rakennusmateriaali ei kykenisi kestämään painetta joka syntyi raportoitujen UFOjen liikkeiden suurista nopeuksista. Lisäksi, vaikka materiaalia löytyisikin, ihmisruumis ei kestä niin suuria g-voimia.

Joulukuun 30. päivänä 1947 kenraali L. C. Craigie, T&K-johtaja, antoi käskyn perustaa Project Signin (alias Project Saucer):

…keräämään, vertailemaan, arvioimaan ja jakelemaan kiinnostuneille hallituksen virastoille ja urakoitsijoille kaikki tieto liittyen ilmakehän ilmiöihin ja havaintoihin jotka voidaan tulkita huolenaiheeksi kansalliselle turvallisuudelle.

On olemassa luotettava todistus siitä, että elokuussa 1948 Wright-Pattersonin tekninen tiedusteluosasto ja Project Sign päättivät tehdä virallisen arvion tilanteesta. Estimaatti oli huippusalainen dokumentti joka piti sisällään pilottien, tiedemiesten ja muiden luotettavien silminnäkijöiden selittämättömiä havaintoja. Raportti tuli lopputulokseen että UFOt olivat peräisin maapallon ulkopuolelta.

Tilannearvion hylkäsi suorilta käsin ilmavoimien komentaja kenraali Hoyt S. Vandenburg. Sanotaan, että hän poisti vahvimmat osiot alkuperäisestä raportista, lähetti sen takaisin, ja sitten, kun hän sai korjatun raportin, hän hylkäsi sen sillä perustelelaa että ei ollut tarpeeksi todisteita päätelmiä tukemaan. Sitten, hylkäämisen jälkeen, hän komensi kaikki raportin kopiot tuhottavaksi. Project Signin sisällä olleet sanoivat että heidän moraalinsa ja innostuksensa projektia kohtaan laski huomattavasti tämän jälkeen. Project Sign muuttaisi pian tämän jälkeen nimensä kuvaavasti Project Grudgeksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Evidence

 

https://www.youtube.com/watch?v=4MITVugJpfY

 

Phil Schneider paljasti suuren salaisuuden harmaista avaruusolennoista ennen kuin hänet murhattiin

Phil Schneider oli hallituksen geologi jolla oli 17 vuoden kokemus pimeistä operaatioista. Phil Schneider työskenteli USA:n hallitukselle rakentaen maanalaisia tukikohtia. Hänellä oli tason 3 (Rhyolite 38) turvaluokitus. Schneider sanoi että hän oli yksi kolmesta henkiinjääneestä taistelussa avaruusolentojen kanssa elokuussa 1979. Hän kuoli tammikuun 17. päivä 1996 epämääräisissä olosuhteissa.

New Age -kirjailija Alex Christopher haastatteli Bill Schneideria ennen hänen kuolemaansa. Hän muistaa Schneiderin lounaalla kertoman tarinan.

Phil kertoi minulle ajasta jolloin hän oli taistelussa maanalaisessa luolassa jossa he vahingossa murtautuivat harmaiden pesään. Yksi asia jonka muistan niin hyvin oli kuvaus harmaiden suurista silmistä. Hän sanoi että taistelussa niitä vastaan, yksi niistä kuoli, silmien luomet pamahtivat ulos ja paljastivat keltaiset käärmeensilmät joilla pupillit oli ylösalalisin niinkuin liskolla. Hän sanoi että heillä on mustat linssit jotka peittävät heidän silmiään koska heidän silmät ovat erityisen herkkiä valolle ellei kyseessä ollut tietty sävy. Hän kysyi minulta olinko huomannut että kaikki katuvalot olivat pinkinsävyisiä nyt? Hän anoi, että tuo pinkki sävy on ainoa jota heidän silmänsä voivat sietää ilman mustia linssejä.

Raportissa ”Voice of Russialta” oli samanalainen tarina joka korreloi Phil Schneiderin kokemuksen kanssa.

On olemassa varmentamattomia raportteja että UFO törmäsi tai ammuttiin alas lähellä Prohlandnyin kaupunkia Neuvostoliitossa, elokuun 10, 1989. Neuvostoarmeijan tutkat tarkkailivat tunnistamatonta lentävää esinettä ja venäläiset yrittivät epäonnistuneesti ottaa yhteyttä alukseen. UFO luokiteltiin ”vihamieliseksi” Neuvostoliiton puolustus hälytettiin ja MIG-25:t lensivät UFOn perään.

Aluksen ulkokuoreen syntyi selvää vahinkoa. Hakuryhmä, joka piti päällään suojavarusteita, siirtyi paikalle. Siellä oli jonkin verran säteilyä, jotkut jäsenistä saivat annoksen.

Helikopteri otti aluksen kiinni ja UFO siirrettin Mozdokin ilmatukikohtaan.

Venäläiset menivät sisään UFOon ja löysivät kolme avaruusolennon ruumista, kaksi kuollutta ja yksi melkein elossa.

Tohtorien ja muiden terveydenhoitohenkilöiden ryhmä teki kaikkensa pitääkseen avaruusolennon hengissä, mutta epäonnistui. Kaikki kolme olentoa olivat noin metrin mittaisia ja niillä oli harmaat pukimet. Sen alla niiden iho oli sinivihreä ja siinä oli liskomainen tekstuuri. Niillä ei ollut tukkaa, suuret mustat silmiä peittävät luomet, räpyläsormet olivat niiden pitkien, heiveröisten käsien päässä. Avaruusolentojen ruumiit pidettiin lasiastioissa ja UFO vietiin Kapustin Yariin. Tämä informaatio oli ensimmäisenä kolmen venäläisen tutkijan, Anton Anfalov, Lenura Azizova ja Alexander Mosolov raportoima.

Ron Rummel oli Phil Schneiderin ystävä ja he olivat tehneet yhteistyötä eri aiheiden parissa. Rummel oli entinen ilmavoimien agentti ja Alien Digestin julkaisija, ja hän kuoli 6. elokuuta 1993. Hänen väitetään ampuneen itsensä aseella.

 

ARtikkelin julkaissut Disclose.tv

Project Grudge

Helmikuussa 1949 Project Sign loppui, ja sen mukana meni myös ilmavoimien objektiivinen asenne UFOja kohtaan. Project Signin loppuraportti oli ratkaisevan skeptinen UFOjen maapallon ulkopuolista alkuperää koskevaa hypoteesia kohtaan, ja tämä kertoi siirtymästä siihen että kaikki havainnot pyrittiin selittämään väärin tunnistettuina luonnonilmiöinä.

Ilmavoimat oli kuitenkin salaa muuttanut pelkästään projektin nimeä Project Grudgeksi. Uusi nimi heijasteli muutosta UFOja kohtaan toteutetuissa menettelytavoissa. Tämä muutos ilmavoimien menettelytavoissa toi mukanaan kampanjan, jolla koitettiin luokitella kaikki UFOjen maapallon ulkopuoliseen alkuperään uskovat ”sekopäiksi”. Sidney Shallet, Saturday Evening Postin toimittaja, pyysi ilmavoimilta apua kirjoittaesssaan artikkelia ”lentävistä lautasista”. Ilmavoimilla oli linja jolla tällaisista pyynnöistä kieltäydyttiin, mutta kun he havaitsivat että Shalletin artikkelin piti olla ilmiön kumoavaa sorttia, he suostuivat auttamaan häntä. Shallet käytti kaksi kuukautta ilmiön tutkimiseen, ja sitten kirjoitti kaksiosaisen artikkelin otsikolla ”Mitä Voit Uskoa Lentävistä Lautasista”.

Shalletin artikkelin molemmat osat ovat ladattavissa verkosta:

OSA 1    —    OSA 2

Tämä artikkeli ja ilmavoimien lehdistötiedote heijasteli ilmavoimien uutta julkista mielipidettä, että ”lentävät lautaset” eivät olisi olemassa, että ne voitaisiin kaikki selittää ja että ”uskovaiset” olivat ”sekopäitä”. Kuitenkin sisäpiiriläiset tiesivät, että ilmavoimat oli silti edelleen aktiivisesti mukana UFO-tutkimuksessa, ja tämä ristiriitainen käyttäytyminen sai monet uskomaan, että ilmavoimat salasi sen mitä se tiesi todella UFOista.

Artikkelin julkaissut UFO Evidence

 

Allaolevalla videolla kenraaliluutnantti Charles Brown kertoo oman todistuksensa Project Grudgeen liittyen.