Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Tämä on viimeinen kuva Israelin kuulaitteesta ennen sen törmäystä Kuuhun

  • Voittoa tavoittelematon SpaceIL pyrki ensimmäiseksi yksityiseksi tahoksi joka olisi pehmeästi laskeutunut Kuun pinnalle.
  • “Meillä on vika avaruusaluksessa … me emme ole laskeutuneet onnistuneesti”, SpaceIL sanoi suorassa lähetyksessä yrittäessään laskeutumista.
  • Noin sadan miljoonan dollarin kustannnuksilla “Bereshit”-avaruusalus oli yksityisten rahoittajien rahoittama.

Pieni kuumoduuli törmäsi Kuun pintaan torstaina, ja se jäi vain hiukan tavoitteestaan.

Israelin voittoa tavoittelematon SpaceIL pyrki ensimmäiseksi yksityiseksi tahoksi, joka olisi pehmeästi laskeutunut Kuun pinnalle — tavoite jonka aiemmin vain kolme maailman valtiota historiassa on saavuttanut. SpaceIL vahvisti, että sen robotti ”Bereshit” ei ollut onnistunut.

“Meillä on vika avaruusaluksessa. Valitettavasti emme ole onnistuneet laskeutumaan onnistuneesti”,  Opher Doron, Israelin Aerospace Industriesin johtaja sanoi SpaceIL:n livelähetyksessä laskeutumisesta.

Jotain sattui Lapin ja Norjan rajalla

Huhtikuun 5. päivänä 2019 Norjassa tutkijat Andøyan avaruuskeskuksessa laukaisivat kaksi rakettia geomagneettiseen myrskyyn. Tulokset olivat aivan toisesta maailmasta. Revontulimatkaopas Kim Hartviksen valokuvasi sinisiä ja violetteja hehkuvia möykkyjä, jotka raketti sai aikaan ruiskuttamalla kemikaaleja myrskyyn.

Kuva: Webcam/Blakley.
Kuva: Webcam/Blakley.

”Asukkaat satojen kilometrien säteellä yllättyivät näistä omituisista valoista, jotka saivat heidät soittamaan poliisille sanoen ’Avaruusolennot tulevat!’, hysteerisinä” sanoo Chris Nation, joka pyörittää Aurora Addicts -matkaopasfirmaa.

Illan tullen Nation, Hartviksen ja heidän asiakkaansa saivat kunnon annoksen revontulia, jotka aurinkotuulet saavat aikaan. ”Kun revontulet alkoivat hävitä, ystävämme Andøyassa laukaisivat rakettinsa valoja kohden”, sanoo Nation. ”Show alkoi uudelleen kun raketit päästivät lastinsa yläilmakehään.”

Pian hehkuvat möykyt kehittyivät monimutkaisemmiksi rakenteiksi — kuin kahdeksi suureksi jättiläismustekalaksi tanssien pohjoistaivaalla vaikuttava revontulikuvio niiden taustalla”, kuvaa Blakley.  ”Nettikameramme on kuvannut viiden minuutin välein lähes kymmenen vuoden ajan. Nämä kuvat ovat kaikkein innostavimpia mitä olen koskaan nähnyt.”

Spaceweatherin mukaan rakettimission nimi on AZURE — lyhenne sanoista Auroral Zone Upwelling Rocket Experiment. Sen tehtävä on mitata tuulia ja virtauksia ionosfäärissä, sähköisesti varatussa Maan ilmakehän kerroksessa jossa revontulet syntyvät. Erityisesti tutkijat haluavat saada selville miten revontulien energia saattaa levitä alas Maapallolle vaikuttamaan alailmakehään.

NASAn mukaan, joka tehtävän on rahoittanut, kemikaalit eivät aiheuta vaaraa asukkaisiin alueella, mutta koska NASA on mukana projektissa, täytyy aina epäillä heidän vaikuttimiaan ja kysyä onko kyseessä oikeasti revontulitutkimus vaiko jotain aivan muuta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Sadonkorjuusta

Tämä on erään ulkoavaruuden kansan tietoisuuden kanavointi. Kanavointi tällä kertaa käsitteli sadonkorjuuta, ihmisten siirtymistä kolmannesta tiheydestä neljänteen. Q on kysyjä, A on tietoisuus joka puhuu.


Q: Haluaisin puhua sadonkorjuusta.

A: Sadonkorjuu!

Q: Olentojen korjuusta kolmannesta tiheydestä neljänteen…

A: Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, kyllä.

Q: Okei. Olenko oikeassa, sitten, että nuo olennot jotka ovat polarisoituneet toisia palvelemaan tulee olla vähintään 51% toisten palvelukseen suuntautuneita ollakseen korjuukelpoisia positiiviseen neljänteen tiheyteen?

A: Tavallaan; mutta tunnusta, ensinnäkin, me haluaisimme ehdottaa — ei pakottaa: tämä on täysin teidän asianne — me ehdottaisimme että se mitä, teidän terminologiassanne, kutsutte ”sadonkorjuuksi” voisi olla yksinkertaisesti ”transformaatio”, sillä sadonkorjuu viittaa siihen että jotain tehtäisiin teille sen sijaan että se olisi teiltä. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä, mutta ymmärrykseni on että monet olennot transformoituisivat samalla.

A: Kyllä, mutta se on teidän tekosianne siinä mielessä että se on halunne ilmaista neljännen tiheyden tilaa. Tulee olemaan — ehkäpä — muutama olento joka jää kolmanteen tiheyteen. Se on heidän valintansa. On havaintomme, että suurin osa yksilöistä planeetallanne siirtyy neljänteen tiheyteen kun heidän tulee siirtyä.

Tällä hetkellä kaikki ovat eri kiihtymisen tilassa palveluksen ideaan, mutta, yleisesti ottaen, keskiarvoinen kokonaisnopeus tuntuu sanovan että seuraavan 27 vuotenne aikana suurin osa planeetastanne tulee pääsemään kaikki neljännen tiheyden tilaan. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Tämä on havaintomme energiasta. Yleisesti ottaen, kyllä, 51%, määritelmän mukaan, teidän termein, on vaatimus. Mutta se ei ole jotain mikä on vaikeaa tehdä. Sillä te olette, minä tahansa hetkenä, 100% oman olemuksenne kokonaisideasta; ja jos yksinkertaisesti olette tuon palvelemisen idea, tietäen että olemalla palveluksessa tietä automaattisesti palvelllaan, silloin olette 100% tuolla tavoin. Pysytkö kärryillä?

Q: Entäs ne jotka ovat enemmän suuntautuneet itseään palvelemaan?

A: Jos he valitsevat jäädä kolmannen tiheyden ideaan, voi olla monenlaisia tapahtumia joita voidaan havaita. Idea voi yksinkertaisesti olla että he haluavat, omalla ajallaan, fyysisesti kuolla ja yksinkertaisesti jättää inkarnoitumatta neljännen tiheyden mailmaanne, vaan inkarnoitua kolmannen tiheyden versioon, tai rinnakkaiseen, Maapallosta. Tai he voivat, kirjaimellisesti, fysiologisesti, kadota. Tai päinvastoin.

Q: Voisiko tuo vaikuttaa heihin kun he ovat edelleen heidän kolmannen tiheyden olemuksessa? Esimerkiksi, joku joka on itseään palvelemaan suuntautunut, ja hänellä on ongelmia tuohon suhtautumisessa, voisi kehittää tietyn tyyppisen syövän?

A: Voi, kyllä.

Q: Miten joku, joka tuntee olevansa parantaja, voisi auttaa sellaista josta hän välittää, joka on tuolla tavalla suuntautunut?

A: Kiitos! Ensinnäkin, tunnustamalla että parantaja tunnustaa että parantaja auttaa toista itse parantamaan itsensä. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä.

A: Sitten toiseksi: se että ette voi pakottaa mitään kenellekään muulle. Eikä heidän ole pakko valita teidän näkökantaanne. Paras tapa auttaa heitä, sanokaamme, parasta on ensinnäkin tunnustaa että mitä tahansa he tekevätkin — nimitittepä sitä kolmanneksi tai neljänneksi tiheydeksi tai miten vain — on tuona hetkenä tehdä se, mitä he itse uskovat että heidän tarvitsee tutkia ymmärtääkseen tuota osaa itsestään.

Joten, ensinnäkin, luottakaa tuon olemuksen perustavanlaatuiseen tuhoutumattomuuteen. Heille ei koskaan voi lopulta käydä huonosti, sillä he ovat ikuisia. Pysytkö kärryillä?

Q: En, ymmärrän kyllä että…

A: Selvä. Hetki vain. Sitten tuon asenteen ja näkökulman pohjalta voit ottaa painetta pois sen suhteen että, sinun /tarvitsee/ saada heidät muuttumaan joksikin muuksi kuin mitä he ovat. Silloin säteilet tuota asennetta joka tukee heitä taustalla olevalla perustalla, että mitä tahansa he tekevätkin — mukaanlukien sen luominen mitä nimitätte sairaudeksi, syöväksi, mikä tahansa idea — on jotain jota heidän tulee tutkia. Voit avustaa heitä kysymällä heiltä miten tämä tilanne palvelee heitä? Miten se palvelee sinua? Miten se palvelee, positiivisella tavalla, kaikkia niitä jotka ovat tilanteessa tekemisissä? Mitä osioita heistä itsestään tuo tilanne sallii kohdata — joita he eivät ehkä ole halukkaita kohtaamaan ennen taudin luomista? Sillä monet kerrat se on se syy miksi yhteiskunta luo sairauden, sillä on opetettu että ei saa kohdata tiettyjä osia itsestään kokonaisuutena. Ja se että ei kohtaa kokonaisuutta, tuo sitten luo tilanteita joissa on /pakko/ kohdata sen kokonaisuus.

No, jos henkilö on halukas tunnustamaan, että ei ole mitään heidä omasta itsestään löytämää mitä heidän tulisi pelätä, silloin heidän ei välttämättä tarvitsisi mennä niin äärimmäisiin keinoihin pakottaakseen itseään tarkastelemaan tiettyjä osia itsessään, jotka he ovat haudanneet alitajuntaansa — tuodakseen ne pinnalle äärimmäisen idean, jota te kutsutte sairaudeksi, avulla. Jos he ovat valmiita kohtaamaan ja integroimaan jokaisen osion olemuksessaan jota he koskaan voisivat kohdata, silloin he eivät tarvitse sairautta löytääkseen noita ideoita, ja he kykenevät sallimaan itsensä hyväksyä muita, mahdollisesti, positiivisempia tapoja toimittaa viesti jonka he yrittävät näyttää itselleen. Pysytkö kärryillä?

Q: Pysyn, mutta miten voi auttaa ohjeistamaan, tai auttamaan olentoa oppimaan?

A: Kuten olemme jo ehdottaneet, kysy heiltä mitä he saavat tilanteesta ylipäätään? Anna heidän alkaa tutkia, että voisi mahdollisesti — vain mahdollisesti — positiivinen syy sille miksi heillä tuo tilanne on. Anna heidän alkaa tutkailla sitä miten se voisi olla positiivista, ja silloin he voivat sallia itsensä laajentaa tietoisuuttaan tasoille joilla he voivat tunnustaa, että löytääkseen sen mikä heidän mielestään heidän tulee löytää, he eivät tarvitse sairautta niin tehdälseen. Pysytkö kärryillä?

Q: Kyllä, pysyn. Kiitos paljon.

A: Auttaako se sinua?

Q: Kyllä se auttaa.

A: Kiitos!

Q: Kiitos.

Hallittu UFO-paljastus ja UFOjen uudelleenbrändäys

Me elämme kiristyvän sensuurin aikaa, jossa sosiaalisen ja poliittisen hierarkian huipulla oleville korporaatioille ja valtaeliitille ei-tervetulleet ideat siivotaan maton alle.

Samaan aikaan UFO-aihe jatkaa ulos liukumistaan, enemmän ja enemmän, julkiseen keskusteluun.

Mikä on tämän kaiken tulos?

Richard Dolanin mielestä UFO-”paljastus” tapahtuu, vaikkakin hallitusti, ja aiheeseen liittyy tottakai paljon propagandaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Aurinko jonka näemme ja toinen jota emme

Croww777 sekä hänen ystävänsä molemmat ovat käyttäneet teleskooppeja usean päivän ajan havaitakseen ja osoittaakseen, että on olemassa toinen aurinko joka on näkymätön paljaalle silmälle.

He ovat pitkään epäilleet tämän nauhoitteen julkistamista, mutta Croww777:n mukaan se osoittaa, että aurinkokunnassamme todellakin on toinen aurinko.

Epäilemättä NASA ja muut avaruusjärjestöt ovat tietoisia tästä toisesta auringosta nimeltään planeetta X, Nibiru tai Nemesis.

 

Artikkelin julkaissut UFO SIghtings Hotspot

USA:n ilmavoimat sanoo että taivaalta putoava UFO ”ei ole meidän alus”

Ilmavoimien johtajat ovat tulleet väliin tapaukseen, jossa UFOn havaittiin putoavan taivaalta Maahan.

Kuvamateriaalissa, joka on kuvattu Alaskan Anchoragessa, näkyy kaksi savuvanaa, jotka irtoavat mystisestä kappaleesta.

Armeijan kalustoa on läheisessä Elmendorf-Richardsonin tukikohdassa, mutta heidän edustajan Erin Eatonin mukaan havainnolla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan.

”Se ei vaikuta olevan mikään meidän koneistamme”, hän sanoi. Viranomaiset USA:n ilmailuhallinnossa FAA:ssa lisäsivät, että kappale videolla ei ole lentokone. ja että virasto ei ole saanut mitään raportteja ilmassa tapahtuneista ongelmista tuohon aikaan.

Mutta jotkut asiantuntijat silti pitävät lentokonetta todennäköisimpänä selityksenä ilmiölle. Peter Davidson, washingtonilaisen National UFO Reporting Centerin johtaja, sanoi että videolla näkyy ”korkealla lentävä jumbojetti, jonka perässä vana, se on lentokorkeudella, mutta koska se lentää poispäin kamerasta, se näyttää tippuvan”, hän kirjoitti.

Adonus Baugh, joka kuvasi videon, ei ole vakuuttunut. 18-vuotias sanoi esineen näyttävän enemmänkin joltain sellaiselta joka saapuu ilmakehään.

”Minä ja äitini olimme juuri tulossa kotimme parkkipaikalle ja silloin havaitsin jotain joka tippui taivaalta”, hän sanoo.

”Luulin että se oli meteori tai jotain joka tuli ilmakehään. En koskaan ole nähnyt mitään tällaista.”

Toinen silminnäkijä Bebe Kang oli samaa mieltä. ”Se ei näyttänyt lentokoneelta tai suihkukoneelta. Se oli iso, todella hidas ja punainen”, Bebe sanoo.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

2,5-metrinen olento Lone Peakin vuorilla

Kun Tanner Hargis maaliskuun 23. päivänä 2019 oli takapihallaan tarkkailemassa lähistöllä sijaitsevaa paikkaa nimeltä Lone, hän havaitsi olennon joka koitti päästä eteenpäin lumisessa vuoristossa.

Hargiksen onnistui kuvata tapaus videolle ja lähettää kuvamateriaali tutkimusryhmälle nimeltä Rocky Mountain Sasquatch Organization.

Hargis sanoo, että olento haahuili 2600 metriä merenpinnan yläpuolella, ja se oli arviolta 2,5 metriä pitkä. Hän kykeni näkemään olennon kädet roikkumassa sen sivuilla, ja ne näyttivät ulottuvan sen polviin asti.

Johtuen paikan sijainnista, jossa kummajainen tavattiin, tuntuu epätodennäköiseltä että kyseessä olisi ihminen vuorivaelluksella, sillä olosuhteet tuolla hetkellä vaikuttivat varsin hengenvaarallisilta.

Rocky Mountain Sasquatch Organization tuli paikalle 3 tuntia olennon kuvaamisen jälkeen, skannasi huiput ja selänteet ja yrittäen löytää vaikeasti tavoiteltavan jättiläisen, joka oletettavasti oli isojalka. Utahissa on perinteikkäästi nähty isojalkoja aiemminkin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Pitkulainen UFO lentää Meksikon tulivuoren ohi

Tämän videon on tallentanut KatMartin Popocatepetl-tulivuoren livekamerasta maaliskuun 27, 2019.

Hänen katsellessaan livelähetystä Popocatepetl-tulivuorelta Meksikosta, hän näki pitkulaisen UFOn tulevan esiin.

Kyseessä voi tottakai olla lentokone, mutta sen muoto on kovin omituinen.

Tämä video näyttää pitkulaisen kirkkaan UFOn muutaman muun epätavallisen taivaalla näkyvän ilmiön lisäksi.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Syyttäjät matkaavat Djatlovin solaan ratkaisemaan 60v mysteerin

Ural-vuorilla kaukainen korpimaa tuli kuuluisaksi paranormaalien ilmiöiden tutkijoille, kun vuonna 1959 sattui tapaus, jossa ryhmä retkeilijöitä löytyi kuolleena Ural-vuorilta epäselvissä olosuhteissa.

Huolimatta Venäjän viranomaisten nykypäivän tutkimuksista ja vuosikymmeniä jatkuneista riippumattomien tutkijoiden tutkimuksista, omituisen tapauksen juurisyy ei ole edelleenkään selvinnyt.

Vuonna 2008 nimetön henkilö väitetysti törmäsi mielenkiintoiseen metallinpalaseen vieraillessaan aluella, ja vasta viime päivinä tämä on varmistettu tapahtuneeksi sen jälkeen kun tutkimusmatkailijoiden ryhmä lopultakin pääsi paikalle sekä näkemään esineen itse että tuomaan sen sivistyksen pariin tutkittavaksi.

Ja nyt Venäjän syyttäjät ovat tehneet viikon mittaisen tutkimusmatkan maaliskuussa ja avanneet tutkimukset uudestaan mystisen Djatlovin solan tapauksessa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Rakkaus on äärimmäinen tuli

TÄMÄN PUHTAAKSIKIRJOITUKSEN SISÄLLÖSTÄ: Tämä telepaattinen kanavointi on kerätty viikottaisista meditaatioista, jotka on pidetty Rock Creek Research & Development Laboratoriesissa sekä L/L Researchilla. Se tarjotaan siinä toivossa, että se on sinulle avuksi. Kuten Liiton olennot aina sanovat, käytäthän omaa harkintaasi tämän materiaalin arvioimiseen. Jos jokin on totta sinulle, hyvä. Jos jokin ei ole totta, jätä se taaksesi, sillä ei Liitto emmekä me halua olla kenellekään haitaksi.

HUOMAUTUS: Tämä puhtaaksikirjoitus on vielä vaiheessa eikä lopullisessa muodossaan. Sitä on editoitu ja sen virheitä on korjattu.

Helmikuun 3. 1980

(H kanavoi)

[Minä olen Hatonn.] Tervehdys, ystäväni, äärettömän Luojamme rakkaudessa ja valossa. On todellakin etuoikeus, kuten aina, puhua teille. Me Ääretöntä Luojaa Palvelevien Planeettojen Liitto olemme tulleet luoksenne jakamaan joitain ajatuksiamme tänä iltana. Olette kokoontuneet tänne tätä tarkoitusta varten ja tästä me olemme kiitollisia. Sillä tämä on suurin keinomme koskettaa kansaanne ja palvella teitä tällä tavalla, sillä se esittää tällä hetkellä parasta keinoa kommunikoida ajatuksemme, energiamme ja rakkautemme sivilisaatiollenne.

Me puhumme monien instrumenttien kautta, kuten tämä, ympäri planeettaanne. Ja me Liitossa toivomme kasvavamme lähemmäksi kansaanne. Sillä kuten monet ovat todistaneet, kansanne, joka on jakaantunut segmentteihin nimeltä valtio, on kulkemassa niinkutsuttua pimeintä reittiä kokemuksessanne. Ja kuitenkin tämän reitin päätepisteestä he löytävät Luojan valon ja rakkauden.

Planeettanne kokee suurta sekasortoa. Ja kuitenkin jos teillä olisi kyky nähdä sinne mitä nimitätte tulevaisuudeksenne, ja niin kuin meillä jossain määrin on, näkisitte sen suuren hyödyn joka voidaan nykyisistä vaikeuksistanne johtaa. Planeettanne tulee kasvaa. Sen tulee kasvaa nopeasti. Ja tämä kasvu tulee kasvukipujen kanssa.

Kun matkaatte elämänne läpi, pidätte tärkeinä monia konsepteja. Monet näistä konsepteista muuttuvat teidän vanhetessanne. Ja monet kerrat erkanette niistä, sillä olette löytäneet vaihtoehdon. Ja kansat Maapallolla nyt joutuvat oppimaan tietoisuutensa laajentamista. Ja heidän tulee olla halukkaita erkaantua monista niistä konsepteista, joita he pitävät niin rakkaina. Sillä pysyvästä konseptista kiinni pitäminen, kun ei sallita minkäänlaista vaihtelua, kuten kansanne tuppaa tekemään, rajoittaa teidän kykyänne kasvaa. Ja, todellakin, kasvu planeetallanne tapahtuu planeettanne kasvaessa henkisesti, niin kuin tekin. Sen kasvua on kenenkään teidän mahdotonta kiistää. Voitte ottaa osaa siihen tai voitte tuhoutua sen mukana. Valinta on teidän.

Monet teistä keskittävät energiansa tasan tällä hetkellä konseptiin jota te nimitätte sodaksi. Meidän täytyy sanoa, että se miltä asiat näyttävät nyt eivät kerro suuren mittakaavan välittömästä sodasta. Ja kuitenkin kauempana tulevaisuudessa se siintää mahdollisuutena. Ja se on todellakin tuotu lähemmäksi nykyhetkeä jokaisen teidän ihmisten tämän hetken ajatusten avulla. Sillä jokainen teistä joka tätä konseptia ajattelee, niin tehdessään, lisää energiaa. Ja kun tarpeeksi energiaa annetaan konseptille, se todellakin syntyy.

Jokainen teistä tällä planeetalla, kaikkina teidän veljinänne galakseissa, oli kuten Raamattunne sanoo, ”luotu Luojan kuvaksi”, mikä tarkoittaa että teillä on myös kyky luoda.

Luominen itsessään on mahtavaa ajatusenergiaa, parhaan käsityksemme mukaan. Ajatuksenne ovat energiaa, ja todellakin ne materialisoituvat yhdellä elämän tasolla. Täten me kannustamme kansojanne kääntymään tästä konseptista. Ja keskittymään johonkin muuhun kuin sotaan joka voisi olla tulevaisuudessa, keskittymään tietoisuuden syntymiseen ja teidän niinkutsutun messiaan tulemiseen.

Me Liitossa haluamme auttaa kansojanne käyttämään ajatusenergiaansa koko sivilisaation suuremmaksi hyödyksi. Puhumalla instrumenttien kuten tämä kautta me teemme suurimman määrän hyvää minkä vain voimme tällä hetkellä. Me toivomme, että tulevaisuudessa voimme työskennellä kanssanne, teidän keskuudessanne, ja kasvaa kanssanne, jos tämä on teidän kansojenne valinta. Kun olette valmiita, me tulemme luoksenne.

Me Liitossa olemme uupuneita, sillä me olemme odottaneet pitkän aikaa, siten kuin te mittaisitte vuosianne. Me olemme uupuneita koska me olemme tarkkailleet kansojanne. Ja me olemme nähneet kamppailun, sellaisen kamppailun joka on täysin käsittämätöntä kenellekään meistä, kun etsitte vastauksia olemassaoloonne, elämänne tarkoitusta. Ja me olemme uupuneet koska vastaukset ovat niin yksinkertaisia. Itse asiassa, jokainen teistä jo tietää ne jos vain katsoisitte sisimpäänne ja löytäisitte oman todellisuutenne. Elämänne tarkoitus tällä tietyllä planeetalla, tai sanoisimmeko, tällä tietyllä luokalla, suurin tarkoitus on oppia rakastamaan toisia ilman paheellisuutta, ilman käskyttämistä, ilman kateutta tai katumusta. Jos kansanne oppisivat edes puolet tästä läksystä, he edistyisivät yhteiskuntaan joka olisi yhteensopiva omamme kanssa. Ja he kasvaisivat tekemään töitä kanssamme ja matkustamaan universumiin, ja levittämään sitä mitä he ovat oppineet vähemmän onnekkaille veljilleen toisilla planeetoilla, jotka eivät vielä ole tajunneet näitä asioita. Olemassaolonne yksinkertaisuus, olemassaolonne tarkoitus, syy olemassaoloonne on rakkaus. Rakkaus sisältää kaikki asiat. Sillä se on ainesosa josta kaikki asiat on luotu.

Siirrän kommunikaation toiselle instrumentille. Olen Hatonn.

(Carla kanavoi)

Olen tämän instrumentin luona. Minä olen Hatonn. Me olemme pahoillamme keskeytyksestä ja tervehdimme instrumenttia nimeltä Don. Me jälleen tervehdimme teitä rakkaudessa ja valossa.

Ja mikä olikaan se aihe josta me puhumme, ystäväni? Mikä on se omituinen ja niin paljon haluttu asia nimeltään rakkaus teidän keskuudessanne? Se ei ole sitä mitä te luulette, ystäväni. Me pyydämme teitä visualisoimaan mielenne silmin henkilön, jota ihailette, henkilön joka kaltainen haluaisitte olla. Mikä on tämän henkilön luonne, ystäväni? Mikä tässä henkilössä inspiroi teitä tässä ihailussa? Vastaus on jotain erilaista jokaisen eri henkilön kokemuspiirissä. Mutta me esitämme, että yksi asia on sama kaikille, eli se että rakastetut ja ihaillut ihmiset ovat itsessään avoimia kanavia sille mikä todella on rakkautta. Ei rakkautta sellaisena kuin kansanne sen tuntevat. Ei jotain sellaista joka tehdään tai sanotaan tai puhutaan tai ajatellaan. Mutta jotain joka on.

On joitain tuntemianne ihmisiä, joille on olemisen lahja. Ja keitä he sitten ovatkaan, ja minkä tahansa tyyppistä olemista he esittävät, he esittävät sitä sellaisella tavalla että heidän rakkautensa Luojaa kohtaan paistaa läpi. Ja he muuttuvat ikkunoiksi joista heijastuu rakkauden tuli. Kyllä, ystäväni, rakkaus on äärimmäinen tuli. Rakkaus on se minkä koette, kun koette kaiken sen minkä koette. Te itse olette rakkautta. Kaikki se mitä koette on rakkautta. Luomakunta on rakkauden luomakunta, rakkaus joka koskettaa valonsäteitä monin, äärettömän monin, kombinaatioin mikä antaa universumeille äärettömän monta tiheyttä, ja antaa olennoille jotka näissä universumeissa asuvat äärettömän monta lajityyppiä. Mutta kaikki, ystäväiseni, kaikki ovat rakkauden lajityyppejä. Kuka olet, ystäväni? Minkä tyypin rakkautta olet kokenut tällä tietyllä tavalla? Mitä rakkautta näitte tänään? Mikä rakkaus paistoi lävitsenne tänään? Me kysymme teiltä näitä kysymyksiä.

Me kysymme näitä kysymyksiä koska on olemassa kohta etsinnässänne jossa nämä kysymykset muuttuvat erittäin, erittäin tärkeiksi. Ja tuo on kohta jossa päätätte, että haluatte ottaa vastuun itsestänne. Elämänne tässä tietyssä kokemuksessa on lyhyt. Ja jokainen kokemus, joka teillä on, on ohikiiitävä. Ja jos tiedätte, että jokainen kokemus on rakkauden kokemus, te silloin, ystäväni, olette tuon kokemuksen ohjaksissa. Te tiedätte mitä etsiä. Te etsitte ymmärrystä rakkaudesta, joka on luonut havaitsijan teissä, joka havaitseee tätä kokemusta. Ja te etsitte tuon havaitsijan läpi löytääksenne rakkauden kokemuksessanne. Te olette rakkautta ja odotatte heijastusta.

Kun näette tuon rakkauden vääristymisen ympärillänne, kun te näette vihaa, kun te näette globaalia vihaa, tai kun te näette henkilökohtaista vihaa, kun te näette pelkoa, huolestuneisuutta, ilottomuutta, kaikkia negatiivisia tunteuta, olivatpa ne sitten suuria tai pieniä, jos etsitte sen tiedon varassa että kaikki asiat ovat rakkautta, silloin voitte nähdä, että kaikki nämä asiat ovat vääristymiä rakkauden perusvärähtelystä. Ja kaikkea sitä kohtaan mikä on rumaa voitte tuntea myötätuntoa. Ja sen mikä on vaikeaa voitte kietoa omaan haluunne antaa helpotusta ja lohdutusta niille asioille ympärillänne jotka tarvitsevat helpotusta ja lohdutusta. Ette voi tehdä tätä oman rakkautenne varastoista, sillä ne ovat rajoitetut, ystäväni. Voitte tehdä tämän vain kun pääsette yhteyteen kaiken sen mikä on kanssa. Me puhumme siitä yhdestä kokemuksesta joka on kaiken kokemuksen lähde, se rakkaus joka on kaiken rakkauden lähde, se yksi Ajatus joka on lähde sinulle ja tälle kanavalle ja meille itsellemme meidän puhuessamme tämän kanavan läpi.

Etsikää Luojaa, ystäväni, meditoimalla. Sillä Luojan rakkaus on ääretöntä ja se voi kantaa teidät kaikkien päivienne kokemusten läpi, antaa teille makean ja arvokkaan ymmärryksen totuudesta, sen hienon ja ihanan tyytyväisyyden jonka vain rakkaus voi tuoda, ja onnellisuuden jonka jumallisen iloinen nauru rakkaudessa voi tuottaa. Me puhumme teille paikasta jota te kutsuisitte taivaan valtakunnaksi, sillä se on paikka jossa rakkaus on näkyvillä. Me toivomme, että te voisitte liittyä seuraamme tänne. Ja te voitte niin tehdä ajatuksissanne. Ja sen takia me pyydämme teitä kutsumaan meitä heti kun olette valmiita. Sillä me ilolla autamme teitä hoitavalla allollamme niin, että teistä on helppoa meditoida.

Nyt me jätämme tämän kanavan, hetkeksi, niin että eräs veljistäni voi työskennellä hoitavan aallon kanssa. Minä olen Hatonn.

(Paussi)

(Carla kanavoi)

Minä olen Laitos. Olen työskennellyt kaikkien teidän kanssa. Tervehdin teitä rakkaudessa ja valossa. Ja haluan kertoa instrumentille nimelään H, instrumentille nimeltään W, että me olemme yrittäneet puhua jokaisen teistä läpi. Kuitenkin, he eivät olleet asianmukaisesti valmennettuja hyväksymään sanojamme ja näin me yksinkertisesti valmensimme jokaista teistä, yrittäen saada läsnäolomme tunnetuksi kaikille teistä. Me kiitämme teitä kiitollisesta huomiostanne ja me jätämme teidät nyt. Kuten aina, me jätämme teidät äärettömän Luojan rakkauteen ja valoon. Minut tunnetaan nimellä Laitos.  Adonai, ystäväni.

Olen jälleen instrumentin kanssa. Minä olen Hatonn. Ja palaan tämän instrumentin luokse kysymään onko teillä kysyttävää tällä hetkellä tältä instrumentilta. Onko kysymyksiä nyt?

(Paussi)

Me aistimme kaksi kysymystä, mutta suosimme odottaa kunnes kysyjä päättää kysyä ne meiltä, sen sijaan että me puhuisimme ennen kuin meitä pyydetään erityisesti niin tekemään. Jos ei ole kysymyksiä, me jätämme teidät.

Olemme pahoillamme, ystäväni, kaikista vaikeuksista joita saatattekin tänään kohdata. Me tiedämme, että illuusionne on vaikea. Ja me lähetämme rakkautemme ja tukemme, kuten aina. Teidän tulee muistaa hauraiden asioiden arvo. Sillä se sateenkaari, joka oli Aabrahamin liiton merkkinä, oli ainoastaan valon silta. Ottakaa tuo silta, ystäväni. Sitä ei voi tuntea. Sitä ei voi koskettaa. Sitä ei voi punnita. Mutta näette sen ja tiedätte sen. Ja se on lupaus kaikille teille jokaisena hetkenä. Sillä teillä on myös liitto ja syntymäoikeus, sillä te olette Luojan lapsia. Ja siinä Luojassa asuu kaikki rakkaus. Halutkaa siis, ystäväni, kokea tuo rakkaus, ja tuntea se yksi alkuperäinen Ajatus. Kun tiedätte tuon yksinkertaisen asian, silloin teillä on pääsy kaikkeen siihen mikä on.

Me jätämme teidät näiden muutaman vaivaisen sanan pariin, tietäen että me emme voi koskettaa teitä millään tärkeällä tavalla, mutta vain te voitte valita oman henkisen polkunne. Me toivomme, että me voisimme kannustaa teitä tuolle polulle. Adonai, ystäväni. Me jätämme teidät äärettömän Luojamme rakkauteen ja valoon. Minä olen Hatonn.

 

Artikkelin julkaissut L/L Research