Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Viestiä Siriuslaisilta: Opastusta kuinka luoda se todellisuus jota olemme tänne tulleet luomaan

Pakko myöntää, että suomalaisia kanavoijia, varsinkin sellaisia jotka tekisivät omalla naamallaan videoita livekanavoinnista, on harvinaisen vähän. Onneksi tilanne elää koko ajan. Kun yksi lopettaa kanavoinnin, toinen herää ja alkaa kanavoida.

Sakari Antero Arcturuksen videot ovat mielenkiintoista katsottavaa.


Kanavoitu ryhmässä 24.01.2020. Viestiä ja opastusta Siriuslaisilta siihen kuinka luoda kevyesti sitä todellisuutta ja sieluntehtäväämme jota olemme tänne tulleet luomaan. Tietoa tämän hetken Maa-planeetan energian luonteesta ja opastusta kuinka hyödyntää nyt tuota energiaa niin että voimme luoda juuri sen todellisuuden joka palvelee meidän sielunpolkumme sopimusta parhaimmalla tavalla.

Pitkästä aikaa kanavointia jaan, suurin osa ajastani mennyt tällä hetkellä pyhän geometrian ohjelmistojen kehitykseen, mutta luultavasti välillä nyt latailen näitä ryhmissä nauhoitettuja kanavointeja myös tännekin.

En luultavasti tee yksityiskanavointeja tällä hetkellä, kiitoksia kärsivällisyydessä kaikille ketkä ovat ottaneet yhteyttä, vastauksissa on saattanut kestää työn määrän takia.

Summary In English: Channeling in Finnish. Haven’t been making any videos lately, been busy with developing sacred geometry software (http://www.OmniGeometry.com and other project). This is a channeling from a group I was participating and that was recorded.

Kiitoksia Terolle nauhoituksesta.


Otetaan tähän vielä toinen, kesäisempi video, jossa Antero näkyy myös itse.

Viestien vastaanottaminen

Tämä on lainaus henkinen auttaja Mira Korhosen teoksesta ”Galaktisen Liiton opetuksia maan ihmisille” (23.3.1997) Teos koostuu useista kanavoiduista teksteistä, jotka on suurimmaksi osaksi välitetty 90-luvulla. Kanavointien ajantasaisempaa sisältöä koskevia päivityksiä löytyy vuodelta 2019.


Jos tahdot tehdä sitä, mitä katsot haluavasi, tarkasta onko se sisäinen äänesi vaiko oman alemman tahtosi haluamaa. Älä usko sitä, mitä muut kehoittavat Sinua tekemään, sillä itse sen parhaiten tiedät jos vain kuuntelet sisimpääsi. Keskity itseesi äläkä ”nukahda” kesken, sillä jos sen teet niin voit aivan varmasti heittää hyvästit omalletunnollesi.

Jos menetät oman itsesi hallinnan tulet sitä varmasti myöhemmin katumaan, sillä olet silloin hukassa ja joku muu ottaa sinut hallintaansa. Ole siis varovainen sen suhteen mitä teet. Älä käsitä väärin mitä tarkoitan, sillä olen aina valmiina vastaanottamaan Sinut silloin kuin vain tahdot.

Tämä on kaikille tiedoksi, ei vain hänelle joka nyt ottaa vastaan tämän viestin, vaan kaikille niille, jotka ymmärtävät tekstin arvon sisältöineen. Olkaa valmiita, sillä teitä kaikkia tullaan koettelemaan. Oletteko valmiit siirtymään eteenpäin?

Muistakaa, tämä viesti on suoraan jatkoa edelliseen. Olemme aina valmiina ja tarkkailemme heitä, jotka voivat ottaa vastaan viestejä, niitä joita me lähetämme kaikille. Olkaa vastaanottavia. Älkää ummistako silmiänne tulevilta tiedoilta sillä ne on tarkoitettu otettaviksi vastaan ja lähetettäviksi eteenpäin, että tiedot tulisivat perille monissa muodoissaan kaikille. Älkää välittäkö niistä, jotka ovat esteenänne, sillä heidän tarkoituksensa on vain ottaa oppia ja vauhtia eteenpäin. Kunnioittakaa elämää niinkuin elämä kunnioittaa Teitä.

Ystävällisin terveisin, Galaktisen Liiton jäsen Seurukselta (1000 valovuoden päässä Maasta)

Suuri mystinen rakennelma Atlantin valtameren pohjassa

Ystäväni Frederick on löytänyt jotain poikkeuksellista Atlantin valtameren pohjasta osana ”törmänneet UFOt ja käytössä olevat tukikohdat”-projektiamme.

Maanalaiseen struktuuriin zoomaaminen kertoo sen näyttävän jättiläismäiseltä noin 38 kilometrin pituiselta sillalta, joka on rakennettu muinaisina aikoina.

Koko alue sen ympärillä ja alla näyttää varsin omituiselta, aivan kuin sillan alla olisi jonkinlainen sisäänkäynti.

Siltaan yhdistyvät tiet tuntuvat jatkavan mahdolliseen vedenalaiseen tukikohtaan tai omituiselta näyttävään siksakkirakennelmaan veden alla, joka näyttää jonkinlaiselta johtimelta.

Siksakkirakenteen koko on jättiläismäinen ja se peittää noin 255 km x 136 km suuruisen alueen. On huikeaa, että siksakkirakenteen viivoilla on kaikilla samat ulottuvuudet.

Samojen kappaleiden ehostetut kuvat — klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä.

Jos nämä rakenteet on rakennettu keinotekoisesti, kuka ne on silloin rakentanut?

Silta: 43°47’18.02″S 1° 9’6.08″W Siksakkirakenne: 51°56’5.50″S 5°33’2.62″W Mahdollinen tukikohta: 42°25’28.66″S 0°27’1.34″WSHARE

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Huomio Valotyöntekijät!

∞9D Arcturuksen Neuvosto, kanavoinut Daniel Scranton

““Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Ne teistä, jotka ovat heränneet, ovat tehneet meihin vaikutuksen sillä te olette osoittaneet meille, että olette halukkaita auttamaan kanssaihmisiänne vaikeina aikoina. Olette loistavia auttaessanne ihmiskuntaa tänä aikana, jolloin suuri määrä parantavaa energiaa virtaa planeetallenne jonka te olette kutsuneet niille jotka ovat sairaita ja niille jotka pelkäävät kuolemaa tai menettävänsä läheisen. Olette valotyöntekijöitä, ja tämä on se mitä te teette.

Tämä on se mitä varten te olette suostuneet tähän hommaan, ja me haluamme olla niitä jotka loistavat lisää valoa valotyöntekijöiden päälle tänä aikana, erityisesti. Nyt on aika, jolloin niin paljon enemmän energiaa ja huomiota virtaa pimeässä toimijoihin, joita saattaisitte nimittää ‘Kabaaliksi,’ ‘Deep Stateksi,’ ‘Illuminatiksi’ ja kaikilla niillä muilla nimillä joita teillä on näille yksilöille. Mutta me haluamme painottaa sitä miten valotyöntekijät nousevat siihen asemaan mikä heillä on osana ratkaisua. Me haluamme teidän kaikkien juhlistavan itseänne, koska olette ankkuroineet niin paljon valoa ja levittäneet sitä muulle kollektiiville, koska se on se rooli johon olette suostuneet tämän elämän aikana ihmiskunnan hyväksi.

Ei ole parempaa aikaa kuin nyt päästä käsiksi parantaviin kykyihin. Ei ole parempaa aikaa kuin nyt lähettää sitä rakkautta ja valoa muille ihmisille niihin osiin maailmaa, jotka kärsivät COVID-19 -viruksen takia. Me haluamme myös muistuttaa niitä teistä, jotka ovat valotyöntekijöitä, että teidän tarvitsee täydentää myös omaa energiavarantoanne. Teidän tulee levätä ja rentoutua. Teidän tarvitsee toipua. Teidän tarvitsee kytkeytyä Äiti Maahan, Luontoäitiin ja Aurinkoon ladataksenne akkujanne. Teidän tulee varmistaa, että ette kulkisi hajalla tuolla kun olette valo ihmiskunnalle.

Me olemme huomanneet myös, että massaheräämisien aikaan tänä aikana on uusia valotyöntekijöitä, jotka liittyvät mukaan joukkoon, osaksi ratkaisua, ja ojentaakseen auttavan, parantavan kätensä kaikille niille, jotka ovat jo veteraaneja. Ne teistä, jotka ovat työskennelleet vuosikymmeniä parantajina, valotyöntekijöinä, ovat saamassa niitä apujoukkoja joita he tarvitsevat juuri heränneistä, ja tämä on todellakin aika jolloin ihmiskunnan sydän näyttäytyy, avautuu ja täyttää kollektiivin juuri sillä mitä kollektiivi on pyytänyt.

Te olette niitä. Tämä on teidän aikanne, ja me rohkaistumme siitä miten monia teitä on Maapallolla, jotka haluavat auttaa niin paljon. Teillä on, tottakai, korkeamman tason tukijoukot myös mukananne, ja voitte luottaa tukeemme. Ja niin tämä on positiivisesti suuntautuneiden olentojen yhteenliittymä kaikkialta universumista, koska me kaikki ylösnousemme yhdessä tässä universumissa, ja koska Maapallo on erittäin tärkeä planeetta koko universumin ylösnousemukselle. Tämä on tärkeä yhteenliittymä ja tarpeellinen valon voimien yhdistyminen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

Jättiläismäinen metallilevy Oklahomassa

Shannon käveli poikansa kanssa kouluun Tulsassa, Oklahomassa, kun hän näki suuren metallisen levyn, jossa oli sisääntuloaukkoja  tammikuun 20. päivä 2020. Aurinko heijastui siitä ja vaikka näky pelottikin häntä, hän otti kuvan UFOsta puhelimellaan.

Shannon kertoo: Sanon teille, ensinnäkin oli humiseva melu, jonka kuulin, jota kukaan muu ei tuona yönä kuullut.

Se oli jättiläismäinen, sanoisinko, ehkä kolmen jalkapallokentän kokoinen. Sitä ympäröi pilvet, jotka kaikki olivat eri värisiä. Se oli erittäin matalalla ja sen yläosa oli täysin peitossa.

Kun olin jättänyt poikani kouluun, tulin takaisin ja seisoin hämmästyneenä, en voinut uskoa että kukaan muu ei ollut raportoinut sitä.

Hämmästyttävää; Daniela Saksassa kuvasi samanlaisen UFOn sisääntuloaukoilla. Katso ylläoleva kuva.

Seuraavalla videolla Mrmbb333 puhuu näistä kahdesta UFOsta.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Ennustaako komeetta ATLAS sotaa?

Käyttäjän JonXAmry mukaan komeetta ATLAS on merkki tulevasta sodasta. Hän viittaa muihin aikoihin kun suuret komeetat ovat saapuneet taivaille.

Esimerkiksi vuoden 1811 komeetta, joka löydettiin maaliskuussa 1811, näkyi New Madridin maanjäristysten aikaan joulukuussa 1811 ja vuonna 1812 Napoleon hyökkäsi Venäjälle. Tai vuoden 1861 suuri komeetta — vuonna 1861 alkaa sisällissota, joka lakkaa 1865.

Kautta aikain komeetat, kuten vuonna 1811 ja 1861, ovat olleet ennusteita sodasta, mutta mitä jos komeetta ATLAS tai jokin toinen taivaankappale eivät ole merkki sodasta vaan tulevasta ennennäkemättömästä luonnonmullistuksesta, joka johtaa kuolemaan, tauteihin ja nälkään.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Mustekala-UFO Kiinassa

Jfrissina latasi videon tammikuun 27. päivänä 2020, jossa näkyy omituinen mustekalan näköinen UFO, joka leijailee Kiinan muurin yllä.

Havainto tallentui Kiinan muurilla olevaan turvakameraan, ennen kuin alue suljettiin yleisöltä.

Turistit osoittelevat UFOa sillä hetkellä kun se tuli esiin pilvien läpi, ja sitten se katoaa heidän silmiensä edestä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

NASA katkaisee lähetyksen avaruudesta kun tämä ilmaantui

ISS:n livelähetys pantiin poikki sillä hetkellä, kun omituinen UFOn kaltainen anomalia ilmaantuu kameraan.

Jujubee’s Adams oli juuri laittanut ISS-applikaationsa päälle katsellakseen lähetystä kun jonkinlainen kappale ilmaantui livelähetykseen, joten Adams otti joitain kuvia ja videota omituisesta anomaliasta, juuri ennen NASAn yhtäkkistä lähetyksen katkaisua.

Ja tämä ei tietystikään ole ensimmäinen kerta, kun NASA katkaisee livelähetyksen kansainväliseltä avaruusasemalta. Sillä hetkellä, kun tuntematon kappale ilmaantuu kameraan, he siirtyivät tutuksi tulleeseen ruutuun ja tekstiin, joka kertoo signaalin yhtäkkiä heikentyneen aseman ja kommunikaatioverkon välillä.

Adams nauhoitti seuraavan videon tammikuun 22. päivänä 2020. Se on selkeä esimerkki siitä miten NASA yrittää peitellä UFOjen ja muiden tunnistamattomien kappaleiden olemassaoloa avaruudessa.

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Solar Flash: Kun Aurinko välähtää

Kuusiosaisessa videosarjassaan Earth Catastrophe Cycle, Ben Davidson, Space Weather Newsin perustaja, esittää useita tieteellisiä tutkimuksia ”mikronovasta” (eli ”Auringon välähdyksestä”), tapahtumasta joka toistuu ihmiskunnan historiassa, ja siitä seuraavasta napojen siirtymästä joka toistuu syklisesti.

Tieteellinen data vahvistaa, että mikronovatapaukset ovat yleisiä galaksissamme, ja sellaisia tapahtumia on esiintynyt Maapallon historiassa. Ne liittyvät napojen siirtymiin, ja kuitenkin todisteita tästä on piiloteltu valtion viranomaisten hyllyissä vuosikymmenien ajan.

Videosarjan neljännessä osassa Davidson esittää astronomien tieteellisiä tutkimuksia, jotka näyttävät miten ”mikronovat” ovat esiintyneet useissa tähdissä.

Mikronova” on Davidsonin termi supernovan tyyppiselle tapahtumalle, joka ei ole tarpeeksi suuri kuluttamaan loppuun tai tuhoamaan sen synnyttämää tähteä, mutta tarpeeksi suuri aiheuttamaan kaaosta lähellä oleville planeetoille.

Hän sanoo:

Mikä on mikronova? Se ei ole supernova, se ei ole oikeastaan edes nova, vaan pikemminkin novan pikkusisko, sellainen joka voi vaikuttaa koko maailmaan mutta ei tuhoa sitä kokonaan.

Davidsonin video näyttää todisteita siitä, miten tällainen mikronovatapaus on syklinen osa tähden elämää, ja siihen kuuluu seuraava kymmenen toistuvan novatapauksen lista, joita Linnunradalla on havaittu:

Davidson viittaa useaan lähteeseen, jotka puhuvat Auringon välähdyksistä osana Maan geologista historiaa.

Näiden joukossa on tri. Robert Schoch, Bostonin yliopiston luonnontieteiden professori ja kirjan Forgotten Civilization – The Role of Solar Outbursts in our Past and Future kirjoittaja.

Davidsonin sarjan neljännen osan haastattelussa Schoch selittää, että jääytimen näytteet Grönlannista kertovat siitä miten viime jääkauden lopulla on ollut auringonpurkaus tai flare. Aikakausi tunnetaan nuoremman Dryas-kauden nimellä noin 9700 eKr.

Schock ja Davidson arvioivat, että muinainen mikronova oli niinkin paljon kuin 40 kertaa modernin historian aikana havaitun tuhoisimman aurinkomyrskyn vahvuinen, joka oli vuoden 1859 Carringtonin tapaus.

Tämä tekisi nuoremman Dryasin mikronovasta niinkin paljon kuin X-100+ aurinkoflaren nykyisen mitta-asteikon mukaan. Varsin hälyyttävääm erityisesti jos tämä tulee toistumaan lähiaikoina.

Massiivinen määrä plasmaa, joka saapui planeetalle välittömästi mikronovan jälkeen noin vuonna 9700 eKr. pommitti Maata ja tuotti vaikutuksen, joka oli verrannollinen yhteen tai useampaan asteroidin törmäykseen.

Tämä aiheutti hämmennystä ja sai monet arkeologian tutkijat väärin tulkitsemaan historiallisia tapahtumia viime jääkauden lopulta. Tapausta pidettiin asteroidin iskeytymisenä eikä niinkään plasmapurkauksena.

Haastattelussa ja kirjassaan Schoch esittää, että muinaiset tiedot ovat yhdenmukaiset aurinkoflaren kanssa, joka on pyyhkinyt pois muinaisen ennen viime jääkautta esiintyneen sivilisaation, jonka oletetaan olevan Platonin Atlantis.

Tieteellinen data auringon välähdyksistä ulottuu usean vuosikymmenen taakse.

Bradley Schaefer, astrofyysikko NASAn Goddard Space Flight Centerissa, kirjoitti tutkielman otsikolla ”Välähdyksiä normaaleista tähdistä”, joka julkaistiin The Astrophysical Journalin helmikuun 1989 numerossa.

Hän ajoitti aurinkovälähdysten tutkimuksen alkuvaiheen vuoden 1959 H. Johnsonin tutkimukseen, joka tuolloin

”teki ainoan tutkimuksen, joka kykenee havainnoimaan harvinaisia välähdyksiä normaaleista tähdistä.”

Schaefer tutki NASAn dataa kuukivien pinnasta löydetystä lasituksesta, joka esitettiin ensi kerran vuoden 1969 T. Gold tutkielmassa, joka julkaistiin Science-lehdessa, jossa todettiin:

”Osa lasituksesta johtuu ilmeisesti säteilylämmöstä; se viittaa jättimäiseen auringonpurkaukseen geologisina lähiaikoina.”.

Schaefer oli yhtä mieltä Goldin analyysin kanssa, ja tuli samanlaiseen johtopäätökseen:

Lasitus kuukivien huippujen pinnalla on ollut käytössä vahvana argumenttina ”auringonpurkauksen” puolesta, jossa Aurinko on kasvattanut luminositeettiaan yli 100 kertaa kymmenestä satakertaiseksi viimeisen 30 tuhannen vuoden aikana.

Schaefer jatkoi kuvaamalla sitä miten tällainen ”auringonpurkaus” (eli aurinkovälähdys tai mikronova) voisi johtaa sukupuuttoon johtavaan tapahtumaan (Extinction Level Event) (kirjasta Flashes from Normal Stars – sivu 930):

Karkeasti arvioin, että välähdys… voi johtaa suureen sukupuuttoon. (Liitukauden dinosaurusten sukupuuttoja ei voida selittää välähdyksellä, sillä iridiumin vahvistamiselle ei ole mekanismia.) Aurinko on voinut käydä läpi muutaman (korkeintaan) sellaisen supervälähdyksen viimeisen 108 kauden (100 miljoonaa vuotta) aikana. Tämä data viittaa siihen, että oma Aurinkomme on voinut välähdellä merkittävästi harvemmin kuin keskivertotähti.

Videosarjan viidennessä osassa Davidson haastattelee aurinkosyklitutkijaa Douglas Vogtia joka puhuu siitä miten tieteellistä dataa kuukivistä voidaan käyttää osoittamaan aurinkovälähdysten tapahtuminen geologisessa historiassamme.

Davidsonin koostama tieteellinen data hänen videosarjassaan on vakuuttavaa, kuitenkaan se ei tarjoa vastausta kriittiseen kysymykseen:

”Milloin seuraava mikronova tai aurinkovälähdys tapahtuu?”

Yksityiskohtaisempaa vastausta voimme etsiä Corey Gooden häikäisevästä todistuksesta, joka sanoo että hän on ollut kahden eri lähteen tiedustelubriiffauksissa ”aurinkovälähdyksistä”:

  • Secret Space Program Alliance
  • Maapallon sisällä asuva sivilisaatio, jota hän kutsuu nimellä ”Anshar”

Goode sanoo, että hän on ollut mukana useissa salaissa avaruusohjelmissa 20 vuoden periodin ajan vuodesta 1986 vuoteen 2007.

Vaikka hänen väitteensä ovat ristiriitaisia, tutkimukseni on löytänyt useita tukevia väitteitä, jotka on kuvattu hänen Secret Space Program -sarjassaan, mm. se että Goode on ensimmäisenä julkistanut kaksi puolustustiedustelun referenssidokumenttia, jotka tukevat hänen todistuksensa keskeisiä elementtejä.

Goode sanoo, että tieteentekijät eri avaruusohjelmissa ovat ennustaneet, että aurinkovälähdys tapahtuu 24. aurinkosyklin (2008-2018/2019) lopussa, ja että tämä on johtanut globaalin eliitin evakuointisuunnitelmiin hieman samaan tapaan kuin elokuvassa ’2012.’

Goode kertoi yksityiskohtia haastattelussa siitä mitä hänelle oltiin sanottu joulukuun 2017 vierailulla salaiseen tukikohtaan Kuussa nimeltä Lunar Operations Command [LOC] useista aurinkovälähdystapahtumista, jotka eri ryhmät ovat ennustaneet:

Olen sanonut jo jonkin aikaa, että minulle on sanottu, ettei kyseessä ole vain yksittäinen Auringon tapahtuma, vaan sarja tapahtumia, jotka johtavat yhteen suureen tapahtumaan. Tapaamisessani LOC:ssa… Minulle kerrottiin että eliitti on odottanut viimeistä ”Auringon aivastusta” (aurinkovälähdys) tapahtuvaksi tämän aurinkominimiperiodin loppuun (2018/2019 heidän estimaattinsa mukaan). ”Olemmeko me virallisesti aurinkominimissä?” oli kysymys eräältä läsnäolijalta. Harmikseni kysymykseen ei vastattu, sillä briiffatut kiinnittivät tähän aiheeseen erityistä huomiota.

Eliitti alkoi siirtyä maan alle suurin joukoin perustuen tähän todennäköiseen aikajanaan.

”Ohjelmat” olivat käyttäneet mahdollisen tulevaisuuden teknologiaa, jolla määrittää avaruusolentojen ja salatun teknologian paljastuksen ja aurinkovälähdyksen tapahtumisen hetki. Kukaan heistä ei ollut samaa mieltä siitä mitä aurinkovälähdys tulisi olemaan, sillä monet heistä ajattelivat että se olisi välähdys, joka muuttaisi heidät ylösnousseiksi valo-olennoiksi, kun taas toiset odottivat sen olevan kaamea päivä tälle planeetalle…

Avaruusolennot kuvasivat kaiken tämän tapahtuvan aikaikkunassa 2018-2023/24.

Goode sanoi, että hän on saanut informaatiota myös toisesta lähteestä, Ansharilta, jotka väittävät olevansa tulevaisuudesta tulleiden aikamatkaajien jälkeläisiä.

Tämä tarkoittaa, että heidän esi-isänsä olivat eläneet kaikkien tulevien aurinkovälähdystapausten läpi, ja välittäneet kertomukset niistä historiankirjoihin, jotka Ansharit toivat Maahan hamassa menneisyydessä ylläpitääkseen nykyistä aikajanaa.

Goode kertoo mitä Ansharit sanoivat hänelle:

Nyt tapahtuneita välähdyksiä (kaikki välähdykset eivät näy silmin) tulee lisää, mikä kaikki kasaantuu yhdeksi suureksi Auringon tapahtumaksi. Ansharit kuvasivat suuren Auringon tapahtuman heidän menneisyydessään (meidän tulevaisuudessamme?) joka oli paljon sellainen kuin ”täyden mittakaavan koronan massapurkaus”, jonka kuvasin olevan yksi tieteellinen teoria Auringon tapahtumalle. He kuvasivat Auringon purkausta niin voimakkaaksi, että se sai aikaan usean asteen suuruisen fyysisten napojen siirtymän Maapallolla. He kuvasivat koronan massapurkauksen läpäisevän Maapallon pohjoisen pallonpuoliskon, mikä aiheutti suuria tulipaloja, jotka pyyhkivät suuria alueita pois ja näin tekemällä tuhosivat kaiken teknologian planeetallamme. Kuolonuhreja aiheutui reilusti itse tapahtumassa.

Gooden informaatio on avuksi, sillä se tarjoaa tiedusteludataa salaisen avaruusohjelman tieteilijöiltä ja Maan sisällä asuvilta olennoilta, jotka tarkkailevat Auringon toimintaa, ja ovat myös tietoisia historiallisista kuvauksista aurinkovälähdyksiin ja mikronoviin liittyen Maapallon historiassa.

Tämä täydentää Davidsonin keräämää tieteellistä dataa, joka esittää mikronovat toistuvana ilmiönä monille galaksimme tähdille, mukaanlukien omalle Auringollemme.

Tämä vie meidät toiseen Davidsonin sarjan keskeiseen elementtii, josta Gooden salaiset lähteet kertovat lisätietoja.

 

Tämä liittyy ennustettuun mikronovaan tai aurinkovälähdykseen, joka on kytkimenä geofyysiselle npojen siirtymälle, joka voisi olla katastrofaalista monille planeettamme alueille.

Artikkelin julkaissut Biblioteca Pleyades

Suuri Herääminen: 144 000 Suuren Hengen Viestintuojaa

Me olemme niin syvästi kiitollisia ja siunattuja saadessamme olla täällä Torontossa, Yhden Lusikan Aterian Maassa, jakamassa nämä kauniit ilon hetket — jakamassa Esi-isiemme opetuksia ja kulkiessamme tämän uskomattoman yhteisön keskellä tuomassa parantavaa energiaa tämän pyhän paikan keskuuteen.

Tänä voimakkaan muutoksen aikana, joka tunnetaan Cherokee -esi-isieni keskuudessa nimellä Ajan Aikalisä, me näemme monien henkisten johtajien synnyn ja nousun.

Jotkut näistä ihmisistä kuuluvat Raamatusta tuttuun 144,000:n joukkoon. Tästä luvusta ja sen merkityksestä on monia tulkintoja. Jotkut uskovat sen edustavan hajallaan olevia Israelin heimoja. Jotkut uskovat sen edustavan pyhiä Suuren Hengen viestintuojia, jotka ovat tulleet Maahan tänä massiivisen muutoksen aikana joka vaikuttaa jokaiseen ihmiseen tällä planeetalla.

“Ja myös niinä päivinä tahdon minä palveliain ja piikain päälle vuodattaa minun Henkeni.” – Joel 2:29

Cherokee-perinteessä Lintuklaanin kansa on Suuren Hengen sanansaattajia, jotka on lähetetty tuomaan ihmisten rukoukset taivaaseen ja inspiroimaan heitä ja opettamaan heille Jumalan tavat.

Ympäri maailman nämä joita me kutsumme Lintuklaanin Viestintuojiksi ovat heräämässä todelliseen henkiseen tarkoitukseensa. Heidän elämänsä ei ole ollut helppo monien elämässä olleiden traumojen, addiktioiden, kodittomuuden, perheisiinsä ja kulttuureihinsa menetettyjen yhteyksien takia.

EarthAngels1
Kuva: Jon Doe Forty (https://flickr.com/photos/jondoeforty1/7477541122/in/album-72157630366754738/)

Nämä mahtavat soturit ovat sekä selvinneet olosuhteistaan että kukoistavat ja liikkuvat eteenpäin johtamaan yhteisöjään tulevien sekavien aikojen läpi.

Meidän omat Native Turtle Island Oglala Lakota -profeettamme kuten Päällikkö Crazy Horse, Pyhä Miehemme ja Poppamiehemme Black Elk, sekä Päällikkö Arvol Looking Horse, 19. sukupolven  Pyhän Valkoisen Buffalovasikan Piipun Kantaja, ovat kaikki kertoneet meille, että ihmiskunnan suuri päätöksen aika on tullut.

Niiden, jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa, tulee löytää kykynsä lentää monien maailmojen välillä. Ymmärtää Maapallon elämän sotilaallisia ja poliittisia aspekteja ja sitä miten nämä muokkautuvat meidän tietoisuutemme avulla. Me emme voi sivuuttaa politiikkaa tänä aikana tai enää koskaan tai muuten meillä on riski menettää planeettamme ikuisesti suurelle pahalle.

FB_IMG_1574967191911

Niiden, jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa, tulee kyetä ymmärtämään ja tulkitsemaan monien kulttuurien henkisiä opetuksia ja olla avoimia oppimaan ja käymään dialogia toisten kimppuun hyökkäämisen sijaan.

Kuten suuret johtajamme ovat meille opettaneet, me saamme paljon enemmän ystäviä ja menetämme paljon vähemmän elämiä rauhallisen keskustelun kautta kuin toistemme kurkkuun käymällä.

AscendedMasters

Ne jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa tulevat pitämään päivittäin (joskus jatkuvasti) henkistä harjoitusta, johon kuuluu rukouksen lisäksi seremonia ja ruohonjuuritason työ heidän yhteisöissään.

Me olemme nähneet, että monet näistä ihmissistä käyttävät jo sosiaalista mediaa jakaakseen kauniita viestejä liittyen Suureen Heräämiseen. Me näemme tämän teknologian parhaana tapana saavuttaa suuri määrä ihmisiä.

EagleUpFromTheWater

Ne jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa joutuvat aktiivisesti valmistelemaan itseään johtajarooleihin — astumaan siihen tehtävään johon jokainen on suostunut ennen saapumistaan tälle planeetalle henkimaailmasta.

Vastaanotin tämän voimakkaan opetuksen poppanaiseltani,  Geraldine Standupilta Anishnawbe Health Torontossa.

Isoäiti Standup, joka on saattanut henkeni takaisin ruumiiseeni kotkansulalla ja suitsukkeella seremoniassa, kertoi että Mohawkien perinteessä me jokainen kirjoitamme oman tarinamme jokaiselle päivälle minkä elämme todeksi Maan päällä vielä ennen tänne saapumista. Jokainen henkillö, jonka kohtaamme, on suostunut olemaan osa matkaamme auttaakseen meitä saavuttamaan oman tarkoituksemme — joka aina tulee kivun ja tuskan kautta.

Tämä on kaunis anteeksiannon opetus. Se näyttää meille, että (koska me kasvamme kivun kautta) ne jotka satuttavat meitä kaikkein eniten fyysisessä maailmassa ovat niitä jotka rakastavat meitä eniten henkimaailmassa.

Mutta tämä opetus myös rohkaisee meitä omassa itsemme ja tarkoituksemme ymmärryksessä täällä Äiti Maan luona tänä tiettynä aikana.

Kun me olemme linjassa henkemme kanssa, me olemme paljon selkeämmin tietoisia omasta identiteetistämme ja tehtävästämme.

Ne jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa ovat työskennelleet oman paranemisensa ja suuntaamisensa kanssa kohti Suurta Henkeä jo hyvin pitkän aikaa. He ovat tehneet läksynsä ja levittäneet viestiä silloinkin kun se on maksanut ihmissuhteet, työpaikat, ja yleensä se on vaatinut vanhan elämän täydellisen menettämisen. Sillä ainoastaan antautumisen kautta kykenemme suuntautumaan totuutta kohti.

Tämä ei ole heikkosydämisten polku. Mutta palkkiot ovat todellakin suuret.

Tässä on paljon prosessoitavaa. Jätän teidät tämän viestin myötä:

Tervetuloa Suureen Heräämiseen kaikki te, jotka olette totuudennälkäisiä. Kiinnittäkää turvavyöt, 144 tuhatta viestintuojaa. Tämä on herätyskutsunne. Teidän validointinne. Lentäkää korkealle.

On kunnia olla viestintuojanne.

S’gi (tarkoittaa kiitos Cherokee-kielellä)

Lintuklaanin viestintuoja

On kunnia-asiani vastaanottaa ja jakaa teille nämä opetukset oppailtani ja Esi-isiltäni. Nämä viestit on vastaantotettu ja kirjoitettu parhaan ymmärrykseni mukaan. Jos olen tehnyt virheitä, olisin kiitollinen siitä että sanotte niin. Jos nämä viestit eivät resonoi, se on ookoo. Toivon teille hyvää. Ja jos nämä viestit resonoivat — tervetuloa perheeseen.

— kandace keithley, namadaki aandeg miimiiwe gekek kwe (nainen joka istuu korppien keskellä & tanssii haukkojen kanssa) ~ Tsa-La-Gi 

Crow In The World

 

Artikkelin julkaissut Bird Clan Messenger