Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

11-11 portaali on auki

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me olemme erittäin iloisia ilmoittaessamme, että marraskuun 11. päivän portaali on auki ja me jo lähetämme teille tällä hetkellä tarvitsemianne energioita. Portaalin läpi tulevat energiat auttavat ihmisiä palaamaan takaisin todelliselle polulle. Ne auttavat vakauttamaan polkua niille, jotka ovat jo todellisella polullaan. Ne liittyvät oman todellisen polun valaisemiseen niille, jotka eivät vielä polkuaan ole löytäneet.

Nämä energiat avustavat myös teitä tunnistamaan oman arvonne, sen tavan jolla te autatte koko ihmiskuntaa, ja ne auttavat myös teitä muistamaan, että polku valaistumiseen on yksinkertainen; se on elegantti; se ei ole monimutakinen. Se ei ole teiltä piilotettu, eikä teidän tarvitse yksin pelastaa maailmaa itsetuholta.

Niin monet teistä kaipaavat vakuuttelua siitä että olette hereillä. Teidän tulee tietää, että olette riittävä, että teette tarpeeksi, ja pelkästään pysymällä valaistumisen polullanne kontriboitte mahtavasti tietoisuuden evoluutioon maailmassanne. Muistakaa, että tietoisuuden evoluutio on tärkeämpää kuin mitä nyt tehdään tai voitaisiin tehdä, fyysisillä teoilla.

Suurin osa maailmassanne tehdystä työstä tapahtuu teidän istuessanne pimeässä huoneessa silmät kiinni ja keskittyessänne siihen mitä tunnette, kun tarkkailette hengitystänne, päästätte irti ajatuksista jotka eivät enää palvele teitä ja jotka eivät koskaan palvelleet. Tuntekaa näiden 11/11 -energioiden voima, niiden käpertyessä teidän ympärillenne ja tuudittaessa teitä, niiden vakuutellessa teille että kaikki on hyvin, että teillä menee erittäin, erittäin hyvin, ja niin menee myös kanssaihmisillänne, huolimatta siitä miltä tilanne saattaa ajoittain näyttää.

Päästäkää ne sisään ja antakaa niiden pyyhkäistä ylitsenne. Antakaa niiden täyttää energiakenttänne, teidän avautuessa niille, ja rentoutukaa tietäen että ne ovat täällä rauhoittamassa teitä. Ne ovat täällä muistuttamassa teitä siitä keitä te todella olette, ei sättimässä teitä siitä ettette ole päässeet pidemmälle matkallanne, joka on jotain mitä jokainen ihminen tekee joskus itselleen. Joten ette todellakaan tarvitse apua.

Tämä on vastaanottamisen aikaa. Tämä on aikaa päästä sisään Jumalalliseen Feminiiniin ja avautua sille mitä luoksenne saapuu vapaasti ja vaivatta auttamaan teitä matkallanne ja piristämään päiväänne niin monilla innostavilla kokemuksilla, ihanilla ihmisillä ja kauniilla manifestaatioilla.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kolme UFO-havaintoa Skotlannista

Kolme erillistä UFO-havaintoa sattui 18 mailin sisään yhden kuukauden aikana. Mystiset havainnot on raportoitu MUFONille.

Tullibodyssa kolmionmuotoinen esine havaittiin maaliskuun 26. päivänä. Silminnäkijä kävelytti koiraansa kun tämä huomasi oranssin värisen valon tulevan lounaisesta suunnasta suoraan kohti.

Päällimmäinen ajatus oli kiinalainen lentolamppu, mutta hän muutti suuntaansa kun huomasi sen liikkuvan liian nopeasti. Joten hän ajatteli sen olevan meteoriitti, mutta se oli kirkkaan oranssi, ja koostui kolmesta pienestä kolmiosta jotka olivat kiinni toisissaan.

Hän katseli sitä kunnes se katosi pilvien sekaan. Hän jatkoi matkaa ja toinen samanlainen UFO ilmaantui samanlaisesta suunnasta.

Mystinen kappale liikkui kohti äänettömänä, jälkiä jättämättä, eikä mitään valoja vilkkunut. Toinen näytti aiemmalta, kiihdytti hieman ja jätti samanvärisen jäljen. Jälki pysyi samassa paikassa ja siitä jäi pieni oranssi piste taivaalle ennen sen katoamista pilviin.

Tarkkasilmäinen silminnäkijä uskoo tämän selitettävän loogisesti.

Silminnäkijän puhelin oli rikki, siksi hänellä ei ole todisteita tapahtumasta, muu kuin oma kuvauksensa. Hän on miettinyt sitä mitä hän näki tuolloin. Tapaus sattui 20.30 ja raportoitiin MUFONille maaliskuun 29. päivä.

Toinen UFO-havainto sattui kolme päivää myöhemmin, 18 mailin päässä Cumbernauldista.

Jotkut sanovat nähneensä tämän havainnon Lanarkshiressa tiistaina, maaliskuun 23. päivä hieman kello 21:00 jälkeen, ja se raportoitiin MUFONille samana päivänä.

Silminnäkijän onnistui kuvata tämä video. Siinä näkyy valkoinen, vilkkuva valo, joka silminnäkijän mukaan pysyi taivaalla yli kaksi tuntia, mutta video kestää vain kolme minuuttia.

Kolmas havainto sattui keskiviikkona huhtikuun 21. päivä. Silminnäkijä väitti nähneensä UFOn liikkuvan pohjoisesta itään ja sitten vaihtaneen suuntaansa takaisin pohjoiseen ennen katoamistaan. Kaksi pientä esinettä vilkkui sen edellä.

Tapaus raportoitiin MUFONille samana päivänä. Videosta näkyy valkoinen vilkkuva valo taivaalla, ja se näyttää tulevan eräänlaisesta aluksesta, joka ei kuitenkaan näy videolla kunnolla.

Artikkelin julkaissut Alien UFO Sightings

Törkeä #PfizerGate-skandaali paljastuu

Järkyttävää informaatiota dataväärennöksistä ja huonosta potilasturvallisuudesta Pfizerin valmistaman rokotteen koejakson aikana on tulossa ulos, joka pommin lailla järisyttää tutkimusmaailmaa.

Tutkija, joka on töissä yritykselle, joka on vastuussa kolmesta Pfizerin COVID-19 rokotteen kliinisestä kokeesta, tekee järkyttäviä paljastuksia näissä laitoksissa tehdyistä toimenpiteistä.

WARNING SCANDAL: Pfizer is blowing fresh after revelations about bad practice at three of the drug giant's vaccine test sites. Photo: Artur Widak / NurPhoto / Shutterstock

Paljastukset tehtiin kattavassa artikkelissa, joka julkaistiin tunnetussa lääketieteen julkaisussa British Medical Journal (BMJ) .

Tietovuotaja on nimeltään Brook Jackson. Hän oli aluejohtaja Ventavia Research Groupilla, joka oli vastuussa kolmesta testipaikasta, jossa tehtiin kolmannen vaiheen kokeita Pfizer/BionTechin rokotteella. Kokeita tehtiin yhteensä 153:ssa paikassa.

Näistä kolmesta rokotekoepaikasta saatu data sisälsi tuhat koehenkilöä yhteensä 44 tuhannesta koehenkilöstä, jotka olivat mukana Pfizerin rokotteen kolmannen vaiheen kokeessa.

BMJ:n artikkelissa Jackson väittää, muunmuassa, että yritys, joka työskenteli alihankkijana Pfizerille, väärensi dataa, käytti epäpätevää työvoimaa toteuttamaan rokotuksia ja käytti liian paljon aikaa negatiivisia rokotevaikutuksia raportoitaessa.

Standarditutkimusmenetelmä on niinkutsuttu satunnaistettu kaksoissokkokoe, Store norske leksikon kertoo.

Se, että tutkimus on kaksoissokkokoe, tarkoittaa että ei tutkimuksen kohehenkilöt eivätkä tutkimuksen järjestäjät itse tiedä sitä kenelle annetaan placeboa tai kuka saa oikeaa rokotetta, tässä tapauksessa siis Pfizerin rokotetta. Brook Jackson puhuu siitä miten kolmessa rokotepaikassa oli myös olemassa riski, että koehenkilöt ”sokaistiin”.

Sai potkut

Vaikka Jackson oli toistuvasti varoitellut Ventaviaa ongelmista, yritys ei hänen mukaansa tehnyt mitään korjaustoimenpiteitä.

Tämä sai aikaan sen, että Jackson kirjoitti huolistaan Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirastolle (FDA).

Firman johto ei katsonut tätä hyvällä, ja kostotoimenpiteinä Jackson sai piakkoin potkut.

Tuohon aikaan nainen, jolla oli 15v kokemusta kliinisen tutkimuksen järjestämisest oli ollut töissä vasta kaksi viikkoa.

Väitteidensä tukemiseksi tietovuotaja on antanut BMJ:lle pääsyn firman sisäisiin dokumentteihin, valokuviin, ääninauhoitteisiin ja sähköposteihin. BMJ on ollut myös yhteydessä muihin Ventavian työntekijöihin.

Työntekijä, joka valitsee pysyä nimettömänä, sanoo että Ventavialla ei ollut tarpeeksi ihmisiä keräämässä nenäpuikkonäytteitä koehenkilöiltä, jotka raportoivat oireista jotka oltaisiin voitu tulkita COVID-19:ksi.

Näin tutkimusdata on voinut pilaantua.

Kammottavat olosuhteet

FDA:lle lähettämässään kirjeessä Brook Jackson kertoi useista vakavista olosuhteista, mm.:

Koehenkilöitä sijoitettiin käytävälle injektion jälkeen eikä kliininen henkilökunta valvonut heitä ollenkaan.

  • Rokotteesta haittoja saaneiden koehenkilöiden tilaa ei seurattu ajoissa
  • Protokollarikkeistä ei raportoitu mitään
  • Rokotteita ei säilötty oikeassa lämpötilassa
  • Laboratorionäytteitä ei merkitty kunnolla
  • Firma ”käy hönkäilemään” Ventavian työntekijöiden niskaan, jotka raportoivat tällaisista ongelmista

BMJ:n mukaan Jackson sai vahvistuksen FDA:lta, että hänen pyyntönsä oli vastaanotettu.

Hän sanoi saaneensa myös puhelun FDA:n tarkastajalta muutama päivä myöhemmin, mutta hän ei ole tämän jälkeen kuullut mitään virastosta.

Annettuaan Pfizerin rokotteelle hyväksynnän elokuussa 2021 FDA julkaisi tiivistelmän heidän tekemistään rokotekokeiden tarkastuksista.

BMJ:n mukaan FDA oli tarkastanut yhdeksän Pfizerin 153:sta rokotekoepaikasta — joista yksikään ei ollut Ventavian paikka.

Dagbladetin saamassa sähköpostissa maanantai-iltana FDA kirjoittaa, että he eivät voi kommentoida tapausta, mutta painottavat että heillä on luottamus siihen että data toimi oikein perustana Pfizerin piikin hyväksynnälle.

Paul D. Thacker, BMJ:n artikkelin taustalla ollut journalisti, oli puhunut kahdelle entiselle Ventavian työntekijälle, jotka ”vahvistavat Jacksonin huolien laajemmat aspektit”.

Eräs työntekijöistä kertoo, että Pfizer Jacksonin palkkaamisen jälkeen sai viestiä Ventavian ongelmista, ja tällöin tehtiin auditointi.

Pfizer on sen jälkeen palkannut Ventavian alihankkijana tutkimuspalveluihin neljään muuhun kliiniseen rokotustutkimukseen, joissa rokotetta testataan lapsilla ja nuorilla aikuisilla sekä myöskin raskaana olevilla naisilla. Yksi näistä tutkimuksista liittyi koronavirusrokotteen booster-piikkiin.

Näin Pfizer vastaa

– Pfizerillä on käytössään robusti laadunhallintajärjestelmä kaikissa neljässä kliinisessä kokeessamme. Tämä on kriittistä tutkimuksen laadun ja rehellisyyden kannalta, sekä myös potilasturvallisuuden kannalta. Me otamme sellaiset huolet erittäin vakavissamme, ja me teemme mittavat tutkimukset paljastaaksemme kaikki ongelmat ja heikkoudet, sanoo Joachim Henriksen, Norjan Pfizerin viestintävastaava.

Kuitenkaan Pfizer ei ole tyytyväinen siihen käsittelyyn, jonka he saivat johtavalta lääketieteen julkaisulta.

– Me olemme pettyneitä, että BMJ valitsi julkaista tämän artikkelin ilman että he ottivat meihin yhteyttä kuullakseen meidän arviomme näistä väitteistä. Se on normaalin pressikäytännön vastaista ja voi vakavasti vahingoittaa luottamusta tärkeään rokotteeseen, jolla on kattava dokumentaatio ja jota on annettu sadoille miljoonille henkilöille, Henriksen sanoo.

Dagbladet on kysynyt miksi Pfizer, huolimatta siitä että heitä varoitettiin Ventavian rokotekoepaikkojen ongelmista, oli sen jälkeen palkannut tämän alihankkijan neljään uuteen kliiniseen kokeeseen.

Pfizer ei vastaa tähän kysymykseen, vaan kirjoittaa seuraavasti:

”Me teimme mittavat tutkimukset ongelmista, joita Pfizerin laadunvalvonnassa oli tullut esiin tämän kliinisen kokeen kohdalla. Toimenpiteitä tehtiin ongelmien korjaamiseksi tarpeen mukaan. Pfizerin tutkimukset eivät identifioineet mitään ongelmia tai huolia, jotka olisivat invalidoineet datan tai vaarantaneet tutkimuksen rehellisyyden. Yritys proaktiivisesti on antanut tietoja FDA:lle tapauksesta ja informoinut tutkimuksen arviointilautakuntaa.”

Pfizerin pelko siitä, että BMJ:n artikkeli voi heikentää luottamusta, on ilmeisesti todellinen. Rokotevastustajat ovat saaneet uutiset haltuunsa, ja Twitterissä on ollut paljon aktiviteettia häshtähillä #pfizergate.

Mutta tutkijat ja lääkärit ovat myös vihaisia niistä suurista säännöttämyyksistä, joita on ilmeisesti tapahtunut kolmessa Pfizerin rokotteen testauspaikassa.

Lääketieteen sivusto Total Health Britanniassa oli kerännyt useita reaktioita, joita asiantuntijayhteisö oli kokenut BMJ:n paljastusten jälkimainingeissa.

NOT INSPECTED: The FDA was notified of the problems at three of Pfizer's vaccine test sites, but did not come for inspection. Photo: Reuters
FDA sai tiedon Pfizerin rokotetestipaikkojen ongelmista, mutta ei tehnyt tarkastusta. Kuva: Reuters

– Se on punaisin kaikista punalipuista. FDA tiesi siitä, ja on syyllinen siihen ettei edes mainitse sitä kirjeessään arviointilautakunnalle, joka suostumusta suosittelee, sanoo tri. Michael Tomlinson.

– Se on käytänne, joka on vastoin tiedettä, ihmisyyttä ja luottamusta, kommentoi lääkäri Payal Keswarpu LinkedInissa.

Pettymys

Steinar Madsen, lääkintöjohtaja Norjan lääkevirastossa, on myös lukenut BMJ:n artikkelin.

– Tämä on pettymys. Säännöttömyyksiä ei saisi esiintyä kokeissa. Ohjeet ovat tiukat, ja on tärkeää että niitä noudatetaan, Madsen sanoo Dagbladetille.

Tokikaan hän ei tiedä mitä kulisseissa on keskusteltu, Pfizerilla tai FDA:lla sen koommin, BMJ:n paljastusten jälkeen.

– Mutta käydyt keskustelut ovat todennäköisesti olleet vakavia.

CRITICAL: Medical director Steinar Madsen at the Norwegian Medicines Agency. Photo: Nina Hansen
Lääkintöjohtaja Steinar Madsen Norjan lääkevirastossa. Kuva: Nina Hansen

Madsen huomauttaa, että tarkastuksilla on yritty estää säännöttömyyksiä tutkimusprosessissa.

On kaksi elintä jotka voivat tehdä tarkastuksia — yritys itse ja valtio, tässä tapauksessa Pfizer ja FDA.

– Onneksi ei vaikuta siltä, että säännöttömyydet kolmessa koepaikassa olisivat vaikuttaneet kolmannen vaiheen kokeiden tuloksiin, Madsen sanoo

 

  Artikkelin julkaissut Dagbladet.no

Meteoriitti tuo mukanaan lopun ajat

Tom Horn on tuonut meillä jälleen yhden ennustuksen tulevasta, suoraan Ilmestyskirjasta.

Merkkejä taivaissa… asteroidit kiitävät kohti planeettaa… maanjäristyksiä… tulivuorenpurkauksia… myrkytettyjä jokia…. Jumalan hävitys kuin Egyptissä Mooseksen ja Faaraon aikaan.

Raamattu kertoo meille ajasta tulevaisuudessa, jolloin taivaan vallat tulevat järistyttämään maailmaamme ja kohtaamme Jumalan. Jos et ole tietoinen Raamatun profetiasta, sitä kutsutaan vihan ja ahdistuksen ajaksi, ja se kestää 7 päivän ajan.

Hyvät uutiset? Raamattu kertoo meille miten paeta tätä kaameaa aikaa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Salaista tunnelisotaa käydään

Mielenkiintoisia tarinoita on liikkeellä tunneleissa käytävästä sodasta.

Val Nek on korkea-arvoinen komentaja Maailmojen Galaktisessa Liitossa. Hänen mukaansa kulisseissa käytävän maanalaisissa tiloissa tapahtuvan tunnelisodan loppuhetket ovat käsillä. Tunneleita on eri puolilla Amerikkaa sekä muuallakin päin planeettaa.

(toim. huom. Liittyikö Rovaniemen tuore 1,5 Richterin asteikon maanjäristys käytävään tunnelisotaan? Ihmiset kuvasivat järistystä ”pamauksena”.)

Hänen viimeisimmässä päivityksessään, joka on annettu Megan Rose -nimisen kontaktihenkilön kautta, annetaan monia yksityiskohtia sotilaallisista kampanjoista, joita Maan Allianssin erikoisjoukot ovat toteuttaneet yhdessä heidän Galaktisen Liiton kumppaneiden kanssa saadakseen ajettua pois Deep Staten avaruusolentoliiton viimeiset rippeet, jotka ovat jääneet kiinni maanalaisiin laitoksiin.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Galaktinen liitto ja avaruusolentokontakti

Elena Danaan käy läpi hänen henkilökohtaisia kontaktikokemuksiaan, joista kaikkein dramaattisimmassa viisi harmaata avaruusolentoa sieppasi hänet 9-vuotiaana.

Kahden lääketieteellisen operaation keskellä, jotka liittyivät implantteihin, kaksi ihmiseltä näyttävää avaruusolentoa pelasti hänet laseraseita käyttäen. Haastattelussa Elena selittää sitä miten hänen pelastajansa säätivät implanttia niin, että he voisivat olla telepaattisessa yhteydessä keskenään. Elena sai tietää, että hänen pelastajansa olivat Galaktisesta liitosta, joka auttaa Maapalloa sen heräämisessä.

Elenakertoo miten Galaktinen liitto kiinnostui Maapallosta sen jälkeen kun toinen avaruusolentojen poliittinen elin, Andromedan neuvosto, antoi heille neuvoja, että tulevaisuuden galaktinen tyrannia on mahdollista jäljittää nykypäivän Maapalloon. Tämä sopii myös Alex Collierin todistukseen, joka sanoi noin vuonna 1991, että galaktinen tyrannia ilmestyisi yhtäkkiä neljäsataa vuotta tulevaisuudessa, jonka syntyminen voitaisiin jäljittää Maapalloon, Kuuhun ja Marsiin.

Elena käy läpi sitä miten Majestic-12 -ryhmä petti presidentti Eisenhowerin, joka oli solminut sopimuksen Harmaiden kanssa ilman Eisenhowerin lupaa. Tämä sopii sisäpiirin kertomuksiin siitä miten Eisenhower oli aikeissa käskeä USA:n armeijaa ottamaan haltuun Area 51:n S-4 laitokset, jota MJ-12 kontrolloi vuonna 1958 sillä verukkeella, että MJ-12 ei kertonut toimistaan hänelle aiemmin.

Elena lisäksi selittää miten marraskuussa 2018 hän sai viestiä hänen avaruusolentopelastajaltaan, Thorhan, että kahden vuoden päästä Maapallo astuisi erittäin vaaralliseen aikaan, mutta sen lopussa ihmiskunta vapautuisi pimeistä voimista, jotka sitä ovat kontrolloineet vuosisadat. Tämä tuo meidät nykyaikaan, jossa useat tietovuotajat väittävät, että valkohatut ovat lavastaneet tilanteen maata järisyttävää ilmoitusta varten.

Katso tämä haastattelu siitä miten eri avaruusolentojen faktiot sähläävät keskenään ohjatakseen ihmiskunnan kohtaloa.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kortti marraskuulle 2021: Harhakuvitelma kontrollista

Kuukauden kortti – Marraskuu 2021

Kortti #36 | Orion (Mennyt, ensimmäinen aikakausi) | Harhakuvitelma kontrollista

Sen sijaan että puhuisimme tästä kortista galaktisen historian näkökulmasta, on mitä tärkeintä ymmärtää sen merkitys evoluution tasolla, joka liittyy lajien evoluutioon. Sen tehdäksemme käykäämme läpi jotain informaatiota jota me olemme jakaneet aiemmin ihmiskunnan siirtymästä kolmannesta neljänteen tiheyteen.

Kolmannen tiheyden tietoisuus perustuu vahvasti polariteettiin, joka todellisuudessa näkyy mustavalkoisuutena, hyvän ja pahan vastakkainasetteluna. Tämä on yksi kaikkein erkaantuneimmista mahdollisista tietoisuuden tasoista. Kun laji on juurtunut tälle tietoisuuden tasolle, sitä vie eteenpäin solar plexuksen energia. Solar plexus tarjoaa tahdonvoimaa. Väärä itse (ego) käyttää tahdonvoimaa puskeakseen itsensä läpi haastavan todellisuuden keskittymällä ”saamaan” sen mitä se tarvitsee millä tahansa keinoin, esimerkiksi siihen mitä tarvitaan kaikkein alkeellisimmilla tasoilla selviytymiseen. Tämä ulottuu abstraktimpiin tarpeisiin kuten suojen, turvan ja tunnustuksen tarpeet. Kolmannen tiheyden kaikkein negatiivisimpina aikoina ego alkaa uskoa, että se kontrolloi todellisuutta ja tekee kaikkensa saadakseen haluamansa. Tämä on usein hienovarainen ohjelma, joka pyörii taustalla useimmilla. Kuitenkin niissä henkilöissä, joita nimitätte narsisteiksi, tämä käyttäytyminen on kaikkien nähtävillä.

Lajien siirtymässä neljänteen tiheyteen (mikä on integroidumpi ja vähemmän polarisoidumpi tietoisuuden tila), solar plexuksen energia heikkenee ja sydämen energia vahvistuu. Tämä voi aiheuttaa eräänlaisen paniikin, jossa heikkenevä ego kamppailee selviytymisestään. (Näette tätä tapahtuvan Maapallolla nyt.) Ego alkaa tajuta, että sen aiemmat uskomukset siitä, että se voisi kontrolloida todellisuutta, ovat pelkkää harhakuvitelmaa. Kun sen kyky kontrolloida todellisuutta alkaa nähtävästi hälvetä, ego menee vieläkin pahempaan paniikkiin, ja tapahtuu eräänlainen sisäinen kamppailu heräävän neljännen tiheyden tietoisuuden ja heikkenevän egon välillä. Jatkaakseen selviytymistään ego alkaa kuvitella ympärilleen vihollisia. Nämä “viholliset” vaikuttavat vievän egolta pois sen “vapauden”. Todellisuudessa tämä havainto on yksinkertaisesti heikkenevän egon pelkoa siitä, että se menettää kontrolliotteensa sen omasta kohtalostaan. Suurin harhakuvitelma tässä on uskomus siitä, että omaa kohtaloa olisi mahdollista kontrolloida alunperinkään. Egolla on erittäin vähän kontrollia tai kykyä ohjata yhtään mitään, huolimatta sen uskomuksesta siitä että sillä on vapaa tahto. Tätä ideaa vastustetaan ja usein se saa aikaan paljon pelkoa siityvissä lajeissa.

Kun me sanomme, että “sydämen energia vahvistuu”, mitä me oikeastaan tarkoitammekaan? Me emme tarkoita rakkauden tunnetta ja ympäriinsä kulkemista autuuden tilassa, vaikka se voi olla tämän sivutuote. Me puhumme kyvystä saada yhteys luonnolliseen universumin virtaukseen ja voimaantua siitä virtauksesta, sen sijaan että kokisi itsensä sen uhriksi ja taistelisi sitä vastaan. Vain egoista tuntuu uhrilta. Kun energia siirtyy solar plexuksesta sydämeen, alkaa tuntea olevansa mukana universumin virrassa ja tämä saa aikaan suuren rauhan tunteen, huolimatta siitä mitä maailmassa “tuolla jossain” tapahtuu. Niin kauan kuin ego saa öykkäröidä, valittaa sitä että sitä kontrolloidaan, ei tule siirtymään solar plexuksesta sydänkeskeiseen energiaan.

Maapallon nykyisissä olosuhteissa ihmiskunnalle annetaan mahdollisuus tehdä siirtymä pois egosentrisestä uskomuksesta siitä, että on mahdollista kontrolloida kaikkea, todelliseen vapauteen, joka paradoksaalisesti tarkoittaa kaikista kontrolliharhakuvitelmista irti päästämistä. Egolle tämä tuntuu kuin lennettäisiin mustaan aukkoon. Se on kammottavaa. Ego tarttuu mihin tahansa kuvitelmaan, jopa ilmiselvästi valheellisiin (kuten sellaisiin joita sosiaalisessa mediassa levitetään) tukeakseen omaa tarvetta kontrolloida (tai olla uhri), niin että sen ei koskaan tarvitsisi kohdata mustan aukon pelkoaan.

Vaikka tämä ei välttämättä ole se miltä sinusta juuri nyt tuntuu, tämä on arvokasta, pyhää aikaa Maapallolla. Se on aikaa jonka kaikki galaktiset lajit kokevat omassa siirtymässään. Se on kuolemisen ja uudelleensyntymisen aikaa. Se on paradoksaalista aikaa. Mikä on suurin paradoksi? Mitä enemmän päästää irti oman todellisuutensa kontrolloimisen yrittämisestä, sitä voimaantuneemmaksi tuntee itsensä. Tämä oppiläksy usein vie kauan aikaa oppia ja vaikka lajinne edelleen kamppailee sen kanssa, te tulette lopulta lopettamaan öykkäröinnin ja päästätte irti. Joskus ette lopeta öykkäröintiä ja vastustatte kunnes palatte loppuun, ja sitten lopulta päästätte irti ja olette rauhassa. Huolimatta siitä miten kuljette tätä polkua, Orionin valon mestarit (ne jotka integroivat polariteetin ja selvisivät siirtmästä muinaisina aikoina) tukevat teitä hiljaa. Pitäkää heidät mielessänne meditaatioissanne ja rukouksissanne, sillä jos niin sallitte, he voivat auttaa teitä kulkemaan tämän tuskallisen ja kauniin polun Kotiin.

Germane — kanavoinut Lyssa Royal Holt

www.lyssaroyal.net | www.solischool.org

Lyssan Youtube-kanavalla lisätietoa korteista: https://www.youtube.com/channel/UCeuLbnOjJBUfqqm2KEqkpLA

 

Artikkelin julkaissut Lyssa Royal

Suuri pallomainen kappale havaittu ISS:llä

Huhtikuun 1. päivänä 2021 ISS-livelähetyksessä näkyi kirkas pallomainen anomalia, joka näyttää nousevan horisontista, sitten kirkastuvan, kunnes se lopuksi hiipuu ja katoaa pois näkyvistä.

Vaikka anomalia näyttää tulevan esiin horisontin takaa, se on itse asiassa Maan kiertoliike joka aiheuttaa anomalian tulemisen näkyviin. Vaikka onkin mahdollista, että ISS-livelähetys kuvasi auringonlaskun, auringonnousin tai Kuun, me emme voi sulkea pois mahdollisuutta, että kappale olisi ihmisen tai avaruusolennon tekemä.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot