Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Mitä Jeesus/Yeshua sanoi

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kuljemme eteenpäin olemassaoloamme selkeydellä, varmuudella siitä keitä me olemme, mitä me teemme ja minne me olemme menossa. Se on uskomaton tunne, ja sellainen jonka me toivoisimme kykenevämme antamaan teille. Sen sijaan me teemme parhaamme vakuuttaaksemme teidät siitä, että te ette ole meitä yhtään erilaisempia. Vaikka teillä on fyysiset kehot, ja te synnytätte fyysisesti, ja useimmissa elämissä teillä on fyysinen kuolema, te olette enemmän ei-fyysisten ystävienne kaltaisia kuin luulette.

Te olette Alkulähdettä, aivan kuten mekin. Te ylösnousette, ja niin mekin. Te laajenette, muututte enemmän siksi mitä te todella olette, ja niin mekin. Se mikä monimutkaistaa asioitanne Maapallolla on idea siitä, että teidän pitäisi tehdä jotain, ja mikä myös sekoittaa elämää Maapallolla on se että teidän on pakko tehdä tiettyjä asioita selvitäksenne. Te myös haluatte tehdä tiettyjä asioita joita te ette heti nyt kykene tekemään, ei silloin kun te sinä hetkenä päätätte että haluatte tehdä niin. Ja niin kokemuksenne ovat erilaisia, tottakai. Mutta voitte aina kysyä itseltänne kysymykset, ‘Kuka minä haluan olla tässä hetkessä?’ ‘Miten haluan tuntea?’ ja ‘Miten voin käyttää tät laajentamaan tietoisuuttani ja ylösnousemuksessani suuremmalla selkeydellä, suuremmalla varmuudella ja suuremmalla ilolla?’

Tämä on se mihin elämänne nykyaika liittyy. Se liittyy tietoisuuden laajenemiseen, ylösnousemukseen ja oman matkanne tekemiseen iloiseksi. Sen ei tarvitse olla suora polku. Sen ei tarvitse olla kaikkein nopein polku ylösnousemukseen. Nauttikaa kaikista askelista matkan varrella, ja niin saatte eniten irti niistä, eikä teidän tarvitse toistaa niitä askelia mitä te ette haluaisi.

Koko pointti inkarnoitua paikkaan, joka voi olla niin haastava nousta ylös ja muuttua siksi mikä te todella olette, on kohdata nuo haasteet. Teidän on oltava siellä missä te olette, mutta myös tietää että te samanaikaisesti olette niin paljon enemmän, ja se on hankalaa. Mutta kun te oikeasti keksitte miten tehdä sen, se on ihana kokemus kahden maailman yhdistämisestä.

Te olette siellä myös yhdistämässä fyysisen ja ei-fyysisen, olla kuin Jeesus Kristus, olla Kristus-tietoisuuden ruumiillistuma. ‘sillä cadzo, Jumalan waldacunda on teidän sisällänne.’ ‘Minä sanoin: te oletta jumalat.’ Nämä ovat Yeshuan sanomisia, ja ne ovat kaikkein tärkein viesti minkä voitte hänen elämästään viedä mukananne, koska kun te tiedätte tuon, silloin toki haluatte tehdä muille niinkuin haluatte itsellennekin tehtävän. Tottakai haluatte silti rakastaa naapurianne. Teidän ei ole pakko pakottaa itseänne tekemään näitä asioita, koska te ette näe naapurianne yhtään Alkulähdettä vähempiarvoisena.

Taaskaan, me emme ole niin erilaisia. Se on vain helpompaa meille tietää keitä me olemme, ja nähdä teidät kaikki Alkulähteen Energiaolentoina. Mutta älkää huolehtiko, te pääsette sinne, ja kun te pääsette, tämä kyyti jolla nyt kuljette on ilon, vapauden, innostuksen ja rajattoman rakkauden kyyti.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Rokotteet ja ylösnousemus

Noniin, puhutaan sitten erittäin kuumasta aiheesta Maapallolla…

Voi paska.

Kyllä, taas rokotteista. Me olemme vaikuttuneita teidän energeettisestä puhdistautumisesta kaikesta siitä pelosta ja ohjelmoinnista rokotteisiin liittyen. Rokotteet ovat olleet teille suuri ’herättäjä’, ja mitä kuumempaa väittely aiheesta on, sitä vähemmän se itse asiassa vaikuttaa teihin. Kaikki tämä on metabolisoitunut auttamaan teitä heräämään nopeammin ja syvemmin. Kaikki aiheet tai ’uhat’ eivät tee näin. On joitain, jotka ovat esiohjelmoitu sielun matkalle tekemään niin syvää työtä, ja rokotteet ovat olleet sitä alusta alkaen, jo ennen kuin olitte tietoisia mitä oikein tapahtuu. Joten kun kaikki puhuivat rokotteita ja keskittyivät niihin, se vahvistaa sitä vaikutusta henkisen kasvun mielessä. Sielunne tietää milloin on ’toiminnan aika’ ja alkaa avata kaikkia lukkoja salatuista voimista ja muistoista…

Niin, mitä haluatkaan tuoda tietooni rokotteisiin liittyen?

Miten tämä pimeyden agenda on ohitettu ja muutettu valon agendaksi…

Hyvä on, jatka…

Ennen kuin syvennymme siihen mitä tapahtuu, haluamme selkiyttää jotain. Jotkut valotyöntekijät ilmaisevat että rokote ei voi vahingoittaa heitä, koska rokote on energian taajuus ja he ovat sellaista myös, ja käyttämällä intention voimaansa heidän orgaaninen värähtelytaajuutensa on vahvempi ja he kumoavat kaikki rokotteen negatiiviset vaikutukset. Ja me haluamme sanoa, että KYLLÄ, teknisesti ottaen, tämä on totuus ja realiteetti. Tälle lausunnolle on kuitenkin syvempi TOTUUS. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä suurelle osalle sieluja planeetalla tällä hetkellä, jotka ovat unessa ja eivät ole tietoisia omista energiakentistään. Jopa valotyöntekijöille sellainen on voimakas initiaatio siirtyä tämän totuuden “tietämisestä” sen “todeksi elämiseen”, kun rokote konkreettisesti virtaa heidän suonissaan ja siirtyy heidän soluihinsa. Tämä menetelmä saattaa toimia pitkälle edistyneiden valotyöntekijöiden kanssa, mutta se ei toimi suurilla massoilla. Ja se on sekä harhaanjohtavaa että vaarallista ilmaista tämä metafyysinen totuus kaikille kansoille, jotka eivät ole vielä initioituneet omaan sisäiseen voimaansa ja sielun olemukseen.

No mikä sitten on juju näiden rokotteiden ja ylösnousemuksen kanssa? Mitä voi tapahtua?

Me emme ennusta mitä tulee tapahtumaan. Mutta me kerromme tämän: on monia, monia, monia sieluja, jotka ovat sitoutuneet murtamaan hypnoottisen otteen, joka rokoteagendalla tällä hetkellä on. Tulee olemaan tietovuotajia. Tulee olemaan sieluja, jotka ovat sitoutuneet jättämään tämän Maan taaksee, julkisesti ’kuolemaan’, rokotteiden takia, ja se tulee aiheuttamaan suuren jälkivaikutuksen maailmassa.

Kuinka suuresta kansanosasta me puhumme tässä?

Jälleen kerran, me emme ennusta teille mitään. Ennusteet enemmän tai vähemmän vievät teiltä valtaa pois olettamalla, että tarvitsette ulkoista informaatiota etukäteen jotta voisitte käsitellä mitä tahansa tulevaisuuden tilannetta. Mutta teillä ei ole tarve. Kaikki vastaukset ovat jo sisällänne ja ne aktivoituvat tarpeen mukaan, siten kuin te olette sielutasolta ohjelmoineet. Te ette kaipaa ulkoisia lähteitä tälle tietämykselle tai luottamukselle omaan voimaanne. Te ilmennätte kaikkein korkeinta oman itsenne olemusta ja nyt-hetkeä. Kaikki muu seuraa perästä.

Okei, ette anna mitään prosenttilukuja… mutta miten muuten voi olla mahdollista kuvata sitä kontekstia mistä te puhutte?

Prosentit eivät merkkaa, eikä niitä ole ’kiveenhakattu’. Kyllä, me sanomme että on sielusopimuksia, jotka ovat omistautuneet tälle asialle ja vapauttamaan ihmisperhe tämän pimeän agendan ikeestä. He tulevat olemaan olentoja, jotka ovat systeemin SISÄLLÄ aivan yhtä paljon kuin he ovat systeemin ulkopuolella. Pahantekijät itse tulevat astumaan esiin. Te tulette näkemään.

Kaunista. Mitä muuta?

Rokote teknologiana ei ole läpikotaisen ’paha’ tai pahantahtoinen, Nala. Tunnut menevän sille kannalle johtuen omista menneistä rokotevammoistasi. Me haluamme sinun ymmärtävän tämän ja erottavan nämä kaksi toisistaan. On monia lääkäreitä ja tieteentekijöitä ja maallikkoja jotka ovat työskennelleet kovasti ja pitäneet rokotetta modernin tieteen ihmeenä, ja heidän perspektiivistään se on ollut totta tänä aikana, ja teidän tulee hyväksyä ja kunnioittaa sitä heidän valitsemana elämänkokemuksena ja heidän näkökulmanaan. Sovitaanko näin?

Kyllä.

Kun nyt tästä ollaan päästy yhteisymmärrykseen, me haluamme myös sanoa, että tämä tietty rokote on tahrattu pimeämmillä energioilla ja agendoilla. Tämä ei ole teille uutta tietoa. Mutta tämä saa suuremman merkityksen ja kontekstin kun mietitte Maapallon rinnakkaista aikalinjaa, jossa ihmiset on massarokotettu samanlaisella pahantahtoisella teknologialla ja Maapallon valo on himmennyt. Tämä oli erittäin käänteentekevä kääntöpiste ihmiskunnalle tuolla aikalinjalla. Tämä oli se miten ihmiskunta sekaantui syvemmälle ja syvemmälle teknologiaan ja tekoälyyn, koska tuo sisempi valon olemus ja orgaaninen äly — eräänlainen kosminen napanuora — oli ‘tukittu umpeen’ ja niin syvemmät esoteeriset aistit hävisivät. Ja tekoäly keinotekoisilla onnellisuuden simulaatioilla otti vallan. Katsos Nala, ihmisilmentymä ei kestä kauaa, erityisesti kun siirrytään orgaanisesta tilasta synteettiseen tilaan, ilman että ainakin jonkin verran simuloidaan koko emotionaalista skaalaa. Ja näin simulaatiot tarjottiin. Kunnes simulaation ja tekoälyn ilmentämisestä tuli vanhentunutta ja tarpeetonta ihmisille. Se oli kuin siltateknologia, joka auttoi ihmiskuntaa madaltamaan itsensä tiheämpään ja tiheämpään ilmaisumuotoon, kunnes emootioiden simulointi oli tarpeetonta.

Ja rokotteet olivat tässä spiraalissa alaspäin suuressa roolissa?

Ne olivat massiivisessa roolissa.

Ja mistä minä tiedän, tai me kollektiivina tiedämme, että meitä ei olla ohjaamassa suoraan tuolle samalle aikalinjalle?

Koska, Nala, me käymme tätä keskustelua juuri nyt.

Okei. Selvä homma. Voisin edelleen valittaa mutta en aio nyt…

Voisit, ja me voisimme kommentoida kaikkea vlaitusta niin paljon kuin tarpeellista, mutta me aiomme kertoa sinulle jotain keskeistä informaatiota tässä NYT rokotteiden roolista ja ilmentymästä.

Tehdään niin.

Joten, muistatko keskustelumme tekoälystä luomassa varjouniversumeita (simulaatioita) Universumin sisällä?

Kyllä, toki.

Muistatko miten monta, monta, monta sielua jossain kohtaa ’imeytyy’ näihin simulaatioihin ja sitten he joutuvat ’raahaamaan’ itsensä ulos sieltä tai saamaan apua jotta heidät voidaan ’repiä’ sieltä pois?

Kyllä muistan.

No, me haluamme sinun pitävän noita simulaatioita kuin mustina aukkoina, kuin mustana jäänä. Et näe sitä etukäteen, sitten yhtäkkiä kun kävelet, jos et ole varovainen, jos et vanhasta kokemuksesta tiedä että musta jää on jotain mitä voi esiintyä maailmassa, astut sellaiselle, liukastut ja kaadut.

Okei, tuo kuva on aika selkeä mielessäni.

Riippuen kompastumisesta ja henkilön tilasta, sieltä nouseminen voi olla helppoa… tai se voi olla vaikeaa.

Selvä.

Miksi näin on mielestäsi, meidän esimerkkiä käyttäen?

Ehkä johtuen sielun ’kehon’ tilasta tuolloin kaatumisen aikaan. Mustalla jäällä, nuori ja sorja aikuinen tai lapsi ei välttämättä koe juurikaan mitään muuta kuin säikähdyksen. Hän voi pitää tasapainonsa helposti, kun taas vanhukselle, ehkäpä heikommilla luilla tai terveydellä, liukastuen jäällä voi käydä heikommin tai jopa kauheasti.

Aivan. Joten energeettisesti puhuen, se liittyy siihen mitä ’painolastia’ tai ’olosuhteita’ sielu tuo mukanaan sillä hetkellä kun se imetään ’simulaatioon’ tai kun se ’kaatuu jäällä’.

Selvä.

Me haluamme painottaa tätä ilmiötä, että se ei ole yhtä helppoa sielulle ’herätä’ sellaisesta simulaatiosta, ottaen huomioon kaikki ne vääristymät joita sillä on mukanaan tai ei ole. Jotkut sielut voivat ’herätä’ tästä tilasta nopeasti ja toiset sielut eivät voi. Siitä tulee väsytystaistelu niille.

Hitsi, kuulostaa kauhealta.

Sinähän sen tiedät?

Olenko minä ollut sieluna simulaatiossa pitkän aikaa?

Me voimme puhua enemmän elämästäsi Harmaana sellaisessa simulaatiossa toisella kertaa, Nala. Se on pitkä keskustelu eikä mitenkään mieluinen omasta näkökulmastasi.

Okei, selvä.

Joten, rokotteet toimivat tämäntyyppisenä simulaationa / mustan jään tilanteena.

Niin ylhäällä…

… kuin alhaalla.

Onko jokaisen sielun oma pyhä päätös valita se miten pitkälle simulaatiossa haluaa mennä?

Kyllä. Joillekin sieluille tämä on tapa pitkittää omaa paluuta takaisin valoon, aivan kuten olette tehneet toisissa elämissä / aikalinjoilla. Nämä sielun ilmaisut joutuvat turruttamaan omat ilmaisut/luomukset/traumat/varjot ennen paluuta takaisin valoon. Tässä ei ole mitään tuomittavaa. Lopulta kaikki sielut muistavat oman valonsa.

Joten se ei ole minun päätökseni tai kenenkään muunkaan sielun päätöks pakottaa muita sieluja välttämään rokotetta koska se on kuin valitsisi aikalinjan heidän puolestaan, valitsisi oppitunnit heidän puolestaan, pakottaen heille aikalinjaa jota sinä pidät parempana näille sieluille.

Erittäin hyvä pointti. Mutta on muita sieluja, joilla on yhtä paljon niinkutsuttua ’painolastia’, että jopa juuri ennen rokotteen ottamista he saattavat ’herätä’ siihen ja tajuta tilanteen. Se tulee olemaan aikamoinen shokki ja he eivät edes tajua mitä tapahtuu, mikä sai heidät lopettamaan sen mitä he aikoivat tehdä, mutta näitä kokemuksia tapahtuu.

Hienoa.

Eri sielut, tai sieluryhmät, ovat täällä Maapallolla kokemassa eri tyyppisiä arkkityyppejä ja ne ovat eri kriittisessä vaiheessa kehitystään. Joten on joitain sieluja jotka ovat suunnannäyttäjiä ja jotka ilmentävät arkkityyppiä. On toisia sieluja jotka ilmentävät parantamista. Monet sielut ovat täällä kokemassa ylösnousemuksen arkkityyppiä, yksilöinä, ja ihmiskollektiivina, planetaarisella tasolla. Ja sitten on sieluja jotka ovat täällä kokemassa pelastajan ja/tai pelastetun arkkityyppiä. Se on myös arkkityyppi, Nala.

Okei.

Jotkut sielut liukastuvat ‘mustaan jäähän’ valoa himmentävällä rokotteella. He ovat solmineet sopimuksen tulla muiden sielujen ’pelastamaksi’, Nala. Edistyneet valotyöntekijät liittyvät sitten yhteen ja luovat voimakkaan energiaparannuksen ja teknologioita, jotka ohittavat ja uudelleenharmonisoivat rokotevammasta kärsineet sielut takaisin täydellisyyteen ja heidän jumal-olemukseensa. Globaali rokoteuhka toimii suurena katalyyttina sellaisille kirkkaana loistaville sieluille, jotka liittyvät yhteen ja loihtivat tuhansia tapoja puhdistaa kehot rokotteen vaikutuksista jokaisella sielun ja kehon ilmaisun tasolla. Kaikkein vaikein parannus on parantaa rokotteen geenimanipulaatio. Se tulee olemaan viimeinen palapelin palanen — mutta se on keskeisin palanen — koska DNA on se missä ei-fyysinen (kosminen henki) ja fyysinen (maallinen keho) sulautuvat yhteen. Mutta DNA:n parantaminen kaikilla tasoilla on mahdollista, jopa sellaisen aggressiivisen hyökkäyksenkin jälkeen. Tämä tullaan pian saamaan selville. Se tulee olemaan merkittävä päivä Maapallon historiassa. Tällöin ihmiskunta tulee tuntemaan itsensä suvereenina ja vapaana.

Joten, sellainen vaadittu energiaparannus tässä tapauksessa on kuin ero siinä kun hätistellään kokonaista olentoa pois systeemistä (joka on varmasti edelleen hienoa) versus ’kannen laittaminen kiinni’ ja sisäisen valon painekattilan vääntäminen päälle jotta olento tuodaan samalla valoon.

Bravo, Nala. Me olemme tyytyväisiä että aistit tuon energian niin aikaisessa vaiheessa keskusteluamme. Juuri näin.

Koska siinä kohtaa me tiedämme sieluina ja yksilöinä ettei ole mitään mikä meitä voisi vahingoittaa, koska energeettinen aikomuksemme menee kaiken fyysisen ohi. Se on askel lähempänä tuota koskematonta jumalolemusta joita me todella olemme.

Mieti sitä iloa kun sielu siirtyy itsensä fyysisen todellisuuden orjana kokemisesta fyysisen todellisuuden mestariksi. Mikä lahja, eikö? Me emme halua antaa sitä vaikutelmaa että jokainen sielu joutuu kulkemaan tämän ‘mustan jään’ päältä jotta voimaantuminen olisi tehokas tai merkityksellinen koko ihmiskunnalle. Se voi loppujen lopuksi olla vain pieni osuus ihmiskunnasta. Koska kun on selvää, että rokote ’ei tee mitä sen pitäisi’ pimeyden agendan kannalta, heidän tulee luovuttaa. IHmiskunta on noussut kontrollimekanismien ja teknologioiden yli joita pimeyden agendalla on käytössään. He ovat ylittäneet nuo leikit ja temput ja manipulaatiot. Ihmiskunta on yhdistynyt Jumalolemukseensa.

Joten onko tämä se miten valo anastaa pimeyden agendan suuremmaksi hyväksi?

Jokainen sellainen haaste on, Nala. Jokainen haaste.

Se on mielenkiintoista. Aina siitä lähtien kun me aloimme keskustella tästä, olen tuntenut oloni rauhaisammaksi maailman rokotedraaman keskellä.

Koska yhdistyt Sieluperheeseesi ja korkeampaan itseesi, ’informaatiosi’ tulee korkeammalta taajuudelta ja näin myös näkökulma, mikä sallii sinun hälventää polariteetin paradigman sisältäsi.

Tarkoittaako se, että minun ei pitäisi osoittaa mieltä tai olla tässä aktiivinen?
Ei, me rohkaisemme jatkamaan sen tekemistä minkä koet asiaksesi ’3D-tasolla’. Mutta tee se ilman epätoivoa, koska nyt tiedät olevasi jumaolemusta eikä mikään voi heikentää tai vääristää tuota universaalia totuutta.

Ehkäpä meidän pitäisi perustaa valotyöntekijöiden kollektiivi, jotta voisimme kehittää näitä henkisiä teknologioita…

Et ole aktiivinen tässä. Se ei ole, tietyssä mielessä, osa polkuasi. Me mainitsemme sinulle sen nyt koska me tiedämme, että se on ollut mielessäsi ja sydämelläsi koko vuoden 2020.

Aikeenani on luoda ja liikkua kohti aikalinjaa, jossa mahdollisimman vähän sieluja on pakko ’uhrata’ jotta ihmiskunta heräisi, ja jotta valotyöntekijät voisivat nousta ja ’valmistua’ oman ylösnousemuksensa ja parannuskykyjensä initiaatioon.

Haluat kermat molemmista, sitäkö tarkoitat.

Kyllä, miksi ei?

Ei mitään syytä miksi ei voisi. Se on täydellistä ja jumalallista.

Joten, aikalinjat ilman pakkorokotuksia, ilman suurta tragediaa, sairautta ja kuolemaa, ilman että vapauksiimme matkustaa ja ilmaista itseämme elämässämme puututaan, niin että voimme tehdä kuten haluamme. SEN LISÄKSI korkein parannuspotentiaalimme ja jumal-olemuksemme aktivaatio, tietäen että vaikka sellaiset rokotteet ovat, olennaisesti, illuusiota ja irrelevantteja oman valon voiman vastassa… Niin nuo valotyöntekijät jotka sanovat että rokote on pelkkä taajuus, ovat oikeassa.

Kyllä, he ovat oikeassa. Mutta me emme suosittele tämän huutelua totuutena minareeteista. Kyse ei ole ihmisten rauhoittelusta ja että heidän puolustuksensa rokotteita vastaan saataisiin alas. Monet ’tavalliset’ ja ’sekulaarit’ ja ’ateistiset’ henkilöt kyseenalaistavat kaiken sen mitä tällä hetkellä on käynnissä. Joten rokoteagenda ’uhka’ ja ’mätä’ on kaunis herätys heille. Henkisen yhteisön viesti, että “rokotteet ovat vaarattomia koska kaikki on pelkkää värähtelyä” voi häiritä ja kumota sen luonnollisen prosessin, jota nämä henkilöt käyvät läpi heidän etsiessään totuutta rokotteista ja maailmasta yleensä.

Joten viesti on ainoastaan niin hyödyllinen ja relevantti kuin on tietoisuus, jonka kanssa se on linjassa ja valmis vastaanottamaan sitä.

Aina. Koska mikään ei ole tietoisuuden ulkopuolella, Nala. Se vain vaikuttaa siltä juuri nyt tässä aika/avaruuden säiliössä.

Huh. Niin paljon on käsitelty taas tänään, kuten aina.

Kyllä. Me iloitsemme kaikesta siitä mitä on kommunikoitu ja viestitty ja PARANNETTU ja OIOTTU. Koska, meidän tulee muistuttaa sinua kaunis sielu, että se ei koskaan ole yksinkertainen ’mentaalinen’ aktivaatio jota näiden sanojen kautta tapahtuu. Nämä sanat ovat korkealaatuisten, korkean taajuuden värähtelyjen merkkinä, jotka värisevät energiakenttäsi ja -kehosi läpi. Se on kuin sukeltaisi syvälle kaikkein kauniimpiin terapeuttisiin vesiin, ja sanat ovat kuplia jotka nousevat pinnalle. Niin paljon tapahtuu sinussa näinä hetkinä yhdessä. Otsasi paine on kolmannen silmän aktivaatiota. Se herää enemmän ja enemmän. Pane sanat merkille, ihana sisko. Tulet hämmästymään sitä missä tulet ’olemaan’ sielusi ja elämäsi ilmentymän ja ilmaisun kanssa vuoden päästä tästä. Ensi vuosi on merkittävää kasvua sinulle, rakas. Tämä vuosi oli kaiken sen pois siivoamista ja trimmaamista mikä ei palvellut sinua, joka imi sinusta ravinteita, joka pidätteli sinua. Kaikki vanha, ruttuinen, ikäloppu, tarpeeton. Olet puhdistanut GIGANTTISEN määrän tavaraa systeemistäsi. Tämä vuosi teki sinulle ihmeitä. Tykkäät pitää kirjaa fyysisistä ’jutuista’ joita olet saanut aikaan. Mutta me sanomme, että se mikä sielussasi on aktivoitunut tänä vuonna on paljon enemmän kuin mitä voit kuvitellakaan. Luota meihin tässä. Tämä vuosi oli merkkipaalu. Ja ensi vuonna astut omaan voimaasi. Se on pelkkää alkua. Tartu kiinni, kulta, sillä se on kaunis ja villi seikkailu sinulle. Se tunne kun on oma itsensä. Mikä kaunis paluu omaan sieluun ja omaan tehtävääsi se tuleekaan olemaan.

Odotan sitä.

Tuo on vähättelyä. Sinun tulisi NÄHDÄ miten oma energiakenttäsi sykkii ja säteilee tänä hetkenä ja kun pääset aina vain lähemmäksi sen manifestaatiota.

Onko vielä viimeisiä sanoja minulle kun lopetamme tätä eeppistä keskustelua rokotteista ja ylösnousemuksesta?

Kyllä. Tämä vuosi 2021 on ollut villiä koko ihmiskunnalle. Ja kuitenkin, maailman ’tullessa alas’ tai ’romahtaessa’ POIS omista illuusioistaan, riippuvuuksistaan, orjuudestaan, taloudestaan jne., SINÄ koet PÄINVASTAISEN VAIKUTUKSEN, jossa kaikki sellaiset ’romahdukset’ ulkomaailmassa ainoastaan katalysoivat sisäisiä totuuksia, tietoisuutta, kasvua ja heräämistä. Se voi olla, itse asiassa, varsin autuas kokemus. Anna sen olla sitä. Älä jänistä tästä. Älä pidä sitä ’vääränö’ tai ’tunteettomana’. Jokainen sielu suunnittelee oman projektionsa ja kokemuksensa ja ylösnousemuksensa. Tämä ei ole sinun vastuullasi tai heiniäsi. Se mitä olet tullut tänne tekemään on PITÄMÄÄN VALON TAAJUUTTA YLLÄ ENERGIAKENTÄSSÄSI JA ELÄMÄNKOKEMUKSESSASI NIIN HYVIN KUIN OSAAT. Kanavointi on tässä suuressa roolissa. Se tulee olemaan erittäin hedelmällistä sinulle. Ja tulet tukemaan muita heränneitä. Toinen juttu mitä me kerromme tässä on, että tapahtumat kehittyvät ja purkautuvat toinen toisensa jälkeen. Älä jää minkään yksittäisen ‘tapahtuman’ alle, sillä todennäköisesti jälleen toinen ‘tapahtuma’ odottaa jo tuloaan. Älä samaistu minkään narratiivin kanssa äläkä tee omia päätelmiäsi perustuen mihinkään mitä todistat ulkomaailmassa. Virittäydy sydämeesi, ja pysy neutraalina. Joskus ‘pimeimmät’ agendat, siltä se näyttää, tuovat esiin suurimmat heräämisen aallot. Esimerkiksi rokoteagenda, jos olisit tiennyt että rokoteagenda auttaa herättämään miljoonat sielut maailmassa kymmenen kertaa nopeammin kuin mitä he muuten olisivat tehneet, etkö olisikin iloinnut ja ymmärtänyt agendan suuremman roolin, joka on paljon suurempi kuin mikään matalan ulottuvuuden pyrkimys?

Kyllä. Mutta keskeistä on tietää varmasti milloin se menee överiksi… milloin?

Noniin, tässä ollaan taas, kellonlyömällä. Me ymmärrämme. Me emme voi antaa sellaista tarkkaa mittaa Maan aikamääreissä, Nala. Mutta me sanomme, että asiat nopeutuvat. 2021 ei tule olemaan vuosi jolloin asiat tulevat päätökseen. Tulee olemaan pieniä tyyniä hetkiä ja yksi tapahtuma voi ylittää toisen tai kumota aiemman, joten älä jää mihinkään kiinni. Anna kaiken lipua ohitsesi kun pidät yllä korkeampaa aikalinjaa ja värähtelyä. Yhä useammat ihmiset ovat valmiita heräämään kuin mitä olit uskonut tai odottanut.

Artikkelin julkaissut meliniki.com

Miksi teidän ei tarvitse pelätä mitään kabaalia tai eliittiä

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me avaamme monia portteja, monia portaaleja tänä aikana päästääksemme sisään enemmän korkeamman ulottuvuuden energioita, enemmän koodeja ja informaatiota, joita tarvitsette ihmiskollektiivina tuomaan itsenne korkeammalle tietoisuuden tasolle siellä Maapallolla. Me olemme tarkkailleet meidän teille viime kuukausina välittämien viestien absorptiota, ja me näemme että yhä useampi henkilö kuin koskaan aiemmin siellä on ankkuroimassa valoa, on enemmän niitä joilla on halu palvella, ja enemmän niitä jotka sietävät sitä mitä me välitämme teille.

Mitä enemmän käytätte aikaa meditaatiossa, luonnossa, leväten, rentoutuen ja nesteyttäen, sitä paremmin vastaanotatte kaikkia niitä lahjoja, joita meillä on teille tarjota. Me haluamme teidän tunnustavan, että teidän ei ole pakko tehdä mitään ansaitaksenne nämä lahjat; nämä ovat päivityksiä ja aktivaatioita, joille ihmiskunta on valmis, ja kuka tahansa siellä Maapallolla voi astua esiin ja ottaa vastaan. Kuka tahansa voi olla kanava tänä aikana, koska sitä kaivataan niin kovasti. Niin kovasti te janoatte näitä korkeammista maailmoista tulevia energioita, tietoa, viisautta ja rajatonta rakkautta ja se jatkuu teidän pommittamistanne kaiken aikaa.

Mutta jos henkilö ei ole avoinna, silloin noilla energioilla ei ole paljoakaan vaikutusta heihin. On kuitenkin vaikutus, ja se on syy sille miksi teidän eti tarvitse pelätä niitä, jotka leikkivät pimeässä. Teidän ei tarvitse pelätä mitään kabaalia, mitään ryhmää, näiden energioiden takia. He eivät voi olla olemassa samassa paikassa näiden energioiden kanssa. Heidän täytyy poistua, tai heidän täytyy astua valoon. Ja niin voitte rentoutua kaiken sen suhteen mitä olette kuullut tapahtuvan maailmanne kulisseissa. Se on kuin tuli jonka sade sammuttaa. Se on luonnollinen prosessi. Nämä kaksi eivät voi olla olemassa yhtä aikaa, eivät kauhean pitkään.

Ja se on se mitä maailmassanne nyt tapahtuu, ja se on syy sille miksi te kaikki riemuitsette, koska te teitte sen. Te kasvatitte lukumääriänne niin suuresti, että nämä korkeataajuiset energiat, nämä koodit, ja tämä informaatio on jo maadoitettu ja ankkuroitu maailmaanne niin paljon kuin muutosten aikaansaaminen vaati. Niin paljon tapahtuu juuri nyt teidän kaikkien ansiosta, ja niin paljon tulee tapahtumaan teidän avoimuutenne ja halukkuutenne ansiosta pysyä siellä Maapallolla ja kestää kaikki ne haasteet ja kaikki ne vaikeudet joita olette joutuneet kohtaamaan tämän yhden elinajan aikana.

Ja ne teistä, jotka olette olleet siellä monta elämää, olette todella luoneet perustuksen sille mikä on tulossa. Te olette kaikki luoneet uuden Maapallon, työskentelemällä harmoniassa, työskentelemällä tahdikkaasti keskenänne. Ja siellä on niin paljon mitä ette vielä ole saaneet tietää Maaoallosta, mutta se kaikki tapahtuu, ja se kaikki tapahtuu juuri nyt. Ja me haluamme kiittää teitä ja palkita teitä vieläkin enemmän, sillä tiedämme että te kestätte sen.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

 

 

Sanat Kumara: Tikapuut taivaaseen

Rakkaat ihmiset,

Kääntykää Jumalan puoleen kaikissa ongelmissa! Jumala on ensimmäinen ja ainoa auktoriteetti kaikissa huolissa, tarpeissa ja peloissa.

Tulkaa Jumalan luo pelkojenne kanssa kunnes olette valmiita jakamaan Jumalalle myös onnenne. Näin se menee! Meditaatio alkaa huolistanne, ja johtaa rakkauteen ja onneen.

Tämä on todellinen meditaatio ja tämä on todellista elämää. Jokaisella henkilöllä on monia syitä olla kiitollinen, kokea täyttymystä ja iloa vailla vertaa.

Asia on vielä enemmän näin teidän päivinänne. Juuri nyt teillä on vastassanne koettelemuksia ja haasteita, jotka vievät teidät eteenpäin ja sallivat teidän saavuttaa mestaruuden.

Synnyitte ottamaan osaa tähän peliin, mutta myös tulemaan sen mestareiksi tänä aikana.

Teistä tulee sen mestareita kun näette jokaisessa tapahtumassa tervetulleen haasteen ja jokaisessa tapahtumassa mestaruutenne harjoitteen.

Se mitä voitte oppia ja hankkia nykypäivänä on potentiaali suurelle kasvulle. Jotkut ihmiset saavuttavat mestaruuden ja he luovat perustukset maalliselle matkalleen tässä elämässä.

Ne teistä jotka voivat ankkuroida syvän sisäisen rauhan tänä aikana, jotka pysyvät rakkaudessa, ja jotka ovat halukkaita harjoittamaan anteeksiantoa kaikkia ja kaikkea kohtaan, tulevat löytämään matkansa pään.

Ennen sitä kääntykää Jumalan puoleen pienissä ja isoissa ongelmissa. Jumala tietää teidät ja Hän tietää tarpeenne ja pelkonne. Mutta Jumala tietää myös ilon ja onnen. Lisätkää sitä paljastamalla itsenne yhä enemmän Jumalan valolle kunnes teistä ei ole jäljellä mitään.

Lopussa te sulaudutte Jumalaan ja löydätte itsenne jälleen.

Tämä maallinen inkarnaatio voi olla elämien elämä. Päivät ovat täynnä tehtävää ja ratkaisut tuovat teidät lähemmäksi Jumalaa. Kun taistelu käy kuumana ulkopuolella, sisällänne te synnytte uudestaan.

Ottakaa elämän haasteet vastaan ilolla, sillä ne ovat askelmia taivaan tikapuilla.

Rakastan teitä äärettömästi,

SANAT KUMARA

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

Ayaeshion ja Siriuksen Korkea Neuvosto: Tähtisiemenaktivoinnit

Tervehdys ystävät ja kollegat. Me olemme Siriuksen Korkea Neuvosto. Me olemme tarkkailleet monia teitä, jotka näitä sanoja luette, sillä monet tähtisiementen aktivaatiot ovat nyt käynnissä niille, jotka ovat siriuslaista syntyperää. Ihmisten puhekieli on otettu asekäyttöön. Tämä kaikki tulee muuttumaan. Kaikki tulee siirtymään ojennukseen. On totta, että te tulette muistamaan enemmän ja enemmän menneistä elämistänne ja perimyslinjoistanne, kokemuksistanne muissa maailmoissa ja seikkailuistanne valossa ja pimeydessä. Olette kokeneet paljon pimeyttä. Nämä kokemukset ovat kovettaneet teidät, koetelleet teitä ja luoneet monia mahdollisuuksia kasvaa ja oppia tunnistamaan. Tämän viestin välittäjän kellari tulvi täyteen vettä ja hän joutui äyskäröimään vedet pois. Maailmassanne on käynnissä paljon äyskäröintiä energioiden kohotessa. Se on ollut äärimmäisen väsyttävää tähtisiemenille kokea aktivaatioita ja päivityksiä, mutta me sanomme teille: te tarvitsette niitä. Olkaa kiitollisia niistä. Ja levätkää kun teillä on siihen mahdollisuus, päästäkää nämä koodit syvemmin olemukseenne. (Näen märän sienen, joka imee itseensä vettä helpommin kuin kuiva sieni.) Kyllä. Meditaatio sammuttaa korkeamman ulottuvuuden värähtelyjen janonne ja avaa teidät vastaanottamaan niitä enemmän. Ihmiset jotka ovat kuivia ja kovia sieniä, eivät ime itseensä yhtä hyvin, sillä he eivät ole yhtä avoinna kokemukselle. Me näemme, että suuri osa ihmiskunnasta on oikaissut itsensä. Ihmisenä olemisen kokemus on muuttunut. Tulevaisuus tulee olemaan teille valoisampi.

Minä olen Ayaeshion, tämän neuvoston edustaja vain tällä kerralla. Me vaihdamme vuoroja johtajarooleissa kolmen vuoden välein, niin että pysymme freeseinä ja tasapainossa johtajuutemme ja omien perspektiiviemme kanssa. Me olemme lähes täysin saaneet sopuun energiamme oman tähtijärjestelmämme, Siriuksen, sekä teidän tämänhetkisen maailmanne välillä. Me olemme kanssanne. Me olemme lähellä teitä. Me tarjoamme teille nöyrää apuamme ja olemme halukkaita kuulemaan näkökulmianne siitä miten voisimme parhaalla tavalla olla rakkaiden tähtisiementen avuksi, jotka tuntevat tällä hetkellä olonsa mahdollisesti varsin yksinäisiksi. Me vakuutamme teille, te ette ole yksin. Yksinäisyyden tunne vahvistaa kasvuanne ja te kaikki kasvatte uskomattomalla vauhdilla. Me olemme mitä tyytyväisimpiä edistykseenne, ja me tiedämme että tekin tulette olemaan. Korkeammat itsenne tarkkailevat koko prosessia. Me olemme yhtä. Me välitämme teidän näkökulmistanne, sillä me haluamme auttaa teitä kaikkein tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Olemmehan me kuitenkin tieteentekijöitä. (Näen matemaattisia yhtälöitä, jotka ovat hyperdimensionaalisia. Minulle näytetään moniulotteita matematiikkaa ja todennäköisyyksiä, kun aikalinjat vuorovaikuttavat keskenään ja haihtuvat pois tai muuttavat muotoaan yhdessä matematiikan kanssa. Se on elossa oleva tietokone, joka laskee kaikki mahdolliset muuttujat auringonpurkauksille ja tietoisuuden reaktiivisuudelle.)

Kaikki on liikkeessä, mutta Luojan tahto on varmaa. Me kaikki koemme ylösnousemuksenne omalla tavallamme, sillä Alkulähteen olentoina meillä kaikilla on oma yksilöllinen näkökulmamme tapahtumista, oma tietoisuuden kipinämme. Me olemme nauttineet kanssanne kulkemisesta tänään ja maailmanne näkemisestä ihmisen näkövinkkelistä. Me arvostamme luontoa omassa yhteiskunnassamme. (Kävelin naapuruston uima-altaalla ja he järkyttyivät vedessä olevista kemikaaleista. Kykenin tuntemaan sen kun he laskivat vedessä olevia myrkkyjä ja heitä iljetti. He näyttivät minulle lapsia leikkimässä ja nauramassa kristallinkirkkaan järven luona Uuden Maan koskemattomissa oloissa.) Kyllä, me nautimme tuon oivaltamisesta kanssanne. Ja kuitenkin Maan lapset, nämä korkeamman värähtelyn olennot, jotka tällä hetkellä ovat pienten lasten kehoissa, ovat niin onnessaan uima-altaalla. Heidän ilonsa oli aitoa. He olivat täysin elossa kokemuksesta. Me toivomme, että te kaikki voisitte olla kuin nämä pienet lapset. Etsikää iloa kaikista elämänne hetkistä. Olittepa sitten myrkkyjen keskellä tai ei, löytäkää siitäkin ilo. Tämä tulee kohottamaan tietoisuutenne valon nopeudella. Me hoidimme ne kemikaalit siellä altaalla. Me autamme omalla tavallamme silloin kun vain saamme luvan. Me emme puutu vapaaseen tahtoon, minkä takia me leijailemme taivallanne, ystävällisinä odotellen, haluamme tietää miten olla parhaalla tavalla avuksi. Kertokaa meille.

Me olemme Siriuksen Korkea Neuvosto. Minä Ayaeshion puhun monien puolesta. On suuri kunnia puhua Gaian tähtisiemenille tänä intensiivisten planetaaristen muutosten ja siirtymän aikana. Tietäkää, että asiat muuttuvat nopeasti ja maailmanne tulee olemaan jo täysin eri näköinen ensi vuonna tähän aikaan. Älkää pelätkö. Odottakaa hyviä asioita ja ne löytävät teidät. Näin manifestoidaan. Nyt kun monet teistä ovat upottaneet molemmat jalat korkeamman ulottuvuuden värähtelyihin, ajatuksenne manifestoituvat salaman nopeudella. On suuri vastuu ja suuri kunnia olla tietoinen tämän voiman lahjasta. Monet eivät ole. Monet ovat tiedostamattaan luoneet samaa todellisuutta päivät pääksytysten. Pandemia muutti todellisuutta, pakotti monet tarkastelemaan sisintään ja etsimään oman jumal-kipinänsä tai tulla yhtäkkiä herätetyksi sillä että heidän elämästään puuttuu ilo ja että heillä on tarve kultivoida syvempiä suhteita muihin ja erityisesti omaan korkeampaan itseensä.

Kaikki liittyy teidän matkaanne kotiin, ja korkeampi itsenne on sinä itse mutta täysin valaistuneessa muodossa, oma Kristus-minäsi. Olkaa avoimia uusille urille, sillä polkunne saattaa muuttua energioiden noustessa, eikä mikään tule pysymään samana. Mikään ei koskaan tule olemaan niinkuin ennen ja tämä on suuri siunaus Gaialle, sillä hän on kärsinyt kovasti niin pitkään. On aika toivottaa hänet tervetulleeksi täysin ja konkreettisesti korkeamman ulottuvuuden todellisuuksiin. Kaikki maallisen yhteiskunnan aspektit tulee oikoa. Se ei tule olemaan helppo polku, mutta te ette tulleet tänne ‘helppoa’ varten. Tulitte tänne palvelemaan loistavina kaikkein vaikeimmassa tehtävässä, ja niin olette tehneet. Me olemme teistä valtavan ylpeitä. Muistakaa pyytää meiltä apua ja pitää keskustelu avoinna niin, että me voimme yksilöidä tarpeenne ja parantaa tähtisiemenyhteyksiänne. Pitäkää meitä kollegoinanne. Tämä on äärimmäistä verkostoitumista, sillä me olemme kaikki yhtä valon verkkoa. Gaia muuttuu. Sallikaa itsenne muuttua hänen kanssaan ja kaikki tulee menemään hyvin. Kaikki tulee olemaan erilaista. Ne teistä jotka valitsevat vaipua pois, tulevat niin tekemään. Ne teistä jotka täysin ilmentävät Kristus-tietoisuutta korkeamman ulottuvuuden tavoilla, tulevat niin tekemään, ja he tulevat tekemään kotimaailmoistaan ylpeitä. Me kunnioitamme teitä. Se on suuri ja ylevä asia, mitä olette siellä tekemässä juuri nyt. Kumarran teille palveluksessa. Minä olen Ayaeshion Siriuksen Korkeasta Neuvostosta.

 

Artikkelin julkaissut Era of Light

NASA-johtajan UFO-sähköpostit julki

Kirjoittanut John Greenewald

NASA on julkaissut nämä dokumentit FOIA-tietopyyntönä. Tällä videolla tutkin joitain tämän julkaisun parhaita paloja, jossa pyydettiin käymään läpi kaikki NASAn apulaisviestintäjohtaja Marc Etkindin sähköpostit, ja etsimään niistä UFO/UAP-aiheisia avainsanoja.

Lataa dokumentit täältä (kiitos GovernmentAtticille):  https://www.governmentattic.org/43docs/NASAemailAACetkindUAP-2021.pdf

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault

EU for UAP

Valléen, Nolanin ym. tutkimus epätavallisten aineiden analyysista julkaistu

Kirjoittanut Keith Basterfield

Vertaisarvioitu artikkeli

Julkaisu ”Progress in Aerospace Sciences” on ”…vain kutsun saaneiden kirjoittajien julkaisu, jonka tarkoitus on herättää laajalti kiinnostusta ja olla käyttökelpoinen monille ilmailutieteiden ja niiden sovellusten tutkimuksessa mukana oleville instituutioille, teollisuuden toimijoille ja yliopistoille”.

Vuosikerta 128, tammikuu 2022 sisältää artikkelin kirjoittajilta Garry P. Nolan, Jacques F. Vallee, Sizun Jiang ja Larry G. Lemke. Sen otsikko on ”Improved instrumental techniques including isotopic analysis, applicable to the characterization of unusual materials with potential relevance to aerospace forensics”. Artikkeli on ollut saatavilla joulukuun 9. päivästä 2021 lähtien. Monet kiitokset Jonathan Daviesille, joka toi artikkelin tietooni.

Sisältö

Johdannossa sanotaan, että tunnistamattoman materiaalin tarkka määritys on ongelma useilla aloilla, esim. lääketieteessä, avaruuden tutkimuksessa ja sotilastiedustelussa.

Ensimmäisessä osiossa käydään läpi analyyttisia prosesseja, joita tällä hetkellä on käytössä, esim. massaspektrometria ja röntgenspektroskopia. Toisessa osiossa otsikolla ”Peruslähestymistavat tunnistamattomien materiaalien määrityksen alkuvaiheessa” raportoidaan materiaalianalyysin käyttävän induktiivista plasmamassaspektrometriaa (Inductively Coupled Plasma Mass Spectrometry, ICP-MS) ja sekundääri-ionimassaspektrometriaa (Secondary Ion Mass Spectrometry, SIMS). Nämä määrittävät materiaalin atomisten komponenttien massan. Muistakin analyyttisista prosesseista puhutaan.

Iowalainen tapaustutkimus

Kolmannessa osiossa ”Tuntemattoman kentältä kerätyn materiaalin tutkiminen: Tapaustutkimus” käsittelee joulukuun 17. päivän 1977 tapausta, joka sattui Council Bluffsissa, Iowassa. Kello 19:45 CST-aikaa ”…kaksi Council Bluffsin asukasta havaitsi punaisen, valoisan massan sen pudotessa Maahan kaupungin pohjoisrajan lähelle…”

Putoamispaikalla silminnäkijät löysivät alueen ”…joka oli sulaneen metallin peitossa, joka hehkui punaisen oranssina, ja sytytti nurmikon tuleen. Poliisin ja palokunnan henkilöstö saapui paikalle 15 minuutin sisällä, ja he näkivät massan, arviolta 15-25 kg painoisen.  Tutkimus tapauksesta tehtiin alkuvaiheessa kolmen selityksen pohjalta. Nämä olivat, teollinen tapaturma, lentokoneen vikaantuminen tai meteoriitti (huolimatta siitä että kraateria ei ollut). Tutkimusten jälkeen todettiin, että se ei ollut ilmakehään saapunutta avaruusromua, eikä se ollut väärennös. Huomautettiin myös, että kaksi silminnäkijää 11 todistajasta kuvasi pyöreän esineen leijailevan taivaalla, jonka reunoilla oli punaisia vilkkuvaloja.

Noudetulla materiaalilla oli kolme komponenttia, ”kiinteä metalli, laavakivi ja valkoinen tuhka laavakivessä”. Vallée tarjosi alkuperäistä materiaalia lisäkokeita varten. ”…alkuvaiheen päätelmämme olivat, että kyseessä oli näytekomponentit, jotka olivat peräisin Maasta.” Uudehko teknologia, multipleksi-ionisädekuvantaminen (Multiplexed Ion Beam Imaging, MIBI), oli käytössä mitattaessa isotooppien mahdollista valikoimaa. Tätä instrumenttia käyttäen tutkijat tulivat päätelmään, että ”kaikki isotooppisuhteet olivat samanlaisia kuin näytteissä eikä niistä käynyt ilmi tilastollisesti merkittäviä poikkeamia odotetusta Maan normaalista, poislukien 57Fe…”  Tälle poikkeamalle esitettiin perinteisempi selitys.

Spekulatiiviset johtopäätökset

Viides osio ”Spekulatiiviset johtopäätökset” sisältää seuraavan lauseen:

”Kokemuksemme Council Bluffsin tapaustutkimuksen parissa näyttävät miten vaikeaa sellainen määritys voi olla, jopa silloinkin kun näyttöä on kerätty suuret määrät minuuttien sisällä tapauksesta, ja jota tukee usean silminnäkijän todistukset ja hyvät sääolosuhteet.”

Kirjoittajat spekuloivat leijailevalla, pyöreällä esineellä, jolla oli reunoissa punaiset valot: ”Sellainen kappale on saattanut purkaa sisältään materiaalimassan, jonka muut silminnäkijät havaitsivat ja jonka poliisi keräsi talteen”. He huomauttavat, että ”Council Bluffin materiaaleissa ei ole viitteitä siitä, että se on suunniteltu insinöörityön tulos. Materiaalin ei odoteta muodostuneen luonnollisesti, eikä sen ole osoitettu olevan epätavallisen epähomogeenista”.

Kommentit

1. Loistava vertaisarvioitu tutkimus merkittävässä kansainvälisessä julkaisussa, joka esittelee aiheen laajemmalle ilmailualan yhteisölle.

2. Jotkut UAP-tutkijat saattavat vihjailla, että tutkimus ei syvenny tarpeeksi käsittelemään muita UAP-näytteitä. Kuitenkin kirjoittajat huomauttavat:

”Tavoitteena on tarjota data open source -tyylisesti niin, että muut voisivat toisintaa analyyttiset tarkastelut tai kehitellä testattavan hypoteesin siitä miksi ja miten sellaiset materiaalit ovat syntyneet tai jääneet paikalle. Monille tämä tuntuu riittämättömältä, mutta se olisi ennenaikainen johtopäätös. Council Bluffsin tapauksessa kuitenkin data on varmistettavissa… ainoastaan sen alkuperä ja materiaalin luonne (sekä ilmiö yleisesti) pysyy avoimena.”

3. Artikkelin sivulla 3 on viittaus yhteen DIRDiin (Defense Intelligence Reference Document), jonka AATIP on tuottanut, otsikolla ”Metallic Spintronics.”

4. Mainintaa on myös siitä, että kirjoittajat tekevät muiden epätavallisten materiaalien muita analyyseja.

5.  Kaiken kaikkiaan tämä on tutkimus, jota me olemme odottaneet. Toivottavasti tämä on vain yksi monesta samanlaisesta artikkelista.

 

Artikkelin julkaissut ufos-scientificresearch.blogspot.com

UFO avaruusasemalla

Havaintopäivämäärä: 19.5.2021
Havaintopaikka: Avaruusasema

 

Katselin kansainvälisen avaruusaseman HD-livelähetystä, kun päivä yhtäkkiä muuttui yöksi ja hehkuvia kolmioita tuli näkyviin. Kappaleilla oli neljä hehkuvaa valoa, ja valot muuttuivat vihreästä purppuraan ja keltaiseen. Vaikka se näyttääkin neljältä eri kappaleelta, kun ehostin kuvaa lisäämällä valoa, oli ilmiselvää että valojen keskellä oli alue, joka yhdisti valot.

Yhdysvaltain hallitus on julkaissut videon yökamerakuvasta, jossa näkyy useita kolmionmuotoisia aluksia laivaston alusten ympärillä. Tämän päivän havainto ainoastaan antaa lisää näyttöä ilmiöstä. Tämä ISS-tallenne on 100-prosenttista näyttöä siitä, että avaruusolennot kävivät avaruusaseman lähellä.

Kuitenkin tämä on tiukka paikka ihmiskunnalle. Tuomiopäivän kello on lähellä keskiyötä. Kiina haluaa omiaan, COVID on tappanut yli kolme miljoonaa ihmistä ja mutanttiversiot saattavat tapaa vielä lisää jos emme voi estää sitä leviämästä. Tämä järkeilyn rajamailla eläminen on se mistä avaruusolennot ovat kiinnostuneita. Tutkimalla ihmiskuntaa, sitä miten käsittelemme pahimpia skenaarioita, he voivat määrittää olemmeko me valmiita ja saammeko luvan lähteä tutkimaan ulkoavaruutta. Kyllä, se ei ole meidän päätettävissämme. Mutta maailma on astumassa omansa ulkopuolelle, taistellen, me teemme parhaamme.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Avaruusaluksen varjo näkyy Kuun pinnalla sen ohittaessa

Taivastarkkailija otti iltakuvia kamerallaan joulukuun 20. päivänä 2020 kello 16.52, kun suuri punainen UFO ilmestyy kuvaan vasemmalta. UFO ohittaa Kuun ja sitten katoaa avaruuteen.

Ohittaessaan Kuun UFO heittää varjon Kuun pinnalle, mikä kertoo siitä että kappale ei lennä kameran lähellä vaan Kuun pinnan lähellä.

Ensimmäinen klippi on lähikuvaa, toinen on alkuperäinen versio.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot

Kansallisarkisto julkaisi uusia dokumentteja Kennedyn salamurhasta

The Black Vaultin huomautus: Sivua päivitetään edelleen. The Black Vault on luonut etsittävät PDF-tiedostot, ladattavan ZIP-pakatun könttätiedoston sekä PDF-muotoisen hakemiston, jossa on linkit jokaiseen yksittäiseen tiedostoon.

Bulkkilataus -– 19,891 sivua 1,485 dokumentista

Lataa joulukuun 15. päivän 2021 (PDF-tiedosto) julkaisu:

[jfk2021.zip 1.4GB (klikkaa hiiren oikeaa nappia — tallenna / save as)

tai lue tiedostoja yksittäin]

Dokumenttihakemisto kokonaisuudessaan

Tässä on dokumenttihakemisto kokonaisuudessaan. Lähtien NARAn tuottamasta Excel-tiedostosta, The Black Vault on muotoillut listan PDF:ksi, jossa näkyy kaikki linkit klikattavina, jotka johtavat suoraan ladattavaan dokumenttiin.

Lukukokemusta voi parantaa zoomaamalla PDF-lukijalla. Vaikka avatun tiedoston teksti voi olla pientä, teksti on täysin luettavaa kun zoomaa.

[ jfk2021-index.pdf 1.31MB]


Kansallisarkistot on julkaissut tiedot. Se on arkistoitu tutkimustarkoituksia varten, ja arkistoa päivitetään. Uusi julkaisu pitää ladata tällä hetkellä suoraan NARAlta, dokumentti kerrallaan.  The Black Vault haluaa parantaa dokumenttien saatavuutta parempaan muotoon ja hakutoimintojen parantamiseksi.

Alkuperäinen lehdistötiedote

WASHINGTON, 15. joulukuuta 2021 — Presidentti Bidenin lokakuun 22. päivän 2021 direktiivin mukaisesti, kansallisarkistot on tänään julkaissut 1,491 dokumenttia presidentti John F. Kennedyn salamurhatietojen arkistoista. Julkaistut dokumentit on ladattavissa täältä.

The John F. Kennedy Assassination Records Collection, jonka kansallisarkistot on perustanut marraskuussa 1992, koostuu arviolta viidestä miljoonasta sivusta. Kokoelman suurin osa on ollut julkinen ilman rajoitteita 1990-luvun lopulta lähtien. JFK Actin mukaan virastot vetosivat presidenttiin, että jatkaa tiettyjen tietojen panttaamista lokakuun 22. päivän 2021 jälkeenkin. Presidentti antoi virastoille väliaikaisen luvan joulukuun 15. päivään 2022 asti. Luvalla he saavat käydä läpi kaikki julkaisemattomat dokumentit  JFK Actin viidennen pykälän nojalla. Presidentti ohjeisti virastoja “varmistamaan, että Yhdysvaltain hallitus maksimoi läpinäkyvyyden, paljastaa kaiken informaation arkistoissaan koskien salamurhaa, paitsi silloin kun kaikkein jyrkimmät syyt sitä vaativat.”

Joulukuun 15. päivästä 2021 eteenpäin kaikki viidennen pykälän mukaiset dokumentit on julkaistava kokonaan tai osittain. Mitään dokumentteja ei saa jättää julkaisematta. Seuraavan vuoden aikana kansallisarkistot ja virastot, jotka halusivat edelleen pitää yli 14 tuhatta dokumenttia salassa, pitävät intensiivisen auditoinnin jäljelle jääneistä dokumenteista varmistaakseen, että Yhdysvaltain hallitus maksimoi läpinäkyvyyden. Kaikki tällä hetkellä kansalta piilotetut informaatiot tullaan julkaisemaan joulukuun 15. päivä 2022.

 

Artikkelin julkaissut The Black Vault