Kaikki kirjoittajan paatoimittaja artikkelit

Lenkkimäinen UFO Teksasissa voi olla portaali

Havaintopäivämäärä: kesäkuu 4, 2021
Havaintopaikka: Dentonin piirkunta, Texas, USA

Teksasista kuvattua raakavideota katsellessa näkee perheen ulkoiluhetken aikaan aivan ennennäkemättömän UFOn. Alus on pystyssä ja sen keskellä on suuri reikä. Silminnäkijän lapset jatkoivat kuplien puhaltamista, eivätkä he nähneet yläpuoella vilistävää alusta.  Isä pysyy pää kylmänä ja yrittää parhaansa mukaan keskittyä epätavallisen muotoiseen alukseen, joka heidän yläpuolellaan lentää.

Tämä näyttää rengas-UFOlta, joka on tyypillisen pyöreä ja muodostaa pilviä sen ympärille. Kuitenkin se on lytistänyt muotonsa ja näyttää ohuelta lenkiltä, tai nauhalta jossa roikkuu avain. On mahdollista, että keskireikä kykenee avaamaan portaaleja aluksille hypätä paikasta paikkaan, valoa nopeampi kuljetus. Teksasissa tällaisen havaitseminen tarkoittaa, että jotain suurta on pian tulossa tai lähdössä. Tämä kuulostaa tulevalta suurelta tapaukselta.

Scott C. Waring, Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Tämä on tunnistamaton lentävä esine minulle, koska en tiedä mikä se oli. Me istuimme tulen äärellä ja pikkuiset puhaltelivat kuplia. Onko ideaa? Jonkinlainen pallo josta on ilmat pihalla? Se näytti melkein kuin laskuvarjolta.

4.6.2021 20:57 Dentonin piirikunnassa, Teksasissa

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Valopallo Pohjois-Carolinan rannikolla

Havaintopäivämäärä: 5. kesäkuuta 2021
Havaintopaikka: ranta Pohjois-Carolinassa, USA
Pariskunta kuvasi veneilyvideota Youtube-kanavalleen, kun he havaitsivat hehkuvan pallon ohittavan heidät. Hehkuva pallo oli samanlainen kuin sekä New Yorkissa että Coloradossa aiemmin nähdyt UFOt. Tämä kappale näkyi helposti sinistä taivasta vasten ja se näyttää liikkuvan hiljalleen pilvien edestä. Katsoin videon hidastuksella, ja tulin johtopäätelmään, että kappale on pilvien alapuolella, ei niiden takana. Tämä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että avaruusolennot ovat olemassa. Joskus ne lentävät yllämme tuntikausia ilman että kukaan huomaa niitä.
Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:
Puuhailimme katamaraanimme parissa lähellä USA:n itärannikkoa toukokuun 16. päivä 2021, kun havaitsimme omituisesti valaistun ’pyöreän’ esineen leijailevan yllämme. Kuvasin esinettä puhelimellani ja otin kuvia. Kuvamateriaali ei näytä sitä niin yksityiskohtaisesti kuin henkilökohtaisesti näin, mutta voit kyetä näkemään tumman pyörylän esineen keskellä. Se näytti nousevan ilmaan ja jäävän pilvien alle suhteellisen samaan paikkaan tunneiksi.
 
Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

UFO auringonlaskun aikaan Teksasissa

Havaintopäivämäärä: toukokuu 29, 2021
Havaintopaikka: Frisco, Texas, USA

Silminnäkijä ajoi autolla, kun hän yhtäkkiä havaitsi omituisen hehkuvan levymuodon taivaalla auringonlaskun aikaan. Kuten olen sanonut aiemmin, jos haluat nähdä oikean UFOn, katsele auringonlaskuja. Tässä me näemme verhoutuneen UFOn (läpinäkyvä), joka heijastaa auringonvaloa… ja se puskee reiän pilvikerrokseen.

O’Haren lentokentän UFO-tapaus vuodelta 2006 on todiste tuosta. MUFONin tekemä raportti siitä on melkein 100 sivua pitkä, ja siinä esitetään monia yksityiskohtia silminnäkijöiden havainnoista. He sanoivat nähneensä UFOn ja katselleen kun se ampaisi pilvien läpi taivaalle, ja jätti taakseen levynmuotoisen reiän 15 minuutiksi pilviin. Joten kyllä… UFOt tekevät reikiä pilviin, mutta ne voivat myös tuottaa pilviä ympärilleen.

Scott C. Waring,  Taiwan

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Hehkuva esine Miamin pohjoispuolella

Havaintopäivämäärä: toukokuu 29, 2021
Havaintopaikka: Pohjois-Miami, Florida, USA

Tämä raakakuva Miami Beachilla näyttää hehkuvan vihreän valon, joka liikkui vedenpinnan yllä. Hehkuva valo liikkui ympäriinsä ja jopa muutti muotoaan, mutta aina hehkui kirkkaan vihreänä.


On hyvin tunnettu fakta, että UFOt joskus hehkuvat niiden työntövoimajärjestelmän takia. On myös tiedossa, että UFOt voivat liikkua yhtä helposti avaruudessa kuin ilmassa ja vedessä. Monia UFOja on nähty menevän sisään ja tulevan ulos merestä. Tämä on sataprosenttista näyttöä siitä, että 4-6km Floridan alla on avaruusolentojen tukikohta.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Avaruusolento käppäilee Intiassa

Havaintopäivämäärä: kesäkuu 1, 2021
Havaintopaikka: Jharkhand, Intia
Omituinen hahmo, joka muistutti haamua tai avaruusolentoa, nähtiin käppäilemässä Intiassa tienposkessa. Ohiajavat motoristit kuvasivat olennon omituisen hahmon käydessä ahon laitaa vailla minkäänlaisia huolia.

Hahmo näyttää jonkinverran ihmismäiseltä, kuitenkin sen kädet ovat viidenneksen pidemmät kuin ihmisillä. Valkoinen hahmo näyttää pitävän jonkinlaista ihonmyötäistä valkoista asua, tai sitten se on nakuna. Kun moottoripyöräilijä kameran kanssa hidasti, hahmo pysähtyi ja kääntyi ympäri hiljaa. Henkilö moottoripyörällä laski kameraa katsoakseen maahan, mahdollisesti hän ei halunnut häiritä kävelijää. Hahmo katsoo häntä, sitten kääntyy ja jatkaa eteenpäin. Sitten motoristi ajaa pois. Se siitä kohtaamisesta, kohtaamisemme avaruusolentojen kanssa olisi voinut olla mielekäs ja syvällinen, jolloin olisimme saaneet vastaukset kysymyksiimme universumista. Sen sijaan meillä on ohiajeluvideo, joka muuttui viraaliksi.

Avaruusolennot ovat tulossa lähemmäksi ja lähemmäksi, neuvoni on sellaisen nähdessä: pysähdy ja juttele sille. Ehkäpä se haluaa antaa meille parannuskeinon COVIDiin, mutta kukaan ei vain ole pysähtynyt juttelemaan. Ehkäpä sillä on kuolemattomuuden salaisuus, ja kuitenkaan kukaan ei ole ollut tarpeeksi kiinnostunut pysähtyäkseen ja tervehtiäkseen olentoa. Tämä on se maailma missä me elämme.

Scott C. Waring,  Taiwan

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tunnelin romahduksen jäljiltä jää suuri doliini

Tapahtuman päivämäärä: kesäkuu 2021
Tapahtumapaikka: Keski-Meksiko

Olen vuosia sanonut, että doliinit (engl. sink hole) ovat UFOjen aikaansaamia niiden poistuessa maan alta ja mennessä sisään maanalaisiin tukikohtiin paikoissa, joissa sisäänkäynti tulee täyttää välittömästi jollain sijainnin paljastumisen välttämiseksi. UFOt käyttävät teknologiaa, joka voi puristaa heikkaa, työntää sitä sivuun, ja sitten matkata alas tunnelissa… tunnelin umpeutuessa niiden takana. Tämä on menetelmä, jota avaruusolennot usein käyttävät välttelemään tunnelin paljastumista.

Yllä oleva kuva on tietokonegrafiikkaa ja esimerkki siitä miltä UFO näyttäisi jos se olisi luonut tunnelin.

Tämä ei kuitenkaan onnistunut täyttämään tunnelia kokonaan, ja se romahti. Aukko olisi voinut nielaista lähellä olevan talon myös. Jos poraisimme tämän tunnelin alle 6 kilometrin matkalla, löytäisimme maanalaisen kaupungin, jossa on arviolta 5-10 tuhatta avaruusolentoa. Me UFO-tutkijat olemme pitkään tienneet Meksikon alla olevista maanalaisista kaupungeista johtuen alueella tehdystä suuresta UFO-havaintojen määrästä, jotka menevät ja tulevat Coliman ja Popocatepetlin livekameroissa, ja ovat tehneet näin jo viimeisen 10 vuoden ajan. Tämä reikä on 100-prosenttista näyttöä siitä, että olin oikeassa avaruusolentojen tukikohdasta Meksikon alla.

Scott C. Waring,  Taiwan

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Tukikohta Antarktiksella Googlen kartassa

Havaintopäivämäärä: toukokuu 21, 2021
Havaintopaikka: Antarktis
Lähde: Google Earth
Tämä pitkulainen rakenne löytyi Google Earthin kartasta, ja se paljastaa yksityiskohtaisen rakennuskompleksin, joka on yli 66 kilometria pitkä. Rakenne on kulmikas ja sillä on sama paksuus koko matkalta.

Alueella #3 kuvakaappauksessa näen suuremman osan rakennusta, mahdollisesti päähangaarin aluksille… avaruusaluksien laskeutumispaikka. Symmetria, varjot ja muodot kaikki osoittavat avaruusolentojen tukikohtaan. Meidän tulee järjestää sinne tutkimusmatka. Tutkimusmatkan tulee sisältää maanalainen tutka siltä varalta, että rakenne on hautautunut lumen tai jään peittoon.
Scott C. Waring,  Taiwan

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Kaiken pyytämänne vastaanottaminen

∞9D Arcturuksen Neuvosto, Kanavoinut Daniel Scranton

“Tervehdys. Me olemme Arcturuksen Neuvosto. Me olemme mielissämme saadessamme yhteyden kaikkiin teihin.

Me kuulemme jokaikisen teidän pyyntönne. Me olemme kuulleet kaikki ja vastaanottaneet ohjeenne, hartaimmat toiveenne ja ahdinkonne tuelle hädän hetkellä. Me haluamme teidän tietävän, että kaikki annetaan teille täydellisellä ajoituksella, silloin kun se on asianmukaista ja kun päästätte sen tulemaan luoksenne. Olette siellä vastaanottimina. Olette niitä jotka tutkivat, jotka päättävät mitä ihmiskunta tarvitsee, ja sitten te ankkuroitte sen mitä olette pyytäneet itsellenne ja muille.

Ette ainoastaan vastaanota pyyntöjä; niihin vastataan. Kaikki energia jota kutsutaan annetaan teille, erityisesti niille jotka ovat siellä palvelemassa muita ja haluatte sitä mikä on kaikille parasta. Pyyntönne eivät lyö meitä vähäisimmässäkään määrin ällikällä. Me vastaanotamme ne ilolla, ja muistakaa että jos puhutte meille hereilläoloaikananne, silloin aivan varmasti puhutte meille myös nukkuessanne, ja joka kerta ne ovat kaksisuuntaisia keskusteluja.

Te ymmärrätte meitä ja perspektiiviämme erittäin selvästi, ja me kykenemme kysymään kysymyksiä pyynnöistänne, ja joskus unissa tekemänne pyynnöt ovat eri kuin mitä teette hereillä. Ja joskus ne ovat täydellisen samoja, ja silloin te yleensä saatte pyytämänne erittäin nopeasti pyynnön jälkeen.

Te tiedätte olevanne siellä auttamassa ihmiskuntaa ja myös kasvamassa henkisesti, ja niin kivaa kun se olisikin vain saada kaikki mitä pyytää, ja saada se heti kun pyytää, se ei ole paras tapa hankkia henkinen kasvukokemus. Haluatte kohdata haasteita kehittyäksenne. Haluatte myös kokea kärsivällisyyttä ja luottamusta, mikä on mahdollista ainoastaan kun joutuu odottamaan ja kun näyttää siltä ettei saa sitä mitä haluaa.

Me haluamme olla kollegoitanne. Me haluamme olla niitä, jotka työskentelevät kanssanne. Me haluamme opettaa teille sen mitä teidän tulee tietää tehdäksenne sen itse, koska me tiedämme että se tulee olemaan niin paljon tyydyttävämpää jos näette sen miten linjasitte energian pyyntönne kanssa. Ja se on se miten te näette. Ettekä vastaanota ainoastaan sen takia, että te sanoitte ‘Pyydän’ tai ‘Rukoilen’ ja ette vastaanota pelkästään sen takia että jatkoitte pyytämistä kokoajan. Te vastaanotatte silloin kun te olette linjassa sen kanssa mitä te olette pyytäeneet, ja kun se palvelee teitä, silloin saatte sen täydellisellä ajoituksella.

Ja sitten me siirrymme seuraavaan haasteeseen, seuraavaan haluun, ja seuraavaan pyytämisen ja linjautumisen kierrokseen. Ja joka kerta kun otatte suuren askeleen kohti sitä mikä kohtalonne on — korkeamman ulottuvuuden itseänne, ja niitä aspekteja joita ilmennätte itsessänne välittömästi. Tämä on siis harjoitusta teille. Teidän tulee harjoitella keskittymään siihen mitä te haluatte seuraavalla kierroksella, kun asiat manifestoituvat välittömästi, saatte ainoastaan sitä mitä te oikeasti haluatte ja joka hyödyttää teitä ja muita. Tämä on se tapa jolla tämä kaikki on rakennettu, ja tämä on se sopimus minkä olette solmineet meidän ja niin monien muiden auttajien kanssa. Ja se on hyvä järjestelmä, ja se toimii varsin hyvin.

Me olemme Arcturuksen Neuvosto, ja me olemme nauttineet yhteydestä kanssanne.”

Kolme valoa Washingtonin osavaltiossa

Havaintopäivämäärä: maaliskuu 2021
Havaintopaikka: Yakima, Washington, USA
Lähde: MUFON
Henkilön ajaessa yhtenä iltana kohti Yakimaa Washingtonissa, hän huomasi kolme hehkuvaa valoa taivaalla lähestyvän häntä. Valot olivat suuressa kolmiomuodostelmassa ja näyttivät yhdeltä ainoalta alukselta. Valot olivat liian lähellä ollakseen lentokoneita eivätkä valot sopineet mihinkään lentokoneeseen. Valot eivät myöskään sopineet oranssiin sävyyn kiinalaisista lentolampuista. Yakimassa on nähty aiemmin UFOja, mutta tämä vetää vertoja kuuluisalle Phoenixin valojen tapaukselle. Tämä UFO on niin suuri, että se voisi peittää kolme jalkapallokenttää…. 300 metriä läpimitaltaan! Kaikki  tuon kokoinen ilmassa ei ole ihmisten tekemää vaan avaruusolentojen.
Scott C. Waring,  Taiwan

Silminnäkijä kertoo:

Olin matkalla töistä kotiin, kun havaitsin kolme näitä valoja hyvällä paikalla kaupungin yllä. Joten ajattelin että mikäli ne eivät ole lentokoneita tai helikoptereita, tästä saisi hyvän videon. Sitten huomasin niiden tulevan minua kohti ennen niiden katoamista. Reaktioni oli katsoa ulos ikkunasta. Ajattelin, että näin aluksen pohjan. Kun tajusin katselevani aluksen pohjaa, menin paniikkiin ja heitin puhelimeni matkustajan penkille. Pelkäsin tulevani siepatuksi. Se oli hullu kokemus.

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

Ennustuksia vuodelle 2022: Mooren almanakka, Baba Vanga, Nostradamus

Vanha Mooren almanakka, Baba Vanga ja Nostradamus ovat kaikki tunnettuja tarkkuudestaan.

Irlantilainen ’Old Moore’s Almanac’  on 258 vuotta vanha. Sen laatija, Theophilus Moore, pyöritti klassista akatemiaa Milltownissa, joka oli silloin kyläpahanen Dublinin lähellä (sen jälkeen se on liitetty osaksi kaupunkia). Irlannin, englannin, kreikan ja latinan kielien opettajana hän tuli tunnetuksi välkkynä matemaatikkona ja astrologian tuntijana. Hän sai lempinimen  ’The Irish Merlin’. Hän julkaisi almanakkansa ensi kerran vuonna 1764.

Tässä on joitain Old Mooren almanakan ennustuksia vuodelle 2022

1. Pula ruoasta ja tarvikkeista aiheuttaa paniikkia ja hamstraamista

2. Turistiavaruusalus pääsee otsikoihin maailmalla

3. Malesian kadonneen lennon MH370 uutiset

4. Tulee toinen pandemia, joka ei liity ensimmäiseen

5. Robotiikka vie paljon työpaikkoja sinikaulusammateista, mutta lisää valkokaulusammattien työtaakkaa

6, Marsin siirtokunnasta tulee todellisuutta, suunnittelu alkaa

Kuuluisa sokea bulgarialainen Baba Vanga tunnetaan myös Balkanin Nostradamuksena. Hän kuoli vuonna 1996. Hänen ennusteet elävät kuitenkin edelleen.

Baba Vangan ennustuksia vuodelle 2022

1. Lisää katastrofeja, maanjäristyksiä ja tsunameita. Bulgariaan, useaan Aasian maahan ja Australiaan iskee tulvia.

2. Siperiasta löytyy tappava virus. Tutkijaryhmä löytää tappavan viruksen Siperiasta, joka on ollut tähän asti jäätyneenä ikiroudassa. Ilmaston lämpenemisen seurauksena virus lähtee kiertämään…

3. Juomavedestä tulee pulaa monissa kaupungeissa.

4. Avaruusolentojen alus hyökkää Maapallolle.

5. Virtuaalitodellisuus valloittaa.

Michel de Nostredame, latinaksi Nostradamus, oli ranskalainen astrologi, fyysikko ja tunnettu näkijä. Hänet parhaiten tunnetaan kirjastaan Les Prophéties, joka on 942:n runomuodossa esitetyn tulevaisuuden ennustusten kokoelma. Kirja julkaistiin 1555.

Nostradamuksen ennustuksia vuodelle 2022

1. Eräs Nostradamuksen ennustuksista on spekuloitu käyvän toteen vuonna 2022, joka liittyy Euroopassa käytävään sotaan.

2. Nälkä ja inflaatio

3. Ilmastonmuutos

4. Tekoälyn nousu

Huomattavaa on, että kaikki kolme ennustavat nälän ja tekoälyn.

Nälkä

Pula ruoasta ja tarvikkeista aiheuttaa paniikkia ja hamstraamista

Juomavedestä tulee pulaa monissa kaupungeissa

Nälkä ja inflaatio

Tekoäly

Robotiikka vie paljon työpaikkoja sinikaulusammateista, mutta lisää valkokaulusammattien työtaakkaa

Virtuaalitodellisuus valloittaa

Tekoälyn nousu

Toinen pandemia (Old Moore & Baba Vanga)

Tulee toinen pandemia, joka ei liity ensimmäiseen

Siperiasta löytyy tappava virus. Tutkijaryhmä löytää tappavan viruksen Siperiasta, joka on ollut tähän asti jäätyneenä ikiroudassa. Ilmaston lämpenemisen seurauksena virus lähtee kiertämään…

Lue lisää seuraavista linkeistä:

https://www.irishcentral.com/culture/craic/old-moores-almanac-female-irish-leader-covid-news

https://www.msn.com/en-us/news/world/baba-vanga-predictions-what-s-ahead-for-2020/ar-BBXYET8

https://www.msn.com/en-us/news/world/nostradamus-predictions-for-2022-whats-in-store-for-next-year/ar-AARMd0R?li=BBnb7Kz

 

Artikkelin julkaissut UFO Sightings Hotspot